[Musiikki: Lady Gaga - Born This Way; Florence and The Machine - Ceremonials]
Minulle kirjoittaminen on aina ollut se juttu. Jos saisin valita, en enää koskaan sanoisi sanaakaan, vaan kirjoittaisin ne kaikki paperille. Olen epävarma ja takelteleva puhuja. Tuntuu, että puhuessa suustani vyöryy sekopäisen kuuloista sanapuuroa, josta kukaan ei saa mitään selvää. Kun saan eteeni tyhjän paperin, se on aluksi pelottava, mutta sitten sanat täyttävät minut ja virtaavat ulos soljuen. Kirjoittaessani hengitän, kirjoittamisen kautta minä elän.
Sinänsä ammattini kääntäjänä on minulle aivan täydellinen. Erakkomaisen luonteeni takia minua ei haittaa tehdä töitä yksin kotona. Saan työskennellä tekstien parissa siihen vuorokaudenaikaan ja siihen tahtiin kuin minua huvittaa. Ajankäyttöni on suhteellisen hallittua. Osaan aloittaa työtehtävät ajoissa, jotta ehdin myös hioa ja viimeistellä ne kunnolla ennen toimeksiantajalle palauttamista.
Kääntäminen alana on vaativaa mutta erittäin aliarvostettua työtä. Moni on sitä mieltä, että kun osaa vierasta kieltä, osaa myös kääntää. Filologit pysykööt lestissään, kiitos. Muistan kun aloitin yliopiston varmana siitä, että olin jo valmiiksi maailman paras kääntäjä. Paluu maanpinnalle oli tyrmäävä. Yhtäkkiä huomasin muodostavani käännettävän tekstin pohjalta surkeampaa tekstiä kuin olisin ikinä kirjoittanut, jos olisin kirjoittanut suoraan omasta päästäni, suomeksi. Että jokainen yo-kokeissa kielistä laudaturin vetäissyt voi ihan rauhassa hakea kääntäjäkoulutukseen ja katsoa ensimmäisen vuoden jälkeen, vieläkö suhtautuminen on sama ruututekstissä nähtyyn kömmähdykseen: "Minäkin olisin osannut kääntää paremmin."
Siitä on reilut seitsemän vuotta, kun aloitin kääntämisen opiskelun, ja huojennuksekseni voin sanoa, että tasoni kääntäjänä on nyt huomattavasti korkeampi kuin tuolloin. Olen saanut toimeksiantajilta kiittävää palautetta, joten tunne ei ole pelkästään omassa päässä.
Pidän työstäni. Se on ihanan haastavaa. Välillä saa käyttää kaikki luovuutensa ja ongelmanratkaisukykynsä, kun yrittää selvittää, mitä ihmettä se alkutekstin kirjoittaja mahtoi tälläkin kohdalla tarkoittaa. Kääntäminen ei ole koskaan pelkkää sanojen siirtämistä kielestä A kieleen B. Välissä on kokonainen kulttuuri. Eri kulttuureissa on sanoja, jotka herättävät toisessa kulttuurissa aivan erilaisia mielleyhtymiä kuin toisessa. Joillekin sanoille ei edes ole olemassa vastinetta kohdekielessä. Se mikä on itsestään selvää kiinalaiselle, ei välttämättä ole sitä suomalaiselle. Alkutekstistä on löydettävä ajatus, joka minun tehtävänäni on kietoa kauniiseen pakettiin kohdekielessä.
Syvin intohimoni on kuitenkin kirjoittaa omaa tekstiä. Kääntäminen on ikään kuin luovuuden käyttämistä turvallisilla vesillä; joku on jo keksinyt asian, jonka minä käännän. Kun alkaa kirjoittaa omaa tekstiä, se on kuin hyppy tuntemattomaan. Alkaa epäillä itseään, pelätä että epäonnistuu. Kuulostaako tutulta? Moni laihduttaja painii näiden tismalleen samojen asioiden kanssa, ja niin minäkin tein painoa pudottaessa. Taistelin kuitenkin pelkojani vastaan ja onnistuin, ja aion hyödyntää oppimaani elämäni kaikilla osa-alueilla. Unelmani oli saavuttaa normaalipaino. Onnistuin. Unelmani on kirjoittaa kirja. Mutta eihän se ole mahdollista. Väärin. Se on mahdollista.
Sysäyksenä unelmalleni päätin osallistua tänä vuonna NaNoWriMoon, jossa lyhyesti sanottuna on tarkoitus kirjoittaa 50 000 sanaa marraskuun aikana eli kolmessakymmenessä päivässä. Tavoitteena on siis kirjoittaa kirja tai osa siitä. Tekstin ei tarvitse (eikä pidä) olla viimeisteltyä, vaan ideana on vapauttaa kirjoittajat liiasta itsekritiikistä ja antaa vain mennä. Olen monta kertaa kironnut, että lähdin touhuun mukaan. On ollut päiviä, jolloin pelkkä ajatus kirjoittamisesta on tehnyt pahaa, mutta olen pakottanut itseni tekstitiedoston eteen ja kirjoittanut. Kukaanhan ei tietenkään pakota kirjoittamaan noita 50 000 sanaa, mutta olen vakaasti päättänyt saada ne kasaan, ja tällä hetkellä minulla on koossa 37 133 sanaa eli käytännössä olen noin päivän aikataulusta edellä, jos ajatellaan, että päivässä on kirjoitettava keskimäärin 1667 sanaa, jos haluaa saavuttaa vaaditun sanamäärän kuun loppuun mennessä.
Aluksi pelkäsin, että joutuisin väkisin keksimään tilanteita ja tapahtumia, mutta on ollut uskomatonta seurata vierestä, miten hahmot ovat alkaneet elää ja vieneet itse tarinaa eteenpäin. Välillä minun on vain tarvinnut istua kyydissä ja kirjoittaa tapahtumat muistiin.
Kirjoittaminen on ihanaa. Kiitos, että jaksoit lukea.
Aika mahtavaa muuten. Rikoin eilen NaNoWriMo-projektissani 50 000 sanan rajapyykin! Tarina on vielä kesken, ja ihan kauhean määrän editointia tuo jo kasassa oleva tekstimäärä tulee tarvitsemaan, mutta minä tein sen, jees. Nyt on hyvä fiilis. Kuun alussa 50 000 sanaa tuntui aika hurjalta tavoitteelta, mutta kun vain joka päivä pakotti itsensä kirjoittamaan, niin kyllä sitä tekstiä alkoi syntyä. Kirjassa tapahtui paljon sellaista, mitä en ollut etukäteen suunnitellut, ja hahmotkin rupesivat elämään ihan omaa elämäänsä. Kaiken kaikkiaan NaNoWriMo on ollut ihan huippu juttu, sillä se on auttanut minua pääsemään eroon turhasta itsekritiikistä ja kirjoittamisen pelosta.
