Sininen olo

[Musiikki: Jessie Ware - Devotion]

Hesus, että osaa taas väsyttää. Viikon verran on tuntunut, etteivät mitkään yöunet meinaa riittää. Viime yönä nukkua posotin 11 tuntia. Haluan uskoa ja uskon, että jokakeväiset siitepölysessiot aiheuttavat tämän väsymyksen. Pelkkä ajatus, että viime syksyn pohjaton kaivo olisi taas vetämässä minut syvyyksiinsä, on liian karmiva.

Olo on väsymystä lukuun ottamatta fyysisesti ihan hyvä. Sydämessä ei ole mitään outoja viboja, ja tarmoa ja voimaa on sitten kun lopulta uni suostuu hellittämään otteensa. Verenpaine on aavistuksen koholla: äsken mittasin, ja se oli 136/89. Mutta minulle tuo on aika normaali lukema. Toki pyrin sinne 130/80 tuntumaan, mutta sukurasite on ja pysyy. Kaikkeen ei elämäntavoillakaan pysty vaikuttamaan.

Yleisvire on ollut vähän alakuloinen, ja pari päivää on itkettänyt vähän kaikki. Katsoin äsken nauhalta eilisen Suurimman pudottajan, ja pakko oli vähän porata. Tosin se nyt ei ole mikään yllätys, sillä ainahan minä vollotan kyseistä ohjelmaa katsoessa, oli sitten minkä maan tahansa kisa kyseessä. Eilen törmäsin Facebookissa johonkin juttuun naisesta, joka omistaa pieniä hevosia ja käy niiden kanssa ilahduttamassa vanhoja ihmisiä vanhainkodissa. Voi elämä, mikä itku siitäkin pääsi! Minulla ei ole mitään hajua, toimiiko tämä linkki, mutta kokeilkaa, jos kiinnostaa.

No, pitää alkaa valmistautua kahvakuulatunnille. Jospa sitä vaihteeksi vuodattaisi vähän hikeä. Verestä ei niin väliksi, mutta katsotaan nyt. Alkuvuodesta käytin kuulatunneilla paljon hanskoja, kun tuntui, että kämmenet olivat jatkuvasti auki. Nyt yritän vieroittaa itseni hanskoista, ja aina vähän jännittää, milloin se nahka on taas rullalla.

Hyvää kuuluu

[Musiikki: Jenni Vartiainen - Terra]

On ilmoja pidellyt ja silleen. Jollain lailla tähän kylmyyteen alkaa jo tottua, vaikka asuntoni on jostain syystä kuin jääkalikka (sisälämpötila on kylläkin aavistuksen yli 20 astetta, mutta täällä on jotenkin tosi kolkkoa) ja kämmenselkien iho halkeilee verille.

Maanantaiaamuna tosin piti kaivaa sisimmästä aimo annos pohjoiskarjalaisuutta, että lähdin kävelemään tallille. Pakkasta oli jotain parikymmentä astetta. Vedin ratsastushousujen alle kahdet pitkät kalsarit, teknisen talvipuseron alle kaksi aluspaitaa (toinen lyhyt- ja toinen pitkähihainen), jalkoihin ohuehkot villaa sisältävät vaellussukat, villasukat ja talviratsastuskengät, ja kaulaan fleecekauluri ja sen ympärille vielä kaulaliina. Minichapsit pitivät huolta, että nilkat ja sääret eivät altistuneet kylmälle ilmalle. Ratsastamaan lähtiessä vedin vielä laskettelutakin päälle turvaliivin, ja vaikka könysin Hakkisen selkään jakkaralta, hyvä kun satulaan pääsin kaiken sen vaatekerroksen kanssa.

Mutta kyllä kannatti raahautua tallille. Käytiin Hakin kanssa köpöttelemässä 1 h 20 min maastolenkki. Ulkona oli taivaallisen kaunista, ja Hakki oli rennolla tuulella: se ravasi kauniisti ja pysyi tosi kevyellä ohjalla. Vähän se jotain edellä kulkevaa koiranulkoiluttajaa kyttäili, mutta muuten reissu meni mainiosti.

Tämän päivän kahvakuulatreeneistä jäi niin ikään hyvä fiilis. Varsinainen treeni rakentui neljän liikkeen ympärille: tempaus, kyykky, rinnalleveto ja työntö. Ensimmäisellä kierroksella kutakin liikettä tehtiin 40 toistoa (20 per käsi, poikkeuksena kyykky), toisella kierroksella 30 toistoa, kolmannella 20 ja neljännellä 10. Kaikkiaan toistoja tuli siis 400. Tein koko hässäkän 14 kilon kuulalla ja pahaa teki, mutta onnistuin! Aikaa oli puoli tuntia, ja taisin lopettaa minuuttia ennen ajan loppumista. Kuriositeettinä kerrottakoon, että jotkut hurjat vetivät koko setin läpi 12 minuutissa... huh hei. Saas nähdä, miten lihakset ehtivät palautua ennen huomista treeniä, mutta väliin en sitä jätä.

Paino oli eilen sama kuin viikko sitten eli 80,9 kg. Itse asiassa odotin plussaviikkoa, sillä kroppa tuntui jotenkin tukkoiselta ja turpealta, mutta hyvä näin.

Ja koska kaikki takuulla odottavat kuumeisina uutisia miesrintamaltani, niin voin todeta, että sille suunnalle kuuluu hyvää! Olen jotenkin niin älyttömän onnellinen ettei tosikaan.

Hyviä ja outoja oloja

[Musiikki: Lifehouse - Almeria]

Olen tällä viikolla voinut paremmin. Olen ollut vähän iloisempi ja energisempi kuin menneinä viikkoina ja kuukausina. Olen saanut itseni sängystä ylös jopa ennen puoltapäivää, mikä ihan oikeasti tällä hetkellä minun kohdallani on edistysaskel. Käännöstöiden tekeminen on ollut ihan mukavaa ja olen onnistunut tuottamaan hyvää ja elävää kieltä. Töiden lisäksi olen saanut kirjoitettua NaNo-tarinaanikin.

Keho sen sijaan tuntuu käyvän yhtä puoliteholla kuin ennenkin. Koko ajan paleltaa, vaikka kotonani on sisälämpötila 22-23 astetta. Nukkuessa on pakko yöpaidan lisäksi pitää pitkiä kalsareita ja villasukkia. Kylkeen käpertyvä kissa on mieluisa lisälämmitin. Rasitus nostattaa välillä rinta-alaan kummallisen tunteen ja tulee tarve vetää syvään henkeä. Paino on tällä hetkellä 82,3 kilogrammaa, mikä on sinällään ihan ok, sillä se on nyt jymähtänyt tuohon 82-83 kilon välimaastoon eikä ole jatkanut kohoamistaan.

Välillä olen miettinyt, onko kahvakuulatunneilla käynti tällä hetkellä paras ratkaisu, sillä tunnit saattavat välillä olla tosi rankkoja. Mutta toisaalta minulle tulee tunneista aina voimakas olo, veri alkaa kiertää ja on ihana käydä tunnin jälkeen suihkussa, kun ei palella. Lisäksi kahvakuulailu tekee henkisesti tosi hyvää: olen tuntien jälkeen iloinen ja positiivinen. Tuntuu hyvältä onnistua ja tuntea kehittyvänsä. Esimerkiksi tiistain tunnilla tein työntöä 20 kilon kuulalla varsin mallikkaasti! Keväällä sain työnnöllä 20-kiloisen ilmaan kerran oikealla kädellä ja vasemmalla en kertaakaan. Nyt kuitenkin tein monta useamman toiston sarjaa sekä oikealla että vasemmalla. Ihan huippua.

Maanantaina pääsen lopultakin verikokeisiin. Jännittää tosi paljon, mitä niistä selviää vai selviääkö mitään. Yksi asia on kuitenkin saletti: kohonnut verenpaine on pakko jotenkin saada aisoihin. Tilasin Amazonista itselleni verenpainemittarin, jonka pitäisi tulla ensi viikolla. Lääkäri kehotti seuraamaan pari viikkoa verenpainetta ja varaamaan uuden ajan, jos paineet eivät ala asettua. Uskon, että kohonnut verenpaine on kohdallani nyt joko oire jostakin muusta sairaudesta tai sitten isältäni saama sukurasite on päättänyt räjähtää kukkaan. Jospa verikokeiden jälkeen olisin viisaampi.

