Kilometrikisa 2013

[Musiikki: Sigur Rós - ( )]

Viime vuonna osallistuin ekaa kertaa Kilometrikisaan, jossa kaikessa yksinkertaisuudessaan on tarkoitus ajaa polkupyörällä. Kisa kestää toukokuun alusta syyskuun loppuun. Viime vuonna ajoin kisan aikana 2106 kilometriä.

Ja tänä vuonna uudestaan! Outi pisti jälleen pystyyn 24PolkeePolkee-joukkueen ja siellä sitä poljetaan. Jos osallistuminen kiinnostaa, niin käy heittämässä Outille viestiä. Joukkueeseen pääsyn edellytyksenä on, että nousee pyörän satulaan edes kerran, heh.

Pyöräilen tällä hetkellä uskollisella Tukaanilla. Hirmu sai uuden omistajan ja taittaa nyt hirmuisia kilometrejä Kuopiossa. Entinen miesystävä ja nykyinen ystävämies on edelleen aikeissa koota minulle uuden pyörän (jonka piti olla valmis viime kesänä, kröhöm), mutta koska sen kokoamisessa on vähän suunnitelmat vuoden aikana muuttuneet, siitä puuttuu edelleen osia. Arvio on, että saan pyörän parin viikon sisällä. Tosin kokemus osoittaa, että mitä vain voi tapahtua, kun on tästä pyöräprojektista kyse.

Mutta toistaiseksi ajelen siis Tukaanilla. Huumorintaju on välillä koetuksella, sillä siinä pyörässä ei toimi kitkatta oikein mikään! Takavaihtaja pyrkii vaihtamaan vaihteita omin luvin, takajarru huutaa kuin susi, ja pyörä painaa edelleen tonnin. No, pitää edelleen ajatella positiivisesti, että kasvaapahan kunto. Pelkäsin muuten, että Hervantaan nousu tuntuisi nyt keväällä taas yhtä pahalta kuin viime vuonna tähän aikaan. Että talvi olisi ikään kuin nollannut tilanteen ja reisilihakset. Vaan haa! Nousuhan sujui kuin vanhalta tekijältä. Ja hyvä niin. Sillä jos sattuu asumaan Hervannassa ja täältä joskus pyörällä poistumaan, se tietää automaattisesti paluuta ylämäkeen. Haastetta kaipaava voi kiertää Lukonojanmäen kautta, joka saa kovimmankin kuntoilijan nöyrtymään. Itse yleensä seuraan Hervannan valtaväylää, jossa nousu jakaantuu useammalle kilometrille. Tietysti aina voi keskustasta palatessa kiertää Sääksjärven kautta, jolloin nousua ei oikeastaan huomaa, mutta siinä saakin sitten lenkille reippaan mittaisen (öö, 10 kilometriä?) lisälenkuran.

Liikuntaviikko 39, Kilometrikisan päätös sekä keskiviikkopaino

[Musiikki: Tori Amos - Gold Dust] 
 

maanantai

90 punnerrusta (vko 5 - pv 1: 17 - 19 - 15 - 15 - 24)

50 kevennettyä punnerrusta

5,1 km sauvakävely, 50:19

tiistai

4,0 km kävely, 45 min

1750 m uinti, 1 h 10 min

keskiviikko

vapaa

torstai

voimapyörä, 4 x 15

5,1 km sauvakävely, 50:40

perjantai

101 punnerrusta (vko 5 - pv 2: 10 - 10 - 13 - 13 - 10 - 10 - 9 - 26)

50 kevennettyä punnerrusta

10,8 km pyöräily, 40 min

ratsastus, 1 h 30 min

lauantai

20,3 km pyöräily, 1:13:11

itämainen tanssi, 1 h 45 min

sunnuntai

47,8 km pyöräily, 2:20:05

Löllöttelyviikon jälkeen palasin liikunta-arkeen. Ensimmäisenä otin käsittelyvuoroon vanhan kunnon punnerrusohjelman, jonka vitosviikosta on muodostunut minulle jonkinlainen koti. Tuntuu, etten vain kehity, jotta pystyisin siirtymään kutosviikolle. Mutta toisaalta tuota vitosviikkoa on ihan ok tehdä, sillä se on tarpeeksi rankka, että todellakin tuntee tekevänsä jotakin, muttei liian raskas, että siitä ei selviäisi.

