Terve keho

Kävin tänään verikokeissa ja sain äsken tekstiviestillä tulokset, ja ne olivat tosi hyvät! Kokonaiskolesteroli oli 4,3 ja HDL 1,99, LDL 2,3 ja triglyt 0,83, eli kaikki luvut olivat mukavasti viitearvoissa. Paastosokeri oli tasan 5. Hemoglobiini oli edelleen matalahko 123. Rautakuurini on nyt kestänyt reilut pari viikkoa, mutta ainakaan vielä se ei näyttäisi heijastuvan arvoihin. Ei ole kyllä mitään aavistusta, miten nopeasti sen edes pitäisi heijastua, jos on heijastuakseen.

Lisäksi olen mittaillut verenpainettani kotimittarilla. Olin ihan varma, että tuon karmean stressikevään jälkeen nekin lukemat olisivat taivaassa, mutta neljänä päivänä tehtyjen kahdentoista mittauksen keskiarvo oli 119/75 eli minulle suoraastaan jäätävän hyvä. Pyysin itse asiassa poikaystävää testaamaan mittaria, sillä aloin epäillä onko koko kapine rikki, hah.

Mutta olen siis tehnyt jotain oikein painonnoususta huolimatta. No, alentunut verenpaine selittynee e-pillerimerkin vaihdolla, mutta yhtä kaikki ihan huippua, että lukemat ovat noin terveellä tasolla. Välillä nimittäin tuntuu, ettei tämä keho reagoi millään tavalla runsaaseen liikuntaan ja kasvispainotteiseen ruokavalioon. Mutta kyllähän se reagoi. Kun vain itse osaisi olla tuijottamatta sitä vaa'an lukemaa. Ajatukset kiertävät loputonta kehää takaisin lihotun kymmenen kilon ympärillä näkemättä kokonaiskuvaa. Kohta seitsemän vuotta sitten alkanut elämäntapamuutos ja matka on tuonut niin paljon hyvää keholleni ja takuulla säästänyt minut verenpaine- ja kolesterolilääkitykseltä ja kenties jopa kakkostyypin diabetekselta.

Ehkä olisi taas aika rakastaa tätä kehoa vähän enemmän, sillä onhan se ollut ihan mieletön matkatoveri ja opettanut näkemään sen huikean voiman ja kapasiteetin. Ehkä olisi pikkuhiljaa aika lakata määrittämästä itseään ja onnistumisiaan ja epäonnistumisiaan vaa'an kautta. Luulisi, että olisin sen taidon jo oppinut vuosien varrella, mutta lihavan tytön identiteetti on niin uskomattoman tiukassa, elinhän sen vallassa elämäni ensimmäiset 25 vuotta. Kun sitten onnistuin laihtumaan normaalipainoon ja kun sitten osa pudotetuista kiloista pikkuhiljaa hiipi ja osa yhtäkkiä humpsahti takaisin, oli se aika hirveä kolaus itsetunnolle. En edelleenkään tiedä, johtuiko viime vuonna tapahtunut yhtäkkinen painonnousu e-pillerien vaihdosta, kehon epämääräisestä hormonitasapainosta vai yksinkertaisesti liiasta syömisestä. Vai vähän kaikista.

Ehkä pitäisi taas opetella katsomaan nykyhetkeä ja lakata haikailemasta painonhallinnallisesti menestyksekkäiden juoksuvuosien perään ja märehtimästä vyötärölle ja persauksiin palanneita kiloja. Ehkä muistutan taas itselleni, miten hyvässä fyysisessä kunnossa oikeasti olenkaan. Yksi PCOS tai kymmenen liikakiloa sinne tai tänne, olen oikeasti vahva, sitkeä ja voimakas. Nostan kahvakuulassa koko ajan isompia painoja ja tähtään tosissani ensi vuonna SM-mitaleille. Se on aika hieno juttu se.

Stressiä, liikuntaa ja terveyttä

Olen ollut ruhtinaalliset pari viikkoa lomalla. Ensi viikon maanantaina palaan töihin, ja elo-syyskuun vaihteessa alkaa jälleen koulu. Onneksi minulla on enää muutamia hajakursseja jäljellä, joten ehdin luultavasti tehdä koko syksyn noin neljää työpäivää viikossa. Työpaikkani on tällä hetkellä melkoisen varma, ja saisin jäädä sinne kokopäiväiseksi milloin tahansa, mutta aion ehdottomasti pusertaa tuon koulun loppuun, sillä tradenomitutkinto on kuitenkin niin passeli tämän nykyisen kansainvälisen viestinnän tutkintoni kanssa, että olisi sulaa hulluutta jättää se kesken, kun 210 opintopisteen köntästä puuttuu enää 50 pistettä.

