Väsymystä ja voimaa

En tullut kipeäksi, hyvä minä! Vietin viime viikonlopun kalsareissa visusti kotona, ja maanantaina alkoi olla taas pirteämpi olo. Tänään toisaalta on taas ollut tosi unelias olo. Ihan ihme meininkiä. Viime viikon väsymyksen pistin kännirellestyksen piikkiin, että kai sitä sitten näin kolmenkympin rajapyykkiä lähestyessä krapulakin kestää monta päivää. Tuli sitten mieleeni, että jokunen vuosi takaperin niin ikään elokuussa podin outoa väsymystä, ja kaivelin vanhoja blogitekstejä 25-ajoilta. Elokuussa 2010 (aika rientää ja silleen) olen pohtinut pujoallergian aiheuttamia oireita. Katsoin sitten netistä, mikä on pujon siitepölytilanne, ja eihän sen näköjään tällä hetkellä pitäisi täällä Tampereen seudulla edes kukkia. Että en tiedä, mikä väsyttää - kestokrapula, lorvikatarri vai mikä - mutta otinpa tuossa äsken taas parin tunnin torkut sängyssä, kun rupesi silmä niin kovasti luppasemaan.

Ehkä taakse jäävä kesä yksinkertaisesti on vienyt osansa voimistani. En mielestäni liikkunut mitenkään hullun lailla tai ainakaan enempää mihin fyysisen kuntoni pitäisi helposti pystyä. Mutta olihan tuossa kesässä murhetta ja mielialanvaihteluja aina seitsemännestä taivaasta maan pohjamutiin asti. Nyt oloni on seesteisempi ja tasapainoisempi eikä mieleni laukkaa alituiseen hallitsemattomiin suuntiin. Tuntuu, että yksi luku elämässäni on nyt jäämässä lopullisesti taakse ja irtautumisvaihe vanhasta lopuillaan. Kenties keho reagoi mielen liikkeisiin omalla tavallaan. Olenkin antanut väsymyksen tulla, jos se on ollut tuloillaan, ja mennyt nukkumaan.

Tai sitten ajattelen taas ihan liikaa. Ehkä viime viikon väsymys johtui orastavasta taudinalusta, joka ymmärsi kuolla sitten niille sijoilleen, ja tämän päivän väsymys puolestaan maanantain ja tiistain liikunnoista. Maanantain ajoin Tukaanin pyörähuoltoon keskustan tuntumaan ja suurenmoisessa piheydessäni päätin kävellä kymmenen kilometrin matkan kotiin. En ole kesän aikana kävelylenkkeillyt käytännössä lainkaan, joten pitkien matkojen kävelykunto on vähän ruosteessa. Eilen sitten oli puolestaan kahvakuulatunti, jossa imaisiin kropasta viimeisetkin voimarippeet.

Olen käynyt vaa'allakin. Viime viikolla kapine näytti lukemaa 80,7 kg ja tänään 80,8 kg (BMI 25,8). Ehdin jo kolmen viikon perusteella iloita, että kasikymppi olisi lopullisesti alitettu, mutta vielä mitä. Taas sitä killutaan onnellisesti täällä kasikympin yläpuolella. No, kilo sinne tai tänne. Ei vaikuta mopon ohjaukseen, kuten isäni sanoisi.

Tikulla silmään sitä joka vanhoja muistelee, mutta tässä vielä viime viikon liikunnat:

