Apea

[Musiikki: Jippu - Väärinpäin lentävät linnut]

Ostin Om Yoga -joogakoulun kesäkortin. Se tulee tarpeeseen, sillä olen ollut stressaantunut ja ahdistunut ja kaikkea kivaa. On taas väsyttänyt ihan pirusti. Aluksi pelotti, toistuuko viime syksyn painajainen, mutta tällä kertaa väsymys ei ole ollut samalla tavalla kokonaisvaltaista ja lamauttavaa kuin viimeksi. Keho tuntuu toimivan ihan normaalisti, joten tällä kertaa ahdistus on ihan puhtaasti päänsisäistä. Liekö se sitten pitkällä tähtäimellä parempi vai huonompi, en tiedä.

Työt ja opiskelu ahdistavat. Ahdistaa luopua unelma-ammatistaan, mutta tosiasia on se, että ei kääntämisellä elä. Tällä alalla ei ole TES:iä, ja se näkyy työehdoissa ja palkkioissa karmaisevalla tavalla. (Tässä välissä voisin kirjoittaa palopuheen ahdistuksestani sen suhteen, että ihmiset kerta toisensa jälkeen äänestävät vaaleissa kokoomusta, mutta olen niin solmussa ja syke valmiiksi äärirajoissa, etten kykene.) Ahdistaa lähteä uudestaan opiskelemaan, mutta minun on oikeastaan pakko, sillä käännösalan pakkoyrittäjyys ei yksinkertaisesti ole vaihtoehto. Liiketalouden pääsykokeet ovat ylihuomenna, enkä ole koskaan lukenut mihinkään kokeisiin yhtä lepsusti kuin niihin. Opiskelutaitojeni ja yo-todistuksesta saamieni maksimilähtöpisteiden turvin uskon pääseväni sisään, mutta opiskelumotivaationi on aika alhainen.

Lisäksi minun on jotenkin supervaikea olla parisuhteessa. Tuntuu kuin sisimpäni olisi taas yksi iso umpisolmu, joka vain kiristyy kiristymistään, kun olen ihmisten seurassa. Tuntuu, etten kestä parisuhteen vaatimaa intensiteettiä. Olen onnellisimmillani, kun saan kävellä itsekseni Suolijärven lenkkipolkua ja kuunnella musiikkia ja musiikin läpi kantautuvaa lintujen laulua. Iltaisin minusta on ihanaa, kun minun ei tarvitse puhua kenenkään kanssa eikä esittää jaksavaa, vaan saan vain olla. Kaiken kaikkiaan tahtoisin vain olla rauhassa omassa pienessä pesässäni ja tehdä omia pieniä juttujani, haaveilla ja pohdiskella. Ja jos minusta tuntuu, että haluaisin käpertyä hetkeksi kasaan ja kuunnella melankolista musiikkia, voisin tehdä niin, ilman että minun tarvitsisi miettiä, ymmärretäänkö minua vai ei.

Kuten yllä mainitsin, uupumukseni on puhtaasti henkistä. Toki minua nukuttaa kauheasti, mutta se ei ainakaan tunnu johtuvan fyysisistä syistä. Minusta on mukavaa käydä lenkillä ja kahvakuulailemassa. Olen iloinen, kun minulla on joogakortti ja saan joogata niin paljon kuin sielu sietää. Elokuussa minua odottavat kahvakuulaurheilun salikisat Nokialla, missä aion tehdä yhden käden long cycleä eli rinnallevetoa ja työntöä 16 kilon kuulalla. Siitä minulla ei ole sen ihmeempiä tavoitteita kuin selvitä hengissä, heh. Jos pystyn 10 minuutin aikana tekemään sata toistoa, olen erittäin tyytyväinen. Tällä hetkellä saan rimpuiltua tuossa ajassa yhdellä kädenvaihdolla noin 70 toistoa.

Olen kuitenkin perusonnellinen, mutta jokin tämänhetkisessä elämäntilanteessani kirraa vastaan.

"Oho..."

[Musiikki: Lana Del Rey - Born to Die]

"... onpas Olli laihtunut ja muutenkin muuttunut", isälläni on tapana sanoa. Oho tosiaan, sanoi vaakakin, sillä painoa oli tänä aamuna messevät 78,9 kiloa (BMI 25,2), ja kyllä: olen syönyt suklaata! Paljon. Välillä minulle tulee aina näitä kausia, että pistelen herkkujä päivittäin menemään. Salaa toivon, että jos tällä kertaa selviäisin lihomatta, mutta jostain syystä kroppaa ei ole niin helppo huijata. Kolkuttelen siis tehokkaasti itselleni asettamaani 79 kilon kipurajaa, joten kaipa se taas vaihteeksi on heitettävä hellät hyvästit suklaalle. Positiivista on se, että tiedän, mistä painonnousu johtuu ja miten se pysäyttää. Ei siis huolta, vaikka kyllähän tässä taas jää miettimään,  montako kertaa sen kantapään kautta on mentävä, että oppii.