Mutta olin lähellä näännyttää itseni hengiltä menneen vuoden aikana. Nyt kun olen ehtinyt edes hieman hengähtää, olen tajunnut miten jäätävälle stressille olen itseni altistanut. Yhdellä kesäkuisella joogatunnilla makasin matolla itku kurkussa ja pyysin toistamiseen itseltäni anteeksi. Samalla tunsin pohjatonta kiitollisuutta kehoani kohtaan, miten se on urheasti jaksanut joka päivä kuljettaa minua eteenpäin. Sillä totuus on, että ilman menneiden vuosien aikana rakentamaani vankkaa peruskuntoa ja liikuntaharrastuksiani, joista pidin kiinni etenkin silloin kun aikaa tuntui kaikkein vähiten olevan, olisin kuukahtanut ennen aikojani. Puoleen vuoteen minulla ei ollut ainuttakaan, ei ainuttakaan vapaapäivää. Eihän se millään muotoa ole kestävä tilanne, ei vaikka olisi kuinka hyvässä fyysisessä kunnossa, koska jossain vaiheessa henkinen kestokyky romahtaa.

Nyt yritän rakentaa alkavan syksyn ja tulevan talven niin, etten kasaa itselleni liian raskasta painolastia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että alan pikkuhiljaa tehdä pesäeroa käännöstöihin. Ajatus tuntuu pahalta, sillä kääntäminen oli aina se unelma-ammattini, jota rakastin ja rakastan, mutta tässä tilanteessa kaikkein viisainta on nyt keskittyä kirjanpitoon, jota voin tehdä Ihan Oikeassa Työpaikassa, ja koulun saattamisessa loppuun.

---

Kävin eilen luovuttamassa verta, ja ensimmäinen hemoglobiinimittaus antoi lukemaksi 120 (naisilla luovutuksen alaraja on 125). Onneksi uusintamittauksella saatiin vähän korkeampi lukema ja pääsin luovuttamaan. Mutta sain mukaani 20 päivän rautakuurin. On muuten elämäni ensimmäinen. Minulla on aina ollut hyvä hemoglobiini, mutta nyt kun mietin noita aiempia verenluovutuskertoja, arvot ovat koko ajan olleet hiipumaan päin. Aktiivinen liikunta ja varsin kasvispainoitteinen ruokavalio ovat pikkuhiljaa nakertaneet rautavarastoja. Etsinkin netistä tietoa rautapitoisista ruoista, ja esimerkiksi palkokasveja ja cashewpähkinöitä syön päivittäin, mutta sitten tajusin, että illan pääaterian ohessa saatan juoda puolikin litraa maitoa, ja maidon kalsium vaikeuttaa raudan imeytymistä. Olen muutenkin pohtinut viime aikoina maidosta luopumista, sillä eläinten hyväksikäyttö ja kärsimys tuntuu niin sietämättömän pahalta, joten ehkä saan tästä vain lisäpontta. Mutta oli miten oli, pitää nyt olla tarkkana noiden rauta-arvojen kanssa. Joku anemia tästä vielä puuttuisi.

---

Liikunnan osalta kesä on mennyt pitkälti joogan ja pyöräilyn merkeissä. Pari kertaa viikossa on ollut kahvakuulaa. Tiistain kahvakuulaurheiluvuoroilla treenasin läpi kesän tempausta 18-kiloisella. Aloitin parin minuutin seteistä, ja kaksi viikkoa sitten jaksoin seitsenminuuttisen, jonka aikana tempaisin tasan sata kertaa. Koska kuulavuoroja oli kesällä aika hintsusti, tavoitteeni oli lähinnä ylläpitää kuntoa ja tempaustuntumaa, kasvattaa otevoimaa ja samalla vähän totutella painavampaan kuulaan. Elokuun puolivälissä palataan onneksi taas normaaliin kuula-arkeen, kun tiistain ja torstain vuorojen lisäksi perjantain vuorot jatkuvat. Syksyn ensimmäiset kisatkin siintävät jo syyskuun 17. päivä. Alustavasti olen miettinyt, että osallistuisin 16-kiloisella biathloniin. Siinä mielessä liikuntakesä on ollut ihan onnistunut, sillä olen käynyt paljon dynaamisilla joogatunneilla kuten astangassa ja vinyasa flow'ssa, joissa tietynlainen voima ja jäntevyys on kehittynyt, ja toisaalta taas letkeillä yin- ja hathatunneilla huoltamassa kehoa. Kundaliinijoogassa olisin halunnut ehtiä käymään useammin, mutta iltatunnit menivät aina päällekkäin kuulatuntien kanssa, ja aamutunneille en taas töiltä päässyt. Pyöräilyt ovat enimmäkseen koostuneet työmatkapyöräilystä. Työpaikalle on seitsemän ja puoli kilometriä, joten päivässä siitä kertyy sopivat 15 kilometriä.