Loppuun vielä viime viikon liikuntakooste. Näitä näköjään tulee nyt vähän satunnaisesti, mutta ei kai tuohon kukaan kuole.

maanantai

jooga, 25 min

tiistai

jooga, 25 min

4,2 km kävely, 45 min

kahvakuula, 1 h

keskiviikko

10,8 km pyöräily, 50 min

ratsastus, 1 h 50 min

torstai

4,2 km kävely, 50 min

kahvakuula, 1 h

perjantai

jooga, 25 min x 2

4,5 km kävely, 50 min

kahvakuula, 1 h

lauantai

jooga, 25 min

4,2 km kävely, 50 min

kahvakuula, 10 min

sunnuntai

jooga, 25 min

7,0 km kävely, 1:13:20

Perinteistä poiketen kävin ratsastamassa keskiviikkona. Hakkisen omistaja oli sopinut itselleen perjantaiksi valmennustunnin (koska mikään muu päivä ei valmentajalle ollut käynyt), joten hän pyysi, voisinko käydä ratsastamassa joku toinen päivä. Keskiviikko passasi varsin hyvin, kun perjantai-iltana joka tapauksessa oli kahvakuulailua. Lisäksi keskiviikkona pääsin vielä kelien puolesta käymään tallilla pyörällä. Huomenna varmaan pitää mennä kävellen, sillä en todellakaan pyöräile liukkailla keleillä. Viime vuonna yritin ja huonostihan siinä kävi. Joka tapauksessa kävin Hakin kanssa pitkän maastolenkin. Oli kivaa! Aletaan Hakin kanssa päästä pikkuhiljaa sinuiksi. Se on aika mukava hevonen.

Pukkilaukkaa

[Musiikki: Lifehouse - No Name Face]

Rasti seinään: sain perjantaina Hakkisen laukkaamaan. Ensimmäinen laukannosto oli luonteeltaan hieman jännittävä, sillä olin maastossa naapuritallin ratsukon kanssa. Tiesin sekä ratsastajan että hevosen täyspäisiksi, joten kun hän rohkaisi kokeilemaan laukkaa, suostuin. Hakkinen nostikin laukan oikein iloisesti, mutta päätti samaan syssyyn yrittää potkaista toista hevosta. Luulin aluksi, että Hakki vain pukitti, koska sillä on välillä tapana nostaa laukka pienen pukin saattelemana, ja ajattelin että maastossa se innostui päästämään vähän isomman pukin. Pari kertaa se nakkasi takapäätään oikein kunnolla ilmaan, mutta uskomattominta oli se, että minä vain istuin satulassa kuin tatti enkä ollut lähelläkään pudota (no onneksi!). En kyllä tainnut oikeasti edes ehtiä miettimään mitään, kunhan vain nojasin automaattisesti taaksepäin ja yritin saada yli-innokkaan ratsuni hallintaan. Nopeasti se onneksi rauhoittui, mutta siihen sai kyllä maastossa laukkaaminen siltä erää jäädä, hoh. Hevosilta löytyy maastossa aina uusi turbovaihde, varsinkin jos ne ovat kaverin kanssa liikenteessä. Seuraavan kerran taidan kokeilla maastossa laukkaamista, kun olen yksin liikenteessä, niin eipähän tarvitse sitten ketään Hakkisenkaan olla monottamassa...

Mutta! Menin sitten maastoilun jälkeen vielä vartiksi kentälle kokeilemaan, josko se laukka nousisi sielläkin. Minulla oli kerrankin raippa mukana, ja pari napautusta lavalle pohjeapujen lisänä teki ihmeitä. Hakkinen nosti laukan tosi kauniisti, pehmeästi ja rauhallisesti. Taisi siis aiemmissa laukannostokokeiluissa olla ongelmana yksinkertaisesti meikäläisen auktoriteetin puute. Sitähän vähän taannoin uumoilinkin, että Hakkinen ei vain viitsi yrittää kanssani tarpeeksi. No, eiköhän se pikkuhiljaa ala oppia, että minun kanssani ei ryttyillä.

Tallille pyöräillessä otin kännykällä kuvan peilityynestä Hervantajärvestä. Valitettavasti muinaisjäännekännykkäni kahden megapikselin kamera ei kyennyt vangitsemaan vedenpinnasta kohoavaa höyryä, sillä se oli aika hienon näköinen. Kaunis syksy on kyllä ollut. Pelkään joka syksy etukäteen loka- ja marraskuuta, sillä ne ovat yksiä perkeleen keksintöjä, mutta nyt lokakuu on jo puolivälissä. Ehkä tästä selvitään. Toivottavasti lumi tulee aikaisin maahan.

Palautin pari viikkoa sitten toimeksiantajalle kirjalyhennelmäkäännöksen. Sain siitä tosi hyvää palautetta. Vaikka olo on ollut vähän alavireinen, on ihana huomata, että se ei vaikuta työn laatuun. Pitäisi uskaltaa aloittaa se omakin kirjoitusprojekti. Kirjoittaminen on aina ollut vahva puoleni, mutta jotenkin ison kirjoitustyön aloittaminen tuntuu hurjalta. Vaikka eihän se mikään mahdoton homma voi olla, kun kerta moni muukin siihen pystyy.

Olen alkanut miettiä oman kahvakuulan ostamista. Kotini asettaa tilan puolesta pieniä rajoitteita, mutta kaipa tässä jotenkin mahtuisi kuulaa nostamaan. Kertaakaan kuula ei ole lentänyt kädestäni, joten riski siihen, että täräyttäisin kuulan vahingossa ikkunasta (tai vielä pahempaa: telkkarista!) läpi, ei liene kauhean mittava. Olen saamassa yli tonnin veronpalautuksia, joten minulla voisi hyvinkin olla varaa ostaa itselleni 16 kilon painoinen joululahja etukäteen. Olisi kiva päästää hiomaan tekniikkaa kotonakin.

Kahvakuulailusta puheen ollen. Viime viikolla kävin kuulatunneilla kolmesti ja pyrin tällä viikolla samaan. Perjantaina meinasi tosin epätoivo iskeä tempauksen tekniikkatunnilla, kun tuntui etten yksinkertaisesti osaa, byääh. No, tänä perjantaina on jälleen tiedossa tempaustunti, joten pakko kai sinne on mennä. Ei opi, jos ei opettele!

Loppuun vielä viime viikon liikunnat:

maanantai

jooga, 25 min

9,4 km sauvakävely, 1:30:25

tiistai

jooga, 25 min x 2

kahvakuula, 1 h

3,2 km kävely, 35 min

keskiviikko

jooga, 25 min

torstai

jooga, 25 min

kahvakuula, 1 h

4,2 km kävely, 45 min

perjantai

jooga, 25 min
ratsastus, 1 h 30 min

10,8 km pyöräily, 45 min

kahvakuula, 1 h

4,2 km kävely, 45 min

lauantai

vapaa

sunnuntai

jooga, 25 min

6,0 km kävely, 1:01:25

Vessanpönttöreidet

Tehtiin torstain kahvakuulatunnilla vähän kyykkyjä. Sai tehdä minkälaisia kyykkyjä vain, ja intouduin sitten kokeilemaan peruskyykkyjä 16 kilon kuulan kanssa. Yyh, se sattui. Nyt on koivissa se monille treenaajille tuttu fiilis, kun pytylle kyykistyminenkin tuottaa haasteita. Pitäisi noita kyykkyjä tehdä useamminkin, sillä reidet ovat tällä hetkellä kroppani heikoin kohta.

Tänään olen tehnyt pari Namaste jooga -sessiota, mutta muuten lepäillyt. Eilen kävin ratsastamassa ensin kolme varttia kentällä ja sitten tunnin verran maastossa. Pahin reisijumi iski vasta tallin jälkeen illalla.

Tallilla Hakkis-parka oli ihan ahdistunut, kun se saa tosi pahan kutinan polttiaisten puremista. Tein sen virheen, että rupesin harjaamaan ja satuloimaan sitä käytävällä, niin että se oli päitsistä kiinni molemmin puolin eikä näin ollen päässyt kunnolla rapsuttamaan itseään. Kiukustui sitten koko heppa, ja oli pakko ottaa se irti ja käydä hetki taluttamassa tiellä, että rauhottui. Suitset laitoin päähän karsinassa, mikä oli huomattavasti parempi ratkaisu kuin käytävällä laitto. Kentällä duunailtiin vain jotain peruskouluhumppaa. Laukannostot eivät luonnistu vieläkään, mutta ajattelin, että ensi kerralla otan raipan mukaan, sillä olen alkanut epäillä, että Hakkinen ei vain viitsi yrittää kanssani loppuun asti. Se on vähän sellainen höpsö junttura. Tulee mieleen ratsastuskoulujen hevoset, jotka eivät tee piiruakaan ylimääräistä ellei ole ihan pakko. Osku oli vähän liiankin formula ja menossa aina suuna päänä eteenpäin, ja Ykä taas niin älyttömän hyvin koulutettu, että laukka nousi todella pienin avuin ja pehmeästi. Mutta se ehkä hevosissa on parasta, että ne ovat niin yksilöitä ja niiltä jokaiselta voi oppia eri asioita.

Nyt kampean itseni suihkuun ja sitten nostan kinttuni kattoon ja löhöän koko illan!

Puutteellinen tekniikka

[Musiikki: Ellie Goulding - Halcyon Days]

Eilen illalla tuntui kurkussa pienenpieni viba ja menin saunaan puoleksi tunniksi pötköttämään. Se tuntui auttavan, mutta kun tänään heräsin olo tuntui jälleen siltä kuin tauti kutittelisi elimistöä. Päätin sitten jatkaa pötköttelylinjalla. Nyt on taas normaali olo. Toivottavasti tauti ymmärtää kiertää minut.

