Liikuntaviikko 52

maanantai

vapaa

tiistai

10,8 km kävely, 1 h 55 min

ratsastus, 1 h

keskiviikko

bodystep, 55 min

3,4 km juoksu, 30 min (matolla)

torstai

10,8 km kävely, 2 h

ratsastus, 2 h 30 min

perjantai

vapaa

lauantai

tabata, 30 min

3,0 km sisäsoutu, 15 min

sunnuntai

venyttely/rentoutus, 55 min

Siinäpä se, vuoden viimeinen liikuntaviikko. Hevosen kanssa säheltämisen lisäksi yritin vielä ottaa viimeiset ilot irti parin viikon GoGo-kokeilustani. Viikonloppuna osallistuin tabataan, sillä olin sitä sen verran monesti täällä blogissani mainostanut, että oli pakko. Kyllähän se rankkaa oli, mutta ei niin hirveätä kuin olin aluksi pelännyt! Ennen tuntia olo oli kuin teuraalle mentäessä, mutta pärjäsin lopulta ihan hyvin. Hiki valui jo ekan tabatan jälkeen, mutta puoli tuntia hurahti suht nopeasti. Loppuvaiheessa tosin tuntui, että kaikkeen sitä pitääkin nenänsä työntää. Tabatan jälkeen kävin kokeilemassa soutulaitetta vartin verran, ja se oli kyllä vihonviimeinen virhe selän kannalta. Jostain syystä soutu veti pakaralihakseni ja alaselän ihan lukkoon. Se ei siis varsinaisesti kipeyttänyt lihaksia, vaan veti ne järkyttävän kireälle. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä en esimerkiksi pystynyt nukkumaan selälläni, sillä selkä ei sallinut suoraa kroppaa, vaan pakko oli nukkua kyljelleen käpertyneenä. Käveleminenkin oli vähän sellaista vanhan mummon kumarassa kulkua.

Miten minusta tuntuu, että minulla on vähän väliä joku paikka ja lihas ihan paskana? Voi kamala. Kauheata valittamista alvariinsa.

Kivulla ja säryllä tämä vuosi alkoi ja siihen se näköjään myös loppui! Sen kunniaksi hymiö, oikein naurava sellainen:

:-D

10 kuvaa kesään: joulukuu

Höm, meinasi jäädä joulukuun kuvan ottaminen vähän viime tippaan. Jos olisin muistanut ottaa kuvan pari päivää aiemmin, olisi maisemakin ollut nätimpi: nyt suvikeli on viskonut puista kaikki lumet maahan ja puut ovat pelkkiä onnettomia rankoja.

Kooste syyskuun, lokakuun, marraskuun ja joulukuun kuvista:

Ai kauhea muuten, nyt kun noita kuvia katsoo, niin Suomessa on kyllä ihan hiton ruma loppuvuosi. Ei näillä meikän ottamilla kuvilla ainakaan mitään turistilärpysköitä koristeltaisi...

Mutta pääasia, että on lunta. Kunhan kaikki ei vain sulaisi pois tulevien vesisateiden myötä, kun tänään sain avattua hiihtokaudenkin.

Hevosongelmia (+ liikuntaviikot 50 & 51 + tyhmä pää ja kipeä polvi)

[Musiikki: Ellie Goulding - Halcyon]

Joulu tuli ja joulu meni. Tänä vuonna en pudonnut aatonaattona hevosen selästä vaan vasta 27. päivä. Onneksi selkä säästyi tällä kertaa vaurioitta; vain ylpeys koki kolauksen. Itse putoaminen oli hieman erikoinen tilanne. Osku on alkanut taas kenkkuilemaan maastossa ja ottanut uudeksi tekniikaksi peruuttaa ojaan ja kyntää siellä kylki edellä kotiin päin, jos minun valitsemani suunta ei miellytä. Eilen otettiin taas sellaiset väännöt maastossa, että järki lähtee. Lopputulos oli se, mitä olin jo etukäteen pelännyt jossain vaiheessa tapahtuvan: hevonen horjahti ojassa ja minä kellahdin satulasta. Onneksi Osku säilytti sen verran tasapainonsa, ettei kaatunut minun päälleni, ja sain pidettyä ohjistakin kiinni, ettei se päässyt karkaamaan tiehensä. En edes älynnyt siinä hetkessä kauhistua tilannetta, vaan kamusin kiukkuisena ylös ojasta. Kampesin takaisin selkään, mutta ojataistot saivat jäädä siihen, vaikka suututtaakin, että jouduin antamaan hevoselle periksi ja suuntasimme kotiin. Joku järki sentään sanoi, että nyt pistät oman ja hevosen turvallisuuden etusijalle.

Näin jälkikäteen on vähän tärisyttänyt, kun mietin, mitä olisi voinut tapahtua. Ilmoitin sitten Oskun omistajalle ongelmista, mikä oli tosi hyvä juttu. Hän pohti, josko Oskun ruoka-annoksia pienennettäisiin ja lupasi pistää hevosen aisoihin, jos se rupeaa hänellekin pottuilemaan (mitä se ei luultavasti tee). Ehdotti myös, että käytäisiin joku kerta yhdessä maastossa tai että ratsastelisin ihan rauhassa vain kentällä. Aluksi ajattelin, että ei muuta kuin ensi viikolla taas maastoon, mutta ehkä tässä välissä voisi olla hyvä hetki kerätä hermot ja itseluottamus taas kasaan. Harmittaa ihan sikana, sillä muuten meillä on mennyt Oskun kanssa hyvin, ja olen saanut ratsastajana tosi paljon rohkeutta. Eilenkin laukattiin ihan into piukassa lumihangessa enemmän kuin koskaan, mutta sitten piti tulla noita ongelmia. Äh. Oskulla on välillä noita pöllökausia, ja pitää toivoa, että se rauhoittuisi tuosta. Yksi syy jukurointiin voi olla, että Osku on nyt ollut vähemmällä ratsastuksella muun muassa joulun ja omistajan muuton takia. Osku on nimittäin sellainen hevonen, että sillä ei oikein kärsisi pitää vapaapäiviä. Muutenhan se on tosi ihana, kiltti ja osaava hevonen.

Voihan pökäle!

No juu, tallilla tuli siis käytyä reilun viikon sisään neljästi. Kolmena kertana kävelin tallimatkat molempiin suuntiin, ja kerran pääsin takaisin autokyydillä.

Viikkojen 50 ja 51 liikunnat sen sijaan näyttävät kokonaisuudessaan tältä:

VIIKKO 50

maanantai
vapaa

tiistai
vapaa

keskiviikko
4,2 km kävely, 47:40

torstai
10,8 km kävely, 2 h
ratsastus, 2 h

perjantai
6,2 km, 1 h 5 min

lauantai
6,3 km kävely, 1 h 5 min

sunnuntai
vapaa

VIIKKO 51

maanantai
spinning, 55 min
bodybalance, 55 min

tiistai
bodypump, 55 min
pilates, 55 min

keskiviikko
jooga, 55 min

torstai
10,8 km kävely, 2 h
ratsastus, 1 h 5 min

perjantai
vapaa

lauantai
vapaa

sunnuntai
5,4 km kävely, 55 min
ratsastus, 1 h 45 min
venyttely/rentoutus, 1 h

Tällä viikolla olen ehtinyt käydä jo kaksi kertaa ratsastamassa, kävellyt yli 20 kilometriä, osallistunut bodystepiin ja juossut puolisen tuntia juoksumatolla. Jos bodypump hajotti reiteni, niin bodystep iski pohkeet jumiin. Tilannetta ei ehkä auttanut heti tunnin jälkeen tekemäni juoksumattotreeni... Sinänsä siinä päivässä kyllä yhdistyi typeryys tollouteen esimerkillisellä tavalla. Tunsin, että bodystep otti polviin, mutta silti päätin vielä käydä juoksumatolla. Ja jalassa eivät todellakaan olleet vaimennusihme-Vomerot vaan paljasjalka-Freet. Voi äly. Seuraavana yönä oikeaa polvea kolottikin pitkästä aikaa kunnolla. Torstain tallikävelyt kuitenkin tuntuivat ihan ok:lta, ja tämän päivän olen huilinut. Jospa sitä taas ensi kerralla osaisi ajatella vähän enemmän. Ehkä.

Huomenna on varmaan pakko mennä sinne tabataan, kun olen sitä pariin kertaan uhonnut. Ei kyllä yhtään huvittaisi, sillä tiedän siitä tulevan suorastaan saatanallinen kokemus, lol. Sunnuntaina GoGo-kokeilu sitten päättyykin. Käyn luultavasti ainakin ohjatussa venyttelyssä kuten viime sunnuntaina. Henkilökunta on ollut tosi ystävällistä ja mukavaa, ja on ollut kiva (voiko esim. joku bodypump olla kivaa?!) tutustua uusiin lajeihin. Jäsenyyttä en kuitenkaan ole näillä näkymin ostamassa, sillä taidan olla enemmän omaan tahtiin ja omassa rauhassa liikkuja. Ja jos ostaisin jäsenyyden, niin tiedän, ettei minulle riittäisi, että kävisin tunneilla kerran tai kahdesti viikossa, vaan sitten olisi alvariinsa pakko ravata tunneilla, jotta kokisin saavani rahalle vastinetta. Ja siitä tulisi vain sitten stressiä sinänsä. Helmikuussa alkaa kaiken lisäksi uinnin tekniikkakurssi, joten on tässä tätä tekemistä ihan tarpeeksi muutenkin!

