Kipeitä lihaksia ja suuri viisaus

[Musiikki: No Doubt - Return of Saturn]

Näin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä unta, että omistin juoksumaton. Muistan miettineeni unessa, miksen yksinkertaisesti mene pihalle juoksemaan, kun eihän tällainen rakkine mahdu kunnolla edes asuntooni.

Alitajunta ilmeisesti kaipasi juoksemaan, ja kävinkin maanantaina heittämässä tutun ja turvallisen kuuden kilometrin lenkin. Tuo kuusi kilsaa on minulle sellainen lenkki, jolla käyn aina jos olen ollut polvi- tai muuna toipilaana tai olo on blaah. Eli toisin sanoen juoksen kyseisen lenkin, jos tarvitsen hellävaraisen paluun juoksun pariin tai sattuu päivä, jolloin ei juoksu inspiroi tai muuten vain väsyttää. Tuon lenkin juoksee vaikka vähän paskempanakin päivänä.

Alkumatka meni henkitorven limoja rohistellessa, ja mietin että tulikohan palattua juoksun pariin liian aikaisin taudin jälkeen. No, siitä ne hengitystiet aukesivat, ja hölkkäilin lenkin reiluun kolmeen varttiin.

Eilen kävin hiihtämässä 8,6 kilometriä. Samana päivänä oli satanut jonkin verran lunta, ja laduilla oli hiljaista. Ilmeisesti viisaammat olivat tajunneet, että keli ei ollut ihan paras mahdollinen, sillä sukset keräsivät pohjaan aimo köntät lunta. Ei haittaa, eipähän lipsunut ylämäessä.

Tänään oli joogapäivä. Piti tehdä punnerrusohjelmaa eteenpäin mutta pahaiset käsivarteni ovat vielä kipeät maanantain punnertamisista. Samaten vatsalihakset ovat hellinä, sillä tein eilen paluun voimapyörän pariin. Taukoa oli kertynyt kolme viikkoa, ja nyt sattuu.

Huomenna juoksua ja punnertamista, perjantaina kävelyä, ratsastusta ja voimapyörää, lauantaina hiihtämistä ja punnertamista, ja sunnuntaina juoksua ja voimapyörää. Näillä eteenpäin. Nielaisin tänään  keskiviikkoperinteen mukaisesti Aino-tonkallisen, joten energiaakin pitäisi piisata.

Paino oli aamulla 78,7 kiloa (BMI 25,1), ja se on luultavasti nyt suht oikea lukema. Viime viikon lukemaan  (78,0 kg) vaikutti sairastelun aiheuttama lievä nestehukka. Tarkoitus on hivuttaa paino pikkuhiljaa takaisin 77-78 kilon välimaastoon. Suklaa on maistunut pari viime kuukautta varsin hyvin, mutta onneksi mitään katastrofaalista ei kuitenkaan päässyt tapahtumaan. Kevään ja lisääntyvien juoksukilometrien pitäisi korjata asia itsekseen, jos muuten onnistun pysymään poissa suklaalaarien ääreltä.

Kevään laihdutusmotto: "Aino se on joka naisen tiellä pitää, ja suklaa joka sieltä suistaa." Ihan itse keksin!

Hannahin valinta

Viime viikolla havahduin eräänä aamuna siihen, että postiluukustani survotaan jotain hankalan kokoista asiaa. Taisin kääntää kylkeäni, mutta kun lopulta kömmin ylös, löysin eteisen matolta ison paketin. Siellä oli kaksi kappaletta Kirjavalioita (kyllä, sitä pahamaineista Valittujen Palojen kustantamaa kirjalyhennelmäsarjaa), ja heti tuli hurjan hyvä mieli. Käänsin nimittäin viime kesänä yhden kirjalyhennelmän, ja teos on viimeinkin löytänyt tiensä painettuun muotoon. 

En tiedä, miten moni lukija loppujen lopuksi huomioi kääntäjän osuuden suomennetussa kirjallisuudessa, mutta minulle on aina sykähdyttävä hetki nähdä oma nimi kirjan otsikon alla.

