Lenssu

Juoksuharjoittelu ei ole päässyt käyntiin ihan odotetulla tavalla. Iskias on piinannut, mutta olen onneksi pystynyt sisäpyöräilemään, mitä olenkin harrastanut ihan olan takaa kun en oikein muuta ole voinut. Les Mills Trip ja Sprint eivät ehkä ole parhaita vaihtoehtoja peruskunnon kehittämiseen tai ylläpitoon, mutta näillä mennään.

Keskiviikkona iski flunssa, ja nyt ei olla sitten sisäpyöräiltykään. Ei ole onneksi mikään tappotauti. Eilen oli ehkä vähän kuumetta, mutta tänään otsassa muhiva paine on laskenut ja yleiskunto on parempi. Räkää tulee järkyttäviä määriä, ja ääni on muhkean villevalomainen.

Kuntosalilla käynti on jäänyt olemattomiin iskiaksen ja nyt tietysti sairastamisen takia. Vaikka itse kuntosalilla tehtävät jutut eivät lisää iskiaskipua, seisaallaan olo ja käyskentely sarjojen välissä kiristää ensin hermoa ja sitten korvien välissä olevaa hermoa. Spinningpyörän selässä kaikki kipu jostain syystä katoaa, ja treenin pystyy tekemään normaalisti ilman vitutusta. Motivaatio jälkimmäiseen lajiin on siis huomattavasti kuntosalia korkeampi.

Kissat tykkäävät, kun vietän suurimman osan ajasta vakaatasossa pötköllen. On se itsestäkin mukavaa, mutta vähän tässä jo alkaa liikkeelle kaivata.

Ajatuksia kahvakuulaurheilun SM-kilpailuista

Olen nyt korissut ja kärissyt flunssassa viikon verran. Viime perjantaina alkoi kurkkukipu ja kävin vielä illalla kuulatunnilla nostamassa syksyn ennätystuloksen, kun tempaisin 18 kilon kuulalla ensimmäisen kerran täyden kymmenminuuttisen ja 123 toistoa. Ajatuksena oli, että joko se flunssan alku lähtee sillä tai sitten tauti iskee kunnolla päälle. Kävi sitten jälkimmäinen ja sunnuntaina iski vuosituhannen kurkkukipu, joka pakotti nukkumaan istualtaan, puuroutti puheen ja vaikeutti nielemistä niin, että hyvä kun sain vettä juotua. Eilen kävin verikokeissa ja nieluviljelyssä, mutta tulokset olivat negatiiviset: ei merkkiä angiinasta vaan astetta ärhäkämpi virustartunta siis kyseessä. No, kai tässä eloon jäädään.

Ärsyttää katkonainen treenisyksy. Alkusyksystä podin kesymmän flussan ja kuukausi sitten iski alaselkään julmettu noidannuoli, joka pysäytti treenit liki kahdeksi viikoksi. Lisäksi on ollut koulua ja ties mitä kissanristiäisiä ja pikkujouluja. Juuri kun aloin selkätauon jälkeen olla taas hyvässä vireessä, tärähti tämä tauti päälle. Minulle sopii parhaiten tasainen, suht tiivis treenitahti. Jo puolen viikon tauko veltostuttaa lihakset ja paras kuulatuntuma katoaa. Käyntiin pääseminen vie viikon tauon jälkeen viikon tai kaksi.

Kuva: V. Liimatainen

Kahvakuulaurheilun SM-kilpailut käydään Haapajärvellä 25.–26.2.2017. Tavoitteena on rikkoa 300 pisteen raja biathlonissa (16 kg) ja kivuta palkintopallille. Vaikka treenisyksy on ollut rikkinäinen, tavoite on ihan realistinen. Syyskuun Lahden Gentain kisoissa tempauksen ja työnnön yhteistulos oli 282. Työntöjä kertyi 133 ja tempauksia 149. Kovasti yritin ehtiä saada 150 toistoa täyteen, mutta ei se viimeinen peijakas ehtinyt, kun aika loppui kesken. Oikealla oleva kuva on otettu tempauksen ekan viisiminuuttisen aikana, sillä nostan siinä vielä vasemmalla kädellä. Minulla ei ole mitään järisyttäviä puolieroja, mutta tykkään aloittaa tempauksen aina vasemmalla kädellä, joka on minulla se aavistuksen heikompi. Jos pääsen sillä yli neljän ja puolen minuutin, tiedän pystyväni vetämään täyden ajan. Sillä on psykologisesti ihan valtava merkitys, koska ainakin itselle kädenvaihdon jälkeen iskee tuskastuminen, että eikö tämä koskaan lopu, kun tuntuu että koko homma alkaa tietyllä tavalla alusta. Mutta kun tietää, että vuorossa on se vahvempi käsi, ja kun malttaa ottaa yhden toiston kerrallaan ja luottaa omaan voimaan ja jaksamiseen, maaliin pääsee lopulta.

Nyt siis toivon aikaisena joululahjana, että saan treenata seuraavat kolme kuukautta säännöllisesti ja tasaisesti. Tulevat SM-kisat ovat minulle oikeasti iso juttu, koska verrattuna aiemmin tänä vuonna käytyihin SM-kisoihin nyt minulla on oikeasti mahdollisuus pärjätä ja jopa voittaa oma sarjani. Takaraivossani huutaa edelleen se vanha ja sitkeä peikko, että ei minusta ole urheilijaksi, tällaisesta ikuisesta läskistä. Voitolla olisi minulle ihan käsittämätön symbolinen merkitys. Jo pronssisen arvokisamitalin ripustaminen kaulaan tuntuu silkalta utopialta. Mutta niinhän se unelmat on tehty toteutettaviksi.