---

Varasin ajan verikokeisiin kahden viikon päähän. Menen mittauttamaan kolesterolin ja verensokerin. Edellisen kerran kävin kolesterolimittauksissa kaksi vuotta sitten, ja pahoin pelkään, että arvot ovat saattaneet mennä huonompaan suuntaan, sillä paino on noussut ja olen mätöstänyt herkkuja liikaa. No, se selviää sitten. Eipähän tuo pieni potku persuuksille tekisi pahaa tässäkään asiassa. Tasapaino on ollut hukassa vähän kaikessa parin viimeisen vuoden aikana, mutta ehkäpä alkava syksy toisi mukanaan niin mielenrauhaa kuin tasapainoa fyysiseen hyvinvointiin. Sitä toivon ja siihen uskon.

Päivittelyä

Kuukausi vierähti, eikä minulla ollut oikein mitään sanottavaa. Nyt minulla olisi vaikka mitä kerrottavaa, mutten tiedä, mistä aloittaa.

Aloitetaan terveydestä. Koko syksyn ylläni roikkunut musta pilvi väistyi lopulta joulukuun alussa ja on pysynyt poissa. Uskoni seleeniteoriaan pitää pintansa: oloni on ollut tasaisen hyvä siitä lähtien, kun aloin parapähkinöitä popsia. Toki hermoilen ja pimahtelen milloin mistäkin, mutta se nyt kuuluu asiaan. Alan pikkuhiljaa luottaa siihen, että se heltymätön väsymys ja alakulo on ihan oikeasti taaksejäänyttä elämää.

Paino oli viime keskiviikkona 80,6 kilogrammaa. Olen tyytyväinen. Helmikuussa vaikutti siltä, että paino oli lähtenyt nousuun, mutta se päättikin sitten palata takaisin lähemmäs kasikymppiä. En tällä hetkellä saa kiinni laihdutusmoodista. Annan tilanteen edetä omalla painollaan, mutta pidän kiinni keskiviikkopunnituksista, joilla pyrin kontrolloimaan sitä, ettei kiloja ala kertyä. Toisaalta kroppa kyllä kertoo, mihin suuntaan ollaan kulloinkin menossa. Tällä hetkellä se vaikuttaa tyytyväiseltä saamaansa ruoan määrään ja laatuun verrattuna liikkumisiini. Ja minä olen tyytyväinen kroppaani. Neljä ja puoli vuotta kestänyt matkani kohti terveempää ja tasapainoisempaa elämää on kuljettanut minut pisteeseen, jossa en enää millään muotoa pidä itseäni lihavana. Olkoonkin, että painoni on painoindeksin mukaan lievän ylipainon puolella. Se ei estä minua rakastamasta itseäni ja kehoani. Kehoni on antanut minulle menneiden vuosien aikana niin hienoja hetkiä ja opettanut minua kurottamaan mieleni asettamien rajojen yli, etten yksinkertaisesti voi olla siihen pettynyt.

Ja koska kehoni mahdollisuudet ovat rajattomat, olen pitänyt kiinni ahkerasta liikkumisesta. Alkuvuoden saldo on HeiaHeian tilastojen mukaan:

- 42 tuntia ja 240 kilometriä kävelyä

- 32 tuntia joogaa

- 24 tuntia kahvakuulan nostamista

- 6 tuntia ratsastusta

- 2 tuntia ja 15 kilometriä lenkkeilyä

- 9 punnerrustreeniä

- 3 voimapyörätreeniä (tätä pitäisi parantaa)

Tarkkaavaisimmat ehkä huomaavat, että olen käynyt juoksemassa. Ensimmäisen lenkkini tein kaksi viikkoa sitten kaavalla 1 min juoksua ja 2 min kävelyä, jota sitten toistin 20 kertaa. Polvi tykkäsi kyttyrää, mikä oli odotettavissa. Ennen lenkkiä olin ounastellut sen kipeytyvän 80 prosentin todennäköisyydellä, mutta asfaltin paljastuminen ja kevään tuoksu ilmassa suorastaan pakottivat juoksemaan. Annoin polven pitää mykkäkoulua parisen viikkoa, kunnes se lopulta leppyi. Viime lauantaina sitten päätin yrittää uudestaan, ja sillä kertaa juoksin kaavalla 2 min juoksua ja 3 min kävelyä kymmenen kertaa. Lenkistä on kulunut kaksi vuorokautta, ja polvi tuntuu itse asiassa aika hyvältä. Toivo edes jonkinlaisesta juoksuharrastuksesta elää, joskin olen tottunut kahden vuoden aikana niin moniin pettymyksiin, etten jaksa enää turhaan stressata. Joko pystyn juoksemaan tai sitten en. Onneksi olen löytänyt lajin rinnalle muitakin vaihtoehtoja.

