Koppi

[Musiikki: Emeli Sandé - Our Version of Events]

Hyviä uutisia painorintamalta. Vaaka suosi tänään kivalla 79,4 kilon (BMI 25,3) lukemalla. Nyt jos yrittäisin olla ryssimättä tämänkertaisen oikeaan suuntaan tapahtuvan muutoksen. Kilo olisi enää siihen maagiseen 78,4 kilon lukemaan, joka oikeuttaa painoindeksiin 25,0.

Välillä tuntuu, että tähän numeroiden pyörittelyyn kuolee tai vähintäänkin sekoaa. Tuntuu, että teenkö liian ison numeron (hah) jostain kilosta... Mutta toisaalta jos en tekisi vaan katsoisin jokaista kiloa läpi sormien, olisin kohta hyvää vauhtia matkalla takaisin merkittävään ylipainoon. Sitä voi ajatella, että hei minähän liikun tosi paljon ja syönkin kai suhteellisen järkevästi, että ei sitä niin vain yhtäkkiä liho. Vaikka tiesin, että tavoitepainossa pysyminen ei välttämättä ole itsestäänselvyys, jotenkin ajattelin, että homma hoituu kyllä itsestään. Taustalla oli kuitenkin puolisentoista vuotta laihduttamista ja pudotetut 18 kiloa, eli samassa painossa pysymisen ei luulisi olevan ainakaan laihtumista vaikeampaa.

Silloin sitä ei ymmärtänyt, että laihduttaminen ja painon pitäminen paikoillaan ovat kaksi täysin eri asiaa. Laihduttaessa motivaatio ja päämäärä olivat niin vahvoja elementtejä, että en nähnyt muuta kuin tavoitteeni. Maaliin pääsy oli suorastaan hurmoksellinen tila. Kuherruskuukauden jälkeen sitä kuitenkin yhtäkkiä tajusi seisovansa tyhjän päällä. Mitä nyt? Yhtäkkiä tilanne oli varsin epämääräinen: pidä painosi samassa koko loppuelämän ajan. Jaahas.

Kesti pitkään tajuta, että tavoitepainoon pääsyn jälkeen asettamani loppuelämän tavoite oli mahdoton. Ei kenenkään paino voi pysyä tismalleen samana koko loppuelämää.

Tämän kevään suurin ja tärkein opetus on ollut sisäistää, että elämässäni tulee olemaan kausia, jolloin painoni kohoaa. Elämä ei ole tyhjiö, jossa voimavarat pystyy suuntaamaan koko ajan samoihin asioihin. Toisinaan elämäntilanteet suosivat painonhallintaa, toisinaan ne tekevät siitä mahdotonta.

Polviongelmat asettivat tielleni ensimmäisen suuren haasteen. Mitä tehdä, kun painonhallintani keskeisin avain eli juoksu oli poissa pelissä. Piti opetella uusi tapa. Ja jokainen painonsa kanssa taisteleva tietää, että muutos vie aikaa. En ole kolmeen kuukauteen päässyt käytännössä lainkaan juoksemaan. Ensin se tuntui kuolemantuomiolta. Itkin, kun päässäni pyörivät kauhukuvat siitä, että lihon takaisin syksyn 2009 mittoihin.

Muistan viime syyskuun puolimaratonilta, miten olin aivan loppu 19 kilometrin kohdalla. Otin viimeisellä tankkauspisteellä pari kävelyaskelta, jotta sain kitattua vedet kurkusta alas rinnuksille roiskimisen sijasta. Muistan, miten hirvittävän vaikeaa oli siirtyä takaisin juoksuun. Mutta minä siirryin. Silloin mietin, että minä en todellakaan ole tullut tänne juoksemaan 19 kilometriä vain jotta luovuttaisin 2 kilometriä ennen maalia.

Minä opin. Minä löydän uuden tien. Ehkä se ei ole niin helppo ja miellyttävä kuin aiempi, mutta minä en ole tullut tänne asti vain luovuttaakseni. Tiedän, että kun selviän tästä, olen taas askelta lähempänä loppuelämää, jossa voin olla tyytyväinen itseeni ja jossa en pelkää ottaa vastaan elämän sinkoamia kierresyöttöjä.

Tukaani

Ajattelin kertoa tänään uskollisesta polkupyörästäni. Se on malliltaan Tunturi Tucano eli lempinimeltään Tukaani, ja se ostettiin minulle muistaakseni vitos- ja kutosluokan vaihteessa eli toisin sanoen vuonna 1997. Ikää pyörällä on siis jo messevät 15 vuotta. Ennen tätä kevättä ajelin sillä lähinnä paikasta toiseen, sillä pyörälenkkeily oli ehkä ankeinta mitä tiesin.

Polven äksyilyn takia minun oli kuitenkin pakko opetella tai ainakin yrittää opetella tykkäämään pyöräilystä. Huhtikuu oli vähän nahkea. Paikat kipeytyivät, ja sää oli ärsyttävä: tiedän, että monet pyöräilevät jopa talvipakkasilla, mutta 0-5 asteen kevätsäässä oli minulle ihan tarpeeksi kestämistä. Kokeilin vaikka mitä sukka-kenkä-yhdistelmiä, mutta vähänkin pidemmän lenkin jälkeen varpaat olivat jäässä ja hyvä kun eivät pudonneet irti.

No, nyt toukokuussa pyöräily on ollut kivempaa. Olen alkanut tulla sinuiksi Tukaanin kanssa. Eihän se ehkä kaikkein hienoin pyörä ole. Aikoinaan 21-vaihteinen pyörä on tällä hetkellä käytännössä 7-vaihteinen, sillä pyörän vaihteet ovat hyvää vauhtia matkalla kohti tuonpuoleista, eikä esimerkiksi kolmannelle eli isoimmalle eturattaalle vaihto oikein tahdo onnistua. Miesystävä väänteli eilen jotain ruuveja, ja ensimmäisen kerran koko keväänä pääsin käyttämään kolmosratasta. Nopeutta tuli jonkin verran lisää, mutta toisaalta polvi taas ei hirveästi arvostanut raskaampia vaihteita, joten tänään taas poljin ihan suosiolla keskirattaalla. Pienin eturatas on sen takia pois pelistä, koska en uskalla vaihtaa sille, jos vaihtaja ei jostain syystä suostuisi nostamaan ketjuja takaisin toiselle rattaalle. Ykkösrattaalla kitkutellessa voisi olla jo huumorintaju koetuksella.