Lääkärissä

[Musiikki: Lady Gaga - Artpop]

Pääsin tänään vihdoin ja viimein lääkärille. Alun perin ajan piti olla viime torstaina, mutta aamulla terveysasemalta soitettiin ja sanottiin, että ei ole lääkäri paikalla. Kiva. Sain jonkun peruutusajan nyt maanantaiksi, joka sekin kuitenkin peruttiin samasta syystä. Virkailija puhelimessa sitten tuuppasi minut jollekin toiselle lääkärille ja pääsin kuin pääsinkin tänään vastaanotolle.

Terveysasemalle on kotoani noin 1,5 kilometriä, ja matka taittui väsyneesti. Tuntui taas kuin vähintäänkin ankeuttajalauma olisi kulkenut kannoilla. Kropassa kulki omituisia vilunväristyksiä, jotka eivät olleet normaalia palelua. Lääkärille luettelin hieman haparoiden oireet: loputon uupumus, tuntuu etten saa mitään aikaiseksi, alilämpöä, painon kanssa taistelua, kohonnut verenpaine. Mainitsin myös äidin, serkun ja isotädin kilpirauhasen vajaatoiminnoista. Mitattiin verenpaine, joka oli todella kannustavat 164/110. Sain lähetteen kilpirauhastutkimuksiin. Ensimmäinen vapaa aamun labra-aika oli kahden viikon päästä maanantaina. No, pääasia että joskus. Vaan kyllä nämä rattaat kulkevat eteenpäin aika nihkeästi.

Ja joo. On ehdotettu stressiä ja masennusta syiksi tähän saatanalliseen oloon. En vain yksinkertaisesti jaksa uskoa niihin. Jokin tässä kehossa on nyt vialla. Pelottaa vähän. Kunpa se kilpirauhasdiagnoosi varmistuisi. Sitä sentään pystyy suht helposti hoitamaan.

Tuntuu ihan hullulta mennä johonkin kahvakuulakisoihin, kun olo on välillä tämmöinen. Toisaalta liikkuessa unohdan edes hetkeksi, ettei kaikki ole ihan hyvin.

Olen pari päivää kuunnellut Lady Gagan uutta levyä. Se on varsin hyvä, joskin edelliseen Born This Way -levyyn minulla on niin syvä rakkaussuhde, ettei sitä ole ainakaan vielä käynyt voittaminen. Artpopilta olen kuitenkin löytänyt ehdottoman helmen, albumin toiseksi viimeisen biisin Gypsy. Siinä on ihan mieletön fiilis. Alla live-esitys Saturday Night Live -ohjelmasta:

Ihana. <3

Ylihuomenna ajattelin mennä katsomaan ensi-iltaan Vihan liekit. Jee!

Alaspäin

[Musiikki: Vanessa Carlton - Rabbits on the Run]

Taas väsyttää. Viikonloppu meni ihan hanurilleen, kun lauantaina sain itseni sängystä ylös jopa puoli kolmelta iltapäivällä. Siitä vierähti ehkä kolme tuntia, kun menin uudestaan nukkumaan. Myöhäisillasta olin jokusen tunnin taas hereillä ja menin joskus pikkutunneilla maate ja nukkua posotin sunnuntaina puolillepäivin (talviaikaa). Tänään yritin käynnistää päivän niin ikään kahdentoista maissa, mutta menin vielä peiton alle puoleksitoista tunniksi.

Minulla on joskus vuosi tai pari sitten ostettu digitaalinen kuumemittari. Luulin, että se on rikki, sillä se järjestäen näytti liian pieniä lukemia. Kun eikös ihmisen normaalilämpötila ole jotain 37 astetta. No, minun käsittelyssäni mittari on näyttänyt noin 36 astetta. Niin kuin tänäänkin: 35,9 ja 36,2 astetta. Ehkä se mittari ei olekaan rikki, sillä nyt kun olen lueskellut noita kilpirauhasjuttuja, yksi oireista on laskenut ruumiinlämpö.

Viime viikolla kun olin vähän pirteämpi, aloin taas epäillä painonnousun johtuneen liiasta napostelusta ja että muut oudot oireet olen vain suurinpiirtein kuvitellut. No, nyt kroppa tuntuu taas kaikkea muulta kuin luulosairaalta. Ei tällaista oloa oikeasti jaksa, jos tähän ei löydy jotain apua. Olo on suorastaan työkyvytön, kun tuntuu, etten yksinkertaisesti jaksa mitään, ajatus takkuaa eikä mikään innosta.

Perjantainvastaisena yönä alkoi vatsassakin vääntää, ja kipuilu jatkui läpi viikonlopun. Vatsa ja suolisto kouristeli ja oli tosi kivaa, ja maha oli välillä ummella ja välillä kuralla. Joku ärtyvän suolen oireyhtymä tästä paketista vielä puuttuikin. Tosin epäilen oireiden syyksi TalkMuru-muroja, joita ostin tiistaina sotkettavaksi maustamattoman jogurtin, banaanin ja vadelmien sekaan. Muroissa on kauraa, ruista ja ohraa. Kauraa ja ruista vatsani sietää hyvin, mutta ehkä ohra aiheutti oireita. Sitä tulee syötyä tosi harvoin, joten oireiden ilmestyminen samaan aikaan kun aloin syödä noita TalkMuruja tuntuu liian osuvalta ollakseen yhteensattuma. Toisaalta olen noita kyseisiä muroja ennenkin syönyt, enkä muista että niistä olisi vatsakipuja tullut. Onneksi vatsa tuntuu nyt rauhoittuneen, mutta pidän varmaan varolta taukoa noiden murojen syönnistä.

