Liikuntaviikko 15

maanantai

9,0 km kävely, 1:31:50

jooga, 25 min

tiistai

30 punnerrusta (5 - 7 - 5 - 5 - 8)

8,6 km kävely, 1:31:00

4,2 km kävely, 45 min

kahvakuula, 1 h

jooga, 25 min

keskiviikko

8,6 km pyöräily, 35 min

jooga, 25 min

torstai

8,6 km pyöräily, 37 min

4,2 km kävely, 45 min

kahvakuula, 1 h

jooga, 25 min

perjantai

32 punnerrusta (6 - 7 - 5 - 5 - 9)

4,2 km kävely, 45 min

kahvakuula, 1 h

jooga, 25 min

lauantai

8,6 km pyöräily, 35 min

sunnuntai

36 punnerrusta (6 - 8 - 6 - 6 - 10)

8,5 km kävely-/juoksulenkki, 1:12:00

jooga, 25 min

Alkuviikosta polvea vähän juili, mutta uskaltauduin siitä huolimatta eilen lenkille. Siirryin neljän minuutin juoksupätkiin, ja sujui varsin hyvin. Sääkin oli mitä parhain juoksusää: ilma kostea ja sateinen, mutta vettä ei kuitenkaan satanut niin että olisi kastumaan päässyt.

Punnerruksissa seuraan edelleen sadan punnerruksen ohjelmaa, mutta lisäsin nyt kakkosviikon harjoitusten sarjoihin yhden punnerruksen lisää kuhunkin. Se tuntui hyvältä ratkaisulta, sillä nyt treeneissä on aavistuksen enemmän haastetta ja kehitystäkin toivottavasti tapahtuu sen mukaisesti. Teen vielä toisen viikon samoilla punnerrusmäärillä, mutta sitten lisään sarjoihin taas yhdet punnerrukset lisää.

Välillä koko punnertaminen tuntuu ihan hullun hommalta, ja eilen punnertaessa piti oikein muistuttaa itselle, miksi ihmeessä tätä teen. Hyviä perusteluja löytyi useampi:

1. Olen parin kuukauden sisällä edistynyt kahvakuulailussa selkeästi. Toki käyn treeneissä kolmesti viikossa, mutta se että 16 kilon kuula nousee aiempaa kevyemmin ylös, on varmasti melko pitkälti myös säännöllisen punnertamisen ansiota.

2. Voitan poikaystävän kädenväännössä.

3. On yksinkertaisesti siistiä pystyä tekemään ojentajapunnerruksia ilman polvien tukea.

4. Enää kesä ja hihattomat puserot eivät pelota.

5. On hienoa, kun yläkropassa on ytyä.

Lisäksi peilin edessä pullistelu on
erinomainen harrastus ja kohottaa itsetuntoa.

Liikuntaviikko 13

 

maanantai
28 punnerrusta (vko 2/pv 1: 4 - 6 - 4 - 4 - 10)
8,6 km kävely, 1 h 25 min
jooga, 25 min

tiistai
8,6 km kävely, 1 h 30 min
4,2 km kävely, 45 min
kahvakuula, 1 h
jooga, 25 min

keskiviikko
10,7 km pyöräily, 39:15
jooga, 25 min

torstai
30 punnerrusta (vko 2/pv 2: 5 - 6 - 4 - 4 - 11)
10,6 km pyöräily, 43:20
4,2 km kävely, 45 min
kahvakuula, 1 h
jooga, 25 min

perjantai
4,2 km kävely, 45 min
kahvakuula, 1 h
jooga, 25 min

lauantai
20,9 km pyöräily, 1:19:20

sunnuntai
32 punnerrusta (vko 2/pv 3: 5 - 7 - 5 - 5 - 10)
22,7 km pyöräily, 1:39:30

Pidin väliviikon juoksusta, sillä kinttu oli edellisviikolla aika kovilla. Kävelin kuitenkin entiseen malliin kolmisenkymmentä kilometriä. Ja punnersin vaikka edistymistä ei tunnu tapahtuvan ei sitten millään. Starttasin tänään tuon peijakkaan kakkosviikon ties monettako kertaa uudestaan. Mikäli tällä viikolla lihaksissani ei ilmene mystistä edistymistä, niin että jaksaisin yhtäkkiä punnertaa putkeen sen 16 toistoa, joka kolmosviikolle siirtymiseen edellytetään, aion ensi viikosta lähtien tehdä nuo kakkosviikon harjoitukset siten että lisään ohjelman jokaiseen sarjaan yhden punnerruksen lisää. En tiedä, auttaako sekään, mutta tuleepahan treeniin edes hieman lisähaastetta.

Vaikka en nyt tuossa punnerrusohjelmassa kauheasti etenekään, tänään kahvakuulatunnilla konkretisoitui, että ojentajat ovat kuin ovatkin vahvistuneet. Pystypunnersin nimittäin 16 kilon kuulalla suht vaivattomasti. Muistan viime vuoden puolella pystypunnerrusten kyseisellä painolla olleen aikamoista tuskaa, mutta nyt sujui hyvin. Jee!

Liikuntaviikko 12

En ole tainnut koko tämän vuoden puolella kirjoittaa postausta viikon liikunnoista, joten nyt sen teen.

maanantai

7,1 km kävely-/juoksulenkki, 1 h

jooga, 25 min

tiistai

26 punnerrusta (vko 2/pv 1: 4 - 6 - 4 - 4 - 8) 

4,2 km kävely, 45 min

kahvakuula, 1 h

jooga, 25 min

keskiviikko

9,0 km kävely, 1:33:40

jooga, 25 min

torstai

29 punnerrusta (vko 2/pv 2: 5 - 6 - 4 - 4 - 10)

8,6 km kävely, 1:32:00

4,2 km kävely, 45 min

kahvakuula, 1 h

jooga, 25 min

perjantai

4,2 km kävely, 45 min

kahvakuula, 1 h

jooga, 25 min

lauantai

31 punnerrusta (vko 2/pv 3: 5 - 7 - 5 - 5 - 9)

7,1 km kävely-/juoksulenkki, 1 h

sunnuntai

jooga, 25 min

jooga, 25 min

Polvi oli aika kovilla, sillä viikon aikana kävelin kaikkiaan 30 kilometriä, minkä lisäksi kävin kaksi kertaa yhdistetyillä kävely- ja juoksulenkeillä. Suht hyvin kinttu kesti, mutta sunnuntaina pyhitin lepopäivän. Mitään varsinaista kipua tai kolotusta ei ole, mutta vanha tuttu paineentunne ja naksuminen on taas normaalia voimakkaampaa. Testaan nyt tietoisesti polven kestävyyttä. Kunhan se toipuu kunnolla viime viikon rasituksesta lisään juoksuosuuksiin minuutin lisää. Nyt olen tehnyt kolme lenkkiä kaavalla "2 minuuttia juoksua, 3 minuuttia kävelyä". Seuraavaksi kokeilen kolmen minuutin juoksupätkiä ja välissä pidän nuo kolmen minuutin kävelytauot. Tavoite on tehdä noita juoksutreenejä kahdesti viikossa, mutta katsoo nyt, miten ne toteutuvat. Niin sanottu päälajini on tällä hetkellä kahvakuulailu, jonka ympärille muut treenit sijoitan miten ne nyt parhaiten sattuvat sijoittumaan. Ja toki juokseminen riippuu polven kunnosta. Mitään järkeä ei ole väkisin lähteä juoksemaan, jos polveen sattuu.

Punnertaminen etenee hitaasti ja vaivalloisesti, mutta eteneepä kuitenkin. Kyllä tästä vielä kesäiseen ojentajakuntoon päästään. Ja ensi talvenahan sitten hiihtokin taittuu liukkaammin, kun on ojentajat varsin messevässä kunnossa, haa!

Tämän viikon voisin aloittaa kävelyn merkeissä. Koska olen hyvin pihi ihminen, päätin joskus helmikuussa, että bussin kyytiin hyppäämisen sijaan alankin kävellä poikaystävän luo ja seuraavana aamuna takaisin. Matkaa on vajaa yhdeksän kilometriä, joten siinä saa kivasti liikuntaa. Mutta sen vain sanon, että jos Hervannan valtaväylää seuraava kevyen liikenteen väylä on tylsä pätkä pyöräillä, niin sitä se on myös kävellä. Jollain oudolla tavalla olen kuitenkin alkanut tykätä tuon välin kävelemisestä. Nytkin kadut olisivat vissiin taas pyöräiltävässä kunnossa, mutta ajattelin joka tapauksessa kävellä. Saa nähdä, kaduttaako huomenna aamulla. Luultavasti.