Rampa kuski ja rampa pyörä, mikäs sen parempi yhtälö! No juu. Tukaanissa on myös painava teräsrunko, joten se ei ole kaikkein nopein peli jo senkään puolesta. Välillä vähän tympäisee, kun itsestä tuntuu, että nyt on muuten hyvä vauhti, kun pyörän on saanut kiihdytettyä sen maksiminopeuteen, ja sitten joku pyyhkäisee ohi gramman painoisella maantiekiiturilla. Yksi polkaisu ja maantiehirmu on sadan metrin päässä. Ei siinä oikein voi muuta kuin pohtia, että mistäs tuollaisen pyörän sais. Ja reisilihakset.

Niin, ja onhan Tukaani 26 tuuman renkaineen ja lyhyine runkoineen minun 177-senttiselle kropalleni armottoman liian pieni. Mutta hemmetti soikoon, kyllä sillä eteenpäin on päässyt. Sain siihen viime viikolla nousukahvat, jotka ovat auttaneet oikean käden puutumisongelmiin ja kaiken kaikkiaan antaneet yläkropalle paremman ajoasennon.

Pieni urhea polkupyörä

Miesystävä on tosin ottanut projektikseen ostaa osat ja koota meille molemmille uudet pyörät. Minulla vaatimuksina oli, että pyörässä pitää olla pässinsarvet, siihen pitää saada tarakka ja lokasuojat, ja sillä pitää pystyä ajamaan myös hiekkateillä. Sinänsä en mitään hybridiä halua (vaikka hybridit ovatkin varmaan ihan kelpo pyöriä), koska koen, että sellainen ei käyttötarkoitukseltaan loppujen lopuksi eroaisi juuri Tukaanista, varsinkin kun tarkoituksenani on pyöräillä tänä kesänä keskimäärin 150 kilometriä viikossa. Cyclocrossin tapaisesta olen vähän haaveillut. Mutta toistaiseksi ajelen siis Tukaanilla. Kasvaapahan kunto ja reisilihakset, kun pyörä ei ole kaikkein kevyin liikutella.

Liikuntaviikko 21

Ai kamala, että tänään on ollut kiukkupyllypäivä. Ketutti jo herätessä, ja kaikki ärsytti. Kävin äsken huristelemassa 47,8 kilometrin lenkin, ja ehkä se vähän rauhoitti oloa. Toisaalta viime viikon loistavien pyöräilykelien jälkeen kylmentynyt sää ja yltynyt tuuli ottivat kupoliin. Punnerrukset sen sijaan sujuivat hienosti, ja siitä tuli hyvä mieli. Voima alkaa jo riittää, että saan punnerrettua enemmän toistoja kuin mitä viimeisten sarjojen minimimäärä edellyttää. Eli tänään vikan sarjan minimimäärä oli 19 toistoa ja ähistelin kokonaiset 22 toistoa, jee!

Viime viikolla tuli pyöräiltyä uusin viikkoennätys eli 160,5 kilometriä. Kävin myös ajamassa kevään pisimmän lenkkini, jolle kertyi mittaa 54,2 kilometriä. Ensi viikon viikonloppuna olisi eräs miitti Jämijärvellä, ja olen pohtinut, taittaisinko matkat pyörällä. Yhteen suuntaan kilometrejä kertyisi noin 80. Eli viikonlopun aikana saisin puuduttaa takalistoani pyörän satulassa 160 kilsan verran. Se olisi toisaalta kiva haaste, mutta toisaalta jännittää, kestääkö kunto tuollaisen rupeaman. Uskoisin sen kyllä kestävän. Ehkä eniten pelottaa, että eksyn reitiltä tai että pyörä hajoaa. Joka tapauksessa suunnitelmissa on tällä viikolla käydä noin 70-75 kilometrin lenkki, jolla testaan, kestääkö kunto ja kroppa.

Oli miten oli, viime viikon liikunnat näyttävät kokonaisuudessaan tältä:

maanantai
voimapyörä, 5 x 10
50,7 km pyöräily, 2:40:39

tiistai

17,1 km pyöräily, 1:05:59

1,5 km kävely/juoksu, (5 min kävely + 2 min juoksu) x 2, 14 min

keskiviikko
88 punnerrusta (vko 3 / pv 3: 16 - 21 - 15 - 15 - 21)
50 kevennettyä punnerrusta

torstai
54,2 km pyöräily, 2:49:04

perjantai

75 punnerrusta (vko 3 / pv 1: 12 - 17 - 13 - 13 - 20)
50 kevennettyä punnerrusta
10,8 km pyöräily, 40 min
ratsastus, 1 h 5 min

lauantai
voimapyörä, 5 x 10

27,7 km pyöräily, 1:31:50

2,1 km kävely/juoksu, (5 min kävely + 4 min juoksu) x 2, 18 min

sunnuntai
vapaa

Porin juoksukoulu etenee hitaasti mutta varmasti. Polvi ei ole ottanut harjoituksista itseensä, joten jatkan ohjelmaa eteenpäin. Viime lauantaina pääsin juoksemaan yhteensä jo 8 minuuttia, ja samalla meiningillä jatketaan pari seuraavaa harjoitusta.

Unohdin muuten ilmoittaa keskiviikon läskilukeman, joka oli siis 79,8 kiloa. Edellisestä viikosta siis pudotusta huimat 200 grammaa, mutta ihanaa on tietty taas päästä kasikympin alapuolelle. Ylihuominen punnitus on kyllä sitten puolestaan ihan kysymysmerkki, sillä olen taas mussuttanut kaikkea hyvää ja liikaa. Buu, painonhallinta on ihan tylsää!