Kääntämäni lyhennelmä on tositarina Hannah Jonesista, joka sairastuu lapsena leukemiaan. Syöpähoidot vahingoittavat hänen sydäntään, jonka tila heikkenee vuosi vuodelta. Lukuisia sairaalajaksoja ja kärsimyksiä läpikäyneenä hän päättää kuitenkin kieltäytyä siirtosydämestä, koska haluaa olla onnellinen ja viettää aikansa perheensä kanssa.

Alkuperäisteosta Hannah's Choice ei ole suomennettu alkuperäisessä mitassaan, mutta suosittelen tutustumaan teokseen joko englanniksi tai sitten lyhennelmän kautta. Tarinaa lukiessa omat ongelmat alkavat tuntua aika pieniltä ja tervettä sydäntään osaa taas arvostaa ihan eri tavalla. On etuoikeus saada juosta. Tai käydä koulua. Tai nousta hakemaan lasillinen vettä.

Tärkeintä on kuitenkin olla onnellinen tässä ja nyt.

Lohtua

Ihmissuhteet ovat stressaavia, ja se on yksi syy, miksi olen aikamoinen erakko. Viihdyn yksin enkä jaksa kauhean paljon ihmisten seuraa, sillä ihmisillä on tapana olla hankalia. Ihmiset tykkäävät ymmärtää asioita väärin, valehdella, olla epärehellisiä ja esittää kasvotusten toista kuin mitä todellisuudessa ovat.

Toki minulla on tärkeitä ja rakkaita ihmissuhteita. Yksi niistä on aiheuttanut murheita viime aikoina, ja tänäänkin oli vähän hankala päivä, joka huipentui itkuun. Blaah. Ei se sen vakavampaa ollut, mutta tuli tarve kaivaa esiin Kanelin lähettämä hätäpakkaus.

Turvauduin toiseen 130 gramman suklaalevyistä, jotka puketti sisälsi. Ja tiedättekö, helpotti! Suklaa on salvaa sielun haavoille. Ei siitä mihinkään pääse. Toinen levy jää odottamaan seuraavaa vaikeaa iltaa, ellei lohtusuklaannälkä palaa takaisin tänään.

Liikuntaviikko 8

[Musiikki: Lady Gaga- Born This Way]

HeiaHeia on ollut tänään aikamoinen ketkula, mutta sain lopulta ujutettua sinne tämän päivän urheilusuoritukset.

Eilen palasin siis sairastauolta ja kävin kävelemässä vajaan viiden kilometrin lenkin. Jalat tuntuivat ihan pökkelöiltä kaiken peiton alla makaamisen jäljiltä. Tänään kävin sitten hiihtämässä Suolijärven ympäri, ja oli aika mukavaa. Kroppa alkaa tuntua taas normaalilta ja jaksavalta, ja suksikin luisti.

Huomenna ajattelin käydä kokeilemassa, miltä juoksu maistuu. Alkuun saa riittää kuuden kilometrin rento lenkki. Muutoin tarkoitus on pikkuhiljaa ruveta herättelemään puolimaratonkuntoa. En muista, milloin olen viimeksi käynyt pitkällä eli minun tapauksessani noin 15 kilometrin lenkillä. Nyt kun ilma alkaa lämmetä, on hyvä aika haastaa taas itseään pidemmilläkin matkoilla.

Huomenna jatketaan myös punnertamista. Teen nyt niin, että palaan kakkosviikolle ikään kuin lämmittelynä. Kolmosviikosta on nimittäin muodostunut ihan kamala painajainen, ja haluan loman ja taudin aiheuttaman punnerrustauon jälkeen pehmeän laskun, ettei koko ohjelma jää kesken.

