[Musiikki: Sigur Rós - Kveikur]
Elvytin tänä aamuna vaakani paristoja sen verran, että sain mitattua maagisen keskiviikkopainon. Ja sehän oli 79,9 kilogrammaa (BMI 25,5). Olen tyytyväinen! Edistyminen on hidasta, mutta ei hitaus minua haittaa, pääasia että tullaan alaspäin. On totta, että kesäkuussa kävin 78,8 kilon lukemassa, mutta epäilen, että siinä oli kyse nesteheilahtelusta, sillä ero tuota lukua aiempaan lukemaan (80,4 kg) oli niin iso. Minun kropastani ei yksinkertaisesti pala yli puoltatoista kiloa rasvaa viikossa.
Aloitin vuoden noin 82 kilon tuntumasta, ja siitä on siis tultu pari kiloa alaspäin. Kuulostaa varmaan maailman surkeimmalta pudotustulokselta, mutta olen ihan oikeasti onneni kukkuloilla, sillä tiedän löytäneeni taas keinon mennä oikeaan suuntaan. Kertauksena jälleen, että viime vuonna polven kipeytymisen jälkeen lihoin pikkuhiljaa neljä kiloa ja olo oli todella epätoivoinen, kun tunsin painonhallinnan selkärankani katkenneen enkä tiennyt, miten pystyisin jatkamaan. Mutta nyt tiedän, että pystyn tähän! En tarvitse juoksua. Olen todistanut sen itselleni, ja voitte uskoa, että sen myötä harteiltani on pudonnut valtava taakka. Juoksun kanssa kaikki oli paljon helpompaa, mutta pystyn tähän näinkin. En kaipaa mitään "kilo viikossa" -tuloksia. Ei haittaa, vaikka välillä tulee plussaviikkoja (sillä niitähän tulee). Kerran viikossa tehtävät mittaukset useamman kuukauden ajalta kertovat totuuden, ja nyt käyrä on se, että alaspäin mennään. Vanha kunnon unelma nimeltä 25 elää ja voi hyvin.
Uskomatonta, miten paljon ajatusmaailmani on muuttunut vajaan neljän vuoden aikana. Ennen oli pakko laatia aikatauluja, että tuohon ja tuohon päivään mennessä olen laihtunut noin ja noin paljon. Eri asia oli tietysti se, pitivätkö aikataulut (yleensä eivät). Nyt osaan ottaa rauhallisemmin. Jos minulta meni neljän kilon lihomiseen vuosi, voin ihan yhtä hyvin käyttää niiden pois laihduttamiseen seuraavan vuoden. Tai vaikka vielä sitä seuraavankin. Pääasia on, etten päästä painoa nousemaan enempää.
Jossain vaiheessa tarkkaan aikataulutetusta laihdutusprojektista tuli elämäntapa, jossa päivämäärät menettivät merkityksensä. Liikunnasta tuli hyvän olon lähde ja osa normaalia arkea sen sijaan, että sen tärkein merkitys olisi ollut kalorien polttaminen. Pikkuhiljaa löysin ruokavalion, joka tekee keholleni hyvää ja ennen kaikkea josta nautin. Uskon myös suklaan ja jäätelön tärkeyteen. Tasapainon löytäminen on vaikeaa, sillä herkuttelu lähtee herkästi pois lapasesta, jolloin siitä myös muodostuu ahdistuksen lähde. Sen sijaan kerran tai kahdesti viikossa tapahtuva herkuttelu tekee erinomaisen hyvää. Kun on vaikkapa viikon odottanut Aino Ihana Maitosuklaa -tonkan aukeamisesta lähtevää ääntä, voin sanoa, että silloin lusikan jätskiin upottaminen on kaiken odotuksen arvoista. Varsinkin kun tietää, että joka ikisestä lusikallisesta saa nauttia ilman huonoa omatuntoa. Uskon myös vahvasti tankkauspäiviin, sillä silloin kehon aineenvaihdunta saa potkun persuuksiinsa ja keho huomaa, että eihän tässä ollakaan nääntymässä. Eikä pidä unohtaa herkkuhetken antamaa hyvän olon tunnetta pääkopalle.
Tämä resepti on toiminut minulle sekä varsinaisen laihduttamisen aikana että nyttemmin, kun tavoitteeni on lähinnä pitää paino paikallaan tai korkeintaan saada hivutettua se 78 kilon tuntumaan. Jokainen löytää oman tiensä. Pääasia, että se tie tuntuu oikealta ja tietää sen kantavan vielä senkin jälkeen kun varsinainen tavoite on saavutettu, sillä mitä tavoitepainon saavuttamisen jälkeen seuraa, se se vasta kokonaan uusi seikkailu onkin.
