10 kuvaa kesään: lokakuu

Torstaina nappasin lokakuun kuvan 10 kuvaa kesään -haastetta varten.

Valotolppa kenottaa edelleen, mutta onhan tuo maisema muuten muuttunut, jos syyskuun mestariotokseen vertaa:

Samana iltana alkoikin sitten sataa lunta. En ollut henkisesti valmistautunut kävelemään perjantaiaamuna tallille, joten otin sitten Tukaanin alle. Ja kyllä taas kannatti. Kelskahdin pyörällä nurin noin kilsa ennen tallia ja kolautin vasemman kinttuni tantereeseen. Nyt on polvessa ja reidessä mustelmat.

Muuten päivä oli kyllä ihan epätodellinen! Kävin maastossa ratsastamassa, ja kirpeässä pikkupakkasessa ja auringon paistaessa matalalta puiden lomitse tuntui kuin olisi ollut maaliskuu. Laukkaa ja reipasta ravia lähes koskemattomassa lumessa. Aika jees.

Kotimatkan tulin pyörää taluttaen, sillä en halunnut kaatua uudestaan. Otin kännykällä pari valokuvaa.

Outo lokakuu.

Hyvän mielen lähteitä

Mieli on viime aikoina taas seilannut ristiaallokossa, ja olo on välillä ollut vähän apea. Kestoharmistuksen aiheuttaja on tietenkin polvi, joka on nyt jymähtänyt johonkin omituiseen limboon, että ei ole varsinaisesti kipeä vaikkakin omituisen tuntuinen, mutta normaalia siitä ei nyt näytä millään tulevan. Sen lisäksi rassaa ja stressaa vähän taas kaikki.

Eilen en olisi jaksanut lähteä puistojoogaan. Ketutti ajatus tympeässä säässä pyöräilystä, mutta hyppäsin sitten kuitenkin Tukaanin selkään ja lähdin rouskuttamaan sillä Pyynikille. Onneksi olen niin pihi, että jos kerta ostan jonkun kausikortin, niin sitten myös taatusti käytän sitä, ettei mene rahat hukkaan. Ja joogassa oli ihanaa! Kävin alkuvuodesta paljon Om Yogan lempeä hathajooga -tunneilla (hevosen selästä putoamisen takia selkä oli sen verran paskana, että muiden joogalajien kokeilu jäi siihen), ja tykästyin lempään hathaan tosi paljon. Ohjaaja Martti oli hirmu mukava, ja olin tuntien jälkeen aina ihan rento rötkylä ja loppurentoutusten aikana meinasin useampaankin otteeseen nukahtaa joogamaton päälle. No, puistojoogassa oli tällä kertaa juurikin tuota lempeää hathaa ja ohjaajana Martti, ja sain tunnista tosi hyvän fiiliksen. En ole hakenut joogasta niinkään haastavia fyysisiä liikkeitä vaan kehon ja mielen tasapainoa, ja lempeässä hathassa se on onnistunut.

Päätin sitten valokuvata asioita, joista on viime aikoina tullut hyvä mieli.

Ensimmäisessä kuvassa on siis joogamattoni ja -kassini. (On siinä kissakin.) Ostin nuo Amazonilta nimenomaan puistojoogaa varten. Kassi on kiva, kun siihen mahtuu maton lisäksi muun muassa vesipullo ja muuta pikkusälää.

  

Koska nettikaupoista ostelu tekee onnelliseksi, minua on ilahduttanut myös uusi H&M:n alesta bongattu suihkuverho! Siinä on kivoja kuvioita ja tuollainen tilkkutäkkifiilis.

On myös hauskaa seurata, kun kissa yrittää pyydystää lattiakaivoon valuvia vesinoroja.

Kesän ehkä paras ostos ovat nämä Lee Cooperin tennarit. Olen jo pitkään haaveillut uusista tennareista, ja nämä ovat aivan täydelliset. Olivat edulliset ja löytyi sopivaa kokoakin (42). Tilattu SportsDirectistä (terkkuja iivelle!).

Ja jotta kallo ei halkeaisi eikä oikeasta kädestä lähtisi tunto vallan kokonaan, ostoshurmoksessani päätin hankkia myös uuden pyöräilykypärän (entinen oli mallia "Prismasta ostettu vuonna Jeesus") ja uusia hanskoja. Oheisessa kuvassa Giro Savant -kypärä sekä BG-hanskat, joiden pitäisi auttaa nimenomaan ulnaris-hermon pinteestä johtuvaan nimettömän ja pikkurillin tunnottomuuteen. Hanskojen toimivuus on vielä testin alla, mutta kypärä istuu päähäni loistavasti ja on ihanan värinen (mikä on tietysti tärkeintä). Entisessä kypärässä oli joku säätöosa napsahtanut poikki, ja koko potta nakotti päässä ihan vinossa dorkan näköisesti.