Kuten kahvakuulaurheilun. Kuulat nousevat edelleen, ja pyrin käymään treeneissä kolmesti viikossa. Tuntuu, että kehitystä on alkanut tapahtua. Tekniikka on kehittynyt vaikka se aina ajoittain onkin suoraan perämetsästä. Voimaakin on tullut lisää. Viime torstaina tehtiin voimatreeninä kahden kuulan long cycleä (eli rinnallevetoa ja työntöä) raskailla painoilla. Uskalsin kerran kokeilla 18 kilon kuulia, ja ne peijakkaathan nousivat ilmaan. Huhhei.

Voimaa pyrin lisäämään myös punnertamalla. Ojentajatreenit jatkuvat punnerrushaasteen muodossa. Kipeää tekee ja raskasta on, mutta samalla punnertaminen tuntuu järkyttävän hyvältä. Olen jymähtänyt tällä kertaa jo kakkosviikkoon, mutta ei se haittaa. Vaikka treenaisin tuota viikkoa koko loppuelämäni, siinä on vissi ero, teenkö viikon aikana 80 vai 0 ojentajapunnerrusta. Terveisin: "Täältä tullaan kiinteät käsivarret ja messevät muskelit".

Ratsastamassa en ole käynyt reiluun kuukauteen. Meillä kävi Hakkisen kanssa maastossa pieni tilanne, joka olisi voinut päättyä huonosti. Mitään ei onneksi sattunut kellekään, mutta mieleeni kohosi sen verran ikäviä kauhukuvia, että päätin ottaa aikalisän ratsastuksesta. Aika näyttää, jatkanko Hakkisen vuokrausta, mutta tällä hetkellä tuntuu paremmalta vaihtoehdolta olla nousematta sen satulaan.

Joogannut olen käytännössä päivittäin. Namaste jooga -jaksoista on tullut osa arkirutiiniani. Selkä pysyy sen avulla jollain lailla kuosissa, ja samalla pääsee mielikin vähän huilaamaan. Odottelen kyllä innokkaana lähestyvää kesää, josko Om Yoga tarjoaisi mahdollisuuden kesäkorttiin, joka minulla viimekin kesänä oli. Sillä siis sai joogata rajattomasti kolme kuukautta kahden kuukauden hinnalla. Freelancer-kääntäjän rahatilanne nyt on aina vähän niin ja näin, mutta investointi joogaan nousee kyllä tärkeysjärjestyksessä ensimmäisten joukkoon.

Työasioista puheen ollen. Päätin lähteä ensi syksynä opiskelemaan liiketaloutta. Käännösalaa riivaa suohon poljetut työehdot, surkea palkkaus ja olematon arvostus. Aion opiskella rinnalle toisen tutkinnon, joka toivottavasti takaa minulle säännöllisemmän elannon. Rakastan kääntämistä, ja se on sitä, mitä todella haluan ammatikseni tehdä, mutta joskus on pakko myöntää, että kutsumus ei aina elätä. Nyt kun minulla on pitkän lamaannuskauden jälkeen energiaa edes ajatella opiskelemista, aion tarttua toimeen.

Näillä eväillä eteenpäin.

Liikuntavuosi 2013

[Musiikki: The Goo Goo Dolls - Dizzy Up The Girl]

Vuonna 2012 polvi hajosi ja jouduin luopumaan juoksusta. Lihoin sen seurauksena neljä kiloa, kun jouduin rakentamaan painonhallinnalleni uuden pohjan. Olin varma, että vuodesta 2013 tulee parempi. Tavallaan tuli ja tavallaan ei.

Edellisessä postauksessa kertasin, miten erosin keväällä pitkästä parisuhteesta ja syksy meni kilpirauhasen vajaatoiminnan oireiden kanssa painiessa. Yhtäkkiä polviongelmat, jotka vielä edellisenä vuonna olivat tuntuneet ylitsepääsemättömiltä, tuntuivat mitättömän pieniltä.

Positiivista vuodessa oli se, että vastoinkäymisistä huolimatta painoni oli vuoden viimeisessä, viikko ennen joulua tehdyssä mittauksessa käytännössä sama (81,9 kg) kuin vuoden ensimmäisessä (82,2 kg). Toki kesän lopussa ehdin jo painaa alle kasikympin, kun taas syksyn myötä paino kohosi. Ja kunhan tästä vaa'alle taas joulusyöminkien jälkeen uskaltaudun, nähdään mistä lukemista uusi vuosi oikeasti startataan.

