Välilevynpullistuma

[Musiikki: alt-J - Adeline]

Viime keväänä treenasin kovaa ensin SM- ja sitten EM-kisoihin. Ainut tavoitteeni oli tehdä jälkimmäisissä karkeloissa 200–215 tempausta ja katsoa, mihin se riittää. Loppujen lopuksi kisasuoritus oli jäätävä floppi. Lähdin tekemään täysillä, sillä se oli ainut järkevä vaihtoehto, mutta tekniikka hajosi, tuomari rokotti, ja jossain kolmen minuutin kohdalla tajusin, että tää oli nyt muuten tässä. Hidastin tahtia ja yritin vain saada aikaiseksi jonkinlaisen järkevän suorituksen. Lopulta sain räpisteltyä 156 hyväksyttyä toistoa, ja olihan se ankeaa. Toisaalta en olisi parhaimmallakaan suorituksella päässyt mitaleille, sillä omassa painoluokassa on niin kova taso, että muistaakseni pronssimitali irtosi 218 toistolla. (Vertailun vuoksi: 58–63-kiloisten painoluokassa pronssiin riitti 127 toistoa. Pitäis varmaan laihduttaa, niin olisi mahdollisuuksia pärjätä, hah. Toisaalta alle 58-kiloisissa oli taas hulppea taso, eikä mitaleille ollut asiaa alle 180 toiston tuloksella.)

No, se oli sellainen kokemus.

Itse kisat eivät varsinaisesti olleet tämän postauksen aihe vaan toimivat johdatuksena siihen, mitä niiden jälkeen seurasi ja miten liikunta-arkeni koki kovan kolauksen. Kova kisatreenaaminen aiheutti välilevynpullistuman, jonka ensi oireita en valitettavasti osannut tunnistaa. Toukokuun alussa vasen puoli kehostani (alaselkä, pakara, reisi) alkoi vetää jumiin, ja vaikka siihen ei auttanut mikään venyttely, luulin lihasteni olevan vain kireät ja tulehtuneet kovasta treenistä, kunnes sitten heinäkuun loppupuoliskolla iskivät iskiaskivut ja jalkaterän lihasheikkous ja tunnottomuus. Siinä vaiheessa oli pakko uskoa, että kymmenen vuoden takainen kipuhelvetti oli taas läsnä.

Jos ei ole kokenut välilevynpullistumaa, ei todennäköisesti osaa kuvitella, miten invalidisoivaa se osaa olla. Sukkien ja kenkien pukeminen on melkoinen akrobaattinen haaste, kipeää jalkaa kirjaimelllisesti raahaa perässä, koska lihakset eivät toimi, ja sitten kirsikkana kakun päällä on se infernaalinen hermokipu, joka samanaikaisesti polttaa, jäytää, pistää ja puuduttaa taukoamatta.

Edellisen pullistuman perusteella tiesin, että toipumista ei lasketa päivissä eikä viikoissa vaan pikemmin kuukausissa. Nyt tilanteeni alkaa olla suhteellisen hyvä, sillä kivut hellittivät marraskuussa ja liikkuvuuteni on palautunut noin 85 prosenttiin siitä, missä se oli vuosi sitten. Liityin loka-marraskuussa kuntokeskuksen jäseneksi ja aloin käydä spinningissä, koska siinä vaiheessa pyöräily ja uinti olivat ainoat lajit, joita pystyin harrastamaan. En pystynyt edes kävelemään kilometriä pidempään, kun vasen jalka puutui pohkeesta alaspäin tunnottomaksi mötikäksi. Pikkuhiljaa olen pystynyt lisäämään lajivalikoimaan pilatesta, bodybalancea ja bodypumpia, ja nykyään kävelylenkkeilykin luonnistuu.

Mutta jälleen kerran olen siinä tilanteessa, että kehon heikko kohta pakottanee minut luopumaan itselleni tärkeäksi muodostuneesta lajista. Ensin kiukkupolvi murskasi juoksuharrastukseni, ja nyt heikko alaselkä estää minua kehittymässä kahvakuulaurheilussa, joka muuten olisi minulle hyvä laji. Olin haaveillut, että parissa vuodessa siirtyisin tempauksen mestaruussarjaan eli treenaamaan 24-kiloisella, mutta mitä olen tässä nyt useamman kuukauden ajan miettinyt asioita rauhassa, en usko, että se tulee olemaan mahdollista.

Kävin elokuussa magneettikuvissa, ja kuten kuvasta näkyy, alaselän kolme kuvassa tummana näkyvää välilevyä ovat painuneet kasaan. Niistä keskimmäinen eli ympyröity on ollut tämänkertainen oireideni aiheuttaja. Myös sitä alempi välilevy oli pullistunut, muttei niin pahasti. Yhtä kaikki nuo välilevyt eivät tuosta enää kimmoisammiksi muutu, enkä ole ollenkaan varma, haluanko enää lähteä treenaamaan kisamielessä, sillä kaksi välilevynpullistumaa kokeneena jättäisin mielelläni kolmannen kokematta. Kova treeni pakottaa kropan koville, ja kisapainojen noustessa loukkaantumisriski luonnollisesti kasvaa.

Ja jos joku miettii, mitä tuo kuvassa oleva ylempi ympyrä meinaa, niin se on todiste siitä, että murtui se selkä sittenkin, kun putosin jouluna 2011 hevosen selästä. Voi jeesus, sanon minä. Ortopedi siis löysi kuvista vanhan murtuman, ja tiesin täsmälleen, että se ei voi olla perua mistään muusta kuin eräästä maahan mätkähtämisestä kovassa laukassa.

Kävin alkuvuodesta pari kertaa kahvakuulailemassa, mutta tällä hetkellä motivaatio lajiin on nollassa. Vaikka otin varovasti ja koskin vain 6- ja 8-kiloisiin kuuliin, treeni aiheutti lieviä iskiasoireita. Selkä ei ole vielä toipunut, ja sen huomaa esimerkiksi joissain venytyksissä, kun hermon kiristys tuntuu ukkovarpaassa. Yritän nyt vain malttaa ottaa iisisti ja keskityn spinningiin, sillä sitä pystyn treenaamaan täysillä ilman, että selkä on moksiskaan. Olo on surullinen siitä, miten kuulailun kanssa lopulta kävi, mutta minkäs sille mahtaa. Aika näyttää, minne tie vie. Tällä hetkellä olen kiitollinen siitä, että ajoittaisia iskiashäivähdyksiä lukuun ottamatta pystyn taas elämään ja liikkumaan ilman kipuja.

Päivittelyä

Kuukausi vierähti, eikä minulla ollut oikein mitään sanottavaa. Nyt minulla olisi vaikka mitä kerrottavaa, mutten tiedä, mistä aloittaa.

Aloitetaan terveydestä. Koko syksyn ylläni roikkunut musta pilvi väistyi lopulta joulukuun alussa ja on pysynyt poissa. Uskoni seleeniteoriaan pitää pintansa: oloni on ollut tasaisen hyvä siitä lähtien, kun aloin parapähkinöitä popsia. Toki hermoilen ja pimahtelen milloin mistäkin, mutta se nyt kuuluu asiaan. Alan pikkuhiljaa luottaa siihen, että se heltymätön väsymys ja alakulo on ihan oikeasti taaksejäänyttä elämää.

Paino oli viime keskiviikkona 80,6 kilogrammaa. Olen tyytyväinen. Helmikuussa vaikutti siltä, että paino oli lähtenyt nousuun, mutta se päättikin sitten palata takaisin lähemmäs kasikymppiä. En tällä hetkellä saa kiinni laihdutusmoodista. Annan tilanteen edetä omalla painollaan, mutta pidän kiinni keskiviikkopunnituksista, joilla pyrin kontrolloimaan sitä, ettei kiloja ala kertyä. Toisaalta kroppa kyllä kertoo, mihin suuntaan ollaan kulloinkin menossa. Tällä hetkellä se vaikuttaa tyytyväiseltä saamaansa ruoan määrään ja laatuun verrattuna liikkumisiini. Ja minä olen tyytyväinen kroppaani. Neljä ja puoli vuotta kestänyt matkani kohti terveempää ja tasapainoisempaa elämää on kuljettanut minut pisteeseen, jossa en enää millään muotoa pidä itseäni lihavana. Olkoonkin, että painoni on painoindeksin mukaan lievän ylipainon puolella. Se ei estä minua rakastamasta itseäni ja kehoani. Kehoni on antanut minulle menneiden vuosien aikana niin hienoja hetkiä ja opettanut minua kurottamaan mieleni asettamien rajojen yli, etten yksinkertaisesti voi olla siihen pettynyt.

Ja koska kehoni mahdollisuudet ovat rajattomat, olen pitänyt kiinni ahkerasta liikkumisesta. Alkuvuoden saldo on HeiaHeian tilastojen mukaan:

- 42 tuntia ja 240 kilometriä kävelyä

- 32 tuntia joogaa

- 24 tuntia kahvakuulan nostamista

- 6 tuntia ratsastusta

- 2 tuntia ja 15 kilometriä lenkkeilyä

- 9 punnerrustreeniä

- 3 voimapyörätreeniä (tätä pitäisi parantaa)

Tarkkaavaisimmat ehkä huomaavat, että olen käynyt juoksemassa. Ensimmäisen lenkkini tein kaksi viikkoa sitten kaavalla 1 min juoksua ja 2 min kävelyä, jota sitten toistin 20 kertaa. Polvi tykkäsi kyttyrää, mikä oli odotettavissa. Ennen lenkkiä olin ounastellut sen kipeytyvän 80 prosentin todennäköisyydellä, mutta asfaltin paljastuminen ja kevään tuoksu ilmassa suorastaan pakottivat juoksemaan. Annoin polven pitää mykkäkoulua parisen viikkoa, kunnes se lopulta leppyi. Viime lauantaina sitten päätin yrittää uudestaan, ja sillä kertaa juoksin kaavalla 2 min juoksua ja 3 min kävelyä kymmenen kertaa. Lenkistä on kulunut kaksi vuorokautta, ja polvi tuntuu itse asiassa aika hyvältä. Toivo edes jonkinlaisesta juoksuharrastuksesta elää, joskin olen tottunut kahden vuoden aikana niin moniin pettymyksiin, etten jaksa enää turhaan stressata. Joko pystyn juoksemaan tai sitten en. Onneksi olen löytänyt lajin rinnalle muitakin vaihtoehtoja.

