Tänään on ollut ihan kiva olo. Selkää kivistää edelleen, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Aamupuuron seassa söin yhden Buranan, mutta muuten olen mennyt ilman kipulääkkeitä. Kauppareissulla meinasi vähän uskoa loppua, kun kävely, seisominen ja ostosten kantaminen väsyttivät selän, mutta sen sijaan viiden kilometrin kävelylenkki meni hyvin.
Ihan älyttömästi on piristänyt se, että niin moni teistä on innostunut Varala maratonista! Oikeasti siitä on tullut tosi hyvä mieli, ja olen ihan innoissani, enkä millään malttaisi odottaa syyskuuta. Maksoin äsken ilmoittautumismaksun puolikkaalle, ja hirmuisesti tekisi mieli päästä jo juoksemaan ja treenaamaan.
Viime yönä päätin, että ostan turvaliivin ratsastukseen. Ajattelin panostaa palaliiviin, sillä palaliivien pitäisi olla päällä jonkin verran perinteisiä liivejä mukavampia. Käyn varmaan ensi viikolla Kaviolassa paikan päällä kokeilemassa valikoiman. Hintaviahan nuo ovat, mutta maastoilen sen verran paljon Oskulla, ja vaikka se onkin kiltti ja suhteellisen maastovarma hevonen, se on kuitenkin, no, hevonen, ja hevosten kanssa yksinkertaisesti vain sattuu ja tapahtuu. Se on varma, että jossain vaiheessa sieltä satulasta tullaan alas muusta kuin omasta tahdosta, ja tämä selkätälli muistutti, että aina ei selviä pelkällä mustelmalla persuuksissa.
Sinänsä minulle ei jäänyt mitään kammoa putoamisesta. Siihen varmaan vaikuttaa ainakin osittain se, että kapusin hevosen selkään takaisin heti, kun sain itseni kivulta kasaan. Toisaalta putoaminen ei ollut millään lailla hevosen "vika". Se ei säikähtänyt tai käyttäytynyt tottelemattomasti. Se vain päätti pysähtyä, kun näki edessään vieraan eläimen. Oskulla on tapana aina pysähtyä tarkkailemaan tilanetta, kun se näkee maastossa jonkun ihmisen, koiran tai hevosen tai muun olennon. Luontaista käytöstähän sellainen vain on. Tällä kertaa vain kävi siinä mielessä huono tuuri, että pysähdys tuli kesken reippaan laukan, enkä osannut ennakoida sitä yhtään, sillä siinä kohtaa tietä oli loiva mutka, eikä kukaan nähnyt vastaan tullutta ravuria ennen kuin se oli noin 10-20 metrin päässä.
Kiropraktikko kyseli ensimmäisellä kerralla multa kaikkia onnettomuuksia mitä mulle on sattunut, niin "huvitti" kun selitin, että joo oon mä tippunu yhesti hevosen selästä puomin päälle ja ainii ja oon mä tippunut esteenkin sekaan ja nii joo tallashan hevonen mua kankullekin kun tipuin selästä kentällä... tuumas vaan; -että aika vaarallisen kuuloista toi ratsastus ;D
VastaaPoistaSilloin ei ollut ees vielä mitään liivejä, ainakaan yleisessä käytössä. Nyt meinasin hankkia ehdottomasti sellaisen jos se harrastus sattuu viriämään... kun ne hevoset on hevosia ei koneita.
Varala kiinnostaa muakin, mutta vielä en lupaile mitään.... katsotaan sitten myöhemmin :)
iive: Hevoset on kyllä omituisia elukoita... Sitä tiedostaa käsittelevänsä 500-kiloista saaliseläintä, mutta jotenkin ilman niitä ei oikein osaa ollakaan. :) Vaikka eipähän noissa putoamisissa yleensä kuinkaan käy, mutta toisaalta saattaa tulla pahaakin jälkeä, ja siksipä aionkin hankkia tuon turvaliivin. Minullekin nuo liivit ovat ihan uusi juttu. Joku nainen taisi sellaista käyttää, kun ratsastin Savonlinnassa ratsastuskoulussa vuosina 2004-2009, mutta edelleen liivit taitavat olla joku vähemmistön juttu.
VastaaPoistaKivaa, jos sinäkin päätät lähteä Varalaan! :)
Omaan hyvinvointiin kannattaa ehdottomasti panostaa, vaikka se vähän kirpaisisikin rahallisesti. Jos jotain käy, niin sitä ei rahallakaan saa korjattua.
VastaaPoistaMinäkin olen ihan innoissani Varala-innostuksesta! :)
Oikein hauskaa uutta vuotta!
Aku: On totta, että vaikka kroppa kestääkin paljon, niin on joitain asioita, joita ei pysty korjamaan. Onneksi selkä ei pudotessa mennyt katki, vaan minulla on nyt mahdollisuus ennaltaehkäisiä vakavampia loukkaantumisia. Haarniskaostoksille siis mars! :) Olkoon vaikka uudenvuodenlahja itselleni.
VastaaPoistaMukavaa uutta vuotta sinne myös!
Nykyään nuo liivit alkaa kyllä olla tosi yleisiä - tosin itselläkin on hankkimatta. Vaikka useammin istuinkin kärryillä kuin hevosen selässä.
VastaaPoistaMä en ihan vielä uskalla ilmoittautua, jos (tai siis kun) alkaa näyttää siltä, että saan 10km ohjelman suoritettua, niin uskaltaudun ilmoittautumaan.
Brego: Välillä tuntuu, että kun hevosten kanssa touhuaa, niin olisi hyvä pukeutua kokovartalohaarniskaan, vaikkei selkään edes nousisi. :D Ovat aika isoja elukoita ja saattavat välillä keksiä aivan mitä tahansa.
VastaaPoistaIlmoittautumisaikaa on onneksi reilusti jäljellä, joten ei hätiä mitiä. :) Mutta uskon kyllä, että juoksutreenisi edistyvät hyvin!