Joka tapauksessa painolukemat valavat minuun uskoa, että elämäntapamuutokseni on oikeasti pitävällä pohjalla. Syömis- ja liikuntatottumukset kantavat minut vaikeidenkin aikojen läpi ja antavat minulle voimaa jaksaa eteenpäin. Toissavuonna lihoin ja viime vuonna pidin painon kutakuinkin paikoillaan, joten kenties tänä vuonna on aika päästä eroon noista neljästä lihotusta kilosta. Aika näyttää. Jos jotain olen oppinut, niin elämä ei koskaan ole tyhjiö. Se heittää eteen odottamattomia tilanteita ja haasteita, joille ei yksinkertaisesti voi mitään.

Kuten olen monesti blogissani kirjoittanut, liikunta on pitänyt minut pinnalla enkä tiedä, missä jamassa esimerkiksi nyt olisin, jos en olisi pitänyt itseäni liikkeessä. Mennyt vuosi on ollut siinä mielessä merkittävä, että kasvoin eroon juoksusta ja pystyn nyt nauttimaan täysillä muista liikuntalajeista ilman alati takaraivossa kalvavaa tunnetta: voi kunpa voisin olla juoksemassa. Olen löytänyt kahvakuulaurheilusta keinon viedä itseäni äärirajoille ja niiden yli ja tuntea olevani vahva ja voimakas. Jooga on pitänyt mieltäni kasassa ja auttanut hyväksymään kehoni kyvyt ja rajoitteet. Lisäksi se on ollut korvaamaton apu heikon alaselkäni kunnossa pitämisessä. Kauneinta on ehkä ollut oppia nauttimaan kävelystä. Ennen se oli suunnattoman tylsää ja ankeaa hommaa, mutta on ihan oikeasti ihana tunne, kun kaikkien polviongelmien jälkeen pystyy edes kävelemään pitkiä lenkkejä ilman isompia oireita.

Ohessa vielä HeiaHeian yhteenveto vuoden liikunnoista:

Kärkisijoilla ovat jooga, kävely ja pyöräily eli varsin lempeää ja aerobista liikuntaa on tullut harrastettua. Etunojapunnerrusten nelossija on puhtaasti alkuvuoden ansiota, kun otin tavoitteeksi punnertaa joka päivä, kunnes vuoden ensimmäinen väsymyskausi keväällä pyyhkäisi punnerrusinnon mennessään. Sama toistui syksyllä. Myös voimapyörällä rullailu jäi näköjään aika onnettomiin määriin. Nyt kun kroppani tuntuisi taas olevan kunnossa, aion ehdottomasti ottaa kotona tehtävät lihaskuntotreenit jälleen mukaan ohjelmistoon.

Vuoden päätin käymällä uimassa pitkästä aikaa. Alkuun jännitin, ovatko kevään tekniikkakurssilla opitut jutut unohtuneet mielestä ja uppoanko altaan pohjalle kuin kivi. Hengittäminen oli aluksi pienimuotoista eloonjäämistaistelua, mutta kun hengitys alkoi sujua, uintikin rentoutui. Polskin menemään 2500 metriä vuorotellen rintauintia ja kroolia aina 250 metrin välein. Oli aika kivaa. Pitää yrittää käydä uimassa tänäkin vuonna, nyt kun ei enää tarvitse kipeyttää niskojaan ja päätään mummosammakolla.

Toivon kaikille rentoa ja samaan aikaan voimakasta uutta vuotta. Löytäkää oma liikuntalajinne, josta nautitte ja joka antaa teille energiaa ja saa teidät tuntemaan itsenne voittajiksi.

Liikuntapäivä

[Musiikki: Sigur Rós - Kveikur]

Päätin pitää tänään vapaapäivän töistä. Kääntäminen vaatii todella paljon aivotyöskentelyä, ja tuntui että tarvitsen nyt paussin. (En muuten ymmärrä, miten kukaan pystyy kääntämään esimerkiksi kahdeksaa tuntia päivässä. Itselläni aivot ovat totaalisessa solmussa 4-6 tunnissa.) Vapaapäivä hurahti sitten liikkuen. Kävin aamulla ratsastamassa Hakilla puolitoista tuntia. Ja tuli hiki! Oskuun ja Ykään verrattuna Hakkia pitää ratsastaa huomattavasti tehokkaammin, jotta sen saa liikkumaan haluamallaan tavalla. Se on oikeastaan vain hyvä juttu. Hakki vaatii minulta enemmän ratsastajana ja antaa näin ollen tilaa kehittyä.

