Paluu arkeen

[Musiikki: Jenni Vartiainen - Terra]

En sitten tiistaina vielä uskaltanut mennä kahvakuulatunnille, sillä vasemman viisaudenhampaan poistokohta tuntui vähän aralta. Esimerkiksi pään riiputtaminen alaspäin tuntui pitkään ikävänä paineena, minkä vuoksi olen pitänyt joogataukoakin. Mutta tänään kävin kuulailemassa, ja olipa mukavaa pitkästä aikaa. Aloitin varovasti ja tein käytännössä koko tunnin 12-kiloisella, joskin tunnin lopussa kouraan tarttuivat myös 16 ja 20 kilon kuulat. Jospa sitä huomenna taas uskaltaisi tehdä täydellä teholla.

Paino on nyt pari viikkoa ollut noususuunnassa. Se oli eilen 81,5 kiloa, mikä on vähän tylsää. Olen kyllä ollut noiden hampaiden poiston jälkeen ihan överiturvoksissa, enkä oikein tiedä miksi. Viikon verran söin naurettavan vähän normaaliin syömiseeni verrattuna, mutta ehkä lääkkeistä sitten tuli joku ummetuspöhö. Toisaalta myös liikkumattomuus vaikuttaa minulla välittömästi. Tai onhan painonnousuun aina sitten olemassa se perinteinen ja varsin todennäköinen syy eli olen lihonut. Eipä olisi ensimmäinen kerta, lol. No, katsotaan nyt mihin tilanne lähtee kehittymään, kun pääsen taas kiinni normaaliin ruokavaliooni ja liikuntarutiineihin. Uusi parisuhde on jonkin verran sotkenut kuvioita siinä mielessä, että olen liikkunnut aiempaa aavistuksen vähemmän ja toisaalta taas syönyt vähän eri tavalla kuin ennen. Siinä voi hyvinkin olla se ratkaiseva tekijä, että paino hiipii taas ylöspäin.

Asiasta lipputankoon: jokainen blogiani pidempään seurannut tietää, että punnerran ajoittain ahkerasti. Viime vuonna  punnerrussuunnitelmat menivät väsymyskausien takia ihan persiälleen, mutta nyt olen päättänyt taas palata tuon ah niin ihanan lihaskuntoharjoitteen pariin. Aloitan nimittäin jälleen kerran sadan punnerruksen ohjelman. Edellisellä kierroksella pääsin ilman polvia ja leveällä otteella tehtävissä punnerruksissa kolmenkymmenen toiston hujakoille. Nyt aion aloittaa kokonaan alusta, mutta ojentajapunnerruksin. Siitä tulee hirveää, tiedän. Aloitankin suosiolla ekan viikon helpoimmasta sarakkeesta, jossa maksimissaan pitää tehdä kolme punnerrusta putkeen. Startti tapahtukoon tänä viikonloppuna tai viimeistään ensi maanantaina. Nyt se on virallista eikä perääntyä enää voi.

Hampaaton

Loppusyksystä puraisin ruokaan eksynyttä kiveä ja päädyin sen seurauksena suuhygienistin pakeille. Siitä alkoi sitten varsinainen hammaslääkärikierre, joka huipentui tänä (eilen) aamuna molempien alaviisaudenhampaiden poistoon. Olin tietysti etukäteen ihan paniikissa, kuten asiaan kuuluu. Vitsailin, että nyt tulee varmasti verenmyrkytys ja kuolen, vaikka oikeasti sisimmässäni pelkäsin. Näin mielessäni kauhukuvia, miten hammaslääkäri tunkee suuhuni valtavat tongit ja kiskoo hampaat irti, niin että alaleuka vain ruksaa iloisesti.

Kaivoin sitten jemmasta muinaiseen välilevynpullistumaan määrätyt ikivanhat Panacodit ja nappasin niitä aamulla ennen operaatiota pari naamaan en niinkään kivun takia vaan hermojeni lepyttämiseksi. Siinä hammaslääkärin tuolilla makoillessa olo olikin aika epätodellinen, kun puudutusaine, jota oli ängetty suuhun kuuden ruiskullisen verran, sai sydämen hakkamaan. Itse hampaidenpoisto ei loppujen lopuksi sattunut yhtään. Hampaat porattiin kahtia, jotta ne saatiin helpommin irti, mutta epämiellyttäviä rutinoita ja kirskuntoja lukuun ottamatta varsinaista kipua ei ollut. Sanoinkin lähtiessä hammaslääkärille ja -hoitajalle: "Kiitos, tämä oli miellyttävämpi kokemus kuin olin osannut odottaa." He olivat koko operaation ajan ihan kamalan ystävällisiä ja kertoivat koko ajan mitä seuraavaksi tapahtuu, että ihan oikeasti minua alkoi itkettää se huomaavaisuus.

No, sen verran olen kaikkia netin kauhujuttuja viisaudenhampaista lukenut, että tiesin pahimman olevan vasta edessä. Paluumatkalla kotiin jäin apteekin kohdalla bussista pois ja kävin ostamassa minulle määrätyn antibiootti- ja kipulääkearsenaalin. Minulla oli suussa kaksi harsotuppoa ja näytin ja kuulostin luultavasti puhevikaiselta hamsterilta, kun selitin proviisorille, että tämmösiä troppeja pitäis saada. Kotiin päästyäni köllähdin sohvalle katsomaan telkkaria, ja sitä mukaa kun puudutus alkoi hiipua, suuhun ja päähän alkoi sattua melkoisesti. Kipulääkettä vain naamariin. Siinä vaiheessa leukani oli alkanut omaksua ridgeforrestermaisen jylhän habituksen. Nauratti aina kun kävelin peilin ohi, mutta valitettavasti hihittely sattui.

Koko päivän on tietysti ollut kamala nälkä, ja ottaa päähän jo nyt kaikki smoothiet ja pinaattikeitot, joilla olen yrittänyt nälkää hillitä. Se on kuulkaas niin, että raavas nainen ei millään litkuilla elä!

Kipu on tällä hetkellä suht hyvin hallinnassa, vaikka suuta jomottaakin jonkin verran. Illan kahvakuulailut jäivät luonnollisesti väliin ja niin jää perjantain tuntikin. Toivottavasti tiistaihin mennessä olo olisi jo sen verran normaali, että pääsisin kuulailemaan.