Alkuviikko pisti punnerruksineen, sauvakävelyineen ja uinteineen yläkropan tutisemaan. Hyvä! Vaikka tuo punnerrusohjelma on aika hirveä, huomaan kerta toisensa jälkeen palaavani sen pariin. Rakastan sitä, mitä se on tehnyt yläkropalleni. Ihan mahtia, kun on voimaa.

Lauantaina oli viides ja viimeinen kerta itämaista tanssia. Kyllä se niin vain on, että ei se ehkä minun lajini ollut, vaikka omalla tavallaan olikin hauskaa. Tavoitteeni oli löytää jonkinlaista sulokkuutta ja viehkeyttä tähän jykevärakenteiseen ja kilometrin mittaiseen kroppaani. En tosin ole ihan varma, toteutuiko se tavoite... lol. Olin askeleiden ja liikkeiden kanssa välillä niin hukassa, että jäi sulokkuuteen keskittyminen vähän kakkoseksi. Kiva oli kuitenkin kokeilla uutta lajia.

Sunnuntaihin huipentui puolestaan viisi kuukautta kestänyt Kilometrikisa. Sunnuntaina oli ihan pakko käydä vielä ajamassa vajaan 50 kilsan lenkki, jotta sain rikottua 2100 kilometrin rajan. Lopullinen saldoni oli siis 2106 kilometriä.

Alun perinhän asetin tavoitteeksi 3000 kilometriä, joka olikin ihan realistinen tavoite. Vielä puolivälissä kisaa olin tavoitteessani tiukasti kiinni, kun heinäkuussa oli aikataulun mukaisesti jo koossa puolet koko savotasta. Mutta sitten polvi ärhäköityi, ja oli pakko niellä taas yksi pettymys ja pienentää kilometritavoitetta. Eipä sillä, 2000 kilometrin rikkominen on mainio saavutus ihmiselle, joka ei ole oikein koskaan tykännyt pyöräilystä. Ja joo, kyllähän tässä menneen puolen vuoden aikana on ollut kipeänä milloin perse ja milloin selkä ja milloin on kadonnut oikean käden pikkurillistä ja nimettömästä tunto ja... Mutta taisin minä tykästyä pyöräilyyn ja opin jopa ripauksen Hirmu-asennetta. Joskin tuo polkupyörä on edelleen aika paljon hirmumpi kuin minä.

(Huom. Hirmunhan oli tarkoitus olla tilapäispyörä, sillä miesystävällä oli projekti koota meille osista uudet pyörät. No, minun pyörästäni ei puutu vissiin enää kuin sellaiset pikkujutut kuin satula ja takavaihtaja. Jospa sillä sitten ensi kesänä pääsisi ajamaan!)

Viime viikolla tuskailin painolukemasta, ja ilmeisesti ounasteluni turvotusten vaikutuksista pitivät paikkansa, sillä tämän keskiviikon vaakatulos oli 80,3 kiloa (BMI 25,6) eli 900 grammaa laskua viime viikosta. Kolmen kilon kevennykseni tosin edelleen odottaa parempia päiviä, mutta askel kerrallaan.

Mökkiloma 22.7.-5.8.2012

[Musiikki: Vanessa Carlton - Rabbits on the Run]

Odotin kesää niin kauan, että huomasin syksyn saapuneen.

Olen vihainen säälle. Grr. Olen parina yönä (ja päivänä) joutunut pitämään makuuhuoneen ikkunan sekä parvekkeen oven kiinni, kun on niin peijakkaan kylmä! Ja vetämään villasukat jalkaan. Mikä kesä tää tämmönen oli? Ihan hanurista. En tykkää mistään 30 asteen helteistä, mutta olisi se sää välillä voinut yli kahdenkympinkin kivuta. Tai sitten se kapusi, mutten älynnyt.

Syksy vähän jänskättää, sillä tuntuu, että en ehtinyt lainkaan saamaan kesästä energiaa. Loka- ja marraskuu ovat minulle aina vaikeita. Jos sen syksyn on jo nyt pakko hyökyä päälle, niin voisi saman tien tulla lumet maahan. Pääsisi hiihtämään. Suolijärveäkin on paljon kivempi kiertää hiihtäen kuin juosten.

