Stressiä, liikuntaa ja terveyttä

Olen ollut ruhtinaalliset pari viikkoa lomalla. Ensi viikon maanantaina palaan töihin, ja elo-syyskuun vaihteessa alkaa jälleen koulu. Onneksi minulla on enää muutamia hajakursseja jäljellä, joten ehdin luultavasti tehdä koko syksyn noin neljää työpäivää viikossa. Työpaikkani on tällä hetkellä melkoisen varma, ja saisin jäädä sinne kokopäiväiseksi milloin tahansa, mutta aion ehdottomasti pusertaa tuon koulun loppuun, sillä tradenomitutkinto on kuitenkin niin passeli tämän nykyisen kansainvälisen viestinnän tutkintoni kanssa, että olisi sulaa hulluutta jättää se kesken, kun 210 opintopisteen köntästä puuttuu enää 50 pistettä.

Mutta olin lähellä näännyttää itseni hengiltä menneen vuoden aikana. Nyt kun olen ehtinyt edes hieman hengähtää, olen tajunnut miten jäätävälle stressille olen itseni altistanut. Yhdellä kesäkuisella joogatunnilla makasin matolla itku kurkussa ja pyysin toistamiseen itseltäni anteeksi. Samalla tunsin pohjatonta kiitollisuutta kehoani kohtaan, miten se on urheasti jaksanut joka päivä kuljettaa minua eteenpäin. Sillä totuus on, että ilman menneiden vuosien aikana rakentamaani vankkaa peruskuntoa ja liikuntaharrastuksiani, joista pidin kiinni etenkin silloin kun aikaa tuntui kaikkein vähiten olevan, olisin kuukahtanut ennen aikojani. Puoleen vuoteen minulla ei ollut ainuttakaan, ei ainuttakaan vapaapäivää. Eihän se millään muotoa ole kestävä tilanne, ei vaikka olisi kuinka hyvässä fyysisessä kunnossa, koska jossain vaiheessa henkinen kestokyky romahtaa.

Nyt yritän rakentaa alkavan syksyn ja tulevan talven niin, etten kasaa itselleni liian raskasta painolastia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että alan pikkuhiljaa tehdä pesäeroa käännöstöihin. Ajatus tuntuu pahalta, sillä kääntäminen oli aina se unelma-ammattini, jota rakastin ja rakastan, mutta tässä tilanteessa kaikkein viisainta on nyt keskittyä kirjanpitoon, jota voin tehdä Ihan Oikeassa Työpaikassa, ja koulun saattamisessa loppuun.

---

Kävin eilen luovuttamassa verta, ja ensimmäinen hemoglobiinimittaus antoi lukemaksi 120 (naisilla luovutuksen alaraja on 125). Onneksi uusintamittauksella saatiin vähän korkeampi lukema ja pääsin luovuttamaan. Mutta sain mukaani 20 päivän rautakuurin. On muuten elämäni ensimmäinen. Minulla on aina ollut hyvä hemoglobiini, mutta nyt kun mietin noita aiempia verenluovutuskertoja, arvot ovat koko ajan olleet hiipumaan päin. Aktiivinen liikunta ja varsin kasvispainoitteinen ruokavalio ovat pikkuhiljaa nakertaneet rautavarastoja. Etsinkin netistä tietoa rautapitoisista ruoista, ja esimerkiksi palkokasveja ja cashewpähkinöitä syön päivittäin, mutta sitten tajusin, että illan pääaterian ohessa saatan juoda puolikin litraa maitoa, ja maidon kalsium vaikeuttaa raudan imeytymistä. Olen muutenkin pohtinut viime aikoina maidosta luopumista, sillä eläinten hyväksikäyttö ja kärsimys tuntuu niin sietämättömän pahalta, joten ehkä saan tästä vain lisäpontta. Mutta oli miten oli, pitää nyt olla tarkkana noiden rauta-arvojen kanssa. Joku anemia tästä vielä puuttuisi.

---

Liikunnan osalta kesä on mennyt pitkälti joogan ja pyöräilyn merkeissä. Pari kertaa viikossa on ollut kahvakuulaa. Tiistain kahvakuulaurheiluvuoroilla treenasin läpi kesän tempausta 18-kiloisella. Aloitin parin minuutin seteistä, ja kaksi viikkoa sitten jaksoin seitsenminuuttisen, jonka aikana tempaisin tasan sata kertaa. Koska kuulavuoroja oli kesällä aika hintsusti, tavoitteeni oli lähinnä ylläpitää kuntoa ja tempaustuntumaa, kasvattaa otevoimaa ja samalla vähän totutella painavampaan kuulaan. Elokuun puolivälissä palataan onneksi taas normaaliin kuula-arkeen, kun tiistain ja torstain vuorojen lisäksi perjantain vuorot jatkuvat. Syksyn ensimmäiset kisatkin siintävät jo syyskuun 17. päivä. Alustavasti olen miettinyt, että osallistuisin 16-kiloisella biathloniin. Siinä mielessä liikuntakesä on ollut ihan onnistunut, sillä olen käynyt paljon dynaamisilla joogatunneilla kuten astangassa ja vinyasa flow'ssa, joissa tietynlainen voima ja jäntevyys on kehittynyt, ja toisaalta taas letkeillä yin- ja hathatunneilla huoltamassa kehoa. Kundaliinijoogassa olisin halunnut ehtiä käymään useammin, mutta iltatunnit menivät aina päällekkäin kuulatuntien kanssa, ja aamutunneille en taas töiltä päässyt. Pyöräilyt ovat enimmäkseen koostuneet työmatkapyöräilystä. Työpaikalle on seitsemän ja puoli kilometriä, joten päivässä siitä kertyy sopivat 15 kilometriä.

---

Varasin ajan verikokeisiin kahden viikon päähän. Menen mittauttamaan kolesterolin ja verensokerin. Edellisen kerran kävin kolesterolimittauksissa kaksi vuotta sitten, ja pahoin pelkään, että arvot ovat saattaneet mennä huonompaan suuntaan, sillä paino on noussut ja olen mätöstänyt herkkuja liikaa. No, se selviää sitten. Eipähän tuo pieni potku persuuksille tekisi pahaa tässäkään asiassa. Tasapaino on ollut hukassa vähän kaikessa parin viimeisen vuoden aikana, mutta ehkäpä alkava syksy toisi mukanaan niin mielenrauhaa kuin tasapainoa fyysiseen hyvinvointiin. Sitä toivon ja siihen uskon.

Kuntotestattu

[Musiikki: The Goo Goo Dolls - Boxes]

Näistä nyt on ehtinyt vierähtää jo jokunen viikko, mutta kävin yksi torstai köpöttelemässä elämäni ensimmäisen Cooperin testin ja samana iltana oli kahvakuulassa legendaarinen WKC-testi.

Cooperin testissä onnistuin nipin napin ylittämään hyvän alarajan. Minun ikäiselläni naisella testissä riittää hyvään luokitukseen 2000 metriä, ja ylitin tuon peräti 50 metrillä. Olen iloinen ja tyytyväinen! Siihen nähden, miten vähän olen juoksua viime vuosina harrastanut, tuo oli törkeän hyvä tulos. En siis ole koskaan aiemmin Cooperia juossut, sillä meillä oli koulussa aina 1500 metrin juoksu, joka sekin oli kyllä ihan karmiva kokemus. Työpaikan puolesta avautui mahdollisuus juosta Cooper valvotuissa oloissa Pirkkahallissa, joten päätin sitten tarttua tilaisuuteen.

Myöhemmin samana päivänä koeteltiin kuulatunnilla toisenlaista kestävyyttä. Seuran perinteisiin kuuluu vetää WKC-kuntotesti kahdesti vuodessa aina toukokuussa ja joulukuussa. Testi koostuu viidestä kuuden minuutin setistä, joiden aikana saa vaihtaa vapaasti kättä ja jokaiseen settiin saa valita haluamansa kokoisen kuulan. Minun tämän kevään tulokseni ovat tässä:

1. Rinnalleveto / 22 kg / 120 toistoa / 330 pistettä
2. Rinnalleveto + punnerrus / 14 kg / 60 toistoa / 105 pistettä
3. Työntö / 14 kg / 120 toistoa / 210 pistettä
4. Tempaus / 14 kg / 113 toistoa / 197,75 pistettä
5. Vauhtipunnerrus / 12 kg / 120 toistoa / 180 pistettä

Pisteitä saa siis kuulan painon ja toistomäärän mukaan. Yhteensä keräsin 1022,75 pistettä ja kiloja nousi ilmaan kaikkiaan 8182. Ei pöllömpää! Jos WKC ja pisterajat kiinnostavat enemmän, lisätietoa löytyy esimerkiksi täältä. Jos tarkkoja ollaan, tuo tempaus pitäisi virallisesti tehdä puolitempauksena (eli kuula tuodaan yläräkistä rinnan kautta alas) ja maksimitahti on 18 toistoa minuutissa. Meillä on kuitenkin katsottu mielekkäämmäksi tehdä se halutessaan tempauksena ja maksimitahti on saanut olla sen 20 tahtia minuutissa. Siksi olen laskenut tuohon yhteispistemäärään nuo tavallaan yli menneet viisi toistoa. Olen nyt kahdesti rikkonut tuhannen pisteen rajan, ja katsee alkaa siintää seuraavassa 1080 pisteen rajapyykissä. Olen laskenut, että sitä varten pitäisi nostaa ainakin kolmessa erässä kuulakokoa. Olenkin aloittanut henkisen valmistautumisen siihen, että joulun alla teen rinnallevedon 24-kiloisella, rinnalleveto + punneruksen 16-kiloisella ja vauhtipunnerruksen 14-kiloisella kuulalla. Siitä tulee varmasti ihan älyttömän kiwaa.