Painoa ja punnertamista

[Musiikki: The Great Gatsby (Orchestral Score) -soundtrack]

Paino oli keskiviikon punnituksessa 81,3 kg (BMI 26,0). Uteliaisuudesta tarkistin kaikki tämän vuoden puolella mittaamani keskiviikkopainot, ja näyttäisi siltä, että paino on vakiintunut aika tarkasti 81 kilon tuntumaan. Kaikki keskiviikkopunnitukset ovat antaneet lukeman 80,6-81,5 kilon väliltä. Mitään tuota isompia heittoja ei ole. Kellontarkkaa työtä etten sanoisi.

Olen aika tyytyväinen, vaikka totta kai pieni osa sisimmässä aina toivoo laihtumista. Mutta siihen nähden, etten ole saanut mielentilaani minkäänlaiseen laihdutusvireeseen, tilanne on erinomainen. Laihdutus tapahtuu kuitenkin pään sisällä, ja jos pääkoppa ei ole mukana, tulokset ovat sen mukaiset. 

Miksi minulla ei sitten ole motivaatiota laihtua? Yksinkertainen syy on se, että voin sekä henkisesti että fyysisesti hyvin kehossani. 25-matkallani minua ajoi eteenpäin suoranainen hurmostila, kun kirjaimellisesti juoksin kohti unelmaani normaalipainoisesta minästä. Olen kolmen kilon päässä painoindeksistä 25, mutta enää kyseinen lukema ei sytytä sisälläni samankaltaista intohimoa kuin aikoinaan. Pienemmät vaakalukemat eivät saa minua säteilemään läheskään niin paljon kuin esimerkiksi kahvakuulatreenit. Olen ihan hurahtanut kyseiseen lajiin. Niin kauan kuin tunnen vahvistuvani eikä paino lähde tuosta 81 kilosta nousuun, olen iloinen.

Viimeisen kuukauden aikana olen selkeästi tuntenut yläkropan voimistuneen. Yksi iso tekijä on varmasti se perhanan sadan punnerruksen ohjelma, jota sitkeästi vain ähellän eteenpäin, vaikka tällä kertaa olen tehnytkin henkilökohtaisen ennätykseni ja jymähtänyt jo viikkoon kaksi, jota teen paraikaa neljättä kertaa putkeen. Yhdessä vaiheessa tuntui, etten pääse seitsemästä perättäisestä punnerruksesta eteenpäin, mutta eilisen harjoituksen viimeisessä sarjassa, jossa punnerretaan niin monta toistoa putkeen kuin ikinä jaksetaan, tein kymmenen punnerrusta! Kyllä se tästä. Kyllä minä sinne kolmosviikolle vielä pääsen siirtymään. En vielä ensi viikolla, mutta ehkä kuukauden sisällä. Kolmosviikolle siirtyessä pitäisi pystyä tekemään 16 toistoa, ja se on mielestäni aika monta ojentajapunnerrusta suorin vartaloin se. Ainakin minulle. Mutta yhtä kaikki se on seuraava tavoite.

Päivittelyä

Kuukausi vierähti, eikä minulla ollut oikein mitään sanottavaa. Nyt minulla olisi vaikka mitä kerrottavaa, mutten tiedä, mistä aloittaa.

Aloitetaan terveydestä. Koko syksyn ylläni roikkunut musta pilvi väistyi lopulta joulukuun alussa ja on pysynyt poissa. Uskoni seleeniteoriaan pitää pintansa: oloni on ollut tasaisen hyvä siitä lähtien, kun aloin parapähkinöitä popsia. Toki hermoilen ja pimahtelen milloin mistäkin, mutta se nyt kuuluu asiaan. Alan pikkuhiljaa luottaa siihen, että se heltymätön väsymys ja alakulo on ihan oikeasti taaksejäänyttä elämää.

Paino oli viime keskiviikkona 80,6 kilogrammaa. Olen tyytyväinen. Helmikuussa vaikutti siltä, että paino oli lähtenyt nousuun, mutta se päättikin sitten palata takaisin lähemmäs kasikymppiä. En tällä hetkellä saa kiinni laihdutusmoodista. Annan tilanteen edetä omalla painollaan, mutta pidän kiinni keskiviikkopunnituksista, joilla pyrin kontrolloimaan sitä, ettei kiloja ala kertyä. Toisaalta kroppa kyllä kertoo, mihin suuntaan ollaan kulloinkin menossa. Tällä hetkellä se vaikuttaa tyytyväiseltä saamaansa ruoan määrään ja laatuun verrattuna liikkumisiini. Ja minä olen tyytyväinen kroppaani. Neljä ja puoli vuotta kestänyt matkani kohti terveempää ja tasapainoisempaa elämää on kuljettanut minut pisteeseen, jossa en enää millään muotoa pidä itseäni lihavana. Olkoonkin, että painoni on painoindeksin mukaan lievän ylipainon puolella. Se ei estä minua rakastamasta itseäni ja kehoani. Kehoni on antanut minulle menneiden vuosien aikana niin hienoja hetkiä ja opettanut minua kurottamaan mieleni asettamien rajojen yli, etten yksinkertaisesti voi olla siihen pettynyt.

Ja koska kehoni mahdollisuudet ovat rajattomat, olen pitänyt kiinni ahkerasta liikkumisesta. Alkuvuoden saldo on HeiaHeian tilastojen mukaan:

- 42 tuntia ja 240 kilometriä kävelyä

- 32 tuntia joogaa

- 24 tuntia kahvakuulan nostamista

- 6 tuntia ratsastusta

- 2 tuntia ja 15 kilometriä lenkkeilyä

- 9 punnerrustreeniä

- 3 voimapyörätreeniä (tätä pitäisi parantaa)

Tarkkaavaisimmat ehkä huomaavat, että olen käynyt juoksemassa. Ensimmäisen lenkkini tein kaksi viikkoa sitten kaavalla 1 min juoksua ja 2 min kävelyä, jota sitten toistin 20 kertaa. Polvi tykkäsi kyttyrää, mikä oli odotettavissa. Ennen lenkkiä olin ounastellut sen kipeytyvän 80 prosentin todennäköisyydellä, mutta asfaltin paljastuminen ja kevään tuoksu ilmassa suorastaan pakottivat juoksemaan. Annoin polven pitää mykkäkoulua parisen viikkoa, kunnes se lopulta leppyi. Viime lauantaina sitten päätin yrittää uudestaan, ja sillä kertaa juoksin kaavalla 2 min juoksua ja 3 min kävelyä kymmenen kertaa. Lenkistä on kulunut kaksi vuorokautta, ja polvi tuntuu itse asiassa aika hyvältä. Toivo edes jonkinlaisesta juoksuharrastuksesta elää, joskin olen tottunut kahden vuoden aikana niin moniin pettymyksiin, etten jaksa enää turhaan stressata. Joko pystyn juoksemaan tai sitten en. Onneksi olen löytänyt lajin rinnalle muitakin vaihtoehtoja.

Kuten kahvakuulaurheilun. Kuulat nousevat edelleen, ja pyrin käymään treeneissä kolmesti viikossa. Tuntuu, että kehitystä on alkanut tapahtua. Tekniikka on kehittynyt vaikka se aina ajoittain onkin suoraan perämetsästä. Voimaakin on tullut lisää. Viime torstaina tehtiin voimatreeninä kahden kuulan long cycleä (eli rinnallevetoa ja työntöä) raskailla painoilla. Uskalsin kerran kokeilla 18 kilon kuulia, ja ne peijakkaathan nousivat ilmaan. Huhhei.

Voimaa pyrin lisäämään myös punnertamalla. Ojentajatreenit jatkuvat punnerrushaasteen muodossa. Kipeää tekee ja raskasta on, mutta samalla punnertaminen tuntuu järkyttävän hyvältä. Olen jymähtänyt tällä kertaa jo kakkosviikkoon, mutta ei se haittaa. Vaikka treenaisin tuota viikkoa koko loppuelämäni, siinä on vissi ero, teenkö viikon aikana 80 vai 0 ojentajapunnerrusta. Terveisin: "Täältä tullaan kiinteät käsivarret ja messevät muskelit".

Ratsastamassa en ole käynyt reiluun kuukauteen. Meillä kävi Hakkisen kanssa maastossa pieni tilanne, joka olisi voinut päättyä huonosti. Mitään ei onneksi sattunut kellekään, mutta mieleeni kohosi sen verran ikäviä kauhukuvia, että päätin ottaa aikalisän ratsastuksesta. Aika näyttää, jatkanko Hakkisen vuokrausta, mutta tällä hetkellä tuntuu paremmalta vaihtoehdolta olla nousematta sen satulaan.

