Aulanko

Käytiin lomailemassa miesystävän kanssa pari vuorokautta Aulangon kylpylässä. Oli aika ihanaa! Vitsi, miten nättiä Aulangolla on. Sunnuntaina kierreltiin luonnonpuistoa, ja kerrankin oli hyvä keli.

Maanantaina pääsin ekaa kertaa elämässäni keilaamaan. Olin vähän huono, mutta ei se mitään. Sain sentään tehtyä pari aika komeaa kaatoakin. Lisäksi vietettiin parituntinen 4event Areenalla pelaamaassa muun muassa pingistä ja sulkapalloa. Siinä ohessa oli myös kuntosali, ja nousin niin ikään ensimmäistä kertaa elämässäni juoksumatolle. Juoksin 11 minuuttia, ja voi elämä, että se teki hyvää päälle. En uskaltanut juosta enempää, sillä jalassani olivat uudet Free-tossut, ja päätin lopettaa kerrankin ennen kuin polveen alkaa sattua. Hassu kapistus muuten tuo juoksumatto. Jotenkin tuntui, että siinä oli helpompi juosta kuin pihalla, kun matto ikään kuin hoiti ponnistusvaiheen eikä oikeastaan tarvinnut kuin heittää jalkaa toisen eteen. Toisaalta en oikein osaa ajatella itseäni säännöllisesti juoksumatolle. Eikö siinä ala pidemmän päälle tympäistä, kun maisema ei vaihdu lainkaan? Toisaalta nopeuden säätö oli aika kiva!

Kylpylässä oli 25 metrin mittainen kuntouintiallas. Mönginkin molempina aamuna seitsemältä uimaan kilometrin. Voi kun olisi mahdollista aloittaa jokainen päivä uimalla. Lisäksi maanantai-iltana kävin vielä illalla uimassa yhden kilometrin.

Jos miniloman aikana tuli liikuttua paljon, niin kyllä tuli syötyäkin. Nyt on sen verran muhkea olo, että huominen keskiviikkovaakailu saa jäädä väliin. Mietin mieluummin mukavia asioita kuten sorsia ja tyyntä järvenpintaa.

Metsien kuningatar

Tänään (sunnuntaina) oli tarkoitus käydä pyöräilemässä, mutta sateisen kelin takia luovuin ajatuksesta, vedin jalkoihin ihanat heppakumpparini ja suuntasin läheisille luontopoluille.

En ole mikään eräihminen. Jostain syystä pelkään metsiä: eksymistä, karhuja, hulluja tappajia ja nykyään myös zombeja, kiitos Walking Dead -tv-sarjan. Nytkin jännäsin, että eksynkö minä sinne metsään, vaikka kuulin autojen ääniä ja olin luultavasti koko ajan parinsadan metrin päässä teistä. Varsinainen eräjorma.

Nappasin kännykällä kuvia todisteeksi huimasta metsäretkestäni:

Klassinen kinttukuva

Evästä

Täytyy olla tosi pöllö, jos eksyy

Paikoitellen oli tosi löllöä, ja ihmettelin mutavellissä näkyviä polkupyörän jälkiä. Joku tosi extreme tyyppi oli vissiin käynyt vähän vetämässä rallia.

Löllönlöö

Tyyni Makkarajärvi

Löydä hengellinen tiesi

Sellainen samoilu. Vastaan ei tullut karhuja eikä zombeja, mutta olipa siitä huolimatta mukava putkahtaa metsästä asfaltoidulle tielle ja tajuta selvinneensä hengissä. Ja mittaahan tälle vaaroja kuhisevalle taipaleelle tuli yhteensä 3,6 kilometriä, josta varsinaista metsäosuutta ehkä kaksi kilsaa.

Jotenkin metsät eivät vain ole se minun juttuni. Vaikka nättiä ja rauhallistahan siellä oli.

Mökkiloma 22.7.-5.8.2012

[Musiikki: Vanessa Carlton - Rabbits on the Run]

Odotin kesää niin kauan, että huomasin syksyn saapuneen.