Kuten kahvakuulaurheilun. Kuulat nousevat edelleen, ja pyrin käymään treeneissä kolmesti viikossa. Tuntuu, että kehitystä on alkanut tapahtua. Tekniikka on kehittynyt vaikka se aina ajoittain onkin suoraan perämetsästä. Voimaakin on tullut lisää. Viime torstaina tehtiin voimatreeninä kahden kuulan long cycleä (eli rinnallevetoa ja työntöä) raskailla painoilla. Uskalsin kerran kokeilla 18 kilon kuulia, ja ne peijakkaathan nousivat ilmaan. Huhhei.

Voimaa pyrin lisäämään myös punnertamalla. Ojentajatreenit jatkuvat punnerrushaasteen muodossa. Kipeää tekee ja raskasta on, mutta samalla punnertaminen tuntuu järkyttävän hyvältä. Olen jymähtänyt tällä kertaa jo kakkosviikkoon, mutta ei se haittaa. Vaikka treenaisin tuota viikkoa koko loppuelämäni, siinä on vissi ero, teenkö viikon aikana 80 vai 0 ojentajapunnerrusta. Terveisin: "Täältä tullaan kiinteät käsivarret ja messevät muskelit".

Ratsastamassa en ole käynyt reiluun kuukauteen. Meillä kävi Hakkisen kanssa maastossa pieni tilanne, joka olisi voinut päättyä huonosti. Mitään ei onneksi sattunut kellekään, mutta mieleeni kohosi sen verran ikäviä kauhukuvia, että päätin ottaa aikalisän ratsastuksesta. Aika näyttää, jatkanko Hakkisen vuokrausta, mutta tällä hetkellä tuntuu paremmalta vaihtoehdolta olla nousematta sen satulaan.

Joogannut olen käytännössä päivittäin. Namaste jooga -jaksoista on tullut osa arkirutiiniani. Selkä pysyy sen avulla jollain lailla kuosissa, ja samalla pääsee mielikin vähän huilaamaan. Odottelen kyllä innokkaana lähestyvää kesää, josko Om Yoga tarjoaisi mahdollisuuden kesäkorttiin, joka minulla viimekin kesänä oli. Sillä siis sai joogata rajattomasti kolme kuukautta kahden kuukauden hinnalla. Freelancer-kääntäjän rahatilanne nyt on aina vähän niin ja näin, mutta investointi joogaan nousee kyllä tärkeysjärjestyksessä ensimmäisten joukkoon.

Työasioista puheen ollen. Päätin lähteä ensi syksynä opiskelemaan liiketaloutta. Käännösalaa riivaa suohon poljetut työehdot, surkea palkkaus ja olematon arvostus. Aion opiskella rinnalle toisen tutkinnon, joka toivottavasti takaa minulle säännöllisemmän elannon. Rakastan kääntämistä, ja se on sitä, mitä todella haluan ammatikseni tehdä, mutta joskus on pakko myöntää, että kutsumus ei aina elätä. Nyt kun minulla on pitkän lamaannuskauden jälkeen energiaa edes ajatella opiskelemista, aion tarttua toimeen.

Näillä eväillä eteenpäin.

Hyvää kuuluu

[Musiikki: Jenni Vartiainen - Terra]

On ilmoja pidellyt ja silleen. Jollain lailla tähän kylmyyteen alkaa jo tottua, vaikka asuntoni on jostain syystä kuin jääkalikka (sisälämpötila on kylläkin aavistuksen yli 20 astetta, mutta täällä on jotenkin tosi kolkkoa) ja kämmenselkien iho halkeilee verille.

Maanantaiaamuna tosin piti kaivaa sisimmästä aimo annos pohjoiskarjalaisuutta, että lähdin kävelemään tallille. Pakkasta oli jotain parikymmentä astetta. Vedin ratsastushousujen alle kahdet pitkät kalsarit, teknisen talvipuseron alle kaksi aluspaitaa (toinen lyhyt- ja toinen pitkähihainen), jalkoihin ohuehkot villaa sisältävät vaellussukat, villasukat ja talviratsastuskengät, ja kaulaan fleecekauluri ja sen ympärille vielä kaulaliina. Minichapsit pitivät huolta, että nilkat ja sääret eivät altistuneet kylmälle ilmalle. Ratsastamaan lähtiessä vedin vielä laskettelutakin päälle turvaliivin, ja vaikka könysin Hakkisen selkään jakkaralta, hyvä kun satulaan pääsin kaiken sen vaatekerroksen kanssa.

Mutta kyllä kannatti raahautua tallille. Käytiin Hakin kanssa köpöttelemässä 1 h 20 min maastolenkki. Ulkona oli taivaallisen kaunista, ja Hakki oli rennolla tuulella: se ravasi kauniisti ja pysyi tosi kevyellä ohjalla. Vähän se jotain edellä kulkevaa koiranulkoiluttajaa kyttäili, mutta muuten reissu meni mainiosti.

Tämän päivän kahvakuulatreeneistä jäi niin ikään hyvä fiilis. Varsinainen treeni rakentui neljän liikkeen ympärille: tempaus, kyykky, rinnalleveto ja työntö. Ensimmäisellä kierroksella kutakin liikettä tehtiin 40 toistoa (20 per käsi, poikkeuksena kyykky), toisella kierroksella 30 toistoa, kolmannella 20 ja neljännellä 10. Kaikkiaan toistoja tuli siis 400. Tein koko hässäkän 14 kilon kuulalla ja pahaa teki, mutta onnistuin! Aikaa oli puoli tuntia, ja taisin lopettaa minuuttia ennen ajan loppumista. Kuriositeettinä kerrottakoon, että jotkut hurjat vetivät koko setin läpi 12 minuutissa... huh hei. Saas nähdä, miten lihakset ehtivät palautua ennen huomista treeniä, mutta väliin en sitä jätä.

Paino oli eilen sama kuin viikko sitten eli 80,9 kg. Itse asiassa odotin plussaviikkoa, sillä kroppa tuntui jotenkin tukkoiselta ja turpealta, mutta hyvä näin.

Ja koska kaikki takuulla odottavat kuumeisina uutisia miesrintamaltani, niin voin todeta, että sille suunnalle kuuluu hyvää! Olen jotenkin niin älyttömän onnellinen ettei tosikaan.

Iloinen

[Musiikki: Mirabai Ceiba - A Hundred Blessings]

Tänään uskaltauduin vaa'alle joulutauon jälkeen. Paino oli 81,4 kg (BMI 26,0), ja olen supertyytyväinen. Väistin kuuluisat joulukilot, vaikka eittämättä mussutin suklaata parin viikon aikana liki kaksi kiloa, huh huh. Nyt olen palannut taas normaaliin syömiseen, ja hyvältä tuntuu.

Paluu liikunta-arkeen on käynnistymässä, kun kahvakuulatunnit alkavat tällä viikolla pyöriä taas normaalisti. Tallipäivän vaihdoin perjantaista maanantaille, niin pääsen voimissani perjantain kuulatreeneihin. Jees, olen ihan intona. Tästä vuodesta tulee niin loistava! Minulla on nyt kuukauden ajan ollut terve olo, ja se on huumaavaa. Jaksan kerta toisensa jälkeen hehkuttaa, miten ihanaa on, kun ei palella eikä väsytä jatkuvasti.

Lisäksi sisimmässäni on lämmin olo, sillä olen tutustunut erääseen mieheen. Ja kyseessä EI siis ole se sama heppu, jonka kanssa kävin joulukuussa treffeillä, taivas varjelkoon. Olen itse asiassa enemmän kuin tyytyväinen, ettei siitä jutusta tullut mitään, sillä juttu tämän uuden tuttavuuden kanssa tuntuu tosi hyvältä, iih.

Verta ja sanoja

[Musiikki: Lady Gaga - Artpop]

Kävin tänään aamulla verikokeissa ja varasin sen jälkeen puhelinajan lääkärille. Ensi maanantaina selvinnee, onko kilpirauhasessani häikkää vai ei. Jännittävää.

Edellisessä postauksessa kirjoitin, miten mielialani on ollut parempi. Itse asiassa parin päivän ajan tuntui kuin kroppakin olisi herännyt jostain horroksesta. Ruumiinlämpöni kohosi normaaleihin lukemiin ja yöllä nukkuessa tuli jopa kuuma. Suoliston toiminta vilkastui, ja olo oli kaikin puolin skarpimpi. Kävellessäni perjantaina kahvakuulatunnille tuntui kuin silmäni olisivat yhtäkkiä auenneet. Näin ympäristön jotenkin paljon kirkkaammin ja terävämmin kuin moneen monituiseen viikkoon. Se oli aika outoa. Jos oireeni ovat kilpirauhasperäisiä, niin onkohan mahdollista, että välillä kilpirauhanen toimii ja välillä ei? Nyt ruumiinlämpö on pyörinyt taas 36 asteen alapuolella, ja sellainen turta hitaus on jälleen vallitseva olotila.

Niin hitaalla tässä ei kuitenkaan olla käyty, ettenkö olisi naputellut NaNo-tarinaani loppuun. Tai no en varsinaisesti loppuun, sillä keskenhän se itse tarina jäi, mutta 50 000 sanan rajapyykki ylittyi. Ylipäätänsä jos haluan saattaa tarinan joskus julkaisukuntoon, se pitää kirjoittaa kokonaan uudestaan. Näin jälkikäteen mielessäni on alkanut muhia uusia ideoita, miten henkilöistä saa syvempiä ja juonesta loogisemman. Tavoitteeni on, ettei tämä tarina unohtuisi minnekään muistitikun perukoille, kuten kahden vuoden takaiselle NaNo-tarinalle kävi, vaan jatkaisin sen työstämistä pikkuhiljaa ja ajatuksella ilman painetta 50 000 sanan kuukausivaatimuksesta. Oli miten oli, suosittelen NaNoWriMoa kaikille kirjoittamisesta pitäville ja oman kirjan kirjoittamisesta haaveileville. NaNo on ihan loistava tilaisuus heittää turha itsekriittisyys romukoppaan ja yksinkertaisesti vain kirjoittaa. Laadusta viis, tärkeintä on päästää sisäinen kirjoittaja valloilleen.