Kaikkein paras mieli tulee kuitenkin siitä, kun katselee nukkuvaa kissaa. En tiedä rauhoittavampaa näkyä.

Pyöräsäkkyrä

[Musiikki: Emeli Sandé - Our Version of Events]

Suurimman osan ajasta tykkään tukastani.

Hymyile, olet vessassa!

Paitsi silloin kun se tekee tämän:

Tuulenpesä

Mikä ihme saa ponnarille vedetyt hiukset menemään tuhannen umpisolmulle yhden pyörälenkin aikana? Grr.

Liikuntaviikot 6 ja 7

[Musiikki: Lana Del Rey - Born to Die]

Tauti tuli ja tappoi, jos nyt vähän liioitellaan. Piti ilmeisesti käydä ulkomailla asti hankkimassa itselleen pöpö, sillä tänään olo on ollut puolikuntoinen. En muista, milloin viimeksi olen ollut oikeasti nuhakuumeessa tai vastaavassa (Lukioaikoina? Viime keväänä tosin sairastin karmean vatsataudin, mutta sitä ei lasketa, koska apokalyptisyydessään sitä ei voi verrata perustauteiluun.), eikä tämä nykyinenkään tauti tunnu täysillä iskeneen. Nyt olisi varmaan syytä koputtaa puuta. Heräsin siis aamulla, ja kurkussa oli joku viba. Katselin siinä sitten Salkkarit-maratonia, ja totesin siirtyneeni suoraan siihen nuhakuumeen loppuvaiheeseen, jossa ryvitään kivuliaasti limoja keuhkoista. Olin suunnitellut käyväni hiihtämässä ja voimapyöräileväni, mutta jostain syystä vatsalihakset olivat jo valmiiksi kipeät enkä muutenkaan kokenut olevan järkevää lähteä puskemaan tuiskua päin. Ärsyttävä olo. Lihaksia ja niveliä kolottaa.

Taudin myötä liikuntaviikko on siis pulkassa. Reissussa jäi tekemättä viime viikon liikuntakooste, joten rysäytän sen tähän samaan syssyyn.

VIIKKO 6

maanantai

voimapyörä, 5 x 10
10,0 km kävely, 2 h
ratsastus, 1h

tiistai

46 punnerrusta (vko 3 / pv 1: 10 - 12 - 7 - 7 - 10)
50 kevennettyä punnerrusta
1,0 km kävely, 10 min
6,0 km juoksu, 44:27

keskiviikko

hathajooga, 1 h 30 min

torstai

ratsastus, 50 min (noin 20 astetta pakkasta, hrrh, sain autokyydin tallille ja takaisin)

perjantai

vapaa/lentokoneessa

lauantai

7,03 km juoksu, 58:02 (Teneriffalla, Garmin ekaa kertaa käytössä!)

sunnuntai
4,0 km kävely, 50:40

VIIKKO 7

maanantai

vapaa/päivä Loro Parquessa

tiistai

7,11 km juoksu, 56:46

keskiviikko

vapaa/päivä Teidellä

Maailman huipulla

torstai

vapaa/hyinen päivä Siam Parkissa (jossa veikkaan taudin mukaan napanneeni)

perjantai

vapaa/lentokoneessa

lauantai

45 punnerrusta (vko 3 / pv 1: 10 - 12 - 7 - 7 - 9)
50 kevennettyä punnerrusta
1,0 km kävely, 10 min
8,37 km juoksu, 1:01:05

sunnuntai
sairaspäivä

Olen ihan jumissa punnerrusohjelman kolmannessa viikossa. Ennen lomaa ja loman jälkeen aloitin sen uudestaan. Eilinen sessio oli ihan järkky ja paljon vaikeamman tuntuinen kuin ennen lomaa, ja epäilinkin habojeni unohtuneen Teneriffalle. Ja voin muuten sanoa, että tänään yläkroppa on ollut erityisen maukkaan tuntuinen, kun treeninjälkeisen aristuksen lisäksi lihaksia jäytää myös tautikolotus.

Teneriffalla oli muuten kiva juosta, vaikka "ehdinkin" lenkille vain kahdesti. Oli ihan huippua vetää Vomerot jalkaan. Loma-asuntomme tosin sijaitsi Chayofa-nimisessä kylässä, jonka joku on tuupannut rinteeseen, joten korkeuseroiltaan lenkit olivat haastavampia kuin Suomessa olen tottunut.

