Mökillä

[Musiikki: Brooke Fraser - What To Do With Daylight]

Pelkäsin vähän tätä mökkiviikkoa etukäteen, mutta pääasiallisesti on mennyt ihan hyvin. Ei olla tapeltu ex-miesystävän kanssa tai aiheutettu mitään sen kummempaa draamaa. Ajattelinkin, että asiat menevät ikään kuin omalla painollaan, sillä loppujen lopuksi olimme olleet ystäviä jo kauan ennen eroakin.

On ollut ihan huikeat kelit. Olen yllättänyt itseni ja ottanut aurinkoa. Yleisesti ottaen en näe mitään järkeä lojua paikoillaan ja antaa auringon käristää ihoa, mutta nyt olen nauttinut jopa siitä. En ole kuitenkaan palanut, sillä olen käyttänyt tunnollisesti aurinkosuihkeita. Epätoivoinen missioni on taistella eroon ihoni vallanneesta perisuomalaisesta t-paita- ja caprihousurusketuksesta. Olenkin saannut jonkin verran siirrettyä rusketusrajoja ylöspäin, jee. Hei ja kuulkaas, minulla on parina päivänä ollut ylläni se tuubitoppi, jonka ostin taannoin! Ja kukaan ei ole ainakaan vielä järkyttynyt kuoliaaksi tästä uskaliaasta vaatevalinnastani.

Tämä mökki on aika kiva. Kaksi kerrosta, sisävessa ja uusittu keittiö astianpesukoneineen. Oikeastaan koko mesta on tasokkaampi kuin meikän asunto Tampereella. Talo on ihan järven rannassa, ja kun katsoo ikkunoista ulos, ei näe lainkaan maata vaan näkymä avautuu suoraan järvelle kuin laivassa konsanaan. Rannassa on kaksi isoa laituria, joilla olen kolmena aamuna joogannut. Ihan huippua. Paarmatkaan eivät ole juuri kiusanneet, ja iltaisin jopa itikoiden määrä on pysynyt siedettävänä. Kaiken kaikkiaan on ollut onnistunut viikko, eli kannatti lähteä.

Nyt pihalle aurinkoon!

Matkalla onnessa

[Musiikki: Goo Goo Dolls - Superstar Car Wash]

Olen hämmentynyt. Kävin äsken keskiviikkovaa'alla, ja tuomion mukaan painan nyt 78,8 kiloa (BMI 25,2). Se on 1,6 kiloa vähemmän kuin viime viikolla. Mitä ihmettä!

Paino tuntuu tippuvan nyt todella helposti. Epäilen kaiken juontavan juurensa kevään eroon. Aluksi se teki tietysti kipeää, mutta viikkojen kuluessa tajusin voivani henkisesti paremmin kuin pitkään aikaan. Olin tainnut olla suhteessa paljon ahdistuneempi kuin olin osannut aavistaa. Nyt kun olen viettänyt paljon aikaa yksin, tuntuu kuin pystyisin taas hengittämään vapaasti. Mieleni on levollisempi, ja stressitasoni laskeneet. Jooga on tukenut hyvinvointia ja auttanut minua pääsemään tasapainoon. Minun on yksinkertaisesti hyvä olla.

Uskon vahvasti, että painonhallinta tapahtuu pään sisällä ja nimenomaan positiivisten muutosten kautta. Kun mieli voi hyvin, myös keho voi hyvin. Myös minä olen kokeillut väkipakolla laihduttamista, jossa motivaatio haetaan itseinhon ja negatiivisuuden kautta: "Nyt sinne lenkille, mokoma läski. Itsepä olet itsesi tuohon kuntoon saattanut, joten kärsi nyt." Päin pylsteriähän ne laihdutusyritykset ovat menneet. Kaikki lukijat, jotka seurasivat matkani ensimmäistä vaihetta 25-blogissani, todennäköisesti huomasivat, mikä lopulta auttoi minua onnistumaan. Opin rakastamaan itseäni ja kääntämään puutteeni voimavaroiksi. Ammensin voimaa siitä, että jaksoin juosta 20 minuutin sijasta jo puoli tuntia, vaikka negatiivisesti ajatellen olisin voinut morkata itseäni siitä, että olenpa paska, kun jaksan juosta vain puoli tuntia ja senkin ihan kamalan hitaasti. Kun juoksin puolimaratonin aikaan 2:43:33, en ajatellut, että olinpa surkea kun en juossut matkaa kahteen tuntiin, vaan hymyilin ja itkin onnesta samaan aikaan, koska jumalauta sentään minä olin juossut puolimaratonin! Kun painoni ei pudonnut maagista puolen kilon viikkovauhtia, katsoin kokonaiskuvaa ja onnittelin itseäni, koska olin menossa oikeaan suuntaan. Ja kun lopulta saavutin tavoitteeni, ajattelin: Mitä sitten vaikka 18 kilon pudottamiseen meni 36 viikon sijasta yli puolitoista vuotta? Lopputulos oli kuitenkin sama, 18 kiloa kevyempi.