Mutta jottei elämä olisi liiaksi rehkimistä ja naama punaisena pöhistelyä, olen tänään menossa lötköttelyjoogaan. Ostin tänäkin kesänä vanhan tutun Om Yogan kesäkortin, jolla saa joogata kesäkuun alusta elokuun loppuun niin paljon kuin sielu sietää, ja tänään aion mennä lempeään hathajoogaan ja yin-joogaan. Pääsin tuossa keväällä hyvään astangarytmiin, mutta tällä hetkellä keho ja mieli vetävät rauhallisten joogatuntien puoleen. No, selätin toki viime viikolla kaksi vuotta kestäneen vinyasa flow -trauman ja olen käynyt hikoilemassa ja tärisemässä kyseisellä tunnilla jo kahtena maanantaina peräkkäin, mutta esimerkiksi keskiviikon astanga mysoren olen jättänyt parina keskiviikkona väliin ja mennyt sen sijaan lämpö-yiniin. Tykkään, kun tuolla on niin julmetusti erilaisia joogatunteja tarjolla, niin voi aina valita sen, mikä minäkin päivänä itsestä parhaasta tuntuu.

Ja huomenna olen menossa erityiselle lantionavauskurssille! Minulla on tosi kireät lonkat enkä pääse kunnolla edes puolilotukseen. Tuo kurssi kestää reilut kolme tuntia, ja toivon ja uskon, että saan sieltä hyviä vinkkejä ja keinoja, miten saisin avattua noita kireyskohtia.

Muun muassa

Sitten edellisen postauksen on tapahtunut seuraavaa:

1. Osallistuin toukokuun lopussa kahvakuulakisoihin. Tempaisin 16-kiloisella möllykällä 93 kertaa ja jäin siten seitsemän toistoa alle tavoitteeni. Treeneissä satanen meni rikki, mutta itse kisoissa ei päivän kunto vain ollut kohdillaan. Vasen käsi hyytyi 40 toiston kohdalla, ja vaikka revin oikeasta kädestä kaiken irti, satanen jäi tavoittamattomiin. No, ei se oikeastaan enää harmita, uusia kisoja kohti vain! Tosin kesän aikana kuulakunto on tainnut lörpsähtää jonnekin pohjamutiin, että realistinen kisakuula voisi olla vaikka kasikiloinen.

2. Sain yllättäen kesätyöpaikan eräästä varainhoitoyrityksestä. Olin jo ehtinyt haaveilla, miten kesän aikana lepään pois kaiken talven stressin, mutta haaveeksi jäi se. Höps. Työpaikka on hyvä, ja saan olla siitä onnellinen. Ja on muuten ihan luksusta, että saan ihan oikeaa kuukausipalkkaa, joka on vieläpä TES:in mukaista ja joku maksaa eläkkeeni! Kun on kärvistellyt satunnaisten ja paskasti palkattujen freelance-töiden parissa, niin tuollaisia asioita osaa totisesti arvostaa. Ekstrakivaa on se, että saan samalla suoritettua osan opintoihini kuuluvasta 30 opintopisteen työharjoittelusta. Yhteensähän nämä tradenomiopintoni kestävät 3,5 vuotta, ja työharjoittelulle on varattu kolmannen vuoden kevät. Mutta saan tosiaan nyt suoritettua siitä ainakin puolet, mikä lyhentää opiskelua kivasti loppupäästä. Ja mitä todennäköisimmin pääsen tuohon samaan paikkaan myös ensi kesänä, jolloin saan suoritettua samalla loput harjoittelusta. Eli hyvässä lykyssä minulla on koulua enää puolitoista vuotta + opinnäytetyö.

3. Ostin kesäkortin Om Yogaan kuten kahtena edellisenä kesänä. Om Yoga on ihan työpaikkani kupeessa, ja useamman kerran viikossa tulee hipsittyä joogaan suoraan töistä. Tavoite on tänäkin kesänä joogata yli 50 kertaa, sillä toivon, että kahden edelliskesän tapaan moisella joogamäärällä lunastaa syksyllä itselleen ilmaisen kuukausikortin. (Olen edelleen pihi.)

4. Olen lihonut! Kääk ja voi pee. No en kauheasti, mutta talven, kevään ja kesän mittaan paino on hiipinyt pikkuhiljaa ja salakavalasti ylöspäin. Nyt painan noin 83 kiloa. Mitään järisyttävää keskivartalon yhtäkkistä räjähdystä ei siis ole tapahtunut, mutta ihan tarpeeksi kuitenkin, että kyllä tässä taas on jokunen ahdistuksen hetki tullut vietettyä. Pari kertaa olen vähän aloittanut pätkäpaastoa, mutta tullut pitkän mietinnän jälkeen siihen lopputulokseen, etten ole valmis tekemään siitä elämäntapaa, joten siksipä sillä ei oikein ole järkeä laihduttaa. Viimeisin suunnitelmani hallita painoani on suorastaan järisyttävä ja aivan ennenkuulumaton: tuumasin, että voisin vaikka vähentää suklaan ja jäätelön syöntiä.

5. Kävin gynekologilla, ja munasarjani ultrattiin. Ovat edelleen monirakkulaiset, eli PCOS on yhä diagnoosi. Voinkin siis suklaan ja jäätelön sijasta syyttää paino-ongelmistani tyhmiä munasarjojani. No ei. Tai no tavallaan voisin, mutta ei se vaan niin toimi. Kropan tila on mikä on. Vaikka terveen naisen kehoon verrattuna minun kehossani saattaa laihduttaminen olla vaikeampaa, niin ei se poista sitä tosiseikkaa, että syön silti liikaa. Oli miten oli, e-pillerini vaihdettiin. Olen 19-vuotiaasta saakka syönyt Diane Novaa, mutta gynekologi kertoi, että moinen rohto on Ranskassa kokonaan kielletty eikä sitä nykyään Suomessakaan määrätä kuin korkeintaan puoleksi vuodeksi. Ööö. Miks oon sitten syönyt sitä 11 vuotta? Melkein tunsin veritulppien kohisevan korvissa ja kilpailevan keskenään siitä, kuka pääsee ensimmäisenä estämään hapen kulun aivoihini. Tuo puolen vuoden rajoitus on tullut ilmeisesti sen jälkeen, kun minulle lääkettä on aikoinaan määrätty, mutta ei sitten kukaan lääkäri ole reseptin uusinnan yhteydessä viitsinyt ilmoittaa, että joo, tätä lääkettä ei muuten sais syödä puolta vuotta kauempaa. Tsiisus. Nyt syön Qlairaa. Se kuulemma jäljittelee naisen normaalia hormonitoimintaa ja on parempi vaihtoehto. Ainakin tähän mennessä pillereiden vaihto on mennyt ihan ok.

Siinä kai ne tärkeimmät. Vaikka olen syönyt kolmanneksen elämästäni hirvittävän kamalaa tappajalääkettä, olen siis yhä elossa ja voin vähintäänkin paksusti!

Kiloja, kuulia ja kenkiä

[Musiikki: Damien Rice - My Favourite Faded Fantasy]

Olen kaivannut blogimaailmaan. Viime syksynä kirjoitustahti taisi olla peräti yksi postaus per kuukausi. En voi luvata tiiviimpää tahtia, mutta jotenkin on sellainen olo, että haluaisin taas olla aktiivisempi bloggaaja. Lukea säännöllisesti muiden blogeja (sekin on kaiken kiireen keskellä vähän jäänyt) ja kommentoida. Kaipaan blogimaailman yhteisöllisyyttä ja teitä kaikki kivoja siellä ruudun toisessa päässä.

Vuosi vaihtui, juu. Tein marras- ja joulukuussa klassiset ja lihoin pätkäpaastolla pudottamani kilot takaisin. En siis todellakaan paina enää 78 kilogrammaa, vaan killun jälleen kerran 82 kilon tuntumassa. Ensiksi otti aika paljon kupoliin, mutta nyt lähinnä naurattaa. Olen kyllä niin erinomainen esimerkki siitä, miksi hetken dieetit eivät toimi, vaan pysyvässä painonhallinnassa on kyse vain ja ainoastaan elämäntapamuutoksesta. En nyt siis tarkoita mollata pätkäpaastoa, vaan lähinnä kritiikki kohdistuu tapaan, jolla laskeuduin pätkäpaastosta niin sanottuun normaaliin arkeen. Suklaa maistui hyvin, ja samaan aikaan kun en stressiltä ja kiireeltä jaksanut liikkua entiseen malliin (kolme kahvakuulatuntia viikossa ei todellakaan riitä), lopputulos ei ollut varsinaisesti mikään yllätys.

No! Koska vuosi on uusi, aloitin pätkäpaaston uudestaan. Tällä kertaa aion ottaa opikseni viime kerrasta, ja jos ja kun koittaa hetki, että palaan normaaliin syömisrytmiin, teen sen varovasti. Syksyllä minulla oli tarkka kahden kuukauden jakso, jonka aikana paastosin aina kahdesti viikossa, mutta nyt aion jatkaa paastoa määrittämättömän ajan. Haaveenani on, että onnistuisin tekemään pätkäpaastosta elämäntavan, sillä sen siitä todellakin voi tehdä. Totuus kuitenkin on, että sen ajan, kun olin syys- ja lokakuussa pätkäpaastolla, voin paremmin kuin marras- ja joulukuussa, jolloin luovuin pätkäpaastosta ja söin liikaa. Tämän viikon paastopäivät ovat jo takana ja ne tuntuivat hyviltä. Eteenpäin siis.

