Mökillä

[Musiikki: Brooke Fraser - What To Do With Daylight]

Pelkäsin vähän tätä mökkiviikkoa etukäteen, mutta pääasiallisesti on mennyt ihan hyvin. Ei olla tapeltu ex-miesystävän kanssa tai aiheutettu mitään sen kummempaa draamaa. Ajattelinkin, että asiat menevät ikään kuin omalla painollaan, sillä loppujen lopuksi olimme olleet ystäviä jo kauan ennen eroakin.

On ollut ihan huikeat kelit. Olen yllättänyt itseni ja ottanut aurinkoa. Yleisesti ottaen en näe mitään järkeä lojua paikoillaan ja antaa auringon käristää ihoa, mutta nyt olen nauttinut jopa siitä. En ole kuitenkaan palanut, sillä olen käyttänyt tunnollisesti aurinkosuihkeita. Epätoivoinen missioni on taistella eroon ihoni vallanneesta perisuomalaisesta t-paita- ja caprihousurusketuksesta. Olenkin saannut jonkin verran siirrettyä rusketusrajoja ylöspäin, jee. Hei ja kuulkaas, minulla on parina päivänä ollut ylläni se tuubitoppi, jonka ostin taannoin! Ja kukaan ei ole ainakaan vielä järkyttynyt kuoliaaksi tästä uskaliaasta vaatevalinnastani.

Tämä mökki on aika kiva. Kaksi kerrosta, sisävessa ja uusittu keittiö astianpesukoneineen. Oikeastaan koko mesta on tasokkaampi kuin meikän asunto Tampereella. Talo on ihan järven rannassa, ja kun katsoo ikkunoista ulos, ei näe lainkaan maata vaan näkymä avautuu suoraan järvelle kuin laivassa konsanaan. Rannassa on kaksi isoa laituria, joilla olen kolmena aamuna joogannut. Ihan huippua. Paarmatkaan eivät ole juuri kiusanneet, ja iltaisin jopa itikoiden määrä on pysynyt siedettävänä. Kaiken kaikkiaan on ollut onnistunut viikko, eli kannatti lähteä.

Nyt pihalle aurinkoon!

Lepopäivä

[Musiikki: The Killers - Battle Born]

Oli tarkoitus pitää lepopäivä jo aiemmin tällä viikolla, mutta niin minä vain löysin itseni taas ähisemästä lämpöjoogassa ja kahvakuulatunneilla. Sekä tiistain että torstain kahvakuulailut olivat aika rankat, ja etenkin käsivarret ja reidet ovat olleet jokusen päivän aika kipeät. Reidet varsinkin ovat saaneet tehotreeniä, kun lisäksi tulee pyöräiltyä vähän joka paikkaan.

Tänään en kuitenkaan ole tehnyt mitään. Yritin aloittaa yhtä oikeasti todella pientä ja vaatimatonta ompeluprojektia, mutta sekin jäi sitten kesken, kun tajusin, että en tarvitse koko ompelusta ollenkaan. Joogapyyhkeen mukana siis tuli kuljetuspussukka, mutta se alkoi hajota jo ekalla käyttökerralla ja päätin ommella uuden. Sitten löysin tavaroistani samaan käyttötarkoitukseen sopivan pussin ja päätin hyllyttää projektin ja menin makoilemaan sänkyyn. Saatoin vähän torkkuakin. Siinä ohessa yritin epätoivoisesti saada luettua Fifty Shades -trilogian kolmannen osan loppuun, jotta pääsisin eroon mokomasta kirjasarjasta. En kestä enää yhtäkään pornokohtausta tai kuvailua, miten Christian Greyn farkut roikkuvat seksikkäästi hänen lantiollaan. Pakko sanoa, että kirjailija E L James on kyllä takonut hyvät rahat kirjoittamalla rapiat 1500 sivua tarinaa, jossa ei käytännöllisesti katsoen tapahdu yhtään mitään. Lukuun ottamatta älytöntä määrää paneskelua.