Tämä kevät on ollut jälleen osoitus mielen voimasta. Sinä hetkenä, kun ymmärtää halata itseään ja antaa itselleen armoa, on olennaisen äärellä. On tärkeää hyväksyä olosuhteet sellaisina kuin ne ovat ja nähdä ne mahdollisuutena. Minulla kesti reilun vuoden päästä yli kiukkupolven aiheuttamista toistuvista juoksupettymyksistä, mutta nyt vihdoinkin näen edessäni uusia ihania mahdollisuuksia, joita kohti en välttämättä olisi lähtenyt, jos olisin pystynyt juoksemaan säännöllisesti. Eilen muun muassa sain työnnöllä ylös 20-kiloisen kahvakuulan. Se tuntui hyvältä. Vahvalta. Kaikki eivät siihen pysty, mutta jokainen joka oikeasti haluaa, pystyy.

On mieletön tunne olla taas onnellinen.

Onnellista päivää teille kaikille. Hymyilkää ja muistakaa itsenne.

Taikuutta

Heräsin aamulla kuin persiille ammuttu karhu. Kiukutti, ahdisti ja motkotutti. Pyörin aikani ikeessäni, minkä jälkeen levitin joogamaton lattialle ja joogasin 25 minuuttia Namaste joogan ohjaamana. Nyt on selkeästi seesteisempi olo. Joogalla on ihan uskomaton vaikutus. Onneksi sitä saa tänään lisää. Viideltä on lämpöjoogatunti ja tällä kertaa lempeää hathaa. Ihanaa!

Lepopäivä

[Musiikki: The Killers - Battle Born]

Oli tarkoitus pitää lepopäivä jo aiemmin tällä viikolla, mutta niin minä vain löysin itseni taas ähisemästä lämpöjoogassa ja kahvakuulatunneilla. Sekä tiistain että torstain kahvakuulailut olivat aika rankat, ja etenkin käsivarret ja reidet ovat olleet jokusen päivän aika kipeät. Reidet varsinkin ovat saaneet tehotreeniä, kun lisäksi tulee pyöräiltyä vähän joka paikkaan.

Tänään en kuitenkaan ole tehnyt mitään. Yritin aloittaa yhtä oikeasti todella pientä ja vaatimatonta ompeluprojektia, mutta sekin jäi sitten kesken, kun tajusin, että en tarvitse koko ompelusta ollenkaan. Joogapyyhkeen mukana siis tuli kuljetuspussukka, mutta se alkoi hajota jo ekalla käyttökerralla ja päätin ommella uuden. Sitten löysin tavaroistani samaan käyttötarkoitukseen sopivan pussin ja päätin hyllyttää projektin ja menin makoilemaan sänkyyn. Saatoin vähän torkkuakin. Siinä ohessa yritin epätoivoisesti saada luettua Fifty Shades -trilogian kolmannen osan loppuun, jotta pääsisin eroon mokomasta kirjasarjasta. En kestä enää yhtäkään pornokohtausta tai kuvailua, miten Christian Greyn farkut roikkuvat seksikkäästi hänen lantiollaan. Pakko sanoa, että kirjailija E L James on kyllä takonut hyvät rahat kirjoittamalla rapiat 1500 sivua tarinaa, jossa ei käytännöllisesti katsoen tapahdu yhtään mitään. Lukuun ottamatta älytöntä määrää paneskelua.

