Hola! Saavuin tänään minun ja Pia Pakarisen synnyinseuduille. Viiden tunnin junamatka Tampereelta Joensuuhun taittui horroksessa, kun vuorotellen nukahdin istualleni ja havahduin kun pää retkahti eteenpäin. Eläköön aikaiset herätykset ennen seitsemää. Joensuusta piti vielä taittaa tunnin automatka, kunnes lopulta pääsin perille puoli neljän aikaan.
Junailun jälkeen olo oli aika tukkoinen, joten kävin illalla vielä juoksemassa, ja kummasti lenkillä piristyikin. Täällä Pohjois-Karjalassa sää on sen parin kriittisen asteen kylmempi kuin Tampereella, joten pääsin juoksemaan kuivin jaloin. Sohjoa oli korkeintaan risteyksissä. Sileäksi auratut tiet olivat sinänsä kuin luotuja potkuriajeluille, mutta kun vain otti alamäet varovasti, niin juoksualusta oli loppujen lopuksi oikein mainio. Varsinkin kun muistoissa eli vielä vahvana eilinen sohjojuoksu. Tämän päivän 7,3 kilometrin lenkki taittui aikaan 50:33, eli ihan kelpo vauhtia tuli jolkoteltua, vaikka kroppa tuntui vieläkin olevan vähän tukkoinen kuten se on pari viime viikkoa ollut.
Ja punnersinkin! Etenin toisen päivän harjoitukseen (3 - 4 - 2 - 3 - väh. 4), ja kyllä ne toistot sieltä irtosivat, kun oikein pusersi. Tuntuu vain oudolta tehdä noin lyhyitä sarjoja, kun kevennettyjen punnerrusten kanssa viimeisellä harjoitusviikolla yhtenä päivänä tehtävien punnerrusten yhteismäärä lähenteli kolmeasataa. Nyt puhti loppuu jo muutaman toiston jälkeen ja tuntuu, että kuolema tulee. Mutta pitää ajatella positiivisesti. Ei siitä kovin kauaa ole, kun en saanyt tehtyä yhden ainutta etunojapunnerrusta ilman polvien tukea, ja nyt saan tehtyä niitä putkeen jo komeat neljä. Sata (saatikka kymmenen) punnerrusta tuntuu olevan valovuoden päässä, mutta aiemmat kokemukseni punnerrusohjelman parissa luovat minuun uskoa, että kyllä se onnistuu. Ihan mahtavaa!
Toimeksiantaja paiskasi uudella käännöstyöllä, jonka deadline on maanantaina. Hoh, ja minä kun ajattelin, että kun eilen palautin edellisen työn pari päivää etuajassa, saisin lomailla rauhassa. Jätin läppärinkin kotiin, kun se paskiainen painaa niin pirusti. No, pitää naputella tällä äiskän koneella, vaikka suoraan sanottuna työergonomia satulatuoliin ja korotettuun työtasoon tottuneelle selkävammaiselle ihmisille on tässä halpisistuimessa vähän ankea.
Kannattaa uskoa siihen punnerrusohjelmaan, se toimii! Jos tällainen lihakseton laiskamatokin saa tehtyä suorin vartaloin jo 22 punnerrusta niin ei siihen ohjelmaan voi olla uskomatta, se saa ihmeitä aikaan.
VastaaPoistaLina: Joo, kevennettyjen punnerrusten kanssa olen huomannut, että ohjelma totisesti toimii. Pitää vain jaksaa treenata. Ja et muuten taatusti ole mikään lihakseton laiskamato, kerta saat tehtyä 22 punnerrusta! Hmm, voisi olla mahdollista, että helmikuussa pystyisin samaan, jännää. :)
VastaaPoista