(Kuula)kuulumisia

[Musiikki: Tori Amos - From the Choirgirl Hotel]

Joululoma lähestyy pikkuhiljaa, ja on sitä odotettukin. Keskiviikkona on kirjanpidon ja torstaina matematiikan tentti. Niistä kun vielä selviän, niin en kyllä tee vajaaseen kolmeen viikkoon yhtään mitään kouluun liittyvää vaan makaan ketarat ojossa sohvalla ja katson digi-boksilta kaikki ne miljoonat tv-ohjelmat, joita en ole koko syksynä ehtinyt katsoa.

Tämän viikon lauantaina on Nokialla kahvakuulakisat, joihin menen nostamaan suunnitelmien mukaisesti minäkin. Tiedossa on biathlon 12-kiloisella. Treeneissä tempausennätys kymmeneltä minuutilta on ollut 185 toistoa ja työnnössä 153 toistoa. Että niitä lähdetään ainakin tavoittelemaan. Ensi vuonna onkin sitten tiedossa ihan uudet kuviot. Valmentaja ainakin totesi, että 12-kiloiseen ei enää kosketa. Itseäni kiehtoo OALC 20-kiloisella, että sitä kohti ehkä sitten. Joka tapauksessa 12-kiloinen on auttamatta käymässä liian kevyeksi, vaikkakin tänä syksynä sillä treenaaminen oli enemmän kuin tarkoituksenmukaista. Tempauksen tekniikkani on ollut niin hanurista, että sitä oli pakko lähteä rakentamaan käytännössä ihan tyhjästä, ja siihen oli järkevintä ottaa 12-kiloinen. Kämmennahat ovat repeilleet tasaisin väliajoin, mutta itse asiassa vähemmän kuin etukäteen pelkäsin. Eipä sillä, magnesiumia on edelleen törsättävä kahvaan ja käsiin puoli kiloa, että selviän pitkistä tempaussarjoista vuotamatta kuiviin.

Parisen viikkoa sitten tehtiin kuulatunnilla WKC-kuntotesti. Teimme saman testin viimeksi toukokuussa, jossa minulla oli täysin vääränkokoiset kuulat vähän joka lajissa. Tällä kertaa hioinkin taktiikat tarkkaan ja paransin puolen vuoden takaista tulosta noin 200 pisteellä.

Lyhykäisyydessään WKC-testissä on kyse tästä: 5 lajia, kutakin 6 minuuttia, vapaat kädenvaihdot, välissä 5 minuutin tauot.

Kullekin lajille on määrätty maksimitahti, jonka ylittämistä toistoista ei saa pisteitä. Esimerkiksi rinnallevedossa maksimitahti on 20 toistoa minuutissa. Pisteet lasketaan kuulakoon mukaan. Esimerkiksi 12 kilon kuula antaa kertoimen 1,5, 16-kiloinen kertoimen 2, 20-kiloinen kertoimen 2,5 ja niin edelleen.

Oma strategiani oli valita rinnallevetoon iso kuula ja kerätä siitä hyvät pisteet. Muihin lajeihin valitsin 12-kiloisen, jolla pyrin tekemään maksimitahtia. Näin siinä sitten kävi:

1. Rinnalleveto / 20 kg / 120 toistoa / 300 pistettä
2. Rinnalleveto + punnerrus / 12 kg / 60 toistoa / 90 pistettä
3. Työntö / 12 kg / 112 toistoa / 168 pistettä
4. Tempaus / 12 kg / 120 toistoa / 180 pistettä
5. Vauhtipunnerrus / 12 kg / 120 toistoa / 180 pistettä

Yhteensä pisteitä kertyi 918. Kannattaa huomioida, että virallisesti tempaus kai tulisi tehdä puolitempauksena eli tuoda kuula yläräkistä rinnan kautta alas, jolloin maksimitahdiksi on määritelty 18 toistoa minuutissa. Me teimme lajin kuitenkin tempauksena ja maksimitahdilla 20 toistoa minuutissa. Pistesaldollani ylsin extreme-tasolle, hurraa! Tasot ja niihin tarvittavat pisteet voi käydä kurkkaamassa täältä. Hieman kyllä tulosta nakertaa se, että puolitempauksen määrittämällä maksimitahdilla pisteeni putoaisivat 900:aan ja pisteen päähän extremestä, mutta seuraavalla kerralla pitää sitten tuo yksi piste noukkia jostain, niin olen virallisestikin extreme, heh.