Joogannut olen käytännössä päivittäin. Namaste jooga -jaksoista on tullut osa arkirutiiniani. Selkä pysyy sen avulla jollain lailla kuosissa, ja samalla pääsee mielikin vähän huilaamaan. Odottelen kyllä innokkaana lähestyvää kesää, josko Om Yoga tarjoaisi mahdollisuuden kesäkorttiin, joka minulla viimekin kesänä oli. Sillä siis sai joogata rajattomasti kolme kuukautta kahden kuukauden hinnalla. Freelancer-kääntäjän rahatilanne nyt on aina vähän niin ja näin, mutta investointi joogaan nousee kyllä tärkeysjärjestyksessä ensimmäisten joukkoon.

Työasioista puheen ollen. Päätin lähteä ensi syksynä opiskelemaan liiketaloutta. Käännösalaa riivaa suohon poljetut työehdot, surkea palkkaus ja olematon arvostus. Aion opiskella rinnalle toisen tutkinnon, joka toivottavasti takaa minulle säännöllisemmän elannon. Rakastan kääntämistä, ja se on sitä, mitä todella haluan ammatikseni tehdä, mutta joskus on pakko myöntää, että kutsumus ei aina elätä. Nyt kun minulla on pitkän lamaannuskauden jälkeen energiaa edes ajatella opiskelemista, aion tarttua toimeen.

Näillä eväillä eteenpäin.

Paluu arkeen

[Musiikki: Jenni Vartiainen - Terra]

En sitten tiistaina vielä uskaltanut mennä kahvakuulatunnille, sillä vasemman viisaudenhampaan poistokohta tuntui vähän aralta. Esimerkiksi pään riiputtaminen alaspäin tuntui pitkään ikävänä paineena, minkä vuoksi olen pitänyt joogataukoakin. Mutta tänään kävin kuulailemassa, ja olipa mukavaa pitkästä aikaa. Aloitin varovasti ja tein käytännössä koko tunnin 12-kiloisella, joskin tunnin lopussa kouraan tarttuivat myös 16 ja 20 kilon kuulat. Jospa sitä huomenna taas uskaltaisi tehdä täydellä teholla.

Paino on nyt pari viikkoa ollut noususuunnassa. Se oli eilen 81,5 kiloa, mikä on vähän tylsää. Olen kyllä ollut noiden hampaiden poiston jälkeen ihan överiturvoksissa, enkä oikein tiedä miksi. Viikon verran söin naurettavan vähän normaaliin syömiseeni verrattuna, mutta ehkä lääkkeistä sitten tuli joku ummetuspöhö. Toisaalta myös liikkumattomuus vaikuttaa minulla välittömästi. Tai onhan painonnousuun aina sitten olemassa se perinteinen ja varsin todennäköinen syy eli olen lihonut. Eipä olisi ensimmäinen kerta, lol. No, katsotaan nyt mihin tilanne lähtee kehittymään, kun pääsen taas kiinni normaaliin ruokavaliooni ja liikuntarutiineihin. Uusi parisuhde on jonkin verran sotkenut kuvioita siinä mielessä, että olen liikkunnut aiempaa aavistuksen vähemmän ja toisaalta taas syönyt vähän eri tavalla kuin ennen. Siinä voi hyvinkin olla se ratkaiseva tekijä, että paino hiipii taas ylöspäin.

Asiasta lipputankoon: jokainen blogiani pidempään seurannut tietää, että punnerran ajoittain ahkerasti. Viime vuonna  punnerrussuunnitelmat menivät väsymyskausien takia ihan persiälleen, mutta nyt olen päättänyt taas palata tuon ah niin ihanan lihaskuntoharjoitteen pariin. Aloitan nimittäin jälleen kerran sadan punnerruksen ohjelman. Edellisellä kierroksella pääsin ilman polvia ja leveällä otteella tehtävissä punnerruksissa kolmenkymmenen toiston hujakoille. Nyt aion aloittaa kokonaan alusta, mutta ojentajapunnerruksin. Siitä tulee hirveää, tiedän. Aloitankin suosiolla ekan viikon helpoimmasta sarakkeesta, jossa maksimissaan pitää tehdä kolme punnerrusta putkeen. Startti tapahtukoon tänä viikonloppuna tai viimeistään ensi maanantaina. Nyt se on virallista eikä perääntyä enää voi.

Liikuntavuosi 2013

[Musiikki: The Goo Goo Dolls - Dizzy Up The Girl]

Vuonna 2012 polvi hajosi ja jouduin luopumaan juoksusta. Lihoin sen seurauksena neljä kiloa, kun jouduin rakentamaan painonhallinnalleni uuden pohjan. Olin varma, että vuodesta 2013 tulee parempi. Tavallaan tuli ja tavallaan ei.

Edellisessä postauksessa kertasin, miten erosin keväällä pitkästä parisuhteesta ja syksy meni kilpirauhasen vajaatoiminnan oireiden kanssa painiessa. Yhtäkkiä polviongelmat, jotka vielä edellisenä vuonna olivat tuntuneet ylitsepääsemättömiltä, tuntuivat mitättömän pieniltä.

Positiivista vuodessa oli se, että vastoinkäymisistä huolimatta painoni oli vuoden viimeisessä, viikko ennen joulua tehdyssä mittauksessa käytännössä sama (81,9 kg) kuin vuoden ensimmäisessä (82,2 kg). Toki kesän lopussa ehdin jo painaa alle kasikympin, kun taas syksyn myötä paino kohosi. Ja kunhan tästä vaa'alle taas joulusyöminkien jälkeen uskaltaudun, nähdään mistä lukemista uusi vuosi oikeasti startataan.

Joka tapauksessa painolukemat valavat minuun uskoa, että elämäntapamuutokseni on oikeasti pitävällä pohjalla. Syömis- ja liikuntatottumukset kantavat minut vaikeidenkin aikojen läpi ja antavat minulle voimaa jaksaa eteenpäin. Toissavuonna lihoin ja viime vuonna pidin painon kutakuinkin paikoillaan, joten kenties tänä vuonna on aika päästä eroon noista neljästä lihotusta kilosta. Aika näyttää. Jos jotain olen oppinut, niin elämä ei koskaan ole tyhjiö. Se heittää eteen odottamattomia tilanteita ja haasteita, joille ei yksinkertaisesti voi mitään.

Kuten olen monesti blogissani kirjoittanut, liikunta on pitänyt minut pinnalla enkä tiedä, missä jamassa esimerkiksi nyt olisin, jos en olisi pitänyt itseäni liikkeessä. Mennyt vuosi on ollut siinä mielessä merkittävä, että kasvoin eroon juoksusta ja pystyn nyt nauttimaan täysillä muista liikuntalajeista ilman alati takaraivossa kalvavaa tunnetta: voi kunpa voisin olla juoksemassa. Olen löytänyt kahvakuulaurheilusta keinon viedä itseäni äärirajoille ja niiden yli ja tuntea olevani vahva ja voimakas. Jooga on pitänyt mieltäni kasassa ja auttanut hyväksymään kehoni kyvyt ja rajoitteet. Lisäksi se on ollut korvaamaton apu heikon alaselkäni kunnossa pitämisessä. Kauneinta on ehkä ollut oppia nauttimaan kävelystä. Ennen se oli suunnattoman tylsää ja ankeaa hommaa, mutta on ihan oikeasti ihana tunne, kun kaikkien polviongelmien jälkeen pystyy edes kävelemään pitkiä lenkkejä ilman isompia oireita.

Ohessa vielä HeiaHeian yhteenveto vuoden liikunnoista:

Kärkisijoilla ovat jooga, kävely ja pyöräily eli varsin lempeää ja aerobista liikuntaa on tullut harrastettua. Etunojapunnerrusten nelossija on puhtaasti alkuvuoden ansiota, kun otin tavoitteeksi punnertaa joka päivä, kunnes vuoden ensimmäinen väsymyskausi keväällä pyyhkäisi punnerrusinnon mennessään. Sama toistui syksyllä. Myös voimapyörällä rullailu jäi näköjään aika onnettomiin määriin. Nyt kun kroppani tuntuisi taas olevan kunnossa, aion ehdottomasti ottaa kotona tehtävät lihaskuntotreenit jälleen mukaan ohjelmistoon.

Vuoden päätin käymällä uimassa pitkästä aikaa. Alkuun jännitin, ovatko kevään tekniikkakurssilla opitut jutut unohtuneet mielestä ja uppoanko altaan pohjalle kuin kivi. Hengittäminen oli aluksi pienimuotoista eloonjäämistaistelua, mutta kun hengitys alkoi sujua, uintikin rentoutui. Polskin menemään 2500 metriä vuorotellen rintauintia ja kroolia aina 250 metrin välein. Oli aika kivaa. Pitää yrittää käydä uimassa tänäkin vuonna, nyt kun ei enää tarvitse kipeyttää niskojaan ja päätään mummosammakolla.

