Muun muassa

Sitten edellisen postauksen on tapahtunut seuraavaa:

1. Osallistuin toukokuun lopussa kahvakuulakisoihin. Tempaisin 16-kiloisella möllykällä 93 kertaa ja jäin siten seitsemän toistoa alle tavoitteeni. Treeneissä satanen meni rikki, mutta itse kisoissa ei päivän kunto vain ollut kohdillaan. Vasen käsi hyytyi 40 toiston kohdalla, ja vaikka revin oikeasta kädestä kaiken irti, satanen jäi tavoittamattomiin. No, ei se oikeastaan enää harmita, uusia kisoja kohti vain! Tosin kesän aikana kuulakunto on tainnut lörpsähtää jonnekin pohjamutiin, että realistinen kisakuula voisi olla vaikka kasikiloinen.

2. Sain yllättäen kesätyöpaikan eräästä varainhoitoyrityksestä. Olin jo ehtinyt haaveilla, miten kesän aikana lepään pois kaiken talven stressin, mutta haaveeksi jäi se. Höps. Työpaikka on hyvä, ja saan olla siitä onnellinen. Ja on muuten ihan luksusta, että saan ihan oikeaa kuukausipalkkaa, joka on vieläpä TES:in mukaista ja joku maksaa eläkkeeni! Kun on kärvistellyt satunnaisten ja paskasti palkattujen freelance-töiden parissa, niin tuollaisia asioita osaa totisesti arvostaa. Ekstrakivaa on se, että saan samalla suoritettua osan opintoihini kuuluvasta 30 opintopisteen työharjoittelusta. Yhteensähän nämä tradenomiopintoni kestävät 3,5 vuotta, ja työharjoittelulle on varattu kolmannen vuoden kevät. Mutta saan tosiaan nyt suoritettua siitä ainakin puolet, mikä lyhentää opiskelua kivasti loppupäästä. Ja mitä todennäköisimmin pääsen tuohon samaan paikkaan myös ensi kesänä, jolloin saan suoritettua samalla loput harjoittelusta. Eli hyvässä lykyssä minulla on koulua enää puolitoista vuotta + opinnäytetyö.

3. Ostin kesäkortin Om Yogaan kuten kahtena edellisenä kesänä. Om Yoga on ihan työpaikkani kupeessa, ja useamman kerran viikossa tulee hipsittyä joogaan suoraan töistä. Tavoite on tänäkin kesänä joogata yli 50 kertaa, sillä toivon, että kahden edelliskesän tapaan moisella joogamäärällä lunastaa syksyllä itselleen ilmaisen kuukausikortin. (Olen edelleen pihi.)

4. Olen lihonut! Kääk ja voi pee. No en kauheasti, mutta talven, kevään ja kesän mittaan paino on hiipinyt pikkuhiljaa ja salakavalasti ylöspäin. Nyt painan noin 83 kiloa. Mitään järisyttävää keskivartalon yhtäkkistä räjähdystä ei siis ole tapahtunut, mutta ihan tarpeeksi kuitenkin, että kyllä tässä taas on jokunen ahdistuksen hetki tullut vietettyä. Pari kertaa olen vähän aloittanut pätkäpaastoa, mutta tullut pitkän mietinnän jälkeen siihen lopputulokseen, etten ole valmis tekemään siitä elämäntapaa, joten siksipä sillä ei oikein ole järkeä laihduttaa. Viimeisin suunnitelmani hallita painoani on suorastaan järisyttävä ja aivan ennenkuulumaton: tuumasin, että voisin vaikka vähentää suklaan ja jäätelön syöntiä.

