Spagaatista sivuraiteille

[Musiikki: Lana Del Rey - Ultraviolence]

Viime sunnuntain astangajoogassa tehtiin spagaattivenytyksiä, ja siitä innostuneena olen nyt tehnyt kyseisiä venytyksiä kotona peräti kahtena iltana. Tavoitteeni on joku kaunis päivä päästä sekä pitkittäis- että poikittaisspagaattiin. Ensiksi mainittu on huomattavasti lähempänä kuin sivuttain tehtävä, jossa pylly jää vielä noin 40 senttimetrin päähän lattiasta. Mutta aikoinani olen jokailtaisen venyttelyn tuloksena saanut lopulta kämmenet lattiaan, joten miksen voisi aivan yhtä hyviä venyä spagaattiinkin, kunhan vain jaksan harjoitella?

---

Juhannus sujui sen kummemmitta kommervenkkejä. En ollut missään mökillä tai juopottelemassa. Lauantain lötköttelin kotosalla ja seurasin pakastimen sulamista. Olen saanut jonkinlaisen rauhan loppukeväästä minut vallanneen ahdistuksen kanssa. Olen parin viime päivän aikana ymmärtänyt lopulta antautua melankolialle ja tarpeelleni vetäytyä omiin oloihini. Mieleni haluaa jostain syystä nyt kääntyä sisäänpäin, ja kaikki ärtymyksen ja ahdistuksen tunteet johtuivat luultavasti siitä, että kamppailin vastaan. Yritin kovasti olla seurallinen ja sosiaalinen, vaikka todellisuudessa kaipasin ympärilleni vain hiljaisuutta ja tilaa.

Monesti haaveilen, että osaisin olla normaali niin kuin yhteiskunta normaalin käsittää. Että osaisin asettua järkevään parisuhteeseen, hankkia ainakin yhden lapsen, säännöllisen toimeentulon ja oman asunnon. Että minulla olisi iso ystäväpiiri, jonka kanssa viettää trendikkäitä illanistujaisia. Välillä minuun iskee varmaan joku kolmenkympin kriisi, kun tajuan, että asun pienessä kaksiossa kissan kanssa enkä ole millään lailla "vakiintunut". Mutta kun mietin asioita, tajuan että tällä hetkellä haluan elämäni olevan juuri tällaista. Rakastan tätä vapautta, omaa rauhaa ja tietynlaista haahuilua. En ole vastuussa kellekään muulle kuin itselleni. Olen myös tajunnut, että haluan ihan oikeasti opiskelemaan syksyllä. Pääsykokeet olivat kesäkuun alussa, ja suoriuduin niistä mielestäni keskinkertaisemmin kuin koskaan ennen. En ole millään muotoa varma pääsystäni sisään, mutta toivon kovasti.

Välillä tämä erakkoluonteeni vähän pelottaa minua. Joskus mietin, hukuttaako se minut alleen, mutta toisaalta se on niin olennainen osa minua, että kai minun on vain kuljettava sen kanssa sovussa.

Aluksi piti kirjoittaa vain lyhyt päivitys spagaattisuunnitelmistani. Nämä yöt vain tahtovat olla vähän tämmöisiä, että ajatus kulkee selkeämmin ja itsestään tekee oivalluksia ihan eri tavalla kuin päivän hälyssä.

Yökyynel

Olisikohan unien aika, kun pillahdin itkuun törmätessäni Facebookissa tähän kuvaan:

Niisk! <3

Murtuva pato

[Musiikki: Kate Havnevik - You]

Voi yö. Niin paljon taas mielen päällä. Murheita, epätietoisuutta, huolta. Miten auttaa toista ihmistä, kun on niin aseeton olo. Miten osata päättää, mikä olisi itselle paras vaihtoehto.

Pimenevät illat. Kylmyys. Pelko. Tuleeko syksystä ja talvesta tuskallisen vaikea. Riittääkö energia. Mistä ammentaa voimaa, kun jo nyt tuntuu kuin olisin mustassa tynnyrissä, josta en pääse kokonaan ylös.