Tautipaino

Nyt tulee painopäivitystä pitkästä aikaa. En ole ihan varma, miten realistinen aamun punnitus oli, sillä takana on kuitenkin muutama päivä sairastamista ja armotonta hikoilua, mutta vaaka näytti siis tasan 78 kiloa (BMI 24,9), mikä on oikein kiva lukema. Mutta katsellaan, miten tervehtyminen vaikuttaa nestetasapainoon. Joka tapauksessa päätös tormistautua suklaan mättämisen kanssa pitää

Tautikin on hellittämässä, mutta ei tässä vielä terveiden kirjoissa olla. Tälle viikolle olin sopinut kaksi ratsastuskertaa, ja torstain kerran jo peruinkin, mutta on varmaan järkevintä perua perjantaikin. Ei ehkä ole viisainta palata liikunnan pariin kymmenen kilometrin kävelyn ja ratsastuslenkin merkeissä. Jos sitä vähän iisimmin.

Harmittaa kyllä. Ulkona olisi nyt leudot kelit ja hyvä liikkua. Mutta kaipa ne odottavat vielä ensi viikollakin.

Yöpala

Silloin kun ruokahalu on kateissa, syöminen on tympeää pakkopullaa. Siitä huolimatta olen sairaanakin syönyt päivittäin lämpimän ruoan, sillä tiedän kehon tarvitsevan energiaa toipuakseen tehokkaammin. Riemastuinkin äsken, kun vatsa ilmoitti olevansa nälkäinen. Eli ei muuta kuin yökokkailemaan, vaikka olinkin jo aiemmin päivällä syönyt porkkana-appelsiinikeittoa. Ruokahalun palaaminen on ainakin minulla ensimmäinen merkki, että parempaan ollaan menossa.

Väsäsin nopeasti kasaan lemppariruokaani, jonka ainekset löytyvät aina kaapistani. Eli kikherneitä, salaattia, kurkkua, fetajuustoa ja pestopastaa.

Hyvä ruoka, paska kuva(aja)

Yöllä ruoka maistuu sitä paitsi aina erityisen hyvältä.

Kun hätä on suurin

[Musiikki: Vanessa Carlton - Rabbits on the Run]

Uhhuh, venyin tänään huimiin liikuntasuorituksiin ja pesin pyykkiä ja kävin lähikaupassa, mistä kertyi kävelyä vähän päälle kilometri. Se oli pitkä kilometri se. Kurkkuni on aivan karmeassa kunnossa. Joka ikinen hengenveto kylmää (nolla-asteista) ilmaa raateli hengitysteitäni ja pihisin ja puhisin ja huohotin ja jouduin hengittämään kaulahuivin suojissa kuin pahemmallakin 30 asteen pakkasella. Jösses. Ostin kaupasta sitten kaikkea outoa kuten puoli kiloa Saarioisen kiisseliä, 750 gramman tötterön suklaavanukasta, Kalinka-jogurtteja, Gefilus-mehua (oli plussakorttitarjouksessa ja sai kaksi tölkkiä 3,50 eurolla!) jne. Sokeria kroppaan helposti imeytyvässä ja helposti nieltävässä muodossa, kiitos.

Aamulla oli olo kuin jyrän alle jääneenä. Pelkkä vaatteiden lajittelu pyykkäämistä varten tuntui ylitsepääsemättömältä, mutta kaikki järjelliset pikkuhousut olivat pyykissä, ja oli pakko raahautua naapurirapun kellariin pyykkäämään. En siis omista omaa pesukonetta. Jollain apinanraivolla ja suklaavanukkaan voimin pesin sitten neljä koneellista pyykkiä. Nyt kelpaa taas piereskellä ja sikailla sohvannurkassa seuraava viikko.

Voitin taannoin Kanelin hienossa arvonnassa, ja mikäli itsesäälin värittämä tautinen arkeni jatkuu myös huomenna, tiedossa on meille molemmille makoisia hetkiä. Voitin arvonnassa nimittäin kivojen ja käytännöllisten Baggu-kassien lisäksi selviytymispakkauksen, johon saa kajota vain silloin, kun  kurjuuden syöverit ovat pahimmillaan, ja Kaneli on luvannut vastata omalta osaltaan seurauksista. Itseni tuntien kehitän nuo ahdistuksen aallokot vaikka väkisin. Kaneli, pysy siis kuulolla! Mutta tiedätkö, olet tuonut tänään hymyn huulilleni, ja se on aika hienoa se. Tavoistani poiketen lisään siis tähän yhteyteen hymiön: :-) 

Kuka jaksaa murjottaa, kun maailma on täynnä ihania ystäviä ja pehmeitä kissoja?

