Kuka varasti potkuritiet? Kysyn vaan. Taivaalta oli vuorokauden aikana lösähtänyt useampi sentti märkää ja painavaa lunta, jonka autot olivat huristelleet aikamoiseksi sotkuksi. Kävin siis tänäänkin juoksemassa, ja ihan kelpo treenin sain aikaiseksi. Upottavassa ja epätasaisessa maastossa lihaksia pääsee käyttämään ihan eri tavalla kuin kuivalla asfaltilla kipitellessä - varsinkin jos sattuu olemaan tällainen vähän raskasrakenteisempi ja isoluisempi ihminen kuten minä. Toisaalta oli ihan hauskaa. Leikin höyryveturia, joka puskee eteenpäin esteistä välittämättä. Siltä varmaan kuulostinkin.
Yleensä välttelen viimeiseen asti peräkkäisinä päivinä juoksemista, mutta se hyvä puoli tuossa muhjuisessa kelissä on, että polvet pysyvät kunnossa, kun luonto antaa jalan alla periksi. Tänään oli siis kolmas perättäinen juoksupäivä. Juoksin saman 7,3 kilometrin reitin kuin eilenkin. Kiva oli huomata, että raskaasta kelistä huolimatta tunsin, miten energiat ovat alkaneet palata kehooni. Juoksu oli rentoa ja vapaantunutta eikä mitään "hnggh, nyt kyllä juoksen vaikka väkisin" -meininkiä. Ehkäpä juoksumaisemien vaihtuminen piristi sekä kehoa että mieltä. Aikaa reitin kiertämiseen meni kolmisen minuuttia kauemmin kuin eilen, mutta kokonaisuudessa juoksufiilis oli parempi kuin pitkään aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti