[Musiikki: Vanessa Carlton - Rabbits on the Run]
Punnertaminen on hämmentävän ristiriitaista. Toisaalta se on aivan karmeaa, mutta toisaalta saan siitä sellaisia voimapuuskia, ettei tosikaan.
Aloitin tänään punnerrusohjelman toisen viikon. Yhteensä punnersin 24 kertaa, minkä perään tein vielä saman määrän kevennettyjä versioita.
Punnertamisen jälkeen oli pakko mennä pullistelemaan peilin eteen. Se on ihan hullua, mutta tuntuu järjettömän hyvältä! En olisi koskaan voinut uskoa, että punnertaminen saisi minut tuntemaan oloni näin mahtavaksi. Sitä mukaa kun voima lisääntyy yläkropassani, sitä virtaa myös sisimpääni. Minä pystyn, minä osaan, minä teen.
On niin ihanaa rikkoa rajojaan, tehdä mahdottomilta tuntuvia asioita. Sillä sitä punnertaminen minulle on aina ollut, mahdotonta. Mutta ei enää!
~*~
Selailin äsken vanhaa blogiani, jota kirjoitin vuodesta 2006 vuoteen 2010 asti. Siellä oli merkintöjä syksyltä 2009, kun aloitin Porin juoksukoulun. Tuntuu hurjalta lukea noita mietteitä, joista tuntuu toisaalta vierähtäneen niin kovin pitkä aika, vaikka loppujen lopuksi siitä on vain kaksi ja puoli vuotta.
"...olen nyt (ties monettako kertaa) päättänyt kohottaa kuntoa! Latasin netistä juoksukoulun, jota jopa minun pitäisi kyetä noudattamaan. Lenkkeily sinänsä on tuttua, mutta juoksukuntoni on pyöreä nolla." (30.8.2009)
Sitä se juoksukunto totisesti olikin!
"Olen nyt juoksukoulun toisessa viikossa, ja olo on loistava! Koko kehoon tuntuu jostain virraneen aivan uutta voimaa ja puhtia. Aluksi kahden minuutin juoksupätkät tuntuivat hankalilta, mutta tänään juoksin jo kahdeksan minuuttia pitäen vain minuutin tauon puolivälissä, enkä edes tehnyt pienimuotoista kuolemaa! Jee. Kyllä minustakin kelpo maratonisti kehitetään." (10.9.2009)
Silloin heitin tuon viimeisen virkkeen vitsillä, mutta kuinka oikeassa olinkaan.
Polviongelmat olivat mukana alusta alkaen, mutta niin oli oikea asennekin:
"Onneksi löysin läheisen rannan, jossa on hyvä juosta ilman että polvet rasittuvat. Siellä on hiekkateitä ja nurmipolkuja. Juoksemisen jälkeen on myös kiva istahtaa hetkeksi laiturille katselemaan sorsia ja järveä. Koko juoksemisen aloittaminen on tehnyt vain hyvää, fyysisesti mutta ennen kaikkea myös henkisesti." (10.9.2009)
Asuin tuolloin vielä Savonlinnassa ja juoksin siis läheisessä rannassa. Se oli aika ihana paikka.
"Tulin äsken lenkiltä ja hurraa, päivän tehtävä onnistui!
'Kävele 1 min, juokse 7 min, kävele 2 min, juokse 7 min, käänny ja kävele reippaasti kotiin.'
Itse asiassa tuo eka puolisko oli hankalampi kuin jälkimmäinen. Jälkimmäisellä puoliskolla lihakset olivat lämmenneet ja juoksuun löytyi sellainen rauhallinen tasainen rytmi. Hengitystäkään ei tarvinnut oikeastaan miettiä. Kun aloitin tämän juoksukoulun, hengitykseen piti keskittyä aluksi aika lailla, kun tuntui, että se oli sellaista katkonaista "apua, en saa happea" -meininkiä. Mutta juoksin siis yhteensä 14 minuuttia! Se on varmaan enemmän kuin koskaan elämässäni yhden päivän aikana. Voi taivas. Nyt myös alkaa tuntua, että ensi kerralla juostava yhtäjaksoinen 15 minuutin juoksuosuus tulee onnistumaan." (24.9.2009)
Apua, nyt itkettää, sillä pystyn yhä muistamaan, miltä minusta tuolloin tuntui.
Ei se ole voittaja, joka juoksee pisimmälle, nopeiten ja kovimmassa vastatuulessa. Voittaja on se, joka nousee sohvalta ja ottaa ensimmäisen askelen. Se voi viedä yllättävän pitkälle.
Miten oikeassa oletkaan.
VastaaPoistaminustakin oli outoa lukea, vain ja ainoastaan vuoden takaisia blogimerkintöjä.. nyt menee kevyesti tunti juoksua, silloin vaivoi 1min.
Kummastisitä pystyy vaikka mihin, kun uskoo itseensä, me kaikki!
Välillä tekee hyvää palata ajassa taaksepäin ja tarkastella, miten pitkälle on tullut. Vaikeinta on loppujen lopuksi sen ensimmäisen askelen ottaminen. Sen jälkeen huomaa, että hei, tämähän onnistuukin. :)
PoistaLiikuttava muistelu. Ihana lopetus: "voittaja on se, joka nousee sohvalta ja ottaa ensimmäisen askeleen" <3
VastaaPoistaSinulla on taito kiteyttää tärkeitä asioita meitä muitakin kannustavalla tavalla!
Tiedän, että blogillani on lukijoita, joille juoksu on samanlaista utopiaa kuin mitä se minulle oli kaksi ja puoli vuotta sitten. Toivon, että muisteluni auttaa heitä näkemään, että me kaikki olemme aloittaneet nollasta. Vaikka nyt ei jaksaisi juosta kuin minuutin, se ei tarkoita, etteikö esimerkiksi puolimaraton taittuisi jonain päivänä. Se ei oikeastaan vaadi kuin sen tuskallisen ja pelottavan ensimmäisen askelen, josta tässä nyt on tullut jauhettua. :)
PoistaNiinpä! Nollasta aloittamisessa on se hyvä puoli, että kehittyminen on varmaa :) Aikaisemmin utopistiselta kuulostavat/tuntuvat asiat ovatkin vähitellen mahdollisia. Meille jokaiselle!
PoistaOlen huomannut onnistumisten liikunnan ja laihdutuksen saralla heijastuneen myös muuhun elämääni: uskallan tarttua nykyään haasteisiin aivan erilaisella rohkeudella kuin aiemmin. Se tuntuu aika hyvältä. :)
PoistaJos nyt muistellaan sinun vanhaa blogiasi niin minun lempikohtani siellä (tässä juoksumaan opettelussa - monia muitakin löytyy muihin asioihin liittyen) on tarinasi siitä, kun joku mies käveli ohitsesi ylämäessä, kun sinä hölkkäsit (eikä sanonut mitään tylyä :)). Olen ajatellut sitä viime päivinä monesti (paitsi että tarina näin jälkikäteen on hauska mutta myös), kuinka kauas sinä (ja minä) olet tullut siitä hetkestä. Nollasta se vaan on aloitettava. Ihan jokaisen! Mutta sen jälkeen vain taivas on rajana - jos sekään! :)
VastaaPoistaAi kamala, se mäkikokemus oli kyllä vertaansa vailla. :'D Mutta se opetti nöyryyttä ja sisua: okei, huipulle ei nousta hetkessä, mutta tärkeintä on, ettei luovuta. Ei matka tapa, vaan vauhti. :)
PoistaIhania vanhoja muisteluita. :) Itsekin mietin usein, että vuosi sitten en kyllä haaveillutkaan mistään kymmenen kilometrin juoksusta, en edes vitsillä. Nyt se alkaa kohta olla totta.
VastaaPoistaJuoksussa se alku oikeastaan on kaikkein pahin. Kun kuukauden verran jaksaa räpistellä, niin sen jälkeen jaksaa jo 20-30 minuuttia putkeen. Sitten kuntoa onkin huomattavasti helpompi lähteä kohottamaan, kun pohja on luotu. Näin ainakin itse olen asian kokenut. :)
PoistaOdotahan kun saat kympin rikottua, sitten on enää taivas rajana!
Punnertaminen on karmeeta! Myös näin kevenettynä. Ei koskaan jaksais alottaa, mutta toisaalta, viimesen rypistyksen jälkeen tulee mahtava olo. Ihan voittaja-fiilis :)
VastaaPoistaIhailtavan pitkän matkan olet sinäkin tehnyt! "Nollasta voittajaksi" :D
Se todellakin on karmeaa myös kevennettynä! Muistan kyllä omat ähistelyni ja hikoiluni, kun tein tuota ohjelmaa polvien kanssa. ;D Se tuntuu upealta, kun luulee, ettei jaksa, mutta kun sisulla vääntää, huomaakin jaksavansa. Siitä tulee mahtava olo!
PoistaPakko lisätä, että tuo "Nollasta voittajaksi" viittasi tietysti juoksukuntoon. Senhän voi ymmärtää pahastikin väärin..
PoistaEi huolta, ihan hyvin täällä on ymmärretty. :)
PoistaHei vastaan sulle suoraan tänne, kyselit niistä lenkkareista :)
VastaaPoistaMulla on nyt kolmas (:D) pari pegasuksia menossa ja en voi kyllä suositella liukkaille talvikeleille. Mulla on talveksi erikseen Asicsin tossut missä nastat pohjassa, pegasuksilla heittänyt joskus lenkkiä ja pepullaan meinaa olla :) Muutoinhan noi on olleet, ainakin itselle, ehdottomasti parhaat lenkkarit juoksuun.
Ok, kiitos! Jatkan pähkäilyä ja pitävien lenkkareiden etsimistä. :)
Poista