Koulun joululoma päättyy ensi keskiviikkona. Jonkin verran olen jo aloitellut käännöstöitä joulun jälkeen, mutta vajaan viikon on vielä helpompaa. Olen joululomalla liikkunut taas enemmän ja hakenut oikeaa ruokailu- ja liikuntarytmiä. Pitkät kävelylenkit ovat tuntuneet hyviltä, ja ostin Grouponista kuukauden käyttöoikeuden Yoogaiaan. Eivät netissä pidetyt tunnit millään lailla vedä vertoja esimerkiksi Om Yogan tunteihin, mutta ihan hyvän kotitreenin niiden avulla saa tehtyä. Olen keskittynyt yiniin ja muihin restoratiivisiin tunteihin, sillä yritän parhaani mukaan saada stressimielen hallintaan, jotta pystyisin aloittamaan kevätlukukauden vähemmän kaaottisesti kuin mitä syyslukukausi sujui.

Kahvakuulan nostaminen jatkuu myös. Joulun alla pidetyissä salikisoissa biathlon-tulokseni oli 12 kilon kuulalla: työntö 151 toistoa ja tempaus 187 toistoa, eli tein tasaisen varmasti sen, mitä itseltäni treenien perusteella odotinkin. Työnnössä tuli neljä hylättyä toistoa, mutta tempauksessa kaikki toistot menivät läpi. Malja sille! Tempaus on ollut minulle kahvakuulaurheilussa kaikkien aikojen nemesis, mutta alan ehkä pikkuhiljaa päästä siitä jyvälle. Tämä vuosi onkin jännittävä, sillä valmentaja väläytti syksyn long cyclen SM-kisoja vaihtoehtona. Maaliskuussa olisi biathlonin SM-kisat, mutta en taida ehtiä siihen mennessä treenata tarpeeksi 16-kiloisella, että olisi järkeä lähteä lavalla toikkaroimaan. Hitaasti hyvä tulee. Pyrin suhtautumaan näihin liikuntoihini lunkisti, enkä aio tehdä niistä ylimääräistä stressin aihetta, koska silloin liikunnan syvin olemus menettää mielestäni merkityksensä. Jollain lailla en ehkä edes miellä itseäni miksikään kilpailijaksi tai että voisin sellainen olla. Luultavasti lihavan tytön identiteetti on juurtunut niin syvälle mieleeni, että olen luonut itselleni eräänlaisen harrastelijakarsinan, jonka suojissa voin tehdä omaa juttuani ilman sen kummempia paineita. Eikä se välttämättä huono asia ole.

Viikon verran olen kaivannut ihan hulluna juoksemaan. Änkyräpolvi oli loppuvuodesta vähän oikukas, enkä edes harkinnut juoksulenkkejä. Luultavasti yletön rappusissa ramppaaminen muuton yhteydessä ja vähentynyt liikunta aiheuttivat polven oireet. Nyt pyrin taas kuntouttamaan sitä kävelyllä ja MSM:llä ja glukosamiinilla. Yritän saada sen juoksukuntoon tässä pikkuhiljaa, mutta juoksulenkille pääsy ei ole yksin polvesta kiinni, vaan kärsin tällä hetkellä myös sopivien juoksukenkien puutteesta. Joskus täällä blogissa taisin tuskailla, miten Vomeroiden pohja kovettuu pakkasella, eikä niillä saa pakkaslumesta minkäänlaista pitoa. Minulla on kyllä talvikäyttöön soveltuvat Asicsin maastojuoksukengät, mutta niiden vaimennukset on käytetty loppuun, enkä uskalla niillä lähteä juosta köpöttelemään. Tilasin eBaysta joku aika sitten Vomero 8 Shield -juoksukengät, ja nyt odottelen jännähiki otsalla, milloin ne saapuvat kotiin ja onko niissä parempi pohja verrattuna nykyisiin Vomero 6 -mallin popoihini. Noissa shield-kengissä on vettä pitävä pinta, ja ne oli jotenkin vaan ihan pakko saada! Heräsin tähän vedenkestävään versioon tietysti aivan liian myöhään, joten kengät oli pakko tilata eBaysta, sillä ne olivat joka ikisestä muusta järkevästä nettikaupasta loppuunmyyty, eikä niitä käsittääkseni enää valmisteta, kun tavallisesta Vomerostakin on jo 9-malli kaupoissa. (Toisaalta eihän tuolla pihalla enää lunta eikä kyllä pakkastaan ole, että periaatteessa sinne voisi mennä nykyisilläkin Vomeroilla loiskuttemaan.)

Jahas, pitää alkaa valmistautua kuulatunnille. Ei muuta kuin onnellista uutta vuotta kaikille!

Se elää sittenkin!

Aika rientää. Koulun ja käännöstöiden ohella ei ole jäänyt paljon vapaa-aikaa, ja se vähäinen vapaa-aika on kulunut harrastusten ja parisuhteen kanssa. Bloggaaminen on valitettavasti jäänyt ihan lapsipuolen asemaan, mutta ajattelin nyt jotain kuulumisia kirjoitella.

Olen edelleen pätkäpaastolla. Kahtena viikkona olen pitänyt vain yhden paastopäivän. Ensimmäinen noista viikoista meni siten, etten yksinkertaisesti saanut mahdutettua viikkoon kahta paastopäivää, kun oli kuulatreenejä, pitkiä koulupäiviä ja lyhyt viikonloppureissu (+ muita tekosyitä). Seuraavalla viikolla olin sitten pienimuotoisessa vatsataudissa. Ehdin pitää yhden paastopäivän, mutta koska suurin osa viikosta meni enemmän tai vähemmän paastotessa, kun syöminen sattui, päätin tervehdyttyäni armahtaa itseäni sen verran, etten lähtenyt väkisin pitämään toista virallista paastopäivää. Mutta muuten olen pitänyt kiinni kahdesta paastopäivästä viikossa, ja ne ovat sujuneet ihan hyvin. Kalorimäärät ovat pyörineet noin 550-650 kilokalorissa. Totta kai välillä on nälkä, mutta se on toisaalta ihan tervetullut tunne. Normaalisti tulee tupattua vatsalaukkuun sen verran usein ruokaa, ettei tervettä nälkää edes ehdi tuntea. Paastopäivät ovat auttaneet tiedostamaan ruoan paremmin. Esimerkiksi paastopäivän jälkeinen aamupuuro on ihana kokemus. Sitä ei enää hotki menemään puolihuolimattomasti samalla kun selaa nettiä, vaan maut oikeasti maistaa ja niistä nauttii.

En vielä tiedä, jatkanko pätkäpaastolla tämä kahden kuukauden kokeiluni jälkeen. Olen alustavasti pohtinut, että pitäisin jatkossa aina yhden paastopäivän viikossa, mutta katsotaan, miten tilanne etenee ja mikä marraskuussa tuntuu hyvältä. Painosta minulla ei ole muuten mitään havaintoa, sillä en ole käynyt vaa'alla sitten syyskuun alun! Mutta lihonut en ainakaan ole, ja se on pääasia, heh.

Olen jatkanut joogassa käyntiä nyt syksylläkin. Minulla oli kesällä Om Yogan kesäkortti, ja siihen liittyi tänä vuonna sama juttu kuin viimekin kesänä, eli jos kolmen kuukauden aikana kävi tunneilla yli 50 kertaa, sai seuraavan kuukausikortin ilmaiseksi. Hikisesti sain kasaan 51 joogakertaa, ja sain ilmaisen korttini. Se on vielä pari viikkoa voimassa, minkä jälkeen minua odottaa Grouponista ostamani viiden kerran joogakortti Katja Kivijärven joogatunneille. Hän on pitänyt Om Yogassa yin-joogaa, ja olen tykännyt tunneista tosi paljon. Kiva päästä hänen tunneilleen myös Om Yogan ulkopuolella.

Kahvakuulassa minulla on ollut pienimuotoinen taantumakausi elokuun kisojen jälkeen. Voi olla, että koulu ja työt ovat verottaneet energiatasoja, koska nostamisessa ei ole ollut samaa puhtia kuin kesällä. Siitä huolimatta olen menossa joulukuussa Nokialle Punaisen Oven salikisoihin ja tällä kertaa lajina on biathlon! Tarkoitus on siis sekä työntää että temmata kymmenen minuuttia. Alustavasti lähden matkaan 12 kilon kuulalla, vaikka valmentaja väläytteli 16 kilon kuulaa. En kuitenkaan usko, että kahdessa kuukaudessa saan treenattua itseni siihen kuntoon, että pystyisin tempaamaan sillä kymmenen minuuttia, vaikka työntö ehkä menisi. Pelkkä ajatus alkoi ahdistaa sen verran, että päätin, että on parempi lähteä kisaamaan 12-kiloisella. Kakarana liikunta aiheutti niin paljon ahdistusta ja pahaa mieltä, etten halua kokea sitä enää koskaan. Haluan liikkua, koska siitä tulee hyvä fiilis. Ja jos minusta tuntuu, että 16-kiloinen kuula on tässä vaiheessa vielä liikaa biathlon-mielessä, niin sitten kisaan kevyemmällä kuulalla.

Toisinto

It's a beautiful sound

When my life comes crashing down

- The Goo Goo Dolls: We Are The Normal

Miten minusta tuntuu, että kesäni menevät tätä nykyä joogatessa ja tunne-elämäni kolhuja paikkaillessa? Minun oli pakko päästää irti miehestä, joka on ehkä paras koskaan tapaamani mies. Fyysisesti ja toki osin myös henkisesti minun oli hyvä olla, mutta se kaikkein määrittävin osa minua repi toisaalle. Joskus lupasin itselleni, että mitä ikinä elämässäni teenkään, kuuntelen aina sisintäni. Minun on vain pakko luottaa, että se ohjaa minua oikeaan suuntaan.

Kyllä tämä silti ihan ahterista on.

Onneksi on tosiaan tuo joogakortti. On hyvä syy lähteä pois kotoa märehtimästä. Olen kesäkuun alusta lähtien käynyt jo viidesti joogassa, ja tänään menen taas. Ja jälleen astangaan. Kirjoittelin aiemmin, että rauhallisempi jooga on sitä, mitä nyt tarvitsen, mutta jostain syystä noista viidestä joogakerrasta kolme on ollut astangaa. Astangatunnit vain sattuvat olemaan sopivaan aikaan. No, mikäs siinä hikoillessa aurinkotervehdyksissä ja kaikissa staattisissa ja haastavissa asanoissa. Kasvaa voima ja kehonhallinta.