Tästä tuli nyt näköjään kuulapainotteinen postaus, mutta joka tapauksessa piti sanomani, että hengissä ollaan ja vähintäänkin paksusti voidaan!

Päivittelyä

Kuukausi vierähti, eikä minulla ollut oikein mitään sanottavaa. Nyt minulla olisi vaikka mitä kerrottavaa, mutten tiedä, mistä aloittaa.

Aloitetaan terveydestä. Koko syksyn ylläni roikkunut musta pilvi väistyi lopulta joulukuun alussa ja on pysynyt poissa. Uskoni seleeniteoriaan pitää pintansa: oloni on ollut tasaisen hyvä siitä lähtien, kun aloin parapähkinöitä popsia. Toki hermoilen ja pimahtelen milloin mistäkin, mutta se nyt kuuluu asiaan. Alan pikkuhiljaa luottaa siihen, että se heltymätön väsymys ja alakulo on ihan oikeasti taaksejäänyttä elämää.

Paino oli viime keskiviikkona 80,6 kilogrammaa. Olen tyytyväinen. Helmikuussa vaikutti siltä, että paino oli lähtenyt nousuun, mutta se päättikin sitten palata takaisin lähemmäs kasikymppiä. En tällä hetkellä saa kiinni laihdutusmoodista. Annan tilanteen edetä omalla painollaan, mutta pidän kiinni keskiviikkopunnituksista, joilla pyrin kontrolloimaan sitä, ettei kiloja ala kertyä. Toisaalta kroppa kyllä kertoo, mihin suuntaan ollaan kulloinkin menossa. Tällä hetkellä se vaikuttaa tyytyväiseltä saamaansa ruoan määrään ja laatuun verrattuna liikkumisiini. Ja minä olen tyytyväinen kroppaani. Neljä ja puoli vuotta kestänyt matkani kohti terveempää ja tasapainoisempaa elämää on kuljettanut minut pisteeseen, jossa en enää millään muotoa pidä itseäni lihavana. Olkoonkin, että painoni on painoindeksin mukaan lievän ylipainon puolella. Se ei estä minua rakastamasta itseäni ja kehoani. Kehoni on antanut minulle menneiden vuosien aikana niin hienoja hetkiä ja opettanut minua kurottamaan mieleni asettamien rajojen yli, etten yksinkertaisesti voi olla siihen pettynyt.

Ja koska kehoni mahdollisuudet ovat rajattomat, olen pitänyt kiinni ahkerasta liikkumisesta. Alkuvuoden saldo on HeiaHeian tilastojen mukaan:

- 42 tuntia ja 240 kilometriä kävelyä

- 32 tuntia joogaa

- 24 tuntia kahvakuulan nostamista

- 6 tuntia ratsastusta

- 2 tuntia ja 15 kilometriä lenkkeilyä

- 9 punnerrustreeniä

- 3 voimapyörätreeniä (tätä pitäisi parantaa)

Tarkkaavaisimmat ehkä huomaavat, että olen käynyt juoksemassa. Ensimmäisen lenkkini tein kaksi viikkoa sitten kaavalla 1 min juoksua ja 2 min kävelyä, jota sitten toistin 20 kertaa. Polvi tykkäsi kyttyrää, mikä oli odotettavissa. Ennen lenkkiä olin ounastellut sen kipeytyvän 80 prosentin todennäköisyydellä, mutta asfaltin paljastuminen ja kevään tuoksu ilmassa suorastaan pakottivat juoksemaan. Annoin polven pitää mykkäkoulua parisen viikkoa, kunnes se lopulta leppyi. Viime lauantaina sitten päätin yrittää uudestaan, ja sillä kertaa juoksin kaavalla 2 min juoksua ja 3 min kävelyä kymmenen kertaa. Lenkistä on kulunut kaksi vuorokautta, ja polvi tuntuu itse asiassa aika hyvältä. Toivo edes jonkinlaisesta juoksuharrastuksesta elää, joskin olen tottunut kahden vuoden aikana niin moniin pettymyksiin, etten jaksa enää turhaan stressata. Joko pystyn juoksemaan tai sitten en. Onneksi olen löytänyt lajin rinnalle muitakin vaihtoehtoja.