5. Kävin gynekologilla, ja munasarjani ultrattiin. Ovat edelleen monirakkulaiset, eli PCOS on yhä diagnoosi. Voinkin siis suklaan ja jäätelön sijasta syyttää paino-ongelmistani tyhmiä munasarjojani. No ei. Tai no tavallaan voisin, mutta ei se vaan niin toimi. Kropan tila on mikä on. Vaikka terveen naisen kehoon verrattuna minun kehossani saattaa laihduttaminen olla vaikeampaa, niin ei se poista sitä tosiseikkaa, että syön silti liikaa. Oli miten oli, e-pillerini vaihdettiin. Olen 19-vuotiaasta saakka syönyt Diane Novaa, mutta gynekologi kertoi, että moinen rohto on Ranskassa kokonaan kielletty eikä sitä nykyään Suomessakaan määrätä kuin korkeintaan puoleksi vuodeksi. Ööö. Miks oon sitten syönyt sitä 11 vuotta? Melkein tunsin veritulppien kohisevan korvissa ja kilpailevan keskenään siitä, kuka pääsee ensimmäisenä estämään hapen kulun aivoihini. Tuo puolen vuoden rajoitus on tullut ilmeisesti sen jälkeen, kun minulle lääkettä on aikoinaan määrätty, mutta ei sitten kukaan lääkäri ole reseptin uusinnan yhteydessä viitsinyt ilmoittaa, että joo, tätä lääkettä ei muuten sais syödä puolta vuotta kauempaa. Tsiisus. Nyt syön Qlairaa. Se kuulemma jäljittelee naisen normaalia hormonitoimintaa ja on parempi vaihtoehto. Ainakin tähän mennessä pillereiden vaihto on mennyt ihan ok.

Siinä kai ne tärkeimmät. Vaikka olen syönyt kolmanneksen elämästäni hirvittävän kamalaa tappajalääkettä, olen siis yhä elossa ja voin vähintäänkin paksusti!

Kiloja, kuulia ja kenkiä

[Musiikki: Damien Rice - My Favourite Faded Fantasy]

Olen kaivannut blogimaailmaan. Viime syksynä kirjoitustahti taisi olla peräti yksi postaus per kuukausi. En voi luvata tiiviimpää tahtia, mutta jotenkin on sellainen olo, että haluaisin taas olla aktiivisempi bloggaaja. Lukea säännöllisesti muiden blogeja (sekin on kaiken kiireen keskellä vähän jäänyt) ja kommentoida. Kaipaan blogimaailman yhteisöllisyyttä ja teitä kaikki kivoja siellä ruudun toisessa päässä.

Vuosi vaihtui, juu. Tein marras- ja joulukuussa klassiset ja lihoin pätkäpaastolla pudottamani kilot takaisin. En siis todellakaan paina enää 78 kilogrammaa, vaan killun jälleen kerran 82 kilon tuntumassa. Ensiksi otti aika paljon kupoliin, mutta nyt lähinnä naurattaa. Olen kyllä niin erinomainen esimerkki siitä, miksi hetken dieetit eivät toimi, vaan pysyvässä painonhallinnassa on kyse vain ja ainoastaan elämäntapamuutoksesta. En nyt siis tarkoita mollata pätkäpaastoa, vaan lähinnä kritiikki kohdistuu tapaan, jolla laskeuduin pätkäpaastosta niin sanottuun normaaliin arkeen. Suklaa maistui hyvin, ja samaan aikaan kun en stressiltä ja kiireeltä jaksanut liikkua entiseen malliin (kolme kahvakuulatuntia viikossa ei todellakaan riitä), lopputulos ei ollut varsinaisesti mikään yllätys.

No! Koska vuosi on uusi, aloitin pätkäpaaston uudestaan. Tällä kertaa aion ottaa opikseni viime kerrasta, ja jos ja kun koittaa hetki, että palaan normaaliin syömisrytmiin, teen sen varovasti. Syksyllä minulla oli tarkka kahden kuukauden jakso, jonka aikana paastosin aina kahdesti viikossa, mutta nyt aion jatkaa paastoa määrittämättömän ajan. Haaveenani on, että onnistuisin tekemään pätkäpaastosta elämäntavan, sillä sen siitä todellakin voi tehdä. Totuus kuitenkin on, että sen ajan, kun olin syys- ja lokakuussa pätkäpaastolla, voin paremmin kuin marras- ja joulukuussa, jolloin luovuin pätkäpaastosta ja söin liikaa. Tämän viikon paastopäivät ovat jo takana ja ne tuntuivat hyviltä. Eteenpäin siis.

Koulun joululoma päättyy ensi keskiviikkona. Jonkin verran olen jo aloitellut käännöstöitä joulun jälkeen, mutta vajaan viikon on vielä helpompaa. Olen joululomalla liikkunut taas enemmän ja hakenut oikeaa ruokailu- ja liikuntarytmiä. Pitkät kävelylenkit ovat tuntuneet hyviltä, ja ostin Grouponista kuukauden käyttöoikeuden Yoogaiaan. Eivät netissä pidetyt tunnit millään lailla vedä vertoja esimerkiksi Om Yogan tunteihin, mutta ihan hyvän kotitreenin niiden avulla saa tehtyä. Olen keskittynyt yiniin ja muihin restoratiivisiin tunteihin, sillä yritän parhaani mukaan saada stressimielen hallintaan, jotta pystyisin aloittamaan kevätlukukauden vähemmän kaaottisesti kuin mitä syyslukukausi sujui.

