Perjantaipöllö

[Musiikki: Tori Amos - Night of Hunters]

Lähdin aamulla kävelemään tallille puoli yhdeksän aikaan. Rakastan talven sinisiä hetkiä, ja ehdinkin nauttia aamun sinisestä tuokiosta noin vartin verran. Maisema oli tosi nätti, ja osoitin taas verrattomat valokuvaustaitoni kuten alla olevasta kännykällä otetusta kuvasta näkyy:

Ei mennyt kauaakaan, kun päivä valkeni ja sini väistyi.

Valkoinen on uusi musta.

Tiet olivat epätasaiset ja lumiset kuten ne tallille mentäessä aina tahtovat olla. Ratsastuskenkänikään eivät varsinaisesti ole parhaat jalkineet taittaa pitkää matkaa, mutta pääasia että eteenpäin pääsee. Viiden kilometrin matkaan upposi melko tarkalleen tunti.

Tallille päästyäni kävin hakemassa Oskun tarhasta. On se vaan aika nätti hepo!

Pakkasin itseni asianmukaiseen varustukseen eli kypärään, turvaliiviin sekä heijastinliiviin. Nenälle vaihdoin myös vanhat silmälasit siltä varalta, että onnistuisin jotenkin tuiskahtamaan naama edellä maahan ja rikkomaan rillit (sillä nehän ne siinä tilanteessa tärkeimmät ovat). Pitäisikö hommata maalivahdinkypärä tai vaihtoehtoisesti Jason-maski?

Hevonenkin on hyvä olla paketoituna ja satuloituna ennen selkäännousua.

Sitten lähdettiin! Maastossa oli juuri niin ihanasti lunta kuin olin etukäteen ajatellutkin, ja alkulenkki sujuikin mainiosti. Selkä kesti kevyen ravin melko hyvin. Olin tosin lähtiessä laittanut jalustimet reikää normaalia lyhyemmälle, jotta pystyisin keventämään helpommin. Laukata en vielä hirvinnyt, mutta paineltiin reipasta ravia hyvät pätkät.

Kotimatkalla Osku sitten sai vainun mistä lie hirvestä ja puhisi eikä meinannut suostua lähtemään eteenpäin. Eipä ole muuten aiemmin tuota tehnyt kotiinpäin mentäessä. Lopulta hevonen sitten totesi, että eipä tähänkään kai loputtomiin voi jäädä seisomaan ja päästiin jatkamaan matkaa. Mutta että oli raivostuttavaa. Näkymättömät hirvet olivat ilmeisesti todella pelottavia, sillä Osku ei suostunut rauhoittumaan käyntiin, vaan paineli puolijuoksua eteenpäin, vaikka kuinka yritin saada sen kulkemaan hitaammin. Pakko oli peruuttaa alamäet, sillä en todellakaan halunnut mennä alamäkeen nenä edellä hätäisellä hevosella, josta en voinut olla varma, pysyykö se oikeasti käsissä. Ottakoon tasaisella vaikka mitä parin askelen säikkylaukkapyrähdyksiä, mutta ei kiitos alamäkeen.

Pöllö poni. Se on tänä talvena ja syksynä omistajansakin mukaan ollut vähän urpo ja esimerkiksi rynninyt kentän portilta tallin pihaan. Tallin ympäristössä nimittäin liikkuu paljon hirviä, ja ilmeisesti Oskun herkkä mieli ei nyt sitten kestä niitä. Aiemmin Oskun kanssa ei ole ollut mitään kovin kummoisia ongelmia maastossa, ja pitää toivoa, ettei  se ota tämänpäiväistä pöhköilyä tavaksi.

Kaikesta huolimatta Osku on aika kiva. <3

Osku tarhassa kaverinsa Oskun kanssa.

Tallilta piti sitten vielä kävellä toiset viisi kilometriä kotiin, ja loppumatkasta meinasi veto loppua. Selvisin kuitenkin perille asti, ja koska yläkroppa vaikutti palautuneen keskiviikon punnerruksista, siirryin punnerrusohjelmassa eteenpäin.

Nyt on mukavan liikkunut olo. Vatsalihakset ovat eilisestä voimapyöräilystä hellänä, ja tämän päivän raitisilmamyrkytys, lämmin suihku sekä ruoka ovat saaneet olon raukeaksi. Katsotaan pysynkö hereillä siihen asti että nukahdan!