Monta hyvää asiaa

Tänään kävin yin-joogassa. Se oli ehkä parasta vähään aikaan. Kävin sunnuntaina ja maanantaina astangassa, mutta tällä hetkellä tarvitsen ihan selkeästi rauhallisempaa joogaa. Pitkät, syvälle vaikuttavat venytykset saivat kehon ja mielen jännitystiloja aukeamaan. Kahvakuulatunneilla vien itseni alati voimieni äärirajoille, ja treeniin on tullut ihan uudenlaista tavoitteellisuutta ja kunnianhimoa elokuun kisoja kohti mentäessä. Sen vuoksi keholle lempeä liikunta on nyt ehdottoman tärkeää vastapainoa. Välillä on hyvä, kun ei tarvitse kilpailla yhtään kenenkään ja kaikkein vähiten itsensä kanssa.

Pyöräilin joogakoululle ja takaisin pienellä ja punaisella Tukaanillani. Oli lämpöinen keli, ja tuntui hyvältä pyöräillä. Minulla oli ylläni uusi, hienon vihreä urheilutoppi, ja ilahduin, kun tajusin, että olen edennyt lopultakin siihen pisteeseen, että pystyn kulkemaan ihmisten ilmoilla hihattomassa paidassa ilman, että edes ajattelen asiaa. Tiedä sitten, johtuuko se kasvaneesta habasta vai itsetunnosta. Ehkä molemmista.

Hyviä asioita tapahtuu. Aion nyt entistä enemmän keskittyä siihen, mistä hyvä mieli lisääntyy.

Kotoisaa

Aktivoin tänään ilmaisen kuukausikorttini joogaan. Kävin astangatunnilla, ja oli kuin olisi kotiin tullut. Nyt on edessä kuukausi aktiivista joogailua, huippua. Huomenna aamulla on pakko päästä kundaliinijoogaan. Tiistaisin minulla oli kesällä tapana käydä yin-joogassa, mutta se menee nyt kahvakuulatuntien kanssa päällekkäin, ja päätin pistää jälkimmäisen lajin etusijalle. Onneksi aamut ovat olemassa, vaikka mielelläni ne nukkumiselle omistankin. Mutta ilmeisesti tästä elämästä löytyy nykyään hevosten lisäksi toinenkin hyvä syy nousta ajoissa sängystä ylös.

Matkat joogakoululle ja kotiin pääsin taas kulkemaan pyörällä. Toimiva pyörä on hyvä asia. Minullahan on siis nykyään kaksi polkupyörää, mutta sattumusten summana niistä kumpikaan ei ollut oikein toimintakunnossa tuossa taannoin. Nyt toimii Tukaani. Uuden pyörän sain kesäkuussa, mutta en ole esitellyt sitä vielä blogissani, sillä en keksinyt sille heti nimeä! Nyt nimi on keksitty, mutta pyörä varikolla, joten esittely tulee myöhemmin. Sen verran kerron, että se on valkoinen ja siinä on ruskea reikäsatula. Cool. Oli muuten hulvatonta nousta Tukaanin selkään ekan kerran kahteen kuukauteen. Nauratti ihan älyttömästi, sillä olin taas tottunut kumaraan ajoasentoon uuden pyörän kanssa, ja Tukaanilla ajellessa se asento on ihan erilainen. Toisaalta selkä rakastaa, kun saa olla pyöräillessä suorassa.

Eilen oli blogimiitti ja oli todella ihana nähdä teitä kaikkia, jotka miittiin tulitte! Kiitos!

On niin hienoa hengissä olla

Olen nyt nauttinut tosi paljon näistä lämpimistä keleistä. On ollut ihana pyöräillä joogatunneille ja takaisin, ratsastaa köpötellä Ykällä ja kuunnella tuulen huminaa puiden lehdissä.

Toki täällä Tampereella ei vielä mitään megahelteitä ole ollutkaan. Tällainen 20-25 astetta olisi jatkossakin ihan hyvä.

---

Olin tuossa keväällä aika ahdistunut ja rikkonainen. Voimavarat olivat kadonneet jonnekin syvään kaivoon ja minä sinne perässä.

Keskityin hyviin asioihin, lepäsin, en vaatinut itseltäni liikaa. Vietin aikaa yksin, tein asioita joista pidin, joogasin, nostin kahvakuulaa, ratsastin, nukuin, pelasin Facebookissa hevospeliä. Ja sitten aloin taas saada otetta itsestäni. Aloin eheytyä.