Pakko muuten sanoa, että osalla noista ryhmäliikuntatunneista on ensikertalainen kyllä ihan hukassa. Tai no ainakin minä olen ollut. Bodypumpissa hämmensi, kun ohjaaja luetteli jotain numeroita, ja vasta jossain vaiheessa tajusin, että ne numerot liittyvät jotenkin siihen, miten ne liikkeet tulee tehdä: nopeasti, hitaasti tai sekä että... Tulin koko ajan muita jäljessä, kun olin ihan ulapalla, mitä pitää tehdä ja mistä se lihaskimppu tuolla edessä nyt oikein puhuu. Toisaalta lihasten kipeydestä päätellen oli aivan yksi ja sama, miten eri tahtia ne liikkeet muihin verrattuna tein: kolotus puhui puolestaan.

Bodystep puolestaan oli tällaiselle koordinaation ihmelapselle ajoittain suoranaista painajaista, heh. Kauheata höökiä mentiin eteenpäin, ja itse yritin vain olla sotkeutumatta jalkoihini ja kompastumatta steppilautaan. Ja jotenkin siinä olisi pitänyt vielä käsiään heilutella mukana... Ja taas tulin muita jäljessä. Apuva. Mutta tuollakin tunnilla hikoilin tukan märäksi ja lihakset kipeiksi, ja se kai se on se tärkein juttu. Bodybalance sentään sujui suht hyvin luultavasti joogataustan ansiosta.

Mitäs sitä vielä lärisisi? Huomaa, että en ole blogannut vähään aikaan, kun iski kauhea kirjoitusripuli. No ei muuta tällä kertaa kuin nautinnollisia vuoden 2012 viimeisiä päiviä. Ellei sitten fiilis ole kuin Grumpy Catilla, jota ketutti kun maailmanloppu ei tullutkaan.

kuvalähde

Bodypumpin runtelema

[Musiikki: Ellie Goulding - Halcyon]

Voi voi, hieno GoGo-suunnitelmani meni vähän plörinäksi. Osallistuin tiistaina bodypump-tunnille, ja se oli yksi elämäni piinallisimpia kokemuksia. Okei, punnertamisen ansiosta yläkropassani oli sen verran ytyä, että se osa kehosta vastasi haasteeseen kiitettävästi. Mutta tunti osoitti varsin konkreettisesti, että kävely, juoksu tai ratsastus eivät millään muotoa korvaa lihaskuntotreeniä. Että terve vaan etureisilihakset, kiva nähdä teitäkin, ja sori tästä sokkihoidosta. Keskiviikkona en pystynyt istumaan sohvalle tai nousemaan sieltä ylös ilman käsien apua. Sama meininki jatkui torstaina, ja siinä vaiheessa alkoi olla jo huumori koetuksella. Ihmeellistä kyllä, selvisin kävellen tallille ja takaisin ja vieläpä ratsastinkin siinä välissä. Tänään olen viettänyt vapaata liikunnasta ja siivonnut. Huomiseksi olin suunnitellut osallistuvani tabataan, mutta ei taida onnistua. Siihen riemuun onneksi ehdin mukaan vielä ensi viikollakin.

Maanantaina kävin spinningissä, ja oli ihan jees. Tosin en ymmärrä, miksi tunnin nimi oli Easy Spinning, koska siellä paahdettiin tuhatta ja sataa, ja meikältä roiskui hiki siihen malliin, että alkoi jo ahdistaa vieressä polkevan naisen puolesta. Änkyräpolvi ei tosin tykännyt tunnista. Kipu ja vibailu tunnin jälkeen oli huomattavasti suurempaa kuin esimerkiksi tämän syksyn yhdistettyjen kävely- ja juoksulenkkien jälkeen ikinä. Hien ja kivun määrästä päätellen voisi siis olettaa, että ajoin vähän turhan isolla vastuksella? Tai sitten en vaan osaa.

GoGo-kokeilu joka tapauksessa jatkuu vielä ensi viikon sunnuntaihin asti. Yritän saada järkyttyneet lihakseni kuntoon ja osallistua ainakin bodyviveen ja bodystepiin ja ehkä käydä zumba-tunnillakin. Ja ehkä viimeisenä päivänä voisi käydä uudestaan bodypumpissa...

Lupasin muuten käydä sunnuntaina ja tiistaina ratsastamassa Oskulla normitorstain lisäksi. Eli aatonaattona on mahdollista toistaa vuodentakainen mäjähdys satulasta. Toivottavasti nyt ei kuitenkaan.

Ai niin! Sain äsken sähköpostiini tiedon, että pääsen helmikuussa alkavalle uinnin tekniikkakurssille. Hyvästi mummosammakkotyyli!

GoGo-suunnitelma (a.k.a. tänä jouluna en aio lihoa)

[Musiikki: Savage Garden - Savage Garden]

Rimpauttelin äsken GoGo:n asiakaspalveluun, ja aloitan maanantaina treenit. Koska tykkään suunnitella ihan hulluna, suunnittelin jo mille tunneille aion ensi viikolla osallistua:

Testaa lähinäkösi (tai klikkaa kuva suuremmaksi).

Eli maanantaina ajattelin mennä spinningin alkeistunnille sekä BodyBalanceen, tiistaina BodyPumpiin ja pilatekseen, keskiviikkona spinningiin ja joogaan, torstaina BodyBalanceen, perjantaina BodyViveen, lauantaina tabata-rääkkiin ja sunnuntaina muokkaus- sekä venyttelytunneille. Saas nähdä, loppuuko kunto kesken viikon, kun torstaina käyn tallillakin. Jouluaattona ja joulupäivänä GoGo on kiinni, mutta tapaninpäivänä olisi taas jotain tarjolla, kunnes torstaina meininki jatkuu taas normaaliin malliin. Mutta suunnittelen sen viikon sitten erikseen.

Missähän vaiheessa sitä hiihtämään ehtisi?

Parempi polvi

[Musiikki: Tori Amos - Midwinter Graces]

Tauti on selätetty, ihanaa. Vähän jännäsin etukäteen, että kuolenko tallille, mutta kroppa tuntui ihan normaalilta ja jaksavalta. Eilen tuli siis käveltyä yhteensä kaksi tuntia, minkä lisäksi innostuin käymään Oskulla pitkän maastolenkin, joka sekin venyi kahden tunnin mittaiseksi. Oli vain niin kiva ratsastaa pehmeässä lumessa.

Sairastaessa tuli lepuutettua polvea ihan urakalla. Kiinnostava havainto oli, että pidempi lepo tuntuisi olevan polvelle myrkkyä. Alkuviikosta polvea alkoi kolottaa, ja kolotus tuntui säteilevän koko kinttuun. Polvi paukkuikin taas normaalia enemmän. Keskiviikkona kävin rauhallisen reilun neljän kilsan kävelylenkin, ja kolotus loppui siihen. Ilmeisesti nivelnesteet pääsivät kunnolla liikkeelle. Torstain tallimatkat sujuivat ongelmitta, mikä on tosi mahtavaa. Muistan, että kesällä/alkusyksystä mietin, mitenkähän mahdan pystyä kävelemään tallimatkat talvella, mutta ei tuo vaikuttaisi ongelmia aiheuttavan. En osaa edes sanoin kuvailla, miten ihanalta tuntuu, kun pystyy tekemään niinkin arkisia juttujua kuin käymään kävelylenkillä ilman suurempia oireita.

Ja jee, kohta pääse hiihtämään. Ilmeisesti Suolijärvellä on jo jonkinlaiset ladut, mutta odottelen, että mSki-karttapalvelussa ladun väri muuttuu keltaisesta vihreäksi.

Työrintamalla menee mukavasti, sillä tällä hetkellä minulla on kivasti käännöstöitä useaksi kuukaudeksi. Sain uuden toimeksiannon heti tämän nykyisen tietokirjaprojektin perään: helmikuussa pääsen taas kaunokirjallisuuden pariin. Eräs kollegani antoi neuvoksi, että kannattaa keskittyä tietokirjoihin, sillä ne ovat kaunokirjallisia romaaneja helpompia, mutta kun rakastan kaunokirjallisuutta. Joka tapauksessa on loistohomma, että näitä kirjakäännöksiä nyt piisaa, niin on helpompi pysyä erossa av-alan töistä. Peukut pystyyn, että alalle saataisiin lopultakin yleissitova TES, niin käännösfirmojen olisi lopultakin pakko maksaa yrittäjiksi painostamilleen kääntäjille asialliset palkkiot. Tästä artikkelista voi lukea, millaista pakkoyrittäjänä toimivan (av-)kääntäjän arki on. Sen lopussa olevan BTI:n puheenvuoron voi sivuuttaa, sillä se on täyttä paskaa.

Loppuun vielä hieno video, joka kiteyttää, miksi ei ole ihan sama, kuka niitä tekstejä kääntää, vaikka moni siihen uskookin pystyvänsä.

Räkää ja liikuntasuunnitelmia

[Musiikki: Ellie Goulding - Bright Lights]

Pärskis, tulin kipeäksi viime torstaina. Kurkkua alkoi kaihertaa, ja viikonloppuna oli kai kuumettakin. Tosin kuumeen määrä jäi vähän kysymysmerkiksi, sillä hanurista oleva kuumemittari ei suostunut näyttämään muita lukemia kuin 36,0-36,3 välillä. Olen vain löllötellyt ja kalsaroinut kotona. Eilen tosin harrastin muutakin liikuntaa kuin räkäpaperien seuassa uimista ja kävin lähikaupassa! Nyt tuntuu, että tauti alkaa olla talttumassa, ja viime yönä pystyin jopa hengittämään nenän kautta, niin ettei kurkku herätessä ollut kuin santapaperia. 