Tulin tallilta kotiin kahden maissa, kävin pikaisesti suihkussa sillä tukka oli hionnut ratsastuskypärän alla ihan litimäräksi, söin välipalaa, kuivasin hiukset ja kolmelta hyppäsin pyörän selkään suuntana tällä kertaa keskusta. Kävin kahdella joogatunnilla: ensin tunti lempeää hathaa ja sen jälkeen tunti ja vartti kundaliinijoogaa. Lopuksi vielä pyörällä takaisin kotiin. Päivän saldo: 30 kilometriä pyöräilyä, puolitoista tuntia ratsastusta ja reilu kaksi tuntia joogaa. Ruoka saattoi maistua erityisen hyvältä, kun lopulta köllähdin sohvalle.

Joogakortti on voimassa vielä puolitoista viikkoa. Olen alkanut suunnitella syksyn liikuntoja, ja ihan hyvältä näyttää. Parin viikon kuluttua kahvakuulatunteja alkaa olla taas sekä tiistaisin ja torstaisin. Perjantaisin käyn ratsastamassa. Lauantaisin on mahdollisuus käydä tuon kahvakuulamestan järjestämässä kuntopiirissä. Uinnin voisin taas aloittaa kesätauon jälkeen. Siinähän sitä jo onkin ohjelmaa ihan kelvollisesti. Ja kaiketi tuota polvea voisi aloittaa treenaamaan eli käytännössä siis testaamaan, mitä se kestää ja mitä ei. Tilanne on vähän kysymysmerkki, kun kesä on mennyt lähinnä pyöräillessä ja joogatessa. Polvi on siis saanut olla rauhassa, mikä toisaalta on aiheuttanut sen, että eipä se ole juuri oireillutkaan. Toisaalta taas mietityttää, olenko päästänyt sen liian helpolla, että kestääkö se enää mitään. Mutta ehkäpä on vain hyvä, että vihdoin ja viimein polvi on saanut olla rauhassa, enkä ole ollut kiusaamassa sitä alvariinsa kaikilla juoksupyristelyillä.

Mutta nyt jatkan löhöämistä, ihanaa!

P.S. Keskiviikkopaino oli 79,8 kg (BMI 25,5). Paino on siis toisen viikon peräkkäin alle kasikympin, malja sille!

Lukuja, toivoa ja valinta

Kuten viime postauksessa totesin, keskiviikkopunnitus jäi epähuomiossa väliin. Ja koska olen jonkin asteen kontrollifriikki, niin eihän sitä punnitusta voinut esimerkiksi tänään torstaina tehdä.

Ajattelin silti vähän pyöritellä lukuja, joita tulin pohtineeksi vuodenvaihteessa, kun tutkailin HeiaHeian tilastoja ja märehdin vuoden aikana keräämääni neljän kilon massaa.

Yksi kilogramma rasvaa sisältää noin 7700 kaloria. Neljän kilon lihominen edellyttää siis ylimääräisen 30 800 kalorin pupeltamista. Näyttää aika hurjalta luvulta. Karkeasti sanottuna 30 suklaalevyä sisältää tuon määrän. Sitten laskin paljonko 30 800 kaloria on jaettuna vuoden jokaiselle päivälle. Noin 85 kaloria. Pienestä se on kiinni. Yksi leipäpalanen, desilitra jogurttia. Tilanne valoi minuun uskoa ja jotenkin konkretisoi lauseen "Kyse on pienistä päivittäisistä valinnoista." Sillä niistä se ihan oikeasti on kyse. Välillä olen vaipunut suoranaiseen epätoivoon, että byääh, ei tätä lihomista voi estää millään. Kyllä sen voi. Sillä asia on niin yksinkertainen, että ihan jokaista vastaan tulevaa ruoanmurusta ei tarvitse kitaansa imuroida.

Juokseminen antoi niin paljon anteeksi. Liian paljon. Aina sanotaan, että liikunnalla ei laihduta. Uskallan väittää, että minä laihduin. Totta kai korjasin ruokavaliotanikin, mutta nykyinen tilanne on paljastanut sen karun totuuden, että laihduttaessani en paneutunut riittävän syvällisesti ruokapuolen hallintaan. Saatoin syödä aika löperistikin, mutta juoksu paikkasi heikon kohtani ja loi minulle illuusion siitä, että homma on hanskassa. Juoksu opetti, että ei jokaisella suupalalla nyt niin isoa merkitystä ole. Eikä silloin ollutkaan. Nyt on. Ja nyt sen oikeasti tajuan.