Että tällaista korkeakirjallisuutta tässä taloudessa harrastetaan!

Juhannuksen jälkeen olen lähdössä viikoksi mökkeilemään. Saa nähdä, mitä siitäkin tulee, sillä kyse on aikoja sitten sovitusta reissusta ex-miesystävän ja hänen siskonsa ja tämän avomiehen kanssa. Pitkään mietin, olenko edes lähdössä, kun onhan se eron takia vähän outoa, mutta toisaalta minun ja exän suhde oli jo kauan ennen eroakin ollut käytännössä ystävyyssuhde. Joten periaatteessa ero oli vain muodollisuus ja... ääh. Miten ihmeessä minä joudun tällaisiin tilanteisiin?! Onneksi mökki on isompi kuin viime vuonna, niin voin sitten aina erakoitua jonnekin nurkkaan.

Tai lähteä juoksemaan! Blogimiitissä taisin mainita, että olen jollain tapaa vihdoinkin onnistunut kasvamaan irti juoksusta. Olen täyttänyt päiväni joogalla, kahvakuulailulla, ratsastuksella ja pyöräilyllä, joten en ole oikeastaan edes ehtinyt kaivata juoksua. Mutta tuon viikon aikana, kun ohjatut tunnit jäävät väliin, voisin käydä juoksemassa eli hiippailemassa niitä kävely-/hölkkälenkkejäni. Yhtäjaksoiset juoksulenkit kannattanee edelleen jättää väliin. Polvi on nyt hyvässä kunnossa, mutta siihen voi yksinkertaisesti olla syynä se, että en ole juossut pitkään aikaan. Tietysti toivon, että polvi on saanut ruutia päivittäin ahmimistani MSM:stä, glukosamiinista ja kondroitiinista ja on siksi kovassa iskussa, mutta saas nähdä.

Jossain mieleni perukoilla kytee haave Varalan maratonin neljännesosamatkalle (Varalan vartti, noin 11,5 km) osallistumisesta. Uskon, että minulla on noin 35 prosentin mahdollisuudet seistä syyskuun alussa lähtöviivalla. Kävelyn ja juoksun yhdistelmällä selvittäisin matkan isommitta ongelmitta, mutta en helvetissä lähde johonkin juoksutapahtumaan suunnitelmissani taittaa matka reseptillä "2 minuuttia kävelyä, 3 minuuttia juoksua, toista kunnes olet maalissa". Sinänsä pystyisin juoksemaan tuon 11,5 kilometriä nykyisellä kunnolla ja periaatteessa tällä polvellakin, mutta tavoitteeni on, että polvi kestäisi matkan ilman kipua ja etten joutuisi kärsimään seuraavat kaksi viikkoa polven kolotuksesta, pistoksista ja jatkuvasta naksumisesta. En kuulu siihen ihmisryhmään, että buranaa vaan naamaan perkele ja maaliin vaikka hampaat irvessä. Olen viimeisen vuoden aikana sen verran monta kertaa tullut juoksulenkiltä kotiin polvi ärhäköityneenä ja pettymyksen kyynelet silmissä, että hetken juoksuendorfiinit eivät ihan oikeasti ole mukana seuraavien huonojen fiilisten arvoisia. Mieluummin harrastan jotain, mistä voin iloita täysipainoisesti ilman taustalla häämöttävää tummaa varjoa.

Käytännössä Varalan vartista kunnialla suoriutuminen vaatisi sen, että aloittaisin hyvissä ajoin vahvistamaan polvea ja totuttamaan sitä juoksuun. Aluksi tekisin noita kävely-/juoksulenkkejä, pikkuhiljaa lisäisin juoksun osuutta ja lopulta jättäisin kävelyosuudet pois. Siinä ohessa sitten selviäisi, pystyykö tällä koivella edes juoksemaan yhtenäisiä kympin matkoja. Ongelma on vain tuo yllä mainittu ajanpuute. Tällä hetkellä kahvakuulailu, jooga ja ratsastus yksinkertaisesti ajavat juoksun edelle. No, katsotaan miten tilanne etenee.