Huomenna ajattelin käydä rauhallisen kävelylenkin, ja torstaina pitäisikin jo suunnata tallille. Sovin nimittäin Oskun omistajan kanssa, että käyn jatkossa ratsastamassa perjantain sijasta torstaisin. Hän sai työpaikan pääkaupunkiseudulta ja on ainoastaan viikonloput näillä huudeilla. Onneksi Oskulla on toinenkin vuokraaja, niin ei jää hevonen arkisin liian vähälle liikunnalle. Jossain vaiheessa Osku kai sitten muuttaa omistajansa kanssa uuteen kotiin, mutta tarkka ajankohta on vielä avoin.

Mainitsin muinoin GoGo:n lahjakortista, jolla saa 12 päivän ilmaiset treenit. Suunnittelin aktivoivani lahjakortin joko tämän viikon lopulla tai ensi viikon alussa. Katselin tuntiaikataulusta jo mitä kaikkea mestassa on tarjolla, ja kiinnostuksen herättivät etenkin lauantaisin pidettävät puolen tunnin kestoiset tabata-treenit. Tuska, polttelevat keuhkot ja valtoimenaan virtaava hiki, tervetuloa! Viime syksynä käymälläni itsepuolutuskurssilla kurssin vetäjä rääkkäsi meitä tabatalla, ja siinä saa kyllä kaivaa kropastaan joka ikisen voimanrippeen ja vähän enemmänkin.

Sairastumisen tuoman liikuntatauon lisäksi pidin pari rennompaa liikuntaviikkoa. Olin siinä yhdessä vaiheessa ihan solmussa painostressin takia, ja nyt tuntuu, että pieni irtiotto on tehnyt hyvää. Keho ja mieli ovat saaneet levätä, ja on sellainen fiilis, että olen taas valmis uuteen alkuun.

Tässä vielä viime viikon liikunnat kaikessa komeudessaan:

10 kuvaa kesään: marraskuu

Yritin, että olisin ottanut kuvahaasteen kuvat aina kuun 25. päivä, mutta olin viikonloppuna pikkujoulumiitissä ja palattuani sunnuntaina kotiin oli jo pimeää. No, muistin sitten jopa torstaina ottaa marraskuun valokuvan:

Aika harmaata ja synkkää on, vaikka otin valokuvan ihan valoisan aikaan.

Alla syyskuun, lokakuun ja marraskuun kuvat komeana tornina:

Liikuntaviikot 47 & 48

VIIKKO 47

maanantai

102 punnerrusta (vko 5 / pv 2: 10 - 10 - 13 - 13 - 10 - 10 - 9 - 27)

7,3 km kävely-/juoksulenkki, 1 h

tiistai

4,0 km kävely, 45 min

2000 m uinti, 1 h 15 min

keskiviikko

vapaa

torstai

voimapyörä, 4 x 15

7,2 km kävely-/juoksulenkki, 1 h

perjantai

10,8 km pyöräily, 45 min

ratsastus, 1 h 30 min

lauantai

vapaa

sunnuntai

vapaa

VIIKKO 48

maanantai

vapaa

tiistai

voimapyörä, 4 x 15

7,3 km kävely-/juoksulenkki, 1 h

keskiviikko

vapaa

torstai

87 punnerrusta (vko 5 / pv 2: 17 - 19 - 15 - 15 - 21)

9,1 km kävely-/juoksulenkki, 1 h 15 min

perjantai

10,8 km pyöräily, 45 min

ratsastus, 20 min

lauantai

voimapyörä, 4 x 15

6,3 km kävely, 1 h 10 min

sunnuntai

100 punnerrusta (vko 5 / pv 2: 10 - 10 - 13 - 13 - 10 - 10 - 9 - 25)

jooga, 1 h

On muuten aika ihanaa havaita, että oikea polvi on alkanut kestää kävely- ja juoksurasitusta. On kiva päästä taas ihan vain käymään kävelemässä juoksupätkistä nyt sitten puhumattakaan. Tällä jälkimmäisellä viikolla juoksutreenini koostuivat seuraavasti:

- tiistaina 2 min kävelyä + 3 min juoksua (x 10) + 10 min loppukävely

- torstaina 2 min kävelyä + 4 min juoksua (x 10) + 15 min loppukävely

Nuo kahden minuutin kävelypätkät rauhoittavat mukavasti polvea, eikä se pääse ärtymään juoksusta liikaa. Torstain loppukävelyn aikana polvi tuntui erityisen superilta: se oli joustava ja rennon tuntuinen. Kivaa!

Viime perjantain oskuilut menivät vähän pyllylleen, kun oli se karmea tuuli. Heppa oli ihan sekaisin. Nousin tallin edessä satulaan ja lähdin ratsastamaan kohti kenttää, mutta tarhojen kohdalla iski paha tuulenpuuska ja Osku teki täysstopin. Laskeuduin satulasta ja talutin Oskun kentälle, mutta siellä se oli niin levoton ja lähes vauhkonoloinen, että katsoin paremmaksi olla nousematta takaisin selkään. Talutin Oskun takaisin tallin luo, mutta siellä sitten törmäsimme naapurin ratsukkoon, jotka houkuttelivat meidät mukaansa kiertämään tarhat ja kenttä pari kertaa ympäri. Siellä siis kulkee sellainen reitti, jota voi ratsastella. No, kampesin sitten takaisin satulaan ja saimme kunnialla kierrettyä reitin pari kertaa. Toisella kierroksella aloimme jopa Oskun kanssa vähän rentoutua. Teki varmaan meille molemmille hyvää kiertää nuo pari kiekkoa, ettei jäänyt mitään kammoa tai muuta jännitysahdistusta takaraivoon. Mutta toivottavasti ensi perjantaina on vähän järjellisempi keli...

Asioiden tapa

Pari viikkoa on mennyt hiljaiselon vallassa. Olen ollut aika väsynyt ja nuutunut. Otin vastaan aika vaativan käännöstoimeksiannon, jonka deadline on jo helmikuun alussa. Aluksi ahdisti työn laajuus, sitten ahdisti kun tajusin, että työn hoitaminen edellyttäisi minulta 60-tuntisia työviikkoja, ja sitten vasta ahdisti, kun puskin läpi jokusen 10-12-tuntisen työpäivän itku kurkussa ja tajusin, että tätä tämä on seuraavat reilut kaksi kuukautta. No, joku järki sentään otti onneksi vallan ja ilmoitin toimeksiantajalle, että en selviydy tästä työstä helmikuuhun mennessä. Ehdotin, että etsittäisiin teokselle toinenkin kääntäjä, joka ottaisi siitä puolet hoitaakseen. Kyse on nimittäin tietokirjasta, joka koostuu erillisistä asiatekstiartikkeleista, joten sinänsä ei haittaa, vaikka työhön osallistuu useampi kääntäjä. Toimeksiantaja oli onneksi tosi myönteinen ja asia hoitui. Nyt oma työtaakka on järkevän kokoinen, ja oma mieli iloisempi.

Mitäs muuta... Viime viikon keskiviikkona kävin vaa'alla, joka kertoi painoksi 81,6 kiloa (BMI 26,0). Edellisessä postauksessa pohdin vaa'an hylkäämistä joksikin aikaa, ja olen pikkuhiljaa tullut siihen tulokseen, että se on tällä hetkellä viisasta. On pakko saada tuo mielessä kieppuva oravanpyörä pysäytettyä ja rentoutettava painonhallinta. Silloin kun onnistuneesti pudotin painoa, laihduttaminen oli kivaa. Oikeasti! Siitä tuli hyvä mieli. Nyt painon kanssa tappelu on ollut, no, nimenomaan tappelua. Väkisin vääntämistä otsa rypyssä, ja eihän siitä silloin tule paskaakaan. Nyt olen sen ymmärtänyt, miksi aikoinaan onnistuin. Koin laihduttamisen positiivisena asiana, ihanana matkana kohti onnellisempaa minää. Mutta jos laihduttaminen on pelkkää numeroiden tuijottamista, se ei kanna loppuun asti.

Kaiken märehtimisen keskellä viime kuukausiin on mahtunut myös hyviäkin hetkiä. Olen vähitellen lisännyt juoksun osuutta kävely-/juoksulenkeilläni, ja torstaina kipitin jo neljän minuutin pätkiä. Lenkkeilin osittain saman reitin, jota hyvinä polviaikoina juoksin säännöllisesti. En ollut juossut niitä teitä pitkään aikaan, ja torstaina koin taas pitkästä aikaa sen hurmaavan olon ja kehon täyttävän onnen, kun tunsin, miten tähdet syttyivät silmiini. Ne hetket salpaavat hengen, kun aistii koko universumin ympärillään ja miten maailmankaikkeus auttaa meitä matkallamme. (Kyllä, olen alkemistini lukenut.) Sellaisina hetkinä kaikki on mahdollista. Kaikki järjestyy vielä. Pitää vain olla kärsivällinen.

Sitten satoi lumi. Se on sekä ihanaa että kaihoisaa. En osaa tarkalleen sanoa, miten juoksutreeneilleni nyt käy, sillä Vomerot eivät pidä pakkaslumella ja maastojuoksu-Lahareiden vaimennus ei välttämättä riitä nirsolle polvelleni. Mutta mennään hetki kerrallaan. Kohta pääsee hiihtämään ja hihittämään itselleen kaikissa niissä typerissä Suolijärven ylä- ja alamäissä. Kohta on uusi vuosi, joka on täynnä mahdollisuuksia löytää uusia tapoja voittaa itsensä ja olla onnellinen. Sitä kohti.

