Päivittelyä

Kuukausi vierähti, eikä minulla ollut oikein mitään sanottavaa. Nyt minulla olisi vaikka mitä kerrottavaa, mutten tiedä, mistä aloittaa.

Aloitetaan terveydestä. Koko syksyn ylläni roikkunut musta pilvi väistyi lopulta joulukuun alussa ja on pysynyt poissa. Uskoni seleeniteoriaan pitää pintansa: oloni on ollut tasaisen hyvä siitä lähtien, kun aloin parapähkinöitä popsia. Toki hermoilen ja pimahtelen milloin mistäkin, mutta se nyt kuuluu asiaan. Alan pikkuhiljaa luottaa siihen, että se heltymätön väsymys ja alakulo on ihan oikeasti taaksejäänyttä elämää.

Paino oli viime keskiviikkona 80,6 kilogrammaa. Olen tyytyväinen. Helmikuussa vaikutti siltä, että paino oli lähtenyt nousuun, mutta se päättikin sitten palata takaisin lähemmäs kasikymppiä. En tällä hetkellä saa kiinni laihdutusmoodista. Annan tilanteen edetä omalla painollaan, mutta pidän kiinni keskiviikkopunnituksista, joilla pyrin kontrolloimaan sitä, ettei kiloja ala kertyä. Toisaalta kroppa kyllä kertoo, mihin suuntaan ollaan kulloinkin menossa. Tällä hetkellä se vaikuttaa tyytyväiseltä saamaansa ruoan määrään ja laatuun verrattuna liikkumisiini. Ja minä olen tyytyväinen kroppaani. Neljä ja puoli vuotta kestänyt matkani kohti terveempää ja tasapainoisempaa elämää on kuljettanut minut pisteeseen, jossa en enää millään muotoa pidä itseäni lihavana. Olkoonkin, että painoni on painoindeksin mukaan lievän ylipainon puolella. Se ei estä minua rakastamasta itseäni ja kehoani. Kehoni on antanut minulle menneiden vuosien aikana niin hienoja hetkiä ja opettanut minua kurottamaan mieleni asettamien rajojen yli, etten yksinkertaisesti voi olla siihen pettynyt.

Ja koska kehoni mahdollisuudet ovat rajattomat, olen pitänyt kiinni ahkerasta liikkumisesta. Alkuvuoden saldo on HeiaHeian tilastojen mukaan:

- 42 tuntia ja 240 kilometriä kävelyä

- 32 tuntia joogaa

- 24 tuntia kahvakuulan nostamista

- 6 tuntia ratsastusta

- 2 tuntia ja 15 kilometriä lenkkeilyä

- 9 punnerrustreeniä

- 3 voimapyörätreeniä (tätä pitäisi parantaa)

Tarkkaavaisimmat ehkä huomaavat, että olen käynyt juoksemassa. Ensimmäisen lenkkini tein kaksi viikkoa sitten kaavalla 1 min juoksua ja 2 min kävelyä, jota sitten toistin 20 kertaa. Polvi tykkäsi kyttyrää, mikä oli odotettavissa. Ennen lenkkiä olin ounastellut sen kipeytyvän 80 prosentin todennäköisyydellä, mutta asfaltin paljastuminen ja kevään tuoksu ilmassa suorastaan pakottivat juoksemaan. Annoin polven pitää mykkäkoulua parisen viikkoa, kunnes se lopulta leppyi. Viime lauantaina sitten päätin yrittää uudestaan, ja sillä kertaa juoksin kaavalla 2 min juoksua ja 3 min kävelyä kymmenen kertaa. Lenkistä on kulunut kaksi vuorokautta, ja polvi tuntuu itse asiassa aika hyvältä. Toivo edes jonkinlaisesta juoksuharrastuksesta elää, joskin olen tottunut kahden vuoden aikana niin moniin pettymyksiin, etten jaksa enää turhaan stressata. Joko pystyn juoksemaan tai sitten en. Onneksi olen löytänyt lajin rinnalle muitakin vaihtoehtoja.

Kuten kahvakuulaurheilun. Kuulat nousevat edelleen, ja pyrin käymään treeneissä kolmesti viikossa. Tuntuu, että kehitystä on alkanut tapahtua. Tekniikka on kehittynyt vaikka se aina ajoittain onkin suoraan perämetsästä. Voimaakin on tullut lisää. Viime torstaina tehtiin voimatreeninä kahden kuulan long cycleä (eli rinnallevetoa ja työntöä) raskailla painoilla. Uskalsin kerran kokeilla 18 kilon kuulia, ja ne peijakkaathan nousivat ilmaan. Huhhei.