Kävin eilen ratsastamassa Hakkisella, ja sillä oli mörköpäivä. Nousin tallinpihalla satulaan ja lähdin ratsastamaan kentälle, mutta hevonen päätti tehdä täysstopin tarhojen kohdalla, joiden ohi siis pitää mennä, että pääsee kentälle. Annoin siinä sitten pohkeita ja maiskuttelin ja maanittelin, mutta ei niin ei. Ilmeisesti pusikossa oli jotain kamalan jännittävää. Kokeilin sitten vanhaa Osku-kikkaa ja käänsin hevosen peräpään menosuuntaan ja lähdin peruuttamaan. Heleijaa! Päästiinhän sinne kentälle. Kentällä Hakki sitten karsasti yhtä kulmausta ja ei siinä auttanut muu kuin tulla alas satulasta ja taluttaa hevosta pari kertaa kenttää ympäri, että se suostui kulkemaan kohdan uraa pitkin. Sen jälkeen nousin takaisin satulaan, ja Hakkikin oli ilmeisesti tullut siihen lopputulokseen, että pusikon mörkö ei ollut hengenvaarallinen tapaus, sillä lopputunti meni hyvin.

Mutta on nuo hevoset sitten kummallisia tapauksia. Facebookista bongasin viime vuoden puolella seuraavan kuvan, joka ilmentää täydellisesti hevosten sielunelämää:

Lupasin muuten taannoin kuvia Hakkisesta ja tässä tulee yksi hieno kännykällä otettu otos:

Tuollainen kaunis liinaharja se on niin kuin Oskukin. Yhtä osaava se ei ole kuin Osku, mutta ei se minua haittaa. Oskuhan oli ihan kilpahevonen, enkä minä todellakaan osannut ratsastaa sitä sen täydellä kapasiteetilla, joten Hakki on oikeastaan enemmän tasoiseni. Laukannostot ovat Hakilla tosi vaikeita, enkä ole vielä onnistunut kentällä saamaan sitä kunnolla laukkaan. Hakin omistaja kertoi, että Hakilla ratsastaessa istunta on tosi tärkeässä osassa. Itse kuulun siihen koulukuntaan, joka on oppinut nostamaan laukan voimakkaasti pohkeilla, joten tässä on minulle selkeä kehittymisen paikka. Osku ja Ykä nostivat laukan tosi helposti, ja siinä pääsi vähän vapaamatkustajana ja riitti kun laukka-avut antoi vähän sinne päin. Hakissa on kivasti haastetta ratsastajalle ja uskon, että kunhan yhteistyömme edistyy, pääsen kehittymään ratsastajana uudelle tasolle.

Tekniikkaa pitäisi opetella myös kahvakuulan kanssa. Olen jo oppinut olemaan hakkaamatta ranteitani ja habojani mustelmille, mutta tempauksessa tahtoo herkästi käydä näin:

Torstaina tunnin teema oli nimenomaan tempaus, ja molemmat kämmenethän siinä aukesivat. Auau. Pitää toivoa, että sormien tyveen kehittyvät kovettumat auttaisivat vähän. Minulla alkoi siis kevään mittaan olla käsissä aika komeat kovettumat, mutta ne irtosivat kesän aikana, kun kahvakuulailua oli vain kerran viikossa. Nyt kun alan käymään tunneilla taas kahdesti viikossa, niin ehkä kovettumatkin palaavat. Enkä muuten ollut torstaina ainut, jolla oli vähän ongelmia: viereisen kuulailijan kämmenistä alkoi lopputunnista vuotaa suoranaisesti verta, joten taisin loppujen lopuksi päästä vähällä. On tämä urheilu kyllä välillä niin tämmöistä, aina on joku paikka rikki.

Uusi vuokrahevonen (+ liikuntaviikko 31)

Kävin torstaina testaamassa uutta vuokrahevosehdokasta, Hakkista, ja niinhän siinä kävi, että tultiin mukavasti juttuun! Eli jatkossa käyn taas kerran viikossa ratsastamassa samalla tutulla tallilla kuin tähänkin asti.

Hakkinen eli Hakki on 14-vuotias suomenhevosruuna. Se on kooltaan ja rakenteeltaan Oskun tyyppinen, joskin jätti-Ykällä ratsastamisen jälkeen tuntui taas oudolta nousta noin 150 senttiä korkean (matalan?) hevosen selkään. Ja sitäkin kummallisempaa oli istua yleissatulassa! Oskulla ei ollut lainkaan yleissatulaa vaan koulu- ja estesatulat, joista käytin aina ensimmäistä. Koulusatulan ero yleissatulaan on siis siinä, että koulusatulassa ei ole niin vahvoja toppauksia satulasiivessä ja takakaari on loivempi ja matalampi. Näin ollen yleissatula (ylempi kuva) tukee ratsastajaa enemmän kuin koulusatula (alempi kuva).

kuvalähde

kuvalähde

Ykällähän ei satulaa ollut lainkaan vaan pelkkä ratsastusvyö, josta ei siis saanut reisille ja polville tukea nimeksikään. Eli voitte uskoa, että kun istahdin Hakin yleissatulaan, tuntui kuin minut olisi laitettu muottiin istumaan. Tuen määrä tuntui ihan älyttömältä, että eihän täältä mitenkään voi edes pudota, kun joka puolella on jotain koroketta! Lisää Hakki-juttuja ja kuvia tulee varmaan tässä syksyn mittaan, kunhan ehdin polleen paremmin tutustua.

Ohessa vielä menneen viikon liikunnat:

maanantai

jooga, 25 min

meditointi, 15 min

tiistai

jooga, 25 min

yin-jooga, 1 h 15 min

19,2 km pyöräily, 1:13:00

keskiviikko

lempeä hathajooga, 1 h 30 min

19,2 km pyöräily,  1:10:00

torstai

jooga, 25 min

ratsastus, 1 h

kahvakuula, 1 h

10,8 km pyöräily, 45 min

3,0 km kävely, 33:20

perjantai

jooga, 25 min

kundaliinijooga, 1 h 15 min

19,2 km pyöräily, 1:13:00

lauantai

astangajooga, 1 h 15 min

19,2 km pyöräily, 1:12:00

sunnuntai

jooga, 25 min

kundaliinijooga, 1 h 30 min

19,2 km pyöräily, 1:11:30

Liikuntaviikko 30 + meditaatiopohdintaa

[Musiikki: Sigur Rós - Kveikur]

Tuttuun tapaan liikuntaviikko koostui pitkälti joogasta ja pyöräilystä. Joku yksinäinen kahvakuulatunti sinne sekaan taisi mahtua.

maanantai
jooga, 25 min
integral yoga, 1 h 30 min
19,2 km pyöräily, 1:18:50

tiistai
jooga, 25 min
yin-jooga, 1 h
19,2 km pyöräily, 1:10:00

keskiviikko
jooga, 25 min
integral yoga, 1 h 30 min
19,2 km pyöräily, 1:06:10

torstai
jooga, 25 min
kahvakuula, 1 h
17,4 km pyöräily, 59:00

perjantai
lämpöjooga, 1 h 15 min
19,2 km pyöräily, 1:14:30

lauantai
astangajooga, 1 h 15 min
19,2 km pyöräily, 1:10:50

sunnuntai
jooga, 25 min
kundaliinijooga, 1 h 30 min
19,2 km pyöräily, 1:09:00

Sovin yhden tallilaisen kanssa, että menen torstaina testaamaan hänen hevostaan. Kyseessä on 14-vuotias suomenhevosruuna. Jos kaikki menee hyvin, minulla on pian uusi vuokrahevonen. Miltähän muuten tuntuu taas ratsastaa säkäkorkeudeltaan noin 150-senttisellä hevosella ja satulassa? Ykähän oli 173 senttiä korkea hevonen, jolla käytettiin ratsastusvyötä. Joka tapauksessa ihana päästä taas tallille ja ratsastamaan. Hevosten läsnäolo on parasta mahdollista terapiaa.

Ajattelin muuten ruveta harjoittelemaan meditaatiota. Joogatunneilla on tehty lyhyitä meditaatioharjoituksia. Minua kiehtoo ajatus mielen täydellisestä tyhjentämisestä, mutta toistaiseksi se on jäänyt pelkäksi haaveeksi, kun joka suuntaan laukkaavasta mielestä kumpuaa alituiseen ajatuksia. Olen sitä mieltä, että nyky-yhteiskunta kuluttaa ihmismielen herkästi loppuun kaikkine ärsykkeineen. Häly, stressi ja vaatimukset vievät meitä koko ajan äärirajoille. Pitäisi olla tehokkaampi, kauniimpi, rikkaampi ja kaikin puolin parempi ja mallikelpoinen yksilö. En usko, että nykyinen kiireinen elämänmeno teknologian keskellä tekee kellekään hyvää, kun rentoutumisesta ja hyvinvoinnistakin on tehty bisnestä, vaikka niiden pitäisi olla itseisarvoja.