Huomenna menen ennen kahvakuulatuntia pilatekseen ja keskiviikkona pitkästä aikaa lempeään hathajoogaan. Siitä tulee ihanaa. Saa vain olla eikä tarvitse tehdä mikään, mikä tuntuu ikävältä.

Monta hyvää asiaa

Tänään kävin yin-joogassa. Se oli ehkä parasta vähään aikaan. Kävin sunnuntaina ja maanantaina astangassa, mutta tällä hetkellä tarvitsen ihan selkeästi rauhallisempaa joogaa. Pitkät, syvälle vaikuttavat venytykset saivat kehon ja mielen jännitystiloja aukeamaan. Kahvakuulatunneilla vien itseni alati voimieni äärirajoille, ja treeniin on tullut ihan uudenlaista tavoitteellisuutta ja kunnianhimoa elokuun kisoja kohti mentäessä. Sen vuoksi keholle lempeä liikunta on nyt ehdottoman tärkeää vastapainoa. Välillä on hyvä, kun ei tarvitse kilpailla yhtään kenenkään ja kaikkein vähiten itsensä kanssa.

Pyöräilin joogakoululle ja takaisin pienellä ja punaisella Tukaanillani. Oli lämpöinen keli, ja tuntui hyvältä pyöräillä. Minulla oli ylläni uusi, hienon vihreä urheilutoppi, ja ilahduin, kun tajusin, että olen edennyt lopultakin siihen pisteeseen, että pystyn kulkemaan ihmisten ilmoilla hihattomassa paidassa ilman, että edes ajattelen asiaa. Tiedä sitten, johtuuko se kasvaneesta habasta vai itsetunnosta. Ehkä molemmista.

Hyviä asioita tapahtuu. Aion nyt entistä enemmän keskittyä siihen, mistä hyvä mieli lisääntyy.

Apea

[Musiikki: Jippu - Väärinpäin lentävät linnut]

Ostin Om Yoga -joogakoulun kesäkortin. Se tulee tarpeeseen, sillä olen ollut stressaantunut ja ahdistunut ja kaikkea kivaa. On taas väsyttänyt ihan pirusti. Aluksi pelotti, toistuuko viime syksyn painajainen, mutta tällä kertaa väsymys ei ole ollut samalla tavalla kokonaisvaltaista ja lamauttavaa kuin viimeksi. Keho tuntuu toimivan ihan normaalisti, joten tällä kertaa ahdistus on ihan puhtaasti päänsisäistä. Liekö se sitten pitkällä tähtäimellä parempi vai huonompi, en tiedä.

Työt ja opiskelu ahdistavat. Ahdistaa luopua unelma-ammatistaan, mutta tosiasia on se, että ei kääntämisellä elä. Tällä alalla ei ole TES:iä, ja se näkyy työehdoissa ja palkkioissa karmaisevalla tavalla. (Tässä välissä voisin kirjoittaa palopuheen ahdistuksestani sen suhteen, että ihmiset kerta toisensa jälkeen äänestävät vaaleissa kokoomusta, mutta olen niin solmussa ja syke valmiiksi äärirajoissa, etten kykene.) Ahdistaa lähteä uudestaan opiskelemaan, mutta minun on oikeastaan pakko, sillä käännösalan pakkoyrittäjyys ei yksinkertaisesti ole vaihtoehto. Liiketalouden pääsykokeet ovat ylihuomenna, enkä ole koskaan lukenut mihinkään kokeisiin yhtä lepsusti kuin niihin. Opiskelutaitojeni ja yo-todistuksesta saamieni maksimilähtöpisteiden turvin uskon pääseväni sisään, mutta opiskelumotivaationi on aika alhainen.

Lisäksi minun on jotenkin supervaikea olla parisuhteessa. Tuntuu kuin sisimpäni olisi taas yksi iso umpisolmu, joka vain kiristyy kiristymistään, kun olen ihmisten seurassa. Tuntuu, etten kestä parisuhteen vaatimaa intensiteettiä. Olen onnellisimmillani, kun saan kävellä itsekseni Suolijärven lenkkipolkua ja kuunnella musiikkia ja musiikin läpi kantautuvaa lintujen laulua. Iltaisin minusta on ihanaa, kun minun ei tarvitse puhua kenenkään kanssa eikä esittää jaksavaa, vaan saan vain olla. Kaiken kaikkiaan tahtoisin vain olla rauhassa omassa pienessä pesässäni ja tehdä omia pieniä juttujani, haaveilla ja pohdiskella. Ja jos minusta tuntuu, että haluaisin käpertyä hetkeksi kasaan ja kuunnella melankolista musiikkia, voisin tehdä niin, ilman että minun tarvitsisi miettiä, ymmärretäänkö minua vai ei.

Kuten yllä mainitsin, uupumukseni on puhtaasti henkistä. Toki minua nukuttaa kauheasti, mutta se ei ainakaan tunnu johtuvan fyysisistä syistä. Minusta on mukavaa käydä lenkillä ja kahvakuulailemassa. Olen iloinen, kun minulla on joogakortti ja saan joogata niin paljon kuin sielu sietää. Elokuussa minua odottavat kahvakuulaurheilun salikisat Nokialla, missä aion tehdä yhden käden long cycleä eli rinnallevetoa ja työntöä 16 kilon kuulalla. Siitä minulla ei ole sen ihmeempiä tavoitteita kuin selvitä hengissä, heh. Jos pystyn 10 minuutin aikana tekemään sata toistoa, olen erittäin tyytyväinen. Tällä hetkellä saan rimpuiltua tuossa ajassa yhdellä kädenvaihdolla noin 70 toistoa.

Olen kuitenkin perusonnellinen, mutta jokin tämänhetkisessä elämäntilanteessani kirraa vastaan.

Rauha

Tulin äsken kotiin sadhanasta. Oli ihanaa. Samoin oli ihanaa torstain meditaatiossa ja gongirentoutuksessa. Jo mantran ensimmäisten sanojen aikana aloin itkeä. Tajusin, että olen kaivannut sitä henkisyyttä ja yhteisöllisyyttä, jota kundaliinijooga on minulle antanut. Eivät kotona tehdyt parinkymmenen minuutin mittaiset Namaste jooga -sessiot anna samaa, joskin niillä on oma tärkeä tehtävänsä kehon huollossa ja arjen rauhoittajina.

Tänään sadhanassa ymmärsin, että olen edennyt alkuvuoden stressi- ja suoritustilassa. Liikunta kahvakuulineen ja punnerruksineen on ollut intensiivistä. Uudessa parisuhteessa olen hakenut paikkaani ja selvitellyt ajatuksia, tunteita ja odotuksiani. Sadhanassa rauha ja levollisuus laskeutui sisimpääni, ja muistin taas, että maailmankaikkeus kyllä tukee minua lempeästi matkallani, kunhan en itse hangoittele vastaan.

Mantrojen jälkeen lauloimme vielä aurinkolaulun, ja kuten tavallista, taas piti vähän itkeä.

May the long time sun
Shine upon you
All love surround you
And the pure light within you
Guide your way on

Pääsiäinen

[Musiikki: Mirabai Ceiba - Guru Guru Wahe Guru]

Pääsiäinen häämöttää edessä. Minulla ei ole sen ihmeempiä pääsiäissuunnitelmia, kunhan olla öllötän kotona kissan kanssa. Poikaystävä reissaa viikoksi Saksaan, joten saan ihan oikeasti nauttia ylhäisestä yksinäisyydestäni koko pääsiäisen! Oikeasti se tekee varmaan vain ihan hyvää. Sen jälkeen kun alettiin vuoden alussa seukata, ollaan nähty melkein joka päivä. Osaa taas nauttia toisen seurasta paremmin, kun on välillä pidempi aika, ettei näe.

Ajattelin pääsiäisenä ottaa iisimmin myös liikuntojen suhteen. Kahvakuulatreenejä on seuraavan kerran tiistaina, ja lauantain kuntopiirikin on peruttu, joten tähän tulee hyvä sauma antaa kropan levätä. Päätin pistää punnerruksetkin tauolle täksi viikoksi. Ei sillä, että mitenkään itkisin, kun en pääse punnertamaan. Lähinnä se vain aina pelottaa, että jos pitää taukoa niinkin epämiellyttävästä toimenpiteestä kuin punnertaminen, se tauko tahtoo helposti venyä...

Oli miten oli. Seuraavina päivinä aion pyöräillä, joogata ja ehkä käydä juoksulenkillä, mikäli polvi (ja reidet?) toipuu tarpeeksi eilisen kuulatunnin kyykkytreenijärkytyksestä. Huomenna kiirastorstaina Om Yoga -koululla järjestetään 31 minuutin mittainen meditaatio, joka päättyy gongirentoutukseen. Ajattelin mennä sinne. Suunnittelin myös kampeutuvani lauantaina pitkästä aikaa aamusadhanaan. Saas nähdä, riittääkö tarmo, että polkaisisin sinne pyörällä vai menenkö bussilla. Sadhana alkaa siis kello 5:30, joten täältä Hervannan perukoilta minun pitäisi lähteä polkemaan puoli viiden maissa, koska olen hidas.

Tänään kävin pyöräilemässä 15 kilometriä. Piti käydä Sääksjärven kirjastossa tarkistamassa yksi käännöstyössä tarvitsemani sitaatti kirjasta, jota ei Hervannan kirjastosta löytynyt.

"Jos sinun onnesi on riippuvainen jonkun toisen tekemisistä,

kyllä kai sinulla on siinä kerrakseen ongelmaa."