P.S. Ystävyydestä puheen ollen: Niina on järkkäämässä keväistä blogimiittiä Jyväskylässä, joten kaikki te, joita miittitieto ja -into ei ole vielä saavuttanut, käykkää kurkkaamassa hänen blogiinsa. Siellä voi vapaasti osallistua aivoriiheen.

Liikuntaviikot 6 ja 7

[Musiikki: Lana Del Rey - Born to Die]

Tauti tuli ja tappoi, jos nyt vähän liioitellaan. Piti ilmeisesti käydä ulkomailla asti hankkimassa itselleen pöpö, sillä tänään olo on ollut puolikuntoinen. En muista, milloin viimeksi olen ollut oikeasti nuhakuumeessa tai vastaavassa (Lukioaikoina? Viime keväänä tosin sairastin karmean vatsataudin, mutta sitä ei lasketa, koska apokalyptisyydessään sitä ei voi verrata perustauteiluun.), eikä tämä nykyinenkään tauti tunnu täysillä iskeneen. Nyt olisi varmaan syytä koputtaa puuta. Heräsin siis aamulla, ja kurkussa oli joku viba. Katselin siinä sitten Salkkarit-maratonia, ja totesin siirtyneeni suoraan siihen nuhakuumeen loppuvaiheeseen, jossa ryvitään kivuliaasti limoja keuhkoista. Olin suunnitellut käyväni hiihtämässä ja voimapyöräileväni, mutta jostain syystä vatsalihakset olivat jo valmiiksi kipeät enkä muutenkaan kokenut olevan järkevää lähteä puskemaan tuiskua päin. Ärsyttävä olo. Lihaksia ja niveliä kolottaa.

Taudin myötä liikuntaviikko on siis pulkassa. Reissussa jäi tekemättä viime viikon liikuntakooste, joten rysäytän sen tähän samaan syssyyn.

VIIKKO 6

maanantai

voimapyörä, 5 x 10
10,0 km kävely, 2 h
ratsastus, 1h

tiistai

46 punnerrusta (vko 3 / pv 1: 10 - 12 - 7 - 7 - 10)
50 kevennettyä punnerrusta
1,0 km kävely, 10 min
6,0 km juoksu, 44:27

keskiviikko

hathajooga, 1 h 30 min

torstai

ratsastus, 50 min (noin 20 astetta pakkasta, hrrh, sain autokyydin tallille ja takaisin)

perjantai

vapaa/lentokoneessa

lauantai

7,03 km juoksu, 58:02 (Teneriffalla, Garmin ekaa kertaa käytössä!)

sunnuntai
4,0 km kävely, 50:40

VIIKKO 7

maanantai

vapaa/päivä Loro Parquessa

tiistai

7,11 km juoksu, 56:46

keskiviikko

vapaa/päivä Teidellä

Maailman huipulla

torstai

vapaa/hyinen päivä Siam Parkissa (jossa veikkaan taudin mukaan napanneeni)

perjantai

vapaa/lentokoneessa

lauantai

45 punnerrusta (vko 3 / pv 1: 10 - 12 - 7 - 7 - 9)
50 kevennettyä punnerrusta
1,0 km kävely, 10 min
8,37 km juoksu, 1:01:05

sunnuntai
sairaspäivä

Olen ihan jumissa punnerrusohjelman kolmannessa viikossa. Ennen lomaa ja loman jälkeen aloitin sen uudestaan. Eilinen sessio oli ihan järkky ja paljon vaikeamman tuntuinen kuin ennen lomaa, ja epäilinkin habojeni unohtuneen Teneriffalle. Ja voin muuten sanoa, että tänään yläkroppa on ollut erityisen maukkaan tuntuinen, kun treeninjälkeisen aristuksen lisäksi lihaksia jäytää myös tautikolotus.