Facebookista bongasin linkin, josta voi käydä tarkistamassa oman syysmasennusnimensä. Minä olen Masisteleva Kasa. Ja siltä kyllä tuntuukin.

Puutteellinen tekniikka

[Musiikki: Ellie Goulding - Halcyon Days]

Eilen illalla tuntui kurkussa pienenpieni viba ja menin saunaan puoleksi tunniksi pötköttämään. Se tuntui auttavan, mutta kun tänään heräsin olo tuntui jälleen siltä kuin tauti kutittelisi elimistöä. Päätin sitten jatkaa pötköttelylinjalla. Nyt on taas normaali olo. Toivottavasti tauti ymmärtää kiertää minut.

Kävin eilen ratsastamassa Hakkisella, ja sillä oli mörköpäivä. Nousin tallinpihalla satulaan ja lähdin ratsastamaan kentälle, mutta hevonen päätti tehdä täysstopin tarhojen kohdalla, joiden ohi siis pitää mennä, että pääsee kentälle. Annoin siinä sitten pohkeita ja maiskuttelin ja maanittelin, mutta ei niin ei. Ilmeisesti pusikossa oli jotain kamalan jännittävää. Kokeilin sitten vanhaa Osku-kikkaa ja käänsin hevosen peräpään menosuuntaan ja lähdin peruuttamaan. Heleijaa! Päästiinhän sinne kentälle. Kentällä Hakki sitten karsasti yhtä kulmausta ja ei siinä auttanut muu kuin tulla alas satulasta ja taluttaa hevosta pari kertaa kenttää ympäri, että se suostui kulkemaan kohdan uraa pitkin. Sen jälkeen nousin takaisin satulaan, ja Hakkikin oli ilmeisesti tullut siihen lopputulokseen, että pusikon mörkö ei ollut hengenvaarallinen tapaus, sillä lopputunti meni hyvin.

Mutta on nuo hevoset sitten kummallisia tapauksia. Facebookista bongasin viime vuoden puolella seuraavan kuvan, joka ilmentää täydellisesti hevosten sielunelämää:

Lupasin muuten taannoin kuvia Hakkisesta ja tässä tulee yksi hieno kännykällä otettu otos:

Tuollainen kaunis liinaharja se on niin kuin Oskukin. Yhtä osaava se ei ole kuin Osku, mutta ei se minua haittaa. Oskuhan oli ihan kilpahevonen, enkä minä todellakaan osannut ratsastaa sitä sen täydellä kapasiteetilla, joten Hakki on oikeastaan enemmän tasoiseni. Laukannostot ovat Hakilla tosi vaikeita, enkä ole vielä onnistunut kentällä saamaan sitä kunnolla laukkaan. Hakin omistaja kertoi, että Hakilla ratsastaessa istunta on tosi tärkeässä osassa. Itse kuulun siihen koulukuntaan, joka on oppinut nostamaan laukan voimakkaasti pohkeilla, joten tässä on minulle selkeä kehittymisen paikka. Osku ja Ykä nostivat laukan tosi helposti, ja siinä pääsi vähän vapaamatkustajana ja riitti kun laukka-avut antoi vähän sinne päin. Hakissa on kivasti haastetta ratsastajalle ja uskon, että kunhan yhteistyömme edistyy, pääsen kehittymään ratsastajana uudelle tasolle.

Tekniikkaa pitäisi opetella myös kahvakuulan kanssa. Olen jo oppinut olemaan hakkaamatta ranteitani ja habojani mustelmille, mutta tempauksessa tahtoo herkästi käydä näin:

Torstaina tunnin teema oli nimenomaan tempaus, ja molemmat kämmenethän siinä aukesivat. Auau. Pitää toivoa, että sormien tyveen kehittyvät kovettumat auttaisivat vähän. Minulla alkoi siis kevään mittaan olla käsissä aika komeat kovettumat, mutta ne irtosivat kesän aikana, kun kahvakuulailua oli vain kerran viikossa. Nyt kun alan käymään tunneilla taas kahdesti viikossa, niin ehkä kovettumatkin palaavat. Enkä muuten ollut torstaina ainut, jolla oli vähän ongelmia: viereisen kuulailijan kämmenistä alkoi lopputunnista vuotaa suoranaisesti verta, joten taisin loppujen lopuksi päästä vähällä. On tämä urheilu kyllä välillä niin tämmöistä, aina on joku paikka rikki.

Vötkylä

[Musiikki: Brooke Fraser - What To Do With Daylight]

En minä minnekään uimaan tänään selvinnyt. Heräsin joskus kahden jälkeen ja yritin saada hengen pihisemään, kun nieluun oli nukkuessa iskostunut joku kamala klimppi. Tein siinä sitten vaativia laskutoimituksia ja tulin siihen lopputulokseen, että minun pitäisi olla reilun tunnin päästä jo lähdössä kävelemään uimahallille, jos meinaisin olla altaassa viimeistään neljältä. (Uimakoulu olisi alkanut puoli viideltä, mutta tykkään uiskennella aina itsekseni ennen sitä.) Kuumetta ei ole enää pariin päivään ollut, mutta limanerityksen ollessa infernaalinen päätin, ettei uimahalli välttämättä ole minulle nyt se sopivin paikka. Kanssauimaritkin luultavasti kiittävät.