---

Viime viikkoina hymy on taas palannut kasvoilleni. Ajoin äsken pyörällä joogatunnin jälkeen kotiin. Hervantaan nousu sujui leikiten. Tukaanin takavaihteetkin pysyivät rattaillaan eivätkä rouskuttaneet omille teilleen. Jalassa oli järkevät housut eikä mitkään sortsialkkarit. Kuuntelin musiikkia uudesta pienestä mp3-soittimestani, jonka saa kiinni paidanhelmaan. Kuulokkeista soi Egotripin Tällaisena iltana.

Toisinaan elämä on täydellistä.

Kilometrikisa 2013

[Musiikki: Sigur Rós - ( )]

Viime vuonna osallistuin ekaa kertaa Kilometrikisaan, jossa kaikessa yksinkertaisuudessaan on tarkoitus ajaa polkupyörällä. Kisa kestää toukokuun alusta syyskuun loppuun. Viime vuonna ajoin kisan aikana 2106 kilometriä.

Ja tänä vuonna uudestaan! Outi pisti jälleen pystyyn 24PolkeePolkee-joukkueen ja siellä sitä poljetaan. Jos osallistuminen kiinnostaa, niin käy heittämässä Outille viestiä. Joukkueeseen pääsyn edellytyksenä on, että nousee pyörän satulaan edes kerran, heh.

Pyöräilen tällä hetkellä uskollisella Tukaanilla. Hirmu sai uuden omistajan ja taittaa nyt hirmuisia kilometrejä Kuopiossa. Entinen miesystävä ja nykyinen ystävämies on edelleen aikeissa koota minulle uuden pyörän (jonka piti olla valmis viime kesänä, kröhöm), mutta koska sen kokoamisessa on vähän suunnitelmat vuoden aikana muuttuneet, siitä puuttuu edelleen osia. Arvio on, että saan pyörän parin viikon sisällä. Tosin kokemus osoittaa, että mitä vain voi tapahtua, kun on tästä pyöräprojektista kyse.

Mutta toistaiseksi ajelen siis Tukaanilla. Huumorintaju on välillä koetuksella, sillä siinä pyörässä ei toimi kitkatta oikein mikään! Takavaihtaja pyrkii vaihtamaan vaihteita omin luvin, takajarru huutaa kuin susi, ja pyörä painaa edelleen tonnin. No, pitää edelleen ajatella positiivisesti, että kasvaapahan kunto. Pelkäsin muuten, että Hervantaan nousu tuntuisi nyt keväällä taas yhtä pahalta kuin viime vuonna tähän aikaan. Että talvi olisi ikään kuin nollannut tilanteen ja reisilihakset. Vaan haa! Nousuhan sujui kuin vanhalta tekijältä. Ja hyvä niin. Sillä jos sattuu asumaan Hervannassa ja täältä joskus pyörällä poistumaan, se tietää automaattisesti paluuta ylämäkeen. Haastetta kaipaava voi kiertää Lukonojanmäen kautta, joka saa kovimmankin kuntoilijan nöyrtymään. Itse yleensä seuraan Hervannan valtaväylää, jossa nousu jakaantuu useammalle kilometrille. Tietysti aina voi keskustasta palatessa kiertää Sääksjärven kautta, jolloin nousua ei oikeastaan huomaa, mutta siinä saakin sitten lenkille reippaan mittaisen (öö, 10 kilometriä?) lisälenkuran.

Hirmu

Sain eilen tilapäispyörän, sillä Tukaani on nyt siinä kunnossa, että sillä ei aja kauppa- ja tallireissuja pidempiä matkoja kovin mielellään.

Lopullisen pyörän saan varmaan heinäkuun alussa, kun miesystävä saa tilattua osat ulkomailta. Täksi ajaksi hän siis osti meille menopelit (jotka myydään sittemmin eteenpäin), jotta päästään kulkemaan. Kesä on kuitenkin lyhyt ja silleen.

Kävin eilen testaamassa omaa tilapäispyörääni eli Hirmua, ja kylläpäs se tuntuikin erilaiselta Tukaaniin verrattuna, hui.

Pyörä on huomattavasti hirmumpi kuin kuskinsa

Kun on tottunut ajamaan pystyasennossa, niin etukeno tuntui aika hurjalta. En edes uskaltanut laskeutua eilisen 23,9 kilometrin lenkin aikana kertaakaan pässinsarvien varaan. Kyllä, olen nössö, lol.

