Yksinäinen uimari

[Musiikki: Of Monsters and Men - My Head Is an Animal]

Vapun takia tänään ei ollut kahvakuulatuntia, joten päätin sen sijaan käydä uimassa. Otaksuin nimittäin, että perinteisen ryyppäysjuhlan aikaan halli mahtaa kumista tyhjyyttään. Jo halliin astuessa tiesin osuneeni oikeaan: hallista ei kaikunut tuttuja valmentajien huutoja, lasten hihkumista eikä muuta yleistä hälinää. Uimassa oli lisäkseni viitisen ihmistä, joten kerrankin sain radan ihan omaan käyttöön. Oli kivaa, kun sai keskittyä rauhassa tekniikkaan eikä tarvinnut väistellä muita uimareita.

Uin perinteiset kaksi kilometriä puoliksi rintauintia ja puoliksi kroolia. Vaihdoin tyyliä aina 250 metrin välein. Kiinnitin erityisesti huomiota rintauinnin veden alla tapahtuvaan liukuvaiheeseen. Minulla on tapana nousta pintaan liian aikaisin, mutta nyt kun olen oppinut kunnolla hengittämään lyhyen pinnalla olon aikana, sain liukuihin hyvin pituutta. Liukuun liittyen treenasin myös potkuja. Rintauinnin potkuni tuppaa olemaan vähän tehoton, vaikka sen pitäisi kaiketi muodostaa 80 prosenttia eteenpäin vievästä voimasta. Ennen tekniikkakurssia osasin uida pelkkää mummosammakkoa, ja kun ruvettiin opettelemaan oikeaoppista rintauintia, tajusin miten päin persettä olin kaiken tehnyt. Vanhoissa tekniikoissa onkin ollut karsimista. Sammakkoa uidessa tein suurimman osan työstä käsillä ja potkutkin olivat kotoisin jostain perämetsästä, missä vettä ei ollut ikinä nähtykään. Oikean potkutekniikan opetteleminen olikin rintauinnissa oikeastaan kaikkein vaikein juttu. Ja tietty se hengittäminen.

Kroolissa sen sijaan keskityin pyörittämään käsiä tasaisesti. Hengitän oikealta puolelta, ja aina sisäänhengityksen aikana vasen käteni tuppaa pysähtymään hetkeksi veden alla. Ilmeisesti haen sillä tasapainoa tai yritän pitkittää aikaa, jonka kasvot ovat pinnalla. Tähänkin ongelmaan on auttanut, kun hengitys on muuttunut automaattiseksi.

Uinnista on tullut tosi paljon mielekkäämpää, kun ei tarvitse enää kyntää vettä sammakkotyylillä ja kärsiä illalla ilkeistä niskakivuista ja joskus jopa tosi pahoista päänsäryistä. Suosittelen tekniikkakurssia ihan jokaiselle! Eikä haittaa, jos osaa ennalta vain tuota kuuluisaa mummosammakkoa. Olen elävä todiste siitä, että paskasta tekniikasta voi oppia eroon. Uinti on jotenkin tosi motivoivaa, kun huomaa koko ajan edistyvänsä ja oivaltavansa uutta.

Liikuntaviikot 16 & 17

Aika kulkee. Liikuntakooste tulee taas kahden viikon töräyksenä. Näitä on kyllä välillä yhtä kiinnostava listata kuin tuijottaa sammaloituvaa kiveä, mutta kun on joskus tullut otettua tavaksi, niin menköön.

