10 kuvaa kesään: lokakuu

Torstaina nappasin lokakuun kuvan 10 kuvaa kesään -haastetta varten.

Valotolppa kenottaa edelleen, mutta onhan tuo maisema muuten muuttunut, jos syyskuun mestariotokseen vertaa:

Samana iltana alkoikin sitten sataa lunta. En ollut henkisesti valmistautunut kävelemään perjantaiaamuna tallille, joten otin sitten Tukaanin alle. Ja kyllä taas kannatti. Kelskahdin pyörällä nurin noin kilsa ennen tallia ja kolautin vasemman kinttuni tantereeseen. Nyt on polvessa ja reidessä mustelmat.

Muuten päivä oli kyllä ihan epätodellinen! Kävin maastossa ratsastamassa, ja kirpeässä pikkupakkasessa ja auringon paistaessa matalalta puiden lomitse tuntui kuin olisi ollut maaliskuu. Laukkaa ja reipasta ravia lähes koskemattomassa lumessa. Aika jees.

Kotimatkan tulin pyörää taluttaen, sillä en halunnut kaatua uudestaan. Otin kännykällä pari valokuvaa.

Outo lokakuu.

Parempi suunta

[Musiikki: Travis - The Invisible Band]

Jee, toivo elää sittenkin painoasioissa. Viime viikon järkytyslukeman jälkeen oli lievästi sanottuna aika ahdistunut olo, mutta tänään paino oli onneksi palautunut takaisin kasikympin tuntumaan eli lukemaan 80,2 (BMI 25,6). Oli oikeasti tosi iso yllätys nähdä aamulla tuo lukema, sillä oletin kiikkuvani nyt 81 kilon pahemmalla puolella. En nimittäin mielestäni viime viikolla kärsinyt edes mistään turvotuksista, jotka olisivat nostaneet painoa. Mutta hyvä näin!

Olen pitänyt nyt ruokapäiväkirjaa 13 päivää. Aika on mennyt tosi nopeasti. Aluksi ruokapäiväkirjan pito ei tahtonut auttaa naposteluun, mutta viime keskiviikon paino korjasi tilanteen.

Ruokapäiväkirja on havainnollistanut seikan, jonka oikeastaan tiesin jo entuudestaan: syömiseni ovat tosi iltapainotteisia. Mutta en anna sen haitata, sillä omaan elämänrytmiini tällainen ruokailurytmi yksinkertaisesti sopii parhaiten. Laitan esimerkiksi syömiset viime torstailta (18.10.):

13:00 - puuro, raejuustoa

16:30 - satsuma, 2 x ruisleipä

19:15 - banaani

22:15 - jääsalaattia, kurkkua, fetaa, kikherneitä, pestoa ja pastaa; banaanijogurtti jälkkäriksi

01:15 - kiivi, banaani, maustamatonta jogurttia, vaahterasiirappia ja ruisleseitä; 2 x ruisleipä

Päivän aikana juon noin litran rasvatonta maitoa sekä useita litroja vettä. Tuo syömäni ruisleipä on jotain noloa Minihiilari-merkkiä, ja käytän sen päällä merisuola-ingmariinia. Ihan hullua syödä jotain vähähiilihydraattista leipää, mutta tuo on oikeasti hyvää! (Toisin kuin esimerkiksi se paahtoleivän mallinen Karppinen, joka on ihan järkyttävää kuraa.)

Kylläpäs tuon päivän syömiset näyttävätkin esimerkillisiltä. Aina kun pystyisi syömään noin, niin eipä olisi painon kanssa ongelmia.

Laitan tähän vielä esimerkiksi ruokapäiväkirjan sunnuntailta 14.10., jolloin päivään mahtui vähän muutakin.

12:00 - puuro, raejuustoa

16:30 - turkinpippureita

17:00 - sipsejä

18:30 - turkinpippureita

19:00 - jääsalaattia, kurkkua, fetaa, kikherneitä, pestoa ja pastaa; turkinpippureita

21:00 - Domino-jätski; kiivi, banaani, maustamatonta jogurttia, vaahterasiirappia ja vehnäleseitä; turkinpippureita

23:00 - 2 x näkkileipä

No, ei tuokaan nyt mikään pahin mahdollinen mässäyspäivä ollut, mutta joukossa on muun muassa jotain aivan turhia sipsejä ja turkinpippureita, jotka miesystävä oli ostanut itselleen, mutta koska hän ei syö herkkuja samaa tahtia kuin minä, niin meikän kitaanhan ne sitten lopulta upposivat. Ja älyttömintä on se, etten itse edes koskaan osta kaupasta sipsejä tai turkinpippureita. Mutta jostain kumman syystä ne kelpaavat, jos niitä sattuu olemaan tarjolla, huokaus.