Kuten kahvakuulaurheilun. Kuulat nousevat edelleen, ja pyrin käymään treeneissä kolmesti viikossa. Tuntuu, että kehitystä on alkanut tapahtua. Tekniikka on kehittynyt vaikka se aina ajoittain onkin suoraan perämetsästä. Voimaakin on tullut lisää. Viime torstaina tehtiin voimatreeninä kahden kuulan long cycleä (eli rinnallevetoa ja työntöä) raskailla painoilla. Uskalsin kerran kokeilla 18 kilon kuulia, ja ne peijakkaathan nousivat ilmaan. Huhhei.

Voimaa pyrin lisäämään myös punnertamalla. Ojentajatreenit jatkuvat punnerrushaasteen muodossa. Kipeää tekee ja raskasta on, mutta samalla punnertaminen tuntuu järkyttävän hyvältä. Olen jymähtänyt tällä kertaa jo kakkosviikkoon, mutta ei se haittaa. Vaikka treenaisin tuota viikkoa koko loppuelämäni, siinä on vissi ero, teenkö viikon aikana 80 vai 0 ojentajapunnerrusta. Terveisin: "Täältä tullaan kiinteät käsivarret ja messevät muskelit".

Ratsastamassa en ole käynyt reiluun kuukauteen. Meillä kävi Hakkisen kanssa maastossa pieni tilanne, joka olisi voinut päättyä huonosti. Mitään ei onneksi sattunut kellekään, mutta mieleeni kohosi sen verran ikäviä kauhukuvia, että päätin ottaa aikalisän ratsastuksesta. Aika näyttää, jatkanko Hakkisen vuokrausta, mutta tällä hetkellä tuntuu paremmalta vaihtoehdolta olla nousematta sen satulaan.

Joogannut olen käytännössä päivittäin. Namaste jooga -jaksoista on tullut osa arkirutiiniani. Selkä pysyy sen avulla jollain lailla kuosissa, ja samalla pääsee mielikin vähän huilaamaan. Odottelen kyllä innokkaana lähestyvää kesää, josko Om Yoga tarjoaisi mahdollisuuden kesäkorttiin, joka minulla viimekin kesänä oli. Sillä siis sai joogata rajattomasti kolme kuukautta kahden kuukauden hinnalla. Freelancer-kääntäjän rahatilanne nyt on aina vähän niin ja näin, mutta investointi joogaan nousee kyllä tärkeysjärjestyksessä ensimmäisten joukkoon.

Työasioista puheen ollen. Päätin lähteä ensi syksynä opiskelemaan liiketaloutta. Käännösalaa riivaa suohon poljetut työehdot, surkea palkkaus ja olematon arvostus. Aion opiskella rinnalle toisen tutkinnon, joka toivottavasti takaa minulle säännöllisemmän elannon. Rakastan kääntämistä, ja se on sitä, mitä todella haluan ammatikseni tehdä, mutta joskus on pakko myöntää, että kutsumus ei aina elätä. Nyt kun minulla on pitkän lamaannuskauden jälkeen energiaa edes ajatella opiskelemista, aion tarttua toimeen.

Näillä eväillä eteenpäin.

Miehistä

Matkustin sunnuntaina tänne Pohjois-Karjalaan viettämään joulua. Valkoinen joulu jäi saamatta, mutta jäätä löytyy sitäkin enemmän. Killerikeleistä huolimatta olen kävellyt neljän päivän aikana 32 kilometriä ja aion tulevina päivinä kävellä vielä lisää. Tuntuu hyvältä kävellä. Tuntuu hyvältä syödä. Tuntuu hyvältä, kun tuntuu taas hyvältä.

Olen alkanut pikkuhiljaa tajuamaan, miten huonossa kunnossa olin ollut jo todella pitkän aikaa. Yhtään liioittelematta minusta tuntuu nyt kuin joku olisi taikonut minut hetkessä terveeksi. Kaikki ne lamaannuttavat ja arkea varjostaneet oireet ovat kadonneet. En edes tajunnut, miten paljon niistä kärsin, vasta kuin nyt kun oloni on normaali ja kontrasti viime kuukausien koomaan näyttäytyy niin järjettömän valtavana, että ihan itkettää. En oikeasti kykene muistamaan, milloin minusta olisi viimeksi tuntunut normaalilta. Se taas puolestaan viittaa siihen, että oireeni hiipivät elämääni kuin varkain jo kauan sitten, niin että turruin siihen turtuneisuuden tunteeseen enkä tajunnut voivani huonosti ennen kuin oireet olivat niin vahvat, etten voinut olla niitä huomaamatta.