Nyt tuntuu ihan oudolta, kun ei ole pakko kirjoittaa. Olenkin käyttänyt ylimääräisen vapaa-ajan hyödyllisesti ja pelannut Diablo 3:a! En ole vielä kertaakaan pelannut sitä loppuun, vaikka se on ollut asennettuna koneelleni vissiin jo yli vuoden. Itse asiassa nytkin loin uuden hahmon ja aloitin alusta, kun en oikein muistanut, millainen se edellinen hahmo oli ja mitä se oli duunaillut. Oli jotenkin helpompi aloittaa alusta kuin jatkaa kohdasta, johon olin jäänyt joskus vuosi sitten.

Liikkunutkin olen. Ohessa viime viikon urheilut:

maanantai

jooga, 25 min

7,0 km kävely, 1:12:35

tiistai

jooga, 25 min

4,2 km kävely, 45 min

kahvakuula, 1 h

keskiviikko

jooga, 25 min

torstai

jooga, 25 min

4,2 km kävely, 50 min

kahvakuula, 1 h

perjantai

8,8 km kävely, 1 h 35 min

ratsastus, 1 h 45 min

4,2 km kävely, 45 min

kahvakuula, 1 h

lauantai

jooga, 25 min

sunnuntai

jooga, 25 min x 2

Pitää varmaan vaihtaa tallipäiväksi joku muu kuin perjantai, sillä joudun taas taittamaan tallimatkat kävellen. Alkaa nimittäin olla aika sippi olo, kun raahautuu illalla vielä kuulatunnille. Ja haluan tosi paljon käydä noilla perjantain tunneilla, koska niillä opetetaan nimenomaan kisatekniikkaa. Perjantaisin tunneilla käy myös tosi vähän porukkaa, joten ohjaajalla on aikaa katsoa ja korjata, kun meikäläinen röhvää sen kuulan kanssa taas ihan miten sattuu. Pitää siis jutella Hakkisen omistajan kanssa, jos rupeaisin käymään ratsastamassa maanantaisin tai keskiviikkoisin. Viikonloput olen ikään kuin luovuttanut muille vuokraajille, koska olen ajatellut, että heillä on silloin parempi mahdollisuus käydä valoisan aikaan ratsastamassa kuin arkena.

Hyviä ja outoja oloja

[Musiikki: Lifehouse - Almeria]

Olen tällä viikolla voinut paremmin. Olen ollut vähän iloisempi ja energisempi kuin menneinä viikkoina ja kuukausina. Olen saanut itseni sängystä ylös jopa ennen puoltapäivää, mikä ihan oikeasti tällä hetkellä minun kohdallani on edistysaskel. Käännöstöiden tekeminen on ollut ihan mukavaa ja olen onnistunut tuottamaan hyvää ja elävää kieltä. Töiden lisäksi olen saanut kirjoitettua NaNo-tarinaanikin.

Keho sen sijaan tuntuu käyvän yhtä puoliteholla kuin ennenkin. Koko ajan paleltaa, vaikka kotonani on sisälämpötila 22-23 astetta. Nukkuessa on pakko yöpaidan lisäksi pitää pitkiä kalsareita ja villasukkia. Kylkeen käpertyvä kissa on mieluisa lisälämmitin. Rasitus nostattaa välillä rinta-alaan kummallisen tunteen ja tulee tarve vetää syvään henkeä. Paino on tällä hetkellä 82,3 kilogrammaa, mikä on sinällään ihan ok, sillä se on nyt jymähtänyt tuohon 82-83 kilon välimaastoon eikä ole jatkanut kohoamistaan.

Välillä olen miettinyt, onko kahvakuulatunneilla käynti tällä hetkellä paras ratkaisu, sillä tunnit saattavat välillä olla tosi rankkoja. Mutta toisaalta minulle tulee tunneista aina voimakas olo, veri alkaa kiertää ja on ihana käydä tunnin jälkeen suihkussa, kun ei palella. Lisäksi kahvakuulailu tekee henkisesti tosi hyvää: olen tuntien jälkeen iloinen ja positiivinen. Tuntuu hyvältä onnistua ja tuntea kehittyvänsä. Esimerkiksi tiistain tunnilla tein työntöä 20 kilon kuulalla varsin mallikkaasti! Keväällä sain työnnöllä 20-kiloisen ilmaan kerran oikealla kädellä ja vasemmalla en kertaakaan. Nyt kuitenkin tein monta useamman toiston sarjaa sekä oikealla että vasemmalla. Ihan huippua.

Maanantaina pääsen lopultakin verikokeisiin. Jännittää tosi paljon, mitä niistä selviää vai selviääkö mitään. Yksi asia on kuitenkin saletti: kohonnut verenpaine on pakko jotenkin saada aisoihin. Tilasin Amazonista itselleni verenpainemittarin, jonka pitäisi tulla ensi viikolla. Lääkäri kehotti seuraamaan pari viikkoa verenpainetta ja varaamaan uuden ajan, jos paineet eivät ala asettua. Uskon, että kohonnut verenpaine on kohdallani nyt joko oire jostakin muusta sairaudesta tai sitten isältäni saama sukurasite on päättänyt räjähtää kukkaan. Jospa verikokeiden jälkeen olisin viisaampi.

Loppuun vielä viime viikon liikuntakooste. Näitä näköjään tulee nyt vähän satunnaisesti, mutta ei kai tuohon kukaan kuole.

maanantai

jooga, 25 min

tiistai

jooga, 25 min

4,2 km kävely, 45 min

kahvakuula, 1 h

keskiviikko

10,8 km pyöräily, 50 min

ratsastus, 1 h 50 min

torstai

4,2 km kävely, 50 min

kahvakuula, 1 h

perjantai

jooga, 25 min x 2

4,5 km kävely, 50 min

kahvakuula, 1 h

lauantai

jooga, 25 min

4,2 km kävely, 50 min

kahvakuula, 10 min

sunnuntai

jooga, 25 min

7,0 km kävely, 1:13:20

Perinteistä poiketen kävin ratsastamassa keskiviikkona. Hakkisen omistaja oli sopinut itselleen perjantaiksi valmennustunnin (koska mikään muu päivä ei valmentajalle ollut käynyt), joten hän pyysi, voisinko käydä ratsastamassa joku toinen päivä. Keskiviikko passasi varsin hyvin, kun perjantai-iltana joka tapauksessa oli kahvakuulailua. Lisäksi keskiviikkona pääsin vielä kelien puolesta käymään tallilla pyörällä. Huomenna varmaan pitää mennä kävellen, sillä en todellakaan pyöräile liukkailla keleillä. Viime vuonna yritin ja huonostihan siinä kävi. Joka tapauksessa kävin Hakin kanssa pitkän maastolenkin. Oli kivaa! Aletaan Hakin kanssa päästä pikkuhiljaa sinuiksi. Se on aika mukava hevonen.

Tempausta

[Musiikki: Lifehouse - Almeria]

Kävin aamupäivällä syväjäädyttämässä itseni tallilla. Olevinaan kyllä puin tarpeeksi vaatetta päälle, mutta piru vie, minkä viiman tyrkkäsi. Tallimatkojen pyöräily oli harvinaisen veemäistä. Hakkinen kylläkin oli oivalla ja kuuliaisella päällä, vaikka kenttä oli märkä ja kerran hevonen sai slaagin jostain minulle tuntemattomaksi jääneestä uhasta ja porhalsi yhtäkkiä joutuisan laukkaspurtin kentän päädystä keskihalkaisijalle. Pysyin selässä! Mutta on se aina yhtä mahtavaa, kun ratsu päättää äkisti vaihtaa suuntaa ja tekee sen yleensä siinä kaikkein nopeimmassa askellajissa. "Apua, tosta pusikosta lähti just lentoon pikkulintu!" -sivuloikat ovat myös taattua tavaraa.

Hytisin kotona peiton alla teekupin kanssa, mutta lämpö ei vain tahtonut palata kehoon. Olin vähän niin kuin jo päättänyt mennä vielä illalla kahvakuulatunnille, mutta kauheasti ei innostanut pistää nokkaansa uudestaan pihalle. Päätös on kuitenkin päätös, ja tiesin, että saunan ohella kahvakuulailu on paras kropan lämmittäjä. Menoksi siis.

Tunnin teemana oli jälleen kerran tempaus. Sitä on ollut nyt tosi paljon, mutta hyvä niin. Tempauksen tekniikka on meikäläisellä pahasti hakusessa, joten lisätreeni on aina tervetullutta. Tänään esimerkiksi paukutin vasempaan ranteeseen pitkästä aikaa mustelman. Onneksi se ei ole niin pahaa kaliiberia kuin keväiset aloittelijan tunnusmerkit. Ja rannesuojia en suostu käyttämään. Tahdon oppia oikean tekniikan, ja siihen alkaa kummasti panostaa, kun kuula jysähtää ties monettako kertaa kipeästi rannetta vasten.

Maaliskuun masokisti

Nuo komeat jäljet ovat muistaakseni rinnallevedosta, kun hakkasin itseäni liian kevyellä kuulalla. Tänään tuli tämmöinen ihan vauvamustelma vain:

Tuo on myös merkki oikean ja vasemman käden erosta. Olen siis oikeakätinen, ja se kyllä näkyy kahvakuulailussa. Tekeminen on oikealla paljon varmempaa, eikä siihen tullut tänäänkään minkäänlaista mustelmaa.

Oli miten oli, tunnissa oli parasta se, että uskalsin viimein tehdä tempausta 16-kiloisella kuulalla! Olin hautonut sitä päässäni jo monta viikkoa jopa siihen pisteeseen asti, että parina yönä näin painajaisia mokomasta kuulasta. Mutta komeastihan se nousi. Kokeneempien kuulailijoiden toteamus osoittautui jälleen kerran pitävän paikkansa: kun kuula on tarpeeksi iso, tekniikkaan on pakko kiinnittää huomiota. 16 kilon kuula laskeutui rannetta vasten pehmeämmin kuin esimerkiksi 12-kiloinen.