Voimaa pyrin lisäämään myös punnertamalla. Ojentajatreenit jatkuvat punnerrushaasteen muodossa. Kipeää tekee ja raskasta on, mutta samalla punnertaminen tuntuu järkyttävän hyvältä. Olen jymähtänyt tällä kertaa jo kakkosviikkoon, mutta ei se haittaa. Vaikka treenaisin tuota viikkoa koko loppuelämäni, siinä on vissi ero, teenkö viikon aikana 80 vai 0 ojentajapunnerrusta. Terveisin: "Täältä tullaan kiinteät käsivarret ja messevät muskelit".

Ratsastamassa en ole käynyt reiluun kuukauteen. Meillä kävi Hakkisen kanssa maastossa pieni tilanne, joka olisi voinut päättyä huonosti. Mitään ei onneksi sattunut kellekään, mutta mieleeni kohosi sen verran ikäviä kauhukuvia, että päätin ottaa aikalisän ratsastuksesta. Aika näyttää, jatkanko Hakkisen vuokrausta, mutta tällä hetkellä tuntuu paremmalta vaihtoehdolta olla nousematta sen satulaan.

Joogannut olen käytännössä päivittäin. Namaste jooga -jaksoista on tullut osa arkirutiiniani. Selkä pysyy sen avulla jollain lailla kuosissa, ja samalla pääsee mielikin vähän huilaamaan. Odottelen kyllä innokkaana lähestyvää kesää, josko Om Yoga tarjoaisi mahdollisuuden kesäkorttiin, joka minulla viimekin kesänä oli. Sillä siis sai joogata rajattomasti kolme kuukautta kahden kuukauden hinnalla. Freelancer-kääntäjän rahatilanne nyt on aina vähän niin ja näin, mutta investointi joogaan nousee kyllä tärkeysjärjestyksessä ensimmäisten joukkoon.

Työasioista puheen ollen. Päätin lähteä ensi syksynä opiskelemaan liiketaloutta. Käännösalaa riivaa suohon poljetut työehdot, surkea palkkaus ja olematon arvostus. Aion opiskella rinnalle toisen tutkinnon, joka toivottavasti takaa minulle säännöllisemmän elannon. Rakastan kääntämistä, ja se on sitä, mitä todella haluan ammatikseni tehdä, mutta joskus on pakko myöntää, että kutsumus ei aina elätä. Nyt kun minulla on pitkän lamaannuskauden jälkeen energiaa edes ajatella opiskelemista, aion tarttua toimeen.

Näillä eväillä eteenpäin.

Liikuntavuosi 2013

[Musiikki: The Goo Goo Dolls - Dizzy Up The Girl]

Vuonna 2012 polvi hajosi ja jouduin luopumaan juoksusta. Lihoin sen seurauksena neljä kiloa, kun jouduin rakentamaan painonhallinnalleni uuden pohjan. Olin varma, että vuodesta 2013 tulee parempi. Tavallaan tuli ja tavallaan ei.

Edellisessä postauksessa kertasin, miten erosin keväällä pitkästä parisuhteesta ja syksy meni kilpirauhasen vajaatoiminnan oireiden kanssa painiessa. Yhtäkkiä polviongelmat, jotka vielä edellisenä vuonna olivat tuntuneet ylitsepääsemättömiltä, tuntuivat mitättömän pieniltä.

Positiivista vuodessa oli se, että vastoinkäymisistä huolimatta painoni oli vuoden viimeisessä, viikko ennen joulua tehdyssä mittauksessa käytännössä sama (81,9 kg) kuin vuoden ensimmäisessä (82,2 kg). Toki kesän lopussa ehdin jo painaa alle kasikympin, kun taas syksyn myötä paino kohosi. Ja kunhan tästä vaa'alle taas joulusyöminkien jälkeen uskaltaudun, nähdään mistä lukemista uusi vuosi oikeasti startataan.

Joka tapauksessa painolukemat valavat minuun uskoa, että elämäntapamuutokseni on oikeasti pitävällä pohjalla. Syömis- ja liikuntatottumukset kantavat minut vaikeidenkin aikojen läpi ja antavat minulle voimaa jaksaa eteenpäin. Toissavuonna lihoin ja viime vuonna pidin painon kutakuinkin paikoillaan, joten kenties tänä vuonna on aika päästä eroon noista neljästä lihotusta kilosta. Aika näyttää. Jos jotain olen oppinut, niin elämä ei koskaan ole tyhjiö. Se heittää eteen odottamattomia tilanteita ja haasteita, joille ei yksinkertaisesti voi mitään.