Paras perjantai

[Musiikki: Kent - Jag är inte rädd för mörkret]

Olen parina yönä saanut taas nukutuksi paremmin, sillä allergiaoireet ovat laantuneet hivenen. Enää ei pyörälenkkien jälkeen mene kolmea tuntia aivastellessa ja yrittäessä olla hankaamatta kutisevia silmiä. Tosin viime yö meni jostain syystä pyllylleen, kun nenä meni illalla tukkoon, enkä saanut ilmaa kunnolla kulkemaan sen kautta, vaikka kuinka turistin ja töristin. Grrr.

Tänään olen saanut ihan kivasti aikaan. Pyöräilin aamulla tallille ja kävin ratsastamassa maastossa. Metsässä oli suorastaan taianomainen tunnelma. Koskaan ennen en ole kokenut metsän elävän niin vahvasti ympärilläni kuin tänään. Aurinko paistoi, oli tyyni keli, puista leijui hiljaa ja varoen kuivuneita lehtiä ja ilmassa oli niin huima määrä siitepölyä, että näki, miten se leijaili sakeana tuulenvireiden mukana. En kuitenkaan suuttunut siitepölystä, koska se ei luultavasti ollut koivuista lähtöisin, ja sitä paitsi se näytti auringossa aivan taikapölyltä. Huu. Osku oli oikein kivalla päällä. Ravattiin ja laukattiin, ja oli ihana kesäfiilis.

Kotiin tultuani punnersin. Skabaan kolmosviikon keskisaraketta vissiin nyt kolmatta kertaa putkeen. Tästä se pikkuhiljaa. Sen jälkeen kävin suihkussa, lähetin erääseen käännösfirmaan cv:ni ja hakemuksen sekä viimeistelin kirjalyhennelmäkäännöksen ja meilasin sen toimeksiantajalle.

Olin tänään myös onnekas! Sain tekstiviestin, että olin voittanut kaksi lippua elokuvan Lumikki ja metsästäjä ennakkonäytökseen 6.6. Kivaa.

Nyt vain löllöttelen sohvalla loppuillan. Eilinen 54 kilsan pyörälenkki tuntuu kivan raukeana kropassa.

Lämpöä ja hyvää mieltä teidän kaikkien viikonloppuun!

P.S. Blueberryllä on blogissaan arvonta käynnissä eli käykää kokeilemassa, josko onni potkisi.

Liikuntaviikko 20

[Musiikki: Marina and the Diamonds - Electra Heart]

Karsea vötkyläolo. En tiedä, onko se tuo koivunsiitepölyallergia vai mikä, mutta jo pidemmän ajan olen nukkunut yöt heikosti: uni on katkonaista ja kevyttä ja näen todella paljon rem-unia. Sitä myöten olenkin sitten ihan pökkeröolossa ja väsynyt koko ajan, kun en saa nukuttua kunnollista syvää unta. Äsken otin päiväunet, ja samalla menestyksellä. Taas juostiin unissa ikäviä tyyppejä pakoon ja hohhoijaa.

Viikon liikunnat:

maanantai

voimapyörä, 5 x 10

jooga, 1 h 20 min

tiistai
34,9 km pyöräily, 2:06:31

keskiviikko
72 punnerrusta (vko 3 / pv 1: 12 - 17 - 13 - 13 - 17)
50 kevennettyä punnerrusta

13,3 km pyöräily, 48:51

1,8 km kävely/juoksu, (5 min kävely, 2 min juoksu, 5 min kävely, 2 min juoksu, 4 min kävely), 18 min

torstai
vapaa

perjantai
voimapyörä, 4 x 15
10,8 km pyöräily, 40 min
ratsastus, 1 h 35 min

lauantai
80 punnerrusta (vko 3 / pv 2: 14 - 19 - 14 - 14 - 19)
50 kevennettyä punnerrusta
28,6 km pyöräily, 1:41:31

2,1 km kävely/juoksu, (5 min kävely, 4 min juoksu, 10,5 min kävely), 19,5 min

sunnuntai
vapaa

Eilisen juoksukoulun tehtävä oli ensin kävellä 5 minuuttia, sitten juosta 2-3 minuuttia ja kävellä takaisin. Minulla tuo juoksuosuus venyi neljään minuuttiin, sillä siinä sattui olemaan ylämäki ja näin, että vastaan tulee jotain tyyppejä. En sitten yksinkertaisesti vain voinut siirtyä kävelyyn ennen niitä ihmisiä ja kääntyä takaisin, vaan pakko oli juosta vielä vähän ylimääräistä, että pääsin heidän ohitseen ja vasta palata sen jälkeen takaisin pyörälle. Voi hyvänen aika.

Kävin muuten tiistaina Biltemassa ostamassa vihdoin ja viimein rengasraudat ja paikkaustarvikkeita kumin puhkeamisen varalle. Nyt sitten tarvitsisi enää opetella käyttämään niitä. Pakkotilanne opettaa?

Yksitoista

Iski kamala makeanhimo ja olin jo vähällä ruveta vääntämään kauralastuja, mutta päätin sitten keksiä itselleni muuta tekemistä. Kiitos Hepa heittämästäsi 11 kysymyksen haasteesta, josko sen parissa vierähtäisi pieni tovi ja herkkukolotus menisi ohi! Haasteessa on siis tarkoitus vastata haastajan esittämiin kysymyksiin ja sen jälkeen pistää haaste eteenpäin uusien kysymysten muodossa.