Että tällaista korkeakirjallisuutta tässä taloudessa harrastetaan!

Juhannuksen jälkeen olen lähdössä viikoksi mökkeilemään. Saa nähdä, mitä siitäkin tulee, sillä kyse on aikoja sitten sovitusta reissusta ex-miesystävän ja hänen siskonsa ja tämän avomiehen kanssa. Pitkään mietin, olenko edes lähdössä, kun onhan se eron takia vähän outoa, mutta toisaalta minun ja exän suhde oli jo kauan ennen eroakin ollut käytännössä ystävyyssuhde. Joten periaatteessa ero oli vain muodollisuus ja... ääh. Miten ihmeessä minä joudun tällaisiin tilanteisiin?! Onneksi mökki on isompi kuin viime vuonna, niin voin sitten aina erakoitua jonnekin nurkkaan.

Tai lähteä juoksemaan! Blogimiitissä taisin mainita, että olen jollain tapaa vihdoinkin onnistunut kasvamaan irti juoksusta. Olen täyttänyt päiväni joogalla, kahvakuulailulla, ratsastuksella ja pyöräilyllä, joten en ole oikeastaan edes ehtinyt kaivata juoksua. Mutta tuon viikon aikana, kun ohjatut tunnit jäävät väliin, voisin käydä juoksemassa eli hiippailemassa niitä kävely-/hölkkälenkkejäni. Yhtäjaksoiset juoksulenkit kannattanee edelleen jättää väliin. Polvi on nyt hyvässä kunnossa, mutta siihen voi yksinkertaisesti olla syynä se, että en ole juossut pitkään aikaan. Tietysti toivon, että polvi on saanut ruutia päivittäin ahmimistani MSM:stä, glukosamiinista ja kondroitiinista ja on siksi kovassa iskussa, mutta saas nähdä.

Jossain mieleni perukoilla kytee haave Varalan maratonin neljännesosamatkalle (Varalan vartti, noin 11,5 km) osallistumisesta. Uskon, että minulla on noin 35 prosentin mahdollisuudet seistä syyskuun alussa lähtöviivalla. Kävelyn ja juoksun yhdistelmällä selvittäisin matkan isommitta ongelmitta, mutta en helvetissä lähde johonkin juoksutapahtumaan suunnitelmissani taittaa matka reseptillä "2 minuuttia kävelyä, 3 minuuttia juoksua, toista kunnes olet maalissa". Sinänsä pystyisin juoksemaan tuon 11,5 kilometriä nykyisellä kunnolla ja periaatteessa tällä polvellakin, mutta tavoitteeni on, että polvi kestäisi matkan ilman kipua ja etten joutuisi kärsimään seuraavat kaksi viikkoa polven kolotuksesta, pistoksista ja jatkuvasta naksumisesta. En kuulu siihen ihmisryhmään, että buranaa vaan naamaan perkele ja maaliin vaikka hampaat irvessä. Olen viimeisen vuoden aikana sen verran monta kertaa tullut juoksulenkiltä kotiin polvi ärhäköityneenä ja pettymyksen kyynelet silmissä, että hetken juoksuendorfiinit eivät ihan oikeasti ole mukana seuraavien huonojen fiilisten arvoisia. Mieluummin harrastan jotain, mistä voin iloita täysipainoisesti ilman taustalla häämöttävää tummaa varjoa.

Käytännössä Varalan vartista kunnialla suoriutuminen vaatisi sen, että aloittaisin hyvissä ajoin vahvistamaan polvea ja totuttamaan sitä juoksuun. Aluksi tekisin noita kävely-/juoksulenkkejä, pikkuhiljaa lisäisin juoksun osuutta ja lopulta jättäisin kävelyosuudet pois. Siinä ohessa sitten selviäisi, pystyykö tällä koivella edes juoksemaan yhtenäisiä kympin matkoja. Ongelma on vain tuo yllä mainittu ajanpuute. Tällä hetkellä kahvakuulailu, jooga ja ratsastus yksinkertaisesti ajavat juoksun edelle. No, katsotaan miten tilanne etenee.