Yritän pitää itseni kiireisenä, ettei jää aikaa jäädä sänkyyn makaamaan.

Mytty sisällä kasvanut niin suureksi, että kyynelkanavien sulkeminen ei niin vain onnistu. Lähteen tunnistaminen käynyt liki mahdottomaksi.

Kaipaus kesäniityille. Auringon valaisemaan hetkeen, kun järvi oli tyyni ja hetken ajan saattoi hengittää. Peläten kuitenkin tulevaa.

Sieltä se kuitenkin tulee.

Hengitä syvään.

Yön kirjoittaja

[Musiikki: Birdy - Birdy]

Tein kaikkien kardinaalivirheiden äidin ja nukuin "päiväunet" kello kahdeksasta yhteentoista. Kukun normaalistikin hereillä vielä tähän aikaan, mutta yleensä olen kuitenkin jo valmistautumassa yöpuulle. Nyt tuntuu, että voisin valvoa vielä monta tuntia. Voi pöh.

Aamulla on herätys yhdeksältä, sillä puoli yhdeltätoista alkaa itsepuolustuskurssin viimeinen kokoontuminen. Kurssin aikana olen saanut lukemattomia mustelmia, turvonneen ja mustuneen nenän, auenneet kyynärpäät, järkyttävän kipeän jalkapöydän ja viikon verran vihoitelleen selän, kun vastustaja heitti tantereeseen. Loppu kuitenkin häämöttää ja alan elätellä toivoa sen suhteen, että selviän kurssista hengissä. Pidin edellisessä blogissa palopuheen itsepuolustuskurssin hyödyllisyydestä, ja allekirjoitan sanani edelleen täysin. Arvostakaa itseänne ja rakkaimpianne sen verran, että osallistutte vastaavalle kurssille missäpäin maailmaa sitten asuttekaan. Tamperelaisille voin lämpimästi suositella Black Eagle Taekwon-Do -seuran opetusta. Opettajamme on ollut Thierry Meyour, joka ainakin oman vaikutelmani perusteella on todella pätevä tyyppi. Hän on opettanut meitä löytämään eläimen sisältämme ja pääsemään eroon kahleista, jotka voivat tositilanteessa koitua kohtaloksemme. Tarkoitan siis niitä lamauttavia tunteita "apua tuo löi minua, sattuu, enkä pysty tekemään mitään" tai "enhän minä ikinä voi satuttaa toista ihmistä". Ihan oikeasti. Jos joku käy minun kimppuuni, minulla on täysi oikeus täräyttää tyypiltä nenä poskelle. Opettajamme sanoi loistavasti: "Jos se mies haastaa teidät sen jälkeen oikeuteen, että mursitte hänen nenänsä, olkaa iloisia. Silloin tiedätte, että onnistuitte tuottamaan tarpeeksi kipua."

Aina ei riitä, että on kiltti toisille. On ihmisiä, jotka yksinkertaisesti haluavat pahaa. Silloin on oltava valmis taistelemaan vastaan.

~*~

Sitten NaNoWriMo-uutisia. Loppulaskenta on alkanut, sillä minulla on tällä hetkellä koossa 45 011 sanaa. Ihan hullua! Aikaa on vielä viisi päivää ja minulta puuttuu enää vajaat viisituhatta sanaa. Tosin tällä hetkellä tuntuu, että kirja tulee jatkumaan vielä tuon viidenkymmenen tonnin jälkeenkin. Mutta olen tosi iloinen! Kun marraskuu alkoi, olo oli vähän epämääräinen, että mitähän tästäkin projektista tulee. Päätin kuitenkin antaa mennä, ja niin se tarina vain on edennyt ja välillä kirjoittanut itse itseään. Olen kiintynyt tarinani henkilöihin, ja tuntuu kamalalta, kun tiedän, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan, sillä se tulee murskaamaan päähenkilöiden onnen. Olen kaavaillut tarinalle ainakin kaksi jatko-osaa, jotka tulen ehkä kirjoittamaan seuraavien NaNoWriMojen aikana. Hii!