Kävin kaupassa ostamassa niitä puurohiutaleita, joita piti jo eilen ostaa, mutta enpä silloin jaksanut. Söin aamupuuroni joskus neljän maissa. Äsken tein pari tuntia töitä, mutta sitten aivot surkastuivat eikä enää huvittanut. Nyt kello on jotain päälle seitsemän ja kyllästyttää.

Sairastaminen on kaikin puolin tympeää, mutta tämä sairastamista seurannut vetelysolo se vasta tympeä onkin.

Nenäkin on ihan rohtunut.

Onnistuisikohan kahvakuulailu tiistaina? Pitää huomenna yrittää käydä vaikka kävelemässä tai vähän hiihtämässä ja katsoa, mikä on olo. Viime tiistaina tein suurimman osan liikkeistä 12-kiloisella kuulalla, mutta nyt voisin palata 8 kilon kuulan pariin ennen kuin olen varmasti täysissä voimissani. Jos sinne kuulatunnille edes selviän. Olisi kyllä kiva päästä, sillä torstaina menisin mieluummin uimaan, sillä uimakoulua on enää kaksi kertaa jäljellä, ja näillä vikoilla kerroilla on vissiin tarkoitus opetella käännöksiä.

Sairashuoneen kuulumisia

[Musiikki: Marina & The Diamonds - Electra Heart]

Tauti alkaa helpottaa, jee! Tänään päästä on hellittänyt kaikille tautisille tuttu kuumejyskytys, enkä ole enää palellut yhtä paljon kuin eilen tai toissapäivänä. Uskalsin jopa äsken pestä hiuksetkin. Hiusten kasteleminen saa minut terveenäkin aina välillä hytisemään ihan hulluna. Töitäkin olen jaksanut vähän tehdä, vaikka enimmäkseen olen viettänyt aikaa nukkumalla iltapäiväkolmeen, katselemalla Game of Thronesia toisen tuotantokauden jaksoja ja yrittämällä pysyä kärryillä sarjan miljoonasta henkilöhahmosta. Leffojen suhteen olen tunnetusti juonivammainen, minkä vuoksi tykkään enemmän tv-sarjoista, sillä niissä on enemmän aikaa niin sanotusti päästä kärryille. Mutta Game of Thrones pistää kyllä tämän telkkarin suurkuluttajan polvilleen. Sarja on kuitenkin hyvä, ja ainahan netti on keksitty. Sieltä voi tarkistaa, kukakohan tuokin hyyppä (viimeksi Stannis Baratheon) mahtoi olla, sillä en kaveria edes muista koskaan nähneeni, mutta jostain kumman syystä se nyt tuntuu liittyvän olennaisesti juoneen. Game of Thronesissa on muuten ehkä kaikkien aikojen hienoin tunnusmusiikki. Tietysti Ihmemies MacGyverin jälkeen.

Lisäksi sain kotiin Hopeanuoli-DVD-boksin. Ihanaa. Olen haaveillut tuosta boksista iät ja ajat. Monesti olen sen meinannut tilata cdon.comilta, mutta vasta nyt raaskin, kun hinta oli vain 39 euroa. On sitä siellä nimittäin kalliimmallakin myyty. Kakarana tuli tillotettua ties miten monta kertaa suomeksi dubatut leikatut versiot. Yliopistovuosina näin lopultakin leikkaamattomat ja japaninkieliset versiot mutta surkeilla enkkuteksteillä. Ja nyt minulla on vihdoin ja viimein leikkaamattomat jaksot DVD:llä ja suomiteksteillä. Oli muuten ehkä pieni järkytys katsoa leikkaamattomat jaksot ensimmäisen kerran ja tajuta, että leikatuista versioista oli kokonaan poistettu yhden lempihahmoni kuolema. Apua ja itku, se tuli ihan kamalana yllätyksenä.

Lisäksi olen pitkästä aikaa löytänyt Facebookista järjellisen pelin: Riding Club Championships. Expan keruuta, stat pointseja, tehtäviä ja paranneltavia varusteita, varsin koukuttavaa. Ihan kuin joku pelinkehittäjistä olisi Diablonsa läpi pelannut. Mutta tässä ei siis tapeta örmelöitä vaan harrastetaan esteratsastusta! 

Huomenna ajattelin urheilla sen verran, että käyn lähikaupassa ostamassa puurohiutaleita. Ja ehkä pesen pyykkiä. Sitä on kertynyt lukemattomia koneellisia. Elättelen toivoa sen suhteen, että pääsen sunnuntaina uimaan. Sieltä on hyvä haalia elimistöön seuraava pöpö.