Kahvakuulan nostaminen jatkuu myös. Joulun alla pidetyissä salikisoissa biathlon-tulokseni oli 12 kilon kuulalla: työntö 151 toistoa ja tempaus 187 toistoa, eli tein tasaisen varmasti sen, mitä itseltäni treenien perusteella odotinkin. Työnnössä tuli neljä hylättyä toistoa, mutta tempauksessa kaikki toistot menivät läpi. Malja sille! Tempaus on ollut minulle kahvakuulaurheilussa kaikkien aikojen nemesis, mutta alan ehkä pikkuhiljaa päästä siitä jyvälle. Tämä vuosi onkin jännittävä, sillä valmentaja väläytti syksyn long cyclen SM-kisoja vaihtoehtona. Maaliskuussa olisi biathlonin SM-kisat, mutta en taida ehtiä siihen mennessä treenata tarpeeksi 16-kiloisella, että olisi järkeä lähteä lavalla toikkaroimaan. Hitaasti hyvä tulee. Pyrin suhtautumaan näihin liikuntoihini lunkisti, enkä aio tehdä niistä ylimääräistä stressin aihetta, koska silloin liikunnan syvin olemus menettää mielestäni merkityksensä. Jollain lailla en ehkä edes miellä itseäni miksikään kilpailijaksi tai että voisin sellainen olla. Luultavasti lihavan tytön identiteetti on juurtunut niin syvälle mieleeni, että olen luonut itselleni eräänlaisen harrastelijakarsinan, jonka suojissa voin tehdä omaa juttuani ilman sen kummempia paineita. Eikä se välttämättä huono asia ole.

Viikon verran olen kaivannut ihan hulluna juoksemaan. Änkyräpolvi oli loppuvuodesta vähän oikukas, enkä edes harkinnut juoksulenkkejä. Luultavasti yletön rappusissa ramppaaminen muuton yhteydessä ja vähentynyt liikunta aiheuttivat polven oireet. Nyt pyrin taas kuntouttamaan sitä kävelyllä ja MSM:llä ja glukosamiinilla. Yritän saada sen juoksukuntoon tässä pikkuhiljaa, mutta juoksulenkille pääsy ei ole yksin polvesta kiinni, vaan kärsin tällä hetkellä myös sopivien juoksukenkien puutteesta. Joskus täällä blogissa taisin tuskailla, miten Vomeroiden pohja kovettuu pakkasella, eikä niillä saa pakkaslumesta minkäänlaista pitoa. Minulla on kyllä talvikäyttöön soveltuvat Asicsin maastojuoksukengät, mutta niiden vaimennukset on käytetty loppuun, enkä uskalla niillä lähteä juosta köpöttelemään. Tilasin eBaysta joku aika sitten Vomero 8 Shield -juoksukengät, ja nyt odottelen jännähiki otsalla, milloin ne saapuvat kotiin ja onko niissä parempi pohja verrattuna nykyisiin Vomero 6 -mallin popoihini. Noissa shield-kengissä on vettä pitävä pinta, ja ne oli jotenkin vaan ihan pakko saada! Heräsin tähän vedenkestävään versioon tietysti aivan liian myöhään, joten kengät oli pakko tilata eBaysta, sillä ne olivat joka ikisestä muusta järkevästä nettikaupasta loppuunmyyty, eikä niitä käsittääkseni enää valmisteta, kun tavallisesta Vomerostakin on jo 9-malli kaupoissa. (Toisaalta eihän tuolla pihalla enää lunta eikä kyllä pakkastaan ole, että periaatteessa sinne voisi mennä nykyisilläkin Vomeroilla loiskuttemaan.)

Jahas, pitää alkaa valmistautua kuulatunnille. Ei muuta kuin onnellista uutta vuotta kaikille!