Olen vihainen säälle. Grr. Olen parina yönä (ja päivänä) joutunut pitämään makuuhuoneen ikkunan sekä parvekkeen oven kiinni, kun on niin peijakkaan kylmä! Ja vetämään villasukat jalkaan. Mikä kesä tää tämmönen oli? Ihan hanurista. En tykkää mistään 30 asteen helteistä, mutta olisi se sää välillä voinut yli kahdenkympinkin kivuta. Tai sitten se kapusi, mutten älynnyt.

Syksy vähän jänskättää, sillä tuntuu, että en ehtinyt lainkaan saamaan kesästä energiaa. Loka- ja marraskuu ovat minulle aina vaikeita. Jos sen syksyn on jo nyt pakko hyökyä päälle, niin voisi saman tien tulla lumet maahan. Pääsisi hiihtämään. Suolijärveäkin on paljon kivempi kiertää hiihtäen kuin juosten.

Onneksi on muistoja, tältäkin kesältä.

Olin siis miesystävän ja tämän Israelissa asuvan siskon ja miehen kanssa mökillä Puumalassa. Jälkimmäinen parivaljakko vietti siellä yhden viikon, minkä jälkeen minä ja miesystävä jäimme kökkimään mökille vielä toiseksi viikoksi.

Mökki oli pienehkö (44 neliötä) ja koostui tupakeittiöstä sekä pienestä makuusopesta. Saunaan pääsi verannan kautta. Ulkona oli vielä erikseen grillikota, huussi sekä aitta.

Mökki ja jotain kalsareita kuivumassa

 

Grillikota

Huussi

Ranta ja osittain upoksissa oleva laituri

Järveen kellahtanut vene

Kesän kimallus

Kuten osasta kuvia voi päätellä, vesi oli normaalia korkeammalla. Mökkiä vuokrannut jäppinen taisi jotain puhua metristä. Yritimme viimeisinä päivinä nostaa kahteen pekkaan tuota uponnutta venettä rannalle, ja vaikka saimme sitä jonkin verran hinattua ylös vedestä, järveen se lopulta jäi. Kiitokseksi sain pari komeaa paarman pistoa: yhden reiteeni ja toisen suoraan oikeaan kankkuuni. Upeeta.

Kalpea reisi ja punainen purema.
(Sori, perseestä ei ole kuvaa.)

Asuin opiskeluaikoina Savonlinnassa, ja kaipaan sinne tasaisin väliajoin. Viihdyn Tampereellakin, mutta jokin Savonlinnan avaruudessa jätti minuun lähtemättömän jälkensä. Rakastan vettä ja järviä. Sitä vapautta ja näkyvyyttä. On täällä Tampereellakin tietysti järviä, ja minun ei tarvitse ottaa kuin pari askelta ja olen keskellä metsää. Eli luontoa on. Mutta siinäpä se. Osa ihmisistä on metsäihmisiä. Minä olen järvi-ihminen. Ehkä se johtuu siitä, että 19 vuotta asuin Pielisen kupeessa ja 6 vuotta Saimaan rannoilla. Järvissä on tilaa. Metsät nousevat ympärille korkeina. Tarvitsen tilaa hengittää.

"Tänne minä vielä jonain päivänä muutan takaisin."

Satamassa oli hevonenkin

Siksi oli ihanaa päästä käymään Savonlinnassa, jossa pyörähdimme pariin otteeseen. Ensimmäisellä reissulla kävimme ihmettelemässä Olavinlinnaa. On se aika kivinen jätti.

Toisella Savonlinna-visiitillä kävimme miesystävän kanssa Sulosaaressa. Se on ihana paikka aivan keskustan kupeessa, mutta jossa tuntee sukeltavansa aivan toiseen maailmaan. Jos joku teistä ikinä käy Savonlinnassa, käykää Sulosaaressa. Sinne pääsee Kasinonsaarilta, jotka ovat siis aivan kauppatorin ja junapysäkin vieressä. Etsikää valkoinen silta, ja olette perillä.