Mökkiloma 22.7.-5.8.2012

[Musiikki: Vanessa Carlton - Rabbits on the Run]

Odotin kesää niin kauan, että huomasin syksyn saapuneen.

Olen vihainen säälle. Grr. Olen parina yönä (ja päivänä) joutunut pitämään makuuhuoneen ikkunan sekä parvekkeen oven kiinni, kun on niin peijakkaan kylmä! Ja vetämään villasukat jalkaan. Mikä kesä tää tämmönen oli? Ihan hanurista. En tykkää mistään 30 asteen helteistä, mutta olisi se sää välillä voinut yli kahdenkympinkin kivuta. Tai sitten se kapusi, mutten älynnyt.

Syksy vähän jänskättää, sillä tuntuu, että en ehtinyt lainkaan saamaan kesästä energiaa. Loka- ja marraskuu ovat minulle aina vaikeita. Jos sen syksyn on jo nyt pakko hyökyä päälle, niin voisi saman tien tulla lumet maahan. Pääsisi hiihtämään. Suolijärveäkin on paljon kivempi kiertää hiihtäen kuin juosten.

Onneksi on muistoja, tältäkin kesältä.

Olin siis miesystävän ja tämän Israelissa asuvan siskon ja miehen kanssa mökillä Puumalassa. Jälkimmäinen parivaljakko vietti siellä yhden viikon, minkä jälkeen minä ja miesystävä jäimme kökkimään mökille vielä toiseksi viikoksi.

Mökki oli pienehkö (44 neliötä) ja koostui tupakeittiöstä sekä pienestä makuusopesta. Saunaan pääsi verannan kautta. Ulkona oli vielä erikseen grillikota, huussi sekä aitta.

Mökki ja jotain kalsareita kuivumassa

 

Grillikota

Huussi

Ranta ja osittain upoksissa oleva laituri

Järveen kellahtanut vene

Kesän kimallus

Kuten osasta kuvia voi päätellä, vesi oli normaalia korkeammalla. Mökkiä vuokrannut jäppinen taisi jotain puhua metristä. Yritimme viimeisinä päivinä nostaa kahteen pekkaan tuota uponnutta venettä rannalle, ja vaikka saimme sitä jonkin verran hinattua ylös vedestä, järveen se lopulta jäi. Kiitokseksi sain pari komeaa paarman pistoa: yhden reiteeni ja toisen suoraan oikeaan kankkuuni. Upeeta.

Kalpea reisi ja punainen purema.
(Sori, perseestä ei ole kuvaa.)

Asuin opiskeluaikoina Savonlinnassa, ja kaipaan sinne tasaisin väliajoin. Viihdyn Tampereellakin, mutta jokin Savonlinnan avaruudessa jätti minuun lähtemättömän jälkensä. Rakastan vettä ja järviä. Sitä vapautta ja näkyvyyttä. On täällä Tampereellakin tietysti järviä, ja minun ei tarvitse ottaa kuin pari askelta ja olen keskellä metsää. Eli luontoa on. Mutta siinäpä se. Osa ihmisistä on metsäihmisiä. Minä olen järvi-ihminen. Ehkä se johtuu siitä, että 19 vuotta asuin Pielisen kupeessa ja 6 vuotta Saimaan rannoilla. Järvissä on tilaa. Metsät nousevat ympärille korkeina. Tarvitsen tilaa hengittää.

"Tänne minä vielä jonain päivänä muutan takaisin."

Satamassa oli hevonenkin

Siksi oli ihanaa päästä käymään Savonlinnassa, jossa pyörähdimme pariin otteeseen. Ensimmäisellä reissulla kävimme ihmettelemässä Olavinlinnaa. On se aika kivinen jätti.

Toisella Savonlinna-visiitillä kävimme miesystävän kanssa Sulosaaressa. Se on ihana paikka aivan keskustan kupeessa, mutta jossa tuntee sukeltavansa aivan toiseen maailmaan. Jos joku teistä ikinä käy Savonlinnassa, käykää Sulosaaressa. Sinne pääsee Kasinonsaarilta, jotka ovat siis aivan kauppatorin ja junapysäkin vieressä. Etsikää valkoinen silta, ja olette perillä.