VIIKKO 16

maanantai

6,3 km kävely, 1:07:50

jooga, 1 h 45 min

tiistai

4,2 km kävely, 45 min

kahvakuula, 1 h

keskiviikko

voimapyörä, 4 x 15

7,2 km kävely-/juoksulenkki, 1 h

torstai

4,2 km kävely, 45 min

kahvakuula, 1 h

perjantai

10,8 km pyöräily, 45 min

ratsastus, 1 h

lauantai

jooga, 1 h 40 min

sunnuntai

4,0 km kävely, 45 min

2000 m uinti, 1 h 10 min

VIIKKO 17

maanantai

vapaa

tiistai

kahvakuula, 1 h

keskiviikko

5,6 km kävely, 1:12:30

torstai

4,2 km kävely,  45 min

kahvakuula, 1 h

perjantai

10,8 km pyöräily, 45 min

ratsastus, 1 h

lauantai

7,1 km kävely-/juoksulenkki, 1 h

sunnuntai

4,0 km kävely, 45 min

2000 m uinti, 1 h 10 min

Varovaiset juoksutreenit jatkuvat. Siirryin eilen jo kolmen minuutin juoksupätkiin. Tukenani olivat hyppääjänpolviremmi sekä uudet Vomerot. Kulku tuntui pehmeältä, vaikkakin juoksukunto on kaukana niistä päivistä, kun juoksin puolimaratonin. Sillä ei oikeasti ole mitään väliä. Muistan elävästi ne ajat, kun viikon flunssa sai hermoromahduksen partaalle, että voi ei, mitä mä nyt teen kun en pääse viikkoon juoksemaan ja kunto laskee kuin lehmän häntä ja aaaaaaargh! Nyt osaa katsoa huomista, ensi viikkoa, ensi kuuta ja jopa vuotta ellei useampaakin pidemmälle. Elämä pakottaa.

Onneksi on niin paljon muutakin liikuntatekemistä, ettei välillä oikeastaan edes ehdi murehtia, kun ei pääse juoksemaan. Kahvakuulatunneilla olen käynyt tunnollisesti kahtena päivänä viikossa. Kahden käden työntö on muuten aika raastava liike. Mutta voima lisääntyy!

Aloitin pyöräilykaudenkin, kun tallille vievä tie luopui jääkerroksestaan. Ensimmäinen pyörämatka alkoi sillä, että vaijerilukon avain katkesi lukkoon. Mikä epätoivon hetki! Lukko kuraantui, kastui ja varmaan ruostuikin viime syksyn rapasäillä, ja sehän perkele oli mennyt talven aikana ihan juntturaan, koska sen puhdistaminen olisi luonnollisesti vaatinut ylimaallisia ponnistuksia. Sain sitten kynsin väännettyä ja irrotettua avaimentyngän lukosta, ja hyvin varovaisesti sain avattua lukon vara-avaimella. Pääsin siis lopulta matkaan, eikä tarvinnut kävellä. Huh. Kyllä noista talvella talsituista tallimatkoista olinkin jo saanut tarpeekseni. Ostin uuden vaijerilukon Tigeristä kolmella eurolla. Jee.

Hiekkateillä vaanivien pahojen routakuoppien vuoksi olen ratsastanut pari viimeistä kertaa kentällä. Kouluhumppaa. Ykä on aika cool kouluratsu. Nostaa laukan ravista todella pehmeästi eikä säntäile. Harjoitusravi on todella mukava istua. Oskulla ratsastaessa välilevyt olivat aina kovilla, enkä sillä juuri harjoitusravia mennytkään. Ykällä ei muuten ole lainkaan satulaa, vaan sillä käytetään ratsastusvyötä. Olin aluksi ihan varma, etten pysy selässä mitenkään ilman satulaa, mutta itse asiassa siellä pysyy ratsastusvyön kanssa paremmin. Satula on aina vähän liukas, mutta ratsastusvyön alla olevista huovista ja patjoista saa ratsastushousuilla erinomaisen otteen. Jonkin verran enemmän joutuu tekemään töitä istunnan kanssa, kun satulan takakaari ei ole ohjaamassa ryhtiä, mutta siinähän ne keskivartalon lihakset vain vahvistuvat. Kevyt ravi on kyllä välillä sellaista eteenpäin kenottamista, että tuntuu kuin olisi palannut aloittelijaksi ja ratsastaisi ekaa kertaa ravia...

Uinnista vielä sen verran, että olen tosi tyytyväinen käymäni tekniikkakurssin antiin. Olen nyt itsekseni harjoitellut rintauintia ja vapaauintia, ja molemmat alkavat sujua hyvin. Hengitys ei enää varasta kaikkea huomiotani, vaan pystyn vaivatta uimaan pitkiä matkoja, ilman että joudun aina altaan päädyssä pysähtymään haukkomaan happea. Ihanaa, kun hengityksen voi ikään kuin unohtaa ja antaa vain mennä. Käytän edelleen nenäklipsiä, ja saa nähdä, milloin siitä tulee luovuttua vai tuleeko koskaan. Toistaiseksi näin on hyvä. Kävin tänään uimassa, ja välillä kehon valtasi vedessä sellainen painottomuuden tunne: tuntui kuin olisin ollut yhtä veden kanssa ja vain soljunut eteenpäin. Aika jees. Suurimman osan ajasta meininki tuntuu nimittäin taistelulta vesimassoja vastaan, mutta välillä sitten tulee noita hetkiä, kun jokin vain loksahtaa kohdalleen ja keho kuljettaa. Pikkuhiljaa nuo hetket ovat lisääntynyt, ja niin se taitaa olla, että paremmaksi uimariksi ei voi kehittyä muuten kuin uimalla ja uimalla vielä vähän lisää.