Olen onneksi oppinut suhteellisen järkeväksi painon kanssa, eikä päivä mennyt pilalle vaa'an takia. En yksinkertaisesti suostu näkemään itseäni enää numerona.

Numeroista puheenollen. Kävin tänään joogassa ja samalla reissulla kävin keskustorilla Pekka Haaviston vaalimökillä. Söin sydämenmuotoisen piparin, johon oli tomusokerilla kirjailtu "2". Ostin myös eurolla hienon rintamerkin.

Nämä pressavaalit ovat olleet jotenkin hassu juttu. En ole aiemmin ollut mistään vaaleista näin innoissani. Lahjoitin Haaviston kampanjan hyväksi 15 euroa - teko, jota en olisi koskaan uskonut kenenkään poliitikon vuoksi tekeväni.

Niinistö on todennäköinen uusi presidentti, mutta minusta on ollut ihan mieletöntä seurata tätä niin sanottua Haavisto-ilmiötä. Kun puolitoista viikkoa sitten selvisi, että Haavisto pääsi toiselle kierrokselle, olin pari päivää ihan sekaisin. Saatoin istua bussissa kyynelet silmissä, kun pohdin, miten hän on onnistunut yhdistämään ihmisiä ja levittämään kampanjallaan ja persoonallaan hyvää ja myönteistä ilmapiiriä. Jos jotkut ihmiset ottavat minua päähän, olen huomannut sellaisissa tilanteissa miettiväni: "Toimi niin kuin Haavisto toimisi." Kuulostaa varmaan ihan hullulta, mutta ajatus on auttanut minua tyyntymään ja olemaan vastaanottavaisempi muiden ihmisten näkemyksille, vaikka olisin heidän kanssaan täysin eri mieltä. On ollut ihanaa nähdä, miten ihmiset ovat nousseet puolustamaan pehmeitä arvoja, joita on kylmällä 2000-luvulla pidetty nynnyjen kotkotuksina. Minä ainakin olen kyllästynyt jatkuvaan voiton, menestyksen ja rahan tavoitteluun, ja etenkin siksi minusta on ollut valtavan upeaa nähdä, että pehmeitä arvoja edustava presidenttiehdokas on rauhallisella ja sovittelevalla tyylillään raivannut tiensä toiselle kierrokselle.

Pekka Haaviston kampanjan myötä uskoni ihmisiin ja parempaan huomiseen on alkanut palautua. Se on aika iso juttu se.

Käsi ylös, jos itkit katsoessani videon. o/

Minun presidenttini

Eilen oli presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen tulosilta, ja pakko sanoa, että erinomainen fiilis jäi. Minähän kannatan siis täysin avoimesti ja henkeen ja vereen Pekka Haavistoa, ja tuntui niin uskomattoman hienolta nähdä, miten hänen työnsä ennakkoluulojen ja vastakkainasettelun murtajana lopulta vei hänet toiselle kierrokselle. 

Aluksi olin aivan varma, että vaaleista tulee Sauli Niinistön voitonmarssi alusta loppuun, mutta vaikka hän saikin huomattavasti muita ehdokkaita enemmän ääniä ensimmäisellä kierroksella, jotenkin minulla on sellainen tunne, että Haavisto saattaa olla toisella kierroksella mustempi hevonen kuin kukaan osasi edes aavistaa.

Sinänsä Niinistön kannatus hämmentää minua. Sillä vaikka kyseessä on henkilövaalit eikä puoluetaustalla presidentin virassa ole niin kovin suurta merkitystä, ihmettelen kokoomuslaisen ehdokkaan suosiota. Varsinkin kun Niinistön esiintyminen vaalikeskusteluissa oli niin vaisua. Toisaalta jos on varma voitostaan, niin mitä sitä suotta panostamaan.

Vaikka Haavisto onkin ykkösvalintani, Paavo Väyrysen puolesta tuli ihan kamala surku! Hänestä näki, mikä pettymys toiselta kierrokselta putoaminen oli. Mutta toisaalta oli hirmu ihanaa, miten Keskustan väki kehui häntä. Ja aiheesta. Väyrynen kampesi puolueensa ihailtavalla tavalla pohjamudista takaisin ylös.

