Herkkä, vahva unelma

[Musiikki: Kent - Tigerdrottningen]

Minulla on nyt tosi hyvä fiilis kiukkupolveni suhteen. Fiilis on itse asiassa niin hyvä, että pelottaa, milloin taas rysähdetään korkealta ja kovaa. Toisaalta polvi on kestänyt tänä keväänä juoksuharjoitukset niin hyvin, että realismi on joutunut pikkuhiljaa väistymään optimismin kipinän tieltä.

Eilen kävin jälleen yhdistetyllä kävely- ja juoksulenkillä. Juoksin 5 minuutin pätkiä yhteensä kahdeksan ja välillä kävelin 3 minuuttia. Alku- ja loppukävelyineen lenkki kesti 1 h 20 min, ja kilometrejä kertyi mukavat kymmenen. Laskeskelin, että kaikkiaan juoksin noin 6 kilometriä. Juoksun aikana polvi pelasi hyvin, eikä illan aikana tullut jälkikipuakaan. Tänään on ollut taas normaalia enemmän naksuntaa, mutta muuten kaikki on ok.

Unelma Tampere maratonin kympin matkasta kytee vahvana. Voi taivas.

Kuten yllä totesin, pelottaa ihan hirveästi. Mutta eilen juostessa tunsin taas sitä rajatonta iloa, joka puhtaudessaan ja aitoudessaan on vailla vertaa. Ja samalla henki lähes salpautui, kun tajusin, että minä ihan oikeasti taas juoksen.

On ollut ristiriitaista taas antautua juoksuonnelle, sillä kahden vuoden aikana opin hyväksymään, että se tie oli osaltani käyty loppuun. Nyt kun – itse asiassa vähän yllättäen – olen päässyt matkaamaan ajassa taaksepäin ja löytänyt juoksijan identiteettini, en tiedä miten suhtautua. Samaan aikaan tuntuu niin järjettömän hyvältä, mutta samaan aikaan tiedostan, että tällä polvella jokainen juostu askel voi olla se viimeinen.

Pirujen maalailut seinille sikseen. Nautitaan tästä päivästä, tästä hetkestä – ja unelmoidaan.

Herännyt unelma

[Musiikki: Mirabai Ceiba - Sacred Love Meditations]

Siitä on reilut kaksi vuotta, kun oikea polvi päätti irtisanoa sopimuksensa. Tuon kahden vuoden ajan olen itkien ja raivoten haudannut juoksu-unelmani kerta toisensa jälkeen. Lopulta koitti se hyväksynnän päivä, kun en enää kiukuten viskonut multaa rikkinäisten haaveiden päälle, vaan hautasin ne hellästi ja haikeana. Sen maaperän päälle aloin kasvattaa uusia unelmia.

Mutta nyt vanha unelma on alkanut orastaa. Se puskee väkisin esiin, enkä tiedä, pitäisikö minun vaalia sitä vai kiskoa se juurineen irti.

Olen yrittänyt kaikkeni, etten antaisi juoksu-unelmille tilaa. Olen tehnyt parhaani, että osaisin elää päivä kerrallaan. Olla suunnittelematta juoksutreenejä etukäteen ja varsinkaan olla haaveilematta minkään valtakunnan juoksutapahtumista.

Toissailtana se sitten nukkumaan mennessä iski. Jos sittenkin. Varala maratonin (nykyinen Tampere maraton?) neljäsosamatka. Olisiko se mahdollista? Uskallanko toivoa?

Kevään juoksut ovat sujuneet niin hyvin kuin tällä polvella on lupa odottaa. Mutta riittääkö se siihen, että pystyisin juoksemaan 10 kilometriä, ilman että kinttu on maalissa rikkipoks?

Elokuun lopussa tulee täyteen viisi vuotta, kun aloitin haparoivan matkani osaamatta lainkaan aavistaa, minne se minut tulisi viemään. Miten hurmaava onkaan ajatus, että viiden vuoden kunniaksi pääsisin taas juoksemaan juoksutapahtumassa, juoksijana muiden juoksijoiden joukossa. Tahtoisin niin valtavasti suoda sen hetken itselleni, sillä olen sen ansainnut.