Sairas tapaus

Vielä alkuviikosta pohdin, että menenkö torstaina uimaan vai kahvakuulatunnille. Jälkimmäinen nimittäin loppuu sillä kellonlyömällä kun minun pitäisi olla pulahtamassa altaaseen. No joku öttiäinen sitten päätti asian puolestani, sillä tiistaina illalla alkoi tuntua jänskältä, ja eilinen meni tutistessa peiton alla. Tiistain kahvakuulatunnin jälkeen lihakset olivat muutenkin jo kipeät, ja kun tauti toi mukanaan sievän lihaskolotuksen ja nivelsäryn, niin oli siinä olemista. Päässäkin jyskytti kuin takomolla. Yöllä oli pakko tirauttaa pari kyyneltä, kun olo oli niin inhottava. Ihme nössö minustakin tullut, kun pitää flunssaa itkeä. Mutta niin se vain on!

Tänään on ollut helpompi olla, mutta peruin huomisen ratsastuksen. En siis pääse vieläkään ratsastamaan Ykällä. Pöh.

Kotona

[Musiikki: Ellie Goulding - Halcyon]

Olen ihan rakastunut Ellie Gouldingin uuteen levyyn. Oli se ekakin ihan mainio, mutta tämä kakkosalbumi on jotenkin kolahtanut erityisen paljon. (Vaikka inhoankin ilmaisua "kolahtaa".) Onhan se tietysti pienimuotoista musiikin raiskaamista kuunnella musiikkia kannettavan kaiuttimista, mutta menköön tämän kerran.

kuvien lähde

Olen nimittäin Juuassa! Enkä ottanut stereoita mukaan! Kannettavan otin, ja olen jopa tehnyt vähän töitäkin. Saavuin torstai-iltana vain herätäkseni kurkku kipeänä perjantaiaamuun. Meni monta vuotta, enkä sairastanut juuri lainkaan, mutta nyt on menossa jo toinen tämän talven räkätauti. Ei ole onneksi kauhean paha tauti, jos ei oteta huomioon, että pari yötä on kurkkukivun takia mennyt vähän niin ja näin. Olen kuitenkin jo siirtynyt rykimävaiheeseen, jossa jo valmiiksi raspinen kurkku rääkätään äärirajoille rykimällä limat pellolle. Kuume ei oikeastaan noussut missään vaiheessa, ja olen uskaltanut käydä hieman kävelemässä. Ja päivittäiset punnerrukset on tullut tehtyä, sillä niitä ei jätetä väliin kuin äärimmäisissä poikkeustilanteissa, joihin suotakoon lukea mukaan esimerkiksi murtunut ranne.

Äidin mies kaivoi vanhat luistimeni esiin jostain komeroiden perukoilta. Tarkoitus oli vetäistä Ladyt jalkaan ensimmäisen kerran sitten yläastevuosien (joista on tosi kauan eli noin 15 vuotta), mutta saas nähdä, hellittääkö tämä köhä ennen keskiviikkoa. Muistelen nimittäin, että luistimet olivat melko viileät jalkineet. Enkä nyt tarkoita viileätä niin kuin cool-hengessä vaan että kintuthan niissä jäätyy. Itse asiassa takaraja on tiistai-ilta, sillä keskiviikkona huristelen bussilla Joensuuhun yhdeksi yöksi vanhan yliopistoaikojen ystäväni H:n luokse. Ah, tiedossa on ihanaa feministiangstia! H on ainut tuntemani ihminen, jonka kanssa pystyn paahtamaan päivästä toiseen feminismistä ja miten yhtä perkelettä tämä yhteiskunta edelleen on ja että tasa-arvon toteutumiseen uskovat voisivat pikkuhiljaa herätä Ruususen unestaan.

Kai ne vielä jalkaan mahtuvat.

Luistimiin palatakseni voin vain kuvitella, miten tylsät terät niissä tällä hetkellä on. Mutta hei, ei tässä ennenkään ole välineurheiltu. Hyvä yritys korvatkoon puutteellisen tekniikan ja puuttelliset varusteet. Voi kun olisin osannut olla ottamatta itseäni liian vakavasti jo teininä, mutta se ei kai siinä iässä yksinkertaisesti ole mahdollista.

Joo hei, keskiviikkopaino oli sama kuin puolentoista viikon takainen lauantaipaino eli 81,4 kiloa. Se oli miellyttävää se. Sitä en tiedä, mitä seuraava punnitus näyttää, sillä olen taas hurvitellut suklaan ja muiden luottoystävieni kanssa. Tilanne vain korostuu täällä kotona, jossa olen aikoinaan ylipainoon kasvanut. Muistiini palaa se tuttu hämmennys, kun joka tuutista tarjotaan syötävää, mutta samaan aikaan hoetaan, että älä syö kaikkea kerralla. Kai siinä joku logiikka onkin, mutta lapsena se oli hirvittävän hämmentävää ja nyt herättää välitöntä ärsytystä ja kiukkua.

Nyt on muuten pakko taas vähän avautua äidistä. Teen sitä aina tasaisin väliajoin, mutta kun en vain kestä! Siis totta kai äiti on mukava ja jees ja rakas ja niin edelleen, mutta hitto soikoon, hän ei vain kykene suhtautumaan järkevästi minuun ja painooni. Silloin kun olin lihava, sain kuulla niitä ihme kuittailuja vitsiksi naamioituina "isosta pikkusiskosta" (koska olin ja olen isosiskoani painavampi - ja myös pidempi, mutta sillä ei ole merkitystä, sillä jos olisin 177-senttinen ja 55-kiloinen niin tuskin kukaan olisi päättänyt keksiä tuota hupaisaa "iso pikkusisko" -juttua) ja siitä miten minusta olisi pitänyt tulla kuulantyöntäjä.