Joka tapauksessa. Jos kannatat liberaalia, sovittelevaa, humaania, kohteliasta ja rauhallista presidettiä, joka on valmis luotsamaan Suomen kohti avoimempaa ja suvaitsevampaa tulevaisuutta, äänestä Haavistoa. Hän jos kuka on ansainnut luottamuksesi.

kuvalähde

http://haavisto2012.fi/
http://siksipekka.fi/
https://www.facebook.com/haavisto2012

Ääntä kehiin

[Musiikki: Vanessa Carlton - Rabbits on the Run]

Joulun alla vietin hyvän tovin mietiskellen Paavo Väyrystä. Heebon tasapainoilu nerouden ja hulluuden rajamailla on kuitenkin sen verran hämmentävää, että lopulta päädyin takaisin ykkösehdokkaani Pekka Haaviston leiriin. Kävin siis tänään joogatunnin jälkeen äänestämässä, ja sinnehän se kakkonen vaaliuurnaan sujahti. Go Pekka!

Mielestäni presidenttikisassa on kyse ennen kaikkea arvojohtajan valinnasta, ja näin ollen luontevin ehdokas minulle oli Haavisto. Kokoomusta en periaatesyistä äänestä paitsi siinä tapauksessa, jos Timo Soini pääsee Niinistön vastaehdokkaaksi toiselle kierrokselle. Perussuomalaisilla ei ole mielestäni mitään annettavaa korkeakoulutetulle nuorelle naiselle, ja pelkkä ajatus aborttia vastustavasta presidentistä saa ihoni kananlihalle.

Toinen tällä viikolla äänestämäni henkilö on Leena Hefner. Siinä vasta riemastuttava nainen! Ai kamala, olen katsonut YouTubesta Leenan Putous-pätkän ties miten monta kertaa, ja joka kerta se jaksaa naurattaa. Ensikertalaisena sarjassa esiintyvän Armi Toivasen luoma floridalainen räpätäti veti kyllä maton jalkojen alta ja pesi mennen tullen vanhojen tuttujen Aku Hirviniemen, Krista Kososen sekä Riku Niemisen hahmot.

Mittään en tarvihe, hirveen tyytyväinen oon kaikkeen!

Pari sanaa Paavo Väyrysestä sekä kieliopista

[Musiikki: Feist - Metals]

Viime yönä en saanut unta, ja pohdin sitten Paavo Väyrystä. Aluksi pidin heebon osallistumista presidenttikisaan pelkkänä vitsinä varsinkin niiden kaikkien miehen suustaan päästämien itseriittoisten ja suuruudenhullujen kommenttien jälkeen. Sitten tajusin, että Väyrysellähän on suorastaan nerokas taktiikka. Osa tulee äänestämään häntä ihan vain piruuttaan, ja osa taas alkaa uskoa hänen puheitaan siitä, miten hänestä tulee presidentti ja miten Sauli Niinistön gallup-etumatka on todellisuudessa huomattavasti pienempi, ja äänestää sen mukaisesti. Kun uskoo itseensä tarpeeksi ja tuo sen esiin tarpeeksi vakuuttavasti, myös muut alkavat uskoa siihen.

Sitten pohdin kielioppivirheitä. Facebookiin liittymiseni jälkeen olen saanut kylmän herätyksen siihen, miten huonosti ihmiset osaavat kirjoittaa omaa äidinkieltään. Tai no voihan olla, että he osaavat, mutta eivät jaksa panostaa. Totta puhuen uskon siihen, että suurin osa ei vain osaa eikä heitä voisi vähempää kiinnostaa.

Oli miten oli, kieliopin holtiton käyttö saa minut aivan pois tolaltani. Uusin ilmiö, jota en vain voi käsittää, on sen tapaisten ilmauksien kuten "joka päivä", "viime kesänä" ja "tällä viikolla" kirjoittaminen yhteen. Siis mitä?! Miten kellekään voi edes juolahtaa mieleen, että ne kirjoitetaan yhteen? Siitä huolimatta niitä näkee jatkuvasti kirjoitettuna väärin. Apua, ihan oikeasti.

OIKEIN

joka päivä

viime kesänä

tällä viikolla

VÄÄRIN

jokapäivä

viimekesänä

tälläviikolla

Siinä vaiheessa, kun tajusin ihailevani Paavo Väyrystä ja verenpaineeni kohonneen kielioppivirheiden takia, katsoin parhaaksi sytyttää valot ja syödä muutaman Geisha-suklaan ja jatkaa kirjan lukemista. Luen tällä hetkellä Audrey Niffeneggerin teosta Hänen varjonsa tarina. Pidän kovasti.

kuva: Gummerus