Kohti EM-kisoja

[Musiikki: Mira Luoti - Tunnelivisio]

Ensin lyhyt katsaus helmikuun SM-kisoihin: Lauantain OALC:ssä tein 20-kiloisella kuulalla keskiverron suorituksen 91 toistoa, joka riitti odotetusti neljänteen sijaan. Sunnuntain biathlonissa tein 16-kiloisella kuulalla jäätävän hyvän yhteistuloksen 331 toistoa (työntö 148, tempaus 183), joka niin ikään riitti neljänteen sijaan. Se oli todella suuri pettymys, vaikka tiesin ennalta, että painoluokkien yhdistelyn takia vastassa tulisi olemaan kolme erittäin kovaa mimmiä. Kultaa voittanut teki 340 toistoa, hopea irtosi 337 toistolla ja pronssi 332 toistolla. Jäin siis kahden toiston päähän pronssista. Kahden toiston päähän siksi, että pronssia voittanut oli minua kevyempi eli olisi tasatilanteessa voittanut. Kilpailu oli koko SM-viikonlopun tasaisin enkä todellakaan hävinnyt huonoille, mutta itkin monta päivää kisan jälkeen. Olin tehnyt kovasti töitä, treenannut ahkerasti, ladannut koko sydämeni ja sieluni ja kaikki odotukset tuohon suoritukseen. Ja sehän siinä oli, että koska ylitin kaikki omani ja muiden odotukset, neljäs sija oli kuin ämpärillinen jäävettä niskaan. Tiedän, ettei mitalisijoille pitäisi antaa liian suurta merkitystä, mutta mitali olisi merkinnyt minulle niin valtavasti. Se, että olisin saanut kivuta palkintopallille arvokisoissa. Minä, se lihava ja huonokuntoinen tyttö, josta kukaan – vähiten hän itse – ei koskaan odottanut urheilijaa. Se olisi jotenkin vain ollut niin iso juttu.

Sitten sähköpostiin kolahti maajoukkuekutsu. Olin saanut tempaustulokseni perusteella maajoukkuepaikan Latviassa toukokuussa pidettäviin EM-kisoihin. Hetken harkinnan jälkeen vastasin kutsuun myöntävästi. Nielin SM-kisojen pettymyksen ja suuntasin katseen kohti uutta tavoitetta: 200 toiston maagista rajaa. EM-kisoissa se on vähimmäistavoite, jos minun painoluokassani (yli 68-kiloiset) halajaa kärkikahinoihin. Ehdin vetää SM-kisojen jälkeen viikon henkeä, ja sitten alkoi uusi entistä kovempi treenikausi. Viimeiset kaksi kuukautta olen treenannut 16-kiloisella lisää tahtia ja 18-kiloisella lisää otevoimaa, ja viikottaiset tempausmäärät ovat kohonneet keskimäärin 500–600 toistoon. Olen pikkuhiljaa minuutti minuutilta kasvattanut kovatahtisten (tahti 21–22 toistoa minuutissa) tempaussarjojen pituutta aloittaen lyhyistä kahden minuutin sarjoista. Eilen EM-kisaporukkamme ja muutama muu seuratoveri kokoonnuimme salille tekemään harjoitusnostot, ja minä tein ensimmäisen täyden kymppiminuuttiseni EM-tavoitetahdilla. Tai no, kymmenen minuuttia jäi noin viisi sekuntia vajaaksi, kun oikean käden otevoima yksinkertaisesti hyytyi, mutta epävirallinen tulos oli 206 toistoa (kisoissa tuomari ei välttämättä olisi päästänyt kaikkia oikean käden toistoja läpi). Oikeissa kisoissa ja edellyttäen, että kaikki toistot olisi hyväksytty, olisin kohonnut tuloksella Suomen kaikkien aikojen kuudenneksi parhaaksi.

EM-kisat ovat siis ensi viikon viikonloppuna, ja oma nostoni on sunnuntaina 14. päivä. Eilisen testinosto jätti ristiriitaisen mutta kokonaisuudessaan hyvän fiiliksen. Vasen käsi, jota olen aina pitänyt aavistuksen oikeaa heikompana, yllätti positiivisesti. Puskin sillä ensimmäisen viiden minuutin aikana vaivatta 108 toistoa. Ongelmat alkoivat kädenvaihdon jälkeen, sillä jostain syystä oikean käteni tekniikka ei ole samalla tasolla kuin vasemman käden. En saa pysäytettyä kuulaa tarpeeksi jämäkästi yläasennossa, mikä voi johtaa hylättyihin toistoihin. Lopulta sain räpistelyä oikealla kädellä kasaan 98 toistoa. Nämä viimeiset puolitoista viikkoa aionkin nyt keskittyä hiomaan oikean käden tekniikkaa, sillä se, saanko sen edes lähellä vasemman käden tasoa, on luultavasti ratkaiseva tekijä sijoituksia jaettaessa. Kunnollinen tekniikka säästää otevoimaa ja tietää vähemmän hylättyjä toistoja.