Ja joo, syön tosi usein pestopastaa ja kikherneitä salaatin kera. Se on vaan ihan ehdotonta lemppariruokaa, enkä kyllästy siihen varmaan koskaan.

Ruoan määriä ja kaloreita en ole ryhtynyt mittamaan. Ei riitä aika, ja eipä toisaalta voisi vähempää kiinnostaa. Välillä tämä painon kanssa sählääminen saa pään ihan sekaisin muutenkin, ja jos rupeaisin kyttäämään joka ikistä syömääni kaloria, niin hulluksihan siinä vain tulisi. Kyllä ihminen tietää, mitkä ruoat ovat hyväksi ja mitkä eivät. Ei tarvitse olla mikään Einstein tajutakseen, että esimerkiksi minä saavutin muinaisen noin 95 kilon massani syömällä liikaa herkkuja. Sen vuoksi en ihan oikeasti jaksa stressata, jos syön päivässä kaksi banaania, vaikka kuulemma se on joku kauhean huono hedelmä laihduttaessa. Jestas. Haluaisin nähdä ihmisen, joka on lihonut banaaneja syömällä. Tiedän, että hallitsen painoni heti kun hallitsen herkkujen syömisen. Välillä se on kovin vaikea toteuttaa, mutta en luovuta!

Liikuntaviikko 42

maanantai

5,1 km sauvakävely, 48:47

tiistai

4,0 km kävely, 45 min

2000 m uinti, 1 h 20 min

keskiviikko

86 punnerrusta (vko 5 / pv 1: 17 - 19 - 15 - 15 - 20)

50 kevennettyä punnerrusta

jooga, 1 h 25 min

torstai

7,2 km kävely- ja juoksulenkki, 1 h

perjantai

10,8 km pyöräily, 40 min

ratsastus, 1 h

lauantai

100 punnerrusta (vko 5 / pv 2: 10 - 10 - 13 - 13 - 10 - 10 - 9 - 25)

50 kevennettyä punnerrusta

jooga, 20 min

sunnuntai

6,1 km sauvakävely, 1 h

Oi ja voi, palasin taas punnerrusohjelman pariin, ja ihan kamalan tuskaistahan se oli. Aiemmasta harjoituskerrasta oli vierähtänyt vajaa pari viikkoa, minkä vuoksi lihakset olivat jossain talviunilla. Lisäksi olen viime aikoina harjoittanut yläkroppaa muun muassa uimalla ja sauvakävelemällä, ja kyseiset lajit olivat sitten muuten kipeyttäneet lihaksistoa. Lopputulos oli se, että punnersin jäykillä ja kipeillä lihaksilla ja hyvä kun sain nuo viimeisten sarjojen minimimäärät täyteen. Kuulostaa muuten tosi ristiriitaiselta, että toisaalta lihakset olivat jäykät, kun niitä ei ollut käytetty, mutta toisaalta taas kipeät, kun niitä oli käytetty... hohhoijaa. Yritin jotenkin epätoivoisesti ilmaista, että minulla punnerrustauko ilmenee siten, että lihakset ovat jotenkin vastahakoisessa tilassa ja tosi jäykät niin rankkaan treeniin. Muut liikuntamuodot eivät siihen auta, vaan se on pakko punnertaa, jos tahtoo pitää punnerruslihakset vetreinä ja joustavina. Toisaalta nuo muut liikuntamuodot olivat sitten muuten kipeyttäneet lihaksia.

Kauhea selvitys, lol.

Tiistaina muuten uin ekaa kertaa kaksi kilometriä! Yhdessä välissä pidin lyhyen veskitauon, mutta muuten polskin menemään sammakkoa niska kenossa. Pitäisi varmaan opetella jossain vaiheessa jotain edistyneempiäkin tyylejä, mutta näillä mennään toistaiseksi.

Tyhmä selkä

[Musiikki: Charlotte Martin - Stromata]

Perjantai-iltana alaselästäni vasemmalta ärhäköityi joku lihas, jota olen nyt yrittänyt saada rauhoittumaan. Aamulla kävin vielä ihan normaalisti ratsastamassa, enkä usko, että selkä siitä olisi ärtynyt. Kävin nimittäin maastossa enkä ratsastanut lainkaan harjoitusravia, joka joskus ottaa välilevyihin. Ja nythän siis oli lihaskivusta muutenkin kyse... No, perjantai-iltana pelasin Diabloa useamman tunnin, että ehkä sitten kyyhötin koneen ääressä jotenkin huonosti.