Iloinen juoksija

Kuten todettua, kevään eka juoksulenkki meni hanurilleen. Toisen lenkin aikana ekan lenkin muisto painoi vahvana mielessä, ja lenkki meni jännittäessä, että mitähän tästäkin taas tulee. Tänään (keskiviikkona) kävin jälleen hieman juoksemassa, ja nyt osasin jo rentoutua ja nauttia. Oli aika kivaa! Vilkaisin kuvajaistani aina bussipysäkkikatosten ohi juostessa ja hymyilytti ja saatoinpa salaa näyttää itselleni voitonmerkkiä. Tuntui juoksijalta! Viime vuosien onnistumiseni liikunnan ja painonhallinnan saralla ovat olleet erittäin vahvasti kiinni juoksijan identiteetissäni, ja tuntui hyvältä saada siitä edes pieni palanen takaisin.

 I'm still a rock star. I got my rock moves.

Joogakuulumisia

[Musiikki: Pink - Truth About Love]

Joogasin eilen pitkästä aikaa. Ihan vain kotona joogatunneilta opittuja asanoita. Minulle on muodostunut tietynlainen ohjelma, jonka teen läpi. Ensin vain istun joogamatolla ja keskityn hengittämiseen pyrkien rentoutumaan ja rauhoittumaan siinä hetkessä. Sen jälkeen seuraavat niskan venytykset, joiden jälkeen alan venytellä jalkoja. Pikkuhiljaa siirryn kontilleni yhdistettyyn kissa- ja lehmäasanaan, joka tekee hyvää selälleni. Sen jälkeen on vuorossa alaspäin katsova koira. Sitten pari erilaista aurinkotervehdyssarjaa. Aurinkotervehdysten jälkeen teen muutaman fyysisemmän asanan: trikonasanan, utthita parsvakonasanan, parivrtta trikonasanan sekä eteenpäintaivutuksen haara-asennossa. Niiden jälkeen palaan selinmakuulle ja joogavyön avulla venyttelen jalkoja lisää. Lopuksi vielä muutama vartalonkierto selin, josta onkin aika jäädä kuolleen miehen asanaan. Loppurentoutus saattaa kestää hyvinkin jopa puoli tuntia. Se on jotenkin täydellinen hetki: asanat ovat rauhoittaneet mielen ja kehon, ja on lupa vain olla ja maata paikoillaan rentoutuneena.

Lähiaikoina aion käydä jälleen ohjatuilla joogatunneilla. Ostin (ylläripylläri) CityDealista sarjakortin Ong Namo -joogakouluun. Korttiin sisältyy kymmenen puolen tunnin pätkää eli jos käyn puolitoista tuntia kestävällä tunnilla, kortista ruksataan kolme ruutua. Jotenkin tosi kiva päästä taas ohjatuille tunneille. Kotona omassa rauhassa joogaminen on toki ihanaa, mutta kuten yllä jo totesin, uraudun tosi helposti yksiin ja samoihin asanoihin. Ihan hyvä päästä vaihteeksi oppimaan uutta. Tuohon korttiin muuten sisältyy yksi ilmainen tutustumiskäynti kaverille, joten jos joku tahtoo lähteä kanssani joku kerta joogaan, niin hihkaiskoon!

Tuo eilinen joogahetki teki hyvää kropalle (no niinhän jooga aina tekee). Kun sain jalkojen lihakset rennoiksi, niin kiukkupolvikin tuntui vähemmän kiukkuiselta. Ne hetket ovat oikeasti kullanarvoisia, kun polvi tuntuu joustavalta ja pehmeältä. Tänään kahvakuulan jälkeen oli sama fiilis. Liike ja liikunta on ehdottamasti parasta lääkettä. Vähän kaikkeen.

Toiveikas juoksija

[Musiikki: Kent -Röd]

Pari viikkoa sitten kävin vähän juoksemassa, ja päin persettähän se meni. Polvi suuttui ja minä suutuin polvelle. Siinä sitten kiukuteltiin tovi toisillemme. Polvi rauhoittui, minä rauhoituin ja päätettiin yrittää uudestaan.

Kävin eilen hiippailemassa tutun, noin 7 kilometrin reitin. Kaksi minuuttia kävelyä, kaksi minuuttia juoksua. Toista kolmetoista kertaa. Kävele loppumatka kotiin. Vähän siihen koipeen kolotti. Mutta ei paljon. Huomattavasti vähemmän kuin edellisellä kerralla. Tänään ei ole ilmennyt oikeastaan lainkaan jälkikipuja. Jonkin verran naksumista.

