Vietin tänään ansaittua lepopäivää liikunnasta, sillä alkuviikko meni enemmän tai vähemmän huhkiessa. Saatuani tälle päivälle suunnittelemani käännöstyöt tehtyä lähdin käymään keskustassa. Kävin vihdoin ja viimein hakemassa polven magneettikuvista tehdyn lausunnon. Istuin Terveystalon odotusaulassa ja luin läpi 113 euroa maksanutta paperia, josta en juuri tajunnut mitään, ja polvea alkoi saman tien jomottaa. On se sellainen kaveri.
Kotona vähän googlailin ja yhteenveto on se, että sääriluussa on pieni rustovaurio ja sääriluun hohkaluussa turvotusta. Samaten polvilumpiossa on rustovaurio. Sen sijaan esimerkiksi nivelkierukat ja ristisiteet ovat kunnossa. Kondromalasiasta lausunnossa ei ollut juuta eikä jaata, mutta oli miten oli, varmistui ainakin se, että rustoissa se vika on.
 |
| Testaa, hallitsetko lääkärislangin. |
Tuntuu samaan aikaan sekä helpottuneelta että surulliselta. Rustovauriot ovat siitä hankalia, että niitä ei kaiketi oikein voi korjata leikkauksella ja paraneminen on hidasta, jos sitä ylipäätänsä tapahtuu. Positiivista oli tietysti se, että mikään muu ei ollut rikki, poikki tai halki.
Pitkäänhän tätäkin asiaa on tullut arvailtua ja pohdittua. Eteenpäin jatkan varmaan samaan malliin kuin tähänkin asti eli syön päivittäin neljä kapselia Doctor's Bestin glukosamiini-kondroitiini-MSM-valmistetta, liikun sen minkä polvi antaa myöten ja silitän kissaa. Lopputalvi menee varmaan aika vähin juoksuin, sillä ajattelin odottaa lumien sulamista, että saan taas Vomerot jalkaan. Rustovaurion varmistuminen tarkoittaa sitä, että minun ei todellakaan kannata lähteä lenkille muilla kuin huippuvaimennetuilla kengillä. Hyppääjänpolviremmi odottaa myös testaamista, josko siitä olisi apua.
Tuntuu oudon lopulliselta. Vuoden kestänyt epätietoisuus on vihdoin ohi. Lopputulos ei tietystikään ollut paras mahdollinen mutta ei pahinkaan. Toivoa pitää yllä se, että polvi on pikkuhiljaa mennyt parempaan suuntaan; uskon yllä mainitsemani valmisteen auttaneen. Vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna nykytilanne on ehdottoman parempi. Oli aikoja, jolloin nippa nappa pystyin hiihtämään ja jolloin pelkkä kävely vihloi ja viilsi polvea. Nykyään on päiviä, jolloin oikea polvi tuntuu samalta kuin vasenkin ja saatan monta kilometriä käveltyäni tajuta, että polveni tuntuu normaalilta. Huonoina päivinä polvea pistää ja pakottaa, ja se paukkuu ja rohisee normaalia enemmän. Hyviä päiviä on kuitenkin enemmän kuin huonoja.
Lisäksi minussa on herännyt viime viikkoina tunne, että vielä minä jonain päivänä taas juoksen säännöllisesti. En tiedä, milloin se päivä koittaa, mutta tiedän sen koittavan. Sitä odotellessa voi vaikka silittää kissaa vielä vähän lisää ja muistaa, että kaikki on oikeastaan ihan hyvin.