Polvivaivaisen juoksijan selviytymispakkaus:
hyppääjänpolviremmi, Vomero 6:t,
MSM, molybdeeni ja glukosamiini.

Toiveikas juoksija

[Musiikki: Kent -Röd]

Pari viikkoa sitten kävin vähän juoksemassa, ja päin persettähän se meni. Polvi suuttui ja minä suutuin polvelle. Siinä sitten kiukuteltiin tovi toisillemme. Polvi rauhoittui, minä rauhoituin ja päätettiin yrittää uudestaan.

Kävin eilen hiippailemassa tutun, noin 7 kilometrin reitin. Kaksi minuuttia kävelyä, kaksi minuuttia juoksua. Toista kolmetoista kertaa. Kävele loppumatka kotiin. Vähän siihen koipeen kolotti. Mutta ei paljon. Huomattavasti vähemmän kuin edellisellä kerralla. Tänään ei ole ilmennyt oikeastaan lainkaan jälkikipuja. Jonkin verran naksumista.

Testasin juostessa ekan kerran hyppääjänpolviremmiä (engl. knee strap), jonka ostin joskus talvella. Kyse on varsin yksinkertaisesta remelistä, joka asetetaan suoraan polvilumpion alle. Ohut taipuisa putki remmin sisällä aiheuttaa polvilumpion ja sääriluun yhdistävään jänteeseen pienen paineen, joka auttaa helpottamaan hyppääjänpolvesta tai Osgood-Schlatterin taudista kärsivien oireita. Pitäisi kuulemma auttaa myös kondromalasian riesakseen saaneita ihmisiä. Ymmärtääkseni remmi auttaa polvilumpiota pysymään oikeassa asennossa, eikä lumpio pääse hankautumaan sääri- ja reisiluita vasten väärässä asennossa.

Kun polvi kipeytyi juoksusta pari viikkoa sitten, kokeilin remmiä levossa, ja paine tuntui lievittävän kipua. En osaa vielä sanoa, auttoiko se myös varsinaisesti juostessa, mutta eiköhän tuo mukaan lähde myös seuraavalla lenkillä. Näyttihän se vähän hassulta mollukalta juoksupökien alla, mutta väliäkös tuolla.

Sivuhuomiona on muuten mainittava, että kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, oikea jalkani on edelleen heikompi kuin vasen (joka on siis  kuvassa oikealla). Vuoden 2007 välilevynpullistuma vaikuttaa yhä vain. En luultavasti ole tähän päivään mennessä osannut korjata askellustani normaaliksi sen jälkeen kun pullistuma vei oikeasta jalkaterästä lihasvoiman ja puudutti jalan ulkosyrjän ja osan varpaista. Sen seurauksena kävelin noin vuoden verran käytännössä vasemman jalan varassa, kunnes pikkuhiljaa oikean jalkaterän tunto ja voima alkoi palautua, että pystyin taas nousemaan päkiän varaan ja ponnistamaan myös oikealla jalalla. Ja nyt kun oikeassa jalassa on noita polviongelmia, niin varaan edelleen herkästi painoa vasemmalle jalalle ja teen sillä enemmän töitä. Huokaus.

Tarkoitus on ottaa käyttöön uudet Vomerot. Laskeskelin, että olen juossut nykyisillä noin 500 kilometriä ja luultavasti kävellytkin useamman sata. Vaimennusta niissä vielä on, mutta polvi vaatii nyt parasta.

