Vanha koira ja uusi temppu

[Musiikki: Lady Gaga - Born This Way]

Silloin kun laihdutin/laihduin oikeasti, en harrastanut mitään ruokapäiväkirjoja tai kalorien laskemista, koska ne eivät vain tuntuneet omalta jutulta. Sen sijaan juoksin ja lakkasin syömästä herkkuja ihan joka päivä. Pitkällä aikavälillä se kantoi perille.

Palaan aina tasaisin väliajoin tähän samaan vanhaan paatokseen: on ollut huono vuosi ja polvi ihan mölli. Mutta nyt en enää jaksa tätä epätoivoista semilaihduttamista, joka ei etene yhtään mihinkään. En ole jääräpäisyyttäni suostunut tekemään muutoksia ruokavaliooni, koska on tuntunut niin epäreilulta, että ensin en saa juosta ja sitten pitäisi vielä ruveta syömisiään sorvaamaan. Miten paljon yhden ihmisen kannettavaksi oikein voidaan lastata? Hah, joo. Kuten eräs teleoperaattorikin aikoinaan totesi: elämä on.

Eli nyt - ihan oikeasti - loppuu se itsesääli ja murjotus! Jos ei vanhat kikat enää tepsi tai niitä ei voi toteuttaa (oli se sitten miten epäreilua tahansa), pitää keksiä uusia. Päätin siis nöyrtyä ja aloittaa pitämään ruokapäiväkirjaa. Edelleenkään en laske kaloreita, mutta kirjaan päivän syömiset ylös. Tavoitteeni on saada karsittua ruokavaliosta turhat napostelut pois. Kun jokaisen suupalan kirjaa ylös, toivottavasti kynnys käydä koluamassa kaappien pimeimmät nurkat kasvaa. 

Koska totuushan on kuitenkin se, että painoni nousee pikkuhiljaa, koska syön liikaa. Piste. Oli PCOS tai ei, niin ei tilanne selittelemällä muuksi muutu.

Sain idean ruokapäiväkirjasta tänään ja aloin pitää sitä heti. Aluksi mietin, että olisiko kivempi, jos aloittaisin maanantaista tai keskiviikosta, joka on punnituspäivä, niin voisin ikään kuin ottaa aloituspainon ja sitten seurata edistymistä... vai olisiko kätevämpi aloittaa kuun alusta? Ei! Mikään ei ole parempi päivä korjata kurssi kuin tänään.

Päätin nyt alkuun pitää ruokapäiväkirjaa 30 päivän ajan. Teen siitä itselleni haasteen. Haasteet toimivat kohdallani, kunhan ne ovat selkeitä. En tykkää jättää asioita kesken, vaan pusken itselleni asettamat haasteet läpi vaikka siihen menisi kuinka kauan. Ruoan kirjaamisten yhteydessä pyrin pohtimaan kahta seikkaa:

1) Mikä sai minut syömään?

2) Millainen olo minulle tuli syömisen jälkeen?

Silloin kun pystyn rehellisesti vastaamaan ykköskysymykseen "söin koska minun oli nälkä" tai "söin koska aamupala on aika jees juttu", tiedän aterian olleen paikallaan. Jos sen sijaan jään miettimään "enpä oikeastaan tiedä" tai "öö, teki mieli?", voin miettiä olisiko kyseisen sapuskan voinut jättää syömättä. Nämä ovat tietenkin aivan itsestäänselviä juttuja, mutta ne on niin helppo sivuuttaa, jos vain robottimaisesti käy jääkaapilla. Haluan siis ruokapäiväkirjan avulla pakottaa itseni punnitsemaan syömisen välttämättömyyttä ennen kuin annan käden kuljettaa ruoan suuhuni.

Kakkoskysymyksen tavoite on hillitä tunne- ja tapasyömistä. Tunnesyömisestä olen aika hyvin opetellut eroon, enkä esimerkiksi ahdistuspuuskassa rynni lähikauppaan suklaaostoksille. Tapasyöminen sen sijaan on oikea akilleen kantapääni, ja tapasyömisellä tarkoitan itseni kohdalla syömistä televisiota katsellessa. En voi sille mitään, mutta se on vain niin ihanaa muhjautua kaukosäädin kädessä sohvan nurkkaan ja pistää popsien. Petollisintahan siinä on se, että syöminen tapahtuu siinä sivussa eikä sitä välttämättä rekisteröi kunnolla. Sitä vain syö mitään tajuamatta ja ajattelematta. Toivon, että kakkoskysymys pakottaa minut tiedostamaan syömisen paremmin ja toisaalta taas auttaa erottamaan ruokavaliosta ne ateriat, jotka pitävät minut energisenä ja hyvinvoivana, niistä aterioista, jotka olen huitaissut naamaan "elän syödäkseni" -mentaliteetilla ja jotka itse asiassa lannistavat minua henkisesti.

En ole vielä päättänyt, pidänkö ruokapäiväkirjaa pelkästään itselleni vai julkaisenko sen myös täällä blogissa. Päivittäiset syömiseni ovat jollain tapaa minulle painoakin henkilökohtaisempi juttu, ja jostain syystä tuntuu pelottavalta tuoda ne kaikkien nähtäväksi. Toisaalta taas jos julkaisen ruokapäiväkirjan täällä, se pitää tehdä joka päivä, koska ei ole mitään tolkkua julkaista vain päivä sieltä ja päivä täältä, koska silloin saattaa tulla kiusaus julkaista vain ne kaikkein onnistuneimmat syömispäivät. Mutta omalla tavallaan julkinen ruokapäiväkirja saattaisi kannustaa minua entisestään, sillä olisi yksinkertaisesti noloa raportoida tänne päivästä toiseen suklaa- ja jätskikarkeloista. Koska se nyt on selvä, että valehtelemaan en rupea, sillä se nyt olisi täysin turhaa eikä taatusti palvelisi minua millään lailla. No, toistaiseksi jätän tuon julkisen ruokapäiväkirjan vielä mietintämyssyyn.

Korostan vielä, että ruokapäiväkirjan pito ei minun kohdallani tarkoita herkkulakkoa. Olen nimittäin täysin vakuuttunut, että ihmisen (no minun ainakin) mielenterveys alkaa uhkaavasti horjua, jos hän heittäytyy täysin herkuttomaksi. Pääasiallinen tarkoitus on siis karsia pois turha pupeltaminen, josta ei hyödy mieli eikä keho. Eli kun herkutellaan, siitä pitää jäädä hyvä mieli eikä missään nimessä ahdistunut olo, joka vain johtaa loputtomaan syömiskierteeseen.