Ihmeitä

Taisin edellisenkin postauksen aloittaa suurin piirtein samoilla sanoilla, mutta pakko jälleen todeta, että tämä syksy on ollut varmasti elämäni kiireisin. Stressinhallinta on ollut melkoisella koetuksella, ja joinain päivänä olen itkenyt silkkaa uupumusta ja kiirettä. Rehelliset vapaapäivät, jolloin en ole oikeasti tehnyt mitään, ovat yhden käden sormilla laskettavissa.

Pusersin yhdeksän viikon pätkäpaastokokeiluni läpi. Alkufiiliksiäni voi kerrata syyskuun postauksesta. Ensisijainen tavoitteeni oli saada veriarvoja paremmaksi, enkä varsinaisesti lähtenyt laihduttamaan. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Paino oli 3. syyskuuta 81,3 kilogrammaa ja veriarvot elokuun puolivälissä seuraavanlaiset:

- kokonaiskolesteroli 5,5 (< 5,0)
- HDL 2,53 (> 1,0)
- LDL 2,9 (< 3,0)
- triglyseridit 0,89 (< 2,0)
- paastosokeri 4,8 (< 6,0)

Kävin uusissa verikokeissa marraskuun 3. päivä, ja luvut näyttivät tältä:

- kokonaiskolesteroli 5,8 (< 5,0)
- HDL 2,31 (> 1,0)
- LDL 3,5 (< 3,0)
- triglyseridit 1,06 (< 2,0)
- paastosokeri 4,9 (< 6,0)

Paastosokeri oli käytännössä sama, mutta kolesteroliarvot olivat menneet selvästi huonompaan suuntaan. Tästä en syytä paastoamista, vaan marraskuussa hivenen käsistä livennyttä juuston ja jäätelön syöpöttelyä (penteleen Plussa-tarjous ja vitosen Ben & Jerry's -pönikät!).

Entäs paino sitten? Se oli 3. marraskuuta tasan 78 kilogrammaa. Kahdessa kuukaudessa paino siis putosi kolmisen kiloa, mutta veriarvot huononivat. Olo on edelleen hieman ristiriitainen. Riesaksi muodostuneet muutamat liikakilot lähtivät käytännössä itsellään, mutta veriarvojen heikkeminen harmittaa. Toisaalta pitää ajatella, että tämä oli hyvä opetus: laihtuminen ei automaattisesti tarkoita, että se on tehty terveellisellä ruokavaliolla. Tavoitteenani onkin nyt järkevöittää syömisiä ja käydä keväällä mittaamassa kolesteroli uudestaan. Mutta sitä ei käy kieltäminen, ettenkö olisi onnellinen tämänhetkisestä painostani. Ensimmäisen kerran sitten polven rikkoutumisen jälkeen olen taas normaalipainoinen. Onpa suorastaan outoa!

Kaiken kaikkiaan pätkäpaastokokeilu oli hyödyllinen, ja suosittelen sitä ehdottomasti kaikille, olipa tavoite sitten pudottaa painoa tai ei. Nyt olen ollut puolitoista viikkoa ilman pätkäpaastoa, sillä minulla on meneillään melkoinen muuttostressi, ja tuntuu, että nyt ei riitä resurssit vähillä kaloreilla hengailuun edes kahtena päivänä viikossa. Mutta suunnitelmissani on jatkaa pätkäpaastoilua heti, kun ehdin edes toviksi istua paikoilleni ja normaali arki asettuu taas uomiinsa.

Niin, olen siis muuttamassa lauantaina. Kesällä kohtaamani mies osoittautui ihmiseksi, jota olen koko elämäni etsinyt, ja päätimme pistää hynttyyt yhteen. Olo on ihan epätodellinen. Tuntuu kuin universumi olisi yhtäkkiä loksahtanut kohdalleen. Olen viettänyt paljon aikaa väärissä parisuhteissa, ja nyt kun unelmani on suoraan edessäni ja toteutunut, en tiedä, miten päin olisin. Olen löytänyt ihmisen, jonka sielu on veistetty samasta puusta kuin omani, ja jonka kanssa minun ei tarvitse tehdä olemiseni suhteen minkäänlaisia kompromisseja. Sinä näet sen kaiken minussa, mitä ei kukaan toinen rakasta. Vierelläni kulkee vihdoinkin ihminen, jonka kanssa haluan oikeasti jakaa elämäni. Kaikki menneet vuodet, kaikki kipu, epäilys ja tuska... Jokainen hetki on kuljettanut minua kohti tätä päivää, kun olen viimein löytänyt kotiin toisen ihmisen luo. Ihmeellistä.