Onneksi on muistoja, tältäkin kesältä.

Olin siis miesystävän ja tämän Israelissa asuvan siskon ja miehen kanssa mökillä Puumalassa. Jälkimmäinen parivaljakko vietti siellä yhden viikon, minkä jälkeen minä ja miesystävä jäimme kökkimään mökille vielä toiseksi viikoksi.

Mökki oli pienehkö (44 neliötä) ja koostui tupakeittiöstä sekä pienestä makuusopesta. Saunaan pääsi verannan kautta. Ulkona oli vielä erikseen grillikota, huussi sekä aitta.

Mökki ja jotain kalsareita kuivumassa

 

Grillikota

Huussi

Ranta ja osittain upoksissa oleva laituri

Järveen kellahtanut vene

Kesän kimallus

Kuten osasta kuvia voi päätellä, vesi oli normaalia korkeammalla. Mökkiä vuokrannut jäppinen taisi jotain puhua metristä. Yritimme viimeisinä päivinä nostaa kahteen pekkaan tuota uponnutta venettä rannalle, ja vaikka saimme sitä jonkin verran hinattua ylös vedestä, järveen se lopulta jäi. Kiitokseksi sain pari komeaa paarman pistoa: yhden reiteeni ja toisen suoraan oikeaan kankkuuni. Upeeta.

Kalpea reisi ja punainen purema.
(Sori, perseestä ei ole kuvaa.)

Asuin opiskeluaikoina Savonlinnassa, ja kaipaan sinne tasaisin väliajoin. Viihdyn Tampereellakin, mutta jokin Savonlinnan avaruudessa jätti minuun lähtemättömän jälkensä. Rakastan vettä ja järviä. Sitä vapautta ja näkyvyyttä. On täällä Tampereellakin tietysti järviä, ja minun ei tarvitse ottaa kuin pari askelta ja olen keskellä metsää. Eli luontoa on. Mutta siinäpä se. Osa ihmisistä on metsäihmisiä. Minä olen järvi-ihminen. Ehkä se johtuu siitä, että 19 vuotta asuin Pielisen kupeessa ja 6 vuotta Saimaan rannoilla. Järvissä on tilaa. Metsät nousevat ympärille korkeina. Tarvitsen tilaa hengittää.

"Tänne minä vielä jonain päivänä muutan takaisin."

Satamassa oli hevonenkin

Siksi oli ihanaa päästä käymään Savonlinnassa, jossa pyörähdimme pariin otteeseen. Ensimmäisellä reissulla kävimme ihmettelemässä Olavinlinnaa. On se aika kivinen jätti.

Toisella Savonlinna-visiitillä kävimme miesystävän kanssa Sulosaaressa. Se on ihana paikka aivan keskustan kupeessa, mutta jossa tuntee sukeltavansa aivan toiseen maailmaan. Jos joku teistä ikinä käy Savonlinnassa, käykää Sulosaaressa. Sinne pääsee Kasinonsaarilta, jotka ovat siis aivan kauppatorin ja junapysäkin vieressä. Etsikää valkoinen silta, ja olette perillä.

Kuten aiemmissa postauksissa olen tuskaillut, mökillä söin kuin mikäkin. Mutta tuli siellä liikuttuakin. Uiminen jäi päivittäiseen kastautumiseen ja tukan pesemiseen järvessä, sillä vesi oli sen verran vilpoisaa, ettei sinne asumaan viitsinyt jäädä. Mutta joogasin, kävin juoksemassa ja ulkoiluttamassa Hirmua. Mökistä oli puolentoista kilometrin päässä lossi, ja yhden pyörälenkin tein lossin toiselle puolelle. Oli hassua, kun kyydissä ei ollut ketään muita kuin minä ja Hirmu. Hurr, yksityislossi! Voiko nainen kauniina kesäpäivänä muuta toivoa?

Myöhästyttiin ekasta kyydistä

Kesällä ei oo kiire eikä siis murjoteta.
(Eikä murehdita kännykameran laadusta.)