1. Miksi aloitit kirjoittamaan blogia ja kirjoitatko edelleen samasta syystä?

Ihan ensimmäistä blogiani (jota en enää päivitä ja joka on nykyään salasanasuojattu) kirjoitin aikavälillä 2006-2010. Aloin kirjoittaa sitä, kun halusin vain paikan, minne löpistä niitä näitä. Sillä blogilla ei varsinaista teemaa ollut. Sittemmin kirjoitin laihdutus- ja liikuntablogiani 25, jonka oli tarkoitus tukea minua matkallani normaalipainoon. Blogi täytti tehtävänsä, ja siirryin kirjoittamaan tätä Matkalla onnessa -blogia, koska halusin kirjoittaa myös painojuttujen ulkopuolelta. Tosin en tiedä, eroavatko tekstini loppujen lopuksi paljonkaan 25-ajoilta.

2. Kolme suosikkiblogiasi perusteluineen?

Tämä on nyt aika paha, kun blogimaailmassa on niin paljon ihania blogeja ja niiden ihania kirjoittajia. Jokainen lukemani blogi on omalla erityisellä tavallaan suosikkini.

3. Isoin pettymyksesi blogimailmassa?

Ehkä se, että olen joutunut kohtaamaan ilkeyttä, jota en naiivisti uskonut ihmisten oikeasti toteuttavan. Lähinnä siis viittaan yleensä anonyymien pilkkaaviin, epäreiluihin, kateellisiin ja ilkeisiin kommentteihin, joita osa blogaajista saa syyttä suotta osakseen. Itse en ole saanut inhottavia kommentteja, mutta joissakin blogeissa törmää kyllä aika kammottaviin kommentoijiin. Sellaisesta tulee kurja olo. En haluaisi uskoa, että ihmiset oikeasti tahtovat satuttaa ja pahoittaa toisen mielen.

4. Koira vs. kissa?

Pidän molemmista! Minulla on tällä hetkellä kissa, mutta haaveilen, että minulla olisi jonain päivänä mahdollisuus ottaa myös koira. Roduista novascotiannoutaja vaikuttaa hyväluontoiselta, ja toisaalta taas tykkäisin ehkä myös bordercolliesta, sillä se on sen verta aktiivinen koira, että sen kanssa olisi ihana harrastaa kaikkea.

5. Jos sinulla olisi maanantaiaamusta klo kahdeksasta perjantai-iltaan klo 22.00 saakka aikaa törsätä rajattomasti, mitä ostaisit tai mitä puuhaisit?

Ekana varmaan maksaisin opintolainani pois! Sitten ostaisin kauniin asunnon Pyynikiltä, ja ehkä aloittaisin autokoulun ja ostaisin jonkun näppärän menopelin talliin odottamaan. Uudenmallinen Kupla olisi hauska tai sitten kunnon neliveto Range Rover. Sitten lahjottaisin ison summan kodittomien kissojen hyväksi.

6. Liikuntamuoto, joka tuottaa sinulle eniten nautintoa (perusteluineen)?

Juoksu. Se saa minut tuntemaan oloni vapaaksi ja vahvaksi. Kun juoksen, minusta tuntuu, että pystyn ihan mihin vain.

7. Millaisia tunteita sinussa herättää politiikka?

Välillä kiinnostun politiikasta, kunnes sitten petyn siihen, miten poliitikot käyttäytyvät. Olen idealisti, ja tuntuu, että politiikassa idealistit jyrätään kylmästi. Viime presidentinvaaleissa Pekka Haaviston ympärille kehittynyt ilmiö antoivat minulle kuitenkin toivoa paremmasta ja inhimillisemmästä huomisesta. Jonain päivänä maailma on valmis muutokseen.

8. Nimeä kolme asiaa, joihin ihmisten tulisi mielestäsi kiinnittää enemmän huomiota itsessään?

Ensinnäkin omiin vahvuuksiin ja hyviin puoliin. Kukaan ihminen ei ole läpeensä paska, mutta heikkouksia on helpompi lähteä muuttamaan vahvuuksiksi, jos näkee oman arvonsa ja lähtee sitä kautta purkamaan ongelmiaan: minä olen vahva ja pystyn.

Toisekseen toivoisin, että ihmiset uskaltaisivat avautua, ja tämä koskee etenkin minua. Nyky-yhteiskunta tekee helposti meistä epäluuloisia ja sulkeutuneita, kun kaikki uutisointi väkivallasta ja terrorismista saa meidän pelkäämään toisiamme. Jos meistä jokainen tarttuisi toista ihmistä kädestä, se muuttaisi maailmaa parempaan suuntaan. On aina helpompi toimia yhdessä kuin vastakkaisilla puolilla.

Kolmanneksi olisi ihanaa, jos ihmiset oppisivat elämään tiiviimmin nykyhetkessä. Välillä tuntuu, että liikaa energiaa kuluu menneiden märehtimiseen. Se taas on mielestäni täysin absurdia, miten ihmiselämä rakentuu tulevaisuuden suunnittelun varaan: Nyt kun teen ylitöitä, voin pitää pidemmän kesäloman. Nyt kun laihdutan, olen vuoden päästä onnellinen. Nyt kun hankin lapsen, minua ei kaduta vanhana, kun en koskaan tullut äidiksi/isäksi. Loppujen lopuksi meillä ei ole kuin tämä hetki. Eikö siihen kannattaisi panostaa ennemmin kuin menneisyyteen tai tulevaisuuteen?

9. Millaiset asiat saavat sinut raivoihin?

Eläinten kaltoin kohtelu on yksi asia, joka saa minut aina vihaamaan ihmisiä. Siihen liittyen vihaan sitä, kun ihmiset pitävät itseään muita eläinlajeja parempana. Luomakunnan kruunu, pah, sanon minä. Mikään muu laji ei ole niin typerä, että tuhoaa ainoan elinympäristönsä ja vie hautaan sekä itsensä että muut elolliset olennot. Sitten minua raivostuttaa, kun ihmiset ihan oikeasti kuvittelevat meidän elävän tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Mutta siihen aiheeseen en nyt lähde, sillä verenpaineeni nousee muuten liikaa enkä saa koko yönä unta. Niin, ja kielioppivirheet ja etenkin puolipisteen väärinkäyttö saavat minut ihan pois tolaltani!