Olen pitkään pohtinut, että nykyihmisen mielenterveys- ja päihdeongelmat johtuvat pitkälti teollistumisesta ja siitä, että evoluutio ei ehtinyt sopeuttaa kautta historian fyysistä työtä tehnyttä ihmistä nykyiseen elämäntyyliin. Ainakin itse huomaan väsyväni kaikista odotuksista ja vaatimuksista, joihin minun tulisi kyetä tässä yhteiskunnassa vastaamaan. Joskus kun olen siivonnut tallilla hevosten tarhoja ja nostellut talikolla lantakasoja kottikärryihin, olen havahtunut ajatukseen: "Tätä minut on tarkoitettu tekemään." Mitä elämää se on, että tuijottaa työpäivät tietokoneen ruutua ja jatkaa sitä vielä vapaa-ajallakin, kun on liian väsynyt ja turta tekemään mitään muuta? Siinä talikkoon nojatessa ja taivasta katsellessa olen tuntenut olevani lähempänä aidointa itseäni kuin koskaan muulloin.

Koska elän kuitenkin osana tätä yhteiskuntaa, en voi kokonaan heittäytyä sen ulkopuolelle. Kukaan ei maksa selkävaivaiselle ihmiselle paskan luonnista ja taivaanrannan maalailusta. Siksi on löydettävä keinot auttaa mieltä kestämään ulkoiset paineet. Siksi on annettava sille hetkiä olla vapaa.

Hyvien asioiden viikko

[Musiikki: Florence + The Machine - Ceremonials]

Kävin viikonloppuna Espoossa, Vantaalla ja Helsingissä. Autoin lauantaina ystävääni ja hänen poikaystäväänsä muutossa, joka sujui oikein mallikkaasti. Ilta menikin sitten käkättäessä muuttolaatikoiden keskellä. Välillä minun ja parhaan ystäväni jutut ovat sitä tasoa, ettei uskoisi meidän olevan jo 28-vuotiaita, mutta ehkäpä juuri se on ystävyydessämme kaikkein parasta.

Sunnuntaina sain henkilökohtaisen Helsinki-turneen eräältä herrasmieheltä. Päivä oli kaunis ja jätti hyvälle mielelle. Tuntuu, että elämä kulkee nyt eteenpäin niin kuin sen pitääkin kulkea. Arki täyttyy hyvistä asioista ilman jatkuvaa sisimmässä jäytävää ahdistusta ja pakon tuntua.

Eilen otin yhteyttä erääseen tallilaiseen ja kysyin, tarvitsisiko hän hevoselleen vuokraajaa. Asia on vielä hieman auki, mutta hyvällä tuurilla pääsen taas lähiaikoina ratsastamaan.

Ohessa vielä viime viikon liikunnat:

maanantai
jooga, 25 min
integral yoga, 1 h 30 min
19,2 km pyöräily, 1:08:30

tiistai
jooga, 25 min
yin-jooga, 1 h 15 min
19,2 km pyöräily, 1:12:30

keskiviikko
jooga, 25 min
3,5 km kävely, 38:50
4,8 km juoksu, 41:50

torstai
jooga, 25 min
kundaliinijooga, 1 h 30 min
19,2 km pyöräily, 1:12:00
4,2 km kävely, 45 min
kahvakuula, 1 h

perjantai
integral yoga, 1 h 30 min
19,2 km pyöräily, 1:12:10

lauantai
vapaa/muutto

sunnuntai
jooga, 25 min

Kävin keskiviikkona juoksemassa Suolijärven luontopolun ympäri. Se on siis eri asia kuin 4,3 kilometrin lenkkipolku, jonka mäkiä olen aikoinani tahkonnut aivan liian monta kertaa. Luontopolku kiertää ihan rannan tuntumassa, joskin minulta järven ihastelu jäi melko vähäiselle huomiolle, sillä polku oli täynnä kiviä ja juurakkoa. Vaikka pidin katseeni tiukasti maastossa, olin silti vetää parit komeat ilmalennot. Polvi protestoi juoksun aikana hieman, mutta jälkioireita ei oikeastaan tullut, mikä on hyvä asia. Katsotaan, jos tälläkin viikolla kävisin hiippailemassa noin viiden kilometrin lenkin. Sen verran koipi tuntuisi tällä hetkellä kestävän.

Ratsuton

[Musiikki: Gotye - Making Mirrors]

Heräsin tänä aamuna tekstiviestiin. Ykän ylläpitäjä (johon olen aiemmin blogissani viitannut omistajana, vaikka itse asiassa Ykä on ollut hänellä ylläpidossa) ilmoitti, että Ykän virallinen omistaja oli tänään käynyt hakemassa hevosen pois. Hän oli ilmeisesti käynyt katsomassa Ykää maanantaina ja ollut sitä mieltä, että se on liian laiha ja kuolee tätä menoa! Herran jestas. Tuli aika puskista. Hevospiireissä pyörineenä tiedän, että hevosihmisiin mahtuu jos jonkinmoista persoonaa, mutta tämä tuntui aika oudolta.

Nyt surettaa ihan kauheasti, sillä en ehtinyt edes hyvästellä Ykää. Ja toisaalta on tosi paha mieli Ykän ylläpitäjän puolesta, sillä hän ilmiselvästi rakasti hevosta ja piti siitä hyvää huolta eikä todellakaan pitänyt sitä missään nälässä tai vastaavaa. Ykä-ikävän oheen iski sitten kauhea ikävä Oskua. Jotenkin tosi surku, että elämästäni lähti puolen vuoden sisällä kaksi hyvää hevosystävää. Pitää jossain vaiheessa kysellä tallilaisilta, tarvitseeko joku hevoselleen uutta vuokraajaa... Mieluusti olisin kyllä jatkanut Ykällä ratsastamista pidempäänkin, mutta nyt kävi näin. Voi itku.

Ykä oli niin ihanan leppoisa vaari, joka ei turhasta hötkyillyt. Ikävä jää.

Ykä kesäkuussa

Liikuntaviikot 16 & 17

Aika kulkee. Liikuntakooste tulee taas kahden viikon töräyksenä. Näitä on kyllä välillä yhtä kiinnostava listata kuin tuijottaa sammaloituvaa kiveä, mutta kun on joskus tullut otettua tavaksi, niin menköön.

VIIKKO 16

maanantai

6,3 km kävely, 1:07:50

jooga, 1 h 45 min

tiistai

4,2 km kävely, 45 min

kahvakuula, 1 h

keskiviikko

voimapyörä, 4 x 15

7,2 km kävely-/juoksulenkki, 1 h

torstai

4,2 km kävely, 45 min

kahvakuula, 1 h

perjantai

10,8 km pyöräily, 45 min

ratsastus, 1 h

lauantai

jooga, 1 h 40 min

sunnuntai

4,0 km kävely, 45 min

2000 m uinti, 1 h 10 min

VIIKKO 17

maanantai

vapaa

tiistai

kahvakuula, 1 h

keskiviikko

5,6 km kävely, 1:12:30

torstai

4,2 km kävely,  45 min

kahvakuula, 1 h

perjantai

10,8 km pyöräily, 45 min

ratsastus, 1 h

lauantai

7,1 km kävely-/juoksulenkki, 1 h

sunnuntai

4,0 km kävely, 45 min

2000 m uinti, 1 h 10 min

Varovaiset juoksutreenit jatkuvat. Siirryin eilen jo kolmen minuutin juoksupätkiin. Tukenani olivat hyppääjänpolviremmi sekä uudet Vomerot. Kulku tuntui pehmeältä, vaikkakin juoksukunto on kaukana niistä päivistä, kun juoksin puolimaratonin. Sillä ei oikeasti ole mitään väliä. Muistan elävästi ne ajat, kun viikon flunssa sai hermoromahduksen partaalle, että voi ei, mitä mä nyt teen kun en pääse viikkoon juoksemaan ja kunto laskee kuin lehmän häntä ja aaaaaaargh! Nyt osaa katsoa huomista, ensi viikkoa, ensi kuuta ja jopa vuotta ellei useampaakin pidemmälle. Elämä pakottaa.

Onneksi on niin paljon muutakin liikuntatekemistä, ettei välillä oikeastaan edes ehdi murehtia, kun ei pääse juoksemaan. Kahvakuulatunneilla olen käynyt tunnollisesti kahtena päivänä viikossa. Kahden käden työntö on muuten aika raastava liike. Mutta voima lisääntyy!

Aloitin pyöräilykaudenkin, kun tallille vievä tie luopui jääkerroksestaan. Ensimmäinen pyörämatka alkoi sillä, että vaijerilukon avain katkesi lukkoon. Mikä epätoivon hetki! Lukko kuraantui, kastui ja varmaan ruostuikin viime syksyn rapasäillä, ja sehän perkele oli mennyt talven aikana ihan juntturaan, koska sen puhdistaminen olisi luonnollisesti vaatinut ylimaallisia ponnistuksia. Sain sitten kynsin väännettyä ja irrotettua avaimentyngän lukosta, ja hyvin varovaisesti sain avattua lukon vara-avaimella. Pääsin siis lopulta matkaan, eikä tarvinnut kävellä. Huh. Kyllä noista talvella talsituista tallimatkoista olinkin jo saanut tarpeekseni. Ostin uuden vaijerilukon Tigeristä kolmella eurolla. Jee.