Joutuessani luopumaan säännöllisestä juoksemisesta aloin pitkin hampain harrastaa pyöräilyä. Olen kävellyt, joogannut, uinut ja kokeillut monia lajeja, sillä tiesin, että jos jään paikalleni, homma on menetetty lopullisesti. Välillä on ketuttanut, sillä esimerkiksi kävelyyn verrattuna juoksu on tajuttoman paljon tehokkaampaa. On tuntunut, että miten ikinä pystyn kuluttamaan saman määrän energiaa kuin juostessa. Se herätti ahdistusta ja jopa katkeruutta. Ihmismieli kuitenkin sopeutuu, ja olen hyväksynyt tilanteen. Vammapolveni ei yksinkertaisesti salli yhtä tehokasta ja intensiivistä harjoittelua kuin ennen.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että pyöräily tai kävely olisi turhaa. HeiaHeian mukaan liikuin viime vuonna vajaa 500 tuntia. Tunteihin ei ole laskettu esimerkiksi punnerruksiin tai voimapyörätreeneihin käytettyä aikaa. En oikein tiedä, miten paljon mikin urheilulaji kuluttaa tunnissa kaloreita, sillä en ole niitä koskaan mitannut. Mutta jos ajatellaan, että olen kuluttanut keskimäärin 300 kaloria tunnissa liikunnalla, se tekee vuodessa 150 000 kaloria. Kilogrammoiksi muutettuna tämä on 19,5 kiloa. Vau. Ei sitä edes ole aiemmin osannut ajatella. Jos olisin jäänyt sohvalle istumaan, painaisin nyt yli 100 kiloa.

Karkeita lukemiahan nämä ovat, eivätkä asiat välttämättä mene niin yksiselitteisesti kuin yllä olen esittänyt. Mutta laskelmat antavat minulle osviittaa siitä, mitä minun tulee ja kannattaa tehdä: Jatkaa liikkumista polven sallimalla tavalla. Sen lisäksi on ensiarvoisen tärkeää, että kun illan pimeinä tunteina katson televisiota ja mietin, pitäisikö syödä samalla vaikka pari leipäpalasta, mietin toisen kerran. Kyse on valinnasta. Haluanko lihoa tänä vuonna toiset neljä kiloa vai kenties pikkuhiljaa karistaa viime vuonna hankitut mokomat?

Minua ei estä laihtumasta kukaan tai mikään muu kuin minä itse.

GoGo-suunnitelma (a.k.a. tänä jouluna en aio lihoa)

[Musiikki: Savage Garden - Savage Garden]

Rimpauttelin äsken GoGo:n asiakaspalveluun, ja aloitan maanantaina treenit. Koska tykkään suunnitella ihan hulluna, suunnittelin jo mille tunneille aion ensi viikolla osallistua:

Testaa lähinäkösi (tai klikkaa kuva suuremmaksi).

Eli maanantaina ajattelin mennä spinningin alkeistunnille sekä BodyBalanceen, tiistaina BodyPumpiin ja pilatekseen, keskiviikkona spinningiin ja joogaan, torstaina BodyBalanceen, perjantaina BodyViveen, lauantaina tabata-rääkkiin ja sunnuntaina muokkaus- sekä venyttelytunneille. Saas nähdä, loppuuko kunto kesken viikon, kun torstaina käyn tallillakin. Jouluaattona ja joulupäivänä GoGo on kiinni, mutta tapaninpäivänä olisi taas jotain tarjolla, kunnes torstaina meininki jatkuu taas normaaliin malliin. Mutta suunnittelen sen viikon sitten erikseen.

Missähän vaiheessa sitä hiihtämään ehtisi?

Räkää ja liikuntasuunnitelmia

[Musiikki: Ellie Goulding - Bright Lights]

Pärskis, tulin kipeäksi viime torstaina. Kurkkua alkoi kaihertaa, ja viikonloppuna oli kai kuumettakin. Tosin kuumeen määrä jäi vähän kysymysmerkiksi, sillä hanurista oleva kuumemittari ei suostunut näyttämään muita lukemia kuin 36,0-36,3 välillä. Olen vain löllötellyt ja kalsaroinut kotona. Eilen tosin harrastin muutakin liikuntaa kuin räkäpaperien seuassa uimista ja kävin lähikaupassa! Nyt tuntuu, että tauti alkaa olla talttumassa, ja viime yönä pystyin jopa hengittämään nenän kautta, niin ettei kurkku herätessä ollut kuin santapaperia. 

Huomenna ajattelin käydä rauhallisen kävelylenkin, ja torstaina pitäisikin jo suunnata tallille. Sovin nimittäin Oskun omistajan kanssa, että käyn jatkossa ratsastamassa perjantain sijasta torstaisin. Hän sai työpaikan pääkaupunkiseudulta ja on ainoastaan viikonloput näillä huudeilla. Onneksi Oskulla on toinenkin vuokraaja, niin ei jää hevonen arkisin liian vähälle liikunnalle. Jossain vaiheessa Osku kai sitten muuttaa omistajansa kanssa uuteen kotiin, mutta tarkka ajankohta on vielä avoin.