Paino + liikuntaviikko 23

[Musiikki: The Killers - Battle Born]

Kävin tänään vaa'alla. Kapistus ilmoitti päivän painoksi 80,4 kilogrammaa. Se on hyvä se! Painoindeksi on nyt 25,7, ja sinne maagiseen kaksvitoseen on matkaa tasan kaksi kiloa. No, sinne on aika useasti ollut matkaa se kaksi kiloa, mutta katsotaan, josko tällä kertaa onnistuisin.

Tässä lukemat kuukauden ajalta:

15.05. 82,1 kg

22.05. 81,1 kg

29.05. 81,6 kg

05.06. en mitannut, koska kuukautiskierto oli epäsuotuisassa vaiheessa

12.06. 80,4 kg

Oisko se sitten jooga ja pyöräily, jotka ovat hilanneet painoa alaspäin. Niin no ja tietty se, etten ole syönyt niin paljon suklaata kuin vuoden alussa. Voisko mitenkään olla?!

Rupeaa aina naurattamaan, kun pohdin pääni puhki ja mietin ja puhisen, että mikä on kun paino ei laske. Ja kun se vastaus on yksinkertaistakin yksinkertaisempi: suklaa. Minua eivät ihan taatusti lihota banaani, jälkiuunileipä (olen taas syönyt leipää) eikä rasvaton maito. Välillä menen ihan mykkärälle, kun hairahdan lukemaan proteiini- ja rasvafanaatikkojen blogeja. Ei kannata! Kun ei se kananmuna kermavaahdolla kuorrutettuna vaan ole minun juttuni. Olen jopa ostanut tarjouksesta Valion jogurtteja, kun niitä saa kahdella eurolla kuusi kappaletta. Kyllä, niitä sokerilla kyllästettyjä jogurtteja, jotka aika monen mielestä ovat nykyään joku saatanan keksintö.

No, nyt menee hyvin. Katsotaan taas viikon päästä, mikä on meininki, hah.

Loppuun vielä viime viikon liikunnat:

maanantai

jooga, 25 min

19,2 km pyöräily, 1:13:30

integral yoga, 1 h 30 min

tiistai

jooga, 25 min

10,8 km pyöräily, 39:50

kahvakuula, 1 h

keskiviikko

jooga, 25 min

7,2 km pyöräily, 30:20

ratsastus, 1 h 55 min

ComboYoga, 1 h 30 min

torstai

jooga, 25 min

8,5 km pyöräily, 32:20

kahvakuula, 1 h

perjantai

6,5 km pyöräily, 25:30

ratsastus, 2 h 25 min

lauantai

jooga, 25 min

sunnuntai

vapaa

Lämpimiä asioita

[Musiikki: Heli Kajo - Elämäsi suloisin virhe]

Ette ikinä arvaa, minne tänään eksyin. No sinne peijakkaan Om Flow'hun! Vannoin, etten taatusti mene sinne hetkeen, mutta nyt kävi näin. Olin ihan oikeasti menossa lempeään hathaan, jota on aina maanantaisin lämmitetyssä salissa, mutta neljän hujakoilla satoi sen verran rymäkästi, etten yksinkertaisesti halunnut lähteä pyöräilemään. Bussivaihtoehtoa en valinnut, koska sellainen näemmä käy turhan kalliiksi. Sade taukosi jossain vaiheessa sen verran, että tein pikapäätöksen, keräsin joogakamat kasaan, ilmoittauduin itsekseni hieman manaillen Om Flow -tunnille ja hyppäsin Tukaanin selkään.

Tämänkertainen lämpöjoogailu sujui kuitenkin paremmin kuin viimeksi. En ollut lähellä menettää tajuntaani, joten pisteet siitä. Joogapyyhe osoittautui verrattomaksi kapistukseksi. Eivät liukuneet jalat eivätkä kädet minnekään. Pyyhe myös imaisi mukavasti hikikarpalot itseensä. Mutta silti se lopullinen ahaa-elämys jäi kokematta. En koe, että olisin saanut tunnista mitään uutta ja ihmeellistä verrattuna tavallisiin joogatunteihin.