On kuin olisin herännyt elämään: "Ai tältäkö tän touhun pitäisi tuntua? Vitsi, miten siistiä olla hengissä!"

Ihan mahtavaa.

Mutta ei elämää ilman kriisejä. Kun kroppa alkoi taas jyllätä, minulla oli taas energiaa ajatella miehiä, ja siitähän ei koskaan hyvä seuraa. Tutustuin yhteen kivaan tyyppiin ja käytiin treffeillä ja sovittiin uudet treffit. Mutta sitten tämä häiskä ilmoitti törmänneensä exäänsä, ja meidän hommamme tyssäsi siihen. Märehdin ja murehdin pari päivää ja olin varma, että siinä meni viimeinen mahdollisuuteni parisuhteeseen tässä elämässä. Kriisi huipentui jopa siihen pisteeseen, että minun oli pakko kaivaa kirjahyllystä Erlend Loen Supernaiivi. Silloin eksistentiaalinen kurimukseni on oikeasti syvää luokkaa, jos minun on turvauduttava kyseiseen opukseen. No, nyt olen päässyt yli tästä infernaalisesta mieskriisistä ja suhtaudun taas positiivisesti tulevaisuuteen ja siihen, etten välttämättä vietä loppuelämääni sinkkuna.

Mutta sitä minä vaan ihmettelen, että millaiset välit ihmisillä on yleensä exiinsä. Itse jos näen jonkun entisen poikaystävän vaikka kadulla, niin lähinnä tekee mieli juosta karkuun. Kertooko se sitten siitä, että minulla on ollut paskoja poikaystäviä, vai mistä, mutta ei minulla kyllä ole minkäänlaisia intressejä palata yhteen heidän kanssaan.

No, nyt syntyisi näköjään taas jännittävää tekstiä, mutta telkkarista alkaa Winter's Bone just nyt, joten palataan taas seuraavan kriisin merkeissä.

Hyviä ja outoja oloja

[Musiikki: Lifehouse - Almeria]

Olen tällä viikolla voinut paremmin. Olen ollut vähän iloisempi ja energisempi kuin menneinä viikkoina ja kuukausina. Olen saanut itseni sängystä ylös jopa ennen puoltapäivää, mikä ihan oikeasti tällä hetkellä minun kohdallani on edistysaskel. Käännöstöiden tekeminen on ollut ihan mukavaa ja olen onnistunut tuottamaan hyvää ja elävää kieltä. Töiden lisäksi olen saanut kirjoitettua NaNo-tarinaanikin.

Keho sen sijaan tuntuu käyvän yhtä puoliteholla kuin ennenkin. Koko ajan paleltaa, vaikka kotonani on sisälämpötila 22-23 astetta. Nukkuessa on pakko yöpaidan lisäksi pitää pitkiä kalsareita ja villasukkia. Kylkeen käpertyvä kissa on mieluisa lisälämmitin. Rasitus nostattaa välillä rinta-alaan kummallisen tunteen ja tulee tarve vetää syvään henkeä. Paino on tällä hetkellä 82,3 kilogrammaa, mikä on sinällään ihan ok, sillä se on nyt jymähtänyt tuohon 82-83 kilon välimaastoon eikä ole jatkanut kohoamistaan.

Välillä olen miettinyt, onko kahvakuulatunneilla käynti tällä hetkellä paras ratkaisu, sillä tunnit saattavat välillä olla tosi rankkoja. Mutta toisaalta minulle tulee tunneista aina voimakas olo, veri alkaa kiertää ja on ihana käydä tunnin jälkeen suihkussa, kun ei palella. Lisäksi kahvakuulailu tekee henkisesti tosi hyvää: olen tuntien jälkeen iloinen ja positiivinen. Tuntuu hyvältä onnistua ja tuntea kehittyvänsä. Esimerkiksi tiistain tunnilla tein työntöä 20 kilon kuulalla varsin mallikkaasti! Keväällä sain työnnöllä 20-kiloisen ilmaan kerran oikealla kädellä ja vasemmalla en kertaakaan. Nyt kuitenkin tein monta useamman toiston sarjaa sekä oikealla että vasemmalla. Ihan huippua.