Oli miten oli, eilen lauantaina kissan ja oman huussin siivous oli hankalaa. Välillä sai kamuta kyykkyasennosta ylös lavuaarista pidellen. Yritin joogalla avata selkää, mutta 20 minuutin jälkeen oli pakko todeta, että ei tästä mitään tule. Illalla otin Buranan ja Sirdaludin, joka teki minut ihan hömelöksi. Pakko oli kaatua sänkyyn ennen aikojaan.

Tänään selkä on ollut vähän parempi, mutta ei tuo lihas vieläkään suostu kunnolla yhteistyöhön. Peruinkin varaamani astangajoogatunnin, höh. Yritin äsken eteentaivutusta seisten, ja lihas älähti ennen kuin kämmenet olivat lähelläkään lattiaa. Ei kai tässä auta muu kuin antaa selän huilata. Illemmalla voisin käydä vaikka sauvakävelemässä. Mutta harmittaa! Olisin halunnut päästä tuonne astangaan, mutta eipä sinne puolikuntoisella selällä kannata lähteä urheilemaan.

AV-kääntäjien kyykyttämisestä

[Musiikki: Charlotte Martin - On Your Shore]

En tiedä moniko teistä on kiinnittänyt huomiota uutiseen siitä, että MTV Media päätti ulkoistaa käännöstoimintansa Broadcast Text Internationalille. Lainaus:

"Firman maksama palkkio käännöstyöstä on vain murto-osa Yhtyneet-sopimuksen alaisiin kääntäjiin, joihin MTV:lle työskennelleet aiemmin kuuluivat. Miljard on laskenut, että heidän ansionsa romahtavat yli 70 prosentilla.

- Hintojen polkeminen on jatkunut jo kauan. Olen ollut alalla 16 vuotta ja toimistot ovat taistelleet hintaa verissä päin aina vain alemmas ja alemmas, [av-kääntäjä Anneli] Miljard sanoo.

Käytännössä Yhtyneet-sopimukseen (MTV ja YLE) kuuluvan kääntäjän keskimääräinen kuukausiansio on noin 3 500 euroa kuussa. BTI:llä ansio samasta työstä on alle tonnin."

Huh huh. Aloin kesällä tehdä av-hommia, ja palkkaus alalla on ihan perseestä, jos ei satu tekemään töitä Yhtyneet-sopimuksen allekirjoittaneille lafkoille. Kuuden vuoden alan yliopistokoulutuksen käyneenä koen, että olisi kohtuullista saada luovasta ja vaativasta työstä enemmän kuin noin 10 euron tuntipalkka. Varsinkin kun kansainvälisesti toimivat käännöstoimistot painostavat kääntäjiään ryhtymään yrittäjäksi. Kiitos mutta ei kiitos, ei näillä palkoilla ole järkeä omaa yritystä perustaa, kun siinä ohessa tulee mukavia sivukuluja.

Lisäksi hermojani kiristää aivan suunnattomasti kommentointi, johon törmää näiden av-käännöksiin liittyvissä uutisoinnissa. Viimeisin oli tietysti uutinen, miten Netflix oli käyttänyt luvatta DivX Finlandin itsessään laittomia tekstejä. Kommenteissa kääntämisestä mitään älyämättömät ihmiset toitottavat, miten tämä harrastelijaporukka tuottaa laadukkaampaa jälkeä kuin alan ammattilaiset.

Anna mun kaikki kestää.

AAAAAARGH!

Vaikka moni kuvittelee, että kääntämiseen riittää, kun on kirjoittanut enkusta yo-kokeissa laudaturin tai ollut au pairina ulkomailla vuoden tai osaa käytää suomi-englanti-suomi-sanakirjaa, se ei pidä paikkansa. AV-alalla korostuu tilannetajun ja tiivistämisen taidon merkitys, kun olennainen tulee puristaa pieneen tilaan ja vain hetken ruudulla näkyvään ruututekstiin, jotta hitainkin lukija ja alkukieltä lainkaan osaamaton katsoja pysyy juonessa mukana. Mitä tulee netistä ladattaviin harrastelijateksteihin, ne ajavat asiansa netistä ladatun leffan tukena, mutta usein niistä näkee, miten lähtökieli puskee läpi. Lisäksi teksteissä on todella paljon kirjoitus- ja kielioppivirheitä. Teksteihin ympätään liikaa tavaraa, ja ne ovat ruudussa liian vähän aikaa.

Moni Maikkarille töitä tehneistä kääntäjistä on irtisanonut itsensä eikä ole suostunut lähtemään kyykytettäväksi BTI:lle. Minä henkilökohtaisesti olen valmis boikotoimaan Maikkarin töitä, jos oma toimeksiantajani niitä tulee tarjoamaan, kun niitä alun perin kääntäneet tyypit ovat kieltäytyneet kunniasta. Nyt barrikadeille!