10. Mistä olet viimeksi iloinnut?

Kissastani, vuokrahevosestani Oskusta, pienistä juoksuhetkistä sekä sateesta.

11. Mitä haluat sanoa tämän haasteen viskanneelle?

Hepa, olet rohkea ja kaunis nainen, ja oli ihana päästä tapaamaan sinut blogimiitissä. Toivottavasti tapaamme taas pian!

Laitan haasteen eteenpäin Akulle, Kanelille ja Laiskurille, jotka saavat kunnian vastata näihin keksimiini kysymyksiin:

1. Kaunein asia tai esine, johon eilen törmäsit?
2. Mikä oli lapsuuden suosikkibändisi tai -laulajasi?
3. Pidätkö Aino Ihana Maitosuklaasta? (Jos et tiedä, miltä se maistuu, saat tehtäväksesi ottaa siitä selvää!)
4. Kenen julkisuuden henkilön asennetta ihailet ja miksi?
5. Uskotko karmaan?
6. Minkä värinen hammasharja sinulla on?
7. Mikä oli parasta 90-luvussa?
8. Minkä kirjan olet aina halunnut lukea muttet ole koskaan saanut aikaiseksi?
9. Jos saisit aikakoneen, minne ja mihin aikakauteen sillä matkustaisit?
10. Pidätkö lautapeleistä? Ja jos pidät, mikä on suosikkipelisi?
11. Mikä on suurin unelmasi?

P.S. Herkkuhimo meni ohi, ja toisaalta nyt on sen verran myöhä, etten mitään keksejä jaksaisi edes ruveta leipomaan. Hurraa!

Muutos

[Musiikki: Velcra - Hadal]

Tällä viikolla on tapahtunut jokin muutos. Aloitetaan vaikka muutoksella painossa, joka oli keskiviikkopunnituksen mukaan taas hinautunut ylöspäin - kuinkas muuten. Ei se kyllä mikään yllätys ollut. Reissuviikon syömiset menivät vielä henkisen latautumisen ja irtioton piikkiin, mutta sitä seuranneen viikon herkutteluille ei kyllä löydy mitään järkeviä perusteluja, vaikka niitä kuinka itsepetoksen kaivosta yrittäisinkin onkia. No, tällä hetkellä siis killun pyöreässä 80 kilon lukemassa (BMI 25,5).

Painoa tärkeämpi asia on kuitenkin ollut muutos mielessäni ja polvessa. Ou mai gaad. Aloitaan mielestä. Viime sunnuntain neljä hölkkäminuuttia vaikuttavat laittaneen jonkin pyörän pyörimään. Sisällä velloneet sekä positiiviset että negatiiviset tunteet pääsivät purkautumaan. Solmu sisälläni alkoi aueta, ja se vaikutti heti henkiseen tasapainoon myönteisesti. Syömiset ovat taas raiteillaan. Mielialojen aallokko on hieman rauhoittunut.

Hämmentävintä on, että tällä viikolla polvessa on tapahtunut muutos parempaan suuntaan. En ihan oikeasti tiedä, onko se totta vai kuvittelenko sen vain. Mutta parina päivänä on ollut hetkiä, jolloin olen unohtanut, että polveni on hankala. Tilanne tuntuu vähän oudolta, sillä polven tila on kaksi ja puoli kuukautta ollut käytännössä vakio. Miten on mahdollista, että yhtäkkiä tapahtuisi jotain? Eihän se siis todellakaan vielä terve tai normaali ole, mutta se on aiempaa vakaampi, sitä ei kuumota, paineen tuntua ei ole yhtä paljon kuin ennen, ja liikkuessa tuntuvat pistokset ovat vähentyneet. Keskiviikkona harrastin taas Porin juoksukoulua, ja sillä kertaa polvi ei tuntunut keräävän painetta yhtä paljon kuin sunnuntaina, jolloin sain naksutella painetta polvesta koko illan pois.

Olen miettinyt asioita, jotka voisivat vaikuttaa polveen:

1) Pääkoppa on taas vaihteeksi paremmassa kunnossa.

2) Oikean käden hermo-ongelmien takia olen rajoittanut pyöräilyä ja sitä myöten liikkunut vähemmän ja levännyt enemmän.

3) Porin juoksukoulun aloitus. (Sen hyöty lienee pelkästään henkisellä puolella eli liittyy kohtaan 1.)

4) Nokkos-Kalkki-Inkivääri + vihersimpukka on kahden kuukauden käytön jälkeen alkanut purra.

Tiedä sitten. Ostin muuten tuota vihersimpukkaa uuden satsin, kun kävin toissapäivänä luontaistuotekaupassa. Siellä oli edelleen myynnissä kahdellakympillä se sama 140 + 60 tabletin satsi, jonka ostin maaliskuun lopulla. Vaikea sanoa, onko noiden syömisestä ollut konkreettista hyötyä, mutta jatketaan nyt vielä. Pillerinnielemisongelmaisena neljän tabletin kiskominen päivässä oli aluksi aikamoista tuskaa ja oksennusrefleksin pidättelyä, mutta viikkojen myötä olen harjaantunut, ja nyt tabletit menevät alas rutiinilla.

Ehkä suurin syy muutokseen on mielen voima. Jo kauan mieli ja kroppa ovat taistelleet toisiaan vastaan. Nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tuntuu, että ne ovat jälleen punoutumassa yhteen toisiaan tukevaksi yksiköksi. Tuntuu, että olen palaamassa taas siihen samaiseen oivalluksen ytimeen, joka kantoi minut merkittävästä ylipainosta normaalipainoon. Jos sotii itseään vastaan, negatiivinen kierre on valmis, eikä mistään tule mitään. Mutta sitten kun mielen ja kehon saa ammentamaan toisistaan voimaa, tapahtuu ihmeitä.