Säät olisivat voineet olla lämpimämpiä, mutta joukkoon mahtui komeitakin kelejä kuten kuvista toivottavasti välittyy. Itikoita ei ollut niin paljon kuin pelkäsin, mutta aivan tarpeeksi kuitenkin. Paarmoja oli liikaa. Olen kai jonkin verran yliherkkä ötyjen puremille, ja vaikka napsin allergialääkkeitä koko kahden viikon ajan, kinttuni ovat vieläkin sen näköiset, että en ollut ainoa, joka tuon kahden viikon aikana ruokaili ahkerasti.

Harmi, etten täysin voinut lomailla, sillä uutterana freelancerina raahasin kannettavan ja työt mukaan mökille. Mukavaa oli silti. Kaunista.

Luonto parantaa

Hoi, terveisiä mökiltä! Mökkielämä on ollut niin kiireistä, etten ole ehtinyt päivittää blogia. Nettitikku on kyllä messissä ja yhteyskin varsin kelpo, mikä on hyvä, sillä olen kuitenkin tehnyt käännöstöitä normaaliin tapaan. Pirttipöytä ja penkki ei kyllä ole työergonomian kannata paras mahdollinen, mutta eiköhän tässä pari viikkoa selviä. Viime sunnuntaina tänne siis tultiin, ja edessä on vielä reilu viikko Saimaan syleilyssä, kun paluu kotiin on ensi viikon sunnuntaina.

Tähän mennessä olen käynyt pari kertaa uimassa (järvivesi on ihanan raikasta vaikkakin melko kylmää), joogannut järven rannalla, käynyt kaksi kertaa juoksemassa ja kävelemässä sekä heittänyt yhden 37,7 kilometrin pyörälenkin Hirmulla. Katsoin kartasta, että tuostapa kierränkin tuollaisen lenkuran. Ja olipahan maasto. Ylös ja alas. Ja sitten taas ylös ja kohta alas. Karmiaa hiekkatietä 15 kilometriä, johon upposi tunti ja joka pisti reisilihakset testiin. Periksi ei anneta, vaan pienin vaihde silmään ja eikun ylöspäin.

Juoksulenkeistä sen verran, että maanantaina juoksin kävelylenkin yhteydessä 2 km ja tänään (eilen) 2,5 km. Polvi kestää! Minusta tuntuu, että olen nyt löytämässä oikean tasapainon levon ja treenin välillä. Polvi on tuntunut vakaammalta ja vähemmän paineiselta. Paremmalta. Nyt vain jäitä hattuun ja hissun kissun eteenpäin, etten treeni-intoineni taas aiheuta takapakkia. Olen pitänyt lomaa polviharjoituksista, mutta joogannut juoksu- ja pyöräilylenkkien jälkeen. Se on tehnyt kropalle hyvää. On muuten aika ihana joogata järven rannalla luonnon keskellä.

Havaintoja

[Musiikki: PMMP - Rakkaudesta]

Kävin eilen huristelemassa Hirmulla 50,8 kilometrin lenkin ajassa 2:18:10. Oli lystiä! Viime viikolla pyöräilykilometrit jäivät alle sataan, joten lepo (ja Aino) olivat tehneet tehtävänsä ja kropassa oli kivasti energiaa.

Minulla ei ole mitään oikeita pyöräilykenkiä (ovat kyllä hankinnassa), vaan olen tähän asti ajanut Vomeroilla. Olen kyllä tiedostanut, että ehkä juoksukenkämarkkinoiden yksi joustavimmista, pehmeimmistä ja vaimentavimmista malleista ei välttämättä ole pyöräillessä se optimaalisin valinta... Kokeilin eilen huvikseni maastojuoksu-Lahareita, jotka ovat Vomeroita huomattavasti kiertojäykemmät. Ja jopas. Kylläpä se voima tuntui siirtyvän lihaksista polkimiin paljon tehokkaammin. Gore-Tex-pinta varmisti myös sen, että eipähän tassuja palellut!

Miltähän se tuntuisi ajaa oikeilla pyöräilykengillä? Lol.

Laharit olivat siis kiva huomio. Tyhmä huomio oli se, että epäilykseni vahvistuivat, ja pyöräily ärryttää tuota kiukkupolvea. Voihan ryökäle. Vähensin siis jonkin verran liikunnan määrää oikuttelevan nivusen takia, ja lepo vaikutti rauhoittavan nivusen lisäksi polveakin: paineen ja pakotuksen tuntu väheni. Maanantain juoksutreenit (10 min, 1,6 km) menivät vielä ok, mutta eilinen pyöräilylenkki toi paineentunnun taas takaisin. Aaaaahdistaa.