Toivon kaikille rentoa ja samaan aikaan voimakasta uutta vuotta. Löytäkää oma liikuntalajinne, josta nautitte ja joka antaa teille energiaa ja saa teidät tuntemaan itsenne voittajiksi.

Kilometrikisan päätös + liikuntaviikko 38

Tämän vuoden Kilometrikisa on nyt onnellisesti pulkassa. Sain saldoksi 1701 kilometriä, mikä on tosi hyvin. Olkoonkin, että viime vuoden kisassa kilometrejä kertyi reilu neljäsataa enemmän. Tänä kesänä en tainnut käydä kuin kerran varsinaisella pyörälenkillä, joten siihen nähden tulos on komea. Näin siinä käy kun pihi ja autoton/ajokortiton ihminen päättää joogata hulluna ja pyöräilee joogakoululle säässä kuin säässä. Onneksi kesä oli lämpöinen eikä kovin monta kertaa tarvinnut itseään vesisateessa ainakaan kovin pahasti uittaa.

Sitten menneen viikon liikuntakooste:

maanantai

jooga, 25 min

integral yoga, 1 h 30 min

19,2 km pyöräily, 1:17:20

tiistai

61 punnerrusta: 10 - 12 - 8 - 8 - 23

kundaliinijooga, 1 h 30 min

19,2 km pyöräily, 1:19:30

kahvakuula, 1 h

10,8 km pyöräily, 41:40

keskiviikko

lempeä hathajooga, 1 h 30 min

19,2 km pyöräily, 1:18:20

torstai

jooga, 25 min

kahvakuula, 1 h

10,8 km pyöräily, 39:40

perjantai

jooga, 25 min

ratsastus, 1 h 45 min

10,8 km pyöräily, 45 min

lauantai

jooga, 25 min x 2

sunnuntai

67 punnerrusta: 11 - 13 - 9 - 9 - 25

kundaliinijooga, 1 h 30 min

19,2 km pyöräily, 1:16:30

Olen nyt punnertanut punnerrusohjelman kolmosviikon neljä kertaa läpi. Kun elokuussa aloin tauon jälkeen taas punnertaa säännöllisesti, sain kussakin harjoituksessa viimeisenä tehtävissä maksimisarjoissa aluksi kokoon 15 toistoa. Tänään irtosi 25 toistoa. Alan pikkuhiljaa olla samassa kunnossa kuin keväällä, jolloin tein maksimissaan kolmisenkymmentä toistoa. Ei kai tässä muu auta kuin seuraavaksi iskeä nelosviikon kimppuun. Sen parissa voinkin sitten puhista ainakin lokakuun. En siis ota edelleenkään turhia paineita tuosta kuuden viikon ohjelmasta. Tuli nimittäin jo aikoja sitten selväksi, etten pysy ohjelman tahdissa niin että tekisin kunkin viikon vain kerran ja siirtyisin sitten seuraavaan. Pääasia että punnertaa!

Vessanpönttöreidet alkavat olla muuten paremmassa kunnossa. Tosin kyllä tuo pyöräily tänään vähän inhalta tuntui. Tuli kamala kiire joogatunnillekin, ja ähellä siinä sitten tönköin reisin Kalevankangasta ylös, kun taivaalta tulee rakeita ja kylmää vettä. Ei ollut enää mikään lämmin kesäsade, nyyh. Syksyllä pyöräily on ihan hanurista. Onneksi Hervantaan päin pyöräillessä ei ollut kiire, ja taivaalla näkyi kaunis sateenkaarikin.

Väsymystä ja voimaa

En tullut kipeäksi, hyvä minä! Vietin viime viikonlopun kalsareissa visusti kotona, ja maanantaina alkoi olla taas pirteämpi olo. Tänään toisaalta on taas ollut tosi unelias olo. Ihan ihme meininkiä. Viime viikon väsymyksen pistin kännirellestyksen piikkiin, että kai sitä sitten näin kolmenkympin rajapyykkiä lähestyessä krapulakin kestää monta päivää. Tuli sitten mieleeni, että jokunen vuosi takaperin niin ikään elokuussa podin outoa väsymystä, ja kaivelin vanhoja blogitekstejä 25-ajoilta. Elokuussa 2010 (aika rientää ja silleen) olen pohtinut pujoallergian aiheuttamia oireita. Katsoin sitten netistä, mikä on pujon siitepölytilanne, ja eihän sen näköjään tällä hetkellä pitäisi täällä Tampereen seudulla edes kukkia. Että en tiedä, mikä väsyttää - kestokrapula, lorvikatarri vai mikä - mutta otinpa tuossa äsken taas parin tunnin torkut sängyssä, kun rupesi silmä niin kovasti luppasemaan.

Ehkä taakse jäävä kesä yksinkertaisesti on vienyt osansa voimistani. En mielestäni liikkunut mitenkään hullun lailla tai ainakaan enempää mihin fyysisen kuntoni pitäisi helposti pystyä. Mutta olihan tuossa kesässä murhetta ja mielialanvaihteluja aina seitsemännestä taivaasta maan pohjamutiin asti. Nyt oloni on seesteisempi ja tasapainoisempi eikä mieleni laukkaa alituiseen hallitsemattomiin suuntiin. Tuntuu, että yksi luku elämässäni on nyt jäämässä lopullisesti taakse ja irtautumisvaihe vanhasta lopuillaan. Kenties keho reagoi mielen liikkeisiin omalla tavallaan. Olenkin antanut väsymyksen tulla, jos se on ollut tuloillaan, ja mennyt nukkumaan.

Tai sitten ajattelen taas ihan liikaa. Ehkä viime viikon väsymys johtui orastavasta taudinalusta, joka ymmärsi kuolla sitten niille sijoilleen, ja tämän päivän väsymys puolestaan maanantain ja tiistain liikunnoista. Maanantain ajoin Tukaanin pyörähuoltoon keskustan tuntumaan ja suurenmoisessa piheydessäni päätin kävellä kymmenen kilometrin matkan kotiin. En ole kesän aikana kävelylenkkeillyt käytännössä lainkaan, joten pitkien matkojen kävelykunto on vähän ruosteessa. Eilen sitten oli puolestaan kahvakuulatunti, jossa imaisiin kropasta viimeisetkin voimarippeet.

Olen käynyt vaa'allakin. Viime viikolla kapine näytti lukemaa 80,7 kg ja tänään 80,8 kg (BMI 25,8). Ehdin jo kolmen viikon perusteella iloita, että kasikymppi olisi lopullisesti alitettu, mutta vielä mitä. Taas sitä killutaan onnellisesti täällä kasikympin yläpuolella. No, kilo sinne tai tänne. Ei vaikuta mopon ohjaukseen, kuten isäni sanoisi.

Tikulla silmään sitä joka vanhoja muistelee, mutta tässä vielä viime viikon liikunnat:

maanantai

astangajooga, 1 h 15 min

tiistai

51 punnerrusta: 10 - 12 - 7 - 7 -15

pilates, 1 h

yin-jooga, 1 h 15 min

kundaliinijooga, 1 h 30 min

keskiviikko

8,1 km pyöräily, 23:38 

9,4 km kävely, 1:36:20

torstai

54 punnerrusta: 10 - 12 - 8 - 8 - 16

jooga, 25 min

4,5 km kävely, 46:30

kahvakuula, 1 h

perjantai

jooga, 25 min

10,8 km pyöräily, 50 min

ratsastus, 1 h 10 min

lauantai

jooga, 25 min

sunnuntai

60 punnerrusta: 11 - 13 - 9 - 9 -18

jooga, 25 min

Kyllä! Olen taas alkanut punnertaa kuten vähän aikaa sitten uhosin. Ja tuntuu hyvältä! Tai siis ei se punnertaminen hyvältä tunnu, paskaahan se on, mutta jo nuo muutamat punnerruskerrat ovat tuonneet haboihin tujuutta. En tiedä sitten, onko se tujuus päänsisäistä, mutta yhtä kaikki olo on nyt yläkropan osalta paljon turbompi kuin vielä pari viikkoa sitten, jolloin oli ihan lörö fiilis ja tuntui kuin työllä ja tuskalla punnerretut habat olisivat lopullisesti lähteneet lomalle Malediiveille. Sori, mut loma loppui nyt!

P.S. Hei, muistakeehan sunnuntaina pidettävä blogimiitti. Jos vielä epäilyttää, uskallatko tulla miittiin, niin älä epäile vaan tule. Kokemuksesta voin sanoa, että blogimiitteihin kokoontuu poikkeuksetta ja poikkeuksellisen mukavia tyyppejä!