Vuosi

Huomenna tulee tasan vuosi täyteen, kun siirryin rakkaasta 25-blogistani kirjoittamaan tätä Matkalla onnessa -blogia. Syksyllä 2009 aloin rempata elämääni ja laihdutin puolentoista vuoden aikana sen vajaa parikymmentä kiloa. Sen jälkeen kaiken piti olla paljon helpompaa, kaiken piti sujua omalla painollaan.

Kävi niin, että menneistä kolmesta vuodesta viimeisin on ollut kaikkein haastavin. Painon pudottaminen ei missään vaiheessa ollut niin vaikeaa kuin tämä nykyinen sätkyttely, kun yritän epätoivoisesti edes estää painoa nousemasta. Vuoteen on mahtunut hevosen selästä tippuminen, joka runnoi selkäni järkyttävään kuntoon. Maaliskuun alusta asti arkeani on käytännössä jatkuvasti varjostanut oikean polven vammailu, joka asetti painonhallinnalleni täysin uusia haasteita. Mitään järkyttävää överilihomista ei ole onneksi tapahtunut. Kurkkasin vanhasta blogista, että 16.11.2011 painoin 78,4 kiloa, ja vaikka skippasin viime keskiviikon punnituksen muhkean olon takia, ei kai tässä ainakaan yli 82 kilon killuta. No, se selviää huomenna, jos sisu riittää kammeta vaa'alle.

Jotenkin on tosi väsynyt olo. Olen erittäin kyllästynyt taistelemaan painon kanssa. Ei sillä, että rupeaisin nyt tältä istumalta syömään kilon suklaata joka päivä ja lopettaisin liikunnan. Ei ole siitä kyse. Olen oppinut nauttimaan uudesta elämästäni, siitä miten jaksan ja pystyn ja miten osaan nykyään erottaa terveellisen ja epäterveellisen ruoan aiheuttamat olot kehossani. On ihanaa olla minä. Mutta olen käytännössä kolmen vuoden ajan keskeytyksettä pitänyt ajatukseni laihdutus-/painonhallintamoodissa, ja se alkaa viedä veronsa. Haluaisin joskus käyttää sen ajatustilan johonkin muuhun. Haluaisin, että sanasta keskiviikko ei heti tulisi mieleeni vaaka.

Odotan uutta vuotta. Tuntuu, että olen saanut tästä vuodesta tarpeekseni. Vannon Vanilla Sky -leffassa väläytetyn ajatuksen nimeen, että jokainen hetki on mahdollisuus muuttaa elämänsä suunta, mutta jotenkin tuntuu, että tarvitsen nyt jotakin konkreettista, että pääsen eroon nykyisestä ajatuslukosta, joka ei johda enää mihinkään.

Olen pohtinut vaa'an hylkäämistä toistaiseksi määrittämättömäksi ajaksi. Ehkä se voisi olla kuuluisa uudenvuodenlupaus. Unohtaa vaaka ja keskittyä oikeasti siihen, miltä minusta tuntuu. Tajuan nyt, että viimeaikaiset ongelmat painon kanssa taitavat johtua yksinkertaisesti siitä, että olen yrittänyt laihduttaa keskiviikkopunnitusta varten. Siinä missä 25-aikoina laihduttamiseni tursui suorastaan melodramaattisiin ja yltiösiirappisiin ulottuvuuksiin yltänyttä rakkautta omaa sisintäni, itseäni ja kehoani kohtaan, hukkasin sen tunteen jossain matkan ja kuluneen vuoden varralla. Unohdin, että tärkeintä ei ollut vaaka, vaan minä itse.

Ehkä aloitan uuden vuoden sittenkin jo nyt. Ensimmäiseksi aion halata itseäni.

Liikuntaviikko 46

maanantai

86 punnerrusta (vko 5 - pv 1: 17 - 19 - 15 - 15 - 20)

7,5 km kävely- ja juoksulenkki, 1 h

tiistai

4,0 km kävely, 45 min

2500 m uinti, 1 h 40 min

keskiviikko

voimapyörä, 4 x 15

hathajooga, 1 h 30 min

torstai

7,0 km kävely- ja juoksulenkki, 1 h

perjantai

10,8 km pyöräily, 45 min

ratsastus, 1 h 30 min

lauantai

vapaa

sunnuntai

voimapyörä, 4 x 15

7,6 km sauvakävely, 1:13:35

Viikonlopun jälkeen

[Musiikki: Emeli Sandé - Our Version of Events]

Olin viikonlopun Helsingissä parhaan ystäväni luona. Oli hauskaa ja pieni irtiotto arkeen teki tosi hyvää! Sanomattakin on selvää, että ruokailurytmit saivat huutia kaiken ryypiskelyn ja syöpöttelyn keskellä, ja tänään onkin ollut tosi vötkylä olo. Tuntuu todella löysältä eikä oikein jaksaisi innostua mistään. Tekisi mieli mönkiä vain pötköttelemään peiton alle.

Onneksi nämä olot osaa tunnistaa ja tietää, mistä ne johtuvat. Kun syö ja juo paskaa, se heijastuu koko kehoon. Kauheinta on tajuta se, että ennen tällainen nuutunut ja "mikään ei huvita" -fiilis oli normaalia, eikä sitä edes osannut kyseenalaistaa.

Nyt ei voisi vähempää kiinnostaa mikään punnertaminen tai lenkkeily (varsinkaan upeassa marraskuun paskasäässä), mutta tällaiset hetket ovat juuri niitä hetkiä, jolloin mikään muu ei ole niin tärkeää kuin ähistellä punnerrusohjelman parissa ja sitoa lenkkareiden nauhat ja pistää menoksi.

Olisi sitä paitsi tyhmää olla menemättä lenkille, sillä vammapolveni on alkanut kestää maltillista juoksemista. Olen noin kuukauden ajan käynyt yhdistetyillä kävely- ja juoksulenkeillä: aluksi kerran viikossa ja sitten kaksi kertaa viikossa. Kahden minuutin kävelypätkien lomassa juoksen 1-2 minuuttia. Polvi on kestänyt ajoittaisia vibailuja lukuun ottamatta. Tuntuu hyvältä.

Olen huomioitunut seuraavia seikkoja: polvi pitää kohtuullisesta rasituksesta, lämmöstä sekä 70 % todennäköisyydellä Amazonista tilaamastani ihmelääkkeestä. Kahden kuukauden purteli vetelee viimeisiään, mutta tilasin jo satsin seuraavaksi neljäksi kuukaudeksi. Välillä kävellessä ja jopa juostessa oikeassa polvessa on tuntunut samaa kimmoisuutta, joustoa ja pehmeyttä kuin vasemmassakin eli siinä terveessä polvessa. Toki suurimman osan ajasta polvi on vielä vähän känttyrä, mutta pikkuhiljaa se on mennyt parempaan suuntaan. Toivottavasti kehitys jatkuu. Mainitsin tuossa, että polvi tykkää lämmöstä. Olen noiden juoksua sisältävien lenkkien jälkeen käynyt saunassa köllöttelemässä. Viime maanantaina en jaksanut, vaan kävin pelkästään suihkussa ja polvi oli pari päivää äkäisen oloinen. Sattumaa? Ehkä, mutta muistelin sitten, miten kesällä mökkeillessä pystyin juoksemaan aika hyvin, ja silloin tuli saunottua ahkerasti. Hellinkin siis polvea mieluummin saunan lämmössä kuin isken siihen jonkun jäisen hernemaissipaprikapussin kiinni. Hyi hitto.

Tällä viikolla voisin yhdellä lenkillä kokeilla pidentää juoksuosuuksia kolmeen minuuttiin. Sen tarkempia suunnitelmia ei ole. Elän oikeastaan viikon ja jopa päivän kerrallaan. En tiedä, mitä teen sitten, kun tiet peittyvät pysyvästi jäähän ja lumeen. En kauhean mielelläni juokse nyt muilla kuin Vomeroilla, mutta viime talvi osoitti, että pakkaslumella niistä lähtee kaikki pito eikä juoksusta tule yhtään mitään, kun joka askelella lipsuu. No, talvella onneksi pääsee hiihtämään, mutta siinäkin vähän mietityttää se, että polveen kohdistuu varsinkin ylämäissä vääntöä kun hinkkaan mäkiä ylös V-tyylillä. Mutta kuten sanottu, askel kerrallaan.

Postiluukusta tunkeutui sisään muuten joku GoGon lippulappuslahjakortti, jolla saa ilmeisesti 12 päivän treenit ilmaiseksi. Lahjakortti pitää aktivoida jouluaattoon mennessä, ja ajattelin kyllä tuon kortin hyödyntää, varsinkin kun lähimpään GoGohon on matkaa niinkin hirvittävästi kuin reilu puoli kilsaa. Pitää vain valita joku taktinen ajankohta, kun ulkona on kaikkein persemäisimmät säät. Nythän tuolla ulkona vielä ihan ilokseen liikkuu, kun tiet ovat taas sulat.

Liikuntaviikko 45

maanantai
100 punnerrusta (vko 5 / pv 2: 10 - 10 - 13 - 13 - 10 - 10 - 9 - 25)
7,3 km kävely- ja juoksulenkki, 1 h

tiistai
4,0 km kävely, 45 min
2000 m uinti, 1 h 20 min

keskiviikko
voimapyörä, 4 x 15
jooga, 1 h 35 min

torstai
115 punnerrusta (vko 5 / pv 3: 13 - 13 - 15 - 15 - 12 - 12 - 10 - 25)
7,0 km kävely- ja juoksulenkki, 1 h

perjantai
5,4 km kävely, 1 h
ratsastus, 1 h 10 min

lauantai & sunnuntai
vapaa

Hoppu

Pari viikkoa on ollut tosi kiire töiden parissa. Toisaalta on ihan kiva, että on reilusti duunia, mutta toisaalta nuokin jaksot, joita olen kääntänyt, ovat tosi työläitä dokumentteja. Eli taustatiedon ja termien kaivamiseen menee ihan hulluna aikaa. Tähän väliin tekisi hyvää saada käännettäväksi vaikka joku draamasarja tai elokuva, joka ei ole tungettu tupaten täyteen jargonia.