Tehtiin erilaisia tempaussarjoja kukin itselleen sopivilla kolmella eripainoisella kuulalla. Minä valitsin 8, 12 ja 16 kilon kuulat. Painavimmalla tehtiin muun muassa 6 toistoa per minuutti (minkä jälkeen käden vaihto), keskimmäisellä 10 toistoa ja kevyimmällä 20 toistoa. Olipa muuten hupaisaa kuulailla pitkästä aikaa 8-kiloisella, ja aikamoista huitomista tuo 20 toiston sarja olikin. Ihan älyn kevyt kuula!

Ahkera tempauksen treenaus on pistänyt kämmenet koville, mutta ilokseni kädet eivät enää ole menneet rikki vaan niihin on pikemminkin alkanut kehittyä komeat kovettumat. Jee, tällainen lälly siistin sisätyön tekijäkin saa vähän katu-uskottavuutta.

Tänään on ollut hyisestä kelistä huolimatta hyvä päivä. Keskiviikko oli ihan paska, ja lojuin vain kotona ahdistuneena ja väsyksissä ja nukuin kolmen tunnin päiväunet, jotka eivät kyllä piristäneet yhtään. Torstaina mieliala alkoi koheta kahvakuulatunnin myötä. Tänään sitten heräsin tallille, kävin ratsastamassa ja illalla kahvakuulailemassa, kuten yllä varmasti jo kävi ilmi. Nyt väsyttää hyvällä tavalla. En oikeasti tiedä, missä jamassa olisin, jos elämäntapani olisivat samat kuin vielä reilut neljä vuotta sitten. Liikunta tuntuu tällä hetkellä kohentavan oloani ja pitävän minut suurin piirtein hengissä.

Pukkilaukkaa

[Musiikki: Lifehouse - No Name Face]

Rasti seinään: sain perjantaina Hakkisen laukkaamaan. Ensimmäinen laukannosto oli luonteeltaan hieman jännittävä, sillä olin maastossa naapuritallin ratsukon kanssa. Tiesin sekä ratsastajan että hevosen täyspäisiksi, joten kun hän rohkaisi kokeilemaan laukkaa, suostuin. Hakkinen nostikin laukan oikein iloisesti, mutta päätti samaan syssyyn yrittää potkaista toista hevosta. Luulin aluksi, että Hakki vain pukitti, koska sillä on välillä tapana nostaa laukka pienen pukin saattelemana, ja ajattelin että maastossa se innostui päästämään vähän isomman pukin. Pari kertaa se nakkasi takapäätään oikein kunnolla ilmaan, mutta uskomattominta oli se, että minä vain istuin satulassa kuin tatti enkä ollut lähelläkään pudota (no onneksi!). En kyllä tainnut oikeasti edes ehtiä miettimään mitään, kunhan vain nojasin automaattisesti taaksepäin ja yritin saada yli-innokkaan ratsuni hallintaan. Nopeasti se onneksi rauhoittui, mutta siihen sai kyllä maastossa laukkaaminen siltä erää jäädä, hoh. Hevosilta löytyy maastossa aina uusi turbovaihde, varsinkin jos ne ovat kaverin kanssa liikenteessä. Seuraavan kerran taidan kokeilla maastossa laukkaamista, kun olen yksin liikenteessä, niin eipähän tarvitse sitten ketään Hakkisenkaan olla monottamassa...

Mutta! Menin sitten maastoilun jälkeen vielä vartiksi kentälle kokeilemaan, josko se laukka nousisi sielläkin. Minulla oli kerrankin raippa mukana, ja pari napautusta lavalle pohjeapujen lisänä teki ihmeitä. Hakkinen nosti laukan tosi kauniisti, pehmeästi ja rauhallisesti. Taisi siis aiemmissa laukannostokokeiluissa olla ongelmana yksinkertaisesti meikäläisen auktoriteetin puute. Sitähän vähän taannoin uumoilinkin, että Hakkinen ei vain viitsi yrittää kanssani tarpeeksi. No, eiköhän se pikkuhiljaa ala oppia, että minun kanssani ei ryttyillä.

Tallille pyöräillessä otin kännykällä kuvan peilityynestä Hervantajärvestä. Valitettavasti muinaisjäännekännykkäni kahden megapikselin kamera ei kyennyt vangitsemaan vedenpinnasta kohoavaa höyryä, sillä se oli aika hienon näköinen. Kaunis syksy on kyllä ollut. Pelkään joka syksy etukäteen loka- ja marraskuuta, sillä ne ovat yksiä perkeleen keksintöjä, mutta nyt lokakuu on jo puolivälissä. Ehkä tästä selvitään. Toivottavasti lumi tulee aikaisin maahan.

Palautin pari viikkoa sitten toimeksiantajalle kirjalyhennelmäkäännöksen. Sain siitä tosi hyvää palautetta. Vaikka olo on ollut vähän alavireinen, on ihana huomata, että se ei vaikuta työn laatuun. Pitäisi uskaltaa aloittaa se omakin kirjoitusprojekti. Kirjoittaminen on aina ollut vahva puoleni, mutta jotenkin ison kirjoitustyön aloittaminen tuntuu hurjalta. Vaikka eihän se mikään mahdoton homma voi olla, kun kerta moni muukin siihen pystyy.

Olen alkanut miettiä oman kahvakuulan ostamista. Kotini asettaa tilan puolesta pieniä rajoitteita, mutta kaipa tässä jotenkin mahtuisi kuulaa nostamaan. Kertaakaan kuula ei ole lentänyt kädestäni, joten riski siihen, että täräyttäisin kuulan vahingossa ikkunasta (tai vielä pahempaa: telkkarista!) läpi, ei liene kauhean mittava. Olen saamassa yli tonnin veronpalautuksia, joten minulla voisi hyvinkin olla varaa ostaa itselleni 16 kilon painoinen joululahja etukäteen. Olisi kiva päästää hiomaan tekniikkaa kotonakin.

Kahvakuulailusta puheen ollen. Viime viikolla kävin kuulatunneilla kolmesti ja pyrin tällä viikolla samaan. Perjantaina meinasi tosin epätoivo iskeä tempauksen tekniikkatunnilla, kun tuntui etten yksinkertaisesti osaa, byääh. No, tänä perjantaina on jälleen tiedossa tempaustunti, joten pakko kai sinne on mennä. Ei opi, jos ei opettele!

Loppuun vielä viime viikon liikunnat:

maanantai

jooga, 25 min

9,4 km sauvakävely, 1:30:25

tiistai

jooga, 25 min x 2

kahvakuula, 1 h

3,2 km kävely, 35 min

keskiviikko

jooga, 25 min

torstai

jooga, 25 min

kahvakuula, 1 h

4,2 km kävely, 45 min

perjantai

jooga, 25 min
ratsastus, 1 h 30 min

10,8 km pyöräily, 45 min

kahvakuula, 1 h

4,2 km kävely, 45 min

lauantai

vapaa

sunnuntai

jooga, 25 min

6,0 km kävely, 1:01:25

Vessanpönttöreidet

Tehtiin torstain kahvakuulatunnilla vähän kyykkyjä. Sai tehdä minkälaisia kyykkyjä vain, ja intouduin sitten kokeilemaan peruskyykkyjä 16 kilon kuulan kanssa. Yyh, se sattui. Nyt on koivissa se monille treenaajille tuttu fiilis, kun pytylle kyykistyminenkin tuottaa haasteita. Pitäisi noita kyykkyjä tehdä useamminkin, sillä reidet ovat tällä hetkellä kroppani heikoin kohta.

Tänään olen tehnyt pari Namaste jooga -sessiota, mutta muuten lepäillyt. Eilen kävin ratsastamassa ensin kolme varttia kentällä ja sitten tunnin verran maastossa. Pahin reisijumi iski vasta tallin jälkeen illalla.

Tallilla Hakkis-parka oli ihan ahdistunut, kun se saa tosi pahan kutinan polttiaisten puremista. Tein sen virheen, että rupesin harjaamaan ja satuloimaan sitä käytävällä, niin että se oli päitsistä kiinni molemmin puolin eikä näin ollen päässyt kunnolla rapsuttamaan itseään. Kiukustui sitten koko heppa, ja oli pakko ottaa se irti ja käydä hetki taluttamassa tiellä, että rauhottui. Suitset laitoin päähän karsinassa, mikä oli huomattavasti parempi ratkaisu kuin käytävällä laitto. Kentällä duunailtiin vain jotain peruskouluhumppaa. Laukannostot eivät luonnistu vieläkään, mutta ajattelin, että ensi kerralla otan raipan mukaan, sillä olen alkanut epäillä, että Hakkinen ei vain viitsi yrittää kanssani loppuun asti. Se on vähän sellainen höpsö junttura. Tulee mieleen ratsastuskoulujen hevoset, jotka eivät tee piiruakaan ylimääräistä ellei ole ihan pakko. Osku oli vähän liiankin formula ja menossa aina suuna päänä eteenpäin, ja Ykä taas niin älyttömän hyvin koulutettu, että laukka nousi todella pienin avuin ja pehmeästi. Mutta se ehkä hevosissa on parasta, että ne ovat niin yksilöitä ja niiltä jokaiselta voi oppia eri asioita.

Nyt kampean itseni suihkuun ja sitten nostan kinttuni kattoon ja löhöän koko illan!

Puutteellinen tekniikka

[Musiikki: Ellie Goulding - Halcyon Days]

Eilen illalla tuntui kurkussa pienenpieni viba ja menin saunaan puoleksi tunniksi pötköttämään. Se tuntui auttavan, mutta kun tänään heräsin olo tuntui jälleen siltä kuin tauti kutittelisi elimistöä. Päätin sitten jatkaa pötköttelylinjalla. Nyt on taas normaali olo. Toivottavasti tauti ymmärtää kiertää minut.

