[Musiikki: Lady Gaga - "Hair", "The Edge of Glory", "Born This Way"]
Kyllähän sen jo järki ja aiempi kokemuskin sanoo, että juoksulenkillä käynti neljänä peräkkäisenä päivänä ei välttämättä ole kaikkein viisain päätös, mutta tulipahan silti juostua. Kävin siis tänäänkin juoksemassa 7,3 kilometrin kiekon (kun täällä ei ihan oikeasti ole mitään tekemistä - keskiviikkona saamani työjutunkin tein ennätysvauhdissa ja palautin tänään aamulla). Aikaa meni 52:55 eli ihan hyvin ottaen jälleen huomioon raskaan kelin. No, lihakset sanoi että "plääh", ja oikea polvikin oli sitä mieltä, että "haista ny jo paska". No, nyt tulee pari päivää lepoa, kun huomenna menen yöksi iskän luokse ja sunnuntaina ajellaan isosiskoni perheen luo, joka on lomailemassa Tahkolla.
Käytiin äitin kanssa moikkaamassa tänään ukkiani, jolla on nyt edessä toinen joulu ilman mummoa. Mummo siis kuoli noin puolitoista vuotta sitten, ja vasta tänä syksynä olen alkanut kunnolla tajuta, etten enää koskaan näe häntä. Juoksulenkkini kiertää mummolan ja hautausmaan välissä olevaa tietä pitkin, ja keskiviikkoillan lenkillä pala nousi väkisin kurkkuun. Kuiskasin sitten mielessäni mummolle hyvät joulut ja lupasin pitää itsestäni ja kehostani hyvää huolta ja elää onnellisena. Ukillakin alkaa vähitellen terveys pettää, mutta toistaiseksi hän asuu vielä kotonaan. Vaikka toisaalta en tiedä, olisiko hänen parempi jossain palvelutalossa, koska siellä olisi ainakin seuraa.
Syömisten puolesta tämä kotikonnuilla käynti on kyllä aina yhtä herkkujen ilotulitusta, että ehkä nuo juoksulenkit ovat olleet ihan paikallaan. Kaapit tursuavat suklaata ja äiti suorastaan vaatimalla vaati, että valitsen jonkun jätskipaketin, kun käytiin kaupassa ukin luota tullessa. Olen muistellut, miten varmaan jotain 10-vuotiaana olin kerran mummolassa ja söin viisi hillomunkkia. Että kun vähän kelaa historiaansa taaksepäin, niin ei tarvitse paljon ihmetellä, miksi joku suklaalevyn hotkaiseminen vartissa ei ole temppu eikä mikään tai että minkä takia pidän Aino Ihana Maitosuklaa -tonkan kiskaisemista kerralla varsin kohtuullisena herkutteluna... Joo.
Eipähän pääse vahingossa laihtumaan!
Kovin tuntuvat tutulta nuo pohdinnat ukistasi... Toivottavasti kotiseuduilla käynti on kuitenkin voimaannuttava (huom. uudissana!) kokemus! Ja nyt jos joskus on annettava itselle lupa myös huoahtaa hetkeksi - kyllä se arki sitten näyttää taas valitettavan nopeasti voimansa. :)
VastaaPoistaTavallaan kotona käynti piristää, mutta toisaalta taas vie kamalasti voimia. Tulee huono omatunto, kun asun niin kaukana, enkä jaksa matkustaa useammin sukulaisia katsomaan, mutta äh. Hemmetti. :) Omalla tavallaan kaipaan jo omaa pientä arkeani ja ympyröitä Tampereella. Viime päivät olen haaveillut ratsastamisesta. Näköjään pää kaipaa viikottaista tallikäyntiä enemmän kun osasin arvatakaan.
VastaaPoistaNiin, "poissa hyvä, kotona paras"!
VastaaPoistaOn tullut huomattua itsekin, että välipäivät juoksun kanssa ovat tarpeellisia. Liikaa kun ahnehtii, alkaa juoksuaskel tökkiä.
Sunnuntaina oli taas hyvä juosta, kun takana oli yksi välipäivä ja joku oli aurannut tiet loskasta ja palauttanut potkurikelit. Mutta sinänsä viisi juoksupäivää viikossa on liikaa, ei polvi kestä pidemmän päälle.
VastaaPoista