- Richard Bach (suom. Anna Salo)

Liikuntaviikko 14

 

maanantai

7,1 km kävely-/juoksulenkki, 1 h

jooga, 25 min x 2

tiistai

28 punnerrusta (vko 2/pv 1: 4 - 6 - 4 - 4 - 10)
4,2 km kävely, 45 min
kahvakuula, 1 h
jooga, 25 min

keskiviikko
jooga, 25 min

torstai
4,2 km kävely, 45 min
kahvakuula, 1 h
jooga, 25 min

perjantai

28 punnerrusta (vko 2/pv 2: 5 - 6 - 4 - 4 - 9)
4,2 km kävely, 45 min
kahvakuula, 1 h
jooga, 25 min x 2

lauantai
vapaa

sunnuntai
33 punnerrusta (vko 2/pv 3: 5 - 7 - 5 - 5 - 11)
7,1 km kävely-/juoksulenkki, 1 h

Sainpa männä viikolla mitä komeimman HeiaHeia-mitalinkin:

Jo vain, 100 kertaa joogaa tänä vuonna. Ahkeran joogailun tuloksena tällainen 177-senttinen ja 81-kiloinen korstokin voi ajoittain tuntea olevansa sulavalinjainen, notkea ja jäntevä. Olen pikkuhiljaa opetellut yhden käsillä tasapainoiluasennonkin, nimittäin kurkiasanan. En ole tuossa vielä kauhean edistynyt, vaan käsivarteni pysyvät vielä aika koukussa ja varpaat suht lähellä mattoa, mutta ehkäpä sitä vähitellen uskaltaisi alkaa suoristaa käsivarsia ja nostaa jalkoja ylöspäin.

Kävin viime viikolla kahdesti juoksemassa. Tällä kertaa juoksin peräti kolmen minuutin pätkiä. Ne sujuivat hyvin, eikä polvi pahastunut yhtään sen enempää kuin kahden minuutin pätkistäkään. Tosin tämän viikon maanantaina tein ensimmäisen kardinaalivirheen siinä, että heti juoksua seuraavana päivänä päätin pyöräilyn sijasta kävellä poikaystävän luokse. Toinen virhe oli se, että lähdin matkaan ilman hyppääjänpolviremmiäni. Olen siis käyttänyt tuota remeliä aina juostessa ja usein myös pitkillä kävelylenkeillä. Maanantaina kävellessä polvea vihloi käytännössä koko yhdeksän kilometrin ajan, ja tiistaina herätessä siihen suorastaan poltteli. No, koska olen tolvana, päätin kuitenkin kävellä takaisin kotiin, ja siinä polvi olikin yhtäkkiä ihan ok. Tämän päivän olen huilinut, ja polvi tuntuu hyvältä. Se siis ärtyy edelleen melko herkästi, mutta edistystä on nopea palautuminen. Se on hyvä se. Seuraavan kerran kokeilen juostessa neljän minuutin juoksupätkiä. Jännittävää.

Päivittelyä

Kuukausi vierähti, eikä minulla ollut oikein mitään sanottavaa. Nyt minulla olisi vaikka mitä kerrottavaa, mutten tiedä, mistä aloittaa.

Aloitetaan terveydestä. Koko syksyn ylläni roikkunut musta pilvi väistyi lopulta joulukuun alussa ja on pysynyt poissa. Uskoni seleeniteoriaan pitää pintansa: oloni on ollut tasaisen hyvä siitä lähtien, kun aloin parapähkinöitä popsia. Toki hermoilen ja pimahtelen milloin mistäkin, mutta se nyt kuuluu asiaan. Alan pikkuhiljaa luottaa siihen, että se heltymätön väsymys ja alakulo on ihan oikeasti taaksejäänyttä elämää.

Paino oli viime keskiviikkona 80,6 kilogrammaa. Olen tyytyväinen. Helmikuussa vaikutti siltä, että paino oli lähtenyt nousuun, mutta se päättikin sitten palata takaisin lähemmäs kasikymppiä. En tällä hetkellä saa kiinni laihdutusmoodista. Annan tilanteen edetä omalla painollaan, mutta pidän kiinni keskiviikkopunnituksista, joilla pyrin kontrolloimaan sitä, ettei kiloja ala kertyä. Toisaalta kroppa kyllä kertoo, mihin suuntaan ollaan kulloinkin menossa. Tällä hetkellä se vaikuttaa tyytyväiseltä saamaansa ruoan määrään ja laatuun verrattuna liikkumisiini. Ja minä olen tyytyväinen kroppaani. Neljä ja puoli vuotta kestänyt matkani kohti terveempää ja tasapainoisempaa elämää on kuljettanut minut pisteeseen, jossa en enää millään muotoa pidä itseäni lihavana. Olkoonkin, että painoni on painoindeksin mukaan lievän ylipainon puolella. Se ei estä minua rakastamasta itseäni ja kehoani. Kehoni on antanut minulle menneiden vuosien aikana niin hienoja hetkiä ja opettanut minua kurottamaan mieleni asettamien rajojen yli, etten yksinkertaisesti voi olla siihen pettynyt.

Ja koska kehoni mahdollisuudet ovat rajattomat, olen pitänyt kiinni ahkerasta liikkumisesta. Alkuvuoden saldo on HeiaHeian tilastojen mukaan:

- 42 tuntia ja 240 kilometriä kävelyä

- 32 tuntia joogaa

- 24 tuntia kahvakuulan nostamista

- 6 tuntia ratsastusta

- 2 tuntia ja 15 kilometriä lenkkeilyä

- 9 punnerrustreeniä

- 3 voimapyörätreeniä (tätä pitäisi parantaa)

Tarkkaavaisimmat ehkä huomaavat, että olen käynyt juoksemassa. Ensimmäisen lenkkini tein kaksi viikkoa sitten kaavalla 1 min juoksua ja 2 min kävelyä, jota sitten toistin 20 kertaa. Polvi tykkäsi kyttyrää, mikä oli odotettavissa. Ennen lenkkiä olin ounastellut sen kipeytyvän 80 prosentin todennäköisyydellä, mutta asfaltin paljastuminen ja kevään tuoksu ilmassa suorastaan pakottivat juoksemaan. Annoin polven pitää mykkäkoulua parisen viikkoa, kunnes se lopulta leppyi. Viime lauantaina sitten päätin yrittää uudestaan, ja sillä kertaa juoksin kaavalla 2 min juoksua ja 3 min kävelyä kymmenen kertaa. Lenkistä on kulunut kaksi vuorokautta, ja polvi tuntuu itse asiassa aika hyvältä. Toivo edes jonkinlaisesta juoksuharrastuksesta elää, joskin olen tottunut kahden vuoden aikana niin moniin pettymyksiin, etten jaksa enää turhaan stressata. Joko pystyn juoksemaan tai sitten en. Onneksi olen löytänyt lajin rinnalle muitakin vaihtoehtoja.

Kuten kahvakuulaurheilun. Kuulat nousevat edelleen, ja pyrin käymään treeneissä kolmesti viikossa. Tuntuu, että kehitystä on alkanut tapahtua. Tekniikka on kehittynyt vaikka se aina ajoittain onkin suoraan perämetsästä. Voimaakin on tullut lisää. Viime torstaina tehtiin voimatreeninä kahden kuulan long cycleä (eli rinnallevetoa ja työntöä) raskailla painoilla. Uskalsin kerran kokeilla 18 kilon kuulia, ja ne peijakkaathan nousivat ilmaan. Huhhei.

Voimaa pyrin lisäämään myös punnertamalla. Ojentajatreenit jatkuvat punnerrushaasteen muodossa. Kipeää tekee ja raskasta on, mutta samalla punnertaminen tuntuu järkyttävän hyvältä. Olen jymähtänyt tällä kertaa jo kakkosviikkoon, mutta ei se haittaa. Vaikka treenaisin tuota viikkoa koko loppuelämäni, siinä on vissi ero, teenkö viikon aikana 80 vai 0 ojentajapunnerrusta. Terveisin: "Täältä tullaan kiinteät käsivarret ja messevät muskelit".

Ratsastamassa en ole käynyt reiluun kuukauteen. Meillä kävi Hakkisen kanssa maastossa pieni tilanne, joka olisi voinut päättyä huonosti. Mitään ei onneksi sattunut kellekään, mutta mieleeni kohosi sen verran ikäviä kauhukuvia, että päätin ottaa aikalisän ratsastuksesta. Aika näyttää, jatkanko Hakkisen vuokrausta, mutta tällä hetkellä tuntuu paremmalta vaihtoehdolta olla nousematta sen satulaan.

Joogannut olen käytännössä päivittäin. Namaste jooga -jaksoista on tullut osa arkirutiiniani. Selkä pysyy sen avulla jollain lailla kuosissa, ja samalla pääsee mielikin vähän huilaamaan. Odottelen kyllä innokkaana lähestyvää kesää, josko Om Yoga tarjoaisi mahdollisuuden kesäkorttiin, joka minulla viimekin kesänä oli. Sillä siis sai joogata rajattomasti kolme kuukautta kahden kuukauden hinnalla. Freelancer-kääntäjän rahatilanne nyt on aina vähän niin ja näin, mutta investointi joogaan nousee kyllä tärkeysjärjestyksessä ensimmäisten joukkoon.

Työasioista puheen ollen. Päätin lähteä ensi syksynä opiskelemaan liiketaloutta. Käännösalaa riivaa suohon poljetut työehdot, surkea palkkaus ja olematon arvostus. Aion opiskella rinnalle toisen tutkinnon, joka toivottavasti takaa minulle säännöllisemmän elannon. Rakastan kääntämistä, ja se on sitä, mitä todella haluan ammatikseni tehdä, mutta joskus on pakko myöntää, että kutsumus ei aina elätä. Nyt kun minulla on pitkän lamaannuskauden jälkeen energiaa edes ajatella opiskelemista, aion tarttua toimeen.