No nyt kun olen onnistunut pudottamaan painoa, niin ei sekään tunnu olevan hyvä, vaan äiti on jotenkin kauhean huolissaan terveydestäni. Viime syksynä oli mennä vehnäleseet väärään kurkkuun, kun äitini pamautti: "Minä aina pelkään, että sinä sairastut anoreksiaan." Kiehtovaa sanoa tuollaista naiselle, jonka ongelma on aina ollut liika syöminen ja joka rakastaa herkkuja ja jolle ruoan vihaaminen on tuntematon käsite. Painoin tuolloin muuten 80 kiloa, että en varsinaisesti ollut anorektisissa mitoissa. Kai se sitten on jotenkin huolestuttavaa, kun harrastaa liikuntaa ja on laihduttanut kilon kuukausivauhtia? (Jossain vaiheessa jopa mietin, oliko se anoreksiakommentti vittuilua, sillä enhän sinä vuonna ollut suinkaan laihtunut lisää vaan päinvastoin lihonut pari kiloa, mutta lopulta tulin siihen johtopäätökseen, ettei se ollut.)

Anoreksiaan sairastumiseni lisäksi toinen äitin mielestä ihan kamala juttu on se, että olen lopettanut leivän syönnin. Tai no siis nykyäänhän olen leipää taas jonkin verran syönyt, mutta sitä en jo periaatteesta suostu äidille kertomaan. Hän on nimittäin takuuvarma siitä, että en voi MITENKÄÄN saada riittävästi kuituja, kun en syö leipää. Niin, leipähän onkin tämän maailman ainut ja ylivoimaisen paras kuidun lähde. Sillä ei ole mitään merkitystä, että syön päivittäin puuroa, kikherneitä, kasviksia ja hedelmiä ja tungen leseitä joka paikkaan. Mutta kun ei! Kun leipä puuttuu, niin paska ei taatusti kulje. Teki mieli kertoa muutama fakta suolistoni toiminnasta ihmiselle, joka omien sanojensa mukaan saattaa käydä vain kerran viikossa isolla hädällä, mutta en sitten jaksanut.

Ja kuulemma minun kannattaisi tarkistaa Finelistä, saanko tarpeeksi kaikkia ravintoaineita. Siinä vaiheessa alkoi jo keittää ihan oikeasti yli. Näytänkö minä ihan oikeasti niin nälkiintyneeltä ja sairaalta, että ihmiset luulevat minun kärsivän jostain puutostaudeista? Teki mieli huutaa, että jumaleisson sentään painan 82 kiloa eli en ihan varmasti ole millään lailla aliravittu! Olen elämäni parhaassa kunnossa sekä fyysisesti että henkisesti ja oppinut kuuntelemaan kehoani, mitä se tarvitsee ja mikä sille on hyväksi. Ja sitä paitsi itselläsi on 30-40 kiloa ylipainoa, joten ole hiljaa, sillä et välttämättä ole paras ihminen antamaan syömisvinkkejä.

En sitten huutanut, mutta kylläpä osaa ärsyttää edelleen.

No joo. On täällä kuitenkin kivaa ollut ja enimmäkseen on ollut ihan hauska jutskailla äidin kanssa. Oppisi vain pysymään erossa syömisistä ja liikkumisistani, niin kaikki olisi hyvin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että reilun kolmen vuoden laihdutus- ja painonhallintaopettelun jälkeen tiedän äitiäni paremmin, mikä on minulle hyväksi ja mikä ei. Kiukkujätski nyt ei ainakaan.

Räkää ja liikuntasuunnitelmia

[Musiikki: Ellie Goulding - Bright Lights]

Pärskis, tulin kipeäksi viime torstaina. Kurkkua alkoi kaihertaa, ja viikonloppuna oli kai kuumettakin. Tosin kuumeen määrä jäi vähän kysymysmerkiksi, sillä hanurista oleva kuumemittari ei suostunut näyttämään muita lukemia kuin 36,0-36,3 välillä. Olen vain löllötellyt ja kalsaroinut kotona. Eilen tosin harrastin muutakin liikuntaa kuin räkäpaperien seuassa uimista ja kävin lähikaupassa! Nyt tuntuu, että tauti alkaa olla talttumassa, ja viime yönä pystyin jopa hengittämään nenän kautta, niin ettei kurkku herätessä ollut kuin santapaperia. 

Huomenna ajattelin käydä rauhallisen kävelylenkin, ja torstaina pitäisikin jo suunnata tallille. Sovin nimittäin Oskun omistajan kanssa, että käyn jatkossa ratsastamassa perjantain sijasta torstaisin. Hän sai työpaikan pääkaupunkiseudulta ja on ainoastaan viikonloput näillä huudeilla. Onneksi Oskulla on toinenkin vuokraaja, niin ei jää hevonen arkisin liian vähälle liikunnalle. Jossain vaiheessa Osku kai sitten muuttaa omistajansa kanssa uuteen kotiin, mutta tarkka ajankohta on vielä avoin.

Mainitsin muinoin GoGo:n lahjakortista, jolla saa 12 päivän ilmaiset treenit. Suunnittelin aktivoivani lahjakortin joko tämän viikon lopulla tai ensi viikon alussa. Katselin tuntiaikataulusta jo mitä kaikkea mestassa on tarjolla, ja kiinnostuksen herättivät etenkin lauantaisin pidettävät puolen tunnin kestoiset tabata-treenit. Tuska, polttelevat keuhkot ja valtoimenaan virtaava hiki, tervetuloa! Viime syksynä käymälläni itsepuolutuskurssilla kurssin vetäjä rääkkäsi meitä tabatalla, ja siinä saa kyllä kaivaa kropastaan joka ikisen voimanrippeen ja vähän enemmänkin.