Teneriffalla oli muuten kiva juosta, vaikka "ehdinkin" lenkille vain kahdesti. Oli ihan huippua vetää Vomerot jalkaan. Loma-asuntomme tosin sijaitsi Chayofa-nimisessä kylässä, jonka joku on tuupannut rinteeseen, joten korkeuseroiltaan lenkit olivat haastavampia kuin Suomessa olen tottunut.

Jalka nousee vielä!

Kun aurinko porottaa, mäki on jyrkkä ja jatkuu jonnekin mystiseen ulottuvuuteen, alkaa usko loppua. En muista, milloin olen viimeksi hyytynyt juostessa, mutta yksi killerimäki veti reidet niin hapoille, että kroppa yksinkertaisesti vaihtoi kävelyyn. Keräilin itseäni parikymmentä metriä kasaan, ja eikun eteenpäin, mutta ensimmäisestä risteyksestä käännyin takaisin alas. Alamäkienkään juokseminen ei sinänsä ollut mitään herkkua juuri mäkien jyrkkyyden takia. En oikein viitsi näillä polvilla posottaa alamäkiä täysillä menemään. Toisaalta olisin luultavasti muutenkin ollut nenälläni ennen kuin ehdin polvia edes miettiä. Mutta kaiken kaikkiaan oli mukavaa vaihtelua juoksennella kesäolosuhteissa.

Chayofan kapeiden ja jyrkkien katujen lisäksi kävin myös poluilla juoksemassa. Se oli erityisen kivaa, vaikka vähän saikin keskittyä, ettei muljauttele nilkkojaan.

On siellä polkujakin, jossain

 Hieman on ikävä noihin maisemiin.

Kotona taas

Palattiin eilen Teneriffalta, ja tämä päivä on mennyt takaisin arkeen totutellessa, vaikka viikon loma sinänsä ei kauhean pitkä ollutkaan. Eli toisenkin viikon olisin saarella viihtynyt, mutta ennakoin eroahdistuksen kissastani sen verran isoksi, etten suostunut viikkoa pidemmälle reissulle lähtemään. No, kissa selvisi kissahotellissa ihan hyvin, enkä minäkään ikävöinyt itseäni kuoliaaksi, joten ehkä ensi kerralla voi varata pidemmän loman.

Kirjoittelen varmaan myöhemmin tarkemman lomareportaasin, kunhan saan käytyä kaikki kuvat läpi. Yhteenvetona voin kuitenkin todeta, että oli ihanaa päästä hetkeksi pois kylmyyden ja pimeyden keskeltä, vaikka Teneriffalla ei mikään helteisin viikko ollutkaan. Oli kuitenkin kiva kun ei tarvinnut pakkautua kymmeneen vaatekerrokseen, vaan juoksemaankin saattoi lähteä capreissa ja topissa ja tietysti Vomeroissa!

Viikko sai minut entistä enemmän odottamaan kevättä ja jään alta paljastuvaa asfalttia, auringon lämmittäviä säteitä. Ja eihän tästä kevääseen enää pitkä aika olekaan. Helmikuu on jo taittumassa taakse.

Elossa etelässä

Hola! Pikapäivitys täältä Teneriffalta. Eli selvittiin lennosta hengissä, täällä on kivan lämmintä vaikka tuuleekin ihan tajuttomasti. Päätettiin skipata pohjoisrannikon huvila uima-altaineen (pohjoisessa kylmempää ja epävakaampaa), nyt ollaan yksi yö hotellissa ja huomenna suunnataan huoneistotyyppiseen majoitukseen.

Tämä hotelli on ihanasti meren äärellä, ja ulkoa kantautuu aaltojen kohina. Tuon äänen kun saisi viedä mukanaan kotiin.