Näillä eväillä eteenpäin.

Liikuntavuosi 2013

[Musiikki: The Goo Goo Dolls - Dizzy Up The Girl]

Vuonna 2012 polvi hajosi ja jouduin luopumaan juoksusta. Lihoin sen seurauksena neljä kiloa, kun jouduin rakentamaan painonhallinnalleni uuden pohjan. Olin varma, että vuodesta 2013 tulee parempi. Tavallaan tuli ja tavallaan ei.

Edellisessä postauksessa kertasin, miten erosin keväällä pitkästä parisuhteesta ja syksy meni kilpirauhasen vajaatoiminnan oireiden kanssa painiessa. Yhtäkkiä polviongelmat, jotka vielä edellisenä vuonna olivat tuntuneet ylitsepääsemättömiltä, tuntuivat mitättömän pieniltä.

Positiivista vuodessa oli se, että vastoinkäymisistä huolimatta painoni oli vuoden viimeisessä, viikko ennen joulua tehdyssä mittauksessa käytännössä sama (81,9 kg) kuin vuoden ensimmäisessä (82,2 kg). Toki kesän lopussa ehdin jo painaa alle kasikympin, kun taas syksyn myötä paino kohosi. Ja kunhan tästä vaa'alle taas joulusyöminkien jälkeen uskaltaudun, nähdään mistä lukemista uusi vuosi oikeasti startataan.

Joka tapauksessa painolukemat valavat minuun uskoa, että elämäntapamuutokseni on oikeasti pitävällä pohjalla. Syömis- ja liikuntatottumukset kantavat minut vaikeidenkin aikojen läpi ja antavat minulle voimaa jaksaa eteenpäin. Toissavuonna lihoin ja viime vuonna pidin painon kutakuinkin paikoillaan, joten kenties tänä vuonna on aika päästä eroon noista neljästä lihotusta kilosta. Aika näyttää. Jos jotain olen oppinut, niin elämä ei koskaan ole tyhjiö. Se heittää eteen odottamattomia tilanteita ja haasteita, joille ei yksinkertaisesti voi mitään.

Kuten olen monesti blogissani kirjoittanut, liikunta on pitänyt minut pinnalla enkä tiedä, missä jamassa esimerkiksi nyt olisin, jos en olisi pitänyt itseäni liikkeessä. Mennyt vuosi on ollut siinä mielessä merkittävä, että kasvoin eroon juoksusta ja pystyn nyt nauttimaan täysillä muista liikuntalajeista ilman alati takaraivossa kalvavaa tunnetta: voi kunpa voisin olla juoksemassa. Olen löytänyt kahvakuulaurheilusta keinon viedä itseäni äärirajoille ja niiden yli ja tuntea olevani vahva ja voimakas. Jooga on pitänyt mieltäni kasassa ja auttanut hyväksymään kehoni kyvyt ja rajoitteet. Lisäksi se on ollut korvaamaton apu heikon alaselkäni kunnossa pitämisessä. Kauneinta on ehkä ollut oppia nauttimaan kävelystä. Ennen se oli suunnattoman tylsää ja ankeaa hommaa, mutta on ihan oikeasti ihana tunne, kun kaikkien polviongelmien jälkeen pystyy edes kävelemään pitkiä lenkkejä ilman isompia oireita.

Ohessa vielä HeiaHeian yhteenveto vuoden liikunnoista:

Kärkisijoilla ovat jooga, kävely ja pyöräily eli varsin lempeää ja aerobista liikuntaa on tullut harrastettua. Etunojapunnerrusten nelossija on puhtaasti alkuvuoden ansiota, kun otin tavoitteeksi punnertaa joka päivä, kunnes vuoden ensimmäinen väsymyskausi keväällä pyyhkäisi punnerrusinnon mennessään. Sama toistui syksyllä. Myös voimapyörällä rullailu jäi näköjään aika onnettomiin määriin. Nyt kun kroppani tuntuisi taas olevan kunnossa, aion ehdottomasti ottaa kotona tehtävät lihaskuntotreenit jälleen mukaan ohjelmistoon.

Vuoden päätin käymällä uimassa pitkästä aikaa. Alkuun jännitin, ovatko kevään tekniikkakurssilla opitut jutut unohtuneet mielestä ja uppoanko altaan pohjalle kuin kivi. Hengittäminen oli aluksi pienimuotoista eloonjäämistaistelua, mutta kun hengitys alkoi sujua, uintikin rentoutui. Polskin menemään 2500 metriä vuorotellen rintauintia ja kroolia aina 250 metrin välein. Oli aika kivaa. Pitää yrittää käydä uimassa tänäkin vuonna, nyt kun ei enää tarvitse kipeyttää niskojaan ja päätään mummosammakolla.

Toivon kaikille rentoa ja samaan aikaan voimakasta uutta vuotta. Löytäkää oma liikuntalajinne, josta nautitte ja joka antaa teille energiaa ja saa teidät tuntemaan itsenne voittajiksi.

Lauantaiaamu

Olen jo pitkään haaveillut, että kävisin lauantaiaamuisin Om Yoga -koulussa järjestettävässä aamusadhanassa. Kyseessä on siis 2,5 tunnin mittainen jooga- ja meditaatioharjoitus. Suurin este sille, etten ole sadhanassa käynyt, on se että se alkaa puoli kuudelta aamulta. Hesus sentään.

Tänään kuitenkin kampesin itseni ylös kello neljältä, pukeuduin, koppasin mukaani edellisenä iltana pakkaamani tavarat ja taivalsin reilun kilometrin päässä sijaitsevalle bussipysäkille. Olisi tuosta vierestäkin bussi mennyt, mutta vähän turhan aikaisin: olisin joutunut maksamaan yömaksun ja ollut keskustassa vähän turhan aikaisin. Hervantakeskuksen kautta meni joku omituinen Y23-vuoro, ja sillä pääsin sopivasti keskustaan.

Bussissa matkusti kanssani lähinnä TKL:n ja kiinteistöhuollon työntekijöitä. Teki mieli nostaa hattua niille tyypeille. Tyypit ahertavat yön ja aamun hiljaisina tunteina, jotta yhteiskunta pysyy pystyssä. En luultavasti pystyisi samaan.

Joka tapauksessa sadhanassa oli ihanaa. Aluksi luettiin gurmukhinkielistä Japjia – tai no minä keskityin näin ensikertalaisena vielä kuuntelemaan –, minkä jälkeen tehtiin kundaliinijoogan mukainen asanaharjoitus ja lopuksi vielä meditoitiin 62 minuuttia. Kaksi ja puoli tuntia hurahti todella äkkiä. Minun ja ohjaajan lisäksi paikalle oli kömpinyt neljä muuta joogia. Haluan ehdottomasti käydä sadhanassa vielä uudestaan.

Sadhanan jälkeen tapoin aikaa keskustassa, sillä minulla oli hammaslääkäriaika puoli kymmeneltä. Löytyi sitten neljä reikää, ja sain tuomion, että molemmat alaviisaudenhampaat pitää poistaa. Voi elämä. Pääsi venähtämään vähän turhan pitkäksi aika edellisestä hammaslääkärikäynnistä: 4,5 vuotta sitten Savonlinnassa taisi olla se. Maanantaina pitäisi varailla kidutusaikoja joka lähtöön.

Hammaslääkärin jälkeen suuntasin takaisin Hervantaan ja kuntopiiriin. Ei ehkä ollut kaikkein energisin olo, sillä en ollut syönyt koko aamuna kunnolla. Sadhanaan suositellaan menemään tyhjällä vatsalla, joten jätin aamupuuron väliin. Sadhanan jälkeen popsin banaanin ja toisen ennen kuntopiiriä, mutta eihän raavas nainen niistä tarpeeksi energiaa saa. Kuntopiiri meni siis vähän puoliteholla, mutta tulipahan tehtyä. Itsenäisyyspäivän takia torstaina ja perjantaina ei ollut kahvakuulatunteja, joten sen vuoksi halusin mennä tuohon kuntopiiriin antamaan lihaksille kyytiä.

Yhden aikaan olin kotona ja tuntui ihan oudolta, että olin ollut hereillä jo yhdeksän tuntia. Toisaalta olo oli kyllä sen mukainen, sillä väsytti ihan hulluna. Pakko oli ottaa syömisen päälle päiväettonet.

Oli miten oli, sadhanaan menen toistekin! Mutta ilman hammaslääkäreitä ja kuntopiirejä, niin pääsee nopeammin kotiin nukkumaan.

Liikuntaviikko 44

Pari viikkokoostetta taisi jäädä välistä, kun en vain jaksanut niitä tänne laitella, mutta eipä niissä mitään ihmeellisyyksiä ollut: kävelyä, joogaa, kahvakuulailua ja ratsastusta. Vähän samaan tyyliin kuin tämä mennytkin viikko:

maanantai

jooga, 25 min

tiistai

jooga, 25 min

kahvakuula, 1 h

4,2 km kävely, 45 min

keskiviikko

jooga, 25 min

torstai

jooga, 25 min

kahvakuula, 1 h

4,2 km kävely, 45 min

perjantai

10,8 km pyöräily, 45 min

ratsastus, 50 min

lauantai

jooga, 25 min x 2

10,0 km kävely, 1:46:50

sunnuntai

jooga, 25 min

11,0 km kävely, 1:55:50

Kahvakuulailussa teen nyt tosissani siirtymää 12 kilon kuulasta 16-kiloiseen. Tiistain tunnista jo kirjoittelinkin aiemmin. Torstain tunnin jälkeen oli vähintäänkin yhtä hieno fiilis. Tempaisin 14 ja 16 kilon kuulilla. Yksi tempaussarja oli 8 minuutin mittainen, ja tein sen kokonaan 16-kiloisella! Kättä vaihdettiin minuutin välein, mikä auttoi jaksamaan ajan loppuun, mutta raskasta oli. Sain kyllä kaivaa itsestäni kaikki mahdolliset voimanrippeet ja vähän enemmänkin. Mutta se tunne oli ihan mieletön, kun tajusin jaksavani. Sisälläni on herännyt kuulanälkä, ja sitä kasvattaa nimenomaan kuulailu aiempaa painavammilla kuulilla. Roikuin pitkään kiinni 12-kiloisessa, kunnes oli pakko myöntää, että en kehity sen kanssa enää mihinkään suuntaan. Olen jokusen viikon tehnyt siirtymää ja jättänyt 12-kiloisen kylmästi varastoon. Nyt sieltä tarttuu mukaan 14- ja 16-kiloiset kuulat. Koska noissa on painoeroa vain kaksi kiloa (tosin se kaksi kiloa on joskus todella paljon!), 16-kiloiseen tulee tartuttua entistä herkemmin. Ennen se tuntui 12-kiloiseen verrattuna "niin kamalan paljon raskaammalta", vaikka se ero taisi olla enemmän pään sisällä kuin itse kuulissa.