maanantai

astangajooga, 1 h 15 min

tiistai

51 punnerrusta: 10 - 12 - 7 - 7 -15

pilates, 1 h

yin-jooga, 1 h 15 min

kundaliinijooga, 1 h 30 min

keskiviikko

8,1 km pyöräily, 23:38 

9,4 km kävely, 1:36:20

torstai

54 punnerrusta: 10 - 12 - 8 - 8 - 16

jooga, 25 min

4,5 km kävely, 46:30

kahvakuula, 1 h

perjantai

jooga, 25 min

10,8 km pyöräily, 50 min

ratsastus, 1 h 10 min

lauantai

jooga, 25 min

sunnuntai

60 punnerrusta: 11 - 13 - 9 - 9 -18

jooga, 25 min

Kyllä! Olen taas alkanut punnertaa kuten vähän aikaa sitten uhosin. Ja tuntuu hyvältä! Tai siis ei se punnertaminen hyvältä tunnu, paskaahan se on, mutta jo nuo muutamat punnerruskerrat ovat tuonneet haboihin tujuutta. En tiedä sitten, onko se tujuus päänsisäistä, mutta yhtä kaikki olo on nyt yläkropan osalta paljon turbompi kuin vielä pari viikkoa sitten, jolloin oli ihan lörö fiilis ja tuntui kuin työllä ja tuskalla punnerretut habat olisivat lopullisesti lähteneet lomalle Malediiveille. Sori, mut loma loppui nyt!

P.S. Hei, muistakeehan sunnuntaina pidettävä blogimiitti. Jos vielä epäilyttää, uskallatko tulla miittiin, niin älä epäile vaan tule. Kokemuksesta voin sanoa, että blogimiitteihin kokoontuu poikkeuksetta ja poikkeuksellisen mukavia tyyppejä!

Puutteellinen tekniikka

[Musiikki: Ellie Goulding - Halcyon Days]

Eilen illalla tuntui kurkussa pienenpieni viba ja menin saunaan puoleksi tunniksi pötköttämään. Se tuntui auttavan, mutta kun tänään heräsin olo tuntui jälleen siltä kuin tauti kutittelisi elimistöä. Päätin sitten jatkaa pötköttelylinjalla. Nyt on taas normaali olo. Toivottavasti tauti ymmärtää kiertää minut.

Kävin eilen ratsastamassa Hakkisella, ja sillä oli mörköpäivä. Nousin tallinpihalla satulaan ja lähdin ratsastamaan kentälle, mutta hevonen päätti tehdä täysstopin tarhojen kohdalla, joiden ohi siis pitää mennä, että pääsee kentälle. Annoin siinä sitten pohkeita ja maiskuttelin ja maanittelin, mutta ei niin ei. Ilmeisesti pusikossa oli jotain kamalan jännittävää. Kokeilin sitten vanhaa Osku-kikkaa ja käänsin hevosen peräpään menosuuntaan ja lähdin peruuttamaan. Heleijaa! Päästiinhän sinne kentälle. Kentällä Hakki sitten karsasti yhtä kulmausta ja ei siinä auttanut muu kuin tulla alas satulasta ja taluttaa hevosta pari kertaa kenttää ympäri, että se suostui kulkemaan kohdan uraa pitkin. Sen jälkeen nousin takaisin satulaan, ja Hakkikin oli ilmeisesti tullut siihen lopputulokseen, että pusikon mörkö ei ollut hengenvaarallinen tapaus, sillä lopputunti meni hyvin.

Mutta on nuo hevoset sitten kummallisia tapauksia. Facebookista bongasin viime vuoden puolella seuraavan kuvan, joka ilmentää täydellisesti hevosten sielunelämää:

Lupasin muuten taannoin kuvia Hakkisesta ja tässä tulee yksi hieno kännykällä otettu otos:

Tuollainen kaunis liinaharja se on niin kuin Oskukin. Yhtä osaava se ei ole kuin Osku, mutta ei se minua haittaa. Oskuhan oli ihan kilpahevonen, enkä minä todellakaan osannut ratsastaa sitä sen täydellä kapasiteetilla, joten Hakki on oikeastaan enemmän tasoiseni. Laukannostot ovat Hakilla tosi vaikeita, enkä ole vielä onnistunut kentällä saamaan sitä kunnolla laukkaan. Hakin omistaja kertoi, että Hakilla ratsastaessa istunta on tosi tärkeässä osassa. Itse kuulun siihen koulukuntaan, joka on oppinut nostamaan laukan voimakkaasti pohkeilla, joten tässä on minulle selkeä kehittymisen paikka. Osku ja Ykä nostivat laukan tosi helposti, ja siinä pääsi vähän vapaamatkustajana ja riitti kun laukka-avut antoi vähän sinne päin. Hakissa on kivasti haastetta ratsastajalle ja uskon, että kunhan yhteistyömme edistyy, pääsen kehittymään ratsastajana uudelle tasolle.