Jalka nousee vielä!

Kun aurinko porottaa, mäki on jyrkkä ja jatkuu jonnekin mystiseen ulottuvuuteen, alkaa usko loppua. En muista, milloin olen viimeksi hyytynyt juostessa, mutta yksi killerimäki veti reidet niin hapoille, että kroppa yksinkertaisesti vaihtoi kävelyyn. Keräilin itseäni parikymmentä metriä kasaan, ja eikun eteenpäin, mutta ensimmäisestä risteyksestä käännyin takaisin alas. Alamäkienkään juokseminen ei sinänsä ollut mitään herkkua juuri mäkien jyrkkyyden takia. En oikein viitsi näillä polvilla posottaa alamäkiä täysillä menemään. Toisaalta olisin luultavasti muutenkin ollut nenälläni ennen kuin ehdin polvia edes miettiä. Mutta kaiken kaikkiaan oli mukavaa vaihtelua juoksennella kesäolosuhteissa.

Chayofan kapeiden ja jyrkkien katujen lisäksi kävin myös poluilla juoksemassa. Se oli erityisen kivaa, vaikka vähän saikin keskittyä, ettei muljauttele nilkkojaan.

On siellä polkujakin, jossain

 Hieman on ikävä noihin maisemiin.

Perjantaipöllö

[Musiikki: Tori Amos - Night of Hunters]

Lähdin aamulla kävelemään tallille puoli yhdeksän aikaan. Rakastan talven sinisiä hetkiä, ja ehdinkin nauttia aamun sinisestä tuokiosta noin vartin verran. Maisema oli tosi nätti, ja osoitin taas verrattomat valokuvaustaitoni kuten alla olevasta kännykällä otetusta kuvasta näkyy:

Ei mennyt kauaakaan, kun päivä valkeni ja sini väistyi.

Valkoinen on uusi musta.

Tiet olivat epätasaiset ja lumiset kuten ne tallille mentäessä aina tahtovat olla. Ratsastuskenkänikään eivät varsinaisesti ole parhaat jalkineet taittaa pitkää matkaa, mutta pääasia että eteenpäin pääsee. Viiden kilometrin matkaan upposi melko tarkalleen tunti.

Tallille päästyäni kävin hakemassa Oskun tarhasta. On se vaan aika nätti hepo!

Pakkasin itseni asianmukaiseen varustukseen eli kypärään, turvaliiviin sekä heijastinliiviin. Nenälle vaihdoin myös vanhat silmälasit siltä varalta, että onnistuisin jotenkin tuiskahtamaan naama edellä maahan ja rikkomaan rillit (sillä nehän ne siinä tilanteessa tärkeimmät ovat). Pitäisikö hommata maalivahdinkypärä tai vaihtoehtoisesti Jason-maski?

Hevonenkin on hyvä olla paketoituna ja satuloituna ennen selkäännousua.

Sitten lähdettiin! Maastossa oli juuri niin ihanasti lunta kuin olin etukäteen ajatellutkin, ja alkulenkki sujuikin mainiosti. Selkä kesti kevyen ravin melko hyvin. Olin tosin lähtiessä laittanut jalustimet reikää normaalia lyhyemmälle, jotta pystyisin keventämään helpommin. Laukata en vielä hirvinnyt, mutta paineltiin reipasta ravia hyvät pätkät.

Kotimatkalla Osku sitten sai vainun mistä lie hirvestä ja puhisi eikä meinannut suostua lähtemään eteenpäin. Eipä ole muuten aiemmin tuota tehnyt kotiinpäin mentäessä. Lopulta hevonen sitten totesi, että eipä tähänkään kai loputtomiin voi jäädä seisomaan ja päästiin jatkamaan matkaa. Mutta että oli raivostuttavaa. Näkymättömät hirvet olivat ilmeisesti todella pelottavia, sillä Osku ei suostunut rauhoittumaan käyntiin, vaan paineli puolijuoksua eteenpäin, vaikka kuinka yritin saada sen kulkemaan hitaammin. Pakko oli peruuttaa alamäet, sillä en todellakaan halunnut mennä alamäkeen nenä edellä hätäisellä hevosella, josta en voinut olla varma, pysyykö se oikeasti käsissä. Ottakoon tasaisella vaikka mitä parin askelen säikkylaukkapyrähdyksiä, mutta ei kiitos alamäkeen.