Kävin eilen ratsastamassa Hakkisella, ja sillä oli mörköpäivä. Nousin tallinpihalla satulaan ja lähdin ratsastamaan kentälle, mutta hevonen päätti tehdä täysstopin tarhojen kohdalla, joiden ohi siis pitää mennä, että pääsee kentälle. Annoin siinä sitten pohkeita ja maiskuttelin ja maanittelin, mutta ei niin ei. Ilmeisesti pusikossa oli jotain kamalan jännittävää. Kokeilin sitten vanhaa Osku-kikkaa ja käänsin hevosen peräpään menosuuntaan ja lähdin peruuttamaan. Heleijaa! Päästiinhän sinne kentälle. Kentällä Hakki sitten karsasti yhtä kulmausta ja ei siinä auttanut muu kuin tulla alas satulasta ja taluttaa hevosta pari kertaa kenttää ympäri, että se suostui kulkemaan kohdan uraa pitkin. Sen jälkeen nousin takaisin satulaan, ja Hakkikin oli ilmeisesti tullut siihen lopputulokseen, että pusikon mörkö ei ollut hengenvaarallinen tapaus, sillä lopputunti meni hyvin.

Mutta on nuo hevoset sitten kummallisia tapauksia. Facebookista bongasin viime vuoden puolella seuraavan kuvan, joka ilmentää täydellisesti hevosten sielunelämää:

Lupasin muuten taannoin kuvia Hakkisesta ja tässä tulee yksi hieno kännykällä otettu otos:

Tuollainen kaunis liinaharja se on niin kuin Oskukin. Yhtä osaava se ei ole kuin Osku, mutta ei se minua haittaa. Oskuhan oli ihan kilpahevonen, enkä minä todellakaan osannut ratsastaa sitä sen täydellä kapasiteetilla, joten Hakki on oikeastaan enemmän tasoiseni. Laukannostot ovat Hakilla tosi vaikeita, enkä ole vielä onnistunut kentällä saamaan sitä kunnolla laukkaan. Hakin omistaja kertoi, että Hakilla ratsastaessa istunta on tosi tärkeässä osassa. Itse kuulun siihen koulukuntaan, joka on oppinut nostamaan laukan voimakkaasti pohkeilla, joten tässä on minulle selkeä kehittymisen paikka. Osku ja Ykä nostivat laukan tosi helposti, ja siinä pääsi vähän vapaamatkustajana ja riitti kun laukka-avut antoi vähän sinne päin. Hakissa on kivasti haastetta ratsastajalle ja uskon, että kunhan yhteistyömme edistyy, pääsen kehittymään ratsastajana uudelle tasolle.

Tekniikkaa pitäisi opetella myös kahvakuulan kanssa. Olen jo oppinut olemaan hakkaamatta ranteitani ja habojani mustelmille, mutta tempauksessa tahtoo herkästi käydä näin:

Torstaina tunnin teema oli nimenomaan tempaus, ja molemmat kämmenethän siinä aukesivat. Auau. Pitää toivoa, että sormien tyveen kehittyvät kovettumat auttaisivat vähän. Minulla alkoi siis kevään mittaan olla käsissä aika komeat kovettumat, mutta ne irtosivat kesän aikana, kun kahvakuulailua oli vain kerran viikossa. Nyt kun alan käymään tunneilla taas kahdesti viikossa, niin ehkä kovettumatkin palaavat. Enkä muuten ollut torstaina ainut, jolla oli vähän ongelmia: viereisen kuulailijan kämmenistä alkoi lopputunnista vuotaa suoranaisesti verta, joten taisin loppujen lopuksi päästä vähällä. On tämä urheilu kyllä välillä niin tämmöistä, aina on joku paikka rikki.

Liikuntapäivä

[Musiikki: Sigur Rós - Kveikur]

Päätin pitää tänään vapaapäivän töistä. Kääntäminen vaatii todella paljon aivotyöskentelyä, ja tuntui että tarvitsen nyt paussin. (En muuten ymmärrä, miten kukaan pystyy kääntämään esimerkiksi kahdeksaa tuntia päivässä. Itselläni aivot ovat totaalisessa solmussa 4-6 tunnissa.) Vapaapäivä hurahti sitten liikkuen. Kävin aamulla ratsastamassa Hakilla puolitoista tuntia. Ja tuli hiki! Oskuun ja Ykään verrattuna Hakkia pitää ratsastaa huomattavasti tehokkaammin, jotta sen saa liikkumaan haluamallaan tavalla. Se on oikeastaan vain hyvä juttu. Hakki vaatii minulta enemmän ratsastajana ja antaa näin ollen tilaa kehittyä.

Tulin tallilta kotiin kahden maissa, kävin pikaisesti suihkussa sillä tukka oli hionnut ratsastuskypärän alla ihan litimäräksi, söin välipalaa, kuivasin hiukset ja kolmelta hyppäsin pyörän selkään suuntana tällä kertaa keskusta. Kävin kahdella joogatunnilla: ensin tunti lempeää hathaa ja sen jälkeen tunti ja vartti kundaliinijoogaa. Lopuksi vielä pyörällä takaisin kotiin. Päivän saldo: 30 kilometriä pyöräilyä, puolitoista tuntia ratsastusta ja reilu kaksi tuntia joogaa. Ruoka saattoi maistua erityisen hyvältä, kun lopulta köllähdin sohvalle.

Joogakortti on voimassa vielä puolitoista viikkoa. Olen alkanut suunnitella syksyn liikuntoja, ja ihan hyvältä näyttää. Parin viikon kuluttua kahvakuulatunteja alkaa olla taas sekä tiistaisin ja torstaisin. Perjantaisin käyn ratsastamassa. Lauantaisin on mahdollisuus käydä tuon kahvakuulamestan järjestämässä kuntopiirissä. Uinnin voisin taas aloittaa kesätauon jälkeen. Siinähän sitä jo onkin ohjelmaa ihan kelvollisesti. Ja kaiketi tuota polvea voisi aloittaa treenaamaan eli käytännössä siis testaamaan, mitä se kestää ja mitä ei. Tilanne on vähän kysymysmerkki, kun kesä on mennyt lähinnä pyöräillessä ja joogatessa. Polvi on siis saanut olla rauhassa, mikä toisaalta on aiheuttanut sen, että eipä se ole juuri oireillutkaan. Toisaalta taas mietityttää, olenko päästänyt sen liian helpolla, että kestääkö se enää mitään. Mutta ehkäpä on vain hyvä, että vihdoin ja viimein polvi on saanut olla rauhassa, enkä ole ollut kiusaamassa sitä alvariinsa kaikilla juoksupyristelyillä.

Mutta nyt jatkan löhöämistä, ihanaa!

P.S. Keskiviikkopaino oli 79,8 kg (BMI 25,5). Paino on siis toisen viikon peräkkäin alle kasikympin, malja sille!

Kotona

[Musiikki: Sigur Rós - Takk...]

Onpa ihanaa olla taas kotona! Aluksi ajattelin, että tuntuu varmaan tylsältä palata kaupunkiin, kun on ensin lillunut viikon kauniissa järvimaisemissa. Pah. On ollut ihan huippua palata omiin rutiineihin ja omaan rauhaan. Eilen kävin ratsastamassa Ykällä puolentoista tunnin maastolenkin ja tuntui kuin olisin nyt juuri siellä missä pitääkin.

Mökkiviikko vahvisti myös tunnetta siitä, että keväinen ero oli todellakin oikea ratkaisu. Olen nyt jotenkin kunnolla tajunnut, että ex-miesystävä käyttäytyi minua kohtaan välillä tympeästi, eikä minulla ole enää mitään intoa sietää sellaista. Olen todella innoissani tulevaisuudesta, ja kaikki on jotenkin tosi hyvin.

Lähdin lomalle hitusen hoikistuneessa kunnossa, mutta palasin kotiin mystisesti vatsaani sujahtaneen jalkapallon kanssa. No ei ollut yllätys, sillä aina minulle lomaillessa niin käy, heh. Söin ihan kauheasti ihan kaikkea, ja olo oli viikon jälkeen jokseenkin turpea. Nyt olen palannut normaaliin ruokavaliooni: juon runsaasti vettä ja syön paljon kuituja. Yritän herätellä henkiin järkytyksestä pökränneen aineenvaihduntani. Vaa'alle kampean itseni luultavasti ensi viikolla. Siihen mennessä ylimääräiset turvotukset ovat karisseet ja näen, miten paljon onnistuin viikon aikana kartuttamaan varsinaista vyötärönseudun rasvavarastoa.

Suunnitelmissa oli käydä mökkiviikon aikana tekemässä pari lenkkiä, joissa vuorottelen kävelyä ja juoksua. Tavoite onnistui melkein. Kävin lenkillä tasan kerran ja vuorottelu meni näin: 1 kilometri kävelyä, 5 kilometriä juoksua, 1 kilometriä kävelyä. Öh. Joskus taisin mainita jostain sellaisesta, että totuttelen polvea kestämään rasitusta pikkuhiljaa... perskele. Polvi masentui juoksusta onneksi vain hieman. Loppukävelyn ajan sitä juili, ja jälkiviboja oli parin päivän ajan, mutta ne eivät olleet niin huomattavia kuin viime vuonna. Nyt polvi tuntuu taas ihan ok:lta. Tuo 5 kilometriä oli muuten vissiin pisin yhtäjaksoinen juoksumatka, jonka olen pitkään aikaan tehnyt. Lenkki ei kuitenkaan varsinaisesti herättänyt juoksukipinää, sillä oli tosi lämmin keli ja juoksu tuntui ihan ällöltä. En muistanutkaan, miten hanurista helteellä juokseminen voi olla.

Viikon muut liikunnat:

maanantai

jooga, 1 h

2,0 km kävely, 23 min

5,0 km juoksu, 40:30

tiistai

jooga, 50 min

keskiviikko

vapaa

torstai

vapaa

perjantai

jooga, 1 h 15 min

lauantai

13,3 km pyöräily, 59:30

sunnuntai

vapaa

Maanantaina on ihan selkeästi ollut vielä hyvä tsemppi päällä, mutta sitten lomalötköys ilmeisesti vallitsi kehon ja mielen. Mutta ei se haittaa. Välillä tekee ihan hyvää ottaa rennommin.

Tälle viikolle on suunnitteilla vielä joogaa, kahvakuulailua, pyöräilyä ja ratsastusta. Eiköhän niillä taas pääse mukavasti liikunta-arkeen kiinni. Tänään menen kokeilemaan yin-joogaa, sillä huomasin Om Yogan kalenterista, että sellaistakin on nykyään tarjolla. Kahvakuulatunteja on täällä Hervannassa loppukesän vain torstaisin, joten myös tiistait vapautuivat täten joogakäyttöön. Mitenkähän muuten ylihuomenna kahvakuula nousee, kun on loman jäljiltä ihan löllykkä olo... kääk!