Ajoittain mietin, miksi emme kohdanneet aiemmin. Mutta ehkä minun piti ensin kulkea oma matkani ja kasvaa ihmiseksi, joka olen. Minun piti ensin tehdä itsestäni kokonainen ennen kuin olin valmis löytämään puuttuvan puoliskoni.

Se elää sittenkin!

Aika rientää. Koulun ja käännöstöiden ohella ei ole jäänyt paljon vapaa-aikaa, ja se vähäinen vapaa-aika on kulunut harrastusten ja parisuhteen kanssa. Bloggaaminen on valitettavasti jäänyt ihan lapsipuolen asemaan, mutta ajattelin nyt jotain kuulumisia kirjoitella.

Olen edelleen pätkäpaastolla. Kahtena viikkona olen pitänyt vain yhden paastopäivän. Ensimmäinen noista viikoista meni siten, etten yksinkertaisesti saanut mahdutettua viikkoon kahta paastopäivää, kun oli kuulatreenejä, pitkiä koulupäiviä ja lyhyt viikonloppureissu (+ muita tekosyitä). Seuraavalla viikolla olin sitten pienimuotoisessa vatsataudissa. Ehdin pitää yhden paastopäivän, mutta koska suurin osa viikosta meni enemmän tai vähemmän paastotessa, kun syöminen sattui, päätin tervehdyttyäni armahtaa itseäni sen verran, etten lähtenyt väkisin pitämään toista virallista paastopäivää. Mutta muuten olen pitänyt kiinni kahdesta paastopäivästä viikossa, ja ne ovat sujuneet ihan hyvin. Kalorimäärät ovat pyörineet noin 550-650 kilokalorissa. Totta kai välillä on nälkä, mutta se on toisaalta ihan tervetullut tunne. Normaalisti tulee tupattua vatsalaukkuun sen verran usein ruokaa, ettei tervettä nälkää edes ehdi tuntea. Paastopäivät ovat auttaneet tiedostamaan ruoan paremmin. Esimerkiksi paastopäivän jälkeinen aamupuuro on ihana kokemus. Sitä ei enää hotki menemään puolihuolimattomasti samalla kun selaa nettiä, vaan maut oikeasti maistaa ja niistä nauttii.

En vielä tiedä, jatkanko pätkäpaastolla tämä kahden kuukauden kokeiluni jälkeen. Olen alustavasti pohtinut, että pitäisin jatkossa aina yhden paastopäivän viikossa, mutta katsotaan, miten tilanne etenee ja mikä marraskuussa tuntuu hyvältä. Painosta minulla ei ole muuten mitään havaintoa, sillä en ole käynyt vaa'alla sitten syyskuun alun! Mutta lihonut en ainakaan ole, ja se on pääasia, heh.

Olen jatkanut joogassa käyntiä nyt syksylläkin. Minulla oli kesällä Om Yogan kesäkortti, ja siihen liittyi tänä vuonna sama juttu kuin viimekin kesänä, eli jos kolmen kuukauden aikana kävi tunneilla yli 50 kertaa, sai seuraavan kuukausikortin ilmaiseksi. Hikisesti sain kasaan 51 joogakertaa, ja sain ilmaisen korttini. Se on vielä pari viikkoa voimassa, minkä jälkeen minua odottaa Grouponista ostamani viiden kerran joogakortti Katja Kivijärven joogatunneille. Hän on pitänyt Om Yogassa yin-joogaa, ja olen tykännyt tunneista tosi paljon. Kiva päästä hänen tunneilleen myös Om Yogan ulkopuolella.

