Karmea kevät

Olen aiempina keväinä ollut havaitsevinani itsessäni jonkin sortin kevätmasennusta. Olo on nuupahtanut ja väsyttää tavalla, johon ei oikein auta mikään: ei liikunta, ei lepo, ei ravinto. Tänä vuonna kevätmasennus iski aiempaa lujemmin, ja jossain vaiheessa alkoi olla huumori koetuksella. Tuntui kuin sekä mielessä että kehossa olisi ollut käsijarru pohjassa. On vaikea selittää väsymystä, johon ei tunnu olevan lääkettä, jos sitä ei ole itse kokenut. Tunsin, miten aineenvaihdunta suorastaan pysähtyi. Liikuin, söin ja nukuin entiseen malliin, mutta paino nousi parisen kiloa enkä edes jaksa mitään väsyneitä selityksiä siitä, että lihasta se vaan on! Yritän olla kiinnittämättä liikaa huomiota vaa'an lukemiin, mutta kun ottaa huomioon, miten suuren työn takana painon pudottaminen on viime aikoina ollut (kuusi kiloa puolessatoista vuodessa), on ollut todella ahdistavaa, kun paino on yhtäkkiä taas 97 kiloa.

En ole koskaan harrastanut mitään pikadieettejä tai lukenut laihdutusoppaita, mutta pari viikkoa sitten lainasin kirjastosta pari aineenvaihduntaan liittyvää painonhallintakirjaa: Anu Marinin Aktivoi aineenvaihduntasi ja Kaisa Jaakkolan Hyvän olon hormonidieetti. En ole ehtinyt lukea kumpaakaan vielä kokonaan, mutta muutamia korjausliikkeitä niiden perusteella olen jo tehnyt. Ensimmäiseksi säädin vähän ruokailurytmiäni, koska tuntuu, että tähän mennessä olen syönyt liian harvoin ja liian vähän etenkin aamu- ja iltapäivästä. Liikun paljon ja säännöllisesti, ja minun on pakko kiinnittää huomiota siihen, että keho saa tasaisesti polttoainetta.

Toiseksi tavoitteeni on saada nukuttua paremmin. Yllä mainitsin, että nyt keväälläkin nukuin entiseen malliin, mutta se ei tarkoita sitä, että nukkuisin hyvin. Herään monta kertaa yössä vessaan ja minun on neljän jälkeen vaikea saada enää unen päästä kiinni. Nukahdan kyllä nopeasti illalla ja nukun sikeästi alkuyön, mutta ei se auta, jos loppupuolisko menee pipariksi. Parempaa unta olen lähtenyt tavoittelemaan muuttamalla ruokailurytmiä, josta jo kirjoitin, jotta suurin osa syömisistä ei pakkautuisi iltaan. Uskon, että se helpottaisi kehon oloa yöllä. Päätin myös vähentää veden kittaamista illalla, jotta ei suoraan sanoen kusettaisi koko pirun yötä. Lisäksi luin Jaakkolan kirjasta magnesiumin tärkeydestä, minkä seuraukseni tilasin netistä ihan höpelönä magnesiumia eri muodoissa: magnesiummalaattia, -glysinaattia ja tauraattia sekä magnesiumglyserofosfaattia. Kolme ensimmäistä löytyy Puhdistamon purkista ja viimeistä Tri Tolosen illalla nautittavasta tuotteesta.

Magnesiumin pitäisi parantaa unenlaatua ja auttaa hermostoa rauhoittumaan ja lihaksia palautumaan. Katsotaan, miten käy. Olen toiveikas.

Koska oma olotila alkoi ahdistaa ja päässä alkoi pyöriä jos jonkin sortin uhkakuvia tuhoutuneesta terveydestä, kävin pitkästä aikaa mittauttamassa kolesterolin, paastoverensokerin ja kilpirauhasarvot. Ensisijaisesti pidin uupumuksen ja pysähtyneen olon syynä kevättä, mutta koska suvussa on jonkin verran kilpirauhasen vajaatoimintaan, halusin mittauttaa myös sen. No, tulosten perusteella olen terve kuin pukki, mikä sinänsä on ihan loogista ottaen huomioon ruokavalioni ja liikuntaharrastukseni.