Lähden kisoihin odottavaisin ja positiivisin mielin. Minulla on jälleen kaikki mahdollisuudet mitaliin, ja vaikka SM-kisojen pettymys on tuoreessa muistissa ja kehottaa varautumaan siihen, että voin jäädä ties monenneksiko, en silti osaa olla unelmoimatta.

Kaksi viikkoa

SM-kisoihin on vielä pari viikkoa aikaa. Tällä hetkellä tilanne on se, että olen kuntopiikin huipulla ja seuraavat viikot mennevät jännätessä, saanko pidettyä kuntopiikin yllä. Periaattessa olen kisoihin valmis heti. Omalla tavallaan en kauheasti pelkää, että kuntopiikki hurahtaa ohi, sillä ehdoton vahvuuteni on suoritusvarmuus. Mutta onhan tämä jännittävää. Viimeisten viikkojen aikana mitalinälkä on kasvanut kasvamistaan. En ole koskaan pitänyt itseäni minään kilpaurheilijana, mutta nyt jokin liekki on leimahtanut sisälläni ja tahdon oikeasti menestyä ja olla paras.

Juoksusta luopumisen jälkeen olin vähän eksyksissä ja päädyin kahvakuulan pariin, kun CityDealissa oli hyvä tarjous ja jotain piti keksiä juoksun tilalle. Jossain vaiheessa eksyin GS- eli kahvakuulaurheilutunneille ja osallistuin seuran piskuisiin kisoihin. Siitä se sitten lähti. Kisaamiseni on ollut tähän saakka harrastelijamaista asenteella, että kunhan nyt mennään tekemään omaa ennätystä. Nyt se on kuitenkin muuttunut. Tiedän olevani hyvä ja hyvässä kunnossa ja että minulla on kaikki mahdollisuudet menestyä kahden viikon päästä.

Alun perin oli tarkoitus, että osallistuisin pelkkään biathloniin 16-kiloisella, mutta joulukuun lopussa valmentaja heitti ajatuksen OALC:stä (eli rinnalleveto-työnnöstä) 20-kiloisella. No ei muuta kuin treenaamaan. Kahdessa kuukaudessa olen edistynyt siihen pisteeseen, että jaksan täyden kymppiminuuttisen ja harjoituksissa tehty ennätys on 91 toistoa. Se ei millään muotoa tule riittämään kirkkaimpiin mitaleihin, mutta pronssiin minulla on jonkinmoiset mahdollisuudet. Aiemmin en siis ole 20-kiloisella treenannut käytännössä mitään. Siihen nähden olen tyytyväinen.

Biathlon on päälajini, ja siinä piilevät suurimmat menestyshaaveeni, joskin olen saamassa vastaani jäätävän kovia kanssakilpailijoita, jotka ovat niittäneet menestystä MM-tasolla ja nostavat jo 24 kilon kuulaa. Mutta sen olen päättänyt, että eivät ne supernaiset ilmaiseksi mitaleja kahmi. Tänään tein treenissä uuden työntöennätykseni 151 toistoa ja viime viikolla tempausennätykseni 181 toistoa. Sen näkee sitten kahden viikon päästä, miten lauantain OALC vaikuttaa sunnuntain biathloniin ja pystynkö tekemään sekä työnnöstä että tempauksesta yhtä hyvät tulokset saman päivän aikana kuin treeneissä eri päivinä, mutta odotukset ovat korkealla. Lajia tuntemattomille nuo toistomäärät eivät sano varmaan mitään, mutta vertailutietona kerrottakoon, että viime vuonna minun painoluokkani kultamitali irtosi yhteistoistomäärällä 309. Itse tein tuolloin 239 toistoa (työntö 126 ja tempaus 113 toistoa) eli jotain kehitystä on tapahtunut. Mutta kuten sanottua, tänä vuonna taso on kovempi ja nyt 309 toistolla ei välttämättä pääse edes mitaleille.

Reilun kahden viikon päästä siis selviää, miten ämmän käy. Olen ihan hurjan innoissani!