Lepopäivä

[Musiikki: The Killers - Battle Born]

Oli tarkoitus pitää lepopäivä jo aiemmin tällä viikolla, mutta niin minä vain löysin itseni taas ähisemästä lämpöjoogassa ja kahvakuulatunneilla. Sekä tiistain että torstain kahvakuulailut olivat aika rankat, ja etenkin käsivarret ja reidet ovat olleet jokusen päivän aika kipeät. Reidet varsinkin ovat saaneet tehotreeniä, kun lisäksi tulee pyöräiltyä vähän joka paikkaan.

Tänään en kuitenkaan ole tehnyt mitään. Yritin aloittaa yhtä oikeasti todella pientä ja vaatimatonta ompeluprojektia, mutta sekin jäi sitten kesken, kun tajusin, että en tarvitse koko ompelusta ollenkaan. Joogapyyhkeen mukana siis tuli kuljetuspussukka, mutta se alkoi hajota jo ekalla käyttökerralla ja päätin ommella uuden. Sitten löysin tavaroistani samaan käyttötarkoitukseen sopivan pussin ja päätin hyllyttää projektin ja menin makoilemaan sänkyyn. Saatoin vähän torkkuakin. Siinä ohessa yritin epätoivoisesti saada luettua Fifty Shades -trilogian kolmannen osan loppuun, jotta pääsisin eroon mokomasta kirjasarjasta. En kestä enää yhtäkään pornokohtausta tai kuvailua, miten Christian Greyn farkut roikkuvat seksikkäästi hänen lantiollaan. Pakko sanoa, että kirjailija E L James on kyllä takonut hyvät rahat kirjoittamalla rapiat 1500 sivua tarinaa, jossa ei käytännöllisesti katsoen tapahdu yhtään mitään. Lukuun ottamatta älytöntä määrää paneskelua.

Että tällaista korkeakirjallisuutta tässä taloudessa harrastetaan!

Juhannuksen jälkeen olen lähdössä viikoksi mökkeilemään. Saa nähdä, mitä siitäkin tulee, sillä kyse on aikoja sitten sovitusta reissusta ex-miesystävän ja hänen siskonsa ja tämän avomiehen kanssa. Pitkään mietin, olenko edes lähdössä, kun onhan se eron takia vähän outoa, mutta toisaalta minun ja exän suhde oli jo kauan ennen eroakin ollut käytännössä ystävyyssuhde. Joten periaatteessa ero oli vain muodollisuus ja... ääh. Miten ihmeessä minä joudun tällaisiin tilanteisiin?! Onneksi mökki on isompi kuin viime vuonna, niin voin sitten aina erakoitua jonnekin nurkkaan.

Tai lähteä juoksemaan! Blogimiitissä taisin mainita, että olen jollain tapaa vihdoinkin onnistunut kasvamaan irti juoksusta. Olen täyttänyt päiväni joogalla, kahvakuulailulla, ratsastuksella ja pyöräilyllä, joten en ole oikeastaan edes ehtinyt kaivata juoksua. Mutta tuon viikon aikana, kun ohjatut tunnit jäävät väliin, voisin käydä juoksemassa eli hiippailemassa niitä kävely-/hölkkälenkkejäni. Yhtäjaksoiset juoksulenkit kannattanee edelleen jättää väliin. Polvi on nyt hyvässä kunnossa, mutta siihen voi yksinkertaisesti olla syynä se, että en ole juossut pitkään aikaan. Tietysti toivon, että polvi on saanut ruutia päivittäin ahmimistani MSM:stä, glukosamiinista ja kondroitiinista ja on siksi kovassa iskussa, mutta saas nähdä.

Jossain mieleni perukoilla kytee haave Varalan maratonin neljännesosamatkalle (Varalan vartti, noin 11,5 km) osallistumisesta. Uskon, että minulla on noin 35 prosentin mahdollisuudet seistä syyskuun alussa lähtöviivalla. Kävelyn ja juoksun yhdistelmällä selvittäisin matkan isommitta ongelmitta, mutta en helvetissä lähde johonkin juoksutapahtumaan suunnitelmissani taittaa matka reseptillä "2 minuuttia kävelyä, 3 minuuttia juoksua, toista kunnes olet maalissa". Sinänsä pystyisin juoksemaan tuon 11,5 kilometriä nykyisellä kunnolla ja periaatteessa tällä polvellakin, mutta tavoitteeni on, että polvi kestäisi matkan ilman kipua ja etten joutuisi kärsimään seuraavat kaksi viikkoa polven kolotuksesta, pistoksista ja jatkuvasta naksumisesta. En kuulu siihen ihmisryhmään, että buranaa vaan naamaan perkele ja maaliin vaikka hampaat irvessä. Olen viimeisen vuoden aikana sen verran monta kertaa tullut juoksulenkiltä kotiin polvi ärhäköityneenä ja pettymyksen kyynelet silmissä, että hetken juoksuendorfiinit eivät ihan oikeasti ole mukana seuraavien huonojen fiilisten arvoisia. Mieluummin harrastan jotain, mistä voin iloita täysipainoisesti ilman taustalla häämöttävää tummaa varjoa.

Käytännössä Varalan vartista kunnialla suoriutuminen vaatisi sen, että aloittaisin hyvissä ajoin vahvistamaan polvea ja totuttamaan sitä juoksuun. Aluksi tekisin noita kävely-/juoksulenkkejä, pikkuhiljaa lisäisin juoksun osuutta ja lopulta jättäisin kävelyosuudet pois. Siinä ohessa sitten selviäisi, pystyykö tällä koivella edes juoksemaan yhtenäisiä kympin matkoja. Ongelma on vain tuo yllä mainittu ajanpuute. Tällä hetkellä kahvakuulailu, jooga ja ratsastus yksinkertaisesti ajavat juoksun edelle. No, katsotaan miten tilanne etenee.

Äkkiukkonen

[Musiikki: Heli Kajo - Elämäsi suloisin virhe]

Kävin aamupäivällä ratsastamassa, ja oli ihan turkasen lämmin varsinkin turvaliivin sisässä. En ole noussut satulaan ilman kyseistä kapistusta sen jälkeen kun lensin Oskun selästä kovassa laukassa puolitoista vuotta sitten ja hajotin selkäni (jälleen kerran). Käppäiltiin Ykän kanssa rauhallinen parin tunnin lenkki, joskin oli hivenen hämmentävää huomata yleensä hiljaisella hiekkatiellä, että vastaan tuli parin kilometrin matkalla viitisentoista henkilöautoa, yksi pakettiauto ja kaksi linja-autoa (!). Mikä lie torikokous oli alkamaisillaan. Onneksi Ykä ei ole autoista moksiskaan, mutta oli mukava huomata, että etenkin linja-autokuskit hiljensivät esimerkillisesti havaitessaan, että hevonen oli tulossa vastaan. Morjenstelin siinä sitten hymyillen.

Illalla kävin vielä ComboYogassa. Kyllä se vain on mainio tunti. Jokaisen pitäisi käydä noilla tunneilla ennen astangajoogaan osallistumista. Ihanaa kädestä pitäen -meininkiä. Ei tarvitse ihmetellä, että miten tämä asana nyt pitikään tehdä ja teenköhän sen ihan väärin. Opastus on erinomaista ja heti sanotaan, jos kehon linjauksissa on korjattavaa.

Minun oli tarkoitus tuttuun tapaan pyöräillä joogaan, mutta kymmenen minuuttia ennen lähtöä kuului ihan yhtäkkiä älytön jyrähdys. Ukkonen oli kuin vaivihkaa tullut suoraan päälle. Seuraavaksi taivas repesi ja alkoi rankkasade. Siinä sitten tuumailin, että jo on. Jos ukkonen olisi alkanut 10-15 minuuttia myöhemmin, olisin ollut jo pyörän selässä ja kastunut takuulla. Toisaalta jos ukkonen olisi alkanut puoli tuntia aiemmin, kuuro olisi ehtinyt ohi ja olisin päässyt pyörällä matkaan. Nyt päädyin siis valitsemaan bussin, mikä toisaalta oli ehkä ihan hyväkin vaihtoehto, kun olin aamulla käynyt jo ratsastamassa. Mutta tuntui silti tosi laiskalta istua bussin kyydissä, kun lähes samassa ajassa olisin ehtinyt pyörälläkin saman matkan.

Ja koska minulla oli ylläni säädylliset vaatteet eikä mitkään hikiset pyöräilykamat, eksyin joogatunnin jälkeen H&M:ään, mistä ostin vihreän teknisen topin. Ihan kuin minulla ei pursuisi treenitoppeja jo valmiiksi joka paikasta. Lisäksi oli pakko käydä Suomalaisessa Kirjakaupassa, kun sieltä sai kolme pokkaria 12 eurolla. Haaviin tarttuivat seuraavat opukset: Leah Chishugi - Pitkä matka paratiisiin, Katherine Neville - Kahdeksan sekä Kathryn Stockett - Piiat. Nyt on kesälukemista, vaikkakin tuo ensimmäinen teos ei ole aiheeltaan kaikkein kevyin. Kirja kertoo nuoresta naisesta, joka pakenee Ruandan kansanmurhan alta. Olin vielä nuori tuon kansanmurhan aikaan, mutta jotenkin se on jäänyt mieleeni hyvin vahvasti. Kahdeksan on puolestaan shakkiteemainen jännäri, johon punoutuu myös historiaa ja yliluonnollisia elementtejä. Vaikuttaa lupavaalta jo pelkästään shakkiteeman puolesta. Tykkään nimittäin pelata shakkia, mutta pelikaveria on kauhean vaikea löytää eli pääsen pelaamaan sitä aivan liian harvoin. Piiat-kirjasta ei varmaan tarvitse sanoa sen enempää. Olen nähnyt leffan, ja nyt tuli hyvä tilaisuus ostaa kirja.

Eli ukkonen maksoi minulle noin 25 euroa, kun ottaa huomioon bussimatkat, topin ja kirjat. Että kiitti vaan.