Kuten olen monesti blogissani kirjoittanut, liikunta on pitänyt minut pinnalla enkä tiedä, missä jamassa esimerkiksi nyt olisin, jos en olisi pitänyt itseäni liikkeessä. Mennyt vuosi on ollut siinä mielessä merkittävä, että kasvoin eroon juoksusta ja pystyn nyt nauttimaan täysillä muista liikuntalajeista ilman alati takaraivossa kalvavaa tunnetta: voi kunpa voisin olla juoksemassa. Olen löytänyt kahvakuulaurheilusta keinon viedä itseäni äärirajoille ja niiden yli ja tuntea olevani vahva ja voimakas. Jooga on pitänyt mieltäni kasassa ja auttanut hyväksymään kehoni kyvyt ja rajoitteet. Lisäksi se on ollut korvaamaton apu heikon alaselkäni kunnossa pitämisessä. Kauneinta on ehkä ollut oppia nauttimaan kävelystä. Ennen se oli suunnattoman tylsää ja ankeaa hommaa, mutta on ihan oikeasti ihana tunne, kun kaikkien polviongelmien jälkeen pystyy edes kävelemään pitkiä lenkkejä ilman isompia oireita.

Ohessa vielä HeiaHeian yhteenveto vuoden liikunnoista:

Kärkisijoilla ovat jooga, kävely ja pyöräily eli varsin lempeää ja aerobista liikuntaa on tullut harrastettua. Etunojapunnerrusten nelossija on puhtaasti alkuvuoden ansiota, kun otin tavoitteeksi punnertaa joka päivä, kunnes vuoden ensimmäinen väsymyskausi keväällä pyyhkäisi punnerrusinnon mennessään. Sama toistui syksyllä. Myös voimapyörällä rullailu jäi näköjään aika onnettomiin määriin. Nyt kun kroppani tuntuisi taas olevan kunnossa, aion ehdottomasti ottaa kotona tehtävät lihaskuntotreenit jälleen mukaan ohjelmistoon.

Vuoden päätin käymällä uimassa pitkästä aikaa. Alkuun jännitin, ovatko kevään tekniikkakurssilla opitut jutut unohtuneet mielestä ja uppoanko altaan pohjalle kuin kivi. Hengittäminen oli aluksi pienimuotoista eloonjäämistaistelua, mutta kun hengitys alkoi sujua, uintikin rentoutui. Polskin menemään 2500 metriä vuorotellen rintauintia ja kroolia aina 250 metrin välein. Oli aika kivaa. Pitää yrittää käydä uimassa tänäkin vuonna, nyt kun ei enää tarvitse kipeyttää niskojaan ja päätään mummosammakolla.

Toivon kaikille rentoa ja samaan aikaan voimakasta uutta vuotta. Löytäkää oma liikuntalajinne, josta nautitte ja joka antaa teille energiaa ja saa teidät tuntemaan itsenne voittajiksi.

Liikuntaviikot 18 & 19

[Musiikki: Chisu - Vapaa ja yksin]

Jaahas, liikuntakoosteet laahaavat jälleen hienosti perässä, mutta tässä ne tulevat:

VIIKKO 18

maanantai

6,9 km kävely, 1 h 15 min

tiistai

4,0 km kävely, 45 min

2000 m uinti, 1 h 10 min

keskiviikko

vapaa

torstai

3,4 km kävely, 35 min

kahvakuula, 1 h

perjantai

10,8 km pyöräily, 45 min

ratsastus, 1 h 30 min

lauantai

7,1 km kävely-/juoksulenkki, 1 h

sunnuntai

jooga, 1 h 30 min

18,3 km pyöräily, 1:16:30

VIIKKO 19

maanantai

15,8 km pyöräily, 1:04:30

tiistai

jooga, 20 min

kahvakuula, 1 h

10,8 km pyöräily, 41:20

keskiviikko

jooga, 20 min

jooga, 1 h 30 min

18,2 km pyöräily, 1:16:30

torstai

jooga, 20 min

voimapyörä, 4 x 20

8,7 km kävely-/juoksulenkki, 1 h 20 min

perjantai

jooga, 20 min

ratsastus, 2 h

10,8 km pyöräily, 45 min

lauantai

4,0 km kävely, 45 min

2000 m uinti, 1 h 10 min

sunnuntai

10,0 km kävely-/juoksulenkki, 1 h 20 min

Ava-kanavalta tulee arkiaamuisin Namaste jooga -niminen ohjelma, jonka avulla olen viime aikoina aloittanut päiväni 20 minuutin joogahetkellä. Välillä olen jopa raahannut itseni peiton alta olohuoneeseen kahdeksan maissa kun ohjelma alkaa, mutta joskus olen vain nauhoittanut ohjelman ja joogannut sitten kun olen saanut silmäni auki. Olen siis aikamoinen yöeläjä, ja koska freelancerina voin päättää työaikani itse, minun ei ole mikään pakko herätä aikaisin. Mutta oli miten oli, päivän aloittaminen joogalla on tuntunut hyvältä: nukkuessa jäykistynyt keho vertyy ja hengitykseen keskittyminen avaa mielen ihan eri tavalla kuin normaalisti.

Kaivoinpa pitkästä aikaa voimapyöränkin esiin. Tein ensimmäistä kertaa neljä kahdenkymmenen toiston sarjaa (sarjojen välissä puolen minuutin tauko). Aiemmin olen tehnyt viidentoista sarjoja. Seuraavana aamuna lihakset olivat vielä ihan ok, mutta jostain syystä ratsastamisen jälkeen kun istuin alas, vatsalihakset ilmoittivat olostaan. Katsoin siinä sitten illalla uuden Survivor-jakson, jossa kilpailijoiden sukulaisia vieraili saarella. Tyrskähtelin tietysti itkuparkuun, ja ai saakeli, kun otti vatsalihaksiin. Kyllä, voimapyörä oli tehnyt tehtävänsä.

Juoksemassakin olen käynyt. Viime viikolla jopa kahdesti. Ensimmäiseen lenkkiin sisältyi alku- ja loppukävelyjen lisäksi kymmenen viiden minuutin pätkää, joissa ensin kävelin 2 minuuttia ja sitten juoksin 3 minuuttia. Sunnuntaina tein eri tavalla, eli ensin kävelin 1 minuutin ja sitten juoksin 2 minuuttia. Tätä kaikkiaan tunnin verran eli 20 kertaa. Alku- ja loppukävelyineen matkaa kertyi kymmenen kilometriä. Siihen sisältyi muun muassa muinainen 8,4 kilometrin vakiolenkkini, jota juoksin aikoinaan todella paljon. Tällä hetkellä suurin unelmani on vielä jonain päivänä pystyä kiertämään tuo lenkki kokonaan juosten. Ei kuulosta isolta jutulta, mutta kyllä se sitä on.

Polvi ärtyi tuosta sunnuntain lenkistä hieman. Lenkki itsessään sujui hyvin, ja juostessa polvi tuntui joustavalta ja lämpimältä. Se tuntui itse asiassa niin hyvältä, että hetken juoksin ilon kyynelet silmissä. Jälkioireet tulivat parin päivän sisällä, eli polvea on hieman pakottanut, ja se on naksunut normaalia enemmän. Nyt on siis otettava hetki iisimmin, ja palattava harjoituksiin sitten kun polvi sen sallii. Jospa se siitä pikkuhiljaa tottuisi ja vahvistuisi. Onneksi osaan nykyään suurimman osan ajasta olla rasittamatta polvea liikaa. On nekin ajat koettu, kun polvi on ollut ihan tulessa, yöllä en ole saanut pakotukselta kunnolla nukutuksi ja kävelylenkillä koko jalka on äkillisen pistoksen takia notkahtanut kokonaan alta.

Tilanne on niin paljon parempi kuin vuosi sitten. Yritän muistaa sen, kun sydämessä tuntuu liian pahalta.

Liikuntaviikko 32

maanantai
voimapyörä, 4 x 15
2,7 km kävely, 30:45
43, km juoksu, 33:08
jooga, 1 h 20 min

tiistai
100 kevennettyä punnerrusta
25,6 km pyöräily, 1:26:18
jooga, 50 min

keskiviikko
vapaa

torstai
27,1 km pyöräily, 1:16:14
jooga, 45 min

perjantai
74 punnerrusta (vko 4 / pv 1: 12 - 14 - 11 - 10 - 27)
50 kevennettyä punnerrusta
10,8 km pyöräily, 40 min
ratsastus, 1 h 25 min
jooga, 1 h 10 min

lauantai
voimapyörä, 4 x 15
jooga, 1 h

sunnuntai
vapaa

Viime viikko meni pitkälti joogan parissa. Maanantain tyhmän juoksulenkin ja jälleen kerran ärhäköityneen polven takia  päätin ottaa aikalisän ja kerätä hermoni joogaten. Ja se on auttanut! Maanantaina ja pari päivää sen jälkeen olo oli kyllä tosi surkea, kun polvi on hankala ja paino jossain avaruudessa asti. Pyrin keskittymään kivoihin asioihin, mikä tepsi. Pääsin perjantaina pitkästä aikaa taas ratsastamaan, ja oli ihana ratsastaa Oskulla maastossa ja antaa sen kiidättää minua laukaten mäkeä ylös, kun itse en pysty.