Kaikki luvut ovat nätisti viitearvoissa. LDL:n viitearvoa ei jostain syystä saamassani lappusessa lue, mutta siinä tavoite on alle 3.0 mmol/l. On jotenkin aina huojentavaa nähdä mustaa valkoisella nuo rasva- ja sokeriarvot, koska niihin on sukurasitetta mutta niihin ihan todistetusti pystyy vaikuttamaan omilla valinnoillaan. Vaikka paino sakkaa, niin kyllä tässä jotain tehdään oikein.

Ja siihen painoon yritän nyt puuttua edellä mainituilla ruokarytmin muutoksella ja unenlaadun parantamisella. Pitkän ja kylmän kevään päätyttyä yleinen olotila ja vireystasokin alkaa olla taas paremmalla tasolla. Hyvä tästä tulee.

Lisää kuntosalitreeniä

Olen nyt käynyt kuntosalilla vajaat kaksi vuotta, ja aloittaminen on ollut yksi elämäni parhaita päätöksiä. Olin jotenkin niin tottunut siihen, että selkää jumittaa, korventaa, kiristää, polttaa tai sattuu koko ajan, etten osannut edes ajatella, että toisin voisi olla. Nyt on toisin.

Keskimäärin olen käynyt kuntosalilla kaksi kertaa viikossa. Se on riittänyt vakauttamaan ja voimistamaan selkää. Voimaa on tullut pikkuhiljaa lisää, mutta onhan se ollut hidasta. Kolmen kuntosalitreenin sovittaminen kalenteriin on ollut vaikeaa, kun olen halunnut käydä myös esimerkiksi joogassa ja Les Mills Sprintissä. Lisäksi sotkin viime kesänä ja syksynä työmatkoja pyörällä niin paljon kuin ikinä jaksoin, koska halusin vältellä busseja piheyttäni ja koronan vuoksi.

HeiaHeian mukaan liikuin viime vuonna 539 tuntia ja mukavan monipuolisesti:

Tuohon määrään jos olisi väkisin änkenyt sen kolmannen kaivatun kuntosalitreenin, niin aika työlääksi olisi mennyt.

Pitkän harkinnan päätteeksi päätin helmikuussa irtisanoa Om Yogan jäsenyyteni. Se on ihana paikka joogata, ja olen tykännyt etenkin joogarengastunneista, koska ne tekevät hyvää selälleni. Lopettamispäätökseen vaikutti korona (joogatunneilla käynti olisi edellyttänyt bussilla matkustamista, koska en uskalla pyöräillä talvella) ja se, että halusin vapauttaa kalenterissa tilaa kuntosalitreenille.

Alkuvuodesta maanantaisin oli joogarengastunti, lauantaisin bodybalance ja sunnuntaisin spinning ja Sprint. Aikatauluun sidotut ohjatut tunnit jättivät siis vapaaksi tiistain, keskiviikon, torstain ja perjantain, joihin oli mahdotonta sovittaa kolmea kuntosalitreeniä, koska halusin pitää kyseisten treenien välissä ainakin päivän tauon. Välillä tein niin, että treenasin lauantaisin kuntosalilla ennen bodybalancea, mutta mieluummin erotan ne eri päiville.

Nyt kuntosalipäiviäni ovat maanantai, keskiviikko ja perjantai. Kaksi treenikertaa viikossa on vaihtunut kolmeksi, ja sen huomaa. Tekeminen on helpompaa, olo on voimakkaampi ja painoja pystyy lisäämään. Tuntuu hyvältä eikä selkäkään ole pahastunut. Selän hyvinvointi on edelleen tärkeysjärjestyksessä ykkösenä mitä tulee tekemiini liikkeisiin, treenimäärään ja painoihin.

Kuntosaliohjelmani perustana on yhä sama ohjelma, jonka laadimme aikoinaan yhdessä fysioterapeutin kanssa. Ohjelma on kaksijakoinen, ja molemmilla kerroilla käydään koko kroppa läpi, joskin selkäpainotteisesti. Nyt päätin lisätä myös vähän enemmän alakropan liikkeitä vahvistaakseni persausta. Tältä pohjalta koostin kolmannen treenikerran, niin että joka kerralla treenaan koko kehon läpi mutta liikkeitä vaihdellen. En siis harrasta erikseen mitään jalka- tai käsipäiviä. Pysyy kroppa paremmin vetreänä, kun vie sen kokonaisuudessaan myllyn läpi useamman kerran viikossa.