Liikuntaviikot 20 & 21

[Musiikki: Chisu - Kun valaistun]

VIIKKO 20:

maanantai

jooga, 20 min

10,8 km pyöräily, 45 min

ratsastus, 1 h 25 min

tiistai

jooga, 20 min

9,8 km pyöräily, 41:10

kahvakuula, 1 h

keskiviikko

jooga, 20 min

19,6 km pyöräily, 1:22:50

kundaliinijooga, 1 h 30 min

torstai

jooga, 20 min

9,3 km pyöräily, 36:45

kahvakuula, 1 h

perjantai

jooga, 20 min

10,8 km pyöräily, 45 min

ratsastus, 1 h 30 min

lauantai

vapaa

sunnuntai

vapaa

---

VIIKKO 21

maanantai

20,5 km pyöräily, 1:22:20

lämpöjooga (Om Flow), 1 h 15 min

tiistai

jooga, 25 min

10,0 km pyöräily, 39:40

kahvakuula, 1 h

keskiviikko

jooga, 25 min

19,3 km pyöräily, 1:27:50

hathajooga, 1 h 30 min

torstai

jooga, 25 min

10,1 km pyöräily, 41:35

kahvakuula, 1 h

perjantai

jooga, 25 min

10,8 km pyöräily, 45 min

ratsastus, 2 h

lauantai

20,2 km pyöräily, 1:20:30

sunnuntai

19,2 km pyöräily, 1:21:25

astangajooga, 1 h 30 min

Niin ne viikot vain hurahtavat ohi. Olen joogannut, pyöräillyt, ratsastanut ja kahvakuulaillut. Polvi olisi itse asiassa nyt suorastaan tykissä kunnossa menneisiin aikoihin verrattuna, mutta en ole ehtinyt juoksemaan! Enkä oikeastaan ole koko lajia edes kaivannut. Mielenkiintoista. Taidan olla löytämässä uuden tien. Se on aika jännittävää.

Liikuntaviikot 16 & 17

Aika kulkee. Liikuntakooste tulee taas kahden viikon töräyksenä. Näitä on kyllä välillä yhtä kiinnostava listata kuin tuijottaa sammaloituvaa kiveä, mutta kun on joskus tullut otettua tavaksi, niin menköön.

VIIKKO 16

maanantai

6,3 km kävely, 1:07:50

jooga, 1 h 45 min

tiistai

4,2 km kävely, 45 min

kahvakuula, 1 h

keskiviikko

voimapyörä, 4 x 15

7,2 km kävely-/juoksulenkki, 1 h

torstai

4,2 km kävely, 45 min

kahvakuula, 1 h

perjantai

10,8 km pyöräily, 45 min

ratsastus, 1 h

lauantai

jooga, 1 h 40 min

sunnuntai

4,0 km kävely, 45 min

2000 m uinti, 1 h 10 min

VIIKKO 17

maanantai

vapaa

tiistai

kahvakuula, 1 h

keskiviikko

5,6 km kävely, 1:12:30

torstai

4,2 km kävely,  45 min

kahvakuula, 1 h

perjantai

10,8 km pyöräily, 45 min

ratsastus, 1 h

lauantai

7,1 km kävely-/juoksulenkki, 1 h

sunnuntai

4,0 km kävely, 45 min

2000 m uinti, 1 h 10 min

Varovaiset juoksutreenit jatkuvat. Siirryin eilen jo kolmen minuutin juoksupätkiin. Tukenani olivat hyppääjänpolviremmi sekä uudet Vomerot. Kulku tuntui pehmeältä, vaikkakin juoksukunto on kaukana niistä päivistä, kun juoksin puolimaratonin. Sillä ei oikeasti ole mitään väliä. Muistan elävästi ne ajat, kun viikon flunssa sai hermoromahduksen partaalle, että voi ei, mitä mä nyt teen kun en pääse viikkoon juoksemaan ja kunto laskee kuin lehmän häntä ja aaaaaaargh! Nyt osaa katsoa huomista, ensi viikkoa, ensi kuuta ja jopa vuotta ellei useampaakin pidemmälle. Elämä pakottaa.

Onneksi on niin paljon muutakin liikuntatekemistä, ettei välillä oikeastaan edes ehdi murehtia, kun ei pääse juoksemaan. Kahvakuulatunneilla olen käynyt tunnollisesti kahtena päivänä viikossa. Kahden käden työntö on muuten aika raastava liike. Mutta voima lisääntyy!

Aloitin pyöräilykaudenkin, kun tallille vievä tie luopui jääkerroksestaan. Ensimmäinen pyörämatka alkoi sillä, että vaijerilukon avain katkesi lukkoon. Mikä epätoivon hetki! Lukko kuraantui, kastui ja varmaan ruostuikin viime syksyn rapasäillä, ja sehän perkele oli mennyt talven aikana ihan juntturaan, koska sen puhdistaminen olisi luonnollisesti vaatinut ylimaallisia ponnistuksia. Sain sitten kynsin väännettyä ja irrotettua avaimentyngän lukosta, ja hyvin varovaisesti sain avattua lukon vara-avaimella. Pääsin siis lopulta matkaan, eikä tarvinnut kävellä. Huh. Kyllä noista talvella talsituista tallimatkoista olinkin jo saanut tarpeekseni. Ostin uuden vaijerilukon Tigeristä kolmella eurolla. Jee.

Hiekkateillä vaanivien pahojen routakuoppien vuoksi olen ratsastanut pari viimeistä kertaa kentällä. Kouluhumppaa. Ykä on aika cool kouluratsu. Nostaa laukan ravista todella pehmeästi eikä säntäile. Harjoitusravi on todella mukava istua. Oskulla ratsastaessa välilevyt olivat aina kovilla, enkä sillä juuri harjoitusravia mennytkään. Ykällä ei muuten ole lainkaan satulaa, vaan sillä käytetään ratsastusvyötä. Olin aluksi ihan varma, etten pysy selässä mitenkään ilman satulaa, mutta itse asiassa siellä pysyy ratsastusvyön kanssa paremmin. Satula on aina vähän liukas, mutta ratsastusvyön alla olevista huovista ja patjoista saa ratsastushousuilla erinomaisen otteen. Jonkin verran enemmän joutuu tekemään töitä istunnan kanssa, kun satulan takakaari ei ole ohjaamassa ryhtiä, mutta siinähän ne keskivartalon lihakset vain vahvistuvat. Kevyt ravi on kyllä välillä sellaista eteenpäin kenottamista, että tuntuu kuin olisi palannut aloittelijaksi ja ratsastaisi ekaa kertaa ravia...

Uinnista vielä sen verran, että olen tosi tyytyväinen käymäni tekniikkakurssin antiin. Olen nyt itsekseni harjoitellut rintauintia ja vapaauintia, ja molemmat alkavat sujua hyvin. Hengitys ei enää varasta kaikkea huomiotani, vaan pystyn vaivatta uimaan pitkiä matkoja, ilman että joudun aina altaan päädyssä pysähtymään haukkomaan happea. Ihanaa, kun hengityksen voi ikään kuin unohtaa ja antaa vain mennä. Käytän edelleen nenäklipsiä, ja saa nähdä, milloin siitä tulee luovuttua vai tuleeko koskaan. Toistaiseksi näin on hyvä. Kävin tänään uimassa, ja välillä kehon valtasi vedessä sellainen painottomuuden tunne: tuntui kuin olisin ollut yhtä veden kanssa ja vain soljunut eteenpäin. Aika jees. Suurimman osan ajasta meininki tuntuu nimittäin taistelulta vesimassoja vastaan, mutta välillä sitten tulee noita hetkiä, kun jokin vain loksahtaa kohdalleen ja keho kuljettaa. Pikkuhiljaa nuo hetket ovat lisääntynyt, ja niin se taitaa olla, että paremmaksi uimariksi ei voi kehittyä muuten kuin uimalla ja uimalla vielä vähän lisää.

Mustelmia, hevosia ja liikuntaviikko 12

[Musiikki: Pink - The Truth About Love]

Ihanaa, alan olla aika lailla toipunut taudista. Tämä viikko meni vielä limaa erittäessä, ja välillä vähän jännitti, palasinko liian äkkiä liikunnan pariin, mutta kroppa vaikuttaisi olevan taas ennallaan. Perjantaina tallilla kurkkua karhensi, ja olin jo ihan että ääk nyt tuli joku uusi tauti. Mutta se karhennus meni sitten ohi. Liekö vain kylmä ilma käynyt henkeen.

Viikon liikunnat:

maanantai

28 punnerrusta

5,0 km kävely, 55 min

tiistai

28 punnerrusta

4,2 km kävely, 45 min

kahvakuula, 1 h

keskiviikko

vapaa

torstai

28 punnerrusta

4,0 km kävely, 45 min

1500 m uinti, 55 min

uinnin tekniikkaa, 40 min

perjantai

8,5 km kävely, 1 h 35 min

ratsastus, 1 h

lauantai

28 punnerrusta

2,4 km kävely, 30 min

4,3 km hiihto, 37:25

sunnuntai

28 punnerrusta

4,0 km kävely, 45 min

1500 m uinti, 55 min

uinnin tekniikkaa, 40 min

Ihan joka päivä en punnertanut. Tiistain kahvakuulatunnin jälkeen yläkropassa oli aika mehevät tuntemukset, joten pakko oli antaa lihasten huilia välillä. Sinänsä kipeytynyt yläkroppa on merkki siitä, että edelleen vain teen liikkeet liikaa käsivoimilla. Toinen todiste puutteellisesta tekniikasta on tässä:

Amatööri + 12 kg kuula = rumaa jälkeä

Vasemman käden ranteeseen ja habaan tuli mukavat ruhjeet/mustelmat. Oikeaankin käteen tuli, mutta ei niin pahat. Oli kiva mennä torstaina (ja tänään) uimaan, kun näytin ihan pahoinpidellyltä. Tuli mieleen puolentoista vuoden takainen itsepuolustuskurssi. Niiden parin kuukauden ajan kun sitä kurssia oli, olin kroonisesti mustelmilla. Tällä kertaa mustelmat vain tulivat siitä, että paukuttelin itseäni rautamötikällä sen sijaan että joku olisi motannut minua kuonoon tai paiskannut mattoon.