Mutta nyt vaihdan vapaalle! Aamulla menen ratsastamaan, ja pääsen pitkästä aikaa kunnolliselle ratsastustunnille. Osallistun Oskulla valmennustunnille toisen ratsukon kanssa. Jännittää vähän, sillä olen viimeksi ollut ratsastustunnilla kolme vuotta sitten. Pari vuotta olen käytännössä vain humpannut Oskun kanssa maastossa ja silloin tällöin räpeltänyt kentällä jotain itsekseni. Illemmalla hyppään sitten Onnibussiin ja hurautan Helsinkiin parhaan ystäväni luo. Huippua!

Huippua on sekin, että paino oli eilen 80,4 kiloa (BMI 25,7) eli kilon vähemmän kuin viime viikolla. Kärsivällisesti vain eteenpäin, niin jospa sinne seiskakympin puolelle taas pääsisi.

Liikuntaviikko 44

maanantai

7,0 km kävely- ja juoksulenkki, 1 h

voimapyörä, 4 x 15

tiistai

4,0 km kävely, 45 min

2000 m uinti, 1 h 20 min

keskiviikko

100 punnerrusta (10 x 10)

50 kevennettyä punnerrusta

jooga, 1 h 10 min

torstai

7,3 km kävely- ja juoksulenkki, 1 h

perjantai

10,8 km pyöräily, 50 min

ratsastus, 1 h 5 min

kundaliinijooga, 1 h 15 min

lauantai

86 punnerrusta (vko 5 / pv 1: 17 - 19 - 15 - 15 - 20)

6,1 km kävely, 1 h 5 min

sunnuntai

vapaa

Kummallinen kundaliinijooga

Kävin eilen kundaliinijoogassa. Kyseinen joogalaji on jäänyt minulle hieman kysymysmerkiksi, vaikka kesän puistojoogassa sitä olikin kerran. Eilinen tunti ei kyllä sinänsä vastannut lainkaan puistojoogan tuntia. Kesällä meno oli suorastaan hulvaton, kun Har-mantraa hokien heiluimme kuin aerobicissa konsanaan. Se oli ihanan hullua, vaikka ohikulkijat katsoivatkin joogaavaa sakkia kuin heikkopäisiä.

Eilinen tunti oli tietyllä tapaa aivan vastakohta. Tunnilla painottuivat asanoiden lisäksi mantrat, meditaatio ja laulaminen. Tunnin aikana oloni oli vähän epävarma, kun meno ei ollut oikeastaan lainkaan sitä, mitä puistojoogan perusteella olin odottanut tai mihin olen hathassa ja astangassa tottunut. Mutta jokin syvä vaikutus kundaliinijoogalla ilmeisesti oli, sillä kun lopuksi lauloimme yhdessä Aurinkolaulun eli Long Time Sunin englanniksi, rupesin itkemään. En vieläkään tiedä, itkinkö surusta vai ilosta vai mistä, mutta en vain kyennyt estämään kyynelten valumista poskille. Itku kumpusi jostain syvältä ja alkukantaisesta. Se hetki, kun parikymmentä ihmistä lauloi yhdessä, tuntui niin puhtaalta, aidolta ja hyvältä.

Todella hämmentävä kokemus, joka jätti sanattomaksi ja nöyräksi ympäröivää maailmankaikkeutta kohtaan. Se oli jotain niin aseistariisuvaa, etten tiedä, uskallanko enää osallistua kundaliinijoogaan. Vaikka toisaalta muuta en haluaisikaan tehdä.

Yhteenveto

Kylläpä aika rientää, mutta sehän on vain hyvä asia. Peruspositiivisena ihmisenä ajattelen esimerkiksi vuoden kurjimmasta kuukaudesta eli marraskuusta, että seuraavan kuun jälkeenhän on jo tammikuu eli kohta on kevät! (Miesystävä ei voi ymmärtää tätä logiikkaa, mutta mielestäni se on suorastaan pettämätön.)

Kävin eilen keskiviikkovaa'alla, ja heiluriliike jatkuu. Tällä kertaa paino oli 81,4 kiloa (BMI 26,0) eli 400 grammaa vähemmän kuin kaksi viikkoa aiemmin, mutta 1,2 kiloa enemmän kuin viime viikolla. No, näillä eteenpäin.

Viime sunnuntai oli kiva päivä ja kiitos siitä Akulle ja Kanelille. Oli todella mukava nähdä ja rupatella hyvän sapuskan ja jälkkärin äärellä. Toivottavasti nähdään taas pian!

Huomenna taidan päästä kulkemaan tallimatkat pyörällä. Jos vaikka tällä kertaa en kaatuisi. Tässä muuten tänään otettu kuva viikon vanhasta mustelmasta.

Hirmuinen Halloween-reisi

Illalla menenkin sitten tapaamaan Ruby & Fellasiin kääntäjäkollegoita, joista yhtäkään en ennalta tunne, mutta joiden kanssa taatusti juttua piisaa. Käsittämätöntä, minulla on sosiaalista elämää jo toisen kerran viikon sisällä. Ennen tuota miittinkiä taidan käydä kundaliinijoogatunnilla, jos vain ehdin suoriutua tallilla käynnin jälkeen ajoissa keskustaan.

Liikuntaviikko 43

maanantai
vapaa

tiistai
4,0 km kävely, 45 min
2500 m uinti, 1 h 40 min

keskiviikko
voimapyörä, 4 x 15
jooga, 1 h 10 min

torstai
7,3 km kävely- ja juoksulenkki, 1 h

perjantai
5,4 km pyöräily, 35 min
5,4 km kävely, 1 h
ratsastus, 1 h 5 min

lauantai
vapaa

sunnuntai
astangajooga, 1 h 30 min

10 kuvaa kesään: lokakuu

Torstaina nappasin lokakuun kuvan 10 kuvaa kesään -haastetta varten.

Valotolppa kenottaa edelleen, mutta onhan tuo maisema muuten muuttunut, jos syyskuun mestariotokseen vertaa:

Samana iltana alkoikin sitten sataa lunta. En ollut henkisesti valmistautunut kävelemään perjantaiaamuna tallille, joten otin sitten Tukaanin alle. Ja kyllä taas kannatti. Kelskahdin pyörällä nurin noin kilsa ennen tallia ja kolautin vasemman kinttuni tantereeseen. Nyt on polvessa ja reidessä mustelmat.

Muuten päivä oli kyllä ihan epätodellinen! Kävin maastossa ratsastamassa, ja kirpeässä pikkupakkasessa ja auringon paistaessa matalalta puiden lomitse tuntui kuin olisi ollut maaliskuu. Laukkaa ja reipasta ravia lähes koskemattomassa lumessa. Aika jees.

Kotimatkan tulin pyörää taluttaen, sillä en halunnut kaatua uudestaan. Otin kännykällä pari valokuvaa.

Outo lokakuu.

Parempi suunta

[Musiikki: Travis - The Invisible Band]

Jee, toivo elää sittenkin painoasioissa. Viime viikon järkytyslukeman jälkeen oli lievästi sanottuna aika ahdistunut olo, mutta tänään paino oli onneksi palautunut takaisin kasikympin tuntumaan eli lukemaan 80,2 (BMI 25,6). Oli oikeasti tosi iso yllätys nähdä aamulla tuo lukema, sillä oletin kiikkuvani nyt 81 kilon pahemmalla puolella. En nimittäin mielestäni viime viikolla kärsinyt edes mistään turvotuksista, jotka olisivat nostaneet painoa. Mutta hyvä näin!

Olen pitänyt nyt ruokapäiväkirjaa 13 päivää. Aika on mennyt tosi nopeasti. Aluksi ruokapäiväkirjan pito ei tahtonut auttaa naposteluun, mutta viime keskiviikon paino korjasi tilanteen.

Ruokapäiväkirja on havainnollistanut seikan, jonka oikeastaan tiesin jo entuudestaan: syömiseni ovat tosi iltapainotteisia. Mutta en anna sen haitata, sillä omaan elämänrytmiini tällainen ruokailurytmi yksinkertaisesti sopii parhaiten. Laitan esimerkiksi syömiset viime torstailta (18.10.):

13:00 - puuro, raejuustoa

16:30 - satsuma, 2 x ruisleipä

19:15 - banaani

22:15 - jääsalaattia, kurkkua, fetaa, kikherneitä, pestoa ja pastaa; banaanijogurtti jälkkäriksi

01:15 - kiivi, banaani, maustamatonta jogurttia, vaahterasiirappia ja ruisleseitä; 2 x ruisleipä

Päivän aikana juon noin litran rasvatonta maitoa sekä useita litroja vettä. Tuo syömäni ruisleipä on jotain noloa Minihiilari-merkkiä, ja käytän sen päällä merisuola-ingmariinia. Ihan hullua syödä jotain vähähiilihydraattista leipää, mutta tuo on oikeasti hyvää! (Toisin kuin esimerkiksi se paahtoleivän mallinen Karppinen, joka on ihan järkyttävää kuraa.)

Kylläpäs tuon päivän syömiset näyttävätkin esimerkillisiltä. Aina kun pystyisi syömään noin, niin eipä olisi painon kanssa ongelmia.

