Hyvää kuuluu

[Musiikki: Jenni Vartiainen - Terra]

On ilmoja pidellyt ja silleen. Jollain lailla tähän kylmyyteen alkaa jo tottua, vaikka asuntoni on jostain syystä kuin jääkalikka (sisälämpötila on kylläkin aavistuksen yli 20 astetta, mutta täällä on jotenkin tosi kolkkoa) ja kämmenselkien iho halkeilee verille.

Maanantaiaamuna tosin piti kaivaa sisimmästä aimo annos pohjoiskarjalaisuutta, että lähdin kävelemään tallille. Pakkasta oli jotain parikymmentä astetta. Vedin ratsastushousujen alle kahdet pitkät kalsarit, teknisen talvipuseron alle kaksi aluspaitaa (toinen lyhyt- ja toinen pitkähihainen), jalkoihin ohuehkot villaa sisältävät vaellussukat, villasukat ja talviratsastuskengät, ja kaulaan fleecekauluri ja sen ympärille vielä kaulaliina. Minichapsit pitivät huolta, että nilkat ja sääret eivät altistuneet kylmälle ilmalle. Ratsastamaan lähtiessä vedin vielä laskettelutakin päälle turvaliivin, ja vaikka könysin Hakkisen selkään jakkaralta, hyvä kun satulaan pääsin kaiken sen vaatekerroksen kanssa.

Mutta kyllä kannatti raahautua tallille. Käytiin Hakin kanssa köpöttelemässä 1 h 20 min maastolenkki. Ulkona oli taivaallisen kaunista, ja Hakki oli rennolla tuulella: se ravasi kauniisti ja pysyi tosi kevyellä ohjalla. Vähän se jotain edellä kulkevaa koiranulkoiluttajaa kyttäili, mutta muuten reissu meni mainiosti.

Tämän päivän kahvakuulatreeneistä jäi niin ikään hyvä fiilis. Varsinainen treeni rakentui neljän liikkeen ympärille: tempaus, kyykky, rinnalleveto ja työntö. Ensimmäisellä kierroksella kutakin liikettä tehtiin 40 toistoa (20 per käsi, poikkeuksena kyykky), toisella kierroksella 30 toistoa, kolmannella 20 ja neljännellä 10. Kaikkiaan toistoja tuli siis 400. Tein koko hässäkän 14 kilon kuulalla ja pahaa teki, mutta onnistuin! Aikaa oli puoli tuntia, ja taisin lopettaa minuuttia ennen ajan loppumista. Kuriositeettinä kerrottakoon, että jotkut hurjat vetivät koko setin läpi 12 minuutissa... huh hei. Saas nähdä, miten lihakset ehtivät palautua ennen huomista treeniä, mutta väliin en sitä jätä.

Paino oli eilen sama kuin viikko sitten eli 80,9 kg. Itse asiassa odotin plussaviikkoa, sillä kroppa tuntui jotenkin tukkoiselta ja turpealta, mutta hyvä näin.

Ja koska kaikki takuulla odottavat kuumeisina uutisia miesrintamaltani, niin voin todeta, että sille suunnalle kuuluu hyvää! Olen jotenkin niin älyttömän onnellinen ettei tosikaan.

Äkkiukkonen

[Musiikki: Heli Kajo - Elämäsi suloisin virhe]

Kävin aamupäivällä ratsastamassa, ja oli ihan turkasen lämmin varsinkin turvaliivin sisässä. En ole noussut satulaan ilman kyseistä kapistusta sen jälkeen kun lensin Oskun selästä kovassa laukassa puolitoista vuotta sitten ja hajotin selkäni (jälleen kerran). Käppäiltiin Ykän kanssa rauhallinen parin tunnin lenkki, joskin oli hivenen hämmentävää huomata yleensä hiljaisella hiekkatiellä, että vastaan tuli parin kilometrin matkalla viitisentoista henkilöautoa, yksi pakettiauto ja kaksi linja-autoa (!). Mikä lie torikokous oli alkamaisillaan. Onneksi Ykä ei ole autoista moksiskaan, mutta oli mukava huomata, että etenkin linja-autokuskit hiljensivät esimerkillisesti havaitessaan, että hevonen oli tulossa vastaan. Morjenstelin siinä sitten hymyillen.

Illalla kävin vielä ComboYogassa. Kyllä se vain on mainio tunti. Jokaisen pitäisi käydä noilla tunneilla ennen astangajoogaan osallistumista. Ihanaa kädestä pitäen -meininkiä. Ei tarvitse ihmetellä, että miten tämä asana nyt pitikään tehdä ja teenköhän sen ihan väärin. Opastus on erinomaista ja heti sanotaan, jos kehon linjauksissa on korjattavaa.