Nyt viikonloppuna kävin pitkillä kävelylenkeillä. Kiukkupolvi ei tykännyt. Äärgh. No, eiköhän se tuosta taas levolla tokene, mutta pitää muistaa jättää pitkät kävelylenkit peräkkäisinä päivinä tekemättä. Välillä on tehnyt tosi paljon mieli lähteä juoksemaan, sillä näissä vuoden paskimmissa kuukausissa kiteytyy täydellisesti juoksun parantava voima. On niin hienoa juosta kaduilla, joiden pinnasta heijastuu katuvalojen loiste, ja saada energiaa omasta liikkeestään kaiken pimeyden keskellä. Nyt kun olen ollut tosi väsynyt, olen toivonut, että voisin vain lähteä juoksemaan ja juosta 15 kilometriä ja maailma olisi jälleen mallillaan.

Om Yoga -koululla on aina lauantaisin puoli kuudesta kahdeksaan aamusadhana. Olen monesti halunnut osallistua siihen, mutta voi jee, enhän minä ole mitenkään saanut itseäni noin aikaisin hereille. Ensi lauantaina on normaalin aamusadhanan lisäksi puoliltapäivin alkava sadhana-esittely, johon olen päättänyt osallistua. Kolme tuntia joogaa, meditointia ja mantroja. Huonomminkin kai voisi lauantai-iltapäivänsä viettää. Tulkaa mukaan, jos suinkin kynnelle kykenette!

Ai niin, paino oli keskiviikkona 81,0 kiloa (BMI 25,9). En tiedä, miten realistinen lukema oli, sillä olin viikon verran lievässä vatsataudissa. Aiemmin kirjoittelin, että epäilin ohran pistäneen vatsani sekaisin, mutta ei se niin tainnut ollakaan. Vatsa oli siis kuralla useamman päivän, joten nestetasapaino ei välttämättä ollut täysin kohdallaan, kun kävin keskiviikkona vaa'alla. Nyt maha toimii taas normaalisti, joten ensi keskiviikkona ollaan varmaan taas viisaampia, missä painon kanssa oikeasti seilataan.

Kylmän kangistama

[Musiikki: Mirabai Ceiba - Night in Ram das Puri]

Olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka keskellä heinäkuuta ilmoittavat Facebookissa tai blogissa tai missä lie, miten "ilmassa on selvä syksyn tuoksu!". Lähinnä tuollaiset ilmaisut ovat tuntuneet pienimuotoiselta vittuilulta (anteeksi kielenkäyttö) niille ihmisille, jotka nauttivat kesästä. Sillä se, että heinäkuussa sataa vettä, ei tarkoita että on syksy. No, lempisanontani on "pata kattilaa soimaa", ja nyt heittäydyn itse padaksi, sillä voin vaikka vannoa, että kun tänään aamupäivällä pistin nenäni ulos lähteäkseni joogatunnille, ilmassa tuoksui talvi. Hahaa, siinä teille. Siperiasta puskee nyt kylmää ilmaa oikein urakalla (kuulin  kun Pekka Pouta sanoi eilen telkkarissa), ja jäätävästi kasvojani vilvoittava tuuli toi mukanaan aavistuksen talven pakkaskelien kuivaa kylmyyttä.

Ja voin sanoa, että oli todella inhottava pyöräillä sitä pohjoistuulta vasten. Hrrrh. Mutta tämän kesän ja syksyn pyöräilyt alkavat onneksi olla pulkassa. Joogakortti olisi voimassa vielä ensi keskiviikkoon, mutta otan perjantaina suunnan lähemmäs Siperian tuiskuja eli Pohjois-Karjalaan, joten tämän päivän lempeä hatha jäi luultavasti viimeiseksi joogatunniksi hetkeen. Pyörällä käyn enää korkeintaan kaupassa ja tietysti tallilla niin kauan kuin pystyn ennen lumien tuloa. Sitä mukaa kun ilmat kylmenivät, pyöräilyvauhtinikin hyytyi. Kesällä noihin joogamatkoihin meni noin 70 minuuttia, mutta nyt kymmenisen minuuttia enemmän. Kai tässä ollaan vauhdilla mummoutumassa, kun kylmä kangistaa nivelet ja lihakset.

Tajusin muuten, että minun ei tänä vuonna välttämättä tarvitse enää kertaakaan nousta pyörällä Hervantaan. Jee! Kyllä tuota kirottua Hervanta-Kalevankangas-rautatieasema-reittiä tulikin sahattua muutama kerta edestakaisin.

Paino oli tänään tasan 81 kiloa (BMI 25,9) eli nousua tuli viime viikosta 400 grammaa. Olen tällä hetkellä hieman kyrsiintynyt. Joku voi varmasti ajatella, että sen siitä saa kun syö liikaa. No, se on minulle ihan sama, mitä kukaan ajattelee. Neljä vuotta tämän kehon toimintaa ja sen reagoimista liikuntaan ja ruokaan opetelleena olen tullut siihen johtopäätökseen, että insuliiniresistenssi jyllää elimistössäni nyt sillä voimalla, että olo on aika aseeton. Pitäisi keksiä keino purkaa tuo resistenssi, sillä sen vuoksi painonhallintani on nyt todella vaikeaa. Liikun paljon ja keskityn syömisiini, mutta siitä huolimatta paino tahtoo mieluummin hiipiä ylöspäin kuin alaspäin.

Olen onnistunut kasvamaan henkisesti eroon juoksusta, mutta tällaisina hetkinä en toivo mitään niin paljon kuin että pystyisin juoksemaan viikossa 25-30 kilometriä. Silloin kun siihen pystyin, tunsin miten kehoni tila normalisoitui. Paino putosi niin kuin sen kaiken järjen mukaan pitikin pudota, syömällä ja juoksemalla. Polven takia en pysty harrastamaan läheskään niin intensiivistä liikuntaa läheskään niin paljon kuin ennen. Toki viikottaiset liikuntamääräni ovat suuria, mutta nykyään harrastan pitkälti matalan sykkeen liikuntaa, ja se ei vain auta insuliiniresistenssiin samalla tavalla.

Ruokavaliolla voi taistella insuliiniresistenssiä vastaan. Tilasta kärsiville suositellaan vähähiilihydraattista ruokavaliota. Hiilihydraateista en todellakaan ole kokonaan luopumassa, mutta pastat ja leivät olen jo aikoja sitten vaihtanut tummiin versioihin. Ketoosi ja pussikeittodieetit eivät edelleenkään ole vaihtoehto. Pari viikkoa sitten jätin jälkiuunileivän pois ruokavaliosta ja söin sen sijaan enemmän proteiinia mm. kananmunien ja rahkan muodossa, mutta sekään ei tunnu auttavan.

En tiedä. Hankalaa on. Mutta kun luovuttaakaan ei viitsisi. Minussa piilee kaikki ainekset metaboliseen oireyhtymään (PCOS, insuliiniresistenssi, alttius korkeaan verenpaineeseen ja kolesteroliin), että kakkostyypin diabeteksen puhkeaminen olisi vain ajan kysymys, jos nyt heitän hanskat tiskiin ja itken, että turha edes yrittää, kun ei tästä mitään tule. Vaan kyllä tämä aina välillä itkettää.

Vessanpönttöreidet

Tehtiin torstain kahvakuulatunnilla vähän kyykkyjä. Sai tehdä minkälaisia kyykkyjä vain, ja intouduin sitten kokeilemaan peruskyykkyjä 16 kilon kuulan kanssa. Yyh, se sattui. Nyt on koivissa se monille treenaajille tuttu fiilis, kun pytylle kyykistyminenkin tuottaa haasteita. Pitäisi noita kyykkyjä tehdä useamminkin, sillä reidet ovat tällä hetkellä kroppani heikoin kohta.

Tänään olen tehnyt pari Namaste jooga -sessiota, mutta muuten lepäillyt. Eilen kävin ratsastamassa ensin kolme varttia kentällä ja sitten tunnin verran maastossa. Pahin reisijumi iski vasta tallin jälkeen illalla.

Tallilla Hakkis-parka oli ihan ahdistunut, kun se saa tosi pahan kutinan polttiaisten puremista. Tein sen virheen, että rupesin harjaamaan ja satuloimaan sitä käytävällä, niin että se oli päitsistä kiinni molemmin puolin eikä näin ollen päässyt kunnolla rapsuttamaan itseään. Kiukustui sitten koko heppa, ja oli pakko ottaa se irti ja käydä hetki taluttamassa tiellä, että rauhottui. Suitset laitoin päähän karsinassa, mikä oli huomattavasti parempi ratkaisu kuin käytävällä laitto. Kentällä duunailtiin vain jotain peruskouluhumppaa. Laukannostot eivät luonnistu vieläkään, mutta ajattelin, että ensi kerralla otan raipan mukaan, sillä olen alkanut epäillä, että Hakkinen ei vain viitsi yrittää kanssani loppuun asti. Se on vähän sellainen höpsö junttura. Tulee mieleen ratsastuskoulujen hevoset, jotka eivät tee piiruakaan ylimääräistä ellei ole ihan pakko. Osku oli vähän liiankin formula ja menossa aina suuna päänä eteenpäin, ja Ykä taas niin älyttömän hyvin koulutettu, että laukka nousi todella pienin avuin ja pehmeästi. Mutta se ehkä hevosissa on parasta, että ne ovat niin yksilöitä ja niiltä jokaiselta voi oppia eri asioita.