Maanantaina pääsen lopultakin verikokeisiin. Jännittää tosi paljon, mitä niistä selviää vai selviääkö mitään. Yksi asia on kuitenkin saletti: kohonnut verenpaine on pakko jotenkin saada aisoihin. Tilasin Amazonista itselleni verenpainemittarin, jonka pitäisi tulla ensi viikolla. Lääkäri kehotti seuraamaan pari viikkoa verenpainetta ja varaamaan uuden ajan, jos paineet eivät ala asettua. Uskon, että kohonnut verenpaine on kohdallani nyt joko oire jostakin muusta sairaudesta tai sitten isältäni saama sukurasite on päättänyt räjähtää kukkaan. Jospa verikokeiden jälkeen olisin viisaampi.

Loppuun vielä viime viikon liikuntakooste. Näitä näköjään tulee nyt vähän satunnaisesti, mutta ei kai tuohon kukaan kuole.

maanantai

jooga, 25 min

tiistai

jooga, 25 min

4,2 km kävely, 45 min

kahvakuula, 1 h

keskiviikko

10,8 km pyöräily, 50 min

ratsastus, 1 h 50 min

torstai

4,2 km kävely, 50 min

kahvakuula, 1 h

perjantai

jooga, 25 min x 2

4,5 km kävely, 50 min

kahvakuula, 1 h

lauantai

jooga, 25 min

4,2 km kävely, 50 min

kahvakuula, 10 min

sunnuntai

jooga, 25 min

7,0 km kävely, 1:13:20

Perinteistä poiketen kävin ratsastamassa keskiviikkona. Hakkisen omistaja oli sopinut itselleen perjantaiksi valmennustunnin (koska mikään muu päivä ei valmentajalle ollut käynyt), joten hän pyysi, voisinko käydä ratsastamassa joku toinen päivä. Keskiviikko passasi varsin hyvin, kun perjantai-iltana joka tapauksessa oli kahvakuulailua. Lisäksi keskiviikkona pääsin vielä kelien puolesta käymään tallilla pyörällä. Huomenna varmaan pitää mennä kävellen, sillä en todellakaan pyöräile liukkailla keleillä. Viime vuonna yritin ja huonostihan siinä kävi. Joka tapauksessa kävin Hakin kanssa pitkän maastolenkin. Oli kivaa! Aletaan Hakin kanssa päästä pikkuhiljaa sinuiksi. Se on aika mukava hevonen.

Liikkeessä

[Musiikki: Ellie Goulding - Halcyon]

Olo on taas parempi. Olin viime viikonlopun jälkeen tosi pahasti pois tolaltani, mutta nyt olen enemmän oma itseni. Tuntuu, että menen herkästi rikki, mutta toisaalta saan koottua itseni takaisin kasaan, kunhan vain saan olla omassa rauhassa ja keskittyä hyviin asioihin ja omaan hyvinvointiin.

Yksi tärkeä selviytymiskeinoni on pysyä liikkeessä, ja tällä tarkoitan kaikkia mahdollisia arkirutiineja. Olen tehnyt töitä sen minkä jaksan ja deadlinet antavat myöden. Lisäksi olen pakottanut itseni ulos ovesta ja käynyt joogassa ja kahvakuulassa. Se on kannattanut. Niistä on tullut parempi mieli. Eilen kahvakuulatunnilla tehtiin paljon kahden käden etuheilautuksia. Testasin ensin 20 kilon kuulaa ja sitten vielä 24 kilon. Hyvin jaksoin. Noiden tuntien ihan paras puoli on se, että treenit ovat joka kerta erilaiset ja tarjolla on eri kokoisia kuulia, eli siellä tulee herkemmin haastettua itsensä kuin jos hommaisin itselleni omat kuulat (eli käytännössä 12- ja 16-kiloiset) ja treenaisin kotona. Heinäkuun alussa kirpaisi maksaa puolen vuoden kuulatunneista 175 euroa, mutta jo nyt tuntuu, että kyllä kannatti.