Ja tosiaan joogan kautta löysin hyväksyntää omaa kehoani ja tilannetta kohtaan. Löysin YouTubesta jotain veden lorinaa ja aaltojen loisketta, himmensin valot ja annoin kehoni taipua asentoihin, joihin se sillä hetkellä halusi taipua. Helpotti oloa. Pettymykset vaihtuivat tasapainoon.

Palasin myös armaan voimapyörän pariin, ja lomalle jääneet vatsalihakset kokivat karun herätyksen. Kun nauraessa ja aivastaessa sattuu, niin tietää tehneensä. Punnertaminen aiheuttaa minussa nykyään rimakauhua, ja yritän nyt totutella touhuun vähän helpomman kautta ja pakitin yhden viikon taaksepäin. Kyllä tästä vielä eteenpäin päästään.

Liikuntaviikko 3

 [Musiikki: Vanessa Carlton - Rabbits on the Run]

Alan taas päästä liikuntojen kanssa vauhtiin. Selkä ei käytännössä enää rajoita liikkumista, vaikka ei se vielä täysin kivuton ole. Juostessa tärinä tuntuu jonkin verran selkärangassa, ja punnertaessa saa edelleen kiinnittää erityistä huomiota oikeaan asentoon, mikä ei kyllä sinänsä ole yhtään paha juttu.

maanantai

24 punnerrusta (vko 2 / pv 1: 4 - 6 - 4 - 4 - 6)

24 kevennettyä punnerrusta

5,3 km kävely, 53:46

tiistai

voimapyörä, 5 x 7
1,0 km kävely, 10 min
8,4 km juoksu, 1:03:07

keskiviikko

26 punnerrusta (vko 2 / pv 2: 5 - 6 - 4 - 4 - 7)

26 kevennettyä punnerrusta

2,4 km kävely, 30 min

8,6 km hiihto, 1:16:35

torstai

voimapyörä, 5 x 10
1,0 km kävely, 10 min
8,4 km juoksu, 1:06:11

perjantai

30 punnerrusta (vko 2 / pv 3: 5 - 7 - 5 - 5 - 8)
30 kevennettyä punnerrusta
ratsastus, 1 h 5 min

lauantai

1,0 km kävely, 10 min
8,4 km juoksu, 1:07:46

sunnuntai

voimapyörä, 5 x 10

2,4 km kävely, 30 min

8,6 km hiihto, 1:12:14

Juoksin yhteensä 25,2 kilometriä, mikä on hyvä määrä. Siihen asti kunnes saan uudet juoksukenkäni kotiin, kierrän varmaan lyhyempiä kuuden kilometrin lenkkejä, sillä yritän pitää polveni ehjänä. Millään en malta luopua juoksusta kokonaan, koska lauantain lenkillä tunsin, miten juoksuvire ja rentous alkaa taas palailla. Satulasta putoamisen jälkeen meno on ollut lenkeillä aika jäykkää ja vaivaista, ja nyt kun viimein alan taas tuntea oloni juoksevaksi, niin en haluaisi pitää taukoa. Toisaalta polven ehdoillahan tässä on mentävä. Täksi päiväksi on suunnitteilla nimenomaan kuuden kilsan lenkki, jonka aikana kuulostelen polven meininkejä.

Punnerruksissa pääsin vihdoin ja viimein etenemään viikolle kaksi, jee! Selviydyin viikosta kunnialla, mutta eiköhän se uusintaan mene. Tässä välissä pitäisi tehdä välitesti, ja jos siinä saa tehtyä vähintään 16 punnerrusta putkeen, on oikeutettu siirtymään kolmosviikolle (joka muuten näyttää saatanalliselta). Ilman välitestejäkin tiedän, etteivät nuo kuusitoista toistoa tule todellakaan irtoamaan puhtaasti, joten palaamme viikon kaksi alkuun.