Minun pitäisi nyt oikeasti malttaa ottaa liikunnasta joku pidempi lepoloma. Viikko, kaksi? Nykyisellään polvi pääsee aina vähän paranemaan, mutta sitten ärrytän sen uudestaan. Olin ajatellut, että pyöräily olisi ok, mutta ei sekään näköjään siinä mittakaavassa, mitä sitä olen tänä kesänä harjoittanut (keskimäärin 150 km viikossa). Painojutut pelottavat minua liikaa, että uskaltaisin täysin heittäytyä sohvan syleilyyn. Lisäksi olin suunnitellut polkevani Kilometrikisassa 3000 kilometriä. Lepo tarkoittaisi, että minun pitäisi luopua tästä tavoitteesta, ja se tuntuu käsittämättömän vaikealta. Alkuvaikeuksien jälkeen onnistuin nimittäin täyttämään juoksun jättämän aukon pyöräilyn tuomilla uusilla haasteilla ja innostumaan lajista. Märkää rättiä kasvoille toisensa perään.

Toisaalta onko täyslevossakaan mitään järkeä? Olen vakaasti sitä mieltä, että polvi tarvitsee treeniä, jotta sen äärimmäisen hidas aineenvaihdunta pysyy käynnissä. Tällä hetkellä olen kuitenkin tilanteessa, että ylitän jatkuvasti polven kestokyvyn, enkä ole pysynyt sillä kapealla alueella, joka mahdollistaa paranemisen mutta myös vahvistumisen. Kenties minun kannattaisi ensin jatkaa liikunnan kanssa, mutta ajaa lyhyempiä pyörälenkkejä ja pitää enemmän lepopäiviä.

Kokeillaan aluksi seuraavaa: Hylkään pitkät pyörälenkit ja käyn jatkossa korkeintaan 30 kilometrin lenkeillä. Viikkokilometrejä ei saa kertyä yli sataa. Viikossa pitää olla vähintään kolme lepopäivää kävelystä, juoksusta ja pyöräilystä. Muuten jatkan entiseen malliin eli teen ortopedin antamia polviharjoituksia, punnerran ja voimapyöräilen.

Asiasta kolmanteen. PMMP:n (feat. Mariska) Tytöt on ihan paras biisi.

"kehotanki joka pimuu ja mimmii
a-antakaa kuulua ja antakaa haista, joo
tääl ei sitä tarvitse anteeksi pyytää
millään tavoin ikinä ujostella, että
ootte täydellisiä noin
voitte tehdä ja mennä
nainen, sanon sulle: Uneksi, lennä!"

"Tehän ootte jo oikein
kun te ootte vaan just noin
Kaikki mitä te teette
ja se miten te ootte"

Ihanaa.

Hirmu

Sain eilen tilapäispyörän, sillä Tukaani on nyt siinä kunnossa, että sillä ei aja kauppa- ja tallireissuja pidempiä matkoja kovin mielellään.

Lopullisen pyörän saan varmaan heinäkuun alussa, kun miesystävä saa tilattua osat ulkomailta. Täksi ajaksi hän siis osti meille menopelit (jotka myydään sittemmin eteenpäin), jotta päästään kulkemaan. Kesä on kuitenkin lyhyt ja silleen.

Kävin eilen testaamassa omaa tilapäispyörääni eli Hirmua, ja kylläpäs se tuntuikin erilaiselta Tukaaniin verrattuna, hui.

Pyörä on huomattavasti hirmumpi kuin kuskinsa

Kun on tottunut ajamaan pystyasennossa, niin etukeno tuntui aika hurjalta. En edes uskaltanut laskeutua eilisen 23,9 kilometrin lenkin aikana kertaakaan pässinsarvien varaan. Kyllä, olen nössö, lol.

Hirmu on cyclocross-pyörä, ja olihan se vallan kevyt ajaa. Ja kipeytti hanurin. Ja niskan. Ja selän. Tänään uudestaan. Ehkä uskallan jopa pässinsarville asti?