Terveisin,

turhautunut kääntäjä

Pommi

Ääärngh. Kaikkien ylevien ruokapäiväkirja- ja juoksupuheiden jälkeen kävi niin, että vaaka räjäytti uuden ennätyslukeman: 81,8 kg (BMI 26,1). Miten tässä näin pääsi käymään? Miksi söin liikaa suklaata? Nyt alkaa olla huumorintaju koetuksella, ja eipä tässä kai enää mitään nauramista oikein olekaan.

Karmea stressi painosta ja kaikesta. Nyt on paras koota itsensä ja joogata hieman.

Liikuntaviikko 41

maanantai

1000 m uinti, 45 min

pingis, koripallo, jousiammunta, sulkapallo ja trampoliini, yhteensä 1 h 45 min

1,5 km juoksumatto, 11 min

keilaus, 1 h

1000 m uinti, 40 min

tiistai

1000 m uinti, 40 min

keskiviikko

6,2 km sauvakävely, 59:59

torstai

vapaa

perjantai

10,8 km pyöräily, 40 min

ratsastus, 1 h 5 min

lauantai

voimapyörä, 4 x 15

7,2 km kävely- ja juoksulenkki, 1 h

sunnuntai

21,5 km pyöräily, 1:20:54

astangajooga, 1 h 30 min

Punanaaman paluu

[Musiikki: Emeli Sandé - Our Version of Events]

Kävin eilen yhdistetyllä kävely- ja juoksulenkillä. Ajattelin testata polven kestävyyttä vuorotellen kävelemällä kaksi minuuttia ja juoksemalla yhden minuutin. Tuntui ihan huipulta! Polvi oli suosiollinen, siihen ei ruvennut pistämään, eikä se ole jälkikipuillutkaan. Aavistuksen verran enemmän naksumista siinä on ollut, mutta se oli ihan odotettavissa.

Vuorottelin juoksua ja kävelyä yhteensä 18 kertaa. Yhden mäen kohdalla oli pakko juosta kaksi minuuttia, kun en vain yksinkertaisesti voinut siirtyä ylämäessä kävelyyn. Yhteensä juoksin 19 minuuttia, jee. Lopuksi vielä loppujäähdyttelin kävellen kuusi minuuttia. Treenin kesto oli siis tasan tunnin, ja lenkille tuli mittaa 7,2 kilometriä.

Lenkillä muistin taas, miten kovasti olen juoksua kaivannut. Minuutin juoksupätkät saattavat kuulostaa ihan lällykamalta, mutta jo ensimmäisen pätkän aikana tunsin, miten eräänlainen tulppa avautui sisälläni ja kroppaani virtasi sitä vanhaa tuttua voimaa ja "minä pystyn aivan kaikkeen" -fiilistä, joka aikoinaan puski minut normaalipainoon. Se vapaus ja kehon täyttävä rakkaus. 

Kun kuulokkeissa laulaa Sia: "You shoot me down but I won't fall, I am titanium" ja sitten Lady Gaga: "We are all born superstars", ei voi muuta kuin hymyillä leveästi ja samaan aikaan tuntea, miten onnenkyynelet kohoavat silmiin. Ai jesta. Mikään muu liikuntalaji ei koskaan ole pystynyt herättämään samaa voittajaoloa kuin juoksu.

Kotona katsoin peilistä tuttua tulipunaista naamaa. Olikin jo ollut ikävä. Sitten piti itkeä vähän.

Tällä hetkellä olen kiitollinen joka ikisestä minuutista, jonka pystyn juoksemaan.

Vanha koira ja uusi temppu

[Musiikki: Lady Gaga - Born This Way]

Silloin kun laihdutin/laihduin oikeasti, en harrastanut mitään ruokapäiväkirjoja tai kalorien laskemista, koska ne eivät vain tuntuneet omalta jutulta. Sen sijaan juoksin ja lakkasin syömästä herkkuja ihan joka päivä. Pitkällä aikavälillä se kantoi perille.

Palaan aina tasaisin väliajoin tähän samaan vanhaan paatokseen: on ollut huono vuosi ja polvi ihan mölli. Mutta nyt en enää jaksa tätä epätoivoista semilaihduttamista, joka ei etene yhtään mihinkään. En ole jääräpäisyyttäni suostunut tekemään muutoksia ruokavaliooni, koska on tuntunut niin epäreilulta, että ensin en saa juosta ja sitten pitäisi vielä ruveta syömisiään sorvaamaan. Miten paljon yhden ihmisen kannettavaksi oikein voidaan lastata? Hah, joo. Kuten eräs teleoperaattorikin aikoinaan totesi: elämä on.