Minun oli tarkoitus tuttuun tapaan pyöräillä joogaan, mutta kymmenen minuuttia ennen lähtöä kuului ihan yhtäkkiä älytön jyrähdys. Ukkonen oli kuin vaivihkaa tullut suoraan päälle. Seuraavaksi taivas repesi ja alkoi rankkasade. Siinä sitten tuumailin, että jo on. Jos ukkonen olisi alkanut 10-15 minuuttia myöhemmin, olisin ollut jo pyörän selässä ja kastunut takuulla. Toisaalta jos ukkonen olisi alkanut puoli tuntia aiemmin, kuuro olisi ehtinyt ohi ja olisin päässyt pyörällä matkaan. Nyt päädyin siis valitsemaan bussin, mikä toisaalta oli ehkä ihan hyväkin vaihtoehto, kun olin aamulla käynyt jo ratsastamassa. Mutta tuntui silti tosi laiskalta istua bussin kyydissä, kun lähes samassa ajassa olisin ehtinyt pyörälläkin saman matkan.

Ja koska minulla oli ylläni säädylliset vaatteet eikä mitkään hikiset pyöräilykamat, eksyin joogatunnin jälkeen H&M:ään, mistä ostin vihreän teknisen topin. Ihan kuin minulla ei pursuisi treenitoppeja jo valmiiksi joka paikasta. Lisäksi oli pakko käydä Suomalaisessa Kirjakaupassa, kun sieltä sai kolme pokkaria 12 eurolla. Haaviin tarttuivat seuraavat opukset: Leah Chishugi - Pitkä matka paratiisiin, Katherine Neville - Kahdeksan sekä Kathryn Stockett - Piiat. Nyt on kesälukemista, vaikkakin tuo ensimmäinen teos ei ole aiheeltaan kaikkein kevyin. Kirja kertoo nuoresta naisesta, joka pakenee Ruandan kansanmurhan alta. Olin vielä nuori tuon kansanmurhan aikaan, mutta jotenkin se on jäänyt mieleeni hyvin vahvasti. Kahdeksan on puolestaan shakkiteemainen jännäri, johon punoutuu myös historiaa ja yliluonnollisia elementtejä. Vaikuttaa lupavaalta jo pelkästään shakkiteeman puolesta. Tykkään nimittäin pelata shakkia, mutta pelikaveria on kauhean vaikea löytää eli pääsen pelaamaan sitä aivan liian harvoin. Piiat-kirjasta ei varmaan tarvitse sanoa sen enempää. Olen nähnyt leffan, ja nyt tuli hyvä tilaisuus ostaa kirja.

Eli ukkonen maksoi minulle noin 25 euroa, kun ottaa huomioon bussimatkat, topin ja kirjat. Että kiitti vaan.

Hyvää kuuluu

[Musiikki: Kent - Vapen & Ammunition]

Tänään on ollut aika hyvä päivä. Aamu alkoi menestyksekkäästi vuoden ensimmäisen punnituksen merkeissä, ja uskokaa tai älkää, mutta vaaka näytti lukemaa 77,9 (BMI 24,9). Viime torstain minut epätoivon syövereihin paiskannut lukemahan oli 79,6 kiloa, ja olin ihan varma, että olin pilannut kaiken. Huokaus. Pistän ylireagoinnin selkäkivun piikkiin, sillä se oikeasti veti mielen ajoittain hyvin matalaksi. Mutta oli miten oli, viime viikon lukema havahdutti kunnolla, ja sen jälkeen olenkin syönyt terveellisesti ja liikkunut sen verran, minkä selältäni olen pystynyt. Ja tämän aamun kilolukema osoitti jälleen kerran, että kyllä minä pärjään, kunhan vain älyäisin pitää järjen mukana, enkä vauhkoaisi turhia.

Kävin joogassa. Selkään kohdistuvissa liikkeissä sai olla vähän tarkkana, mutta muutoin puolitoistatuntinen teki hyvää sekä mielelle että keholle. Ja olipa samalla joogatunnilla Helena Kuulakin!

Joogatunnilta suuntasin sitten ostamaan turvaliiviä. Kävin ensin Ratsukellarissa, mutta sieltä ei oikein löytynyt sopivaa mallia oikeassa koossa. Tai oli siellä yksi, joka olisi istunut todella hyvin, mutta hintaa sillä oli noin 250 euroa, mikä oli kyllä minulle hieman liikaa. Jatkoin sitten Kaviolaan, josta alun perinkin olin liivin aikonut ostaa, ja sieltä sitten irtosi sopiva liivi 149 eurolla. Sitä sitten perjantaina testaamaan. Aion käyttää sitä vaikka menisin vain kentällä. Yritän luoda turvaliiviin samanlaisen suhteen kuin ratsastuskypärään: ilman kypärää en ikimaailmassa nousisi hevosen selkään. Ehkäpä jatkossa selviän putoamisista vähän vähemmällä kivulla ja säryllä.