Kuten aiemmissa postauksissa olen tuskaillut, mökillä söin kuin mikäkin. Mutta tuli siellä liikuttuakin. Uiminen jäi päivittäiseen kastautumiseen ja tukan pesemiseen järvessä, sillä vesi oli sen verran vilpoisaa, ettei sinne asumaan viitsinyt jäädä. Mutta joogasin, kävin juoksemassa ja ulkoiluttamassa Hirmua. Mökistä oli puolentoista kilometrin päässä lossi, ja yhden pyörälenkin tein lossin toiselle puolelle. Oli hassua, kun kyydissä ei ollut ketään muita kuin minä ja Hirmu. Hurr, yksityislossi! Voiko nainen kauniina kesäpäivänä muuta toivoa?

Myöhästyttiin ekasta kyydistä

Kesällä ei oo kiire eikä siis murjoteta.
(Eikä murehdita kännykameran laadusta.)

Säät olisivat voineet olla lämpimämpiä, mutta joukkoon mahtui komeitakin kelejä kuten kuvista toivottavasti välittyy. Itikoita ei ollut niin paljon kuin pelkäsin, mutta aivan tarpeeksi kuitenkin. Paarmoja oli liikaa. Olen kai jonkin verran yliherkkä ötyjen puremille, ja vaikka napsin allergialääkkeitä koko kahden viikon ajan, kinttuni ovat vieläkin sen näköiset, että en ollut ainoa, joka tuon kahden viikon aikana ruokaili ahkerasti.

Harmi, etten täysin voinut lomailla, sillä uutterana freelancerina raahasin kannettavan ja työt mukaan mökille. Mukavaa oli silti. Kaunista.

Luonto parantaa

Hoi, terveisiä mökiltä! Mökkielämä on ollut niin kiireistä, etten ole ehtinyt päivittää blogia. Nettitikku on kyllä messissä ja yhteyskin varsin kelpo, mikä on hyvä, sillä olen kuitenkin tehnyt käännöstöitä normaaliin tapaan. Pirttipöytä ja penkki ei kyllä ole työergonomian kannata paras mahdollinen, mutta eiköhän tässä pari viikkoa selviä. Viime sunnuntaina tänne siis tultiin, ja edessä on vielä reilu viikko Saimaan syleilyssä, kun paluu kotiin on ensi viikon sunnuntaina.

Tähän mennessä olen käynyt pari kertaa uimassa (järvivesi on ihanan raikasta vaikkakin melko kylmää), joogannut järven rannalla, käynyt kaksi kertaa juoksemassa ja kävelemässä sekä heittänyt yhden 37,7 kilometrin pyörälenkin Hirmulla. Katsoin kartasta, että tuostapa kierränkin tuollaisen lenkuran. Ja olipahan maasto. Ylös ja alas. Ja sitten taas ylös ja kohta alas. Karmiaa hiekkatietä 15 kilometriä, johon upposi tunti ja joka pisti reisilihakset testiin. Periksi ei anneta, vaan pienin vaihde silmään ja eikun ylöspäin.

Juoksulenkeistä sen verran, että maanantaina juoksin kävelylenkin yhteydessä 2 km ja tänään (eilen) 2,5 km. Polvi kestää! Minusta tuntuu, että olen nyt löytämässä oikean tasapainon levon ja treenin välillä. Polvi on tuntunut vakaammalta ja vähemmän paineiselta. Paremmalta. Nyt vain jäitä hattuun ja hissun kissun eteenpäin, etten treeni-intoineni taas aiheuta takapakkia. Olen pitänyt lomaa polviharjoituksista, mutta joogannut juoksu- ja pyöräilylenkkien jälkeen. Se on tehnyt kropalle hyvää. On muuten aika ihana joogata järven rannalla luonnon keskellä.