Laitan tähän vielä esimerkiksi ruokapäiväkirjan sunnuntailta 14.10., jolloin päivään mahtui vähän muutakin.

12:00 - puuro, raejuustoa

16:30 - turkinpippureita

17:00 - sipsejä

18:30 - turkinpippureita

19:00 - jääsalaattia, kurkkua, fetaa, kikherneitä, pestoa ja pastaa; turkinpippureita

21:00 - Domino-jätski; kiivi, banaani, maustamatonta jogurttia, vaahterasiirappia ja vehnäleseitä; turkinpippureita

23:00 - 2 x näkkileipä

No, ei tuokaan nyt mikään pahin mahdollinen mässäyspäivä ollut, mutta joukossa on muun muassa jotain aivan turhia sipsejä ja turkinpippureita, jotka miesystävä oli ostanut itselleen, mutta koska hän ei syö herkkuja samaa tahtia kuin minä, niin meikän kitaanhan ne sitten lopulta upposivat. Ja älyttömintä on se, etten itse edes koskaan osta kaupasta sipsejä tai turkinpippureita. Mutta jostain kumman syystä ne kelpaavat, jos niitä sattuu olemaan tarjolla, huokaus.

Ja joo, syön tosi usein pestopastaa ja kikherneitä salaatin kera. Se on vaan ihan ehdotonta lemppariruokaa, enkä kyllästy siihen varmaan koskaan.

Ruoan määriä ja kaloreita en ole ryhtynyt mittamaan. Ei riitä aika, ja eipä toisaalta voisi vähempää kiinnostaa. Välillä tämä painon kanssa sählääminen saa pään ihan sekaisin muutenkin, ja jos rupeaisin kyttäämään joka ikistä syömääni kaloria, niin hulluksihan siinä vain tulisi. Kyllä ihminen tietää, mitkä ruoat ovat hyväksi ja mitkä eivät. Ei tarvitse olla mikään Einstein tajutakseen, että esimerkiksi minä saavutin muinaisen noin 95 kilon massani syömällä liikaa herkkuja. Sen vuoksi en ihan oikeasti jaksa stressata, jos syön päivässä kaksi banaania, vaikka kuulemma se on joku kauhean huono hedelmä laihduttaessa. Jestas. Haluaisin nähdä ihmisen, joka on lihonut banaaneja syömällä. Tiedän, että hallitsen painoni heti kun hallitsen herkkujen syömisen. Välillä se on kovin vaikea toteuttaa, mutta en luovuta!

Liikuntaviikko 42

maanantai

5,1 km sauvakävely, 48:47

tiistai

4,0 km kävely, 45 min

2000 m uinti, 1 h 20 min

keskiviikko

86 punnerrusta (vko 5 / pv 1: 17 - 19 - 15 - 15 - 20)

50 kevennettyä punnerrusta

jooga, 1 h 25 min

torstai

7,2 km kävely- ja juoksulenkki, 1 h

perjantai

10,8 km pyöräily, 40 min

ratsastus, 1 h

lauantai

100 punnerrusta (vko 5 / pv 2: 10 - 10 - 13 - 13 - 10 - 10 - 9 - 25)

50 kevennettyä punnerrusta

jooga, 20 min

sunnuntai

6,1 km sauvakävely, 1 h

Oi ja voi, palasin taas punnerrusohjelman pariin, ja ihan kamalan tuskaistahan se oli. Aiemmasta harjoituskerrasta oli vierähtänyt vajaa pari viikkoa, minkä vuoksi lihakset olivat jossain talviunilla. Lisäksi olen viime aikoina harjoittanut yläkroppaa muun muassa uimalla ja sauvakävelemällä, ja kyseiset lajit olivat sitten muuten kipeyttäneet lihaksistoa. Lopputulos oli se, että punnersin jäykillä ja kipeillä lihaksilla ja hyvä kun sain nuo viimeisten sarjojen minimimäärät täyteen. Kuulostaa muuten tosi ristiriitaiselta, että toisaalta lihakset olivat jäykät, kun niitä ei ollut käytetty, mutta toisaalta taas kipeät, kun niitä oli käytetty... hohhoijaa. Yritin jotenkin epätoivoisesti ilmaista, että minulla punnerrustauko ilmenee siten, että lihakset ovat jotenkin vastahakoisessa tilassa ja tosi jäykät niin rankkaan treeniin. Muut liikuntamuodot eivät siihen auta, vaan se on pakko punnertaa, jos tahtoo pitää punnerruslihakset vetreinä ja joustavina. Toisaalta nuo muut liikuntamuodot olivat sitten muuten kipeyttäneet lihaksia.

Kauhea selvitys, lol.

Tiistaina muuten uin ekaa kertaa kaksi kilometriä! Yhdessä välissä pidin lyhyen veskitauon, mutta muuten polskin menemään sammakkoa niska kenossa. Pitäisi varmaan opetella jossain vaiheessa jotain edistyneempiäkin tyylejä, mutta näillä mennään toistaiseksi.

Tyhmä selkä

[Musiikki: Charlotte Martin - Stromata]

Perjantai-iltana alaselästäni vasemmalta ärhäköityi joku lihas, jota olen nyt yrittänyt saada rauhoittumaan. Aamulla kävin vielä ihan normaalisti ratsastamassa, enkä usko, että selkä siitä olisi ärtynyt. Kävin nimittäin maastossa enkä ratsastanut lainkaan harjoitusravia, joka joskus ottaa välilevyihin. Ja nythän siis oli lihaskivusta muutenkin kyse... No, perjantai-iltana pelasin Diabloa useamman tunnin, että ehkä sitten kyyhötin koneen ääressä jotenkin huonosti.

Oli miten oli, eilen lauantaina kissan ja oman huussin siivous oli hankalaa. Välillä sai kamuta kyykkyasennosta ylös lavuaarista pidellen. Yritin joogalla avata selkää, mutta 20 minuutin jälkeen oli pakko todeta, että ei tästä mitään tule. Illalla otin Buranan ja Sirdaludin, joka teki minut ihan hömelöksi. Pakko oli kaatua sänkyyn ennen aikojaan.

Tänään selkä on ollut vähän parempi, mutta ei tuo lihas vieläkään suostu kunnolla yhteistyöhön. Peruinkin varaamani astangajoogatunnin, höh. Yritin äsken eteentaivutusta seisten, ja lihas älähti ennen kuin kämmenet olivat lähelläkään lattiaa. Ei kai tässä auta muu kuin antaa selän huilata. Illemmalla voisin käydä vaikka sauvakävelemässä. Mutta harmittaa! Olisin halunnut päästä tuonne astangaan, mutta eipä sinne puolikuntoisella selällä kannata lähteä urheilemaan.

AV-kääntäjien kyykyttämisestä

[Musiikki: Charlotte Martin - On Your Shore]

En tiedä moniko teistä on kiinnittänyt huomiota uutiseen siitä, että MTV Media päätti ulkoistaa käännöstoimintansa Broadcast Text Internationalille. Lainaus:

"Firman maksama palkkio käännöstyöstä on vain murto-osa Yhtyneet-sopimuksen alaisiin kääntäjiin, joihin MTV:lle työskennelleet aiemmin kuuluivat. Miljard on laskenut, että heidän ansionsa romahtavat yli 70 prosentilla.

- Hintojen polkeminen on jatkunut jo kauan. Olen ollut alalla 16 vuotta ja toimistot ovat taistelleet hintaa verissä päin aina vain alemmas ja alemmas, [av-kääntäjä Anneli] Miljard sanoo.

Käytännössä Yhtyneet-sopimukseen (MTV ja YLE) kuuluvan kääntäjän keskimääräinen kuukausiansio on noin 3 500 euroa kuussa. BTI:llä ansio samasta työstä on alle tonnin."

Huh huh. Aloin kesällä tehdä av-hommia, ja palkkaus alalla on ihan perseestä, jos ei satu tekemään töitä Yhtyneet-sopimuksen allekirjoittaneille lafkoille. Kuuden vuoden alan yliopistokoulutuksen käyneenä koen, että olisi kohtuullista saada luovasta ja vaativasta työstä enemmän kuin noin 10 euron tuntipalkka. Varsinkin kun kansainvälisesti toimivat käännöstoimistot painostavat kääntäjiään ryhtymään yrittäjäksi. Kiitos mutta ei kiitos, ei näillä palkoilla ole järkeä omaa yritystä perustaa, kun siinä ohessa tulee mukavia sivukuluja.

Lisäksi hermojani kiristää aivan suunnattomasti kommentointi, johon törmää näiden av-käännöksiin liittyvissä uutisoinnissa. Viimeisin oli tietysti uutinen, miten Netflix oli käyttänyt luvatta DivX Finlandin itsessään laittomia tekstejä. Kommenteissa kääntämisestä mitään älyämättömät ihmiset toitottavat, miten tämä harrastelijaporukka tuottaa laadukkaampaa jälkeä kuin alan ammattilaiset.

Anna mun kaikki kestää.

AAAAAARGH!

Vaikka moni kuvittelee, että kääntämiseen riittää, kun on kirjoittanut enkusta yo-kokeissa laudaturin tai ollut au pairina ulkomailla vuoden tai osaa käytää suomi-englanti-suomi-sanakirjaa, se ei pidä paikkansa. AV-alalla korostuu tilannetajun ja tiivistämisen taidon merkitys, kun olennainen tulee puristaa pieneen tilaan ja vain hetken ruudulla näkyvään ruututekstiin, jotta hitainkin lukija ja alkukieltä lainkaan osaamaton katsoja pysyy juonessa mukana. Mitä tulee netistä ladattaviin harrastelijateksteihin, ne ajavat asiansa netistä ladatun leffan tukena, mutta usein niistä näkee, miten lähtökieli puskee läpi. Lisäksi teksteissä on todella paljon kirjoitus- ja kielioppivirheitä. Teksteihin ympätään liikaa tavaraa, ja ne ovat ruudussa liian vähän aikaa.