Altis henki

[Musiikki: Lana Del Rey - Born to Die]

Kävin tänään hevostelemassa, ja torstaina menen uudestaan vielä ennen reissua. Ratsastin aikani kentällä, minkä jälkeen käytiin Oskun kanssa möyrimässä lumihangessa. Hankitreeni on sekä hevoselle että ratsastajalle oivaa jumppaa. Pakkasten takia Oskua ei ollut kauheasti ratsastettu viime aikoina, joten ravaaminen ja laukkaaminen umpihangessa olivat paikallaan. Saattoi siinä minullekin hiki tulla.

Vatsaröllykkäni on muuten kasvanut. Sitähän parit viimeiset vaakalukemat ovat vienosti vihjailleet, mutta kyllä se nyt on myönnettävä, että peilistäkin katsoo takaisin hieman aiempaa turpeampi keskivartalo. Sen siitä saa kun pistää joulu- ja tammikuun suklaata ja kakkua syöden. Ajattelin jopa ihan oikeasti tehdä asialle jotain. Teneriffan reissu saa mennä omalla painollaan, mutta kun palaan takaisin kotiin aion siirtyä jätskidieetille, joka on ennenkin osoittautunut erinomaisen toimivaksi. Käytännössä syön siis kerran viikossa Aino Ihana Maitosuklaa -tonkan, jotta pää ei hajoa totaalisesti, mutta muuten pyrin pidättäytymään herkuista.

kuvalähde

No siitäkös vasta innostuin, että pääsen taas lempiharrastukseni eli laihduttamisen pariin, ja bongasin Verkkokaupan mainoksesta Garmin Forerunner 110 -sykemittarin. Silmät kiiluen tuijotin kuvassa nakottavaa vekotinta ja päässäni raksutti: "Tuo on pakko saada!" Ja niinhän se oli. Verkkokaupan sijasta hankin kyseisen mööpelin Gigantista, kun se sijaitsee lähempänä, ja hinta (129 euroa) oli tismalleen sama. Tilasin sen netin kautta siten, että haen sen paikan päältä keskiviikkona. Säästää nääs postikulut, ja voin hakea sen samalla reissulla kun käyn joogassa.

Minullahan on olemassa sykemittari, jonka äiti sai joskus Kiloklubiin (tai vastaavaan) liittymisen kylkiäisenä ja tuuppasi minulle. Laitteessa on tasan kaksi ominaisuutta: ajan sekä sykkeen mittaus, joista olen tarvinnut vain ensimmäistä. En jaksa mitään sykkeitä. Joskus yritin niitä seurata, mutta on paljon kivempi kuunnella omaa kroppaa, ja se sykevyökin vain hiersi ihon verille. Mutta tuossa Garminin vempaimessa on GPS, ja sitä olen viime aikoina kaipaillut. Olen kyllästynyt mittaamaan lenkkejä Eniron karttapalvelun avulla, minkä vuoksi minun tuleekin yleensä kierrettyä yksiä ja samoja reittejä, kun en jaksa mitata uusiakaan. Olisi ihanaa, kun voisi valita reitit hetken mielijohteesta, eikä jokaista koukkausta tarvitsisi painaa mieleen, että muistaa sitten katsoa Enirosta paljonko sekin teki... Sillä kyllä: olen pakkomielteinen matkojen suhteen!

Tallilta kävellessä olin juuri miettinyt, että nyt en kyllä tuhlaa rahaa mihinkään. Kauanpa sekin päätös sitten kesti.

Liikuntaviikko 5

Liikuntaviikko hurahti pakkasten takia hieman kevennettynä:

maanantai

45 punnerrusta (vko 3 / pv 1: 10 - 12 - 7 - 7 - 9)