Hirmu on cyclocross-pyörä, ja olihan se vallan kevyt ajaa. Ja kipeytti hanurin. Ja niskan. Ja selän. Tänään uudestaan. Ehkä uskallan jopa pässinsarville asti?

Tuomio

Kävin tänään ortopedillä ja sieltähän se sitten tuli: lääkäri diagnosoi käsikopelotutkimuksen ja oireiden perusteella minun potevan kondromalasiaa. No, se nyt ei varsinaisesti tullut yllätyksenä, sillä kyseistä vaivaahan olen epäillyt ties miten kauan. Magneettikuvauksesta ei kuulemma luultavasti selviä mitään, eikä tähystysleikkaus tässä vaivassa hyödytä. Röntgeniin sain lähetteen, mutta muuten lopputulos oli se, että näillä polvilla eteenpäin. Olin sen verran hyvällä tuulella, etten jaksanut ruveta änisemään vastaan. Olenhan joka tapauksessa koehenkilöjonossa sinne mestaan, missä pääsee magneettikuvaan ilmaiseksi. Haluan käydä kuvauksissa varmuuden vuoksi, vaikka niissä ei mitään mullistavaa näkyisikään.

Polvi on mennyt parempaan suuntaan. Edistyminen lienee useamman tekijän summa: lepo, pyöräily, ehkä jopa se hassu vihersimpukkatuote. Jatkan samaan malliin.

Tukaani alkaa muuten hajota käsiin, nyyh. Kävin lääkärissä pyörällä, ja sekä meno- että paluumatkan pyörästä kuului hirmuista rouskuntaa. Vaihdettiin ketjut, mutta ongelma pysyi. Ilmeisesti Tukaanista on keskiö menossa rikki. Äääää. No, sen saa vaihdettua, mutta olisi ollut kiva, jos pyörä olisi kestänyt vielä pari viikkoa eli siihen asti, että saan uuden pyörän.

Illalla kävin vielä joogassa, joka viime viikon tapaan jäi tyngäksi sateen takia. Matkustin keskustaan bussilla, ja Keskustorilta kävelin Pyynikille, missä jooga pidettiin. Joogan jälkeen kävelin saman matkan takaisin, niin polvi sai sopivasti kävelytreeniä.

Pitkä pyörälenkki

Tänään (eilen) tuli heitettyä kunnon pyörälenkki, vaikka aluksi ei ollut tarkoitus. Suunnitelmissa oli kiertää lyhyempi lenkki, mutta sitten innostuinkin kiertämään ylöjärvet, nokiat ja pirkkalat pidemmän kaavan mukaan. Tosin 60 kilometrin kohdalla meinasi usko loppua, kun minulla oli vain hatara käsitys silloisesta sijainnistani ja varpaat olivat ihan jäässä. Jouduinkin löysentämään lenkkareiden nauhoja, ja se auttoi sen verran, että pääsin ehjänä kotiin. Matkaa lenkille kertyi yhteensä 83 kilometriä, huh! Aikaa meni vajaat 4 tuntia ja 40 minuuttia, ja kotiin tulin puoli yhdentoista maissa.

Olin tosiaan pari kertaa vähän hukassa, ja etenkin Nokia meinasi osoittautua sellaiseksi limboksi ettei tosikaan. Minulla oli mukanani kämäinen Google Mapsista tulostettu kartta, joka olikin sen verran kämäinen, että ajoin yhdessä kohdin pari kilometriä harhaan ja tajusin kääntyä vasta sitten kun opasteet kertoivat minun olevan Pirkkalan sijasta matkalla Raumalle. Wtf?!

Selvisin siis kuitenkin hengissä kotiin. Nyt olen saunonut ja syönyt ruokaa, ja olo on muikean raukea. Lenkin jälkeen oli aika voittajafiilis, kun mietin, miten pitkän matkan olin oikeasti pyöräillyt. Pyörävarastossa piti hetken aikaa silitellä uskollista Tukaania, sillä en olisi millään raaskinut jättää sitä sinne.

Toukokuun pyöräilyt ovat nyt komeasti pulkassa, ja Kilometrikisassakin olen saanut kerättyä joukkuelle kivasti kilometrejä (581):

Minulla on tavoitteena pyöräillä kisan aikana 2500-3000 kilometriä, ja tämän kuun perusteella se on saavutettavissa, sillä kyseisen kilometripotin kasaamiseksi kuukaudessa tulee pyöräillä 500-600 kilometriä.