Kahvakuulassa minulla on ollut pienimuotoinen taantumakausi elokuun kisojen jälkeen. Voi olla, että koulu ja työt ovat verottaneet energiatasoja, koska nostamisessa ei ole ollut samaa puhtia kuin kesällä. Siitä huolimatta olen menossa joulukuussa Nokialle Punaisen Oven salikisoihin ja tällä kertaa lajina on biathlon! Tarkoitus on siis sekä työntää että temmata kymmenen minuuttia. Alustavasti lähden matkaan 12 kilon kuulalla, vaikka valmentaja väläytteli 16 kilon kuulaa. En kuitenkaan usko, että kahdessa kuukaudessa saan treenattua itseni siihen kuntoon, että pystyisin tempaamaan sillä kymmenen minuuttia, vaikka työntö ehkä menisi. Pelkkä ajatus alkoi ahdistaa sen verran, että päätin, että on parempi lähteä kisaamaan 12-kiloisella. Kakarana liikunta aiheutti niin paljon ahdistusta ja pahaa mieltä, etten halua kokea sitä enää koskaan. Haluan liikkua, koska siitä tulee hyvä fiilis. Ja jos minusta tuntuu, että 16-kiloinen kuula on tässä vaiheessa vielä liikaa biathlon-mielessä, niin sitten kisaan kevyemmällä kuulalla.

Kerta se on ensimmäinenkin

[Musiikki: Sigur Rós - Valtari]

Viimeisen viiden vuoden aikana, kun olen laihduttanut ja nyttemmin pyrkinyt etupäässä pitämään painon paikoillaan, en ole missään vaiheessa laskenut kaloreita ja kaikki muotidieetit kuten karppauksen ja paleon olen jättänyt muiden testattavaksi. Olen henkeen ja vereen kannattanut normaalia perusruokavaliota, jossa syödään aivan tavallista ruokaa ja herkutellaan välillä. Salaa olen naureskellut, kun ihmiset karppaushysteriassa rohmuavat ruokakaupan voihyllyt tyhjiksi ja julistavat rasvattoman maidon hermomyrkkyä vastaavaksi tappolitkuksi.

Nyt on kuitenkin pakko syödä hattunsa, sillä olen päättänyt kokeilla muotidieettiä minäkin – nimittäin pätkäpaastoa. Sain kesällä käännettäväkseni pätkäpaastoa käsittelevän kirjan, jota työstäessäni mieleeni alkoi hiipiä ajatus: "Voisiko tämä oikeasti toimia? Pitäisikö minunkin kokeilla?" Pätkäpaasto on varmasti monelle tuttu, mutta siinä siis syödään normaalisti viitenä päivänä viikossa ja kahtena päivänä rajoitetaan kalorit 500-600 kilokaloriin.

Tutkimuksissa pätkäpaaston terveysvaikutukset ovat olleet positiivisia: veren rasva-arvot paranevat, verenpaine laskee, riski sairastua moniin tauteihin kuten syöpään ja diabetekseen pienenee ja – minulle kenties tärkeimpänä – elimistön insuliiniherkkyys paranee. Kehollani on sairastamani PCOS:n takia taipumusta kohonneeseen insuliiniresistenssiin. Päätin, että hitto soikoon, minähän testaan tuota kahden kuukauden ajan ja katson, miten se vaikuttaa.

Kävin elokuun puolivälissä verikokeissa, joissa minulta mitattiin kolesteroli ja paastosokeri. Arvot olivat seuraavat (suluissa viitearvot):

- kokonaiskolesteroli 5,5 (< 5,0)

- HDL 2,53 (> 1,0)

- LDL 2,9 (< 3,0)

- triglyseridit 0,89 (< 2,0)

- paastosokeri 4,8 (< 6,0)

Arvot olivat sinänsä hyvät, joskin huonon kolesterolin häilyminen kolmosen tuntumassa hätkähdytti. Onneksi hyvän kolesterolin määrä oli reilusti yli suositellun alarajan, joten se vähän kompensoi ja selittää sitä, että kokonaiskolesterolini oli kivunnut 5,5:teen. Paastosokerikin oli asiallinen ja laskenut viime syksystä, jolloin se muistaakseni oli 5,2.

Joka tapauksessa halusin käydä verikokeissa, jotta näkisin pätkäpaastokokeiluni jälkeen, onko kokeilulla oikeasti vaikutusta terveyteeni. Aion siis käydä uusissa testeissä marraskuun alussa.

Pätkäpaastosta on hieman harhaanjohtavaa käyttää termiä dieetti, sillä pätkäpaastosta voi oikeasti tehdä elämäntavan. Mikäli tämä kahden kuukauden jakso osoittautuu toimivaksi ja parantaa oloani, voi hyvinkin olla, että jatkan pätkäpaastolla sittemminkin.