Pöllö poni. Se on tänä talvena ja syksynä omistajansakin mukaan ollut vähän urpo ja esimerkiksi rynninyt kentän portilta tallin pihaan. Tallin ympäristössä nimittäin liikkuu paljon hirviä, ja ilmeisesti Oskun herkkä mieli ei nyt sitten kestä niitä. Aiemmin Oskun kanssa ei ole ollut mitään kovin kummoisia ongelmia maastossa, ja pitää toivoa, ettei  se ota tämänpäiväistä pöhköilyä tavaksi.

Kaikesta huolimatta Osku on aika kiva. <3

Osku tarhassa kaverinsa Oskun kanssa.

Tallilta piti sitten vielä kävellä toiset viisi kilometriä kotiin, ja loppumatkasta meinasi veto loppua. Selvisin kuitenkin perille asti, ja koska yläkroppa vaikutti palautuneen keskiviikon punnerruksista, siirryin punnerrusohjelmassa eteenpäin.

Nyt on mukavan liikkunut olo. Vatsalihakset ovat eilisestä voimapyöräilystä hellänä, ja tämän päivän raitisilmamyrkytys, lämmin suihku sekä ruoka ovat saaneet olon raukeaksi. Katsotaan pysynkö hereillä siihen asti että nukahdan!

Lumi

Tänään on satanut paljon lunta. Ennusteen mukaan lunta tulee myös huomenna ja ylihuomenna. Tämä tietää ihanan lumisia maastoja perjantaiksi. Toivon todellakin, että selkäni sallii silloin jo käyntiä reippaamman menon, sillä olisi ihana päästä ravailemaan ja mahdollisesti laukkaamaan Oskun kanssa maastoon. 

Olen maailman paras valokuvaaja.
Mutta lunta siellä on.

Tamperelaisille hiihtäjille ja samoilijoille Taivalpirtin maisemat saattavat olla tuttuja, ja siellä suunnalla olen siis ratsastellut aika paljon. Viime talvena Kangasalle vedettiin jotain putkilinjoja, minkä vuoksi Taivalpirtin ladut menivät jotenkin eri reittiä kuin normaalisti, mikä mahdollisti ratsastamisen Taivalpirtille myös talvella. Talliporukan mukaan aiemmin sinne ei siis ole talvisin saanut ratsastaa nimenomaan latujen vuoksi.

Iih!

Pystymetsäläisen muotiblogi

[Musiikki: Chisu - Kun valaistun]

Ensimmäiseksi voin luvata, että näiden peilin kautta ilman salamaa otettujen kaikin puolin - sekä laadun, kuvaajan että kuvattavan osalta - tärähtäneiden kuvien julkaiseminen tässä osoitteessa ei tule toistumaan kovin usein. Jos enää koskaan. Mutta nyt kävi niin onnellisesti, että onnistuin vihdoin ja viimein löytämään täydellisesti istuvat kapealahkeiset housut, joita olen metsästänyt käytettäväksi saappaiden kanssa.

Montakohan kertaa olen ähkinyt naama punaisena vaatekauppojen sovituskopeissa ja yrittänyt kiskoa jalkaani kapealahkeisia housuja, joiden periaatteessa pitäisi jopa olla oikeaa kokoa (eli kokoa L eli läski <- vitsi), mutta sitten ne peijakkaat ovat jymähtäneet pohkeiden kohdalle tai hyvällä tuurilla suostuneet etenemään jopa polviin asti. Kelle ne näitä housuja  oikeasti suunnittelee? Jollekin jolla on leveä hanuri mutta jalat kuin hammastikut?

Eilen kuitenkin koitti autuus, kun hain H&M:ltä tilaamani puketin kotiin. Optimistina olin tilannut samaa mallia sekä koossa 42 että 44, mutta realistina sovitin ensin kokoa 44 ja halleluja: nehän istuivat kuin se kuuluisa hansikas. Pohkeet, check. Polvet, check. Reidet, check. (OMG!!1 Näähän menee jalkaan!) Persaus, check. (Oonko jossain piilokamerassa?) Nappi ja vetskari kiinni. Tadaa. Ihmeitä tapahtuu. Vyötärökin oli tarpeeksi korkea, ettei tarvitse sloggejaan kaikelle kansalle esitellä, jos sattuu tekemään niinkin haasteellisen toimenpiteen kuin istumaan tuolille. Hintaa tälle onnelle tuli kokonaiset yhdeksän euroa yhdeksänkymmentäviisi senttiä. Halvalla irtos. Olisin tilannut housuja vielä ainakin yhdet lisää, mutta joku kurja oli käynyt nyysimässä ne H&M:n nettiputiikista. Ruskeana ja harmaana näköjään saisi vielä koossa 44. Oppisikohan sitä käyttämään muitakin kuin mustia housuja tai farkkuja?

Talvi ja saapaskelit, saa tulla!