Hiekkateillä vaanivien pahojen routakuoppien vuoksi olen ratsastanut pari viimeistä kertaa kentällä. Kouluhumppaa. Ykä on aika cool kouluratsu. Nostaa laukan ravista todella pehmeästi eikä säntäile. Harjoitusravi on todella mukava istua. Oskulla ratsastaessa välilevyt olivat aina kovilla, enkä sillä juuri harjoitusravia mennytkään. Ykällä ei muuten ole lainkaan satulaa, vaan sillä käytetään ratsastusvyötä. Olin aluksi ihan varma, etten pysy selässä mitenkään ilman satulaa, mutta itse asiassa siellä pysyy ratsastusvyön kanssa paremmin. Satula on aina vähän liukas, mutta ratsastusvyön alla olevista huovista ja patjoista saa ratsastushousuilla erinomaisen otteen. Jonkin verran enemmän joutuu tekemään töitä istunnan kanssa, kun satulan takakaari ei ole ohjaamassa ryhtiä, mutta siinähän ne keskivartalon lihakset vain vahvistuvat. Kevyt ravi on kyllä välillä sellaista eteenpäin kenottamista, että tuntuu kuin olisi palannut aloittelijaksi ja ratsastaisi ekaa kertaa ravia...

Uinnista vielä sen verran, että olen tosi tyytyväinen käymäni tekniikkakurssin antiin. Olen nyt itsekseni harjoitellut rintauintia ja vapaauintia, ja molemmat alkavat sujua hyvin. Hengitys ei enää varasta kaikkea huomiotani, vaan pystyn vaivatta uimaan pitkiä matkoja, ilman että joudun aina altaan päädyssä pysähtymään haukkomaan happea. Ihanaa, kun hengityksen voi ikään kuin unohtaa ja antaa vain mennä. Käytän edelleen nenäklipsiä, ja saa nähdä, milloin siitä tulee luovuttua vai tuleeko koskaan. Toistaiseksi näin on hyvä. Kävin tänään uimassa, ja välillä kehon valtasi vedessä sellainen painottomuuden tunne: tuntui kuin olisin ollut yhtä veden kanssa ja vain soljunut eteenpäin. Aika jees. Suurimman osan ajasta meininki tuntuu nimittäin taistelulta vesimassoja vastaan, mutta välillä sitten tulee noita hetkiä, kun jokin vain loksahtaa kohdalleen ja keho kuljettaa. Pikkuhiljaa nuo hetket ovat lisääntynyt, ja niin se taitaa olla, että paremmaksi uimariksi ei voi kehittyä muuten kuin uimalla ja uimalla vielä vähän lisää.

Liikuntaviikko 13

[Musiikki: Pink - Truth About Love]

maanantai

30 x punnerrus

2,6 km kävely, 30 min

10,3 km hiihto, 1:24:09

tiistai

30 x punnerrus

4,2 km kävely, 45 min

kahvakuula, 1 h

keskiviikko

vapaa

torstai

30 x punnerrus

4,0 km kävely, 45 min

2000 m uinti, 1 h 10 min

perjantai

2,3 km kävely, 25 min

ratsastus, 1 h 40 min

lauantai

30 x punnerrus
putkirullaus, 30 min

7,2 km kävely-/juoksulenkki, 1 h

sunnuntai

30 x punnerrus

10,8 km kävely, 2 h

ratsastus, 1 h 35 min

Kävinpä pitkästä aikaa juoksemassa. Olen viime aikoina nähnyt usein unta juoksemisesta, ja vaikka suurimman osan ajasta hyväksynkin sen, että täysipainoinen juoksuharrastus on tällä hetkellä minulle mahdotonta, sisälläni on taas herännyt suunnaton kaiho juoksemaan.

Lähdin varovasti liikkeelle: vuorotellen 2 minuuttia kävelyä ja 2 minuuttia juoksua. Jalkoihin laitoin pitkästä aikaa Vomerot. Odotukset olivat suuret. Kotiin palasin kipeän polven kanssa. Märkää rättiä kasvoille ja niin edelleen.

Loppuvuodesta yhdistetyt kävely- ja juoksulenkit sujuivat aika ok. Etenin jopa hurjiin neljän minuutin juoksupätkiin, joiden lomassa aina kävelin kaksi minuuttia. Nyt ei vain jostain syystä onnistunut. Ehkä jokusen kuukauden tauko vaikutti, ehkä se polvi siitä taas tottuu. Ehkä, ehkä, ehkä. Ahdistaa.

Lauantai-illan podin polvea. Sain tekstiviestin Ykän omistajalta, joka kysyi, voisinko käydä ratsastamassa Ykällä seuraavana päivänä, kun kukaan muu ei oikein ehdi tai pysty. Suostuin, koska perjantainakin oli kivaa. Aurinkoa, rauhalliset ja lumiset metsätiet, alla hyvä hevonen. Sama resepti myös tänään. Helpotti.

Kävelin tallille ja takaisin yhteensä 10,8 kilometriä. Käsittämätöntä, että tuollaisen matkan kävely onnistuu pitkälti ongelmitta, mutta 13 kahden minuutin juoksupätkää saa polven tulistumaan.

Onneksi ovat hevoset. Ne saavat aina unohtamaan murheet. Laukkaa auringon paistaessa kasvoille. Vapautta.

Kun joku toinen kantaa, kun itse ei pysty.

Mustelmia, hevosia ja liikuntaviikko 12

[Musiikki: Pink - The Truth About Love]

Ihanaa, alan olla aika lailla toipunut taudista. Tämä viikko meni vielä limaa erittäessä, ja välillä vähän jännitti, palasinko liian äkkiä liikunnan pariin, mutta kroppa vaikuttaisi olevan taas ennallaan. Perjantaina tallilla kurkkua karhensi, ja olin jo ihan että ääk nyt tuli joku uusi tauti. Mutta se karhennus meni sitten ohi. Liekö vain kylmä ilma käynyt henkeen.

Viikon liikunnat:

maanantai

28 punnerrusta

5,0 km kävely, 55 min

tiistai

28 punnerrusta

4,2 km kävely, 45 min

kahvakuula, 1 h

keskiviikko

vapaa

torstai

28 punnerrusta

4,0 km kävely, 45 min

1500 m uinti, 55 min

uinnin tekniikkaa, 40 min

perjantai

8,5 km kävely, 1 h 35 min

ratsastus, 1 h

lauantai

28 punnerrusta

2,4 km kävely, 30 min

4,3 km hiihto, 37:25

sunnuntai

28 punnerrusta

4,0 km kävely, 45 min

1500 m uinti, 55 min

uinnin tekniikkaa, 40 min

Ihan joka päivä en punnertanut. Tiistain kahvakuulatunnin jälkeen yläkropassa oli aika mehevät tuntemukset, joten pakko oli antaa lihasten huilia välillä. Sinänsä kipeytynyt yläkroppa on merkki siitä, että edelleen vain teen liikkeet liikaa käsivoimilla. Toinen todiste puutteellisesta tekniikasta on tässä:

Amatööri + 12 kg kuula = rumaa jälkeä

Vasemman käden ranteeseen ja habaan tuli mukavat ruhjeet/mustelmat. Oikeaankin käteen tuli, mutta ei niin pahat. Oli kiva mennä torstaina (ja tänään) uimaan, kun näytin ihan pahoinpidellyltä. Tuli mieleen puolentoista vuoden takainen itsepuolustuskurssi. Niiden parin kuukauden ajan kun sitä kurssia oli, olin kroonisesti mustelmilla. Tällä kertaa mustelmat vain tulivat siitä, että paukuttelin itseäni rautamötikällä sen sijaan että joku olisi motannut minua kuonoon tai paiskannut mattoon.

Viikon aikana tuli käveltyä hyvin: lähes 30 kilometriä. Varsinaisen kävelylenkin tein vain maanantaina, muuten kävelyt kertyivät matkoista muihin liikuntoihin. Kahvakuulatunneille olisi itse asiassa vain noin 1,5 kilometrin matka suuntaansa, mutta olen aina mennessä kiepannut vähän pidempää kautta, niin saan tehtyä kokonaisuudessaan reilun neljän kilsan lenkin. Polvi tykkää kävelystä, joten yritän tarjota sille käppäilyä pienissä erissä vähän joka välissä.

Ratsastamaankin pääsin pitkästä aikaa! Ratsastin ensimmäistä kertaa itsenäisesti Ykällä, ja hyvin meni. Treenattiin perusjuttuja kentällä: ravi- ja laukkasiirtymisiä, voltteja, väistöjä ja sen sellaista. Ykä on siis 23-vuotias herra ja todella kiltti ja rauhallinen. Oskuun verrattunahan se on aika jäykkä (jo ikänsä puolesta) ja vaatii huomattavasti pidemmät lämmittelyt alkuun. Osku on sellainen virtapommi: notkea ja kova menemään. Ykä on vähän köykäisempi ja ottaa meiningit lunkimmin. Hassua oli muuten päästä pitkästä aikaa ratsastamaan harjoitusravia. Oskulla on tosi töyssyinen ravi, enkä kärsinyt selkäni takia mennä sillä juuri lainkaan harjoitusravia. Ykällä puolestaan on pehmeä ja helposti istuttava ravi.