Tekniikkaa pitäisi opetella myös kahvakuulan kanssa. Olen jo oppinut olemaan hakkaamatta ranteitani ja habojani mustelmille, mutta tempauksessa tahtoo herkästi käydä näin:

Torstaina tunnin teema oli nimenomaan tempaus, ja molemmat kämmenethän siinä aukesivat. Auau. Pitää toivoa, että sormien tyveen kehittyvät kovettumat auttaisivat vähän. Minulla alkoi siis kevään mittaan olla käsissä aika komeat kovettumat, mutta ne irtosivat kesän aikana, kun kahvakuulailua oli vain kerran viikossa. Nyt kun alan käymään tunneilla taas kahdesti viikossa, niin ehkä kovettumatkin palaavat. Enkä muuten ollut torstaina ainut, jolla oli vähän ongelmia: viereisen kuulailijan kämmenistä alkoi lopputunnista vuotaa suoranaisesti verta, joten taisin loppujen lopuksi päästä vähällä. On tämä urheilu kyllä välillä niin tämmöistä, aina on joku paikka rikki.

Blogimiitti 1.9. Tampereella

Nyt tulee infot vähän viime tippaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ensi viikon sunnuntaina eli 1.9. on tarkoitus järjestää perinteeksi muodostunut Varala-miitti Varala maraton -juoksutapahtuman yhteydessä. Itse en siellä tänäkään vuonna juokse, sillä kesä meni joogatessa ja pyöräillessä, joten sekä juoksukunto että oikean polven kestävyys ovat enemmän kuin kysymysmerkki. Mutta se ei estä kannustamasta ja hurraamasta muita juoksevia bloggaajia, joita ymmärtääkseni on tänä vuonna ainakin yksi. Luulisin? Tuntemattomillekin hurraaminen on mukavaa, kuten minä, iive ja niina viime vuonna totesimme, jee!

Tiedossa siis mukava päivä vieläkin mukavammassa seurassa, joten liity messiin! Tapaaminen on klo 10 rautatieasemalla, josta lähdemme suoriutumaan Varalan urheiluopistolle. Suunnitelmissa on kävelylenkki Pyynikillä niille, jotka eivät juokse. Viime kerralla kävelyliiga muun muassa kipusi kamalat portaat Pyynikin näkötornille syömään munkkeja. Raastavien urheilusuoritusten jälkeen menemme syömään niin ikään viime vuodelta tuttuun New Yorkiin.

Jos ehdottomasti haluat tavata ihania bloggaajia (kuka nyt ei haluaisi?!), laita viestiä joko kommenttiboksiin tai sähköpostiini (qmatkalla [at] gmail.com) viimeistään ensi viikon torstaina 29.8. Miitille on myös oma ryhmä Facebookissa, joten jos et vielä ole ryhmän jäsen mutta haluaisit olla, niin hihkaise ja laitan sinulle sähköpostikutsun.

Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee mukaan, ja jos pohdit, uskaltaako tuntemattomia ihmisiä lähteä tapaamaan, niin kyllä uskaltaa! Tällä hetkellä miittiin on ilmoittautunut osallistuvansa minun lisäkseni tuore maratoonari Aku, Anna, FaerieS, Hepa, iive ja Kaneli.

Ensi viikolla nähdään!

Joogakesä jatkukoon

[Musiikki: Ellie Goulding - Halcyon]

Edellisen postauksen lopussa totesin, että tänään on pakko mennä joogaamaan. Osittain kyse oli tietysti siitä, että halusin hyödyntää joogakorttini viimeiseen pisaraan asti, mutta kyse oli myös tästä:

Perjantaina Om Yogan FB-sivuille ilmestyi päivitys, että jos on käyttänyt kesän aikana kesäkorttiaan yli 50 kertaa, saa kuukausikortin ilmaiseksi! Perjantaina minulla oli koossa 47 joogakertaa, joten päivitys sai minut suorastaan hykertelemään. Viikonloppu meni miitissä, eli viidenkympin rikkominen jäi maanantaille ja tiistaille. Ja koska en ollut varma, tarkoittiko "yli 50 kertaa" samaa kuin "vähintään 50 kertaa", päätin pelata varman päälle ja käydä kahden päivän aikana neljällä joogatunnilla. Harmi vain, että maanantaille suunnittelemani integral yoga peruuntui, joten kävin silloin vain astangassa. Tänään osallistuin sitten kolmelle tunnille: pilatekseen (uutuustunti), yin-joogaan ja lopuksi vielä kundaliinijoogaan. Pilates ja yin olivat ihan peräkkäin ja ennen kundaliinituntia 15 minuutin tauko.

Nyt joogasaldoni siis näyttää tältä:

Hurraa! Olen onnellinen. Siinä ne 51 kertaa nyt köllöttävät. Kyllä kannatti joogata ihan höpelönä, sillä nyt voin joogata vielä yhden kuukauden mielinmäärin.

Vähän mietin, onko kolme joogatuntia peräkkäin ihan hullun hommaa, mutta vaikka olisikin, niin ihanaa se oli. Kundaliinitunnin alussa tosin tuntui, että jaksaako tätä, mutta niin sekin puolitoistatuntinen vain hurahti. Oli huikea tunti. On jotenkin niin mahtavaa, kun 20-30 ihmistä mantraa yhteen ääneen. Ja tunnin päätteeksi laulettavan Aurinkolaulun aikana ääneni jälleen kerran sortui ja tunsin, miten suljettujen silmäluomieni alta valui poskelle kyynel. Se kyynel kumpusi jostain kaikkein sisimmästä ja alkukantaisimmasta sopukasta. En tiedä, itkinkö surua, onnea vai mitä, mutta puhdistavalta ja ennen kaikkea hymyiltävän hyvältä se tuntui.

Kolmen kuukauden ahkeran joogaamisen jälkeen olen tehnyt seuraavia huomioita:

1) Selkäni on paremmassa kunnossa kuin koskaan sitten vuoden 2007 välilevynpullistuman.

2) Selkäni myös reagoi välittömästi, jos en joogaa. Viikonloppuna en ylläripylläri joogannut, ja maanantaina alaselkäni oli niin tulessa ja juntturassa, että kumartuminen oli vaikeaa. Astangajoogatunnilla sai totisesti keskittyä eteentaivutuksiin, ettei selkää päässyt vihlomaan. Toisaalta nyt selkä vaikuttaa taas varsin hyvältä, kun olen päässyt parina päivänä joogaamaan.

3) Heti aamusta tai kesken työpäivän tekemäni Namaste jooga -hetket ovat osaltaan auttaneet selän ja niskan jäykkyyteen ja terävöittäneet mieltä. Suosittelen lämpimästi. Avalla pyörii kaksi Namaste jooga -kautta aina arkiaamuisen klo 8:05. Pari jaksoista on aika haastavia, että ainakaan minä en taivu niihin kaikkiin asanoihin, mutta yleisesti ottaen ohjelman joogaharjoitukset ovat hyviä.

4) Olen pikkuhiljaa ja vääjäämättä rakastunut kundaliinijoogaan. Aluksi se tuntui todella kummalliselta joogalajilta, ja hatha ja astanga olivat minulle huomattavasti helpompia lähestyä. Mutta jokin kundaliinijoogassa vei sitten mukanaan. Tunneilla tehdään välillä ihan outoja juttuja, ja välillä saa purra hammasta kun esimerkiksi käsivarsia pidetään ylhäällä loputtomalta tuntuvan ajan ja lihakset menevät onnellisesti maitohapoille. Harjoitukset eivät aina ole miellyttäviä vaan saattavat jopa ärsyttää, mutta vastapainoksi olen saanut kundaliinitunneilta ihan erilaisia oivalluksia kuin vaikkapa hathasta tai astangasta. Kundaliinijooga on auttanut minua kaikkein eniten sukeltamaan mieleeni.

5) En kuitenkaan ole löytänyt yhtä tiettyä joogalajia, jota pelkästään haluaisin harjoittaa. Se tuossa Om Yoga -koulussa on ehkä kaikkein parasta: tuntivalikoima on todella laaja. Voi kokeilla vaikka mitä. Joskus minun tekee mieli fyysisempää harjoitusta, ja silloin voin mennä astangatunnille. Toisinaan on aivan ihana mennä lempeään hathaan. Keskiviikon lempeä hathajooga -tunneilla on minulle aina paikka sydämessä, sillä noilla tunneilla aloitin joogataipaleeni ja parantelin järkkykipeää selkääni hevosen selästä putoamisen jälkeen. "Totuus on yksi, polkuja on monia."

6) Olen oppinut hyväksymään kehoni ja mieleni entistä paremmin.

7) Tahtoisin viedä kaikki tuntemani ihmiset joogatunneille.

Rakasta itseäsi ja joogaa.

Evotusta (+ liikuntaviikko 33)

[Musiikki: Sigur Rós - Kveikur]

Takana on hyvä viikonloppu. Miitissä oli hauskaa ja olin kaksi päivää kännissä. Oli loistavia ihmisiä, saunomista, kastautumista kylmässä joessa, rapukestit joissa söin tonnikalapastasalaattia. Tuntuu, että sain uutta energiaa ja olen valmis syksyyn, joka aiemmin vähän pelotti. Mieli on eheämpi: kevään ja kesän stressi ja murheet ja joka suuntaan pomppivat ajatukset ovat tyyntyneet. Olin menneiden kuukausien aikana kaikessa erakkomaisuudessani eristäytynyt omaan kuplaani, joka viikonloppuna onneksi puhkesi. Sain uutta perspektiiviä asioihin.

Tapasin muuten miitissä yhden tyypin, joka on osallistumassa triathlonin täysmatkalle eli Teräsmies-kisaan. Myöhemmin tämä kaveri vielä paljasti elämästään seikan, joka sai minut nostamaan hattuani entistä korkeammalle. Elä nyt ja tee sitä, mitä sinun on tarkoitus tehdä.

Paluu arkeen on sujunut aika hyvin lukuun ottamatta eilistä polkupyöräepisodia, joka sai verenpaineeni kohoamaan aivan uusiin ulottuvuuksiin. Ajattelin nimittäin pumpata renkaisiin vähän ilmaan. Eturengas meni vielä ihan ok. Mutta takarenkaan kanssa kävi niin, että onnistuin tyhjentämään renkaasta kaikki ilmat pihalle. Kääk! Pumpun adapteri nimittäin kiersi prestaventtiilin sisemmän osa mukanaan ulos ja kuului vain iloinen pfffffft, kun rengas oli lötkö kuin meikäläinen kesähelteellä. Yritin sitten ähistellä renkaaseen uudet ilmat, mutta koska en vielä tässä vaiheessa ollut prestaventtiilin anatomian mestari, minulta jäi löysäämättä venttiiliä pari kierrosta, mikä on perusedellytys, jos renkaaseen meinaa ilmaa saada.

Soitin sitten itkukiukkueitästämitääntuu-puhelun pyöräekspertille, joka epäili venttiilin olevan rikki (ilmesti hän ei osannut arvata evottamisen tasoni olevan niin suuri, että olisin kiertänyt venttiilin umpeen) ja käski kaivaa kaapista uuden sisäkumin ja vaihtaa sen tilalle. No ei muuta kuin rengasraudoilla ulkokumi irti, hnnngh. Vanha tyhmä sisäkumi pois ja uusi tilalle, mutta mitäs helvettiä, eihän tämä venttiili mahdu tästä vanteen reiästä läpi. Oli nääs Schrader-venttiili.

Siinä vaiheessa luovutin ja lähdin joogatunnille bussilla. Ärsytti, kun olisi ollut niin kelpo pyöräilysääkin. Paluumatkalla sitten pysähdyin pyöräekspertin luona ja kävi ilmi, että en vain ollut osannut käyttää prestaventtiiliä oikein. Jaahas. Että ei muuta kuin kotiin ja vanha sisäkumi takaisin. Perään vähän ilmaa, että kumi asettuu paikoilleen ja rengasraudoilla ulkokumi paikoilleen. Mutta mitäs sihinää nyt kuului? No, siellä oli varmaan vain joku ilmatasku (???!!!!). Takarengas pyörään kiinni ja pumpulla rengas ilmaa täyteen. Tai sitten ei.

Olin ilmeisesti nirhaissut rengasraudoilla sisäkumin rikki. Ei muuta kuin rengas irti pyörästä, ulkokumi irti ja sisäkumi paikkaukseen. Ähersin Bilteman paikkaussarjan kanssa ja eihän siitä tullut persettäkään. Luovutin lannistuneena ja itkuisena.

Yritin tänä aamuna vielä kerran, sillä vaikutti siltä, että paikka olisi kuitenkin tarpeeksi pitävä. Uudella tarmolla pungin paikatun sisäkumin ja ulkokumin paikoilleen. Täynnä toivoa pumppasin ilmaa renkaaseen, mutta kun ei niin ei. Kyllä sinne jotain meni, mutta ilmeisesti se paikka ei sitten kuitenkaan ollut kunnollinen. Ei kai tässä enää muu auta kuin hommata uusi sisäkumi ja uusi pumppu, sillä tuo nykyinen on yksi kitisevä rotisko, joka vain kiskoo venttiilinosia mukanaan ja saa minut hermoraunioksi.

Mutta onpahan ainakin tullut treenattua sisäkumin vaihtamista. Vielä kun osaisi tehdä sen rikkomatta sitä sisäkumia... Grr.

Loppuun vielä viime viikon liikunnat:

maanantai

jooga, 25 min

astangajooga, 1 h 15 min

19,2 km pyöräily, 1:12:20

tiistai

jooga, 25 min

kundaliinijooga, 1 h 30 min

19,2 km pyöräily, 1:10:15

keskiviikko

ComboYoga, 1 h 30 min

19,2 km pyöräily, 1:14:40

torstai

kundaliinijooga, 1 h 30 min

19,2 km pyöräily, 1:15:55

kahvakuula, 1 h

12,2 km pyöräily, 43:40

perjantai

ratsastus, 1 h 10 min

10,8 km pyöräily, 45 min

lauantai

vapaa

sunnuntai

vapaa

Ajattelin muuten ruveta taas punnertamaan. Koko touhu jäi keväällä unholaan uupumuksen takia, mutta nyt on ryhdistäydyttävä. Yläkroppa on päässyt kesän aikana vähän lötköytymään ja tahdon takaisin sen vanhan voimantunteen. Onneksi kahvakuulatreenejäkin alkaa olla taas kahdesti viikossa, niin sekin auttaa. Itse asiassa tänään olisi syksyn ekat tiistaitreenit, mutta joogakortti on tänään viimeistä päivää voimassa ja on suoranainen pakko mennä joogaamaan. Ensi viikosta lähtien alan kuitenkin taas kahvakuulailla kahdesti viikossa.

Mutta nyt punnertamaan! Jatkan vanhan tutun punnerrusohjelman parissa. Viikko kolme ja helpoin sarake tuntuvat sopivalta vaihtoehdolta. Onneksi haboista pitäisi vielä sen verran ytyä löytyä, että punnerrukset onnistuvat ilman polvien tukea.

Teini-Q

[Musiikki: Lady Gaga - Applause]

Enpä muista, milloin olisin viimeksi odottanut jonkun levyn julkaisemista niin paljon kuin Lady Gagan uutta levyä. Varmaan joskus viisi vuotta sitten jotain Tori Amoksen levyä. Tai sitten Sigur Rósin. Aluksi Lady Gagan uusi single Applause ei herättänyt kauheasti tunteita, mutta nyt tykkään siitä kuin hullu puurosta! En ole ikinä käynyt missään festareilla tai konserteissa, mutta Lady Gagaa on ihan pakko päästä joskus katsomaan. Uskon, että sen verran olen valmis kestämään ihmismassoja.

Uusi levy ilmestyy marraskuussa. Silloin on myös Nälkäpeli-trilogian toisen osan Vihan liekit elokuvaensi-ilta. Kerrankin suorastaan odotan marraskuuta, tuota vuoden masentavinta kuukautta! Näin 28-vuotiaana olen valmis tunnustamaan, että Lady Gagan lisäksi fanitan myös Peeta Mellarkia. Aww, olo on kuin yläasteella.

Mitäs muita paljastuksia? No, paino oli keskiviikkona 79,6 kilogrammaa (BMI 25,4), mikä on ihan huippua. Olen nyt jokusen viikon ajan pitänyt viikossa kaksi jätskipäivää, mutta muuten syönyt järkevästi. Tuntuisi toimivan. Saa nähdä miten tänä viikonloppuna käy, sillä lähden ryyppyreissulle, haa! Vanha peliporukka kokoontuu perinteisen kesämiitin merkeissä. Juon varsin harvoin, mutta nyt tuntuu, että pieni känniviikonloppu tekee terää. Kevät ja kesä meni enemmän tai vähemmän ihmissuhdeasioista stressatessa, joten pitäkäämme hetken keinotekoisesti hauskaa.

Loppuun vielä viime viikon liikunnat:

maanantai

jooga, 25 min

tiistai

jooga, 25 min

kundaliinijooga, 1 h 30 min

19,2 km pyöräily, 1:05:30

keskiviikko

lempeä hathajooga, 1 h 30 min

19,2 km pyöräily, 1:15:00

torstai

jooga, 25 min

kahvakuula, 1 h

3,6 km kävely, 38:15

perjantai

ratsastus, 1 h 30 min

10,8 km pyöräily, 45 min

lempeä hathajooga, 1 h

kundaliinijooga, 1 h 15 min

19,2 km pyöräily, 1:11:40

lauantai

jooga, 25 min

sunnuntai

jooga, 25 min

astangajooga, 1 h 30 min

19,2 km pyöräily, 1:11:05

Liikuntapäivä

[Musiikki: Sigur Rós - Kveikur]

Päätin pitää tänään vapaapäivän töistä. Kääntäminen vaatii todella paljon aivotyöskentelyä, ja tuntui että tarvitsen nyt paussin. (En muuten ymmärrä, miten kukaan pystyy kääntämään esimerkiksi kahdeksaa tuntia päivässä. Itselläni aivot ovat totaalisessa solmussa 4-6 tunnissa.) Vapaapäivä hurahti sitten liikkuen. Kävin aamulla ratsastamassa Hakilla puolitoista tuntia. Ja tuli hiki! Oskuun ja Ykään verrattuna Hakkia pitää ratsastaa huomattavasti tehokkaammin, jotta sen saa liikkumaan haluamallaan tavalla. Se on oikeastaan vain hyvä juttu. Hakki vaatii minulta enemmän ratsastajana ja antaa näin ollen tilaa kehittyä.

Tulin tallilta kotiin kahden maissa, kävin pikaisesti suihkussa sillä tukka oli hionnut ratsastuskypärän alla ihan litimäräksi, söin välipalaa, kuivasin hiukset ja kolmelta hyppäsin pyörän selkään suuntana tällä kertaa keskusta. Kävin kahdella joogatunnilla: ensin tunti lempeää hathaa ja sen jälkeen tunti ja vartti kundaliinijoogaa. Lopuksi vielä pyörällä takaisin kotiin. Päivän saldo: 30 kilometriä pyöräilyä, puolitoista tuntia ratsastusta ja reilu kaksi tuntia joogaa. Ruoka saattoi maistua erityisen hyvältä, kun lopulta köllähdin sohvalle.

Joogakortti on voimassa vielä puolitoista viikkoa. Olen alkanut suunnitella syksyn liikuntoja, ja ihan hyvältä näyttää. Parin viikon kuluttua kahvakuulatunteja alkaa olla taas sekä tiistaisin ja torstaisin. Perjantaisin käyn ratsastamassa. Lauantaisin on mahdollisuus käydä tuon kahvakuulamestan järjestämässä kuntopiirissä. Uinnin voisin taas aloittaa kesätauon jälkeen. Siinähän sitä jo onkin ohjelmaa ihan kelvollisesti. Ja kaiketi tuota polvea voisi aloittaa treenaamaan eli käytännössä siis testaamaan, mitä se kestää ja mitä ei. Tilanne on vähän kysymysmerkki, kun kesä on mennyt lähinnä pyöräillessä ja joogatessa. Polvi on siis saanut olla rauhassa, mikä toisaalta on aiheuttanut sen, että eipä se ole juuri oireillutkaan. Toisaalta taas mietityttää, olenko päästänyt sen liian helpolla, että kestääkö se enää mitään. Mutta ehkäpä on vain hyvä, että vihdoin ja viimein polvi on saanut olla rauhassa, enkä ole ollut kiusaamassa sitä alvariinsa kaikilla juoksupyristelyillä.

Mutta nyt jatkan löhöämistä, ihanaa!

P.S. Keskiviikkopaino oli 79,8 kg (BMI 25,5). Paino on siis toisen viikon peräkkäin alle kasikympin, malja sille!

Uusi vuokrahevonen (+ liikuntaviikko 31)

Kävin torstaina testaamassa uutta vuokrahevosehdokasta, Hakkista, ja niinhän siinä kävi, että tultiin mukavasti juttuun! Eli jatkossa käyn taas kerran viikossa ratsastamassa samalla tutulla tallilla kuin tähänkin asti.

Hakkinen eli Hakki on 14-vuotias suomenhevosruuna. Se on kooltaan ja rakenteeltaan Oskun tyyppinen, joskin jätti-Ykällä ratsastamisen jälkeen tuntui taas oudolta nousta noin 150 senttiä korkean (matalan?) hevosen selkään. Ja sitäkin kummallisempaa oli istua yleissatulassa! Oskulla ei ollut lainkaan yleissatulaa vaan koulu- ja estesatulat, joista käytin aina ensimmäistä. Koulusatulan ero yleissatulaan on siis siinä, että koulusatulassa ei ole niin vahvoja toppauksia satulasiivessä ja takakaari on loivempi ja matalampi. Näin ollen yleissatula (ylempi kuva) tukee ratsastajaa enemmän kuin koulusatula (alempi kuva).

kuvalähde

kuvalähde

Ykällähän ei satulaa ollut lainkaan vaan pelkkä ratsastusvyö, josta ei siis saanut reisille ja polville tukea nimeksikään. Eli voitte uskoa, että kun istahdin Hakin yleissatulaan, tuntui kuin minut olisi laitettu muottiin istumaan. Tuen määrä tuntui ihan älyttömältä, että eihän täältä mitenkään voi edes pudota, kun joka puolella on jotain koroketta! Lisää Hakki-juttuja ja kuvia tulee varmaan tässä syksyn mittaan, kunhan ehdin polleen paremmin tutustua.

Ohessa vielä menneen viikon liikunnat:

maanantai

jooga, 25 min

meditointi, 15 min

tiistai

jooga, 25 min

yin-jooga, 1 h 15 min

19,2 km pyöräily, 1:13:00

keskiviikko

lempeä hathajooga, 1 h 30 min

19,2 km pyöräily,  1:10:00

torstai

jooga, 25 min

ratsastus, 1 h

kahvakuula, 1 h

10,8 km pyöräily, 45 min

3,0 km kävely, 33:20

perjantai

jooga, 25 min

kundaliinijooga, 1 h 15 min

19,2 km pyöräily, 1:13:00

lauantai

astangajooga, 1 h 15 min

19,2 km pyöräily, 1:12:00

sunnuntai

jooga, 25 min

kundaliinijooga, 1 h 30 min

19,2 km pyöräily, 1:11:30