Eli nyt - ihan oikeasti - loppuu se itsesääli ja murjotus! Jos ei vanhat kikat enää tepsi tai niitä ei voi toteuttaa (oli se sitten miten epäreilua tahansa), pitää keksiä uusia. Päätin siis nöyrtyä ja aloittaa pitämään ruokapäiväkirjaa. Edelleenkään en laske kaloreita, mutta kirjaan päivän syömiset ylös. Tavoitteeni on saada karsittua ruokavaliosta turhat napostelut pois. Kun jokaisen suupalan kirjaa ylös, toivottavasti kynnys käydä koluamassa kaappien pimeimmät nurkat kasvaa. 

Koska totuushan on kuitenkin se, että painoni nousee pikkuhiljaa, koska syön liikaa. Piste. Oli PCOS tai ei, niin ei tilanne selittelemällä muuksi muutu.

Sain idean ruokapäiväkirjasta tänään ja aloin pitää sitä heti. Aluksi mietin, että olisiko kivempi, jos aloittaisin maanantaista tai keskiviikosta, joka on punnituspäivä, niin voisin ikään kuin ottaa aloituspainon ja sitten seurata edistymistä... vai olisiko kätevämpi aloittaa kuun alusta? Ei! Mikään ei ole parempi päivä korjata kurssi kuin tänään.

Päätin nyt alkuun pitää ruokapäiväkirjaa 30 päivän ajan. Teen siitä itselleni haasteen. Haasteet toimivat kohdallani, kunhan ne ovat selkeitä. En tykkää jättää asioita kesken, vaan pusken itselleni asettamat haasteet läpi vaikka siihen menisi kuinka kauan. Ruoan kirjaamisten yhteydessä pyrin pohtimaan kahta seikkaa:

1) Mikä sai minut syömään?

2) Millainen olo minulle tuli syömisen jälkeen?

Silloin kun pystyn rehellisesti vastaamaan ykköskysymykseen "söin koska minun oli nälkä" tai "söin koska aamupala on aika jees juttu", tiedän aterian olleen paikallaan. Jos sen sijaan jään miettimään "enpä oikeastaan tiedä" tai "öö, teki mieli?", voin miettiä olisiko kyseisen sapuskan voinut jättää syömättä. Nämä ovat tietenkin aivan itsestäänselviä juttuja, mutta ne on niin helppo sivuuttaa, jos vain robottimaisesti käy jääkaapilla. Haluan siis ruokapäiväkirjan avulla pakottaa itseni punnitsemaan syömisen välttämättömyyttä ennen kuin annan käden kuljettaa ruoan suuhuni.

Kakkoskysymyksen tavoite on hillitä tunne- ja tapasyömistä. Tunnesyömisestä olen aika hyvin opetellut eroon, enkä esimerkiksi ahdistuspuuskassa rynni lähikauppaan suklaaostoksille. Tapasyöminen sen sijaan on oikea akilleen kantapääni, ja tapasyömisellä tarkoitan itseni kohdalla syömistä televisiota katsellessa. En voi sille mitään, mutta se on vain niin ihanaa muhjautua kaukosäädin kädessä sohvan nurkkaan ja pistää popsien. Petollisintahan siinä on se, että syöminen tapahtuu siinä sivussa eikä sitä välttämättä rekisteröi kunnolla. Sitä vain syö mitään tajuamatta ja ajattelematta. Toivon, että kakkoskysymys pakottaa minut tiedostamaan syömisen paremmin ja toisaalta taas auttaa erottamaan ruokavaliosta ne ateriat, jotka pitävät minut energisenä ja hyvinvoivana, niistä aterioista, jotka olen huitaissut naamaan "elän syödäkseni" -mentaliteetilla ja jotka itse asiassa lannistavat minua henkisesti.

En ole vielä päättänyt, pidänkö ruokapäiväkirjaa pelkästään itselleni vai julkaisenko sen myös täällä blogissa. Päivittäiset syömiseni ovat jollain tapaa minulle painoakin henkilökohtaisempi juttu, ja jostain syystä tuntuu pelottavalta tuoda ne kaikkien nähtäväksi. Toisaalta taas jos julkaisen ruokapäiväkirjan täällä, se pitää tehdä joka päivä, koska ei ole mitään tolkkua julkaista vain päivä sieltä ja päivä täältä, koska silloin saattaa tulla kiusaus julkaista vain ne kaikkein onnistuneimmat syömispäivät. Mutta omalla tavallaan julkinen ruokapäiväkirja saattaisi kannustaa minua entisestään, sillä olisi yksinkertaisesti noloa raportoida tänne päivästä toiseen suklaa- ja jätskikarkeloista. Koska se nyt on selvä, että valehtelemaan en rupea, sillä se nyt olisi täysin turhaa eikä taatusti palvelisi minua millään lailla. No, toistaiseksi jätän tuon julkisen ruokapäiväkirjan vielä mietintämyssyyn.