Aika erilaisista hevosista on siis kaiken kaikkiaan kyse, mutta olen kyllä tykännyt molemmista, joskin Ykän kanssa tuttavuus on vielä suht alussa. Kerrankin minulla on muuten sopivan kokoinen ratsu alla: Ykän säkäkorkeus on 173 senttiä, kun Oskulla se oli noin 155 cm. Pitkänä ihmisenä minulla tahtovat aina kintut roikkua hyvän matkaa hevosen vatsan alla, eivätkä pohjeavut siis välttämättä osu optimaaliseen kohtaan, mutta Ykän kanssa sitä ongelmaa ei ole. Jee, innolla odotan ensi perjantaita, kun pääsen taas tallille.

Liikuntaviikko 9

maanantai

vapaa

tiistai

vapaa

keskiviikko

2,7 km kävely, 28 min

ratsastus, 1 h

ratsastus, 45 min

torstai

voimapyörä, 4 x 15

putkirullaus, 40 min

perjantai

10,8 km kävely, 2 h

ratsastus, 1 h 10 min

putkirullaus, 45 min

lauantai

jooga, 2 h

sunnuntai

4,0 km kävely, 45 min

uinti, 1 h

+ 24 punnerrusta joka päivä

Pidin helpomman liikuntaviikon kuin tavallisesti. Teki terää. Sen sijaan että olisin taiteillut hiihtoladulla, röhnötin onnellisena sohvan pohjalla peiton alla ja katselin digiboksista miljoona rästiin jäänyttä ohjelmaa. Olen vihdoinkin taas kartalla siitä, mitä Fringessä, Mentalistissa, American Idolissa, Olipa kerran- ja Iholla-sarjoissa, Modernissa perheessä, Big Lovessa, Walking Deadissa ja ties missä on viime viikkoina tapahtunut. Nyt on suorastaan valaistunut olo!

Ei vaan. Oli oikeasti tosi ihanaa levätä. Kävin parina päivänä tallilla ja tänään uimassa, mutta muuten pyhitin viikon levolle ja kehonhuollolle. Putkirullailin ja eilen joogasin. Oli mennyt ihan liian pitkä aika, kun olin viimeksi joogannut. Kroppa oli ihan jäykkis. Jooga tuntui hyvältä. Olo alkoi notkistua ja vertyä, ja putkirullauksen suoranaisen väkivallan jälkeen oli vain ihana unohtua lempeisiin venytyksiin ja havahtua joskus usean minuutin jälkeen takaisin todellisuuteen. Loppurentoutuksineen joogahetki venyi parin tunnin mittaiseksi.

Keskiviikon kaksi ratsastuskertaa tarkoittavat sitä, että ratsastin ensin Oskulla normaalisti ja sen jälkeen testasin Ykää. Hyvin taas huomasi, miten erilaisia hevoset ovat. Kontrasti oli tosi iso varsinkin kun viimeksi olen ratsastanut jollain muulla hevosella kuin Oskulla syksyllä 2009. Osku-postauksessa kirjoitinkin, miten Osku on aika sähäkkä ja eteenpäinpyrkivä hevonen. Ykä sen sijaan on oikea rauhallisuuden perikuva. Jokainen joka on koskaan ratsastanut ratsastuskoulussa tietää, että tuntihevosten joukossa on aina se yksi luottohevonen, jota ei edes maailmanloppu hetkauta ja jonka selkään voi laittaa sen kaikkein arimman ja kokemattomimman ratsastajan. No, Ykä on juuri sellainen hevonen. Se oli kuin valtamerilaiva, joka lipuu eteenpäin. Siihen vain luotti, ettei se tee mitään yllättävää. Oskun kanssa olin aina vähän varuillani, että mihin suuntaan se seuraavaksi loikkaa, mutta Ykä oli ihan toista maata. On tietysti makuasioita, millaisista hevosista kukin pitää, mutta minulle rauhalliset ja jopa laiskat hevoset sopivat vallan mainiosti. Harmi sinänsä, että seuraava Ykä-kerta taitaa siirtyä kahden viikon päähän, sillä Ykän omistaja laittoi viestiä, että hevonen oli aristanut selkäänsä eikä sen selkään nousta alkavan viikon aikana lainkaan.

Hei apua, ensi sunnuntaina alkavat kahvakuulatunnit. Jännittää! Vähän aikaa sitten kokeilin Intersportissa ihan vain nostaa vissiin 8 kilon kuulaa, ja kiesus se oli painava. En kyllä yhtään ihmettele, kun osa ihmisistä saa kahvakuulalla itsensä aika tyrmäävään kuntoon.

Ystäväni Osku

Kävin tänään ratsastamassa viimeistä kertaa Oskulla, sillä se muuttaa viikonlopun aikana Etelä-Suomeen. Oskun omistajahan sai työpaikan etelästä joulukuussa, mutta ymmärsin, että hänen tarkoituksenaan oli pitää Osku täällä Tampereella vielä kesän yli. No, omistajan muuton myötä Osku ei saanut enää niin paljon liikuntaa kuin ennen, ja se alkoi käyttäytyä kenkusti sekä ratsastaessa että tarhassa. Oskulle siis ei todellakaan riitä, että sillä ratsastetaan vain 4-5 päivänä viikossa. Hevonen on erittäin hyväkuntoinen, lihaksikas ja menevä, joten ylimääräinen energia sitten alkoi purkautua pöllöilynä. Niinpä Oskun omistajan oli pakko tehdä päätös muuttaa hevonen pois suunniteltua aiemmin, jotta hän itse pääsee taas tehokkaasti treenaamaan sitä.

Aloin vuokrata Oskua syksyllä 2010 eli ehdin ratsastaa sillä kaikkiaan 2,5 vuotta. Kaiken kaikkiaan Osku on ollut ihan mahtava hevonen. Se on erittäin kiltti käsitellä ja osaa todella paljon. Enemmän kuin minä siltä koskaan osasin pyytää. Ratsastaessa se on herkkä, kuuliainen ja eteenpäinpyrkivä. Aluksi sen energisyys ja vauhdikkuus sai minulta vähän pasmat sekaisin, kun olin tottunut ratsastuskoulujen rauhallisiin ja laiskoihin hevosiin. Mutta vähitellen rohkeuteni kasvoi ja uskalsin maastossakin laukata reipasta tahtia.

Osku on opettanut minulle valtavasti. Istuntani ja tasapainoni on parantunut. Olen myös oppinut paremmin kuuntelemaan hevosen käytöstä ja lukemaan hevosta esimerkiksi ratsastaessa. Osku on siitä hyvä, että siltä saa heti palautetta, jos ratsastaessa tekee jotain oikein - tai vaihtoehtoisesti väärin. Se reagoi herkästi istuntaan, ja heti kun opin rentoutumaan ratsastaessa, yhteistyö sujui huomattavasti paremmin.

Ennen kaikkea opin jämäkkyyttä ja itsevarmuutta. Olen pohjimmiltani aika arka ratsastaja, mutta Osku pakotti minut sopivasti pois mukavuusalueeltani. Oli pakko ryhdistäytyä ja olla määrätietoinen, sillä Osku havaitsi aina heikot kohtani ja käytti niitä hyväkseen, jos en ollut tarkkana. Monesti on otettu maastossa yhteen, kun on ollut erimielisyyksiä suunnasta, mutta aina on menty eteenpäin (paitsi joulun jälkeen kun putosin ojaan). Näinä viimeisinä kuukausina kulkua piti avittaa raipalla, mutta eipähän tarvinnut vääntää varttia, kun pieni napautus pohkeen taakse teki tehtävänsä.

On ollut ihana huomata, miten edistyy ja rohkaistuu. On ollut ihana tutustua hevoseen ja sen ihanan raivostuttavaan persoonaan. Nauraa hevosen ja oman itsensä pöhköilylle. Jokainen ratsastuskerta ei ole mennyt putkeen, mutta onnistumiset ovat tuntuneet sitäkin hienommilta. 