Suunnitelmia

[Musiikki: Florence and the Machine - Ceremonials]

Huomenna ajattelin mennä hathajoogaan. Joogakoulun sivuilla sitä luonnehditaan "lempeäksi ja kuntouttavaksi harjoitusmuodoksi, joka sopii kaikille". Taisin viime vuoden puolella käydä joogassa kolmesti, joista kaksi kertaa oli nimenomaan hathajoogaa ja yksi kerta integral yogaa. Jälkimmäinen oli osittain fyysisempi laji, ja pakko sanoa, että olen tykännyt hathajoogasta enemmän. On vain sellainen fiilis, että rauhallinen venyttelypainotteinen jooga on juuri se, mitä minä kaipaan. Saa nähdä, tuleeko edes käytyä astangajoogatunneilla, vaikka astanga oli alun perin se laji, joka minua eniten kiinnosti! No, sarjakortissa on vielä seitsemän kertaa jäljellä, joten mieli ehtii muuttua vielä monta kertaa.

Selkä on osoittanut sen verran hyvää edistymistä, että menen varmaan perjantaina ratsastamaan. Suunnittelin kyllä jättäväni harjoitusravitreenit ilman jalustimia väliin, ja sen sijaan menen joko iisiä kouluvääntöä kentällä tai käyn rennolla maastolenkillä. Ja yksin! Heh. Osku on huomattavasti helpompi pitää rauhallisessa vauhdissa yksin maastoillessa, sillä silloin ei ole mukana toista hevosta, jonka kanssa ottaa pienet laukkaskabat. Tarkoitus on pitää vauhti sen verran maltillisena, ettei satulasta tulla mukkeloiden alas, jos vastaan tulee hämmentäviä olentoja, joita on pakko pysähtyä ihmettelemään.

Ja huomenna käyn joogatunnin jälkeen ostamassa sen turvaliivin.

Turvaa selälle

Tänään on ollut ihan kiva olo. Selkää kivistää edelleen, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Aamupuuron seassa söin yhden Buranan, mutta muuten olen mennyt ilman kipulääkkeitä. Kauppareissulla meinasi vähän uskoa loppua, kun kävely, seisominen ja ostosten kantaminen väsyttivät selän, mutta sen sijaan viiden kilometrin kävelylenkki meni hyvin.

Ihan älyttömästi on piristänyt se, että niin moni teistä on innostunut Varala maratonista! Oikeasti siitä on tullut tosi hyvä mieli, ja olen ihan innoissani, enkä millään malttaisi odottaa syyskuuta. Maksoin äsken ilmoittautumismaksun puolikkaalle, ja hirmuisesti tekisi mieli päästä jo juoksemaan ja treenaamaan.

Viime yönä päätin, että ostan turvaliivin ratsastukseen. Ajattelin panostaa palaliiviin, sillä palaliivien pitäisi olla päällä jonkin verran perinteisiä liivejä mukavampia. Käyn varmaan ensi viikolla Kaviolassa paikan päällä kokeilemassa valikoiman. Hintaviahan nuo ovat, mutta maastoilen sen verran paljon Oskulla, ja vaikka se onkin kiltti ja suhteellisen maastovarma hevonen, se on kuitenkin, no, hevonen, ja hevosten kanssa yksinkertaisesti vain sattuu ja tapahtuu. Se on varma, että jossain vaiheessa sieltä satulasta tullaan alas muusta kuin omasta tahdosta, ja tämä selkätälli muistutti, että aina ei selviä pelkällä mustelmalla persuuksissa.

Sinänsä minulle ei jäänyt mitään kammoa putoamisesta. Siihen varmaan vaikuttaa ainakin osittain se, että kapusin hevosen selkään takaisin heti, kun sain itseni kivulta kasaan. Toisaalta putoaminen ei ollut millään lailla hevosen "vika". Se ei säikähtänyt tai käyttäytynyt tottelemattomasti. Se vain päätti pysähtyä, kun näki edessään vieraan eläimen. Oskulla on tapana aina pysähtyä tarkkailemaan tilanetta, kun se näkee maastossa jonkun ihmisen, koiran tai hevosen tai muun olennon. Luontaista käytöstähän sellainen vain on. Tällä kertaa vain kävi siinä mielessä huono tuuri, että pysähdys tuli kesken reippaan laukan, enkä osannut ennakoida sitä yhtään, sillä siinä kohtaa tietä oli loiva mutka, eikä kukaan nähnyt vastaan tullutta ravuria ennen kuin se oli noin 10-20 metrin päässä.