Joogassa olen käynyt kaikkina muina päivinä paitsi torstaina. Kesäkortti on voimassa vielä reilut kolme viikkoa. Mietityttää jo valmiiksi, mitä sitten teen. Tuo kesäkortti (jolla siis olen voinut käydä rajattomasti joogatunneilla) on ollut tänä kesänä oikea pelastus. Mielessäni on pyörinyt todella paljon murheita mutta toisaalta myös ilonaiheita, ja joogasta olen saanut tasapainoa ja perspektiiviä aina kun mieleni on käynyt ylikierroksilla niin hyvässä kuin pahassa. Eikä pidä unohtaa, että selkäni on ajoittaisia kiukutteluja lukuun ottamatta pysynyt hyvässä kunnossa.

Kohta on elokuu ja se hämmentää. Mihin kesä- ja heinäkuu oikein katosivat? Onneksi sää on yhä kesäinen. Tänään oli sen verran lämmin keli, että kävin pitkästä aikaa lämpöjoogassa. En siis viitsi kylmällä ilmalla mennä noille lämpötunneille, sillä ei ole kiva ensin hikoilla kuin saunassa ja sitten pyöräillä viluisena kotiin vajaa kymmenen kilometriä. Sinänsä lämpöjooga ei tunnu vieläkään omalta jutulta, mutta oli siellä kiva taas vaihteeksi käydä.

Ohessa vielä viime viikon liikunnat, vaikka taitaahan tuo nykyinenkin jo kohta ohi olla.

maanantai
jooga, 25 min
integral yoga, 1 h 30 min
19,2 km pyöräily, 1:07:00

tiistai
jooga, 25 min
yin-jooga, 1 h 15 min
19,2 km pyöräily, 1:16:30

keskiviikko
jooga, 25 min

torstai
jooga, 25 min
4,2 km kävely, 45 min
kahvakuula, 1 h

perjantai
jooga, 25 min
lempeä hathajooga, 1 h
19,2 km pyöräily, 1:17:00

lauantai
jooga, 25 min
40,3 km pyöräily, 2:22:30

sunnuntai
kundaliinijooga, 1 h 30 min
19,2 km pyöräily, 1:13:20

Paino on kysymysmerkki, sillä ensin vaakani oli lainassa pari viikoa ja sitten kun sain sen takaisin, siitä loppuivat heti paristot. Tosin ehkä vaa'an viesti LO tarkoitti "lihonut oot". Yritän hommata paristot mahdollisimman pian, sillä olen hyvinkin saattanut hieman pulskistua, ja viikkopunnitusten väliin jääminen ei millään lailla edesauta kontrollia. Onneksi liikunta on tosi vahvasti arjessa mukana. Viimekin viikolla tuli joogailun ohessa pyöräiltyä noin 120 kilometriä, ja tällä viikolla saldo on vähintään yhtä paljon.

Löytyneet tolpat (+ liikuntaviikko 11)

[Musiikki: Damien Rice - O]

Kävin tänään käppäilemässä 5 kilometriä. Keli nyt oli ihan ahterista, mutta kroppa tuntui hyvältä. Jalat olivat jaksavat. Pelkäsin, että kylmä ilma ja viima sattuisivat kurkkuun, mutta eivät ne oikeastaan. Lisäksi punnersin. Viime viikon punnerukset jäivät yhteen kertaan, joten jatkoin siitä mihin jäin eli tällä viikolla punnerran päivittäin 28 kertaa. Aluksi meinasin tehdä toistot kahdessa erässä, mutta päätin sitten yrittää tehdä kaikki putkeen, ja irtosivathan ne sieltä, vaikka kroppa vähän kakoi vastaan. Ja huomenna olen todellakin menossa kahvakuulatunnille! Haa. Tuntuu, että nuo punnerrukset ja kävelylenkki jotenkin tyrkkäsivät kropan tolpilleen, sillä olo on nyt parempi kuin aamulla, käytännössä normaali, jos räkänokkaa ei lasketa.

Vanha ja uskollinen mp3-soittimeni (Creative Zen) muuten sekosi kävelylenkillä. Siitä pimeni näyttö, ja se rupesi pihisemään. Eikä kelvoton suostunut sammumaan! Ole sitten mokoma, tuumin ja tungin kuulokkeet taskuun. Kotona osoitin taas käsittämättömiä insinöörin skillzejä ja tyrkkäsin neulalla reset-namiskaa, ja laitoshan tokeni. Sillä lailla.

Ohessa vielä viime viikon liikunnat, joita nyt ei kauheasti ole:

maanantai

28 punnerrusta

tiistai

4,2 km kävely, 45 min

kahvakuula, 1 h

ke-su

sairastamista