Evotusta (+ liikuntaviikko 33)

[Musiikki: Sigur Rós - Kveikur]

Takana on hyvä viikonloppu. Miitissä oli hauskaa ja olin kaksi päivää kännissä. Oli loistavia ihmisiä, saunomista, kastautumista kylmässä joessa, rapukestit joissa söin tonnikalapastasalaattia. Tuntuu, että sain uutta energiaa ja olen valmis syksyyn, joka aiemmin vähän pelotti. Mieli on eheämpi: kevään ja kesän stressi ja murheet ja joka suuntaan pomppivat ajatukset ovat tyyntyneet. Olin menneiden kuukausien aikana kaikessa erakkomaisuudessani eristäytynyt omaan kuplaani, joka viikonloppuna onneksi puhkesi. Sain uutta perspektiiviä asioihin.

Tapasin muuten miitissä yhden tyypin, joka on osallistumassa triathlonin täysmatkalle eli Teräsmies-kisaan. Myöhemmin tämä kaveri vielä paljasti elämästään seikan, joka sai minut nostamaan hattuani entistä korkeammalle. Elä nyt ja tee sitä, mitä sinun on tarkoitus tehdä.

Paluu arkeen on sujunut aika hyvin lukuun ottamatta eilistä polkupyöräepisodia, joka sai verenpaineeni kohoamaan aivan uusiin ulottuvuuksiin. Ajattelin nimittäin pumpata renkaisiin vähän ilmaan. Eturengas meni vielä ihan ok. Mutta takarenkaan kanssa kävi niin, että onnistuin tyhjentämään renkaasta kaikki ilmat pihalle. Kääk! Pumpun adapteri nimittäin kiersi prestaventtiilin sisemmän osa mukanaan ulos ja kuului vain iloinen pfffffft, kun rengas oli lötkö kuin meikäläinen kesähelteellä. Yritin sitten ähistellä renkaaseen uudet ilmat, mutta koska en vielä tässä vaiheessa ollut prestaventtiilin anatomian mestari, minulta jäi löysäämättä venttiiliä pari kierrosta, mikä on perusedellytys, jos renkaaseen meinaa ilmaa saada.

Soitin sitten itkukiukkueitästämitääntuu-puhelun pyöräekspertille, joka epäili venttiilin olevan rikki (ilmesti hän ei osannut arvata evottamisen tasoni olevan niin suuri, että olisin kiertänyt venttiilin umpeen) ja käski kaivaa kaapista uuden sisäkumin ja vaihtaa sen tilalle. No ei muuta kuin rengasraudoilla ulkokumi irti, hnnngh. Vanha tyhmä sisäkumi pois ja uusi tilalle, mutta mitäs helvettiä, eihän tämä venttiili mahdu tästä vanteen reiästä läpi. Oli nääs Schrader-venttiili.

Siinä vaiheessa luovutin ja lähdin joogatunnille bussilla. Ärsytti, kun olisi ollut niin kelpo pyöräilysääkin. Paluumatkalla sitten pysähdyin pyöräekspertin luona ja kävi ilmi, että en vain ollut osannut käyttää prestaventtiiliä oikein. Jaahas. Että ei muuta kuin kotiin ja vanha sisäkumi takaisin. Perään vähän ilmaa, että kumi asettuu paikoilleen ja rengasraudoilla ulkokumi paikoilleen. Mutta mitäs sihinää nyt kuului? No, siellä oli varmaan vain joku ilmatasku (???!!!!). Takarengas pyörään kiinni ja pumpulla rengas ilmaa täyteen. Tai sitten ei.

Olin ilmeisesti nirhaissut rengasraudoilla sisäkumin rikki. Ei muuta kuin rengas irti pyörästä, ulkokumi irti ja sisäkumi paikkaukseen. Ähersin Bilteman paikkaussarjan kanssa ja eihän siitä tullut persettäkään. Luovutin lannistuneena ja itkuisena.

Yritin tänä aamuna vielä kerran, sillä vaikutti siltä, että paikka olisi kuitenkin tarpeeksi pitävä. Uudella tarmolla pungin paikatun sisäkumin ja ulkokumin paikoilleen. Täynnä toivoa pumppasin ilmaa renkaaseen, mutta kun ei niin ei. Kyllä sinne jotain meni, mutta ilmeisesti se paikka ei sitten kuitenkaan ollut kunnollinen. Ei kai tässä enää muu auta kuin hommata uusi sisäkumi ja uusi pumppu, sillä tuo nykyinen on yksi kitisevä rotisko, joka vain kiskoo venttiilinosia mukanaan ja saa minut hermoraunioksi.

Mutta onpahan ainakin tullut treenattua sisäkumin vaihtamista. Vielä kun osaisi tehdä sen rikkomatta sitä sisäkumia... Grr.

Loppuun vielä viime viikon liikunnat:

maanantai

jooga, 25 min

astangajooga, 1 h 15 min

19,2 km pyöräily, 1:12:20

tiistai

jooga, 25 min

kundaliinijooga, 1 h 30 min

19,2 km pyöräily, 1:10:15

keskiviikko

ComboYoga, 1 h 30 min

19,2 km pyöräily, 1:14:40

torstai

kundaliinijooga, 1 h 30 min

19,2 km pyöräily, 1:15:55

kahvakuula, 1 h

12,2 km pyöräily, 43:40

perjantai

ratsastus, 1 h 10 min

10,8 km pyöräily, 45 min

lauantai

vapaa

sunnuntai

vapaa

Ajattelin muuten ruveta taas punnertamaan. Koko touhu jäi keväällä unholaan uupumuksen takia, mutta nyt on ryhdistäydyttävä. Yläkroppa on päässyt kesän aikana vähän lötköytymään ja tahdon takaisin sen vanhan voimantunteen. Onneksi kahvakuulatreenejäkin alkaa olla taas kahdesti viikossa, niin sekin auttaa. Itse asiassa tänään olisi syksyn ekat tiistaitreenit, mutta joogakortti on tänään viimeistä päivää voimassa ja on suoranainen pakko mennä joogaamaan. Ensi viikosta lähtien alan kuitenkin taas kahvakuulailla kahdesti viikossa.

Mutta nyt punnertamaan! Jatkan vanhan tutun punnerrusohjelman parissa. Viikko kolme ja helpoin sarake tuntuvat sopivalta vaihtoehdolta. Onneksi haboista pitäisi vielä sen verran ytyä löytyä, että punnerrukset onnistuvat ilman polvien tukea.

Mustelmia, hevosia ja liikuntaviikko 12

[Musiikki: Pink - The Truth About Love]

Ihanaa, alan olla aika lailla toipunut taudista. Tämä viikko meni vielä limaa erittäessä, ja välillä vähän jännitti, palasinko liian äkkiä liikunnan pariin, mutta kroppa vaikuttaisi olevan taas ennallaan. Perjantaina tallilla kurkkua karhensi, ja olin jo ihan että ääk nyt tuli joku uusi tauti. Mutta se karhennus meni sitten ohi. Liekö vain kylmä ilma käynyt henkeen.

Viikon liikunnat:

maanantai

28 punnerrusta

5,0 km kävely, 55 min

tiistai

28 punnerrusta

4,2 km kävely, 45 min

kahvakuula, 1 h

keskiviikko

vapaa

torstai

28 punnerrusta

4,0 km kävely, 45 min

1500 m uinti, 55 min

uinnin tekniikkaa, 40 min

perjantai

8,5 km kävely, 1 h 35 min

ratsastus, 1 h

lauantai

28 punnerrusta

2,4 km kävely, 30 min

4,3 km hiihto, 37:25

sunnuntai

28 punnerrusta

4,0 km kävely, 45 min

1500 m uinti, 55 min

uinnin tekniikkaa, 40 min

Ihan joka päivä en punnertanut. Tiistain kahvakuulatunnin jälkeen yläkropassa oli aika mehevät tuntemukset, joten pakko oli antaa lihasten huilia välillä. Sinänsä kipeytynyt yläkroppa on merkki siitä, että edelleen vain teen liikkeet liikaa käsivoimilla. Toinen todiste puutteellisesta tekniikasta on tässä:

Amatööri + 12 kg kuula = rumaa jälkeä

Vasemman käden ranteeseen ja habaan tuli mukavat ruhjeet/mustelmat. Oikeaankin käteen tuli, mutta ei niin pahat. Oli kiva mennä torstaina (ja tänään) uimaan, kun näytin ihan pahoinpidellyltä. Tuli mieleen puolentoista vuoden takainen itsepuolustuskurssi. Niiden parin kuukauden ajan kun sitä kurssia oli, olin kroonisesti mustelmilla. Tällä kertaa mustelmat vain tulivat siitä, että paukuttelin itseäni rautamötikällä sen sijaan että joku olisi motannut minua kuonoon tai paiskannut mattoon.