Viikon aikana tuli käveltyä hyvin: lähes 30 kilometriä. Varsinaisen kävelylenkin tein vain maanantaina, muuten kävelyt kertyivät matkoista muihin liikuntoihin. Kahvakuulatunneille olisi itse asiassa vain noin 1,5 kilometrin matka suuntaansa, mutta olen aina mennessä kiepannut vähän pidempää kautta, niin saan tehtyä kokonaisuudessaan reilun neljän kilsan lenkin. Polvi tykkää kävelystä, joten yritän tarjota sille käppäilyä pienissä erissä vähän joka välissä.

Ratsastamaankin pääsin pitkästä aikaa! Ratsastin ensimmäistä kertaa itsenäisesti Ykällä, ja hyvin meni. Treenattiin perusjuttuja kentällä: ravi- ja laukkasiirtymisiä, voltteja, väistöjä ja sen sellaista. Ykä on siis 23-vuotias herra ja todella kiltti ja rauhallinen. Oskuun verrattunahan se on aika jäykkä (jo ikänsä puolesta) ja vaatii huomattavasti pidemmät lämmittelyt alkuun. Osku on sellainen virtapommi: notkea ja kova menemään. Ykä on vähän köykäisempi ja ottaa meiningit lunkimmin. Hassua oli muuten päästä pitkästä aikaa ratsastamaan harjoitusravia. Oskulla on tosi töyssyinen ravi, enkä kärsinyt selkäni takia mennä sillä juuri lainkaan harjoitusravia. Ykällä puolestaan on pehmeä ja helposti istuttava ravi.

Aika erilaisista hevosista on siis kaiken kaikkiaan kyse, mutta olen kyllä tykännyt molemmista, joskin Ykän kanssa tuttavuus on vielä suht alussa. Kerrankin minulla on muuten sopivan kokoinen ratsu alla: Ykän säkäkorkeus on 173 senttiä, kun Oskulla se oli noin 155 cm. Pitkänä ihmisenä minulla tahtovat aina kintut roikkua hyvän matkaa hevosen vatsan alla, eivätkä pohjeavut siis välttämättä osu optimaaliseen kohtaan, mutta Ykän kanssa sitä ongelmaa ei ole. Jee, innolla odotan ensi perjantaita, kun pääsen taas tallille.

Liikuntaviikko 9

maanantai

vapaa

tiistai

vapaa

keskiviikko

2,7 km kävely, 28 min

ratsastus, 1 h

ratsastus, 45 min

torstai

voimapyörä, 4 x 15

putkirullaus, 40 min

perjantai

10,8 km kävely, 2 h

ratsastus, 1 h 10 min

putkirullaus, 45 min

lauantai

jooga, 2 h

sunnuntai

4,0 km kävely, 45 min

uinti, 1 h

+ 24 punnerrusta joka päivä

Pidin helpomman liikuntaviikon kuin tavallisesti. Teki terää. Sen sijaan että olisin taiteillut hiihtoladulla, röhnötin onnellisena sohvan pohjalla peiton alla ja katselin digiboksista miljoona rästiin jäänyttä ohjelmaa. Olen vihdoinkin taas kartalla siitä, mitä Fringessä, Mentalistissa, American Idolissa, Olipa kerran- ja Iholla-sarjoissa, Modernissa perheessä, Big Lovessa, Walking Deadissa ja ties missä on viime viikkoina tapahtunut. Nyt on suorastaan valaistunut olo!

Ei vaan. Oli oikeasti tosi ihanaa levätä. Kävin parina päivänä tallilla ja tänään uimassa, mutta muuten pyhitin viikon levolle ja kehonhuollolle. Putkirullailin ja eilen joogasin. Oli mennyt ihan liian pitkä aika, kun olin viimeksi joogannut. Kroppa oli ihan jäykkis. Jooga tuntui hyvältä. Olo alkoi notkistua ja vertyä, ja putkirullauksen suoranaisen väkivallan jälkeen oli vain ihana unohtua lempeisiin venytyksiin ja havahtua joskus usean minuutin jälkeen takaisin todellisuuteen. Loppurentoutuksineen joogahetki venyi parin tunnin mittaiseksi.

Keskiviikon kaksi ratsastuskertaa tarkoittavat sitä, että ratsastin ensin Oskulla normaalisti ja sen jälkeen testasin Ykää. Hyvin taas huomasi, miten erilaisia hevoset ovat. Kontrasti oli tosi iso varsinkin kun viimeksi olen ratsastanut jollain muulla hevosella kuin Oskulla syksyllä 2009. Osku-postauksessa kirjoitinkin, miten Osku on aika sähäkkä ja eteenpäinpyrkivä hevonen. Ykä sen sijaan on oikea rauhallisuuden perikuva. Jokainen joka on koskaan ratsastanut ratsastuskoulussa tietää, että tuntihevosten joukossa on aina se yksi luottohevonen, jota ei edes maailmanloppu hetkauta ja jonka selkään voi laittaa sen kaikkein arimman ja kokemattomimman ratsastajan. No, Ykä on juuri sellainen hevonen. Se oli kuin valtamerilaiva, joka lipuu eteenpäin. Siihen vain luotti, ettei se tee mitään yllättävää. Oskun kanssa olin aina vähän varuillani, että mihin suuntaan se seuraavaksi loikkaa, mutta Ykä oli ihan toista maata. On tietysti makuasioita, millaisista hevosista kukin pitää, mutta minulle rauhalliset ja jopa laiskat hevoset sopivat vallan mainiosti. Harmi sinänsä, että seuraava Ykä-kerta taitaa siirtyä kahden viikon päähän, sillä Ykän omistaja laittoi viestiä, että hevonen oli aristanut selkäänsä eikä sen selkään nousta alkavan viikon aikana lainkaan.

Hei apua, ensi sunnuntaina alkavat kahvakuulatunnit. Jännittää! Vähän aikaa sitten kokeilin Intersportissa ihan vain nostaa vissiin 8 kilon kuulaa, ja kiesus se oli painava. En kyllä yhtään ihmettele, kun osa ihmisistä saa kahvakuulalla itsensä aika tyrmäävään kuntoon.

Ystäväni Osku

Kävin tänään ratsastamassa viimeistä kertaa Oskulla, sillä se muuttaa viikonlopun aikana Etelä-Suomeen. Oskun omistajahan sai työpaikan etelästä joulukuussa, mutta ymmärsin, että hänen tarkoituksenaan oli pitää Osku täällä Tampereella vielä kesän yli. No, omistajan muuton myötä Osku ei saanut enää niin paljon liikuntaa kuin ennen, ja se alkoi käyttäytyä kenkusti sekä ratsastaessa että tarhassa. Oskulle siis ei todellakaan riitä, että sillä ratsastetaan vain 4-5 päivänä viikossa. Hevonen on erittäin hyväkuntoinen, lihaksikas ja menevä, joten ylimääräinen energia sitten alkoi purkautua pöllöilynä. Niinpä Oskun omistajan oli pakko tehdä päätös muuttaa hevonen pois suunniteltua aiemmin, jotta hän itse pääsee taas tehokkaasti treenaamaan sitä.

Aloin vuokrata Oskua syksyllä 2010 eli ehdin ratsastaa sillä kaikkiaan 2,5 vuotta. Kaiken kaikkiaan Osku on ollut ihan mahtava hevonen. Se on erittäin kiltti käsitellä ja osaa todella paljon. Enemmän kuin minä siltä koskaan osasin pyytää. Ratsastaessa se on herkkä, kuuliainen ja eteenpäinpyrkivä. Aluksi sen energisyys ja vauhdikkuus sai minulta vähän pasmat sekaisin, kun olin tottunut ratsastuskoulujen rauhallisiin ja laiskoihin hevosiin. Mutta vähitellen rohkeuteni kasvoi ja uskalsin maastossakin laukata reipasta tahtia.

Osku on opettanut minulle valtavasti. Istuntani ja tasapainoni on parantunut. Olen myös oppinut paremmin kuuntelemaan hevosen käytöstä ja lukemaan hevosta esimerkiksi ratsastaessa. Osku on siitä hyvä, että siltä saa heti palautetta, jos ratsastaessa tekee jotain oikein - tai vaihtoehtoisesti väärin. Se reagoi herkästi istuntaan, ja heti kun opin rentoutumaan ratsastaessa, yhteistyö sujui huomattavasti paremmin.

Ennen kaikkea opin jämäkkyyttä ja itsevarmuutta. Olen pohjimmiltani aika arka ratsastaja, mutta Osku pakotti minut sopivasti pois mukavuusalueeltani. Oli pakko ryhdistäytyä ja olla määrätietoinen, sillä Osku havaitsi aina heikot kohtani ja käytti niitä hyväkseen, jos en ollut tarkkana. Monesti on otettu maastossa yhteen, kun on ollut erimielisyyksiä suunnasta, mutta aina on menty eteenpäin (paitsi joulun jälkeen kun putosin ojaan). Näinä viimeisinä kuukausina kulkua piti avittaa raipalla, mutta eipähän tarvinnut vääntää varttia, kun pieni napautus pohkeen taakse teki tehtävänsä.

On ollut ihana huomata, miten edistyy ja rohkaistuu. On ollut ihana tutustua hevoseen ja sen ihanan raivostuttavaan persoonaan. Nauraa hevosen ja oman itsensä pöhköilylle. Jokainen ratsastuskerta ei ole mennyt putkeen, mutta onnistumiset ovat tuntuneet sitäkin hienommilta. 

Voi että. Rapsuttelin ja silittelin Oskua tänään ratsastuksen jälkeen, ja itku oli päästä. Kyllä sitä hassua hevosta jää ikävä. Pala oli kurkussa, kun vein Oskun viimeistä kertaa tarhaan ja poispäin kävellessäni katsoin taakseni ja näin, miten se katseli minua tarhasta. Ei kai sitä vielä oikein tajua, etten välttämättä enää koskaan näe Oskua. Niisk.

melassivettä, nam | liinaharja | bloggaajan ja ratsun kaviot | hevosystävä,
paras ystävä | jäähyväisomppu (omistettu iivelle!) | ratsastuksen jälkeen