Lämmöstä puheen ollen. Eilen oli kauan odotettu blogimiitti Helsingissä, ja iltapäivällä meitä kokoontui piskuinen mutta sitäkin hurmaavampi seurue rautatieasemalle. Itse olin hienoisessa krapulassa edellisiltana parhaan ystäväni kanssa vietetyn baarireissun jälkeen, mutta onneksi seura oli ihanaa, Suomenlinnassa kaunista ja sää kuin morsian.

Suomenlinnasta suuntasimme syömään Kiilaan, jossa ruoka oli namia. Alkuruoaksi söin metsäsienikeittoa, joka oli älyttömän hyvää. Pääruokana oli paneroitua Koskenlaskija-juustoa ja kasviksia. Sekin maistui. Iivelle lupasin raporttia suklaakakusta, ja voin sanoa, että herkullista oli! New Yorkin suklaakastikemeren sijasta kakun lisukkeena oli mascarponevaahtoa ja marjoja. Hyväksyn molemmat versiot ja syön niitä milloin tahansa uudestaan.

Päivä oli mainio, ja kiitos siitä teille kaikille Aku, FaerieS, Linda, Lyijypallo ja Aamu. Selvisin muuten pahemmitta palovammoitta: ainoastaan päälaki jakauksen kohdalta taisi oikeasti kärtsätä. Lauantain huvipuistoreissun jäljiltä naamani punoitti miitissä vienosti, mutta siitä punasta syntyi vallan komia rusketus!

Äkkiukkonen

[Musiikki: Heli Kajo - Elämäsi suloisin virhe]

Kävin aamupäivällä ratsastamassa, ja oli ihan turkasen lämmin varsinkin turvaliivin sisässä. En ole noussut satulaan ilman kyseistä kapistusta sen jälkeen kun lensin Oskun selästä kovassa laukassa puolitoista vuotta sitten ja hajotin selkäni (jälleen kerran). Käppäiltiin Ykän kanssa rauhallinen parin tunnin lenkki, joskin oli hivenen hämmentävää huomata yleensä hiljaisella hiekkatiellä, että vastaan tuli parin kilometrin matkalla viitisentoista henkilöautoa, yksi pakettiauto ja kaksi linja-autoa (!). Mikä lie torikokous oli alkamaisillaan. Onneksi Ykä ei ole autoista moksiskaan, mutta oli mukava huomata, että etenkin linja-autokuskit hiljensivät esimerkillisesti havaitessaan, että hevonen oli tulossa vastaan. Morjenstelin siinä sitten hymyillen.

Illalla kävin vielä ComboYogassa. Kyllä se vain on mainio tunti. Jokaisen pitäisi käydä noilla tunneilla ennen astangajoogaan osallistumista. Ihanaa kädestä pitäen -meininkiä. Ei tarvitse ihmetellä, että miten tämä asana nyt pitikään tehdä ja teenköhän sen ihan väärin. Opastus on erinomaista ja heti sanotaan, jos kehon linjauksissa on korjattavaa.

Minun oli tarkoitus tuttuun tapaan pyöräillä joogaan, mutta kymmenen minuuttia ennen lähtöä kuului ihan yhtäkkiä älytön jyrähdys. Ukkonen oli kuin vaivihkaa tullut suoraan päälle. Seuraavaksi taivas repesi ja alkoi rankkasade. Siinä sitten tuumailin, että jo on. Jos ukkonen olisi alkanut 10-15 minuuttia myöhemmin, olisin ollut jo pyörän selässä ja kastunut takuulla. Toisaalta jos ukkonen olisi alkanut puoli tuntia aiemmin, kuuro olisi ehtinyt ohi ja olisin päässyt pyörällä matkaan. Nyt päädyin siis valitsemaan bussin, mikä toisaalta oli ehkä ihan hyväkin vaihtoehto, kun olin aamulla käynyt jo ratsastamassa. Mutta tuntui silti tosi laiskalta istua bussin kyydissä, kun lähes samassa ajassa olisin ehtinyt pyörälläkin saman matkan.