Viikon aikana tuli käveltyä hyvin: lähes 30 kilometriä. Varsinaisen kävelylenkin tein vain maanantaina, muuten kävelyt kertyivät matkoista muihin liikuntoihin. Kahvakuulatunneille olisi itse asiassa vain noin 1,5 kilometrin matka suuntaansa, mutta olen aina mennessä kiepannut vähän pidempää kautta, niin saan tehtyä kokonaisuudessaan reilun neljän kilsan lenkin. Polvi tykkää kävelystä, joten yritän tarjota sille käppäilyä pienissä erissä vähän joka välissä.

Ratsastamaankin pääsin pitkästä aikaa! Ratsastin ensimmäistä kertaa itsenäisesti Ykällä, ja hyvin meni. Treenattiin perusjuttuja kentällä: ravi- ja laukkasiirtymisiä, voltteja, väistöjä ja sen sellaista. Ykä on siis 23-vuotias herra ja todella kiltti ja rauhallinen. Oskuun verrattunahan se on aika jäykkä (jo ikänsä puolesta) ja vaatii huomattavasti pidemmät lämmittelyt alkuun. Osku on sellainen virtapommi: notkea ja kova menemään. Ykä on vähän köykäisempi ja ottaa meiningit lunkimmin. Hassua oli muuten päästä pitkästä aikaa ratsastamaan harjoitusravia. Oskulla on tosi töyssyinen ravi, enkä kärsinyt selkäni takia mennä sillä juuri lainkaan harjoitusravia. Ykällä puolestaan on pehmeä ja helposti istuttava ravi.

Aika erilaisista hevosista on siis kaiken kaikkiaan kyse, mutta olen kyllä tykännyt molemmista, joskin Ykän kanssa tuttavuus on vielä suht alussa. Kerrankin minulla on muuten sopivan kokoinen ratsu alla: Ykän säkäkorkeus on 173 senttiä, kun Oskulla se oli noin 155 cm. Pitkänä ihmisenä minulla tahtovat aina kintut roikkua hyvän matkaa hevosen vatsan alla, eivätkä pohjeavut siis välttämättä osu optimaaliseen kohtaan, mutta Ykän kanssa sitä ongelmaa ei ole. Jee, innolla odotan ensi perjantaita, kun pääsen taas tallille.

Voimahehku

[Musiikki: Lady Gaga - Born This Way]

Kävin kahvakuulailemassa, ja kivaa oli! Olo ei tuntunut puolikuntoiselta, vaikka eihän se sinänsä kaikkea kerro. Loppujen lopuksi treenasin koko tunnin 12 kilon kuulalla, vaikka joku pyhä suunnitelma oli tyytyä 8-kiloiseen... Jälkimmäinen möhkäle nakotti vieressä hyvänä henkisenä tukena. Luulen, että seuraavilla kerroilla jätän 8 kilon kuulan varastoon ja nappaan 12-kiloisen kaveriksi 16 kilon kuulan. Tuntuu nimittäin siltä, että nyt teen liikkeet tosi paljon käsivoimilla, vaikka tarkoitus kai olisi tehdä töitä pikemminkin koko kropalla. Painavampi kuula pakottaisi kiinnittämään enemmän huomiota tekniikkaan.

Olen nyt jotenkin ihan tosi innoissani tuosta kahvakuulailusta. Tuntuu hyvältä päästä hyödyntämään tätä kropassa olevaa voimaa ja huomata, että ei ole punnerrukset hukkaan menneet. Sitä kun äheltää täällä kotona, punnertamisesta tulee jollain tapaa "normaalia" eikä edistymistä tajua konkreettisesti. Ja tiedättekö muuten mikä tuntuu erityisen hyvältä? Kahvakuulatunneilla tehdään kuulailun ohella myös perinteisiä etunojapunnerruksia, ja on ihan mahtia tehdä ne suorin vartaloin. Ikimaailmassa en väheksy kevennettyjä punnerruksia, sillä niitä on jokunen itsekin tullut tehtyä, mutta on vain niin huippua tajuta olevansa vahva. Rakastan tätä voimaa.

Aikoinaan kun aloin laihduttaa, minulla ei käynyt mielessäkään mitkään lihasharjoittelut. Silloin treenattiin Porin juoksukoulua ja syötiin suklaata kerran tai kahdesti viikossa seitsemän kerran sijasta. Ja silloin se riitti sytyttämään liekin sisälläni. Jossain vaiheessa kun edistyin juoksussa, aloin miettiä yläkropan kehittämistä, ettei se jäisi kokonaan vaille huomiota. Pari kertaa tahkosin punnerrusohjelman kevennetyin punnerruksin läpi. Ihan hirveätä piinaahan se punnertaminen oli ja on edelleen, mutta kiesus, mitä onnistumisen tunteita siitä on saanut, kun sitä nyt tarkemmin miettii. Joka ikinen lähestulkoon väkipakolla puserrettu toisto on ollut kaiken tuskan arvoista. Nyt tuntuu niin hyvältä!

Ei tällaista osannut ennen edes kaivata. Kun olin lössykkä sohvaperuna, en minä edes ajatellut mitään lihaksia. Silloin halusin vain olla hoikka. Jos minun annettaisiin valita, olisinko nyt vaikkapa 65-kiloinen hoikka mutta fyysisesti varsin voimaton ihminen vai tämä noin 80-kiloinen lievästi ylipainoinen ihminen, joka jaksaa, pystyy, osaa ja tekee ihan mitä vain, valinta ei olisi vaikea. Voima kasvoi minussa, ja minä kasvoin kiinni voimaan.

Tiedättekö, ensimmäisen kerran pitkään aikaan - eli siitä lähtien kun rampautin polveni - minusta tuntuu taas tältä. Hyvältä, vahvalta, voittajalta. Selviän, koska

We are all born superstars

Löytyneet tolpat (+ liikuntaviikko 11)

[Musiikki: Damien Rice - O]

Kävin tänään käppäilemässä 5 kilometriä. Keli nyt oli ihan ahterista, mutta kroppa tuntui hyvältä. Jalat olivat jaksavat. Pelkäsin, että kylmä ilma ja viima sattuisivat kurkkuun, mutta eivät ne oikeastaan. Lisäksi punnersin. Viime viikon punnerukset jäivät yhteen kertaan, joten jatkoin siitä mihin jäin eli tällä viikolla punnerran päivittäin 28 kertaa. Aluksi meinasin tehdä toistot kahdessa erässä, mutta päätin sitten yrittää tehdä kaikki putkeen, ja irtosivathan ne sieltä, vaikka kroppa vähän kakoi vastaan. Ja huomenna olen todellakin menossa kahvakuulatunnille! Haa. Tuntuu, että nuo punnerrukset ja kävelylenkki jotenkin tyrkkäsivät kropan tolpilleen, sillä olo on nyt parempi kuin aamulla, käytännössä normaali, jos räkänokkaa ei lasketa.

Vanha ja uskollinen mp3-soittimeni (Creative Zen) muuten sekosi kävelylenkillä. Siitä pimeni näyttö, ja se rupesi pihisemään. Eikä kelvoton suostunut sammumaan! Ole sitten mokoma, tuumin ja tungin kuulokkeet taskuun. Kotona osoitin taas käsittämättömiä insinöörin skillzejä ja tyrkkäsin neulalla reset-namiskaa, ja laitoshan tokeni. Sillä lailla.

Ohessa vielä viime viikon liikunnat, joita nyt ei kauheasti ole:

maanantai

28 punnerrusta

tiistai

4,2 km kävely, 45 min

kahvakuula, 1 h

ke-su

sairastamista

Uusia suunnitelmia

[Musiikki: Lady Gaga - Born This Way]

Kävin tänään perinteisellä keskiviikkovaa'alla, ja kapistus näytti samaa lukemaa kuin viime viikolla: 82,2 kg (BMI 26,2). Herkut olen jo saanut aika hyvin karsittua pois ruokavaliosta, ja seuraavana on vuorossa leipä. Sen ainoan kerran kun minulta on lähtenyt painoa tasaisesti se maagiset puoli kiloa viikossa oli loppuvuodesta 2010, jolloin luovuin leivästä. Parissa kuukaudessa lähti neljä kiloa, mikä on minulle todella erinomainen saavutus. Sittemmin leipä on taas hiipinyt ruokavaliooni, ja suorastaan jumaloin vaaleaa reissumiestä. Nyt kuitenkin aion testata, auttaisiko leivän välttely painopyristelyssäni.