Nyt kampean itseni suihkuun ja sitten nostan kinttuni kattoon ja löhöän koko illan!

Perinteikästä

[Musiikki: Mirabai Ceiba - A Hundred Blessings]

Keskiviikko on perinteitä täynnä. Ensimmäiseksi kävin aamulla vaa'alla, ja se näytti 80,6 kiloa (BMI 25,7) eli 300 grammaa vähemmän kuin viime viikolla, cool. Tein muuten viikon aikana kardinaalivirheen mittaamalla painon parina välipäivänä. Viime torstaina se oli 80,1 kg ja eilen tiistaina 81,3 kg. Että silleen. Jokainen toki tekee niin kuin itselle parhaiten sopii, mutta ihan tajutonta tuollainen vaa'alla vähän väliä ramppaaminen on. Minulla paras tahti on mitata paino kerran viikossa, sillä siten pystyn keskittymään painon kehitykseen pitkällä aikavälillä. Päivittäiset vaihtelut saattavat olla todella isoja, ja jos jäisin niitä tuijottamaan, tulisin vain hullu(mma)ksi.

Toinen keskiviikkoperinne oli lempeässä hathajoogassa käynti. Martin keskiviikkoisin pitämä tunti on vain jotenkin niin ihana. Ei tartte repiä eikä riuhtoa, ei hengästyä eikä puhkua. Tekee terää kahvakuulatuntien lomassa.

Kahvakuulasta puheen ollen. Uhosin tuossa vähän aikaa sitten, että siirryn 12 kilon kuulasta 14 kilon kuulaan. No, uhoksi se jäi, sillä kun eilen menin hakemaan kuulat varastosta ennen tuntia, ei siellä ollut enää nelitoistakiloisia jäljellä. Otin sitten vanhat tutut 12 ja 16 kilon kuulat. Ja hyvä niin. Oli nimittäin ihan järkyttävän rankka treeni, ja ei siitä olisi 14-kiloisen kanssa mitään tullut.

Jokainen voi halutessaan testata tätä kotona.

"300 liikettä", aikaa 23 minuuttia

1. linkkuveitsi x 30
2. tempaus x 60 (käden vaihto 30 toiston jälkeen)

3. etunojapunnerrus x 30

4. korkea veto x 60 (käden vaihto 30 toiston jälkeen)

5. etunojahyppy x 30

6. punnerrus x 60 (käden vaihto 30 toiston jälkeen)

7. vuorikiipeilijä x 30

Jumalauta! Olin aivan puhki tuon setin jälkeen. Tehtiin me siis sen tunnin aikana muutakin, mutta tuo oli ikään kuin se ydin. Ja rankka ydin olikin. Ehdin juuri ja juuri tehdä kaikki toistot 23 minuutissa. Etunojapunnerrukset tein kevennettynä, koska tiesin, että muuten en tulisi luultavasti selviämään noista kahvakuulalla tehtävistä punnerruksista. Tai no osan jouduin tekemään vauhtipunnerruksina joka tapauksessa, sillä pelkkä käsien voima ei vain riittänyt loppuun asti, vaan pakko oli hakea apua muusta kropasta.

Keskiviikkoperinteisiin palatakseni minä lähden nyt ostamaan Aino Ihana Maitosuklaata. Moro!

Hurujuttuja

[Musiikki: Sigur Rós - ( )]

Tuli ihan kesäinen olo, kun pyöräilin joogaan. Ilma oli lämmin, siis se itse ilmamassa johon pyöräillessä sukeltaa. Syksylle tyypillistä on, että vaikka ulkona paistaisi aurinko, ilmassa on se tietty kirpeys ja kylmyys. Nyt ei ollut, ja se oli mukavaa.

Kävin siis kundaliinijoogassa. Hetken pohdin, menenkö astanga- vai kundaaliinitunnille, sillä olen tykännyt käydä myös näillä sunnuntain astangatunneilla. Päädyin kuitenkin kundaliiniin. Ja olipa hyvä tunti! Tosin yhdessä kohdassa meinasi usko (ja kunto) loppua, kun tehtiin loputtomalta tuntuvan ajan sellaista liikettä, että ensin sisäänhengityksellä vedettiin jalat koukkuun vatsan päälle, mistä ne sitten uloshengityksellä suoristettiin lattian suuntaisesti. Jossain vaiheessa siinä alkoi pohtia, että jokohan tämä kohta loppuisi. Eikä aikaakaan, kun opettaja ilmoitti iloisesti, että ollaan jo yli puolivälin! Jaahas. No, mikäs tässä ähistellessä, tekee hyvää vatsalihaksille. Sitten kun oli kulunut se puolikas ja olin kypsä välirentoutukseen, tuli ilmoitus että nyt jatketaan samaa liikettä vielä jokunen minuutti mutta nopeammalla tahdilla. Herramunjee! Oli ehkä ärhäkin vatsalihastreeni naismuistiin, mutta hengissä selvittiin. Tukka oli kyllä pystyssä ja paidan selkämys hiestä märkä koko lopputunnin.

Loppurentoutuksen aikana kuolleen miehen asanassa tapahtui sitten jotain jännittävää. Jossain vaiheessa tunsin, miten energia (tai sielu tai henki tai miksi sitä haluaa kukin kutsua) alkoi irtaantua kehostani. Hetken aikaa tunsin leijailevani ilmassa ja energian hohkavan auran lailla kehoni ympärillä. Suorastaan tunsin, miten energiaa virtasi sormenpäistäni. Se oli aika huikeaa. Tuntui, etten enää maannut lattiaa vasten vaan välillä keikuin päälaellani ikään kuin koko maailma olisi keikahtanut altani. Ja siinä mietin, että eihän kukaan universumissa ole niin sanotusti oikein päin. Sehän on vain näkökulmasta kiinni, seisooko jaloillaan vai päällään vai kellottaako kyljellään vai vatsallaan. Kuulostaa varmaan ihan hurujutuilta, mutta kiehtova kokemus se oli. Emme tosiaankaan ole tämä keho, joksi itsensä on helppo mieltää, vaan energiavirtoja, jotka liikuttavat kehojamme.

Joskus muinoin peruskouluaikoina luin Philip Pullmanin Universumien tomu -trilogian, joka on edelleen ehdoton lempikirjasarjani. Se muutti ei enempää eikä vähempää kuin käsitykseni kuolemasta, ja tämän päivän joogatunti palautti taas mieleeni pohdintani ihmisestä yksilönä sekä osana maailmankaikkeutta. En usko kuolemanjälkeiseen elämään kristinuskon opettamalla tavalla. Uskon, että kuollessamme energia vapautuu ruumiistamme ja jää hengittämään osana luontoa. Se sulautuu kasveihin, puihin, eläimiin ja palaa siten takaisin elämän kiertokulkuun. Joskus identiteettikriiseissäni tunsin olevani ypöyksin mittaamattoman suuressa universumissa, kunnes sitten tajusin olevani osa sitä. Ei minulla tässä maailmassa sen ihmeellisempää tehtävää ole. Voin vain nauttia hetkestäni täällä ja sulautua maailmankaikkeuden virtaan, sillä se ohjaa minut sinne, minne minun on tarkoitus päätyä. Sitä kutsutaan myös sydämen ja oman sisimpänsä kuuntelemiseksi. Joogassa olen taas oppinut kuuntelemaan.

Kotoisaa

Aktivoin tänään ilmaisen kuukausikorttini joogaan. Kävin astangatunnilla, ja oli kuin olisi kotiin tullut. Nyt on edessä kuukausi aktiivista joogailua, huippua. Huomenna aamulla on pakko päästä kundaliinijoogaan. Tiistaisin minulla oli kesällä tapana käydä yin-joogassa, mutta se menee nyt kahvakuulatuntien kanssa päällekkäin, ja päätin pistää jälkimmäisen lajin etusijalle. Onneksi aamut ovat olemassa, vaikka mielelläni ne nukkumiselle omistankin. Mutta ilmeisesti tästä elämästä löytyy nykyään hevosten lisäksi toinenkin hyvä syy nousta ajoissa sängystä ylös.

Matkat joogakoululle ja kotiin pääsin taas kulkemaan pyörällä. Toimiva pyörä on hyvä asia. Minullahan on siis nykyään kaksi polkupyörää, mutta sattumusten summana niistä kumpikaan ei ollut oikein toimintakunnossa tuossa taannoin. Nyt toimii Tukaani. Uuden pyörän sain kesäkuussa, mutta en ole esitellyt sitä vielä blogissani, sillä en keksinyt sille heti nimeä! Nyt nimi on keksitty, mutta pyörä varikolla, joten esittely tulee myöhemmin. Sen verran kerron, että se on valkoinen ja siinä on ruskea reikäsatula. Cool. Oli muuten hulvatonta nousta Tukaanin selkään ekan kerran kahteen kuukauteen. Nauratti ihan älyttömästi, sillä olin taas tottunut kumaraan ajoasentoon uuden pyörän kanssa, ja Tukaanilla ajellessa se asento on ihan erilainen. Toisaalta selkä rakastaa, kun saa olla pyöräillessä suorassa.

Eilen oli blogimiitti ja oli todella ihana nähdä teitä kaikkia, jotka miittiin tulitte! Kiitos!