Moni Maikkarille töitä tehneistä kääntäjistä on irtisanonut itsensä eikä ole suostunut lähtemään kyykytettäväksi BTI:lle. Minä henkilökohtaisesti olen valmis boikotoimaan Maikkarin töitä, jos oma toimeksiantajani niitä tulee tarjoamaan, kun niitä alun perin kääntäneet tyypit ovat kieltäytyneet kunniasta. Nyt barrikadeille!

Terveisin,

turhautunut kääntäjä

Pommi

Ääärngh. Kaikkien ylevien ruokapäiväkirja- ja juoksupuheiden jälkeen kävi niin, että vaaka räjäytti uuden ennätyslukeman: 81,8 kg (BMI 26,1). Miten tässä näin pääsi käymään? Miksi söin liikaa suklaata? Nyt alkaa olla huumorintaju koetuksella, ja eipä tässä kai enää mitään nauramista oikein olekaan.

Karmea stressi painosta ja kaikesta. Nyt on paras koota itsensä ja joogata hieman.

Liikuntaviikko 41

maanantai

1000 m uinti, 45 min

pingis, koripallo, jousiammunta, sulkapallo ja trampoliini, yhteensä 1 h 45 min

1,5 km juoksumatto, 11 min

keilaus, 1 h

1000 m uinti, 40 min

tiistai

1000 m uinti, 40 min

keskiviikko

6,2 km sauvakävely, 59:59

torstai

vapaa

perjantai

10,8 km pyöräily, 40 min

ratsastus, 1 h 5 min

lauantai

voimapyörä, 4 x 15

7,2 km kävely- ja juoksulenkki, 1 h

sunnuntai

21,5 km pyöräily, 1:20:54

astangajooga, 1 h 30 min

Punanaaman paluu

[Musiikki: Emeli Sandé - Our Version of Events]

Kävin eilen yhdistetyllä kävely- ja juoksulenkillä. Ajattelin testata polven kestävyyttä vuorotellen kävelemällä kaksi minuuttia ja juoksemalla yhden minuutin. Tuntui ihan huipulta! Polvi oli suosiollinen, siihen ei ruvennut pistämään, eikä se ole jälkikipuillutkaan. Aavistuksen verran enemmän naksumista siinä on ollut, mutta se oli ihan odotettavissa.

Vuorottelin juoksua ja kävelyä yhteensä 18 kertaa. Yhden mäen kohdalla oli pakko juosta kaksi minuuttia, kun en vain yksinkertaisesti voinut siirtyä ylämäessä kävelyyn. Yhteensä juoksin 19 minuuttia, jee. Lopuksi vielä loppujäähdyttelin kävellen kuusi minuuttia. Treenin kesto oli siis tasan tunnin, ja lenkille tuli mittaa 7,2 kilometriä.

Lenkillä muistin taas, miten kovasti olen juoksua kaivannut. Minuutin juoksupätkät saattavat kuulostaa ihan lällykamalta, mutta jo ensimmäisen pätkän aikana tunsin, miten eräänlainen tulppa avautui sisälläni ja kroppaani virtasi sitä vanhaa tuttua voimaa ja "minä pystyn aivan kaikkeen" -fiilistä, joka aikoinaan puski minut normaalipainoon. Se vapaus ja kehon täyttävä rakkaus. 

Kun kuulokkeissa laulaa Sia: "You shoot me down but I won't fall, I am titanium" ja sitten Lady Gaga: "We are all born superstars", ei voi muuta kuin hymyillä leveästi ja samaan aikaan tuntea, miten onnenkyynelet kohoavat silmiin. Ai jesta. Mikään muu liikuntalaji ei koskaan ole pystynyt herättämään samaa voittajaoloa kuin juoksu.

Kotona katsoin peilistä tuttua tulipunaista naamaa. Olikin jo ollut ikävä. Sitten piti itkeä vähän.

Tällä hetkellä olen kiitollinen joka ikisestä minuutista, jonka pystyn juoksemaan.

Vanha koira ja uusi temppu

[Musiikki: Lady Gaga - Born This Way]

Silloin kun laihdutin/laihduin oikeasti, en harrastanut mitään ruokapäiväkirjoja tai kalorien laskemista, koska ne eivät vain tuntuneet omalta jutulta. Sen sijaan juoksin ja lakkasin syömästä herkkuja ihan joka päivä. Pitkällä aikavälillä se kantoi perille.

Palaan aina tasaisin väliajoin tähän samaan vanhaan paatokseen: on ollut huono vuosi ja polvi ihan mölli. Mutta nyt en enää jaksa tätä epätoivoista semilaihduttamista, joka ei etene yhtään mihinkään. En ole jääräpäisyyttäni suostunut tekemään muutoksia ruokavaliooni, koska on tuntunut niin epäreilulta, että ensin en saa juosta ja sitten pitäisi vielä ruveta syömisiään sorvaamaan. Miten paljon yhden ihmisen kannettavaksi oikein voidaan lastata? Hah, joo. Kuten eräs teleoperaattorikin aikoinaan totesi: elämä on.

Eli nyt - ihan oikeasti - loppuu se itsesääli ja murjotus! Jos ei vanhat kikat enää tepsi tai niitä ei voi toteuttaa (oli se sitten miten epäreilua tahansa), pitää keksiä uusia. Päätin siis nöyrtyä ja aloittaa pitämään ruokapäiväkirjaa. Edelleenkään en laske kaloreita, mutta kirjaan päivän syömiset ylös. Tavoitteeni on saada karsittua ruokavaliosta turhat napostelut pois. Kun jokaisen suupalan kirjaa ylös, toivottavasti kynnys käydä koluamassa kaappien pimeimmät nurkat kasvaa. 

Koska totuushan on kuitenkin se, että painoni nousee pikkuhiljaa, koska syön liikaa. Piste. Oli PCOS tai ei, niin ei tilanne selittelemällä muuksi muutu.

Sain idean ruokapäiväkirjasta tänään ja aloin pitää sitä heti. Aluksi mietin, että olisiko kivempi, jos aloittaisin maanantaista tai keskiviikosta, joka on punnituspäivä, niin voisin ikään kuin ottaa aloituspainon ja sitten seurata edistymistä... vai olisiko kätevämpi aloittaa kuun alusta? Ei! Mikään ei ole parempi päivä korjata kurssi kuin tänään.

Päätin nyt alkuun pitää ruokapäiväkirjaa 30 päivän ajan. Teen siitä itselleni haasteen. Haasteet toimivat kohdallani, kunhan ne ovat selkeitä. En tykkää jättää asioita kesken, vaan pusken itselleni asettamat haasteet läpi vaikka siihen menisi kuinka kauan. Ruoan kirjaamisten yhteydessä pyrin pohtimaan kahta seikkaa:

1) Mikä sai minut syömään?

2) Millainen olo minulle tuli syömisen jälkeen?

Silloin kun pystyn rehellisesti vastaamaan ykköskysymykseen "söin koska minun oli nälkä" tai "söin koska aamupala on aika jees juttu", tiedän aterian olleen paikallaan. Jos sen sijaan jään miettimään "enpä oikeastaan tiedä" tai "öö, teki mieli?", voin miettiä olisiko kyseisen sapuskan voinut jättää syömättä. Nämä ovat tietenkin aivan itsestäänselviä juttuja, mutta ne on niin helppo sivuuttaa, jos vain robottimaisesti käy jääkaapilla. Haluan siis ruokapäiväkirjan avulla pakottaa itseni punnitsemaan syömisen välttämättömyyttä ennen kuin annan käden kuljettaa ruoan suuhuni.

Kakkoskysymyksen tavoite on hillitä tunne- ja tapasyömistä. Tunnesyömisestä olen aika hyvin opetellut eroon, enkä esimerkiksi ahdistuspuuskassa rynni lähikauppaan suklaaostoksille. Tapasyöminen sen sijaan on oikea akilleen kantapääni, ja tapasyömisellä tarkoitan itseni kohdalla syömistä televisiota katsellessa. En voi sille mitään, mutta se on vain niin ihanaa muhjautua kaukosäädin kädessä sohvan nurkkaan ja pistää popsien. Petollisintahan siinä on se, että syöminen tapahtuu siinä sivussa eikä sitä välttämättä rekisteröi kunnolla. Sitä vain syö mitään tajuamatta ja ajattelematta. Toivon, että kakkoskysymys pakottaa minut tiedostamaan syömisen paremmin ja toisaalta taas auttaa erottamaan ruokavaliosta ne ateriat, jotka pitävät minut energisenä ja hyvinvoivana, niistä aterioista, jotka olen huitaissut naamaan "elän syödäkseni" -mentaliteetilla ja jotka itse asiassa lannistavat minua henkisesti.