Perjantaina tallikävelyt jäivät väliin, sillä Oskun omistaja piti minulle ratsastustunnin, ja pääsin siis hänen kyydillään tallille ja takaisin. Lopputunnista käytiin ravaamassa ja laukkaamassa umpihangessa, ja siinä oli tekemistä sekä hevoselle että ratsastajalle. On aika haastavaa istua satulassa, kun hevonen loikkii syvässä lumessa. Hyvää tasapaino- ja lihasharjoitusta, kun koko ajan on pakko istua kevyessä istunnassa. Kiva oli muuten huomata, että alaselän lihakset suostuivat kivutta yhteistyöhön.

Hiihtämässäkin kävin kaksi kertaa! Sunnuntaina uskalsin jopa laskea latua pitkin yhden jyrkän mäen, jonka yleensä tulen auraten alas. Nuo hiihtopäivien 2,4 kilometrin kävelyt tulevat siitä, kun kävelen kotoa ladulle ja takaisin.

Tällä viikolla jatketaan entiseen malliin. Keskiviikkona käyn varmaankin joogassa, joka jäi viime viikolla väliin. Punnertamista, voimapyörää, kävelyä, ratsastusta, juoksua (20-25 km), ja hiihtoa parina päivänä. Eiköhän niistä ihan hyvä cocktail synny!

Perjantaipöllö

[Musiikki: Tori Amos - Night of Hunters]

Lähdin aamulla kävelemään tallille puoli yhdeksän aikaan. Rakastan talven sinisiä hetkiä, ja ehdinkin nauttia aamun sinisestä tuokiosta noin vartin verran. Maisema oli tosi nätti, ja osoitin taas verrattomat valokuvaustaitoni kuten alla olevasta kännykällä otetusta kuvasta näkyy:

Ei mennyt kauaakaan, kun päivä valkeni ja sini väistyi.

Valkoinen on uusi musta.

Tiet olivat epätasaiset ja lumiset kuten ne tallille mentäessä aina tahtovat olla. Ratsastuskenkänikään eivät varsinaisesti ole parhaat jalkineet taittaa pitkää matkaa, mutta pääasia että eteenpäin pääsee. Viiden kilometrin matkaan upposi melko tarkalleen tunti.

Tallille päästyäni kävin hakemassa Oskun tarhasta. On se vaan aika nätti hepo!

Pakkasin itseni asianmukaiseen varustukseen eli kypärään, turvaliiviin sekä heijastinliiviin. Nenälle vaihdoin myös vanhat silmälasit siltä varalta, että onnistuisin jotenkin tuiskahtamaan naama edellä maahan ja rikkomaan rillit (sillä nehän ne siinä tilanteessa tärkeimmät ovat). Pitäisikö hommata maalivahdinkypärä tai vaihtoehtoisesti Jason-maski?

Hevonenkin on hyvä olla paketoituna ja satuloituna ennen selkäännousua.

Sitten lähdettiin! Maastossa oli juuri niin ihanasti lunta kuin olin etukäteen ajatellutkin, ja alkulenkki sujuikin mainiosti. Selkä kesti kevyen ravin melko hyvin. Olin tosin lähtiessä laittanut jalustimet reikää normaalia lyhyemmälle, jotta pystyisin keventämään helpommin. Laukata en vielä hirvinnyt, mutta paineltiin reipasta ravia hyvät pätkät.

Kotimatkalla Osku sitten sai vainun mistä lie hirvestä ja puhisi eikä meinannut suostua lähtemään eteenpäin. Eipä ole muuten aiemmin tuota tehnyt kotiinpäin mentäessä. Lopulta hevonen sitten totesi, että eipä tähänkään kai loputtomiin voi jäädä seisomaan ja päästiin jatkamaan matkaa. Mutta että oli raivostuttavaa. Näkymättömät hirvet olivat ilmeisesti todella pelottavia, sillä Osku ei suostunut rauhoittumaan käyntiin, vaan paineli puolijuoksua eteenpäin, vaikka kuinka yritin saada sen kulkemaan hitaammin. Pakko oli peruuttaa alamäet, sillä en todellakaan halunnut mennä alamäkeen nenä edellä hätäisellä hevosella, josta en voinut olla varma, pysyykö se oikeasti käsissä. Ottakoon tasaisella vaikka mitä parin askelen säikkylaukkapyrähdyksiä, mutta ei kiitos alamäkeen.

Pöllö poni. Se on tänä talvena ja syksynä omistajansakin mukaan ollut vähän urpo ja esimerkiksi rynninyt kentän portilta tallin pihaan. Tallin ympäristössä nimittäin liikkuu paljon hirviä, ja ilmeisesti Oskun herkkä mieli ei nyt sitten kestä niitä. Aiemmin Oskun kanssa ei ole ollut mitään kovin kummoisia ongelmia maastossa, ja pitää toivoa, ettei  se ota tämänpäiväistä pöhköilyä tavaksi.