Uudet Vomerot ovat muuten samanlaiset kuin vanhat, mutta puoli kokoa suuremmat. Vanhat ovat kokoa 7,5 ja uudet 8. Lisäksi tilasin äsken lempikaupastani SportsDirectistä jälleen yhdet Vomerot. Tässä sen muuten taas näkee: en kykene asennoitumaan siihen, että juoksu olisi osaltani kokonaan ohi. Menneeseen vuoteen on mahtunut lukemattomia juoksupettymyksiä, mutta jokin saa uskomaan, että vielä minä jonain päivänä juoksen. Syy siihen, miksi ostin uudet Vomerot jo nyt, vaikka korkkaamatta on täysin tuliterä pari, on se että haluan nimenomaan Vomero 6:t. Uusin malli on seiska, mutta siitä on juoksijoiden mukaan pilattu Vomeroiden tärkein ominaisuus eli jalat hellään huomaansa kietova ilmatyynyalusmainen olemus. Kutosia ei tahdo enää kauheasti olla kaupoissa, mutta SportsDirectistä löytyi vielä yksi naisten malli sopivassa koossa. Väri nyt on vähän pöllö, mutta en kuole siihen.

Kuvalähde + tuotelinkki

Oikeastaan tekisi mieli odottaa, että nuo mustat ehtivät kotiin ja ottaa noiden valkoisten sijasta ne käyttöön. Vaihtelua nääs. Ihan nätithän nuo loppujen lopuksi ovat.

Joo, ja tärkeintähän on tietysti se, että halvalla lähti! Kasikoko oli nettikaupassa 65 puntaa, mutta jostain syystä sivusto ei päivittänyt hintoja euroiksi oikein, vaan kun kassalla vaihdoin valuutan, hinta oli 65 euroa. Sopivasti löysin vielä Googlesta alennuskoodin, jolla sai 10 prosenttia pois juoksu-, pyöräily- ja uimavarusteiden hinnoista. Eli lopulta kengille jäi hintaa 58,50 euroa. Tilaukseen tarttui nyt tietysti muutakin kuten pari paitaa, sukat, juomapullo, uikkari, satulalaukku pyörään ja sen sellaista. Postikuluineen loppusumma oli 105 puntaa eli sivuston bugin ansiosta 105 euroa. Olen joskus miettinyt, pitäisikö testata Asicsin vastinetta Vomeroille eli Gel-Nimbusta, mutta Nimbusten hinta on niin jäätävä, että jääköön edelleen testaamatta.

P.S. Enkä näemmä ole ainut blogimaailman asukki, joka on sortunut kenkäostoksille. Oi kevät!

EDIT [klo 18:51]: Vomerosta on näköjään markkinoilla jo Vomero 8. Eli seiska ei olekaan uusin.

Lausunto

[Musiikki: Lana Del Rey - Paradise]

Vietin tänään ansaittua lepopäivää liikunnasta, sillä alkuviikko meni enemmän tai vähemmän huhkiessa. Saatuani tälle päivälle suunnittelemani käännöstyöt tehtyä lähdin käymään keskustassa. Kävin vihdoin ja viimein hakemassa polven magneettikuvista tehdyn lausunnon. Istuin Terveystalon odotusaulassa ja luin läpi 113 euroa maksanutta paperia, josta en juuri tajunnut mitään, ja polvea alkoi saman tien jomottaa. On se sellainen kaveri.

Kotona vähän googlailin ja yhteenveto on se, että sääriluussa on pieni rustovaurio ja sääriluun hohkaluussa turvotusta. Samaten polvilumpiossa on rustovaurio. Sen sijaan esimerkiksi nivelkierukat ja ristisiteet ovat kunnossa. Kondromalasiasta lausunnossa ei ollut juuta eikä jaata, mutta oli miten oli, varmistui ainakin se, että rustoissa se vika on.

Testaa, hallitsetko lääkärislangin.

Tuntuu samaan aikaan sekä helpottuneelta että surulliselta. Rustovauriot ovat siitä hankalia, että niitä ei kaiketi oikein voi korjata leikkauksella ja paraneminen on hidasta, jos sitä ylipäätänsä tapahtuu. Positiivista oli tietysti se, että mikään muu ei ollut rikki, poikki tai halki.

Pitkäänhän tätäkin asiaa on tullut arvailtua ja pohdittua. Eteenpäin jatkan varmaan samaan malliin kuin tähänkin asti eli syön päivittäin neljä kapselia Doctor's Bestin glukosamiini-kondroitiini-MSM-valmistetta, liikun sen minkä polvi antaa myöten ja silitän kissaa. Lopputalvi menee varmaan aika vähin juoksuin, sillä ajattelin odottaa lumien sulamista, että saan taas Vomerot jalkaan. Rustovaurion varmistuminen tarkoittaa sitä, että minun ei todellakaan kannata lähteä lenkille muilla kuin huippuvaimennetuilla kengillä. Hyppääjänpolviremmi odottaa myös testaamista, josko siitä olisi apua.

Tuntuu oudon lopulliselta. Vuoden kestänyt epätietoisuus on vihdoin ohi. Lopputulos ei tietystikään ollut paras mahdollinen mutta ei pahinkaan. Toivoa pitää yllä se, että polvi on pikkuhiljaa mennyt parempaan suuntaan; uskon yllä mainitsemani valmisteen auttaneen. Vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna nykytilanne on ehdottoman parempi. Oli aikoja, jolloin nippa nappa pystyin hiihtämään ja jolloin pelkkä kävely vihloi ja viilsi polvea. Nykyään on päiviä, jolloin oikea polvi tuntuu samalta kuin vasenkin ja saatan monta kilometriä käveltyäni tajuta, että polveni tuntuu normaalilta. Huonoina päivinä polvea pistää ja pakottaa, ja se paukkuu ja rohisee normaalia enemmän. Hyviä päiviä on kuitenkin enemmän kuin huonoja.

Lisäksi minussa on herännyt viime viikkoina tunne, että vielä minä jonain päivänä taas juoksen säännöllisesti. En tiedä, milloin se päivä koittaa, mutta tiedän sen koittavan. Sitä odotellessa voi vaikka silittää kissaa vielä vähän lisää ja muistaa, että kaikki on oikeastaan ihan hyvin.

Hiljainen hiihtäjä

[Musiikki: Ellie Goulding - Halcyon]

Kävin äsken keskustassa hoitamassa pari käytännön asiaa, joihin kuului muun muassa magneettikuvien vieminen Terveystaloon. Soittelin sinne eilen, ja sieltä luvattiin antaa lausunto kuvista. Kustantaa kuulemma 113 euroa, mutta kustantakoon. Toisaalta viime aikoina on tullut ihan höhlä olo noiden magneettikuvien suhteen, kun olen entistä vakuuttuneempi, että kondromalasia siellä on eikä luultavasti mitään "sen kummempaa". Viime kevääseen verrattuna polvi on myös huomattavasti paremmassa kunnossa, ja vaikka se tahtookin herkästi ottaa itseensä, se myös palautuu nopeasti rasituksesta. Ei ole vähään aikaan enää ollut niitä monta päivää kestäviä kolotuksia ja naksumisia. Paitsi joulukuussa, kun menin juoksemaan juoksumatolla puoli tuntia Nike Free -kengät jalassa. En edelleenkään käsitä, mitä päässäni liikkui, varsinkin kun juoksumatolla juoksu on muutenkin ihan perseestä.

Viime päivinä on tullut hiihdettyä. Kävin sekä toissapäivänä että eilen sivakoimassa Nirvaan ja takaisin. Siitä tulee ihan kiva lenkki, 11,6 kilometriä. Eilen oli aivan ihanaa, kun palautin saksa-suomi-käännösprojektin toimeksiantajalle, ja lähdin sitten hiihtämään. Oli niin vapaa olo! Olin siis päkistellyt tuon käännöstyön kanssa reilut kaksi kuukautta, ja se oli varsin haastava työ, joten tuntui huipulta palauttaa se vihdoin ja viimein. Hiihtelin pöljä ilme kasvoilla, kun oli niin hyvä mieli. Ajattelin käydä tänäänkin hiihtämässä, mutta tyydyn varmaan kiertämään Suolijärven kerran ympäri. Aiemmin tänään tuli nimittäin jo liikuttua, kun käytiin kissan kanssa kävellen (minä kävelin ja kissa keikkui kantokopassa) eläinlääkärissä hakemassa uudet rokotukset. Vähän meinaa sohva houkutella, mutta jospa sinne ladulle ensin kuitenkin menisin. Enkä usko, että joudun kauheasti edes itseäni ylipuhumaan. Hiihdosta on tullut minulle sellainen hyvän mielen laji. Hiihdän juuri sitä tahtia, kun minusta tuntuu hyvältä – eli aika hiljaa, lol. Enemmän se on sellaista rentoutumista. Ei niinkään mitään juoksun tapaista puhisemista vaan joogan tapaista mielen rauhoittumista. Nautinnollista.

Nyt pitääkin hiihtää varastoon, sillä lähden torstaina viikoksi Pohjois-Karjalaan eikä suksien mukana raahaaminen junassa ja bussissa oikein inspiroi. Kotikotona tuleekin varmaan sitten tehtyä kävelylenkkejä. Kokonaan lomalle en pääse, sillä kannettava tietokone ja uusi käännösprojekti lähtevät mukaan. Tällä kertaa lähtöteksti on onneksi saksankielisen tietokirjallisuuden sijasta englanninkielistä kaunokirjallisuutta. Jee.

PCOS ja painonhallinnan vaikeus

[Musiikki: Brooke Fraser - Flags]

Pöhöolossakin nousin perinteiselle keskiviikkovaa'alle, ja olikin oikein mieltä ylentävää tuijottaa lukemaa 81,2 kg (BMI 25,9). Voi elämä, armahda. Ahdisti! Yritin siinä sitten toitottaa itselleni, että jos viime viikolla painoit 79,6 kiloa, niin et taatusti ole voinut lihoa seitsemässä päivässä 1,6 kiloa. Edelleen ahdisti!

Kävin maanantaina sauvakävelemässä viisi kilsaa, sillä päätin aloittaa kävelemään säännöllisesti, jotta tuo polvi saisi ärsykettä ja älyäisi vahvistua. Minähän olen siis puolen vuoden ajan vältellyt kävelyä ja juoksua muutamia epätoivoisia juoksuyrityspyristelyjä lukuun ottamatta. Tiistaina päivällä polvessa oli leposärkyä ja minua ahdisti ja ketutti, että on se jo saatana, kun ei sauvakävelemässä voi käydä, kun polvi äimistyy. Jostain syystä tiistai-illan kävelymatkat uimahallille ja takaisin sekä uiminen rauhoittivat polven, ja se tuntui taas paremmalta. Kokonaisuudessaan liikunta tuntuisi tekevän polvelle hyvää, vaikka se välillä kimmastuukin.

No, tämä nyt oli tällaista jotain itsellekin hämäräksi jäänyttä alustusta itse asiaan.

Viikon sana on joka tapauksessa ollut ahdistus. Sekä polvi että paino ahdistavat, ja pitkältihän nuo ahdistuksen aiheuttajat kulkevat käsi kädessä. Totuus on se, että vaikka keskiviikon painotulos johtuisikin turvotuksesta, minä lihon pikkuhiljaa. Ja se pelottaa ihan hirveästi. On niin aseeton olo. En mielestäni syö sen enempää kuin esimerkiksi silloin kuin laihduin. Liikun edelleen paljon. En ole polvesta huolimatta jymähtänyt sohvannurkkaan, vaan olen - vaikkakin välillä hieman pitkin hampain - kääntynyt uusien liikuntalajien puoleen: Puolen vuoden sisällä olen pyöräillyt enemmän kuin varmaan koko elämäni aikana. Olen ottanut tavaksi käydä kerran viikossa uimassa. Olen jopa kokeillut jotain älytöntä vatsatanssia, jossa olen ihan tajuttoman huono!

25-aikoina vannoin, etten ikinä enkä koskaan enkä varmasti kaiva esiin PCOS-korttia, kun tuntuu, että painoasiat menevät päin persettä. Tällä viikolla on kuitenkin ollut niin kurja mieli, että on ollut pakko ymmärtää, että jotkin asiat vain ovat niin kuin ovat, eikä niitä pysty hautaamaan pois, vaikka kuinka tekisi mieli. Lueskelin pitkästä aikaa PCOS:aan liittyviä artikkeleita. Valaistumisen hetki oli sekä helpottava että hivenen masentava.

PCOS lisää kehon insuliiniresistenssiä. Kroppa tuottaa sen takia normaalia enemmän insuliinia. Insuliini puolestaan varastoi rasvaa rasvasoluihin ja estää lihaksia polttamasta rasvaa. Fysiologinen fakta on se, että käytännössä PCOS-naisen keho taistelee laihtumista vastaan ja edesauttaa lihomista. En ole koskaan halunnut käyttää PCOS:aa tekosyynä kiloihini, enkä aio tehdä sitä vastaisuudessakaan. Olenhan itse elävä esimerkki siitä, että PCOS:sta huolimatta laihtuminen voi onnistua. Mutta on myös muistettava oman kehon rajat eikä solvata itseään, jos painonhallinta takeltelee, vaikka tuntuu, että tekisi kaiken oikein.

Ja miten polvi sitten kytkeytyy tähän kaikkeen? Kondromalasia on puolen vuoden ajan rampauttanut juoksuharrastukseni tyystin. Uskon, että minun kohdallani juoksun laihtumista edistävä vaikutus ei liity pelkästään kulutettuihin kaloreihin. Olen varma, että koska juoksu on niin tehokas ja intensiivinen liikuntamuoto, se korjasi insuliiniresistenssiäni normaalimpiin lukemiin. Ja siten auttoi minua laihtumaan ja hallitsemaan painoani. Vaikka pyöräilen, uin ja ratsastan ja ylipäätänsä liikun paljon, mikään laji ei ole antanut keholleni samaa kuin mitä juoksu antoi, kun kolmesti viikossa palasin kotiin naama tulipunaisena, hiukset läpimärkinä ja hikikarpalot poskilleni suolaisiksi vanoiksi kuivuneina. Juoksu murjoi sokeriaineenvaihduntaani turpaan ja pakotti sen ruotuun.

Ymmärrys oman kehon toiminnasta auttaa minua hyväksymään tilanteeni paremmin. Mutta siitä huolimatta en halua enkä aio lihoa takaisin yli 90-kiloiseksi. En aio itsesäälissäni ja masennuksenpuuskassa mennä kieriskelemään suklaakastiketynnyriin. Yritän nyt koota itseni ja rauhoittua, löytää mielelleni tasapainon. Otan askelen kerrallaan. Päivän kerrallaan.

Tällä hetkellä pelkkä painon paikallaan pitäminen tuntuu vain niin paljon vaikeammalta kuin mitä vajaan 20 kilon laihduttaminen koskaan oli.

Tuomio

Kävin tänään ortopedillä ja sieltähän se sitten tuli: lääkäri diagnosoi käsikopelotutkimuksen ja oireiden perusteella minun potevan kondromalasiaa. No, se nyt ei varsinaisesti tullut yllätyksenä, sillä kyseistä vaivaahan olen epäillyt ties miten kauan. Magneettikuvauksesta ei kuulemma luultavasti selviä mitään, eikä tähystysleikkaus tässä vaivassa hyödytä. Röntgeniin sain lähetteen, mutta muuten lopputulos oli se, että näillä polvilla eteenpäin. Olin sen verran hyvällä tuulella, etten jaksanut ruveta änisemään vastaan. Olenhan joka tapauksessa koehenkilöjonossa sinne mestaan, missä pääsee magneettikuvaan ilmaiseksi. Haluan käydä kuvauksissa varmuuden vuoksi, vaikka niissä ei mitään mullistavaa näkyisikään.

Polvi on mennyt parempaan suuntaan. Edistyminen lienee useamman tekijän summa: lepo, pyöräily, ehkä jopa se hassu vihersimpukkatuote. Jatkan samaan malliin.

Tukaani alkaa muuten hajota käsiin, nyyh. Kävin lääkärissä pyörällä, ja sekä meno- että paluumatkan pyörästä kuului hirmuista rouskuntaa. Vaihdettiin ketjut, mutta ongelma pysyi. Ilmeisesti Tukaanista on keskiö menossa rikki. Äääää. No, sen saa vaihdettua, mutta olisi ollut kiva, jos pyörä olisi kestänyt vielä pari viikkoa eli siihen asti, että saan uuden pyörän.

Illalla kävin vielä joogassa, joka viime viikon tapaan jäi tyngäksi sateen takia. Matkustin keskustaan bussilla, ja Keskustorilta kävelin Pyynikille, missä jooga pidettiin. Joogan jälkeen kävelin saman matkan takaisin, niin polvi sai sopivasti kävelytreeniä.

Porin juoksukoulu

Siivosin aiemmin päivällä sekä oman että kissan vessan. Siinä mieltä ylentävän touhun keskellä ehti ajatella, ja sain idean, joka joko osoittautuu loistavaksi tai sitten ei.

Kun välilevyni päätti syksyllä 2007 räjähtää, enkä päässyt jokuseen kuukauteen hevosen selkään, rupesin näkemään unta ratsastamisesta. Harva se yö ratsastin. Mieli kaipasi niin vahvasti takaisin satulaan.

Nyt olen alkanut nähdä unta juoksemisesta.

Tämän viikon on ollut taas kurja olo, kun arki iski päin kasvoja hyviä ajatuksia herättäneen reissuiluviikon jälkeen.

Yhtäkkiä kesken pöntön kuuraamisen se sitten iski: minä aloitan Porin juoksukoulun. Ohjelma pelasti minut jo kerran, ehkä se tekee sen uudestaan. Tällä kertaa en lähtisi kohottomaan aerobista kuntoani vaan polven kuntoa. Kokeilen, oppisiko polvi kestämään iskuja ja tärähdyksiä, jos aloitan aivan alusta. Jos tuntuu, että sekin on polvelle liikaa, luovun siitä.

Olen lukenut viime aikoina erään kondromalasiasta kärsivän miehen, Samulin, blogia. Sydäntäni on särkenyt, kun olen lukenut hänen käymäänsä taistelua lääkäreiden ja sen tunteen kanssa, kun aiemmin aktiivisesti urheilua harrastanut nuori ihminen huomaa yhtäkkiä istuvansa pyörätuolissa. En siis voi vielä tietää, kärsinkö samasta vaivasta, eikä tilanteeni todellakaan ole verrattavissa hänen tilanteeseensa, mutta hänen bloginsa on antanut minulle uusia näkökulmia ja vinkkejä toipumiseen. Polviongelmien kanssa painivia ihmisiähän aina kehotetaan painumaan salille ja treenaamaan reisilihaksia, mutta onko kukaan koskaan miettinyt, mitä lihastreeni saa aikaan jo valmiiksi ärtyneelle polvelle?

Samuli esittää blogissaan toisenlaisen lähestymistavan: vahvista ensin niveltä, lihasten aika tulee myöhemmin. Usein ajatellaan, että jos nivel on paskana, ei se siitä korjaudu. Pitää vain vahvistaa lihaksia ja vaalia sitä mitä polvista on jäljellä. Samulin blogia luettuani olen kuitenkin ymmärtänyt, että niveltä ja rustoa pystyy vahvistamaan ja että ne pystyvät uusiutumaan, mutta olosuhteisiin on panostettava, ja että paraneminen vie aikaa, kuukausia, jopa vuosia. On rasitettava niveltä juuri oikea määrä: ei liian vähän, jolloin edistystä ei tapahdu, eikä liian paljon, koska muutoin nivel ärhäköityy entisestään.

Minun ei siis kannata nyt lähteä hampaat irvessä juoksemaan kympin lenkkejä. Siitä ei seuraa muuta kuin itkua. Sen sijaan lähden tunnustellen matkaan. Kokeilen, josko polvi kestäisi Porin juoksukoulun treenit ja pikkuhiljaa kasvavan rasituksen. Olen ajatellut, että pyöräilisin jonnekin lenkkipolun varteen, kävisin tekemässä tehtävän ja pyöräilisin kotiin. Aseinani Vomerot ja hiekkapohja. Yhtenä päivänä juoksukoulun juoksua sisältävä tehtävä, seuraavana kahtena päivänä lepoa ja pyöräilyä. Sitten siirtyisin seuraavaan juoksutehtävään ja jälleen kahtena päivänä lepoa ja pyöräilyä.

Mieli voi nyt pahoin. Ja niin voi kehokin. Parhaimmassa tapauksessa Porin juoksukoulu antaisi voimaa sekä mielelle että polvelle ja sitä kautta koko keholle. Aion yrittää, vaikka lopputuloksesta ei ole takeita. 

P.S. Pyöräily on saanut oikean käden hermot ärtymään, ja pikkurillissä ja nimettömässä on ajoittain lievää tunnottomuutta. Urheilija ei todellakaan tervettä päivää näe.

Nokkos-Kalkki-Inkivääri + vihersimpukka

[Musiikki: Lana Del Rey - Born to Die]

Lueskelin eilen vessassa Luontaistuntija-ilmaislehteä, ja jouduin mainoksen uhriksi. Viime aikojen polviongelmat ovat alkaneet ärsyttää toden teolla, ja kun huomasin lehdessä mainoksen Nokkos-Kalkki-Inkivääri + vihersimpukka -nimisestä luontaistuotteesta, jonka pitäisi helpottaa nivelvaivoja, päätin että tuota kokeilen vaikka se osoittautuisi loppujen lopuksi vaikka miksikä huuhaaksi.

Olen siis diagnosoinut maailman suurimman lääkärikirjan eli internetin avulla kondromalasian olevan änkyräpolveni takana. Kyseessä on rustonpehmentymätauti, joka aiheuttaa rutinaa ja hankausta, kun rusto on kulunut ja epätasainen eikä täten anna polvilumpion liikkua nätisti. Tuon luontaistuotteen pitäisi kasvattaa uutta rustoa ja muutenkin auttaa luustoa ja niveliä, ja netistä löytämieni aina niin luotettavien käyttäjäkokemusten mukaan moni polvivaivainen on saanut tuotteesta apua.

Kävin siis eilen ostamassa tarjouksesta parilla kympillä 140 kappaleen pakkauksen tätä ihmetuotetta, kun kaupan päälle sai vielä ylimääräisen 60 kappaleen puketin. Yhteensä nuo 200 tablettia kestävät 50 päivää, kun aion syödä maksimiannosta eli neljää tablettia päivässä. Tuossa ajassa mahdollisten vaikutusten pitäisi ilmeisesti näkyä. Toivon totisesti, että tästä olisi apua! Ja sinänsä tuo kaksikymmentä euroa ei ole kamalan iso summa, vaikka tuote osoittautuisikin turhaksi. Ei sitä tiedä, ellei kokeile. Raporttia seuraa.

Ja koska olen tyhmä, olen päättänyt käydä tänään testaamassa polvea rauhallisella hölkällä. Kuukauden aikana polvi on ehkä muuttunut hieman vakaamman tuntuiseksi, ja koska siihen ei varsinaisesti satu, ajattelin testata, miten juoksu vaikuttaa tilanteeseen. Normaali se ei missään nimessä vielä ole, mutta katsotaan, miten tilanne kehittyy.