Testasin juostessa ekan kerran hyppääjänpolviremmiä (engl. knee strap), jonka ostin joskus talvella. Kyse on varsin yksinkertaisesta remelistä, joka asetetaan suoraan polvilumpion alle. Ohut taipuisa putki remmin sisällä aiheuttaa polvilumpion ja sääriluun yhdistävään jänteeseen pienen paineen, joka auttaa helpottamaan hyppääjänpolvesta tai Osgood-Schlatterin taudista kärsivien oireita. Pitäisi kuulemma auttaa myös kondromalasian riesakseen saaneita ihmisiä. Ymmärtääkseni remmi auttaa polvilumpiota pysymään oikeassa asennossa, eikä lumpio pääse hankautumaan sääri- ja reisiluita vasten väärässä asennossa.

Kun polvi kipeytyi juoksusta pari viikkoa sitten, kokeilin remmiä levossa, ja paine tuntui lievittävän kipua. En osaa vielä sanoa, auttoiko se myös varsinaisesti juostessa, mutta eiköhän tuo mukaan lähde myös seuraavalla lenkillä. Näyttihän se vähän hassulta mollukalta juoksupökien alla, mutta väliäkös tuolla.

Sivuhuomiona on muuten mainittava, että kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, oikea jalkani on edelleen heikompi kuin vasen (joka on siis  kuvassa oikealla). Vuoden 2007 välilevynpullistuma vaikuttaa yhä vain. En luultavasti ole tähän päivään mennessä osannut korjata askellustani normaaliksi sen jälkeen kun pullistuma vei oikeasta jalkaterästä lihasvoiman ja puudutti jalan ulkosyrjän ja osan varpaista. Sen seurauksena kävelin noin vuoden verran käytännössä vasemman jalan varassa, kunnes pikkuhiljaa oikean jalkaterän tunto ja voima alkoi palautua, että pystyin taas nousemaan päkiän varaan ja ponnistamaan myös oikealla jalalla. Ja nyt kun oikeassa jalassa on noita polviongelmia, niin varaan edelleen herkästi painoa vasemmalle jalalle ja teen sillä enemmän töitä. Huokaus.

Tarkoitus on ottaa käyttöön uudet Vomerot. Laskeskelin, että olen juossut nykyisillä noin 500 kilometriä ja luultavasti kävellytkin useamman sata. Vaimennusta niissä vielä on, mutta polvi vaatii nyt parasta.

Uudet Vomerot ovat muuten samanlaiset kuin vanhat, mutta puoli kokoa suuremmat. Vanhat ovat kokoa 7,5 ja uudet 8. Lisäksi tilasin äsken lempikaupastani SportsDirectistä jälleen yhdet Vomerot. Tässä sen muuten taas näkee: en kykene asennoitumaan siihen, että juoksu olisi osaltani kokonaan ohi. Menneeseen vuoteen on mahtunut lukemattomia juoksupettymyksiä, mutta jokin saa uskomaan, että vielä minä jonain päivänä juoksen. Syy siihen, miksi ostin uudet Vomerot jo nyt, vaikka korkkaamatta on täysin tuliterä pari, on se että haluan nimenomaan Vomero 6:t. Uusin malli on seiska, mutta siitä on juoksijoiden mukaan pilattu Vomeroiden tärkein ominaisuus eli jalat hellään huomaansa kietova ilmatyynyalusmainen olemus. Kutosia ei tahdo enää kauheasti olla kaupoissa, mutta SportsDirectistä löytyi vielä yksi naisten malli sopivassa koossa. Väri nyt on vähän pöllö, mutta en kuole siihen.

Kuvalähde + tuotelinkki

Oikeastaan tekisi mieli odottaa, että nuo mustat ehtivät kotiin ja ottaa noiden valkoisten sijasta ne käyttöön. Vaihtelua nääs. Ihan nätithän nuo loppujen lopuksi ovat.