Ja koska minulla oli ylläni säädylliset vaatteet eikä mitkään hikiset pyöräilykamat, eksyin joogatunnin jälkeen H&M:ään, mistä ostin vihreän teknisen topin. Ihan kuin minulla ei pursuisi treenitoppeja jo valmiiksi joka paikasta. Lisäksi oli pakko käydä Suomalaisessa Kirjakaupassa, kun sieltä sai kolme pokkaria 12 eurolla. Haaviin tarttuivat seuraavat opukset: Leah Chishugi - Pitkä matka paratiisiin, Katherine Neville - Kahdeksan sekä Kathryn Stockett - Piiat. Nyt on kesälukemista, vaikkakin tuo ensimmäinen teos ei ole aiheeltaan kaikkein kevyin. Kirja kertoo nuoresta naisesta, joka pakenee Ruandan kansanmurhan alta. Olin vielä nuori tuon kansanmurhan aikaan, mutta jotenkin se on jäänyt mieleeni hyvin vahvasti. Kahdeksan on puolestaan shakkiteemainen jännäri, johon punoutuu myös historiaa ja yliluonnollisia elementtejä. Vaikuttaa lupavaalta jo pelkästään shakkiteeman puolesta. Tykkään nimittäin pelata shakkia, mutta pelikaveria on kauhean vaikea löytää eli pääsen pelaamaan sitä aivan liian harvoin. Piiat-kirjasta ei varmaan tarvitse sanoa sen enempää. Olen nähnyt leffan, ja nyt tuli hyvä tilaisuus ostaa kirja.

Eli ukkonen maksoi minulle noin 25 euroa, kun ottaa huomioon bussimatkat, topin ja kirjat. Että kiitti vaan.

Rakkaudesta

En paljonkaan kirjoittanut keväällä tapahtuneesta erosta. Olen pitänyt parisuhteeni blogistani poissa, sillä tämä on minun blogini ja tahdon kirjoittaa vain omista asioistani sotkematta siihen muita ihmisiä. On hyvin mahdollista, että joku tuttuni lukee tätä tietämättäni, enkä halua turhaan kirjoittaa ihmisistä, jotka kauttani ovat tunnistettavissa. En nimittäin ole pitänyt anonymiteetistäni kauhean tiukkaan kiinni.

Voin kuitenkin kirjoittaa omista tunteistani ja rakkaudesta. Tuosta salaperäisestä ja järjen vievästä voivasta, jota kaikki etsivät ja kaipaavat. Olen elämäni aikana hullaantunut useasti ja rakastanut kaksi kertaa. Minulla on ollut kaksi vakavaa suhdetta kahden erittäin epätodennäköisen henkilön kanssa. Ponnisteluista ja yrityksistä huolimatta nämä suhteet ovat lopulta päättyneet. Epätodennäköisyyteensä? Hyvinkin mahdollista.

---

Eropäätös ei ole koskaan helppo ja toisaalta se on kaikessa suoraviivaisuudessaan helpoin päätös koskaan. Kun ihminen on rehellinen itselleen ja kuuntelee sisintään, hän tietää mitä tehdä. Niin minäkin luultavasti tiesin pitkän aikaa, mutta jostain syystä sitä tahtoo uskoa, että kaikki vielä muuttuu paremmaksi. Tahtoo uskoa siihen toiseen ihmiseen. Meihin. Jostain syystä parisuhteessa epäonnistuminen tuntuu musertavalta. Suhteeseen on vuodattanut niin paljon itsestään, ja kun sitten huomaa, että jokin on pielessä, on hirvittävän vaikea kohdata totuus. Miten jokin, johon on pistänyt itsensä täysillä likoon, voi mennä pieleen? Ehkä vika on minussa. Enkö ole yrittänyt tarpeeksi? Sitä huomaa ammentavansa itsestään vielä vähän lisää. Luopuu vielä yhdestä palasta itseään kunnes jäljellä ei ole enää mitään mistä antaa.