45 kevennettyä punnerrusta

2,4 km kävely, 30 min
4,3 km hiihto, 41:26

tiistai

voimapyörä, 5 x 7

1,0 km kävely, 10 min
6,0 km juoksu, 46:38

keskiviikko

hathajooga, 1 h 30 min

torstai

voimapyörä, 5 x 7

5,0 km kävely, 50:26

perjantai

50 punnerrusta (vko 3 / pv 2: 10 - 12 - 8 - 8 - 12)
50 kevennettyä punnerrusta
hyppynaru, 30 min

lauantai

voimapyörä, 6 x 7

5,0 km juoksu, 37:16

sunnuntai

55 punnerrusta (vko 3 / pv 3: 11 - 13 - 9 - 9 - 13)
50 kevennettyä punnerrusta

2,4 km kävely, 30 min
4,3 km hiihto, 40:24

Perjantaina en siis pakkasten takia käynyt ratsastamassa; Oskun hengitystiet eivät oikein kestä kylmää ilmaa ja käytännössä sillä voi ratsastaa vain käyntiä, jos sää on -15 astetta kylmempi. Pysyttelin sitten kokonaan sisätiloissa, mutta lauantaina oli pakko 23 asteen pakkasesta huolimatta käydä vähän hölkkäämässä, oli kivaa!

Mitäs muuta... hiihtoa, joogaa, voimapyörää ja punnerrusohjelman infernaalinen kolmosviikko, jonka sain kuin sainkin vietyä läpi. Lienee kuitenkin sanomatta selvää, että en taatusti aio vielä siirtyä ohjelmassa eteenpäin, vaan uusin kolmosviikon ainakin kerran ellen kahdesti. Pyrin hiomaan tekniikkaa mallikelpoisemmaksi.

Perjantaina on muuten aika suunnata kohti Teneriffaa, ooh. Pakkaan ihku-Vomerot mukaan, sillä aion todellakin hyödyntää saaren ja lämpimän ilmaston olosuhteet ja käydä juoksemassa. Vähänkö huippua kun voi lähteä lenkille ilman, että joutuu pukeutumaan miljoonaan vaatekerrokseen. Olemme kaiken lisäksi vuokranneet käyttöömme oman huvilan (saimme muhkean alennuksen), jonka yhteydessä on oma pieni uima-allas. Miettikää miten ihanaa sinne on pulahtaa hikisen lenkin jälkeen! Edellytyksenä on tietysti se, että selviän lentomatkasta hengissä, gulp...

Hikoilua pakkasella

Olen Pohjois-Karjalan kasvattina tottunut kylmään talveen ja koiran ulkoiluttamiseen 30 asteen pakkasella. Siitä johtuen kun eilen pakkasta oli "vain" 22 astetta, ajattelin että mikäs tässä, ei muuta kuin kävelylle.

Sattuipa sitten puhaltamaan leppoisa Siperian viima. Naama piti haudata kaulahuivin suojiin, minkä seurauksena rillini jäätyivät totaaliseen huuruun ja lopulta erotin ainoastaan autojen ja katulamppujen valot. Ripset liimautuivat yhteen. Kilometrin toikkaroin eteenpäin puolisokeana, kunnes lasit oli pakko laittaa taskuun. Onneksi osan viiden kilometrin matkasta sai kulkea selkä viimaan päin, mutta pakko sanoa, että kun koti lähestyi, kipitin melkein puolijuoksua, sillä halusin vain sisälle ja lämpimään.

Tänään siis jäin suosiolla sisätiloihin punnertamaan ja hyppäämään narua. Pidin kolme vapaapäivää punnertamisesta, sillä maanantain treenin jälkeen lihakset olivat aika kipeät ja ajattelin, että on järkevää antaa niiden palautua kunnolla. Ja tämän päivän punnerrukset sujuivat ihan hyvin! Tai ainakin paremmin ja paremmalla fiiliksellä kuin maanantaina, lol. Olen siis menossa viikon kolme toisessa harjoituskerrassa, ja punnerruksia kertyi yhteensä jo huimat 50 kappaletta! Sarjojen päälle tein vielä saman verran kevennettyjä punnerruksia. Tällä kertaa säästyin muuten verenpurkauksilta kasvoista.

Kaivoin kaapista hyppynarun. Ajattelin, että se on näissä olosuhteissa paras juoksun korvike, ja sainpa tekosyyn laittaa Vomerot jalkaan, iih! Hypin sitten puoli tuntia, ja pakko sanoa, että on muuten aika puuduttavaa puuhaa. Katselin samalla digiboksilta American Idolia, niin aika kului vähän nopeammin.