En ole vielä päättänyt, pidänkö ruokapäiväkirjaa pelkästään itselleni vai julkaisenko sen myös täällä blogissa. Päivittäiset syömiseni ovat jollain tapaa minulle painoakin henkilökohtaisempi juttu, ja jostain syystä tuntuu pelottavalta tuoda ne kaikkien nähtäväksi. Toisaalta taas jos julkaisen ruokapäiväkirjan täällä, se pitää tehdä joka päivä, koska ei ole mitään tolkkua julkaista vain päivä sieltä ja päivä täältä, koska silloin saattaa tulla kiusaus julkaista vain ne kaikkein onnistuneimmat syömispäivät. Mutta omalla tavallaan julkinen ruokapäiväkirja saattaisi kannustaa minua entisestään, sillä olisi yksinkertaisesti noloa raportoida tänne päivästä toiseen suklaa- ja jätskikarkeloista. Koska se nyt on selvä, että valehtelemaan en rupea, sillä se nyt olisi täysin turhaa eikä taatusti palvelisi minua millään lailla. No, toistaiseksi jätän tuon julkisen ruokapäiväkirjan vielä mietintämyssyyn.

Korostan vielä, että ruokapäiväkirjan pito ei minun kohdallani tarkoita herkkulakkoa. Olen nimittäin täysin vakuuttunut, että ihmisen (no minun ainakin) mielenterveys alkaa uhkaavasti horjua, jos hän heittäytyy täysin herkuttomaksi. Pääasiallinen tarkoitus on siis karsia pois turha pupeltaminen, josta ei hyödy mieli eikä keho. Eli kun herkutellaan, siitä pitää jäädä hyvä mieli eikä missään nimessä ahdistunut olo, joka vain johtaa loputtomaan syömiskierteeseen.

Aulanko

Käytiin lomailemassa miesystävän kanssa pari vuorokautta Aulangon kylpylässä. Oli aika ihanaa! Vitsi, miten nättiä Aulangolla on. Sunnuntaina kierreltiin luonnonpuistoa, ja kerrankin oli hyvä keli.

Maanantaina pääsin ekaa kertaa elämässäni keilaamaan. Olin vähän huono, mutta ei se mitään. Sain sentään tehtyä pari aika komeaa kaatoakin. Lisäksi vietettiin parituntinen 4event Areenalla pelaamaassa muun muassa pingistä ja sulkapalloa. Siinä ohessa oli myös kuntosali, ja nousin niin ikään ensimmäistä kertaa elämässäni juoksumatolle. Juoksin 11 minuuttia, ja voi elämä, että se teki hyvää päälle. En uskaltanut juosta enempää, sillä jalassani olivat uudet Free-tossut, ja päätin lopettaa kerrankin ennen kuin polveen alkaa sattua. Hassu kapistus muuten tuo juoksumatto. Jotenkin tuntui, että siinä oli helpompi juosta kuin pihalla, kun matto ikään kuin hoiti ponnistusvaiheen eikä oikeastaan tarvinnut kuin heittää jalkaa toisen eteen. Toisaalta en oikein osaa ajatella itseäni säännöllisesti juoksumatolle. Eikö siinä ala pidemmän päälle tympäistä, kun maisema ei vaihdu lainkaan? Toisaalta nopeuden säätö oli aika kiva!

Kylpylässä oli 25 metrin mittainen kuntouintiallas. Mönginkin molempina aamuna seitsemältä uimaan kilometrin. Voi kun olisi mahdollista aloittaa jokainen päivä uimalla. Lisäksi maanantai-iltana kävin vielä illalla uimassa yhden kilometrin.

Jos miniloman aikana tuli liikuttua paljon, niin kyllä tuli syötyäkin. Nyt on sen verran muhkea olo, että huominen keskiviikkovaakailu saa jäädä väliin. Mietin mieluummin mukavia asioita kuten sorsia ja tyyntä järvenpintaa.

Liikuntaviikko 40

maanantai
119 punnerrusta (vko 5 / pv 3: 13 - 13 - 15 - 15 - 12 - 12 - 10 - 29)
50 kevennettyä punnerrusta
5,0 km sauvakävely, 49:47

tiistai
vapaa

keskiviikko
4,0 km kävely, 45 min
1750 m uinti, 1 h 10 min

torstai
91 punnerrusta (vko 5 / pv 1: 17 - 19 - 15 - 15 - 25)
5,1 km sauvakävely, 49:24

perjantai
10,8 km pyöräily, 40 min
ratsastus, 1 h 25 min

lauantai
voimapyörä, 4 x 15
jooga, 20 min

sunnuntai
5,8 km kävely, 1 h 25 min

Uudet kalossit

Onko se yksi merkki mummoutumisesta, kun alkaa ajatella jalkojensa hyvinvointia eikä enää suostu tallaamaan kaupungilla ihan missä tahansa linttaan astutuissa lonttosissa? Saavutin nimittäin sen pisteen, kun minua alkoi ärsyttää kävellä vapaa-ajalla kehnoissa kengissä, joista saa vain rakkoja tai varpaat kipeiksi. (Nykyisen hajamielisyyteni huomioon ottaen olisi myös suotavaa, että kengillä pystyisi juoksemaan esimerkiksi kilometrin matkan bussia kiinni.)

Päätin, että nyt on pakko saada Niken Free-kengät! Mallejahan tuossa Free-valikoimassa on varmaan miljuuna, mutta itse päädyin Nike Free TR Fit 2 -popoihin. Ykköskriteeri oli tietysti mukavuus. Mutta toinen tärkeä juttu oli, että kenkiä pitää pystyä käyttämään vapaa-ajalla, ilman että näyttää ihan dilleltä. Sovitin muun muassa Adidaksen Chillejä, ja ne nyt näyttivät farkkujen kera ihan hulluilta.

Nämä nyt menevät vielä jotenkin farkkujen kanssa vähän niin kuin tennarihengessä... Kai? No, milloinpa tässä taloudessa on tyylistä välitetty, lol. (Paitsi sen verran, että Chillit eivät kelvanneet.)

Oli miten oli, ihanat ovat! Hintaa noille tuli Koskikeskuksen Intersportissa 99 euroa. Nyt kelpaa tallailla. Ja jos joskus eksyn sisäliikunnan pariin, nyt on kengät sitäkin varten.

Uudet hiukset

[Musiikki: Feist - Metals]

Kävin tiistaina hakemassa kaupungista uuden tukan. Aamu alkoi ihan hyvin: olin edellisenä iltana katsonut bussiaikatauluista, että menen 10:20 bussilla, niin ehdin hyvin paikalle yhdeksitoista. Siinä sitten käppäillessä kohti bussipysäkkiä bussi kuitenkin suhahti ohitse, vaikka kello ei edes ollut vielä kaksikymmentä yli. Olin taas kerran onnistunut katsomaan aikataulut keskustasta lähtevien bussien kohdalta. Voi äää! Sitten sain päähäni kuningasidean lähteä juoksemaan bussia kiinni. Se nimittäin kiertää tavallaan hevosenkengän, ja mietin, että jos oikaisen juosten kilometrin matkan sinne hevosenkengän toiseen päähän, saatan vielä ehtiä. Että ei muuta kuin tuumasta toimeen! Jossain vaiheessa sitten tajusin, että ai niin, minullahan on tuo polvi ja ei nämä tennaritkaan taida ihan ykkösjuoksukengät olla, mutta kun olin päättänyt ehtiä siihen bussiin, niin moisilla pikkuasioilla ei siinä vaiheessa ollut mitään merkitystä.

Ja kuulkaas. Minä ehdin siihen bussiin! Viimeiset sata metriä sain pinkoa aikamoista vauhtia, kun olin yhtä aikaa bussin kanssa kiertoliittymässä, josta jonkin matkan päässä odotti pysäkki.

Voitonriemu vaihtui äkkiä epätoivoksi, kun siinä bussissa istuessani alkoi jälkihiki puskea päälle. Olin tulipunainen ja sain pyyhkiä paperilla hikea ohimoilta, ja olin ihan kauhuissani, että ei helvetti, kyllä taas kannatti. Minähän olen menossa kampaajalle! Tukka on ihan hikinen ja akka saunasta tulleen näköinen. Keskustassa kävin äkkiä siistimässä itseäni Sokoksen vessassa, mutta siitä huolimatta pölähdin kampaajalle totaalisen tärähtäneen näköisenä.

Olin kesällä ostanut kyseiselle kampaajalle CityDealista lahjakortin, ja onneksi hintaan sisältyi hiustenpesu, sillä se tuli tarpeeseen...

No! Loppu hyvin, kaikki hyvin. Sain uudet hiukset, jotka ovat oikein kivat. Entinen tukkatyyli oli päässyt vähän villiintymään ylikasvaneeksi ja latvoista haperoksi reuhkaksi, mutta nyt on taas joku tolkku. Vähän kyllä jännittää, miten tuon sivuotsiksen kanssa käy. Että meneekö hermo.

Hiuksissani on tuossa niiden oma luonnollinen väri. Ajattelin kyllä lähiaikoina olla hurja ja värjätä hiukseni ties miten pitkän tauon jälkeen. En kylläkään millään sokkivärillä vaan sävyllä, joka on lähellä hiuksen omaa väriä. En nimittäin jaksa mitään juurikasvuja.

Olen joskus ostanut pari hiusväriä kaappiin jemmaan, ja niistä toinen olisi siis tarkoitus käyttää. En ole vielä ehtinyt päättää, kumpi olisi kivempi: sävy 216 Tuhkanvaalea vai 208 Luonnonvaalea. Tosin lopputuloksessa ei luultavasti tule olemaan kauheasti eroa. Tuolla tuhkasävyllä voisi tietysti luottaa enemmän siihen, ettei hiuksiin tule oranssia vivahdetta. En tykkää oransseista hiuksista.

P.S. Juoksuspurtti ei sillä hetkellä tuntunut polvessa pahalta, mutta illalla oli leposärkyä ja seuraavana päivänä niveltä kuumotti ikään kuin sisältäpäin. Tänään polvi on ollut onneksi taas entisensä eli vähän pönttö muttei varsinaisesti kipeä. Kohta sauvakävelylle!