Sairastumisen tuoman liikuntatauon lisäksi pidin pari rennompaa liikuntaviikkoa. Olin siinä yhdessä vaiheessa ihan solmussa painostressin takia, ja nyt tuntuu, että pieni irtiotto on tehnyt hyvää. Keho ja mieli ovat saaneet levätä, ja on sellainen fiilis, että olen taas valmis uuteen alkuun.

Tässä vielä viime viikon liikunnat kaikessa komeudessaan:

Tautipaino

Nyt tulee painopäivitystä pitkästä aikaa. En ole ihan varma, miten realistinen aamun punnitus oli, sillä takana on kuitenkin muutama päivä sairastamista ja armotonta hikoilua, mutta vaaka näytti siis tasan 78 kiloa (BMI 24,9), mikä on oikein kiva lukema. Mutta katsellaan, miten tervehtyminen vaikuttaa nestetasapainoon. Joka tapauksessa päätös tormistautua suklaan mättämisen kanssa pitää

Tautikin on hellittämässä, mutta ei tässä vielä terveiden kirjoissa olla. Tälle viikolle olin sopinut kaksi ratsastuskertaa, ja torstain kerran jo peruinkin, mutta on varmaan järkevintä perua perjantaikin. Ei ehkä ole viisainta palata liikunnan pariin kymmenen kilometrin kävelyn ja ratsastuslenkin merkeissä. Jos sitä vähän iisimmin.

Harmittaa kyllä. Ulkona olisi nyt leudot kelit ja hyvä liikkua. Mutta kaipa ne odottavat vielä ensi viikollakin.

Yöpala

Silloin kun ruokahalu on kateissa, syöminen on tympeää pakkopullaa. Siitä huolimatta olen sairaanakin syönyt päivittäin lämpimän ruoan, sillä tiedän kehon tarvitsevan energiaa toipuakseen tehokkaammin. Riemastuinkin äsken, kun vatsa ilmoitti olevansa nälkäinen. Eli ei muuta kuin yökokkailemaan, vaikka olinkin jo aiemmin päivällä syönyt porkkana-appelsiinikeittoa. Ruokahalun palaaminen on ainakin minulla ensimmäinen merkki, että parempaan ollaan menossa.

Väsäsin nopeasti kasaan lemppariruokaani, jonka ainekset löytyvät aina kaapistani. Eli kikherneitä, salaattia, kurkkua, fetajuustoa ja pestopastaa.

Hyvä ruoka, paska kuva(aja)

Yöllä ruoka maistuu sitä paitsi aina erityisen hyvältä.

Kun hätä on suurin

[Musiikki: Vanessa Carlton - Rabbits on the Run]

Uhhuh, venyin tänään huimiin liikuntasuorituksiin ja pesin pyykkiä ja kävin lähikaupassa, mistä kertyi kävelyä vähän päälle kilometri. Se oli pitkä kilometri se. Kurkkuni on aivan karmeassa kunnossa. Joka ikinen hengenveto kylmää (nolla-asteista) ilmaa raateli hengitysteitäni ja pihisin ja puhisin ja huohotin ja jouduin hengittämään kaulahuivin suojissa kuin pahemmallakin 30 asteen pakkasella. Jösses. Ostin kaupasta sitten kaikkea outoa kuten puoli kiloa Saarioisen kiisseliä, 750 gramman tötterön suklaavanukasta, Kalinka-jogurtteja, Gefilus-mehua (oli plussakorttitarjouksessa ja sai kaksi tölkkiä 3,50 eurolla!) jne. Sokeria kroppaan helposti imeytyvässä ja helposti nieltävässä muodossa, kiitos.

Aamulla oli olo kuin jyrän alle jääneenä. Pelkkä vaatteiden lajittelu pyykkäämistä varten tuntui ylitsepääsemättömältä, mutta kaikki järjelliset pikkuhousut olivat pyykissä, ja oli pakko raahautua naapurirapun kellariin pyykkäämään. En siis omista omaa pesukonetta. Jollain apinanraivolla ja suklaavanukkaan voimin pesin sitten neljä koneellista pyykkiä. Nyt kelpaa taas piereskellä ja sikailla sohvannurkassa seuraava viikko.

Voitin taannoin Kanelin hienossa arvonnassa, ja mikäli itsesäälin värittämä tautinen arkeni jatkuu myös huomenna, tiedossa on meille molemmille makoisia hetkiä. Voitin arvonnassa nimittäin kivojen ja käytännöllisten Baggu-kassien lisäksi selviytymispakkauksen, johon saa kajota vain silloin, kun  kurjuuden syöverit ovat pahimmillaan, ja Kaneli on luvannut vastata omalta osaltaan seurauksista. Itseni tuntien kehitän nuo ahdistuksen aallokot vaikka väkisin. Kaneli, pysy siis kuulolla! Mutta tiedätkö, olet tuonut tänään hymyn huulilleni, ja se on aika hienoa se. Tavoistani poiketen lisään siis tähän yhteyteen hymiön: :-) 

Kuka jaksaa murjottaa, kun maailma on täynnä ihania ystäviä ja pehmeitä kissoja?