Kaikesta huolimatta Osku on aika kiva. <3

Osku tarhassa kaverinsa Oskun kanssa.

Tallilta piti sitten vielä kävellä toiset viisi kilometriä kotiin, ja loppumatkasta meinasi veto loppua. Selvisin kuitenkin perille asti, ja koska yläkroppa vaikutti palautuneen keskiviikon punnerruksista, siirryin punnerrusohjelmassa eteenpäin.

Nyt on mukavan liikkunut olo. Vatsalihakset ovat eilisestä voimapyöräilystä hellänä, ja tämän päivän raitisilmamyrkytys, lämmin suihku sekä ruoka ovat saaneet olon raukeaksi. Katsotaan pysynkö hereillä siihen asti että nukahdan!

Liikkumisen vapaus

Kävin juoksemassa, ja vihdoinkin alaselän lihakset suostuivat yhteistyöhön. Otin ensimmäiset juoksuaskelet ja hihkaisin puoliääneen: Huu!

Kun ei satu, niin kyllä se tuntuu veikeän hyvältä. Mitäs tuosta vaikka lenkillä sainkin leikkiä lumiauraa, kun rynnin hangessa eteenpäin. Loikin muiden ulkoilijoiden jättämissä jalanjäljissä ja nautin liikkeiden irtonaisuudesta, siitä tunteesta kun kipu ei estä liikettä.

Lunta siis oli. Noin puolet kuuden kilometrin lenkistä oli auraamatonta tietä, jossa sai oikeasti tehdä töitä eteenpäin pääsemiseksi. Mutta raskaasta alustasta huolimatta keskimääräinen kilometriaika oli reilut 20 sekuntia nopeampi kuin kahdella aiemmalla lenkillä, jossa alaselkä on jarruttanut menoa. Tänään lenkillä kului siis aikaa 44:55. Maanantaina sama reitti taittui aikaan 47:10.

Tänään tartuin myös voimapyörään. Selän takia olin arastellut voimapyörätreenien pariin palaamista, mutta ihan hyvin se rullailu sujui. Matka kohti pyykkilautavatsaa jatkukoon! Onneksi on aikaa.

Yövoimailija

[Musiikki: Damien Rice - 9]

Maanantai sujahti niin, etten edes kävelylenkille ehtinyt. Pakersin käännöstyön parissa, että saisin sen hyvään jamaan ja mahdollisesti palautettua ennen kuin lähden keskiviikkona reissuun. Lisäksi pesin ison kasan pyykkiä ja harhailin kaupoissa, mistä onneksi löysin puuttuvan joululahjan sisareni tyttärelle. Kauppareissun yhteydessä sentään tuli hyötykävelyä kolmisen kilometriä. Saatoin kuitenkin jossain välissä syödä rasiallisen konvehteja. Tai no melkein, on niitä vielä pari jäljellä. Olen kyllä ihan holtiton, kun pääsen suklaan kanssa samaan huoneeseen. No, sattuuhan tuota ja hyvää oli!

Rasvasokerimössön painaessa mahan pohjalla innostuin kuitenkin voimapyöräilemään ja punnertamaan. Olen vihdoinkin saanut hiottua voimapyörätekniikkani kohdalleen, sillä aiemmin liikkeet tuntuivat lähinnä käsissä, mutta parin viime treenin aikana olen hienosäätänyt asentoani (leuka rintaan ja katse lattiaan eteenpäin tuijottelun sijasta, ja varpaat ikään kuin ponnitusasentoon eikä niin, että koko jalkapöytä varpaanpäihin asti on vaakasuorassa lattiaa vasten) ja liike tuntui aika mojovasti vatsalihaksissa. Jees.

