[Musiikki: Kent - Du och Jag Döden]
Eilen alkoi olla jo aika hyvä fiilis, ja illalla satoi ihania valtavia lumihiutaleitakin. Tänään herätessäni olin kuitenkin taas aivan kuolemanväsynyt. Päätin sitten pitkästä aikaa pitää kunnon kalsaripäivän kotosalla. Olo on niin vetämätön, että kai tässä on vain myönnyttävä siihen, että lepopäivä ei ehkä olisi pahitteeksi. Yleensä pyrin tällaisessa olossa lähtemään edes kävelylle, mutta nyt päätin hyvällä omatunnolla hautautua sohvan nurkkaan peiton alle. Ei vain jaksa. Tuskin minä tähän vapaapäivään kuolen, sillä huomenna joka tapauksessa tulee ratsastettua, puuhailtua hevosen kanssa ja käveltyä tallille ja takaisin, mistä kertyy yhteensä kymmenen kilometriä.
Olen huomannut, että liikunnasta on sisänsä tullut jonkinlainen pakkomielle, että minun on hirvittävän vaikea jättää lähtemättä esimerkiksi lenkille, jos olen suunnitellut sen kyseisen päivän ohjelmistoon. Pelkään jotenkin kauheasti, että jos jätän kerran menemättä, syöksyn välittömästi vanhaan kahden ja puolen vuoden takaiseen elämääni ja lihon pudottamani vajaat 20 kiloa takaisin ennen kuin ehdin huomatakaan. Hoen koko ajan itselleni: "pysy liikkeessä, älä missään nimessä pysähdy". Jossain vaiheessahan tuon on pakko kääntyä itseään vastaan. Kroppa on alkanut jo oireilla. Oikea polvi on ruvennut taas kipuilemaan, juoksulenkeillä veto on ollut pois, niska ja hartiat ovat oikeassa tappolukossa, että aivastaminenkin sattuu. Vaikka liikunta tekeekin hyvää mielelle, jossain kulkee raja, milloin homma menee yli. Nyt tuntuu, että pitää hellittää. Ja rehellisesti sanoen olisi pitänyt hellittää jo pari viikkoa sitten. Kun mieli pakottaa uupuneen kropan liikkeelle päivästä toiseen, myös mieli alkaa väsyä, ja jos se pettää, niin syöksykierre on valmis.
Ehkä on aika opetella uusi taito. Pysähtyä.
Pakkomielle se liikuntakoukkukin on, vaikka siitä tavallaan nauttisikin.
VastaaPoistaItselläkin tänään aivan tajuton "väsymyskooma", joten ei kiitos urheilua tänään. Lisäksi johan tuossa olikin tekemistä 9,5h työpäivässä (ja tosiaankin ees taas juoksemista koko hela dagen) + 1h työmatkoihin.
Kuitenkin omatunto vähän naputtaa; Jospa vähän ees venyttelisi, että voisi "liikuntapäiväksi" laskea. Kiitos ei, taidan mennä nukkumaan... ;D
Liikkeellä pysyminen on varsin helppoa (kuitenkin). Rauhassa paikallaan oleminen vaikeaa. Kannattaa harjoitella! Itse kunkin.
VastaaPoistaAAAARRRGH!
VastaaPoistaNiin tuttuja tuntemuksia, ja tuskin niitä kukaaan muu, kuin samassa tilanteessa ollut voi käsittää.
Itsellenikin tulee välillä hoettua, että "liiku, liiku, liiku, pysy liikkeellä, liiku!". Samoin kuin sanoit, minäkin jotenkin selittämättömän alitajuisesti pelkään, että jos lenkki tai kahvakuula jää kerran väliin, siitä tulisi heti tapa, ja sitten olisin taas hetken kulutta sen 25kg lihavampi..
Joskus on vain niin vaikea löytää se "stop"-nappula itsestään.
Mutta,miten hyvältä tuntuukaan sen seis-päivän jälkeen palata sinne lenkkipolulle! :)
Tuo pysähtymisen taito on vaativa opeteltava. Liian usein itsellänikin kroppa ilmoittaa tavalla tai toisella, että nyt stop. Varsinkin rankan työputken päätteeksi iskee yleensä flunssa, joka vie väkisin vuodelepoon. Pitäisi olla herkempi oman kehon ja mielen viesteille, ettei väsymys pääsisi ihan niin pitkälle.
VastaaPoistaEi liity aiheeseen, mutta.. Mie en jostain syystä pysy millään siun lukijana, kuva kyllä pysyy tuossa jäsenet kohdassa, mutta en kuitenkaan ole lukija ja esim. siun postaukset ei päivity hallintapaneeliin, kun blogisi ei pysy sielläkään. Poistan siis nyt itseni kokonaan lukijoistasi, yritän ainakin, ja tulen sitte heti kohta takaisin, jos se vaikka auttaisi tähän.
VastaaPoistaiive: Eiköhän tuon 9,5 tunnin työpäivän voisi jo itsessään laskea liikuntapäiväksi. :) Nukkuminen kannattaa!
VastaaPoistaTM: Tuntuu koko ajan, että pitäisi olla tekemässä sitä ja tuota ja tätä. Unohtuu hetken tärkeys ja tasapaino. No, parin päivän ajan olen tehnyt kaikkia kivoja ja rentoja juttuja, ja mieli on parempi. Pitää jatkossakin muistaa.
blueberry: Pelkäsin eilen, että mitähän tämän päivän tallilla käynnistä tulee, mutta yllättäen aamulla olikin voimakas ja pirteä olo, ja oli ihan kiva lähteä kävelemään. Lepo siis kannatti. :) Olo on kyllä ihan kamalan turpea, kun en ole nyt kolmeen päivään käynyt juoksemassa, mutta olkoon! Pääasia, että kehon ja mielen energiat alkavat palautua.
Aku: Minulla uupumus heijastuu mielen oireiluna eli käytännössä itkuisuutena ja ahdistuneisuutena. Luulin, että se johtui pelkästään syksystä ja pimeydestä, ja yritin taistella tunnetta vastaan liikkumalla, kun itse asiassa minun olisi pitänyt vain vetäytyä pariksi päiväksi vällyjen alle lepäämään. Sen sijaan uuvutin itseäni vain lisää. No, kantapään kautta ja silleen. :)
KatjaEmilia: Tämä Blogger on välillä ihan oma persoonansa. Olen itsekin huomannut, että joidenkin blogien uudet blogitekstit eivät aina päivity jne. Sitten kun joskus eksyy toisen blogiin, huomaa, että siellä on sata uutta postausta, huoh. Toivottavasti tekniikka olisi jatkossa meille armollisempi. :)