Liikuntaviikko 13

[Musiikki: Pink - Truth About Love]

maanantai

30 x punnerrus

2,6 km kävely, 30 min

10,3 km hiihto, 1:24:09

tiistai

30 x punnerrus

4,2 km kävely, 45 min

kahvakuula, 1 h

keskiviikko

vapaa

torstai

30 x punnerrus

4,0 km kävely, 45 min

2000 m uinti, 1 h 10 min

perjantai

2,3 km kävely, 25 min

ratsastus, 1 h 40 min

lauantai

30 x punnerrus
putkirullaus, 30 min

7,2 km kävely-/juoksulenkki, 1 h

sunnuntai

30 x punnerrus

10,8 km kävely, 2 h

ratsastus, 1 h 35 min

Kävinpä pitkästä aikaa juoksemassa. Olen viime aikoina nähnyt usein unta juoksemisesta, ja vaikka suurimman osan ajasta hyväksynkin sen, että täysipainoinen juoksuharrastus on tällä hetkellä minulle mahdotonta, sisälläni on taas herännyt suunnaton kaiho juoksemaan.

Lähdin varovasti liikkeelle: vuorotellen 2 minuuttia kävelyä ja 2 minuuttia juoksua. Jalkoihin laitoin pitkästä aikaa Vomerot. Odotukset olivat suuret. Kotiin palasin kipeän polven kanssa. Märkää rättiä kasvoille ja niin edelleen.

Loppuvuodesta yhdistetyt kävely- ja juoksulenkit sujuivat aika ok. Etenin jopa hurjiin neljän minuutin juoksupätkiin, joiden lomassa aina kävelin kaksi minuuttia. Nyt ei vain jostain syystä onnistunut. Ehkä jokusen kuukauden tauko vaikutti, ehkä se polvi siitä taas tottuu. Ehkä, ehkä, ehkä. Ahdistaa.

Lauantai-illan podin polvea. Sain tekstiviestin Ykän omistajalta, joka kysyi, voisinko käydä ratsastamassa Ykällä seuraavana päivänä, kun kukaan muu ei oikein ehdi tai pysty. Suostuin, koska perjantainakin oli kivaa. Aurinkoa, rauhalliset ja lumiset metsätiet, alla hyvä hevonen. Sama resepti myös tänään. Helpotti.

Kävelin tallille ja takaisin yhteensä 10,8 kilometriä. Käsittämätöntä, että tuollaisen matkan kävely onnistuu pitkälti ongelmitta, mutta 13 kahden minuutin juoksupätkää saa polven tulistumaan.

Onneksi ovat hevoset. Ne saavat aina unohtamaan murheet. Laukkaa auringon paistaessa kasvoille. Vapautta.

Kun joku toinen kantaa, kun itse ei pysty.

Kuularaukeus

[Musiikki: Husky Rescue - Country Falls]

Tänään (eilen) oli kahvakuulassa aikamoinen killeritunti. Jo alkulämmittely puski hien pintaan ja nostatti kasvoille viehkon paloautonpunaisen sävyn. Sitten vedettiin kuntopiirityyppinen treeni: oli seitsemän eri pistettä, joissa oli etuheilautusta, etunojapunnerruksia, vatsarutistuksia ja ties mitä kidutusmuotoja. Etuheilautukset päädyin tekemään 20 kilon kuulalla, kun ei siinä kohtaa sattunut hollille pienempääkään. Toinen vaihtoehto oli 24 kilon kuula. Lopputunnista ähistiin vielä lankussa. Tukka oli ihan hiestä liiska ja naama edelleen riemukkaan punainen, mutta uskaltauduin silti ruokakauppaan. Kotona sukelsin suihkuun. Söin. Tein vielä vähän käännöstöitä, sillä yritän puskea nykyisen isomman projektin pois alta pääsiäiseksi.

Seuraavaksi köllähdän sohvalle ja laitan Biggest Loserin pyörimään. Rehkikööt he puolestaan. Minulla on nyt sen verran raukea olo, että en kyllä liikauta enää eväänikään.

Mustelmia, hevosia ja liikuntaviikko 12

[Musiikki: Pink - The Truth About Love]

Ihanaa, alan olla aika lailla toipunut taudista. Tämä viikko meni vielä limaa erittäessä, ja välillä vähän jännitti, palasinko liian äkkiä liikunnan pariin, mutta kroppa vaikuttaisi olevan taas ennallaan. Perjantaina tallilla kurkkua karhensi, ja olin jo ihan että ääk nyt tuli joku uusi tauti. Mutta se karhennus meni sitten ohi. Liekö vain kylmä ilma käynyt henkeen.

Viikon liikunnat:

maanantai

28 punnerrusta

5,0 km kävely, 55 min

tiistai

28 punnerrusta

4,2 km kävely, 45 min

kahvakuula, 1 h

keskiviikko

vapaa

torstai

28 punnerrusta

4,0 km kävely, 45 min

1500 m uinti, 55 min

uinnin tekniikkaa, 40 min

perjantai

8,5 km kävely, 1 h 35 min

ratsastus, 1 h

lauantai

28 punnerrusta

2,4 km kävely, 30 min

4,3 km hiihto, 37:25

sunnuntai

28 punnerrusta

4,0 km kävely, 45 min

1500 m uinti, 55 min

uinnin tekniikkaa, 40 min

Ihan joka päivä en punnertanut. Tiistain kahvakuulatunnin jälkeen yläkropassa oli aika mehevät tuntemukset, joten pakko oli antaa lihasten huilia välillä. Sinänsä kipeytynyt yläkroppa on merkki siitä, että edelleen vain teen liikkeet liikaa käsivoimilla. Toinen todiste puutteellisesta tekniikasta on tässä:

Amatööri + 12 kg kuula = rumaa jälkeä

Vasemman käden ranteeseen ja habaan tuli mukavat ruhjeet/mustelmat. Oikeaankin käteen tuli, mutta ei niin pahat. Oli kiva mennä torstaina (ja tänään) uimaan, kun näytin ihan pahoinpidellyltä. Tuli mieleen puolentoista vuoden takainen itsepuolustuskurssi. Niiden parin kuukauden ajan kun sitä kurssia oli, olin kroonisesti mustelmilla. Tällä kertaa mustelmat vain tulivat siitä, että paukuttelin itseäni rautamötikällä sen sijaan että joku olisi motannut minua kuonoon tai paiskannut mattoon.

Viikon aikana tuli käveltyä hyvin: lähes 30 kilometriä. Varsinaisen kävelylenkin tein vain maanantaina, muuten kävelyt kertyivät matkoista muihin liikuntoihin. Kahvakuulatunneille olisi itse asiassa vain noin 1,5 kilometrin matka suuntaansa, mutta olen aina mennessä kiepannut vähän pidempää kautta, niin saan tehtyä kokonaisuudessaan reilun neljän kilsan lenkin. Polvi tykkää kävelystä, joten yritän tarjota sille käppäilyä pienissä erissä vähän joka välissä.

Ratsastamaankin pääsin pitkästä aikaa! Ratsastin ensimmäistä kertaa itsenäisesti Ykällä, ja hyvin meni. Treenattiin perusjuttuja kentällä: ravi- ja laukkasiirtymisiä, voltteja, väistöjä ja sen sellaista. Ykä on siis 23-vuotias herra ja todella kiltti ja rauhallinen. Oskuun verrattunahan se on aika jäykkä (jo ikänsä puolesta) ja vaatii huomattavasti pidemmät lämmittelyt alkuun. Osku on sellainen virtapommi: notkea ja kova menemään. Ykä on vähän köykäisempi ja ottaa meiningit lunkimmin. Hassua oli muuten päästä pitkästä aikaa ratsastamaan harjoitusravia. Oskulla on tosi töyssyinen ravi, enkä kärsinyt selkäni takia mennä sillä juuri lainkaan harjoitusravia. Ykällä puolestaan on pehmeä ja helposti istuttava ravi.

Aika erilaisista hevosista on siis kaiken kaikkiaan kyse, mutta olen kyllä tykännyt molemmista, joskin Ykän kanssa tuttavuus on vielä suht alussa. Kerrankin minulla on muuten sopivan kokoinen ratsu alla: Ykän säkäkorkeus on 173 senttiä, kun Oskulla se oli noin 155 cm. Pitkänä ihmisenä minulla tahtovat aina kintut roikkua hyvän matkaa hevosen vatsan alla, eivätkä pohjeavut siis välttämättä osu optimaaliseen kohtaan, mutta Ykän kanssa sitä ongelmaa ei ole. Jee, innolla odotan ensi perjantaita, kun pääsen taas tallille.

Voimahehku

[Musiikki: Lady Gaga - Born This Way]

Kävin kahvakuulailemassa, ja kivaa oli! Olo ei tuntunut puolikuntoiselta, vaikka eihän se sinänsä kaikkea kerro. Loppujen lopuksi treenasin koko tunnin 12 kilon kuulalla, vaikka joku pyhä suunnitelma oli tyytyä 8-kiloiseen... Jälkimmäinen möhkäle nakotti vieressä hyvänä henkisenä tukena. Luulen, että seuraavilla kerroilla jätän 8 kilon kuulan varastoon ja nappaan 12-kiloisen kaveriksi 16 kilon kuulan. Tuntuu nimittäin siltä, että nyt teen liikkeet tosi paljon käsivoimilla, vaikka tarkoitus kai olisi tehdä töitä pikemminkin koko kropalla. Painavampi kuula pakottaisi kiinnittämään enemmän huomiota tekniikkaan.

Olen nyt jotenkin ihan tosi innoissani tuosta kahvakuulailusta. Tuntuu hyvältä päästä hyödyntämään tätä kropassa olevaa voimaa ja huomata, että ei ole punnerrukset hukkaan menneet. Sitä kun äheltää täällä kotona, punnertamisesta tulee jollain tapaa "normaalia" eikä edistymistä tajua konkreettisesti. Ja tiedättekö muuten mikä tuntuu erityisen hyvältä? Kahvakuulatunneilla tehdään kuulailun ohella myös perinteisiä etunojapunnerruksia, ja on ihan mahtia tehdä ne suorin vartaloin. Ikimaailmassa en väheksy kevennettyjä punnerruksia, sillä niitä on jokunen itsekin tullut tehtyä, mutta on vain niin huippua tajuta olevansa vahva. Rakastan tätä voimaa.

Aikoinaan kun aloin laihduttaa, minulla ei käynyt mielessäkään mitkään lihasharjoittelut. Silloin treenattiin Porin juoksukoulua ja syötiin suklaata kerran tai kahdesti viikossa seitsemän kerran sijasta. Ja silloin se riitti sytyttämään liekin sisälläni. Jossain vaiheessa kun edistyin juoksussa, aloin miettiä yläkropan kehittämistä, ettei se jäisi kokonaan vaille huomiota. Pari kertaa tahkosin punnerrusohjelman kevennetyin punnerruksin läpi. Ihan hirveätä piinaahan se punnertaminen oli ja on edelleen, mutta kiesus, mitä onnistumisen tunteita siitä on saanut, kun sitä nyt tarkemmin miettii. Joka ikinen lähestulkoon väkipakolla puserrettu toisto on ollut kaiken tuskan arvoista. Nyt tuntuu niin hyvältä!

Ei tällaista osannut ennen edes kaivata. Kun olin lössykkä sohvaperuna, en minä edes ajatellut mitään lihaksia. Silloin halusin vain olla hoikka. Jos minun annettaisiin valita, olisinko nyt vaikkapa 65-kiloinen hoikka mutta fyysisesti varsin voimaton ihminen vai tämä noin 80-kiloinen lievästi ylipainoinen ihminen, joka jaksaa, pystyy, osaa ja tekee ihan mitä vain, valinta ei olisi vaikea. Voima kasvoi minussa, ja minä kasvoin kiinni voimaan.

Tiedättekö, ensimmäisen kerran pitkään aikaan - eli siitä lähtien kun rampautin polveni - minusta tuntuu taas tältä. Hyvältä, vahvalta, voittajalta. Selviän, koska

We are all born superstars

Löytyneet tolpat (+ liikuntaviikko 11)

[Musiikki: Damien Rice - O]

Kävin tänään käppäilemässä 5 kilometriä. Keli nyt oli ihan ahterista, mutta kroppa tuntui hyvältä. Jalat olivat jaksavat. Pelkäsin, että kylmä ilma ja viima sattuisivat kurkkuun, mutta eivät ne oikeastaan. Lisäksi punnersin. Viime viikon punnerukset jäivät yhteen kertaan, joten jatkoin siitä mihin jäin eli tällä viikolla punnerran päivittäin 28 kertaa. Aluksi meinasin tehdä toistot kahdessa erässä, mutta päätin sitten yrittää tehdä kaikki putkeen, ja irtosivathan ne sieltä, vaikka kroppa vähän kakoi vastaan. Ja huomenna olen todellakin menossa kahvakuulatunnille! Haa. Tuntuu, että nuo punnerrukset ja kävelylenkki jotenkin tyrkkäsivät kropan tolpilleen, sillä olo on nyt parempi kuin aamulla, käytännössä normaali, jos räkänokkaa ei lasketa.

Vanha ja uskollinen mp3-soittimeni (Creative Zen) muuten sekosi kävelylenkillä. Siitä pimeni näyttö, ja se rupesi pihisemään. Eikä kelvoton suostunut sammumaan! Ole sitten mokoma, tuumin ja tungin kuulokkeet taskuun. Kotona osoitin taas käsittämättömiä insinöörin skillzejä ja tyrkkäsin neulalla reset-namiskaa, ja laitoshan tokeni. Sillä lailla.

Ohessa vielä viime viikon liikunnat, joita nyt ei kauheasti ole:

maanantai

28 punnerrusta

tiistai

4,2 km kävely, 45 min

kahvakuula, 1 h

ke-su

sairastamista

Liebster Award, osa II

Olen vähän toivoton blogeissa kiertävien haasteiden suhteen (enkä näemmä ainut, mikäli muiden juttuihin on uskomista), mutta täältä pesee jatkoa Liebster Award -haasteelle, johon vastaamisen olen aloittanut elokuussa.

Tällä kertaa vastaan J.B:n kysymyksiin.

1. Mikä herkku tai ruoka on suurin kompastuskivesi laihduttaessasi?
Suklaa. Olen satavarma siitä, että viime vuona lihomani neljä kiloa olisivat jääneet tulematta, jos olisin syönyt suklaata vähän tolkullisemmissa mittasuhteissa.

2. Mikä on suosikkielokuvasi ja miksi?
Sliding Doors on yksi parhaista, koska John Hannahin esittämä hahmo James on jotenkin niin ihana. Menisin hänen kanssaan naimisiin koska vain. Lisäksi uskon elokuvan kantavaan ajatukseen, että elämä johdattaa ihmiset toistensa luo, jos niin on tarkoitettu.

3. Millaisesta musiikista pidät? Onko sinulla joku ihan ehdoton suosikki? Lempilaulusi?
Kuuntelen aika monenlaista musiikkia. Paitsi iskelmää ja heviä ja varsinkaan iskelmäheviä. Minuun uppoaa  Lady Gaga, mutta rakastan myös Sigur Rósia. Tykkään esimerkiksi Goo Goo Dollsista, Tori Amoksesta, Kentistä, Ellie Gouldingista, Arcade Firesta, Lana Del Reystä ja Imogen Heapista. Kaikkien aikojen lempibiisini on luultavasti Goo Goo Dollsin Iris.

4. Uskotko romanttiseen rakkauteen vai pidätkö ns. rakkautta vain luonnon keinona saada meidät lisääntymään?
Uskon, että meille jokaiselle on olemassa ainakin yksi ihminen, jonka kanssa meidän on hyvä, luonteva ja täydellinen olla. En usko, että rakkautta tarvitaan lisääntymiseen. Ihmisen lisääntymisvietti on (valitettavasti) sen verran vahva, että himo ei tarvitse rakkautta toteutuakseen.

5. Mikä on yleisin kehu, jonka saat?
Saan nykyään luultavasti kehuni itseltäni, sillä kukas muu ihmistä kehuisi ellei tämä itse? Toimeksiantajilta on ainakin tullut kehuja käännösteni laadusta. Se on kivaa.

6. Pitäisikö kannabis laillistaa Suomessa?
Sanotaan vaikka näin, että mieluummin näkisin kannabiksen laillisena kuin alkoholin.

7. Millainen on unelma-asuntosi?
Unelmoin avarasta ja korkeasta ullakkoasunnosta, jossa on vinokatot ja jossa voisin kirjoittaa päivät pitkät. Toisaalta unelmoin myös talosta maalla, missä minulla olisi tilaa pitää paria hevosta. Kotiini johtaisi pitkä koivukuja.

8. Missä asiassa haluaisit olla parempi?
Tahtoisin osata puhua paremmin. Sekä omaa äidinkieltäni että muita osaamiani kieliä. Menen helposti sanoissa sekaisin enkä saa ilmaistua itseäni läheskään yhtä hyvin kuin kirjallisesti.

9. Jos sinun pitäisi vaihtaa ulkonäköä jonkun kanssa, kenet valitsisit ja miksi?
Tahdon olla ihan vain minä. Mutta pakkotilanteessa valitsisin Eeva Kolun, koska hän on tosi nätti.

10. Mistä olet epävarmin ulkonäössäsi? Mistä pidät?
Vatsa on tämänhetkinen murheenkryyni, koska sen seudulle ne lihomani kilot tulla tupsahtivat. Mutta sieltä ne myös pikkuhiljaa sulavat. Pidän vyötäröni ja lantioni linjasta, sillä se on varsin naisellinen. Myös yläkroppa on mieleeni, sillä se on saanut niin paljon voimaa.

11. Kun avaat ulko-ovesi, mitä näet?
Rappukäytävän.

Vötkylä

[Musiikki: Brooke Fraser - What To Do With Daylight]

En minä minnekään uimaan tänään selvinnyt. Heräsin joskus kahden jälkeen ja yritin saada hengen pihisemään, kun nieluun oli nukkuessa iskostunut joku kamala klimppi. Tein siinä sitten vaativia laskutoimituksia ja tulin siihen lopputulokseen, että minun pitäisi olla reilun tunnin päästä jo lähdössä kävelemään uimahallille, jos meinaisin olla altaassa viimeistään neljältä. (Uimakoulu olisi alkanut puoli viideltä, mutta tykkään uiskennella aina itsekseni ennen sitä.) Kuumetta ei ole enää pariin päivään ollut, mutta limanerityksen ollessa infernaalinen päätin, ettei uimahalli välttämättä ole minulle nyt se sopivin paikka. Kanssauimaritkin luultavasti kiittävät.

Kävin kaupassa ostamassa niitä puurohiutaleita, joita piti jo eilen ostaa, mutta enpä silloin jaksanut. Söin aamupuuroni joskus neljän maissa. Äsken tein pari tuntia töitä, mutta sitten aivot surkastuivat eikä enää huvittanut. Nyt kello on jotain päälle seitsemän ja kyllästyttää.

Sairastaminen on kaikin puolin tympeää, mutta tämä sairastamista seurannut vetelysolo se vasta tympeä onkin.

Nenäkin on ihan rohtunut.

Onnistuisikohan kahvakuulailu tiistaina? Pitää huomenna yrittää käydä vaikka kävelemässä tai vähän hiihtämässä ja katsoa, mikä on olo. Viime tiistaina tein suurimman osan liikkeistä 12-kiloisella kuulalla, mutta nyt voisin palata 8 kilon kuulan pariin ennen kuin olen varmasti täysissä voimissani. Jos sinne kuulatunnille edes selviän. Olisi kyllä kiva päästä, sillä torstaina menisin mieluummin uimaan, sillä uimakoulua on enää kaksi kertaa jäljellä, ja näillä vikoilla kerroilla on vissiin tarkoitus opetella käännöksiä.

Sairashuoneen kuulumisia

[Musiikki: Marina & The Diamonds - Electra Heart]

Tauti alkaa helpottaa, jee! Tänään päästä on hellittänyt kaikille tautisille tuttu kuumejyskytys, enkä ole enää palellut yhtä paljon kuin eilen tai toissapäivänä. Uskalsin jopa äsken pestä hiuksetkin. Hiusten kasteleminen saa minut terveenäkin aina välillä hytisemään ihan hulluna. Töitäkin olen jaksanut vähän tehdä, vaikka enimmäkseen olen viettänyt aikaa nukkumalla iltapäiväkolmeen, katselemalla Game of Thronesia toisen tuotantokauden jaksoja ja yrittämällä pysyä kärryillä sarjan miljoonasta henkilöhahmosta. Leffojen suhteen olen tunnetusti juonivammainen, minkä vuoksi tykkään enemmän tv-sarjoista, sillä niissä on enemmän aikaa niin sanotusti päästä kärryille. Mutta Game of Thrones pistää kyllä tämän telkkarin suurkuluttajan polvilleen. Sarja on kuitenkin hyvä, ja ainahan netti on keksitty. Sieltä voi tarkistaa, kukakohan tuokin hyyppä (viimeksi Stannis Baratheon) mahtoi olla, sillä en kaveria edes muista koskaan nähneeni, mutta jostain kumman syystä se nyt tuntuu liittyvän olennaisesti juoneen. Game of Thronesissa on muuten ehkä kaikkien aikojen hienoin tunnusmusiikki. Tietysti Ihmemies MacGyverin jälkeen.

Lisäksi sain kotiin Hopeanuoli-DVD-boksin. Ihanaa. Olen haaveillut tuosta boksista iät ja ajat. Monesti olen sen meinannut tilata cdon.comilta, mutta vasta nyt raaskin, kun hinta oli vain 39 euroa. On sitä siellä nimittäin kalliimmallakin myyty. Kakarana tuli tillotettua ties miten monta kertaa suomeksi dubatut leikatut versiot. Yliopistovuosina näin lopultakin leikkaamattomat ja japaninkieliset versiot mutta surkeilla enkkuteksteillä. Ja nyt minulla on vihdoin ja viimein leikkaamattomat jaksot DVD:llä ja suomiteksteillä. Oli muuten ehkä pieni järkytys katsoa leikkaamattomat jaksot ensimmäisen kerran ja tajuta, että leikatuista versioista oli kokonaan poistettu yhden lempihahmoni kuolema. Apua ja itku, se tuli ihan kamalana yllätyksenä.

Lisäksi olen pitkästä aikaa löytänyt Facebookista järjellisen pelin: Riding Club Championships. Expan keruuta, stat pointseja, tehtäviä ja paranneltavia varusteita, varsin koukuttavaa. Ihan kuin joku pelinkehittäjistä olisi Diablonsa läpi pelannut. Mutta tässä ei siis tapeta örmelöitä vaan harrastetaan esteratsastusta! 

Huomenna ajattelin urheilla sen verran, että käyn lähikaupassa ostamassa puurohiutaleita. Ja ehkä pesen pyykkiä. Sitä on kertynyt lukemattomia koneellisia. Elättelen toivoa sen suhteen, että pääsen sunnuntaina uimaan. Sieltä on hyvä haalia elimistöön seuraava pöpö.

Sairas tapaus

Vielä alkuviikosta pohdin, että menenkö torstaina uimaan vai kahvakuulatunnille. Jälkimmäinen nimittäin loppuu sillä kellonlyömällä kun minun pitäisi olla pulahtamassa altaaseen. No joku öttiäinen sitten päätti asian puolestani, sillä tiistaina illalla alkoi tuntua jänskältä, ja eilinen meni tutistessa peiton alla. Tiistain kahvakuulatunnin jälkeen lihakset olivat muutenkin jo kipeät, ja kun tauti toi mukanaan sievän lihaskolotuksen ja nivelsäryn, niin oli siinä olemista. Päässäkin jyskytti kuin takomolla. Yöllä oli pakko tirauttaa pari kyyneltä, kun olo oli niin inhottava. Ihme nössö minustakin tullut, kun pitää flunssaa itkeä. Mutta niin se vain on!

Tänään on ollut helpompi olla, mutta peruin huomisen ratsastuksen. En siis pääse vieläkään ratsastamaan Ykällä. Pöh.

Liikuntaviikko 10

maanantai

2,6 km kävely, 30 min

11,6 km hiihto, 1:44:39

tiistai

vapaa

keskiviikko

vapaa

torstai

4,0 km kävely, 45 min

uinti, 1 h

perjantai

2,4 km kävely, 30 min

4,3 km hiihto, 41:04

lauantai

putkirullaus, 40 min

sunnuntai

kahvakuula, 2 h

1500 m uinti, 55 min (+ uimakoulu 30 min)

2,0 km kävely, 20 min

+ 26 punnerrusta ma-la

Olin torstain uimakoulussa ainut osanottaja. Sain siis yksityistunnin (tai -puolituntisen). Se oli samaan aikaan vähän pelottavaa mutta tehokasta. Opettaja hioi vapaauintitekniikkaani, ja sain tosi hyviä vinkkejä. Eilen sunnuntaina polskin tunnin verran ennen uimakoulua ja treenasin rintauintia ja vapaauintia. Rintauintia pystyn menemään jo pitkiä pätkiä, ilman että minun tarvitsee koko ajan keskittyä hengittämiseen. Vapaauinnissakin olen edistynyt, vaikka siinä edelleen tahtoo se hengitys ohjata uimista eikä toisinpäin. Harjoitusta, harjoitusta.

Sunnuntaina kahvakuulailin ensimmäistä kertaa elämässäni. Ostin taannoin CityDealista neljän kuukauden kahvakuulatreenit (kahdesti viikossa kesäkuun loppuun asti), ja eilen oli starttikurssi, jossa käytiin kuulailun perusteet läpi. Tekniikassa on hiomista, sillä tällä hetkellä ranteet muistuttavat, että 8-kiloisen rautamötikän jysäyttäminen toistuvasti vasten ranteita ei välttämättä ole hyvästä. Starttikurssi oli keskustassa, josta sitten otin bussin takaisin Hervantaan ja suuntasin suoraan uimahallille. Jatkossa kahvakuulatunnit ovat onneksi täällä Hervannassa, niin ei tarvitse raahautua keskustaan asti.

Suksi ei viime viikolla tahtonut luistaa. Kuiva pakkaskeli ei oikein sovi noille minun hienoille pitopohjasuksilleni. Onneksi nyt vissiin lauhtuu.

P.S. Iivellä on blogissaan arvonta. Osallistumisaikaa vielä huomiseen saakka, joten hop!

Liikuntaviikko 9

maanantai

vapaa

tiistai

vapaa

keskiviikko

2,7 km kävely, 28 min

ratsastus, 1 h

ratsastus, 45 min

torstai

voimapyörä, 4 x 15

putkirullaus, 40 min

perjantai

10,8 km kävely, 2 h

ratsastus, 1 h 10 min

putkirullaus, 45 min

lauantai

jooga, 2 h

sunnuntai

4,0 km kävely, 45 min

uinti, 1 h

+ 24 punnerrusta joka päivä

Pidin helpomman liikuntaviikon kuin tavallisesti. Teki terää. Sen sijaan että olisin taiteillut hiihtoladulla, röhnötin onnellisena sohvan pohjalla peiton alla ja katselin digiboksista miljoona rästiin jäänyttä ohjelmaa. Olen vihdoinkin taas kartalla siitä, mitä Fringessä, Mentalistissa, American Idolissa, Olipa kerran- ja Iholla-sarjoissa, Modernissa perheessä, Big Lovessa, Walking Deadissa ja ties missä on viime viikkoina tapahtunut. Nyt on suorastaan valaistunut olo!

Ei vaan. Oli oikeasti tosi ihanaa levätä. Kävin parina päivänä tallilla ja tänään uimassa, mutta muuten pyhitin viikon levolle ja kehonhuollolle. Putkirullailin ja eilen joogasin. Oli mennyt ihan liian pitkä aika, kun olin viimeksi joogannut. Kroppa oli ihan jäykkis. Jooga tuntui hyvältä. Olo alkoi notkistua ja vertyä, ja putkirullauksen suoranaisen väkivallan jälkeen oli vain ihana unohtua lempeisiin venytyksiin ja havahtua joskus usean minuutin jälkeen takaisin todellisuuteen. Loppurentoutuksineen joogahetki venyi parin tunnin mittaiseksi.

Keskiviikon kaksi ratsastuskertaa tarkoittavat sitä, että ratsastin ensin Oskulla normaalisti ja sen jälkeen testasin Ykää. Hyvin taas huomasi, miten erilaisia hevoset ovat. Kontrasti oli tosi iso varsinkin kun viimeksi olen ratsastanut jollain muulla hevosella kuin Oskulla syksyllä 2009. Osku-postauksessa kirjoitinkin, miten Osku on aika sähäkkä ja eteenpäinpyrkivä hevonen. Ykä sen sijaan on oikea rauhallisuuden perikuva. Jokainen joka on koskaan ratsastanut ratsastuskoulussa tietää, että tuntihevosten joukossa on aina se yksi luottohevonen, jota ei edes maailmanloppu hetkauta ja jonka selkään voi laittaa sen kaikkein arimman ja kokemattomimman ratsastajan. No, Ykä on juuri sellainen hevonen. Se oli kuin valtamerilaiva, joka lipuu eteenpäin. Siihen vain luotti, ettei se tee mitään yllättävää. Oskun kanssa olin aina vähän varuillani, että mihin suuntaan se seuraavaksi loikkaa, mutta Ykä oli ihan toista maata. On tietysti makuasioita, millaisista hevosista kukin pitää, mutta minulle rauhalliset ja jopa laiskat hevoset sopivat vallan mainiosti. Harmi sinänsä, että seuraava Ykä-kerta taitaa siirtyä kahden viikon päähän, sillä Ykän omistaja laittoi viestiä, että hevonen oli aristanut selkäänsä eikä sen selkään nousta alkavan viikon aikana lainkaan.

Hei apua, ensi sunnuntaina alkavat kahvakuulatunnit. Jännittää! Vähän aikaa sitten kokeilin Intersportissa ihan vain nostaa vissiin 8 kilon kuulaa, ja kiesus se oli painava. En kyllä yhtään ihmettele, kun osa ihmisistä saa kahvakuulalla itsensä aika tyrmäävään kuntoon.

10 kuvaa kesään: tammi- & helmikuu

Täten julistan, että tänä vuonna helmikuussa oli 31 päivää. Eli helmikuun valotolppaotos ei ole millään lailla myöhässä otettu.

Tosi hyvin menee nämä haasteet. Ei tarvitsisi ryhdistäytyä kuin kerran kuussa, mutta puihinhan sekin on mennyt. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Ohessa siis tammikuun ja helmikuun kuvat "10 kuvaa kesään" -haasteeseen liittyen.

"helmikuu"

tammikuu

Lisäksi alla on kuvakollaasi kaikista tähän mennessä otetuista kuvista, joita on jo kaikkiaan kuusi kappaletta. Ja sehän tarkoittaa sitä, että voiton puolella jo ollaan. Kesä tulloo!

Ystäväni Osku

Kävin tänään ratsastamassa viimeistä kertaa Oskulla, sillä se muuttaa viikonlopun aikana Etelä-Suomeen. Oskun omistajahan sai työpaikan etelästä joulukuussa, mutta ymmärsin, että hänen tarkoituksenaan oli pitää Osku täällä Tampereella vielä kesän yli. No, omistajan muuton myötä Osku ei saanut enää niin paljon liikuntaa kuin ennen, ja se alkoi käyttäytyä kenkusti sekä ratsastaessa että tarhassa. Oskulle siis ei todellakaan riitä, että sillä ratsastetaan vain 4-5 päivänä viikossa. Hevonen on erittäin hyväkuntoinen, lihaksikas ja menevä, joten ylimääräinen energia sitten alkoi purkautua pöllöilynä. Niinpä Oskun omistajan oli pakko tehdä päätös muuttaa hevonen pois suunniteltua aiemmin, jotta hän itse pääsee taas tehokkaasti treenaamaan sitä.

Aloin vuokrata Oskua syksyllä 2010 eli ehdin ratsastaa sillä kaikkiaan 2,5 vuotta. Kaiken kaikkiaan Osku on ollut ihan mahtava hevonen. Se on erittäin kiltti käsitellä ja osaa todella paljon. Enemmän kuin minä siltä koskaan osasin pyytää. Ratsastaessa se on herkkä, kuuliainen ja eteenpäinpyrkivä. Aluksi sen energisyys ja vauhdikkuus sai minulta vähän pasmat sekaisin, kun olin tottunut ratsastuskoulujen rauhallisiin ja laiskoihin hevosiin. Mutta vähitellen rohkeuteni kasvoi ja uskalsin maastossakin laukata reipasta tahtia.

Osku on opettanut minulle valtavasti. Istuntani ja tasapainoni on parantunut. Olen myös oppinut paremmin kuuntelemaan hevosen käytöstä ja lukemaan hevosta esimerkiksi ratsastaessa. Osku on siitä hyvä, että siltä saa heti palautetta, jos ratsastaessa tekee jotain oikein - tai vaihtoehtoisesti väärin. Se reagoi herkästi istuntaan, ja heti kun opin rentoutumaan ratsastaessa, yhteistyö sujui huomattavasti paremmin.

Ennen kaikkea opin jämäkkyyttä ja itsevarmuutta. Olen pohjimmiltani aika arka ratsastaja, mutta Osku pakotti minut sopivasti pois mukavuusalueeltani. Oli pakko ryhdistäytyä ja olla määrätietoinen, sillä Osku havaitsi aina heikot kohtani ja käytti niitä hyväkseen, jos en ollut tarkkana. Monesti on otettu maastossa yhteen, kun on ollut erimielisyyksiä suunnasta, mutta aina on menty eteenpäin (paitsi joulun jälkeen kun putosin ojaan). Näinä viimeisinä kuukausina kulkua piti avittaa raipalla, mutta eipähän tarvinnut vääntää varttia, kun pieni napautus pohkeen taakse teki tehtävänsä.

On ollut ihana huomata, miten edistyy ja rohkaistuu. On ollut ihana tutustua hevoseen ja sen ihanan raivostuttavaan persoonaan. Nauraa hevosen ja oman itsensä pöhköilylle. Jokainen ratsastuskerta ei ole mennyt putkeen, mutta onnistumiset ovat tuntuneet sitäkin hienommilta. 

Voi että. Rapsuttelin ja silittelin Oskua tänään ratsastuksen jälkeen, ja itku oli päästä. Kyllä sitä hassua hevosta jää ikävä. Pala oli kurkussa, kun vein Oskun viimeistä kertaa tarhaan ja poispäin kävellessäni katsoin taakseni ja näin, miten se katseli minua tarhasta. Ei kai sitä vielä oikein tajua, etten välttämättä enää koskaan näe Oskua. Niisk.

melassivettä, nam | liinaharja | bloggaajan ja ratsun kaviot | hevosystävä,
paras ystävä | jäähyväisomppu (omistettu iivelle!) | ratsastuksen jälkeen