Voi että. Rapsuttelin ja silittelin Oskua tänään ratsastuksen jälkeen, ja itku oli päästä. Kyllä sitä hassua hevosta jää ikävä. Pala oli kurkussa, kun vein Oskun viimeistä kertaa tarhaan ja poispäin kävellessäni katsoin taakseni ja näin, miten se katseli minua tarhasta. Ei kai sitä vielä oikein tajua, etten välttämättä enää koskaan näe Oskua. Niisk.

melassivettä, nam | liinaharja | bloggaajan ja ratsun kaviot | hevosystävä,
paras ystävä | jäähyväisomppu (omistettu iivelle!) | ratsastuksen jälkeen

Hevosongelmia (+ liikuntaviikot 50 & 51 + tyhmä pää ja kipeä polvi)

[Musiikki: Ellie Goulding - Halcyon]

Joulu tuli ja joulu meni. Tänä vuonna en pudonnut aatonaattona hevosen selästä vaan vasta 27. päivä. Onneksi selkä säästyi tällä kertaa vaurioitta; vain ylpeys koki kolauksen. Itse putoaminen oli hieman erikoinen tilanne. Osku on alkanut taas kenkkuilemaan maastossa ja ottanut uudeksi tekniikaksi peruuttaa ojaan ja kyntää siellä kylki edellä kotiin päin, jos minun valitsemani suunta ei miellytä. Eilen otettiin taas sellaiset väännöt maastossa, että järki lähtee. Lopputulos oli se, mitä olin jo etukäteen pelännyt jossain vaiheessa tapahtuvan: hevonen horjahti ojassa ja minä kellahdin satulasta. Onneksi Osku säilytti sen verran tasapainonsa, ettei kaatunut minun päälleni, ja sain pidettyä ohjistakin kiinni, ettei se päässyt karkaamaan tiehensä. En edes älynnyt siinä hetkessä kauhistua tilannetta, vaan kamusin kiukkuisena ylös ojasta. Kampesin takaisin selkään, mutta ojataistot saivat jäädä siihen, vaikka suututtaakin, että jouduin antamaan hevoselle periksi ja suuntasimme kotiin. Joku järki sentään sanoi, että nyt pistät oman ja hevosen turvallisuuden etusijalle.

Näin jälkikäteen on vähän tärisyttänyt, kun mietin, mitä olisi voinut tapahtua. Ilmoitin sitten Oskun omistajalle ongelmista, mikä oli tosi hyvä juttu. Hän pohti, josko Oskun ruoka-annoksia pienennettäisiin ja lupasi pistää hevosen aisoihin, jos se rupeaa hänellekin pottuilemaan (mitä se ei luultavasti tee). Ehdotti myös, että käytäisiin joku kerta yhdessä maastossa tai että ratsastelisin ihan rauhassa vain kentällä. Aluksi ajattelin, että ei muuta kuin ensi viikolla taas maastoon, mutta ehkä tässä välissä voisi olla hyvä hetki kerätä hermot ja itseluottamus taas kasaan. Harmittaa ihan sikana, sillä muuten meillä on mennyt Oskun kanssa hyvin, ja olen saanut ratsastajana tosi paljon rohkeutta. Eilenkin laukattiin ihan into piukassa lumihangessa enemmän kuin koskaan, mutta sitten piti tulla noita ongelmia. Äh. Oskulla on välillä noita pöllökausia, ja pitää toivoa, että se rauhoittuisi tuosta. Yksi syy jukurointiin voi olla, että Osku on nyt ollut vähemmällä ratsastuksella muun muassa joulun ja omistajan muuton takia. Osku on nimittäin sellainen hevonen, että sillä ei oikein kärsisi pitää vapaapäiviä. Muutenhan se on tosi ihana, kiltti ja osaava hevonen.

Voihan pökäle!

No juu, tallilla tuli siis käytyä reilun viikon sisään neljästi. Kolmena kertana kävelin tallimatkat molempiin suuntiin, ja kerran pääsin takaisin autokyydillä.

Viikkojen 50 ja 51 liikunnat sen sijaan näyttävät kokonaisuudessaan tältä:

VIIKKO 50

maanantai
vapaa

tiistai
vapaa

keskiviikko
4,2 km kävely, 47:40

torstai
10,8 km kävely, 2 h
ratsastus, 2 h

perjantai
6,2 km, 1 h 5 min

lauantai
6,3 km kävely, 1 h 5 min

sunnuntai
vapaa

VIIKKO 51

maanantai
spinning, 55 min
bodybalance, 55 min

tiistai
bodypump, 55 min
pilates, 55 min

keskiviikko
jooga, 55 min

torstai
10,8 km kävely, 2 h
ratsastus, 1 h 5 min

perjantai
vapaa

lauantai
vapaa

sunnuntai
5,4 km kävely, 55 min
ratsastus, 1 h 45 min
venyttely/rentoutus, 1 h

Tällä viikolla olen ehtinyt käydä jo kaksi kertaa ratsastamassa, kävellyt yli 20 kilometriä, osallistunut bodystepiin ja juossut puolisen tuntia juoksumatolla. Jos bodypump hajotti reiteni, niin bodystep iski pohkeet jumiin. Tilannetta ei ehkä auttanut heti tunnin jälkeen tekemäni juoksumattotreeni... Sinänsä siinä päivässä kyllä yhdistyi typeryys tollouteen esimerkillisellä tavalla. Tunsin, että bodystep otti polviin, mutta silti päätin vielä käydä juoksumatolla. Ja jalassa eivät todellakaan olleet vaimennusihme-Vomerot vaan paljasjalka-Freet. Voi äly. Seuraavana yönä oikeaa polvea kolottikin pitkästä aikaa kunnolla. Torstain tallikävelyt kuitenkin tuntuivat ihan ok:lta, ja tämän päivän olen huilinut. Jospa sitä taas ensi kerralla osaisi ajatella vähän enemmän. Ehkä.

Huomenna on varmaan pakko mennä sinne tabataan, kun olen sitä pariin kertaan uhonnut. Ei kyllä yhtään huvittaisi, sillä tiedän siitä tulevan suorastaan saatanallinen kokemus, lol. Sunnuntaina GoGo-kokeilu sitten päättyykin. Käyn luultavasti ainakin ohjatussa venyttelyssä kuten viime sunnuntaina. Henkilökunta on ollut tosi ystävällistä ja mukavaa, ja on ollut kiva (voiko esim. joku bodypump olla kivaa?!) tutustua uusiin lajeihin. Jäsenyyttä en kuitenkaan ole näillä näkymin ostamassa, sillä taidan olla enemmän omaan tahtiin ja omassa rauhassa liikkuja. Ja jos ostaisin jäsenyyden, niin tiedän, ettei minulle riittäisi, että kävisin tunneilla kerran tai kahdesti viikossa, vaan sitten olisi alvariinsa pakko ravata tunneilla, jotta kokisin saavani rahalle vastinetta. Ja siitä tulisi vain sitten stressiä sinänsä. Helmikuussa alkaa kaiken lisäksi uinnin tekniikkakurssi, joten on tässä tätä tekemistä ihan tarpeeksi muutenkin!

Pakko muuten sanoa, että osalla noista ryhmäliikuntatunneista on ensikertalainen kyllä ihan hukassa. Tai no ainakin minä olen ollut. Bodypumpissa hämmensi, kun ohjaaja luetteli jotain numeroita, ja vasta jossain vaiheessa tajusin, että ne numerot liittyvät jotenkin siihen, miten ne liikkeet tulee tehdä: nopeasti, hitaasti tai sekä että... Tulin koko ajan muita jäljessä, kun olin ihan ulapalla, mitä pitää tehdä ja mistä se lihaskimppu tuolla edessä nyt oikein puhuu. Toisaalta lihasten kipeydestä päätellen oli aivan yksi ja sama, miten eri tahtia ne liikkeet muihin verrattuna tein: kolotus puhui puolestaan.

Bodystep puolestaan oli tällaiselle koordinaation ihmelapselle ajoittain suoranaista painajaista, heh. Kauheata höökiä mentiin eteenpäin, ja itse yritin vain olla sotkeutumatta jalkoihini ja kompastumatta steppilautaan. Ja jotenkin siinä olisi pitänyt vielä käsiään heilutella mukana... Ja taas tulin muita jäljessä. Apuva. Mutta tuollakin tunnilla hikoilin tukan märäksi ja lihakset kipeiksi, ja se kai se on se tärkein juttu. Bodybalance sentään sujui suht hyvin luultavasti joogataustan ansiosta.

Mitäs sitä vielä lärisisi? Huomaa, että en ole blogannut vähään aikaan, kun iski kauhea kirjoitusripuli. No ei muuta tällä kertaa kuin nautinnollisia vuoden 2012 viimeisiä päiviä. Ellei sitten fiilis ole kuin Grumpy Catilla, jota ketutti kun maailmanloppu ei tullutkaan.

kuvalähde

Räkää ja liikuntasuunnitelmia

[Musiikki: Ellie Goulding - Bright Lights]

Pärskis, tulin kipeäksi viime torstaina. Kurkkua alkoi kaihertaa, ja viikonloppuna oli kai kuumettakin. Tosin kuumeen määrä jäi vähän kysymysmerkiksi, sillä hanurista oleva kuumemittari ei suostunut näyttämään muita lukemia kuin 36,0-36,3 välillä. Olen vain löllötellyt ja kalsaroinut kotona. Eilen tosin harrastin muutakin liikuntaa kuin räkäpaperien seuassa uimista ja kävin lähikaupassa! Nyt tuntuu, että tauti alkaa olla talttumassa, ja viime yönä pystyin jopa hengittämään nenän kautta, niin ettei kurkku herätessä ollut kuin santapaperia. 

Huomenna ajattelin käydä rauhallisen kävelylenkin, ja torstaina pitäisikin jo suunnata tallille. Sovin nimittäin Oskun omistajan kanssa, että käyn jatkossa ratsastamassa perjantain sijasta torstaisin. Hän sai työpaikan pääkaupunkiseudulta ja on ainoastaan viikonloput näillä huudeilla. Onneksi Oskulla on toinenkin vuokraaja, niin ei jää hevonen arkisin liian vähälle liikunnalle. Jossain vaiheessa Osku kai sitten muuttaa omistajansa kanssa uuteen kotiin, mutta tarkka ajankohta on vielä avoin.