Sitten punnerrusjuttuja. Olen tämän vuoden puolella punnertanut pari kertaa. Pakitin viikkoon neljä, sillä ajattelin, että on hyvä aloittaa tauon jälkeen vähän kevyemmin. Ja hitot, noista punnerruskerroista on kyllä ollut keveys kaukana. Ensimmäisellä kerralla menoa tosin jarrutti pitkälti vasemman pakaran kireä lihas, jota juili niin maan perkeleesti, että keskivartalon kannattelu meni ihan pipariksi. Toisella kerralla sitten meno maistui puulta ihan vain habojen tukkoisuuden ja jäykkyyden takia. Hyvä kun sain sarjat suoritettua loppuun.

Punnerrusohjelma siis tökkii nyt pahasti ja motivaatio on vähän hakusessa. Tuntuu, että ei tästä mitään tule, kun harjoitukset ovat niin epämiellyttäviä ja rankkoja ja palautumiseen menee turhan monta päivää. Koska ihannetilanne olisi tehdä punnerrusharjoitukset säännöllisesti, jotta lihasten herkkyys ei katoaisi. Mutta nykyinen tilanne on se, että punnerran kerran tai kahdesti viikossa, enkä pääse kunnolliseen rytmiin, kun aina kolottaa jotain lihasta tai sitten lihakset ovat taukojen takia tukossa ja blaah.

Joten! Päätin pistää koko punnerrusohjelman jäihin, ja aloittaa oman ohjelmani (ihan ite suunnittelin!). Homma menee näin: tämän ensimmäisen viikon aikana teen joka päivä 10 punnerrusta. Ei ole paha. Ensi viikolla punnerran päivittäin 12 kertaa, sitä seuraavalla viikolla 14 kertaa ja niin edelleen. Uskon, että tällainen voisi toimia paremmin kuin nykyinen epäsäännöllinen punnertaminen. Lisäksi olen kehittänyt pääni sisällä kammon noita punnerrusohjelman harjoituksia kohtaan, ja tuntuu, että niihin pitää aloittaa henkinen valmistautuminen jo edellisenä päivänä. Mutta kun päivässä tarvitseekin tehdä (näin alkuun) vain kymmenen punnerrusta, niin se ei pelota. Punnertamiseen tulee säännöllisyyttä, ja lihakset pysyvät vireessä, eikä niiden pitäisi toisaalta päästä rasittumaan liikaa, koska saan helposti tehtyä esimerkiksi tuon kymmenen toistoa. Ja kun viikottain punnerrusten määrää lisää vähitellen, niin kehitystäkin tapahtuu pikkuhiljaa. Jos hommaa rullaa niin kuin olen päättänyt, että se rullaa, niin loppuvuodesta 100 punnerrusta putkeen on tosiasia.

Menenkin tästä nyt heti tekemään tämän päivän punnerrukset. Kuka lähtee messiin?

Liikuntaviikko 42

maanantai

5,1 km sauvakävely, 48:47

tiistai

4,0 km kävely, 45 min

2000 m uinti, 1 h 20 min

keskiviikko

86 punnerrusta (vko 5 / pv 1: 17 - 19 - 15 - 15 - 20)

50 kevennettyä punnerrusta

jooga, 1 h 25 min

torstai

7,2 km kävely- ja juoksulenkki, 1 h

perjantai

10,8 km pyöräily, 40 min

ratsastus, 1 h

lauantai

100 punnerrusta (vko 5 / pv 2: 10 - 10 - 13 - 13 - 10 - 10 - 9 - 25)

50 kevennettyä punnerrusta

jooga, 20 min

sunnuntai

6,1 km sauvakävely, 1 h

Oi ja voi, palasin taas punnerrusohjelman pariin, ja ihan kamalan tuskaistahan se oli. Aiemmasta harjoituskerrasta oli vierähtänyt vajaa pari viikkoa, minkä vuoksi lihakset olivat jossain talviunilla. Lisäksi olen viime aikoina harjoittanut yläkroppaa muun muassa uimalla ja sauvakävelemällä, ja kyseiset lajit olivat sitten muuten kipeyttäneet lihaksistoa. Lopputulos oli se, että punnersin jäykillä ja kipeillä lihaksilla ja hyvä kun sain nuo viimeisten sarjojen minimimäärät täyteen. Kuulostaa muuten tosi ristiriitaiselta, että toisaalta lihakset olivat jäykät, kun niitä ei ollut käytetty, mutta toisaalta taas kipeät, kun niitä oli käytetty... hohhoijaa. Yritin jotenkin epätoivoisesti ilmaista, että minulla punnerrustauko ilmenee siten, että lihakset ovat jotenkin vastahakoisessa tilassa ja tosi jäykät niin rankkaan treeniin. Muut liikuntamuodot eivät siihen auta, vaan se on pakko punnertaa, jos tahtoo pitää punnerruslihakset vetreinä ja joustavina. Toisaalta nuo muut liikuntamuodot olivat sitten muuten kipeyttäneet lihaksia.

Kauhea selvitys, lol.

Tiistaina muuten uin ekaa kertaa kaksi kilometriä! Yhdessä välissä pidin lyhyen veskitauon, mutta muuten polskin menemään sammakkoa niska kenossa. Pitäisi varmaan opetella jossain vaiheessa jotain edistyneempiäkin tyylejä, mutta näillä mennään toistaiseksi.

Liikuntaviikko 39, Kilometrikisan päätös sekä keskiviikkopaino

[Musiikki: Tori Amos - Gold Dust] 
 

maanantai

90 punnerrusta (vko 5 - pv 1: 17 - 19 - 15 - 15 - 24)

50 kevennettyä punnerrusta

5,1 km sauvakävely, 50:19

tiistai

4,0 km kävely, 45 min

1750 m uinti, 1 h 10 min

keskiviikko

vapaa

torstai

voimapyörä, 4 x 15

5,1 km sauvakävely, 50:40

perjantai

101 punnerrusta (vko 5 - pv 2: 10 - 10 - 13 - 13 - 10 - 10 - 9 - 26)

50 kevennettyä punnerrusta

10,8 km pyöräily, 40 min

ratsastus, 1 h 30 min

lauantai

20,3 km pyöräily, 1:13:11

itämainen tanssi, 1 h 45 min

sunnuntai

47,8 km pyöräily, 2:20:05

Löllöttelyviikon jälkeen palasin liikunta-arkeen. Ensimmäisenä otin käsittelyvuoroon vanhan kunnon punnerrusohjelman, jonka vitosviikosta on muodostunut minulle jonkinlainen koti. Tuntuu, etten vain kehity, jotta pystyisin siirtymään kutosviikolle. Mutta toisaalta tuota vitosviikkoa on ihan ok tehdä, sillä se on tarpeeksi rankka, että todellakin tuntee tekevänsä jotakin, muttei liian raskas, että siitä ei selviäisi.

Alkuviikko pisti punnerruksineen, sauvakävelyineen ja uinteineen yläkropan tutisemaan. Hyvä! Vaikka tuo punnerrusohjelma on aika hirveä, huomaan kerta toisensa jälkeen palaavani sen pariin. Rakastan sitä, mitä se on tehnyt yläkropalleni. Ihan mahtia, kun on voimaa.

Lauantaina oli viides ja viimeinen kerta itämaista tanssia. Kyllä se niin vain on, että ei se ehkä minun lajini ollut, vaikka omalla tavallaan olikin hauskaa. Tavoitteeni oli löytää jonkinlaista sulokkuutta ja viehkeyttä tähän jykevärakenteiseen ja kilometrin mittaiseen kroppaani. En tosin ole ihan varma, toteutuiko se tavoite... lol. Olin askeleiden ja liikkeiden kanssa välillä niin hukassa, että jäi sulokkuuteen keskittyminen vähän kakkoseksi. Kiva oli kuitenkin kokeilla uutta lajia.

Sunnuntaihin huipentui puolestaan viisi kuukautta kestänyt Kilometrikisa. Sunnuntaina oli ihan pakko käydä vielä ajamassa vajaan 50 kilsan lenkki, jotta sain rikottua 2100 kilometrin rajan. Lopullinen saldoni oli siis 2106 kilometriä.

Alun perinhän asetin tavoitteeksi 3000 kilometriä, joka olikin ihan realistinen tavoite. Vielä puolivälissä kisaa olin tavoitteessani tiukasti kiinni, kun heinäkuussa oli aikataulun mukaisesti jo koossa puolet koko savotasta. Mutta sitten polvi ärhäköityi, ja oli pakko niellä taas yksi pettymys ja pienentää kilometritavoitetta. Eipä sillä, 2000 kilometrin rikkominen on mainio saavutus ihmiselle, joka ei ole oikein koskaan tykännyt pyöräilystä. Ja joo, kyllähän tässä menneen puolen vuoden aikana on ollut kipeänä milloin perse ja milloin selkä ja milloin on kadonnut oikean käden pikkurillistä ja nimettömästä tunto ja... Mutta taisin minä tykästyä pyöräilyyn ja opin jopa ripauksen Hirmu-asennetta. Joskin tuo polkupyörä on edelleen aika paljon hirmumpi kuin minä.