Hyvä päivä + liikuntaviikko 19

[Musiikki: Kent - Jag är inte rädd för mörkret]

Eilen oli aika hyvä päivä! Kuulin, että paras ystäväni saattaa olla syksyllä muuttamassa tänne Tampereelle, mikä on huippua. Minulla ei oikein koskaan ole ollut sellaista ystävää, jonka kanssa voisin tehdä juttuja ja joka asuisi vielä samassa kaupungissa. Ystäväni on ihan ihanin. Jei!

Sain eilen myös tehtyä käännösprojektini ehkä tympeimmän työvaiheen loppuun. Kävin siis alkutekstin ja käännöksen rinnakkain läpi, ja tarkistin siinä tyylivivahteet, sanavalinnat ja sen, ettei mitään kohtia ollut jäänyt epähuomiossa pois. Jostain syystä tuo on minusta kamalan tylsä vaihe. Seuraavaksi luen käännöksen ilman alkutekstiä. Se on aika mukavaa. Siinä myös huomaa helpommin kankeat ja epäsuomalaiset ilmaisut, kun alkuteksti ei ole rinnalla rajoittamassa ilmaisua ja ajattelua.

Viime yönä tuli CityDealissa myyntiin koko kesän kattava passi puistojoogaan. Järjestäjänä on sama joogakoulu, jonka tunneilla kävin vuodenvaihteessa. Joogaa on tiistaisin aina tunnin kerrallaan. Ostin tuon passin, niin tuleepahan edes kerran viikossa lähdettyä täältä Etelä-Tampereen perukoilta ihmisten ilmoille. Olen joogannut kotona itsekseni, mutta jotenkin ajatukset meinaavat aina harhailla omille teilleen. Noilla ohjatuilla tunneilla keskittyminen hetkeen on helpompaa. Jos joku blogini lukijoista aikoo käydä tuolla puistojoogassa, niin tulkaa nykimään hihasta, jos tunnistatte!

Eilinen oli kiva myös siitä, että polveni ei sunnuntain juoksukoulun jälkeen tuntunut yhtään sen pahemmalta kuin aiemminkaan. Sunnuntai-iltana polvi tosin paukkui normaalia enemmän. Se oli luultavasti kerännyt painetta, jota sitten sain naksutella koko illan sieltä veke. Mutta muutoin kipua tai kuumotusta ei ilmennyt. Eilen pesin neljä koneellista pyykkiä naapurirapun pyykkituvalla, joten siinä tuli rampattua rappusia edestakaisin. Polvi ei protestoinut juuri lainkaan. Rappusissa kulku on hyvä keino testata polven kuntoa, sillä siinä ongelmat tuntuvat yleensä ensimmäisenä.

---

Viime viikon liikunnat:

maanantai
72 punnerrusta (vko 3 / pv 1: 12 - 17 - 13 - 13 - 17)
50 kevennettyä punnerrusta

50,1 km pyöräily, 2:49:49

tiistai
27,4 km pyöräily, 1:39:02

keskiviikko
vapaa

torstai

80 punnerrusta (vko 3 / pv 2: 14 - 19 - 14 - 14 - 19)
50 kevennettyä punnerrusta
40,2 km pyöräily, 2:09:54

perjantai
voimapyörä, 5 x 10
10,8 km pyöräily, 40 min
ratsastus, 1 h 45 min

lauantai
jooga, 1 h 20 min

sunnuntai
88 punnerrusta (vko 3 / pv 3: 16 - 21 - 15 - 15 - 21)
50 kevennettyä punnerrusta

10,1 km pyöräily, 34:47

1,5 km kävely/juoksu, (5 min kävely + 2 min juoksu) x 2, 14 min

Uskomatonta, miten hyvää tekee nähdä HeiaHeian koosteessa taas tuo vihreä pyörylä, jossa on tuo hölkkäukkeli. Pienin askelin eteenpäin!

Neljä minuuttia

[Musiikki: Lady Gaga - Born This Way]

Jännitti ihan hirveästi. Tuntui, että kylmä hiki nousee otsalle ja melkein tärisin, kun solmin Vomeroiden nauhoja. Otin vahingossa kahdet kotiavaimet mukaan, ja kun pyörävaraston ovella katselin sekä oikeassa kädessä olevia avaimia että vasemmassa kädessä olevia avaimia, mietin vain että parempi näin kuin kokonaan ilman.

Pyöräilin eräälle hiekkatielle, jossa olen käynyt Oskun kanssa ratsastamassa. Siinä on sellainen tasainen pätkä ilman kumpuja ja nyppylöitä. Jätin pyörän parkkiin, riisuin kypärän ja laitoin kellon käyntiin: Okei, tämän viiden minuutin kävelyn nyt ainakin pitäisi onnistua. Joo-o, polvi on. 4:58, voi helvetti, mitähän tästäkin tulee. Ensimmäinen juoksuaskel. Kasvoille nousee hymy. Sitten silmiin kohoavat kyynelet. Tätä ihminen on tarkoitettu tekemään. Tätä minut on tarkoitettu tekemään.

Se tuntui niin hyvältä. Jokainen askel, jokainen sekunti. Rakastin sitä. Olin kaivannut sitä niin paljon. Ja kun tunsin, ettei polvi ollut räjähtämässä kappaleiksi, uskalsin ottaa setin uudestaan: 5 minuuttia kävelyä, 2 minuuttia juoksua. 

Pyöräillessäni kotiin annoin itkun tulla. Tuntui kuin jokin olisi vihdoinkin lähtenyt purkautumaan sisältäni. Kahden ja puolen kuukauden pelko, epävarmuus ja tuska pääsivät lopulta valloilleen. Ja vihdoinkin annoin sen kaiken vain tulla. Olen yrittänyt esittää reipasta. "Ei tässä mitään hätää ole, nyt vain kävi huono tuuri, kyllä tästä noustaan." Minulla on oikeus tuntea pahaa oloa. Minulla on oikeus olla kateellinen ihmisille, jotka treenaavat puolimaratonille tai joita harmittaa, kun ei ole flunssan takia päässyt lenkille viikkoon. Viikko tuntuu nykyään niin kovin lyhyeltä ajalta. Antaisin mitä vain, jos voisin viikon päästä juosta vaikkapa puoli tuntia kivuitta.