PCOS

Minulla diagnosoitiin PCOS muistaakseni silloin, kun olin 19-vuotias. Minulla oli nuorena todella hämmentävät kuukautiset: ne tulivat tyyliin kahdesti vuodessa ja kestivät kuukauden kerrallaan. Ongelmaa lähdettiin selvittämään gynekologin vastaanotolla, ja ultrassa paljastuivat monirakkulaiset munasarjat. Muistan vastaanotolta, että minulle kerrottiin, että lasten saaminen voi olla tulevaisuudessa normaalia hankalampaa. Kuukautiskierron säännöllistämiseksi ja lievään hirsutismiin sain e-pillerireseptin. Kuukautiset normalisoituivat ja karvankasvu rauhottui. Olo tuntui normaalilta.

Vasta vuosien varrella olen kunnolla havahtunut PCOS:n tuomiin muihin haasteisiin: insuliiniresistenssiin ja paino-ongelmiin. Kun aloin vuonna 2009 räpeltää elämäntapamuutosta, tiedostin oireyhtymän ja että se voi vaikeuttaa laihtumista. En kuitenkaan suostunut pitämään sitä esteenä, ja eihän se sitä ollutkaan, koska onnistuin pudottamaan painoa viitisentoista kiloa aina normaalipainoon saakka.

Sittemmin lihottuani kilot takaisin säännöllisestä ja runsaasta liikunnasta huolimatta olen kipuillut oireyhtymän kanssa todella paljon. Kuvittelen, että ihmiset luulevat minun huijaavan tai liioittelevan, kun kerron urheiluharrastuksistani: "Eihän toi oikeasti voi liikkua noin paljon, sillä muutenhan se olisi hoikka." Kukaan ei ole koskaan sanonut minulle mitään tuollaista, mutta yhteiskunnassamme vallitsee niin vahvana mielikuva ja käsitys ylipainoisista ihmisistä laiskoina ja tyhminä sohvaperunoina, etten voi sille mitään, että puna kohoaa kasvoilleni ja tuskanhiki nousee pintaan, kun mietin, että tuumivatkohan ihmiset salaa minun olevan joku itsepetoksessa elävä tampio. Sitten alan ruoskia itseäni, että kyllä minun pitäisi pystyä laihtumaan ihan samalla tavalla kuin kaikkien muidenkin. Ei se PCOS oikeasti vaikuta. Sinä vain kuvittelet.

Totuus on, että tykkään herkuista ja että se on pitkälti painon kertymisen syynä. Totuus on myös se, että "jopa yli 60% PCOS-potilaista on ylipainoisia. Oireyhtymään liittyvistä aineenvaihduntahäiriöistä johtuen painonpudotus voi vaatia keskivertoa enemmän työtä, mutta se on mahdollista". Törmäsin vähän aikaa sitten Korento ry:n sivustoon, josta äskeinen lainaus on napattu. Tuntui kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltä. Siinä se vihdoin ja viimein luki selvällä suomen kielellä. Ylipainoni ei ole yksin minun syyni. Minulla on oireyhtymä, joka ihan oikeasti sotkee rasva- ja sokeriaineenvaihduntaa ja tekee painonhallinnasta keskivertoa vaikeampaa.

Yritän opetella olemaan sallivampi itseäni kohtaan. Aiemmin olen vain sullonnut PCOS:n jonnekin pieneen lippaaseen ja haudannut sen mieleni perukoille. Olen soimannut itseäni, kun paino on noussut tai ei ainakaan ole laskenut. Nyt olen päättänyt antaa itselleni aikaa. Viimeisin reilu vuosi on osoittanut, että minä pystyn tähän, minun kehoni pystyy tähän, kun vain hengitän ja otan rauhallisesti. Painoni on pudonnut tässä ajassa kuusi kiloa. Suunta on hidas mutta oikea. Minä opin koko ajan uutta elämäntapaa, jossa syön riittävästi ja terveellisesti, niin että voin hyvin. Enkä vain nyt vaan koko loppuelämäni.