(Huom. Hirmunhan oli tarkoitus olla tilapäispyörä, sillä miesystävällä oli projekti koota meille osista uudet pyörät. No, minun pyörästäni ei puutu vissiin enää kuin sellaiset pikkujutut kuin satula ja takavaihtaja. Jospa sillä sitten ensi kesänä pääsisi ajamaan!)

Viime viikolla tuskailin painolukemasta, ja ilmeisesti ounasteluni turvotusten vaikutuksista pitivät paikkansa, sillä tämän keskiviikon vaakatulos oli 80,3 kiloa (BMI 25,6) eli 900 grammaa laskua viime viikosta. Kolmen kilon kevennykseni tosin edelleen odottaa parempia päiviä, mutta askel kerrallaan.

Käsipäivää

[Musiikki: Tom McRae - Just Like Blood]

Punnersin tänään itseni itkun partaalle ja naamani jälleen kerran verenpurkauksille. Kylläpä vitosviikon kolmosharjoitus osasikin tehdä pahaa. Ja toisaalta, mikä voittajaolo, kun ihan oikeasti annoin kaikkeni, mitä näistä haboista lähti. Hetki piti kyllä maata lattialla henkeä haukkoen.

Olen jo pitkään suunnitellut käyväni uimassa, ja koska punnertamisessa ei selvästikään ollut vielä tarpeeksi treeniä yläkropalle, suuntasin uimahalliin. Uin tunnin verran ja yhteensä 1500 metriä. Saa nähdä, nousevatko kädet huomenna minnekään.

(En tiedä, johtuuko se veden läsnäolosta vai mistä, mutta uidessa tulee aina kauhea pissahätä. 1000 metrin jälkeen oli pakko pitää vessatauko. Ja kun sain loput 500 metriä uitua, taas piti juosta veskiin. Ja joo. Tämä oli taas ehdottomasti sellaista tietoa, joka oli aivan pakko jakaa.)

Liikuntaviikko 34

maanantai

92 punnerrusta (vko 4 / pv 3: 16 - 18 - 13 - 13 - 32)

50 kevennettyä punnerrusta

polvitreenit, 50 min

tiistai

27,8 km pyöräily, 1:32:10

jooga, 1 h

polvitreenit, 50 min

keskiviikko

voimapyörä, 5 x 10

polvitreenit, 45 min

torstai

89 punnerrusta (vko 5 / pv 1: 17 - 19 - 15 - 15 - 23)

50 kevennettyä punnerrusta

40,4 km pyöräily, 1:51:40

polvitreenit, 45 min

perjantai

10,8 km pyöräily, 40 min

ratsastus, 1 h 40 min

polvitreenit, 45 min

lauantai

polvitreenit, 45 min

sunnuntai 

100 punnerrusta (vko 5 / pv 2: 10 - 10 - 13 - 13 - 10 - 10 - 9 - 25)

50 kevennettyä punnerrusta

3,6 km kävely, 56:30

polvitreenit, 50 min

Oli onnistunut punnerrusviikko. Punnersin kolmena päivänä, ja uskaltauduin jälleen vitosviikolle. Kauhea muuten, miten kauan olen tätäkin ohjelmaa tahkonnut (viime vuoden joulukuusta). En vain taida ihan kuulua siihen optimaaliseen ryhmään, joka kuuden viikon aikana onnistuisi kasvattamaan lihasvoimaansa parista vaivalloisesta punnerruksesta sadan punnerruksen suoritukseen. No, omaan tahtiin ja silleen. Sinänsä saavutukset tahtovat vain välillä hämärtyä, kun miettii liikaa, että tähänkin on nyt mennyt näin kauan aikaa ja oon ihan paska, möööööö. Sitten tajusin, että pystyn tällä hetkellä punnertamaan yli 30 kertaa ilman taukoja ja polvien tukea. Se on oikeasti aika paljon! Tällä hetkellä välitavoite on saada punnerrettua 50 kertaa ja siitä sitten sataan joskus. Luovuta en!

Perjantaina oli aivan ihana ratsastaa. Käytiin Oskun kanssa maastossa, ja alkulenkki oli nyt ihan pöljä, kun Oskua laiskotti ja hyvä kun jaksoi kaviota pistää toisen eteen. Sitten yhdessä kohdassa se päätti, että edessä oli jotain tosi kauheeta, eikä suostunut liikahtamaan eteenpäin, vaan lähti peruuttamaan, kun annoin pohkeita. Siinä sitten känkkäröitiin aikamme, ja lopulta sain pollen eteenpäin. Sen jälkeen olikin huisia. Laukattiin paljon. Välillä ravattiinkin. Alamäet toki käyntiä. Osku reipastui ja unohti hötkyilyt. Ihanaa.

Ensi viikolla alkaakin sitten itämainen tanssi. Voe maalima.

Liikuntaviikko 32

maanantai
voimapyörä, 4 x 15
2,7 km kävely, 30:45
43, km juoksu, 33:08
jooga, 1 h 20 min

tiistai
100 kevennettyä punnerrusta
25,6 km pyöräily, 1:26:18
jooga, 50 min

keskiviikko
vapaa

torstai
27,1 km pyöräily, 1:16:14
jooga, 45 min

perjantai
74 punnerrusta (vko 4 / pv 1: 12 - 14 - 11 - 10 - 27)
50 kevennettyä punnerrusta
10,8 km pyöräily, 40 min
ratsastus, 1 h 25 min
jooga, 1 h 10 min

lauantai
voimapyörä, 4 x 15
jooga, 1 h

sunnuntai
vapaa

Viime viikko meni pitkälti joogan parissa. Maanantain tyhmän juoksulenkin ja jälleen kerran ärhäköityneen polven takia  päätin ottaa aikalisän ja kerätä hermoni joogaten. Ja se on auttanut! Maanantaina ja pari päivää sen jälkeen olo oli kyllä tosi surkea, kun polvi on hankala ja paino jossain avaruudessa asti. Pyrin keskittymään kivoihin asioihin, mikä tepsi. Pääsin perjantaina pitkästä aikaa taas ratsastamaan, ja oli ihana ratsastaa Oskulla maastossa ja antaa sen kiidättää minua laukaten mäkeä ylös, kun itse en pysty.

Ja tosiaan joogan kautta löysin hyväksyntää omaa kehoani ja tilannetta kohtaan. Löysin YouTubesta jotain veden lorinaa ja aaltojen loisketta, himmensin valot ja annoin kehoni taipua asentoihin, joihin se sillä hetkellä halusi taipua. Helpotti oloa. Pettymykset vaihtuivat tasapainoon.

Palasin myös armaan voimapyörän pariin, ja lomalle jääneet vatsalihakset kokivat karun herätyksen. Kun nauraessa ja aivastaessa sattuu, niin tietää tehneensä. Punnertaminen aiheuttaa minussa nykyään rimakauhua, ja yritän nyt totutella touhuun vähän helpomman kautta ja pakitin yhden viikon taaksepäin. Kyllä tästä vielä eteenpäin päästään.

Mistä tietää, että haba kasvaa?

Siitä kun naama näyttää päivän punnerrustreenien jälkeen illalla tältä:

Pilkkutautinen

Naamavärkin punaiset pisteet ovat pieniä verenpurkaumia, joita saan kasvoihini ja joskus myös kaulaani kun punnertaminen on ottanut erityisen lujille. Kuten tänään.

Kammosin etukäteen aivan tajuttomasti vitosviikon kolmatta harjoitusta. Jos yleensäkin olen saanut maksimissaan tehtyä 33 toistoa, miten ihmeessä pystyn punnertamaan vähintään 30 kertaa, kun alla on seitsemän sarjaa ja yhteensä 90 punnerrusta?

Naama irveessä ja karjuen kai sitten.

Sillä kyllä ne kolmekymmentä toistoa irtosivat, prkl! Ja nyt on sitten naama kuin tautisella.

Toinen merkki onnistuneesta (ja tuskallisesta) treenistä on, kun makaa vapisten lattialla eikä ole täysin varma siitä, ovatko poskille virtaavat norot hikeä vai kyyneliä.

Kävin myös kävelemässä (3,6 km) ja juoksemassa (1,3 km)! Polvi oli lenkin aikana ristiriitainen. Välillä se tuntui nauttivan rasituksesta ja välillä sitä pisti. Eipä tuo kai kuitenkaan huonommaksi mennyt.