Minulla on myös kaikki syy ja oikeus olla onnellinen niistä neljästä minuutista, jotka tänään juoksin. Toipa huominen mitä tahansa, ne neljä minuuttia olivat sen arvoiset.

Sitä paitsi: huominen on toivoa täynnä.

08 - Kappale, jonka sanat muistan ulkoa

Olisipa hieno brassailla tässä jollain älyvaikealla ja älypitkällä (ja älyhirveällä) Eminemin biisillä, mutta eka biisi, joka tuli mieleen ja jonka sanat muistan ulkoa, on Ronan Keatingin When You Say Nothing At All. Ai kamala, mitenkähän vanha tämäkin kappale on?

 "The touch of your hand says you'll catch me where ever I fall"

P.S. Piti googlata: Ronanin versio kappaleesta on julkaistu vuonna 1999. Fanitin tätä teininä ihan hulluna. Oon siis ihan älyvanha!

P.P.S. Tykkään tästä edelleen. Paljon.

Pieni ilo

Huomasin nimittäin, että kommenttien aikaleimat ovat viimein kohdallaan! Vai liekö nuo olleet jo pidemmän aikaa?

Porin juoksukoulu

Siivosin aiemmin päivällä sekä oman että kissan vessan. Siinä mieltä ylentävän touhun keskellä ehti ajatella, ja sain idean, joka joko osoittautuu loistavaksi tai sitten ei.

Kun välilevyni päätti syksyllä 2007 räjähtää, enkä päässyt jokuseen kuukauteen hevosen selkään, rupesin näkemään unta ratsastamisesta. Harva se yö ratsastin. Mieli kaipasi niin vahvasti takaisin satulaan.

Nyt olen alkanut nähdä unta juoksemisesta.

Tämän viikon on ollut taas kurja olo, kun arki iski päin kasvoja hyviä ajatuksia herättäneen reissuiluviikon jälkeen.

Yhtäkkiä kesken pöntön kuuraamisen se sitten iski: minä aloitan Porin juoksukoulun. Ohjelma pelasti minut jo kerran, ehkä se tekee sen uudestaan. Tällä kertaa en lähtisi kohottomaan aerobista kuntoani vaan polven kuntoa. Kokeilen, oppisiko polvi kestämään iskuja ja tärähdyksiä, jos aloitan aivan alusta. Jos tuntuu, että sekin on polvelle liikaa, luovun siitä.

Olen lukenut viime aikoina erään kondromalasiasta kärsivän miehen, Samulin, blogia. Sydäntäni on särkenyt, kun olen lukenut hänen käymäänsä taistelua lääkäreiden ja sen tunteen kanssa, kun aiemmin aktiivisesti urheilua harrastanut nuori ihminen huomaa yhtäkkiä istuvansa pyörätuolissa. En siis voi vielä tietää, kärsinkö samasta vaivasta, eikä tilanteeni todellakaan ole verrattavissa hänen tilanteeseensa, mutta hänen bloginsa on antanut minulle uusia näkökulmia ja vinkkejä toipumiseen. Polviongelmien kanssa painivia ihmisiähän aina kehotetaan painumaan salille ja treenaamaan reisilihaksia, mutta onko kukaan koskaan miettinyt, mitä lihastreeni saa aikaan jo valmiiksi ärtyneelle polvelle?

Samuli esittää blogissaan toisenlaisen lähestymistavan: vahvista ensin niveltä, lihasten aika tulee myöhemmin. Usein ajatellaan, että jos nivel on paskana, ei se siitä korjaudu. Pitää vain vahvistaa lihaksia ja vaalia sitä mitä polvista on jäljellä. Samulin blogia luettuani olen kuitenkin ymmärtänyt, että niveltä ja rustoa pystyy vahvistamaan ja että ne pystyvät uusiutumaan, mutta olosuhteisiin on panostettava, ja että paraneminen vie aikaa, kuukausia, jopa vuosia. On rasitettava niveltä juuri oikea määrä: ei liian vähän, jolloin edistystä ei tapahdu, eikä liian paljon, koska muutoin nivel ärhäköityy entisestään.

Minun ei siis kannata nyt lähteä hampaat irvessä juoksemaan kympin lenkkejä. Siitä ei seuraa muuta kuin itkua. Sen sijaan lähden tunnustellen matkaan. Kokeilen, josko polvi kestäisi Porin juoksukoulun treenit ja pikkuhiljaa kasvavan rasituksen. Olen ajatellut, että pyöräilisin jonnekin lenkkipolun varteen, kävisin tekemässä tehtävän ja pyöräilisin kotiin. Aseinani Vomerot ja hiekkapohja. Yhtenä päivänä juoksukoulun juoksua sisältävä tehtävä, seuraavana kahtena päivänä lepoa ja pyöräilyä. Sitten siirtyisin seuraavaan juoksutehtävään ja jälleen kahtena päivänä lepoa ja pyöräilyä.

Mieli voi nyt pahoin. Ja niin voi kehokin. Parhaimmassa tapauksessa Porin juoksukoulu antaisi voimaa sekä mielelle että polvelle ja sitä kautta koko keholle. Aion yrittää, vaikka lopputuloksesta ei ole takeita. 

P.S. Pyöräily on saanut oikean käden hermot ärtymään, ja pikkurillissä ja nimettömässä on ajoittain lievää tunnottomuutta. Urheilija ei todellakaan tervettä päivää näe.

Polvimotkotus, osa tuhat

[Musiikki: Marina and the Diamonds - Electra Heart]

Puuh, mielialat vaihtelevat aika paljon. Välillä on hyvä fiilis ja välillä taas mennään pohjamutia myöten. Voi ahdistus.