Mainitsin muinoin GoGo:n lahjakortista, jolla saa 12 päivän ilmaiset treenit. Suunnittelin aktivoivani lahjakortin joko tämän viikon lopulla tai ensi viikon alussa. Katselin tuntiaikataulusta jo mitä kaikkea mestassa on tarjolla, ja kiinnostuksen herättivät etenkin lauantaisin pidettävät puolen tunnin kestoiset tabata-treenit. Tuska, polttelevat keuhkot ja valtoimenaan virtaava hiki, tervetuloa! Viime syksynä käymälläni itsepuolutuskurssilla kurssin vetäjä rääkkäsi meitä tabatalla, ja siinä saa kyllä kaivaa kropastaan joka ikisen voimanrippeen ja vähän enemmänkin.

Sairastumisen tuoman liikuntatauon lisäksi pidin pari rennompaa liikuntaviikkoa. Olin siinä yhdessä vaiheessa ihan solmussa painostressin takia, ja nyt tuntuu, että pieni irtiotto on tehnyt hyvää. Keho ja mieli ovat saaneet levätä, ja on sellainen fiilis, että olen taas valmis uuteen alkuun.

Tässä vielä viime viikon liikunnat kaikessa komeudessaan:

Kipeitä lihaksia ja suuri viisaus

[Musiikki: No Doubt - Return of Saturn]

Näin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä unta, että omistin juoksumaton. Muistan miettineeni unessa, miksen yksinkertaisesti mene pihalle juoksemaan, kun eihän tällainen rakkine mahdu kunnolla edes asuntooni.

Alitajunta ilmeisesti kaipasi juoksemaan, ja kävinkin maanantaina heittämässä tutun ja turvallisen kuuden kilometrin lenkin. Tuo kuusi kilsaa on minulle sellainen lenkki, jolla käyn aina jos olen ollut polvi- tai muuna toipilaana tai olo on blaah. Eli toisin sanoen juoksen kyseisen lenkin, jos tarvitsen hellävaraisen paluun juoksun pariin tai sattuu päivä, jolloin ei juoksu inspiroi tai muuten vain väsyttää. Tuon lenkin juoksee vaikka vähän paskempanakin päivänä.

Alkumatka meni henkitorven limoja rohistellessa, ja mietin että tulikohan palattua juoksun pariin liian aikaisin taudin jälkeen. No, siitä ne hengitystiet aukesivat, ja hölkkäilin lenkin reiluun kolmeen varttiin.

Eilen kävin hiihtämässä 8,6 kilometriä. Samana päivänä oli satanut jonkin verran lunta, ja laduilla oli hiljaista. Ilmeisesti viisaammat olivat tajunneet, että keli ei ollut ihan paras mahdollinen, sillä sukset keräsivät pohjaan aimo köntät lunta. Ei haittaa, eipähän lipsunut ylämäessä.

Tänään oli joogapäivä. Piti tehdä punnerrusohjelmaa eteenpäin mutta pahaiset käsivarteni ovat vielä kipeät maanantain punnertamisista. Samaten vatsalihakset ovat hellinä, sillä tein eilen paluun voimapyörän pariin. Taukoa oli kertynyt kolme viikkoa, ja nyt sattuu.

Huomenna juoksua ja punnertamista, perjantaina kävelyä, ratsastusta ja voimapyörää, lauantaina hiihtämistä ja punnertamista, ja sunnuntaina juoksua ja voimapyörää. Näillä eteenpäin. Nielaisin tänään  keskiviikkoperinteen mukaisesti Aino-tonkallisen, joten energiaakin pitäisi piisata.

Paino oli aamulla 78,7 kiloa (BMI 25,1), ja se on luultavasti nyt suht oikea lukema. Viime viikon lukemaan  (78,0 kg) vaikutti sairastelun aiheuttama lievä nestehukka. Tarkoitus on hivuttaa paino pikkuhiljaa takaisin 77-78 kilon välimaastoon. Suklaa on maistunut pari viime kuukautta varsin hyvin, mutta onneksi mitään katastrofaalista ei kuitenkaan päässyt tapahtumaan. Kevään ja lisääntyvien juoksukilometrien pitäisi korjata asia itsekseen, jos muuten onnistun pysymään poissa suklaalaarien ääreltä.

Kevään laihdutusmotto: "Aino se on joka naisen tiellä pitää, ja suklaa joka sieltä suistaa." Ihan itse keksin!