---

Kuulin Chisun kappaleen Kun valaistun ensimmäisen kerran viime kuussa sen jälkeen kun eropäätös oli tehty. Kuuntelin sanoja kyynelet ensin silmissä ja sen jälkeen poskille valuen. Tuntui kuin joku olisi täydellisesti ymmärtänyt sen ristiriitojen kurimuksen, jossa olin loputtomalta tuntuneen ajan taistellut. Miltä tuntuu, kun periaatteessa toisen ihmisen kanssa on hyvä olla, mutta samaan aikaan sisintä jäytää tunne, että minun unelmani ei ollut tässä. Miten raastavaa se on katsoa vieressään nukkuvaa ihmistä ja ymmärtää, mitä sillä oikeasti tarkoitetaan, kun rakkaus ei joskus vain riitä.

Epäonnistumisen tunteen taustalla sykkii vahvasti yksinjäämisen pelko. Mitä jos en enää löydä ketään? Mitä jos jään yksin? Eikö silloin olisi parempi vain jäädä tähän, missä olen kuitenkin osan ajasta onnellinen? Kun katsoo ympärilleen, näkee vain onnellisia pariskuntia, heidän yhteisiä vuosiaan ja kaikkia niitä vuosia, joita heillä on yhdessä. Oma tulevaisuus näyttäytyy pimeänä ja yksinäisenä. Silloin on vain pakko kysyä itseltään, haluaisinko minä olla toisen ihmisen kanssa vain siksi, ettei hän uskaltanut olla yksin.

---

Uskon rakkauteen. Voimaan joka hajottaa maailmani, mutta kokoaa minut yhteen lujimmalla liimalla mitä koskaan on ollut. Täyttää minut huumalla ja onnella, pelolla ja kaipauksella. Rakkaudessa yhdistyvät kaikki tunteet. Se voi murskata minut täysin, mutta se voi tehdä minusta onnellisemman ja eheämmän ihmisen kuin koskaan.

Kun on kyse rakkaudesta, en tahdo uskoa vähempään kuin satuihin ja niiden prinsseihin. Siihen yhteen prinssiin, jonka kanssa elän elämäni onnellisena loppuun asti.

On niin hienoa hengissä olla

Olen nyt nauttinut tosi paljon näistä lämpimistä keleistä. On ollut ihana pyöräillä joogatunneille ja takaisin, ratsastaa köpötellä Ykällä ja kuunnella tuulen huminaa puiden lehdissä.

Toki täällä Tampereella ei vielä mitään megahelteitä ole ollutkaan. Tällainen 20-25 astetta olisi jatkossakin ihan hyvä.

---

Olin tuossa keväällä aika ahdistunut ja rikkonainen. Voimavarat olivat kadonneet jonnekin syvään kaivoon ja minä sinne perässä.

Keskityin hyviin asioihin, lepäsin, en vaatinut itseltäni liikaa. Vietin aikaa yksin, tein asioita joista pidin, joogasin, nostin kahvakuulaa, ratsastin, nukuin, pelasin Facebookissa hevospeliä. Ja sitten aloin taas saada otetta itsestäni. Aloin eheytyä.

---

Viime viikkoina hymy on taas palannut kasvoilleni. Ajoin äsken pyörällä joogatunnin jälkeen kotiin. Hervantaan nousu sujui leikiten. Tukaanin takavaihteetkin pysyivät rattaillaan eivätkä rouskuttaneet omille teilleen. Jalassa oli järkevät housut eikä mitkään sortsialkkarit. Kuuntelin musiikkia uudesta pienestä mp3-soittimestani, jonka saa kiinni paidanhelmaan. Kuulokkeista soi Egotripin Tällaisena iltana.

Toisinaan elämä on täydellistä.

Liian lyhyet housut (+ liikuntaviikko 22)

[Musiikki: Feeder - Comfort In Sound]

Tänään pukkasi hellettä. Kyttäilin Forecan ennusteita, koska en omista ulkolämpömittaria. Tai itse asiassa omistankin, mutta se on ruokailuvälinelaatikossa. No, olkoon siellä, se ei nyt vaikuta mopon ohjaukseen. Olin lähdössä huristelemaan Tukaanilla kohti Om Yogaa ja puin ylleni teknisen hihattoman puseron ja ohuet väljät sortsit. Ajattelin, että nämä ne on just passelit hellekeliin. Ja niinhän ne olivatkin. Ei tullut kuin kohtuullinen hiki keskustaan pyöräillessä.