Sellainen sisätreeni siis tänään. Ihan hyvän hien sillä sai pintaan ja naaman punaiseksi. Pitää vain muistaa, että tuota fuksianväristä toppia ja uusia Shock Absorber -tissikannattimia ei välttämättä kannata käyttää yhdessä, kun liikkuu julkisilla paikoilla.

"Oho..."

[Musiikki: Lana Del Rey - Born to Die]

"... onpas Olli laihtunut ja muutenkin muuttunut", isälläni on tapana sanoa. Oho tosiaan, sanoi vaakakin, sillä painoa oli tänä aamuna messevät 78,9 kiloa (BMI 25,2), ja kyllä: olen syönyt suklaata! Paljon. Välillä minulle tulee aina näitä kausia, että pistelen herkkujä päivittäin menemään. Salaa toivon, että jos tällä kertaa selviäisin lihomatta, mutta jostain syystä kroppaa ei ole niin helppo huijata. Kolkuttelen siis tehokkaasti itselleni asettamaani 79 kilon kipurajaa, joten kaipa se taas vaihteeksi on heitettävä hellät hyvästit suklaalle. Positiivista on se, että tiedän, mistä painonnousu johtuu ja miten se pysäyttää. Ei siis huolta, vaikka kyllähän tässä taas jää miettimään,  montako kertaa sen kantapään kautta on mentävä, että oppii.

Olen onneksi oppinut suhteellisen järkeväksi painon kanssa, eikä päivä mennyt pilalle vaa'an takia. En yksinkertaisesti suostu näkemään itseäni enää numerona.

Numeroista puheenollen. Kävin tänään joogassa ja samalla reissulla kävin keskustorilla Pekka Haaviston vaalimökillä. Söin sydämenmuotoisen piparin, johon oli tomusokerilla kirjailtu "2". Ostin myös eurolla hienon rintamerkin.

Nämä pressavaalit ovat olleet jotenkin hassu juttu. En ole aiemmin ollut mistään vaaleista näin innoissani. Lahjoitin Haaviston kampanjan hyväksi 15 euroa - teko, jota en olisi koskaan uskonut kenenkään poliitikon vuoksi tekeväni.

Niinistö on todennäköinen uusi presidentti, mutta minusta on ollut ihan mieletöntä seurata tätä niin sanottua Haavisto-ilmiötä. Kun puolitoista viikkoa sitten selvisi, että Haavisto pääsi toiselle kierrokselle, olin pari päivää ihan sekaisin. Saatoin istua bussissa kyynelet silmissä, kun pohdin, miten hän on onnistunut yhdistämään ihmisiä ja levittämään kampanjallaan ja persoonallaan hyvää ja myönteistä ilmapiiriä. Jos jotkut ihmiset ottavat minua päähän, olen huomannut sellaisissa tilanteissa miettiväni: "Toimi niin kuin Haavisto toimisi." Kuulostaa varmaan ihan hullulta, mutta ajatus on auttanut minua tyyntymään ja olemaan vastaanottavaisempi muiden ihmisten näkemyksille, vaikka olisin heidän kanssaan täysin eri mieltä. On ollut ihanaa nähdä, miten ihmiset ovat nousseet puolustamaan pehmeitä arvoja, joita on kylmällä 2000-luvulla pidetty nynnyjen kotkotuksina. Minä ainakin olen kyllästynyt jatkuvaan voiton, menestyksen ja rahan tavoitteluun, ja etenkin siksi minusta on ollut valtavan upeaa nähdä, että pehmeitä arvoja edustava presidenttiehdokas on rauhallisella ja sovittelevalla tyylillään raivannut tiensä toiselle kierrokselle.

Pekka Haaviston kampanjan myötä uskoni ihmisiin ja parempaan huomiseen on alkanut palautua. Se on aika iso juttu se.

Käsi ylös, jos itkit katsoessani videon. o/