Nyt olen siis ollut pätkäpaastolla peräti viikon. Paastosin keskiviikkona ja perjantaina, joiden aikana söin noin 650 kilokaloria päivässä. Naisillehan suositellaan 500 ja miehille 600 kilokaloria, mutta koen olevani keskivertonaista lihaksikkaampi ja rotevampi, joten nostin kalorit suosiolla tuonne miesten kalorien hujakoille ja näköjään siitä vähän ylikin. Paastopäivät menivät helposti. En kärsinyt varotelluista oireista kuten päänsärystä tai palelusta. Energiatasoni pysyivät yhtä korkealla kuin normaaleinakin päivinä. Tavallaan olin jopa skarpimpi, kun vatsassa ei ollut ruokamassaa tekemässä raskasta ja uneliasta oloa. Eiliset rankat kahvakuulatreenitkin sujuivat hyvin, enkä kokenut suorituskykyni olevan sen heikompi kuin normaalisti. Pääasiallisesti tosin pyrin paastoamaan päivinä, jolloin ei ole kovia treenejä tiedossa.

Käytännössä söin päivän aikana kaksi salaattiannosta, jotka koostin seuraavista aineista:

- ke: 150 g tonnikalaa vedessä / pe: 300 g tofua

- ke: 3/4 prk raejuustoa / pe: 1/2 prk raejuustoa

- 170 g linssejä

- lehtisalaattia

- kurkkua

- paprikaa

Lisäksi söin keskiviikkona banaanin ja join 1 dl maitoa. Perjantaina söin purkin pro feel -proteiinirahkaraetta. Välillä oli vähän nälkä, mutta ei pahasti. Tosin sekä tonnikala että tofu maistuivat ällöttäviltä. Pitänee varmaan jatkossa korvata ne kikherneillä tai toisella satsilla linssejä.

Joillakin paastoaminen saattaa laukaista mässäilyhimon, mutta itsessäni en ole kahden paastonjälkeisen päivän aikana huomannut moista ilmiötä. Torstaina söin aivan normaalisti ilman minkäänlaista tarvetta lappaa kaksin käsin ruokaa kitaani. Samaten käynnistin tämänkin aamun normaalilla aamupalallani eli puurolla, raejuustolla ja banaanilla. Pätkäpaaston tarkoitushan ei olekaan, että paastopäivien välillä vedettäisiin maha pinkeäksi herkuista.

Pähkinänkuoressa pätkäpaasto tarkoittaa minun kohdallani sitä, että syön aivan niin kuin ennenkin. Syön samoja ruokia kuin ennenkin ja herkuttelen samalla tavalla kuin ennenkin. Erotus on vain se, että kahtena päivänä viikossa syön vain noin neljänneksen normaalista päivittäisestä kalorimäärästäni. Minun ei tarvitse opetella mitään uusia reseptejä tai alkaa yhtäkkiä välttelemään joitain ruoka-aineita. Ei minulla sellaiseen edes riittäisi kiinnostus ja motivaatio.

Tavoitteeni on ensisijaisesti saada verensokeri tasaiseksi ja purkaa insuliiniresistenssiä. Minua kiinnostaa myös pätkäpaaston vaikutus henkiseltä kantilta: se, miten paastoaminen auttaa tiedostamaan suuhuni pistämän ruoan ja panostamaan ruoan ravintoarvoihin. 600 kilokaloriin ei paljon mahdu, joten ruokailut on mietittävä tarkasti. Toivon ja uskon, että sama läsnäolo pysyy yllä myös paastopäivien välissä. Monesti ruokaa tulee ammennettua suuhun miettimättä sen enempää, miten se vaikuttaa kehoon ja hyvinvointiin. Toki toivon, että pätkäpaasto vie mennessään myös muutaman kilon vyötäröltä, mutta uskomatonta mutta totta, se ei ihan oikeasti ole tässä se pääasiallinen tavoite. Keskiviikkona paino oli 81,3 kg, joten katsotaan parin kuukauden kuluttua, onko sille tapahtunut mitään.

Näillä eväillä on siis alkanut minun pätkäpaastokokeiluni. Pyrin kirjoittelemaan fiiliksiä ja tuntemuksia jatkossakin sen minkä ehdin. Minulla alkoi tosiaan pari viikkoa sitten koulu, ja on ollut aika kiireiset viikot, kun kaikki on uutta, opittavaa paljon ja teen ohessa vielä käännöstöitäkin. Erilainen ja mielenkiintoinen syksy on siis kaikin puolin edessä.