Korostan vielä, että ruokapäiväkirjan pito ei minun kohdallani tarkoita herkkulakkoa. Olen nimittäin täysin vakuuttunut, että ihmisen (no minun ainakin) mielenterveys alkaa uhkaavasti horjua, jos hän heittäytyy täysin herkuttomaksi. Pääasiallinen tarkoitus on siis karsia pois turha pupeltaminen, josta ei hyödy mieli eikä keho. Eli kun herkutellaan, siitä pitää jäädä hyvä mieli eikä missään nimessä ahdistunut olo, joka vain johtaa loputtomaan syömiskierteeseen.

Aulanko

Käytiin lomailemassa miesystävän kanssa pari vuorokautta Aulangon kylpylässä. Oli aika ihanaa! Vitsi, miten nättiä Aulangolla on. Sunnuntaina kierreltiin luonnonpuistoa, ja kerrankin oli hyvä keli.

Maanantaina pääsin ekaa kertaa elämässäni keilaamaan. Olin vähän huono, mutta ei se mitään. Sain sentään tehtyä pari aika komeaa kaatoakin. Lisäksi vietettiin parituntinen 4event Areenalla pelaamaassa muun muassa pingistä ja sulkapalloa. Siinä ohessa oli myös kuntosali, ja nousin niin ikään ensimmäistä kertaa elämässäni juoksumatolle. Juoksin 11 minuuttia, ja voi elämä, että se teki hyvää päälle. En uskaltanut juosta enempää, sillä jalassani olivat uudet Free-tossut, ja päätin lopettaa kerrankin ennen kuin polveen alkaa sattua. Hassu kapistus muuten tuo juoksumatto. Jotenkin tuntui, että siinä oli helpompi juosta kuin pihalla, kun matto ikään kuin hoiti ponnistusvaiheen eikä oikeastaan tarvinnut kuin heittää jalkaa toisen eteen. Toisaalta en oikein osaa ajatella itseäni säännöllisesti juoksumatolle. Eikö siinä ala pidemmän päälle tympäistä, kun maisema ei vaihdu lainkaan? Toisaalta nopeuden säätö oli aika kiva!

Kylpylässä oli 25 metrin mittainen kuntouintiallas. Mönginkin molempina aamuna seitsemältä uimaan kilometrin. Voi kun olisi mahdollista aloittaa jokainen päivä uimalla. Lisäksi maanantai-iltana kävin vielä illalla uimassa yhden kilometrin.

Jos miniloman aikana tuli liikuttua paljon, niin kyllä tuli syötyäkin. Nyt on sen verran muhkea olo, että huominen keskiviikkovaakailu saa jäädä väliin. Mietin mieluummin mukavia asioita kuten sorsia ja tyyntä järvenpintaa.

Liikuntaviikko 40

maanantai
119 punnerrusta (vko 5 / pv 3: 13 - 13 - 15 - 15 - 12 - 12 - 10 - 29)
50 kevennettyä punnerrusta
5,0 km sauvakävely, 49:47

tiistai
vapaa

keskiviikko
4,0 km kävely, 45 min
1750 m uinti, 1 h 10 min

torstai
91 punnerrusta (vko 5 / pv 1: 17 - 19 - 15 - 15 - 25)
5,1 km sauvakävely, 49:24

perjantai
10,8 km pyöräily, 40 min
ratsastus, 1 h 25 min

lauantai
voimapyörä, 4 x 15
jooga, 20 min

sunnuntai
5,8 km kävely, 1 h 25 min

Uudet kalossit

Onko se yksi merkki mummoutumisesta, kun alkaa ajatella jalkojensa hyvinvointia eikä enää suostu tallaamaan kaupungilla ihan missä tahansa linttaan astutuissa lonttosissa? Saavutin nimittäin sen pisteen, kun minua alkoi ärsyttää kävellä vapaa-ajalla kehnoissa kengissä, joista saa vain rakkoja tai varpaat kipeiksi. (Nykyisen hajamielisyyteni huomioon ottaen olisi myös suotavaa, että kengillä pystyisi juoksemaan esimerkiksi kilometrin matkan bussia kiinni.)

Päätin, että nyt on pakko saada Niken Free-kengät! Mallejahan tuossa Free-valikoimassa on varmaan miljuuna, mutta itse päädyin Nike Free TR Fit 2 -popoihin. Ykköskriteeri oli tietysti mukavuus. Mutta toinen tärkeä juttu oli, että kenkiä pitää pystyä käyttämään vapaa-ajalla, ilman että näyttää ihan dilleltä. Sovitin muun muassa Adidaksen Chillejä, ja ne nyt näyttivät farkkujen kera ihan hulluilta.