Joo, ja tärkeintähän on tietysti se, että halvalla lähti! Kasikoko oli nettikaupassa 65 puntaa, mutta jostain syystä sivusto ei päivittänyt hintoja euroiksi oikein, vaan kun kassalla vaihdoin valuutan, hinta oli 65 euroa. Sopivasti löysin vielä Googlesta alennuskoodin, jolla sai 10 prosenttia pois juoksu-, pyöräily- ja uimavarusteiden hinnoista. Eli lopulta kengille jäi hintaa 58,50 euroa. Tilaukseen tarttui nyt tietysti muutakin kuten pari paitaa, sukat, juomapullo, uikkari, satulalaukku pyörään ja sen sellaista. Postikuluineen loppusumma oli 105 puntaa eli sivuston bugin ansiosta 105 euroa. Olen joskus miettinyt, pitäisikö testata Asicsin vastinetta Vomeroille eli Gel-Nimbusta, mutta Nimbusten hinta on niin jäätävä, että jääköön edelleen testaamatta.

P.S. Enkä näemmä ole ainut blogimaailman asukki, joka on sortunut kenkäostoksille. Oi kevät!

EDIT [klo 18:51]: Vomerosta on näköjään markkinoilla jo Vomero 8. Eli seiska ei olekaan uusin.

Liikuntaviikot 14 & 15

[Musiikki: Kent - Du & Jag Döden]

 

Pari viikkoa on väsyttänyt. En ole jaksanut mitään blogeja tai vastaavaa. Olen hengittänyt ja keräillyt itseäni sen verran kasaan, etten ole jäänyt sänkyyn makaamaan. 

Olen huomannut, että vajoaminen on viheliäisintä mitä itselleen voi tehdä.

Purin ahdistusta liikkumalla sen verran kuin tuntui hivenen epämukavalta. Raahauduin kahvakuulatunneille, vaikka olo oli jo viikolla 14 niin voimaton, että etunojapunnerrukset menivät harakoille. En saanut kertaakaan tehtyä 32 punnerrusta putkeen. Tein sen minkä jaksoin ja 10-15 sekunnin tauon jälkeen loput.

Tiistain 9.4. kahvakuulatunnin alla olo oli lopen uupunut. Makasin iltapäivällä sängyssä kolme tuntia ja tuijotin kauhuissani kelloa, joka hiipi koko ajan eteenpäin. Lopulta nousin ylös, pakkasin tavarat reppuun ja lähdin tunnille. Valitsin 12 ja 16 kilon kuulat. Pakotin lihakset töihin, olin kirkuvanpunainen, hiki roiskui lattialle, vuodatin suolaa vaihteeksi ihohuokosten kautta. Tunnin jälkeen lihakset tärisivät ja hyvä kun sain pestyä hiukset.

Kun huomaa henkisen uupumuksen väistyneen edes hetkeksi terveen fyysisen väsymyksen tieltä, on helpompi hengittää.

VIIKKO 14

maanantai
voimapyörä, 4 x 15
32 punnerrusta

tiistai
4,2 km kävely, 45 min
kahvakuula, 1 h

keskiviikko
vapaa

torstai
32 punnerrusta
4,2 km kävely, 45 min
kahvakuula, 1 h

perjantai
10,8 km kävely, 2 h
ratsastus, 1 h 40 min

lauantai
vapaa

sunnuntai
32 punnerrusta
4,0 km kävely, 45 min
2000 m uinti, 1 h 10 min

VIIKKO 15

maanantai
vapaa

tiistai
4,2 km kävely, 45 min
kahvakuula, 1 h

keskiviikko
vapaa

torstai
4,2 km kävely, 45 min
kahvakuula, 1 h

perjantai
10,8 km kävely, 2 h
ratsastus, 2 h

lauantai
vapaa

sunnuntai
7,0 km kävely-/juoksulenkki, 1 h

Herra U

[Musiikki: Dido - Life for Rent]

Useamman viikon kannoillani hiipinyt uupumus onnistui vihdoin ja viimein iskemään kimppuun ja heitti verkon ylleni. Heräsin joskus yhdeltätoista enkä saanut päivää käyntiin. Ei kiinnostanut avata työtiedostoja. Onneksi palautuspäivään on vielä aikaa. Menin yhden maissa takaisin peiton alle. Olo oli ihan vetelä. Tuntui kuin olisin voinut vajota patjan läpi maan uumeniin. Päätin antaa itseni olla.

Mielen päällä on ollut viime aikoina liikaa asioita. Ne tunkevat unen sekaan, ja syvä "vintti pimeänä" -uni on joutunut väistymään jos jonkinlaisen unennäön tieltä. Väsyttävää. Eikö riitä, että päivät vatvoo yksiä ja samoja asioita? Yölläkin vielä... Toisaalta unista saa aina rehellisen vastauksen, kun päiväsuodatin ei ole päällä.

Olin ajatellut käydä tänään uimassa. En jaksa mennä. Menen viikonloppuna. Nyt möngin sohvannurkkaan peiton alle.