Kuten aiemmissa postauksissa olen tuskaillut, mökillä söin kuin mikäkin. Mutta tuli siellä liikuttuakin. Uiminen jäi päivittäiseen kastautumiseen ja tukan pesemiseen järvessä, sillä vesi oli sen verran vilpoisaa, ettei sinne asumaan viitsinyt jäädä. Mutta joogasin, kävin juoksemassa ja ulkoiluttamassa Hirmua. Mökistä oli puolentoista kilometrin päässä lossi, ja yhden pyörälenkin tein lossin toiselle puolelle. Oli hassua, kun kyydissä ei ollut ketään muita kuin minä ja Hirmu. Hurr, yksityislossi! Voiko nainen kauniina kesäpäivänä muuta toivoa?

Myöhästyttiin ekasta kyydistä

Kesällä ei oo kiire eikä siis murjoteta.
(Eikä murehdita kännykameran laadusta.)

Säät olisivat voineet olla lämpimämpiä, mutta joukkoon mahtui komeitakin kelejä kuten kuvista toivottavasti välittyy. Itikoita ei ollut niin paljon kuin pelkäsin, mutta aivan tarpeeksi kuitenkin. Paarmoja oli liikaa. Olen kai jonkin verran yliherkkä ötyjen puremille, ja vaikka napsin allergialääkkeitä koko kahden viikon ajan, kinttuni ovat vieläkin sen näköiset, että en ollut ainoa, joka tuon kahden viikon aikana ruokaili ahkerasti.

Harmi, etten täysin voinut lomailla, sillä uutterana freelancerina raahasin kannettavan ja työt mukaan mökille. Mukavaa oli silti. Kaunista.

Luonto parantaa

Hoi, terveisiä mökiltä! Mökkielämä on ollut niin kiireistä, etten ole ehtinyt päivittää blogia. Nettitikku on kyllä messissä ja yhteyskin varsin kelpo, mikä on hyvä, sillä olen kuitenkin tehnyt käännöstöitä normaaliin tapaan. Pirttipöytä ja penkki ei kyllä ole työergonomian kannata paras mahdollinen, mutta eiköhän tässä pari viikkoa selviä. Viime sunnuntaina tänne siis tultiin, ja edessä on vielä reilu viikko Saimaan syleilyssä, kun paluu kotiin on ensi viikon sunnuntaina.

Tähän mennessä olen käynyt pari kertaa uimassa (järvivesi on ihanan raikasta vaikkakin melko kylmää), joogannut järven rannalla, käynyt kaksi kertaa juoksemassa ja kävelemässä sekä heittänyt yhden 37,7 kilometrin pyörälenkin Hirmulla. Katsoin kartasta, että tuostapa kierränkin tuollaisen lenkuran. Ja olipahan maasto. Ylös ja alas. Ja sitten taas ylös ja kohta alas. Karmiaa hiekkatietä 15 kilometriä, johon upposi tunti ja joka pisti reisilihakset testiin. Periksi ei anneta, vaan pienin vaihde silmään ja eikun ylöspäin.

Juoksulenkeistä sen verran, että maanantaina juoksin kävelylenkin yhteydessä 2 km ja tänään (eilen) 2,5 km. Polvi kestää! Minusta tuntuu, että olen nyt löytämässä oikean tasapainon levon ja treenin välillä. Polvi on tuntunut vakaammalta ja vähemmän paineiselta. Paremmalta. Nyt vain jäitä hattuun ja hissun kissun eteenpäin, etten treeni-intoineni taas aiheuta takapakkia. Olen pitänyt lomaa polviharjoituksista, mutta joogannut juoksu- ja pyöräilylenkkien jälkeen. Se on tehnyt kropalle hyvää. On muuten aika ihana joogata järven rannalla luonnon keskellä.