Nämä nyt menevät vielä jotenkin farkkujen kanssa vähän niin kuin tennarihengessä... Kai? No, milloinpa tässä taloudessa on tyylistä välitetty, lol. (Paitsi sen verran, että Chillit eivät kelvanneet.)

Oli miten oli, ihanat ovat! Hintaa noille tuli Koskikeskuksen Intersportissa 99 euroa. Nyt kelpaa tallailla. Ja jos joskus eksyn sisäliikunnan pariin, nyt on kengät sitäkin varten.

Uudet hiukset

[Musiikki: Feist - Metals]

Kävin tiistaina hakemassa kaupungista uuden tukan. Aamu alkoi ihan hyvin: olin edellisenä iltana katsonut bussiaikatauluista, että menen 10:20 bussilla, niin ehdin hyvin paikalle yhdeksitoista. Siinä sitten käppäillessä kohti bussipysäkkiä bussi kuitenkin suhahti ohitse, vaikka kello ei edes ollut vielä kaksikymmentä yli. Olin taas kerran onnistunut katsomaan aikataulut keskustasta lähtevien bussien kohdalta. Voi äää! Sitten sain päähäni kuningasidean lähteä juoksemaan bussia kiinni. Se nimittäin kiertää tavallaan hevosenkengän, ja mietin, että jos oikaisen juosten kilometrin matkan sinne hevosenkengän toiseen päähän, saatan vielä ehtiä. Että ei muuta kuin tuumasta toimeen! Jossain vaiheessa sitten tajusin, että ai niin, minullahan on tuo polvi ja ei nämä tennaritkaan taida ihan ykkösjuoksukengät olla, mutta kun olin päättänyt ehtiä siihen bussiin, niin moisilla pikkuasioilla ei siinä vaiheessa ollut mitään merkitystä.

Ja kuulkaas. Minä ehdin siihen bussiin! Viimeiset sata metriä sain pinkoa aikamoista vauhtia, kun olin yhtä aikaa bussin kanssa kiertoliittymässä, josta jonkin matkan päässä odotti pysäkki.

Voitonriemu vaihtui äkkiä epätoivoksi, kun siinä bussissa istuessani alkoi jälkihiki puskea päälle. Olin tulipunainen ja sain pyyhkiä paperilla hikea ohimoilta, ja olin ihan kauhuissani, että ei helvetti, kyllä taas kannatti. Minähän olen menossa kampaajalle! Tukka on ihan hikinen ja akka saunasta tulleen näköinen. Keskustassa kävin äkkiä siistimässä itseäni Sokoksen vessassa, mutta siitä huolimatta pölähdin kampaajalle totaalisen tärähtäneen näköisenä.

Olin kesällä ostanut kyseiselle kampaajalle CityDealista lahjakortin, ja onneksi hintaan sisältyi hiustenpesu, sillä se tuli tarpeeseen...

No! Loppu hyvin, kaikki hyvin. Sain uudet hiukset, jotka ovat oikein kivat. Entinen tukkatyyli oli päässyt vähän villiintymään ylikasvaneeksi ja latvoista haperoksi reuhkaksi, mutta nyt on taas joku tolkku. Vähän kyllä jännittää, miten tuon sivuotsiksen kanssa käy. Että meneekö hermo.

Hiuksissani on tuossa niiden oma luonnollinen väri. Ajattelin kyllä lähiaikoina olla hurja ja värjätä hiukseni ties miten pitkän tauon jälkeen. En kylläkään millään sokkivärillä vaan sävyllä, joka on lähellä hiuksen omaa väriä. En nimittäin jaksa mitään juurikasvuja.

Olen joskus ostanut pari hiusväriä kaappiin jemmaan, ja niistä toinen olisi siis tarkoitus käyttää. En ole vielä ehtinyt päättää, kumpi olisi kivempi: sävy 216 Tuhkanvaalea vai 208 Luonnonvaalea. Tosin lopputuloksessa ei luultavasti tule olemaan kauheasti eroa. Tuolla tuhkasävyllä voisi tietysti luottaa enemmän siihen, ettei hiuksiin tule oranssia vivahdetta. En tykkää oransseista hiuksista.

P.S. Juoksuspurtti ei sillä hetkellä tuntunut polvessa pahalta, mutta illalla oli leposärkyä ja seuraavana päivänä niveltä kuumotti ikään kuin sisältäpäin. Tänään polvi on ollut onneksi taas entisensä eli vähän pönttö muttei varsinaisesti kipeä. Kohta sauvakävelylle!

Liikuntaviikko 39, Kilometrikisan päätös sekä keskiviikkopaino

[Musiikki: Tori Amos - Gold Dust] 
 

maanantai

90 punnerrusta (vko 5 - pv 1: 17 - 19 - 15 - 15 - 24)

50 kevennettyä punnerrusta

5,1 km sauvakävely, 50:19

tiistai

4,0 km kävely, 45 min

1750 m uinti, 1 h 10 min

keskiviikko

vapaa

torstai

voimapyörä, 4 x 15

5,1 km sauvakävely, 50:40

perjantai

101 punnerrusta (vko 5 - pv 2: 10 - 10 - 13 - 13 - 10 - 10 - 9 - 26)

50 kevennettyä punnerrusta

10,8 km pyöräily, 40 min

ratsastus, 1 h 30 min

lauantai

20,3 km pyöräily, 1:13:11

itämainen tanssi, 1 h 45 min

sunnuntai

47,8 km pyöräily, 2:20:05

Löllöttelyviikon jälkeen palasin liikunta-arkeen. Ensimmäisenä otin käsittelyvuoroon vanhan kunnon punnerrusohjelman, jonka vitosviikosta on muodostunut minulle jonkinlainen koti. Tuntuu, etten vain kehity, jotta pystyisin siirtymään kutosviikolle. Mutta toisaalta tuota vitosviikkoa on ihan ok tehdä, sillä se on tarpeeksi rankka, että todellakin tuntee tekevänsä jotakin, muttei liian raskas, että siitä ei selviäisi.

Alkuviikko pisti punnerruksineen, sauvakävelyineen ja uinteineen yläkropan tutisemaan. Hyvä! Vaikka tuo punnerrusohjelma on aika hirveä, huomaan kerta toisensa jälkeen palaavani sen pariin. Rakastan sitä, mitä se on tehnyt yläkropalleni. Ihan mahtia, kun on voimaa.

Lauantaina oli viides ja viimeinen kerta itämaista tanssia. Kyllä se niin vain on, että ei se ehkä minun lajini ollut, vaikka omalla tavallaan olikin hauskaa. Tavoitteeni oli löytää jonkinlaista sulokkuutta ja viehkeyttä tähän jykevärakenteiseen ja kilometrin mittaiseen kroppaani. En tosin ole ihan varma, toteutuiko se tavoite... lol. Olin askeleiden ja liikkeiden kanssa välillä niin hukassa, että jäi sulokkuuteen keskittyminen vähän kakkoseksi. Kiva oli kuitenkin kokeilla uutta lajia.

Sunnuntaihin huipentui puolestaan viisi kuukautta kestänyt Kilometrikisa. Sunnuntaina oli ihan pakko käydä vielä ajamassa vajaan 50 kilsan lenkki, jotta sain rikottua 2100 kilometrin rajan. Lopullinen saldoni oli siis 2106 kilometriä.

Alun perinhän asetin tavoitteeksi 3000 kilometriä, joka olikin ihan realistinen tavoite. Vielä puolivälissä kisaa olin tavoitteessani tiukasti kiinni, kun heinäkuussa oli aikataulun mukaisesti jo koossa puolet koko savotasta. Mutta sitten polvi ärhäköityi, ja oli pakko niellä taas yksi pettymys ja pienentää kilometritavoitetta. Eipä sillä, 2000 kilometrin rikkominen on mainio saavutus ihmiselle, joka ei ole oikein koskaan tykännyt pyöräilystä. Ja joo, kyllähän tässä menneen puolen vuoden aikana on ollut kipeänä milloin perse ja milloin selkä ja milloin on kadonnut oikean käden pikkurillistä ja nimettömästä tunto ja... Mutta taisin minä tykästyä pyöräilyyn ja opin jopa ripauksen Hirmu-asennetta. Joskin tuo polkupyörä on edelleen aika paljon hirmumpi kuin minä.

(Huom. Hirmunhan oli tarkoitus olla tilapäispyörä, sillä miesystävällä oli projekti koota meille osista uudet pyörät. No, minun pyörästäni ei puutu vissiin enää kuin sellaiset pikkujutut kuin satula ja takavaihtaja. Jospa sillä sitten ensi kesänä pääsisi ajamaan!)

Viime viikolla tuskailin painolukemasta, ja ilmeisesti ounasteluni turvotusten vaikutuksista pitivät paikkansa, sillä tämän keskiviikon vaakatulos oli 80,3 kiloa (BMI 25,6) eli 900 grammaa laskua viime viikosta. Kolmen kilon kevennykseni tosin edelleen odottaa parempia päiviä, mutta askel kerrallaan.