Mainitsin muinoin GoGo:n lahjakortista, jolla saa 12 päivän ilmaiset treenit. Suunnittelin aktivoivani lahjakortin joko tämän viikon lopulla tai ensi viikon alussa. Katselin tuntiaikataulusta jo mitä kaikkea mestassa on tarjolla, ja kiinnostuksen herättivät etenkin lauantaisin pidettävät puolen tunnin kestoiset tabata-treenit. Tuska, polttelevat keuhkot ja valtoimenaan virtaava hiki, tervetuloa! Viime syksynä käymälläni itsepuolutuskurssilla kurssin vetäjä rääkkäsi meitä tabatalla, ja siinä saa kyllä kaivaa kropastaan joka ikisen voimanrippeen ja vähän enemmänkin.

Sairastumisen tuoman liikuntatauon lisäksi pidin pari rennompaa liikuntaviikkoa. Olin siinä yhdessä vaiheessa ihan solmussa painostressin takia, ja nyt tuntuu, että pieni irtiotto on tehnyt hyvää. Keho ja mieli ovat saaneet levätä, ja on sellainen fiilis, että olen taas valmis uuteen alkuun.

Tässä vielä viime viikon liikunnat kaikessa komeudessaan:

Liikuntaviikot 47 & 48

VIIKKO 47

maanantai

102 punnerrusta (vko 5 / pv 2: 10 - 10 - 13 - 13 - 10 - 10 - 9 - 27)

7,3 km kävely-/juoksulenkki, 1 h

tiistai

4,0 km kävely, 45 min

2000 m uinti, 1 h 15 min

keskiviikko

vapaa

torstai

voimapyörä, 4 x 15

7,2 km kävely-/juoksulenkki, 1 h

perjantai

10,8 km pyöräily, 45 min

ratsastus, 1 h 30 min

lauantai

vapaa

sunnuntai

vapaa

VIIKKO 48

maanantai

vapaa

tiistai

voimapyörä, 4 x 15

7,3 km kävely-/juoksulenkki, 1 h

keskiviikko

vapaa

torstai

87 punnerrusta (vko 5 / pv 2: 17 - 19 - 15 - 15 - 21)

9,1 km kävely-/juoksulenkki, 1 h 15 min

perjantai

10,8 km pyöräily, 45 min

ratsastus, 20 min

lauantai

voimapyörä, 4 x 15

6,3 km kävely, 1 h 10 min

sunnuntai

100 punnerrusta (vko 5 / pv 2: 10 - 10 - 13 - 13 - 10 - 10 - 9 - 25)

jooga, 1 h

On muuten aika ihanaa havaita, että oikea polvi on alkanut kestää kävely- ja juoksurasitusta. On kiva päästä taas ihan vain käymään kävelemässä juoksupätkistä nyt sitten puhumattakaan. Tällä jälkimmäisellä viikolla juoksutreenini koostuivat seuraavasti:

- tiistaina 2 min kävelyä + 3 min juoksua (x 10) + 10 min loppukävely

- torstaina 2 min kävelyä + 4 min juoksua (x 10) + 15 min loppukävely

Nuo kahden minuutin kävelypätkät rauhoittavat mukavasti polvea, eikä se pääse ärtymään juoksusta liikaa. Torstain loppukävelyn aikana polvi tuntui erityisen superilta: se oli joustava ja rennon tuntuinen. Kivaa!

Viime perjantain oskuilut menivät vähän pyllylleen, kun oli se karmea tuuli. Heppa oli ihan sekaisin. Nousin tallin edessä satulaan ja lähdin ratsastamaan kohti kenttää, mutta tarhojen kohdalla iski paha tuulenpuuska ja Osku teki täysstopin. Laskeuduin satulasta ja talutin Oskun kentälle, mutta siellä se oli niin levoton ja lähes vauhkonoloinen, että katsoin paremmaksi olla nousematta takaisin selkään. Talutin Oskun takaisin tallin luo, mutta siellä sitten törmäsimme naapurin ratsukkoon, jotka houkuttelivat meidät mukaansa kiertämään tarhat ja kenttä pari kertaa ympäri. Siellä siis kulkee sellainen reitti, jota voi ratsastella. No, kampesin sitten takaisin satulaan ja saimme kunnialla kierrettyä reitin pari kertaa. Toisella kierroksella aloimme jopa Oskun kanssa vähän rentoutua. Teki varmaan meille molemmille hyvää kiertää nuo pari kiekkoa, ettei jäänyt mitään kammoa tai muuta jännitysahdistusta takaraivoon. Mutta toivottavasti ensi perjantaina on vähän järjellisempi keli...

Perjantaipöllö

[Musiikki: Tori Amos - Night of Hunters]

Lähdin aamulla kävelemään tallille puoli yhdeksän aikaan. Rakastan talven sinisiä hetkiä, ja ehdinkin nauttia aamun sinisestä tuokiosta noin vartin verran. Maisema oli tosi nätti, ja osoitin taas verrattomat valokuvaustaitoni kuten alla olevasta kännykällä otetusta kuvasta näkyy:

Ei mennyt kauaakaan, kun päivä valkeni ja sini väistyi.

Valkoinen on uusi musta.

Tiet olivat epätasaiset ja lumiset kuten ne tallille mentäessä aina tahtovat olla. Ratsastuskenkänikään eivät varsinaisesti ole parhaat jalkineet taittaa pitkää matkaa, mutta pääasia että eteenpäin pääsee. Viiden kilometrin matkaan upposi melko tarkalleen tunti.

Tallille päästyäni kävin hakemassa Oskun tarhasta. On se vaan aika nätti hepo!

Pakkasin itseni asianmukaiseen varustukseen eli kypärään, turvaliiviin sekä heijastinliiviin. Nenälle vaihdoin myös vanhat silmälasit siltä varalta, että onnistuisin jotenkin tuiskahtamaan naama edellä maahan ja rikkomaan rillit (sillä nehän ne siinä tilanteessa tärkeimmät ovat). Pitäisikö hommata maalivahdinkypärä tai vaihtoehtoisesti Jason-maski?

Hevonenkin on hyvä olla paketoituna ja satuloituna ennen selkäännousua.

Sitten lähdettiin! Maastossa oli juuri niin ihanasti lunta kuin olin etukäteen ajatellutkin, ja alkulenkki sujuikin mainiosti. Selkä kesti kevyen ravin melko hyvin. Olin tosin lähtiessä laittanut jalustimet reikää normaalia lyhyemmälle, jotta pystyisin keventämään helpommin. Laukata en vielä hirvinnyt, mutta paineltiin reipasta ravia hyvät pätkät.

Kotimatkalla Osku sitten sai vainun mistä lie hirvestä ja puhisi eikä meinannut suostua lähtemään eteenpäin. Eipä ole muuten aiemmin tuota tehnyt kotiinpäin mentäessä. Lopulta hevonen sitten totesi, että eipä tähänkään kai loputtomiin voi jäädä seisomaan ja päästiin jatkamaan matkaa. Mutta että oli raivostuttavaa. Näkymättömät hirvet olivat ilmeisesti todella pelottavia, sillä Osku ei suostunut rauhoittumaan käyntiin, vaan paineli puolijuoksua eteenpäin, vaikka kuinka yritin saada sen kulkemaan hitaammin. Pakko oli peruuttaa alamäet, sillä en todellakaan halunnut mennä alamäkeen nenä edellä hätäisellä hevosella, josta en voinut olla varma, pysyykö se oikeasti käsissä. Ottakoon tasaisella vaikka mitä parin askelen säikkylaukkapyrähdyksiä, mutta ei kiitos alamäkeen.

Pöllö poni. Se on tänä talvena ja syksynä omistajansakin mukaan ollut vähän urpo ja esimerkiksi rynninyt kentän portilta tallin pihaan. Tallin ympäristössä nimittäin liikkuu paljon hirviä, ja ilmeisesti Oskun herkkä mieli ei nyt sitten kestä niitä. Aiemmin Oskun kanssa ei ole ollut mitään kovin kummoisia ongelmia maastossa, ja pitää toivoa, ettei  se ota tämänpäiväistä pöhköilyä tavaksi.

Kaikesta huolimatta Osku on aika kiva. <3

Osku tarhassa kaverinsa Oskun kanssa.

Tallilta piti sitten vielä kävellä toiset viisi kilometriä kotiin, ja loppumatkasta meinasi veto loppua. Selvisin kuitenkin perille asti, ja koska yläkroppa vaikutti palautuneen keskiviikon punnerruksista, siirryin punnerrusohjelmassa eteenpäin.

Nyt on mukavan liikkunut olo. Vatsalihakset ovat eilisestä voimapyöräilystä hellänä, ja tämän päivän raitisilmamyrkytys, lämmin suihku sekä ruoka ovat saaneet olon raukeaksi. Katsotaan pysynkö hereillä siihen asti että nukahdan!