Ilahduttaa, että pyöräilykunto on kasvanut, ja kävinkin maanantaina huristelemassa kevään ekan 50 kilometrin lenkin. Mutta voi, ei siitä yksinkertaisesti saa samaa tunnetta kuin juoksusta.

Tuntuu, että jollotan tätä samaa vanhaa päivästä toiseen.

Polviasiassa olen edistynyt jonkin verran. Selailin nettiä ja törmäsin erääseen blogiin, josta luin, että Vantaalla toimii sellainen lafka kuin Philips Medical Systems MR Finland. Firma ilmeisesti valmistaa magneettikuvauslaitteita ja ottaa ihmisiä koekaniineiksi testaamaan niitä. Soitin siis tänään tuonne paikkaan, ja olen nyt magneettikuvausjonossa. Kuvaus on ilmainen ja siitä saa vastineeksi magneettikuvan haluamaltaan alueelta. Sen jälkeen vain pitää sitten suostutella joku lääkäri antamaan kuvista lausunto.

Jonotusaika kuvauksiin on kysymysmerkki, mutta jospa tällä saisin hieman nopeutettua tätä polviprosessia. Nähtäväksi jää. Sinänsä polven tila on ennallaan: ei ole oikeastaan muuttunut huonompaan eikä parempaan suuntaan.

Viikko 18

Huh, olipas viime viikko kiireinen, vaikka toisaalta aika kiva. Maanantaista keskiviikkoon olin Helsingissä vappuilemassa ja lauantaina tuli junailtua Jyväskylään blogimiittiin ja sieltä sitten Äänekoskelle sukuloimaan. Kotiin saavuin eilen yhdentoista jälkeen illalla.

Blogimiitissä oli ihan huippua! Oli ihana nähdä teitä kaikkia. Ja ehdottomasti uutta miittiä on pistettävä pystyyn. Aku mainitsikin jo blogissaan, miten pohdimme, että syyskuussa voisi tavata Varala maratonin yhteydessä. Ja ei todellakaan haittaa, jos ei ole juoksukunnossa tai vihaa juoksua, sillä esimerkiksi minä en mitä todennäköisimmin tule puolimaratonia (enkä mitään muutakaan matkaa) juoksemaan, kun on tämä polvi, mutta me juoksemattomat voitaisiin rupatella tapahtumapaikalla ja kannustaa niitä, jotka juoksevat. Juoksun jälkeen voitaisiin vaikka käydä syömässä. Miltä kuulostaisi?

---

Liikuntaviikko jäi vähän löröksi, mutta se nyt oli ihan odotettua. Keskiviikkona kävin 24,1 kilsan pyörälenkin ja tein punnerrusohjelman välitestin. Perjantaina tuttuun tapaan kävin ratsastamassa, ja oli muuten aika ihana maastolenkki. Pitää nyt nauttia näistä kevätkeleistä, kun hiekkateillä vielä pystyy menemään ennen kuin ne kuivuvat liian koviksi ratsastaa. Lauantaina blogimiitissä kierrettiin kiva kävelylenkki, vaikka sää olikin vähän buu, mutta eipähän ollut liikaa porukkaa liikenteessä, niin saatiin rauhassa marssia koko kävelytien leveydeltä. 

Syömiset menivät ihan penkin alle, mutta toisaalta ei se haittaa. Minulla on mennyt pari kuukautta kauheassa stressissä, kun olen tuskaillut polviongelmien, juoksemattomuusahdistuksen, pyöräilyketutuksen ja lihomispelkojen kanssa. Jotenkin kun viikon ajan tuli syötyä ihan mitä sattuu ja liikuttua sen minkä jouti ja ylipäätänsä kun viikko meni arjesta poiketen, auttoi se mieltä irrottautumaan iänikuisten samojen ongelmien märehtimisestä.

Mittasin tänään painon, joka piti mitata jo viime torstaina, mutta enhän minä sitten uskaltanut vappuryypiskelyjen ja -syömisten jälkeen. Joka tapauksessa vaaka antoi lukeman 79,6 kg, joka oli ihan ok ottaen huomioon viime viikon syömiset ja vähäiset liikunnat. Nyt on sitten ihan uutta energiaa taas palata pyöräilyn pariin. Kilometrikisa starttasi viime viikolla, joten siitä saan varmasti lisäintoa pyörällä ajoon.

Punnerruksista sen verran, että sain välitestissä 24 toistoa ja jotta olisi järkeä siirtyä vitosviikolle, olisi toistoja pitänyt saada 31. Tein nyt sitten niin, että palasin yhden viikon taaksepäin eli viikolle kolme, mutta vaihdoin helpoimman vaikeustason keskimmäiseen. Nelosviikon samojen harjoitusten tekeminen viikosta toiseen ei enää tuntunut mielekkäältä, mutta kolmosviikon keskimmäinen sarake tuo tarvittavaa vaihtelua ja lisähaastetta.

Mitäs muuta? Päätin kokeilla ruokavaliossa semmoista juttua, että vaihdan iltapalani toiseen. Aiemmin olen syönyt sellaista hedelmä-jogurtti-mysli-systeemiä, johon pilkon banaanin ja kiivin ja kaadan sekaan maustamatonta jogurttia (joskus myös perussokerijogurtteja), vehnäleseitä ja mysliä. Viime aikoina olen ostellut taas muromyslejä, jotka ovat ihan hullun sokeripitoisia. Päätin siis testata, josko iltapalan vaihtaminen proteiinipitoisempaan auttaisi painon kanssa. Eli nyt on suunnitelmissa syödä illalla tonnikala-raejuusto-ananas-sotkua. Minulla tuo PCOS ja sen tuoma insuliiniresistenssi pitää syömisen jälkeen verensokeria koholla, ja vaikka vihaankin sitä, kun hiilihydraatteja pidetään jonakin saatanan keksintönä, pakko kokeilla, josko iltahiilarien korvaaminen proteiineilla auttaisi.