Mutta siinä missä sortsit olivat kotona vielä säädyllisen mittaiset, ne päättivät heittäytyä suorastaan vallattomiksi pyörän selässä. Kurvatessani pois parkkipaikalta vilkaisin kinttuja ja voi apua. Siinä ne mehevät reisikoipipalat nyt loistivat paljaina ja valkeina niin että häikäisi. Sortsien lahkeet olivat nimittäin nousseet jonnekin mystisiin ulottuvuuksiin.

Siinä kävi sitten samoin kuin viikko sitten lähikauppareissulla hiertävät ballerinat jalassa (vieläkin on ilkeät jäljet molemmissa kantapäissä), että enhän minä niitä housuja jaksanut enää mennä vaihtamaan. Aluksi kauhistutti, kun näytin varmaan siltä, että olin pyöräilemässä pelkät alkkarit jalassa, mutta sitten rupesi naurattamaan niin peevelisti, että sisäreidet sen kuin hytkyivät. Että nyt on sitten ajettu vajaa parikymmentä kilometriä pyörällä pullavat reidet iloisesti esillä ja täristen.

Kuva sortseista, joissa ei kotona ollut mitään vikaa.
(Mehevät sisäreidet ovat taktisesti piilossa.)

Kävin siis astangajoogassa. Sielläkin tuli kuuma. Odottelen, milloin Amazonista tilaamani joogapyyhe tulee, niin sitten menen taas lämpöjoogaan. Kerta hiki tulee joka tapauksessa, niin tulkoon sitten kunnolla. Mutta sille Om Flow -tunnille en mene! Maanantaisin on lempeää hathaa lämmitetyssä salissa, ja se kuulostaa oikein oivalta.

Viikon liikunnat kokonaisuudessaan:

maanantai

jooga, 25 min

19,2 km pyöräily, 1:21:20

integral yoga, 1 h 30 min

tiistai

jooga, 25 min

10,8 km pyöräily, 40:55

kahvakuula, 1 h

keskiviikko

jooga, 25 min

19,2 km pyöräily, 1:15:30 min

ComboYoga, 1 h 30 min

torstai

jooga, 25 min

10,8 km pyöräily, 41:15

kahvakuula, 1 h

perjantai

jooga, 25 min

6,5 km pyöräily, 24:50

ratsastus, 1 h 35 min

lauantai

jooga, 25 min

sunnuntai

19,2 km pyöräily, 1:12:35

astangajooga, 1 h 30 min

Nuo 25 minuutin joogasessiot ovat sitä Namaste joogaa, jota tulee arkiaamuisin Ava-kanavalta. Vähän muuten ahdistaa kirjoittaa Namaste jooga erikseen, mutta minkäs sille mahtaa, kun se on sen ohjelman nimi.

10 kuvaa kesään: maalis-, huhti- & toukokuu

No ei mennyt tämäkään haaste sitten ihan putkeen. Ei ole kuin kolmen kuukauden kuvat myöhässä. Mutta tässä ne tulevat!

maaliskuu

huhtikuu

toukokuu

Jos talven kuvat olivat vähän tylsiä, kun mitään eroa ei oikein näkynyt, niin näissä kolmessa kevään etenemisen huomaa kyllä hyvin.

Ohessa vielä kuvakollaasi kaikista tähän mennessä otetuista kuvista.

Siinä ne nyt ois! Lokakuussa ja huhtikuussa otetut kuvat muuten näyttävät yllättävän samanlaisilta. Ja mitä näenkään: kenottavan valotolpan oikealla puolella oleva pihlajaparka on kadonnut jonnekin. Ei näy poloista enää toukokuun kuvassa, höh.

Kesäkuussa pitäisi vielä napata yksi kuva, niin haaste olisi kunnolla pulkassa. Tosin kesä tuli jo. Ei mennyt kuin yhdeksän kuvaa eli kannattaa olla laiska ja ottaa kuvat vasta loppukuussa, niin kesäkin tulee nopeammin. Kai?