Aloitin tänään punnerrusohjelman jälleen kerran alusta. On se vaan niin mukavaa touhua, ettei millään malta päästää irti. Aloitin suosiolla helpoimmasta sarakkeesta, sillä viime viikon lähtötestiräpistelyssä toistojen määrä jäi alle viiden. Ihan uskomatonta, miten paljon raskaampaa tuo touhu on ilman polvia. Jostain luin, että polvien pitäminen maassa vähentää kuormitusta noin 50 prosentilla, joten ei ihme, että siirtyminen näihin ns. oikeisiin punnerruksiin tuntuu jossain. Tekniikka kusee siinä, etten saa vietyä rintakehää lattiaan asti - tai saan, mutta sieltä ei ole enää nousemista ylös. Aionkin ihan ensimmäisestä viikosta lähtien tehdä jokaisen viikon ainakin sen kaksi kertaa ennen uudelle viikolle siirtymistä. Uskon, että se on viisainta voiman kehittymisen kannalta, ja ehkäpä vähitellen saan vietyä rintakehääkin alemmas kohti lattiaa. Tavoite on kesään mennessä pystyä tekemään sata punnerrusta putkeen. Ja huomatkaa, en suostu käyttämään termiä "miesten punnerrus", koska mielestäni ilmaisu on puhdasta paskaa. Ihan niin kuin naisilta ei edes odotettaisikaan, että he pystyisivät punnertamaan ilman polvien tukea. Hah!

Liikuntaviikko 48

[Musiikki: Lady Gaga - Born This Way]

Viikonloppu hurahti nopeasti hyvän ystävän kanssa. Naurettiin paljon ja syötiin hyvin. Oli siis onnistunut viikonloppu! Kaiken kruunasi, kun eilen hain lakanoita pyykkituvalta puoli yhdentoista maissa illalla ja maahan oli satanut ensilumi. Mieliala kohosi heti, kun maisema oli yhtäkkiä kauniin valkoisen lumipeitteen alla. Olin jo niin tottunut, että aina ulos mentäessä kaikkialta hyökyi päälle loputon pimeys. Ehkä elämä alkaa lopulta voittaa.

~*~

Viime viikon liikunnat menivät ihan mukavasti. Oli tavallaan vähän helpompi viikko kuten HeiaHeian klipistä näkyy:

maanantai

1 km kävely, 10 min

12,7 km juoksu, 1:32:02

tiistai

225 kevennettyä punnerrusta (vko 6 - pv 1)

hathajooga, 1 h 15 min

keskiviikko

voimapyörä, 3 x 10

torstai

258 kevennettyä punnerrusta (vko 6 - pv 2)

1 km kävely, 10 min

8,4 km juoksu, 1:00:30

perjantai

voimapyörä, 3 x 10

10 km pyöräily, 45 min

ratsastus, 1 h 15 min

lauantai

vapaa

sunnuntai

289 kevennettyä punnerrusta (vko 6 - pv 3)

1 km kävely, 10 min

6,0 km juoksu, 41:42

Juoksua kertyi sopivat 27,1 kilometriä, mikä on hyvä määrä oikean polveni kannalta. Lisäksi punnersin  punnerrusohjelman kuudennen viikon läpi, mahtia! Kuten taisin jossain aiemmassa postauksessa mainita, kuudes viikko tuntui huomattavasti helpommalta kuin viides viikko, vaikka viidennen viikon uusintakierroksella punnersin yhteensä "vain" 585 kertaa, kun taas kutosviikolla punnerruksia kertyi komeat 772 kappaletta! Aivan käsittämätöntä edistystä. Lopputestin teen varmaankin joko huomenna tai ylihuomenna, ja sitten on uuden lähtötestin aika. Olen nyt päättäväisempi kuin koskaan, että kevään aikana tulen punnertamaan sata kertaa putkeen ilman polvien tukia.

kuvalähde: Ellos

Äsken rullailin voimapyörällä viisi seitsemän toiston sarjaa, ja nyt aion lähteä kävelemään lenkkipolulle metsään. Ulkona näyttäisi nimittäin olevan vielä lunta maassa. Samalla pääsen testaamaan uudet ulkoiluhousuni, sillä päätin lopultakin luopua vanhoista, joita olen käyttänyt lähes 20 kiloa lihavampanakin ja jotka näin ollen ovat aika kookkaat päälläni ja kaiken lisäksi polvista rikki, kun kaaduin viime talvena ne jalassa liukkaalla asfaltilla. Toivottavasti pysyn pystyssä nuo uudet jalassa, etteivät heti hajoa!

Voimapyörä

[Musiikki: Birdy - Birdy]

Ostinpa sitten voimapyörän. Aluksi tein liikkeet tietysti ihan persiälleen selkä notkolla, mutta onneksi YouTubesta löytyi setä, joka auttoi:

Näillä eväillä tein ensimmäisen ihka oikean voimapyörätreenini, jossa toistin kymmenen rullailun sarjan kolmesti. Välissä pidin 30 sekunnin tauot. Tiedoksi, että ihan noin eteen en saanut käsiäni vietyä, mutta onpahan tilaa kehitykselle! Jonain päivänä minäkin pystyn samaan, mihin seuraavan videon miekkonen: