Terve keho

Kävin tänään verikokeissa ja sain äsken tekstiviestillä tulokset, ja ne olivat tosi hyvät! Kokonaiskolesteroli oli 4,3 ja HDL 1,99, LDL 2,3 ja triglyt 0,83, eli kaikki luvut olivat mukavasti viitearvoissa. Paastosokeri oli tasan 5. Hemoglobiini oli edelleen matalahko 123. Rautakuurini on nyt kestänyt reilut pari viikkoa, mutta ainakaan vielä se ei näyttäisi heijastuvan arvoihin. Ei ole kyllä mitään aavistusta, miten nopeasti sen edes pitäisi heijastua, jos on heijastuakseen.

Lisäksi olen mittaillut verenpainettani kotimittarilla. Olin ihan varma, että tuon karmean stressikevään jälkeen nekin lukemat olisivat taivaassa, mutta neljänä päivänä tehtyjen kahdentoista mittauksen keskiarvo oli 119/75 eli minulle suoraastaan jäätävän hyvä. Pyysin itse asiassa poikaystävää testaamaan mittaria, sillä aloin epäillä onko koko kapine rikki, hah.

Mutta olen siis tehnyt jotain oikein painonnoususta huolimatta. No, alentunut verenpaine selittynee e-pillerimerkin vaihdolla, mutta yhtä kaikki ihan huippua, että lukemat ovat noin terveellä tasolla. Välillä nimittäin tuntuu, ettei tämä keho reagoi millään tavalla runsaaseen liikuntaan ja kasvispainotteiseen ruokavalioon. Mutta kyllähän se reagoi. Kun vain itse osaisi olla tuijottamatta sitä vaa'an lukemaa. Ajatukset kiertävät loputonta kehää takaisin lihotun kymmenen kilon ympärillä näkemättä kokonaiskuvaa. Kohta seitsemän vuotta sitten alkanut elämäntapamuutos ja matka on tuonut niin paljon hyvää keholleni ja takuulla säästänyt minut verenpaine- ja kolesterolilääkitykseltä ja kenties jopa kakkostyypin diabetekselta.

Ehkä olisi taas aika rakastaa tätä kehoa vähän enemmän, sillä onhan se ollut ihan mieletön matkatoveri ja opettanut näkemään sen huikean voiman ja kapasiteetin. Ehkä olisi pikkuhiljaa aika lakata määrittämästä itseään ja onnistumisiaan ja epäonnistumisiaan vaa'an kautta. Luulisi, että olisin sen taidon jo oppinut vuosien varrella, mutta lihavan tytön identiteetti on niin uskomattoman tiukassa, elinhän sen vallassa elämäni ensimmäiset 25 vuotta. Kun sitten onnistuin laihtumaan normaalipainoon ja kun sitten osa pudotetuista kiloista pikkuhiljaa hiipi ja osa yhtäkkiä humpsahti takaisin, oli se aika hirveä kolaus itsetunnolle. En edelleenkään tiedä, johtuiko viime vuonna tapahtunut yhtäkkinen painonnousu e-pillerien vaihdosta, kehon epämääräisestä hormonitasapainosta vai yksinkertaisesti liiasta syömisestä. Vai vähän kaikista.

Ehkä pitäisi taas opetella katsomaan nykyhetkeä ja lakata haikailemasta painonhallinnallisesti menestyksekkäiden juoksuvuosien perään ja märehtimästä vyötärölle ja persauksiin palanneita kiloja. Ehkä muistutan taas itselleni, miten hyvässä fyysisessä kunnossa oikeasti olenkaan. Yksi PCOS tai kymmenen liikakiloa sinne tai tänne, olen oikeasti vahva, sitkeä ja voimakas. Nostan kahvakuulassa koko ajan isompia painoja ja tähtään tosissani ensi vuonna SM-mitaleille. Se on aika hieno juttu se.

Stressiä, liikuntaa ja terveyttä

Olen ollut ruhtinaalliset pari viikkoa lomalla. Ensi viikon maanantaina palaan töihin, ja elo-syyskuun vaihteessa alkaa jälleen koulu. Onneksi minulla on enää muutamia hajakursseja jäljellä, joten ehdin luultavasti tehdä koko syksyn noin neljää työpäivää viikossa. Työpaikkani on tällä hetkellä melkoisen varma, ja saisin jäädä sinne kokopäiväiseksi milloin tahansa, mutta aion ehdottomasti pusertaa tuon koulun loppuun, sillä tradenomitutkinto on kuitenkin niin passeli tämän nykyisen kansainvälisen viestinnän tutkintoni kanssa, että olisi sulaa hulluutta jättää se kesken, kun 210 opintopisteen köntästä puuttuu enää 50 pistettä.

Mutta olin lähellä näännyttää itseni hengiltä menneen vuoden aikana. Nyt kun olen ehtinyt edes hieman hengähtää, olen tajunnut miten jäätävälle stressille olen itseni altistanut. Yhdellä kesäkuisella joogatunnilla makasin matolla itku kurkussa ja pyysin toistamiseen itseltäni anteeksi. Samalla tunsin pohjatonta kiitollisuutta kehoani kohtaan, miten se on urheasti jaksanut joka päivä kuljettaa minua eteenpäin. Sillä totuus on, että ilman menneiden vuosien aikana rakentamaani vankkaa peruskuntoa ja liikuntaharrastuksiani, joista pidin kiinni etenkin silloin kun aikaa tuntui kaikkein vähiten olevan, olisin kuukahtanut ennen aikojani. Puoleen vuoteen minulla ei ollut ainuttakaan, ei ainuttakaan vapaapäivää. Eihän se millään muotoa ole kestävä tilanne, ei vaikka olisi kuinka hyvässä fyysisessä kunnossa, koska jossain vaiheessa henkinen kestokyky romahtaa.

Nyt yritän rakentaa alkavan syksyn ja tulevan talven niin, etten kasaa itselleni liian raskasta painolastia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että alan pikkuhiljaa tehdä pesäeroa käännöstöihin. Ajatus tuntuu pahalta, sillä kääntäminen oli aina se unelma-ammattini, jota rakastin ja rakastan, mutta tässä tilanteessa kaikkein viisainta on nyt keskittyä kirjanpitoon, jota voin tehdä Ihan Oikeassa Työpaikassa, ja koulun saattamisessa loppuun.

---

Kävin eilen luovuttamassa verta, ja ensimmäinen hemoglobiinimittaus antoi lukemaksi 120 (naisilla luovutuksen alaraja on 125). Onneksi uusintamittauksella saatiin vähän korkeampi lukema ja pääsin luovuttamaan. Mutta sain mukaani 20 päivän rautakuurin. On muuten elämäni ensimmäinen. Minulla on aina ollut hyvä hemoglobiini, mutta nyt kun mietin noita aiempia verenluovutuskertoja, arvot ovat koko ajan olleet hiipumaan päin. Aktiivinen liikunta ja varsin kasvispainoitteinen ruokavalio ovat pikkuhiljaa nakertaneet rautavarastoja. Etsinkin netistä tietoa rautapitoisista ruoista, ja esimerkiksi palkokasveja ja cashewpähkinöitä syön päivittäin, mutta sitten tajusin, että illan pääaterian ohessa saatan juoda puolikin litraa maitoa, ja maidon kalsium vaikeuttaa raudan imeytymistä. Olen muutenkin pohtinut viime aikoina maidosta luopumista, sillä eläinten hyväksikäyttö ja kärsimys tuntuu niin sietämättömän pahalta, joten ehkä saan tästä vain lisäpontta. Mutta oli miten oli, pitää nyt olla tarkkana noiden rauta-arvojen kanssa. Joku anemia tästä vielä puuttuisi.

---

Liikunnan osalta kesä on mennyt pitkälti joogan ja pyöräilyn merkeissä. Pari kertaa viikossa on ollut kahvakuulaa. Tiistain kahvakuulaurheiluvuoroilla treenasin läpi kesän tempausta 18-kiloisella. Aloitin parin minuutin seteistä, ja kaksi viikkoa sitten jaksoin seitsenminuuttisen, jonka aikana tempaisin tasan sata kertaa. Koska kuulavuoroja oli kesällä aika hintsusti, tavoitteeni oli lähinnä ylläpitää kuntoa ja tempaustuntumaa, kasvattaa otevoimaa ja samalla vähän totutella painavampaan kuulaan. Elokuun puolivälissä palataan onneksi taas normaaliin kuula-arkeen, kun tiistain ja torstain vuorojen lisäksi perjantain vuorot jatkuvat. Syksyn ensimmäiset kisatkin siintävät jo syyskuun 17. päivä. Alustavasti olen miettinyt, että osallistuisin 16-kiloisella biathloniin. Siinä mielessä liikuntakesä on ollut ihan onnistunut, sillä olen käynyt paljon dynaamisilla joogatunneilla kuten astangassa ja vinyasa flow'ssa, joissa tietynlainen voima ja jäntevyys on kehittynyt, ja toisaalta taas letkeillä yin- ja hathatunneilla huoltamassa kehoa. Kundaliinijoogassa olisin halunnut ehtiä käymään useammin, mutta iltatunnit menivät aina päällekkäin kuulatuntien kanssa, ja aamutunneille en taas töiltä päässyt. Pyöräilyt ovat enimmäkseen koostuneet työmatkapyöräilystä. Työpaikalle on seitsemän ja puoli kilometriä, joten päivässä siitä kertyy sopivat 15 kilometriä.

---

Varasin ajan verikokeisiin kahden viikon päähän. Menen mittauttamaan kolesterolin ja verensokerin. Edellisen kerran kävin kolesterolimittauksissa kaksi vuotta sitten, ja pahoin pelkään, että arvot ovat saattaneet mennä huonompaan suuntaan, sillä paino on noussut ja olen mätöstänyt herkkuja liikaa. No, se selviää sitten. Eipähän tuo pieni potku persuuksille tekisi pahaa tässäkään asiassa. Tasapaino on ollut hukassa vähän kaikessa parin viimeisen vuoden aikana, mutta ehkäpä alkava syksy toisi mukanaan niin mielenrauhaa kuin tasapainoa fyysiseen hyvinvointiin. Sitä toivon ja siihen uskon.