Nyt vielä hetki American Idolia ja sitten koisimaan, jotta jaksan herätä tallille.

Tukaani

Ajattelin kertoa tänään uskollisesta polkupyörästäni. Se on malliltaan Tunturi Tucano eli lempinimeltään Tukaani, ja se ostettiin minulle muistaakseni vitos- ja kutosluokan vaihteessa eli toisin sanoen vuonna 1997. Ikää pyörällä on siis jo messevät 15 vuotta. Ennen tätä kevättä ajelin sillä lähinnä paikasta toiseen, sillä pyörälenkkeily oli ehkä ankeinta mitä tiesin.

Polven äksyilyn takia minun oli kuitenkin pakko opetella tai ainakin yrittää opetella tykkäämään pyöräilystä. Huhtikuu oli vähän nahkea. Paikat kipeytyivät, ja sää oli ärsyttävä: tiedän, että monet pyöräilevät jopa talvipakkasilla, mutta 0-5 asteen kevätsäässä oli minulle ihan tarpeeksi kestämistä. Kokeilin vaikka mitä sukka-kenkä-yhdistelmiä, mutta vähänkin pidemmän lenkin jälkeen varpaat olivat jäässä ja hyvä kun eivät pudonneet irti.

No, nyt toukokuussa pyöräily on ollut kivempaa. Olen alkanut tulla sinuiksi Tukaanin kanssa. Eihän se ehkä kaikkein hienoin pyörä ole. Aikoinaan 21-vaihteinen pyörä on tällä hetkellä käytännössä 7-vaihteinen, sillä pyörän vaihteet ovat hyvää vauhtia matkalla kohti tuonpuoleista, eikä esimerkiksi kolmannelle eli isoimmalle eturattaalle vaihto oikein tahdo onnistua. Miesystävä väänteli eilen jotain ruuveja, ja ensimmäisen kerran koko keväänä pääsin käyttämään kolmosratasta. Nopeutta tuli jonkin verran lisää, mutta toisaalta polvi taas ei hirveästi arvostanut raskaampia vaihteita, joten tänään taas poljin ihan suosiolla keskirattaalla. Pienin eturatas on sen takia pois pelistä, koska en uskalla vaihtaa sille, jos vaihtaja ei jostain syystä suostuisi nostamaan ketjuja takaisin toiselle rattaalle. Ykkösrattaalla kitkutellessa voisi olla jo huumorintaju koetuksella.

Rampa kuski ja rampa pyörä, mikäs sen parempi yhtälö! No juu. Tukaanissa on myös painava teräsrunko, joten se ei ole kaikkein nopein peli jo senkään puolesta. Välillä vähän tympäisee, kun itsestä tuntuu, että nyt on muuten hyvä vauhti, kun pyörän on saanut kiihdytettyä sen maksiminopeuteen, ja sitten joku pyyhkäisee ohi gramman painoisella maantiekiiturilla. Yksi polkaisu ja maantiehirmu on sadan metrin päässä. Ei siinä oikein voi muuta kuin pohtia, että mistäs tuollaisen pyörän sais. Ja reisilihakset.

Niin, ja onhan Tukaani 26 tuuman renkaineen ja lyhyine runkoineen minun 177-senttiselle kropalleni armottoman liian pieni. Mutta hemmetti soikoon, kyllä sillä eteenpäin on päässyt. Sain siihen viime viikolla nousukahvat, jotka ovat auttaneet oikean käden puutumisongelmiin ja kaiken kaikkiaan antaneet yläkropalle paremman ajoasennon.

Pieni urhea polkupyörä

Miesystävä on tosin ottanut projektikseen ostaa osat ja koota meille molemmille uudet pyörät. Minulla vaatimuksina oli, että pyörässä pitää olla pässinsarvet, siihen pitää saada tarakka ja lokasuojat, ja sillä pitää pystyä ajamaan myös hiekkateillä. Sinänsä en mitään hybridiä halua (vaikka hybridit ovatkin varmaan ihan kelpo pyöriä), koska koen, että sellainen ei käyttötarkoitukseltaan loppujen lopuksi eroaisi juuri Tukaanista, varsinkin kun tarkoituksenani on pyöräillä tänä kesänä keskimäärin 150 kilometriä viikossa. Cyclocrossin tapaisesta olen vähän haaveillut. Mutta toistaiseksi ajelen siis Tukaanilla. Kasvaapahan kunto ja reisilihakset, kun pyörä ei ole kaikkein kevyin liikutella.