P.S. Ystävyydestä puheen ollen: Niina on järkkäämässä keväistä blogimiittiä Jyväskylässä, joten kaikki te, joita miittitieto ja -into ei ole vielä saavuttanut, käykkää kurkkaamassa hänen blogiinsa. Siellä voi vapaasti osallistua aivoriiheen.

Liikuntaviikot 6 ja 7

[Musiikki: Lana Del Rey - Born to Die]

Tauti tuli ja tappoi, jos nyt vähän liioitellaan. Piti ilmeisesti käydä ulkomailla asti hankkimassa itselleen pöpö, sillä tänään olo on ollut puolikuntoinen. En muista, milloin viimeksi olen ollut oikeasti nuhakuumeessa tai vastaavassa (Lukioaikoina? Viime keväänä tosin sairastin karmean vatsataudin, mutta sitä ei lasketa, koska apokalyptisyydessään sitä ei voi verrata perustauteiluun.), eikä tämä nykyinenkään tauti tunnu täysillä iskeneen. Nyt olisi varmaan syytä koputtaa puuta. Heräsin siis aamulla, ja kurkussa oli joku viba. Katselin siinä sitten Salkkarit-maratonia, ja totesin siirtyneeni suoraan siihen nuhakuumeen loppuvaiheeseen, jossa ryvitään kivuliaasti limoja keuhkoista. Olin suunnitellut käyväni hiihtämässä ja voimapyöräileväni, mutta jostain syystä vatsalihakset olivat jo valmiiksi kipeät enkä muutenkaan kokenut olevan järkevää lähteä puskemaan tuiskua päin. Ärsyttävä olo. Lihaksia ja niveliä kolottaa.

Taudin myötä liikuntaviikko on siis pulkassa. Reissussa jäi tekemättä viime viikon liikuntakooste, joten rysäytän sen tähän samaan syssyyn.

VIIKKO 6

maanantai

voimapyörä, 5 x 10
10,0 km kävely, 2 h
ratsastus, 1h

tiistai

46 punnerrusta (vko 3 / pv 1: 10 - 12 - 7 - 7 - 10)
50 kevennettyä punnerrusta
1,0 km kävely, 10 min
6,0 km juoksu, 44:27

keskiviikko

hathajooga, 1 h 30 min

torstai

ratsastus, 50 min (noin 20 astetta pakkasta, hrrh, sain autokyydin tallille ja takaisin)

perjantai

vapaa/lentokoneessa

lauantai

7,03 km juoksu, 58:02 (Teneriffalla, Garmin ekaa kertaa käytössä!)

sunnuntai
4,0 km kävely, 50:40

VIIKKO 7

maanantai

vapaa/päivä Loro Parquessa

tiistai

7,11 km juoksu, 56:46

keskiviikko

vapaa/päivä Teidellä

Maailman huipulla

torstai

vapaa/hyinen päivä Siam Parkissa (jossa veikkaan taudin mukaan napanneeni)

perjantai

vapaa/lentokoneessa

lauantai

45 punnerrusta (vko 3 / pv 1: 10 - 12 - 7 - 7 - 9)
50 kevennettyä punnerrusta
1,0 km kävely, 10 min
8,37 km juoksu, 1:01:05

sunnuntai
sairaspäivä

Olen ihan jumissa punnerrusohjelman kolmannessa viikossa. Ennen lomaa ja loman jälkeen aloitin sen uudestaan. Eilinen sessio oli ihan järkky ja paljon vaikeamman tuntuinen kuin ennen lomaa, ja epäilinkin habojeni unohtuneen Teneriffalle. Ja voin muuten sanoa, että tänään yläkroppa on ollut erityisen maukkaan tuntuinen, kun treeninjälkeisen aristuksen lisäksi lihaksia jäytää myös tautikolotus.

Teneriffalla oli muuten kiva juosta, vaikka "ehdinkin" lenkille vain kahdesti. Oli ihan huippua vetää Vomerot jalkaan. Loma-asuntomme tosin sijaitsi Chayofa-nimisessä kylässä, jonka joku on tuupannut rinteeseen, joten korkeuseroiltaan lenkit olivat haastavampia kuin Suomessa olen tottunut.

Jalka nousee vielä!

Kun aurinko porottaa, mäki on jyrkkä ja jatkuu jonnekin mystiseen ulottuvuuteen, alkaa usko loppua. En muista, milloin olen viimeksi hyytynyt juostessa, mutta yksi killerimäki veti reidet niin hapoille, että kroppa yksinkertaisesti vaihtoi kävelyyn. Keräilin itseäni parikymmentä metriä kasaan, ja eikun eteenpäin, mutta ensimmäisestä risteyksestä käännyin takaisin alas. Alamäkienkään juokseminen ei sinänsä ollut mitään herkkua juuri mäkien jyrkkyyden takia. En oikein viitsi näillä polvilla posottaa alamäkiä täysillä menemään. Toisaalta olisin luultavasti muutenkin ollut nenälläni ennen kuin ehdin polvia edes miettiä. Mutta kaiken kaikkiaan oli mukavaa vaihtelua juoksennella kesäolosuhteissa.

Chayofan kapeiden ja jyrkkien katujen lisäksi kävin myös poluilla juoksemassa. Se oli erityisen kivaa, vaikka vähän saikin keskittyä, ettei muljauttele nilkkojaan.

On siellä polkujakin, jossain

 Hieman on ikävä noihin maisemiin.