Puutteellinen tekniikka

[Musiikki: Ellie Goulding - Halcyon Days]

Eilen illalla tuntui kurkussa pienenpieni viba ja menin saunaan puoleksi tunniksi pötköttämään. Se tuntui auttavan, mutta kun tänään heräsin olo tuntui jälleen siltä kuin tauti kutittelisi elimistöä. Päätin sitten jatkaa pötköttelylinjalla. Nyt on taas normaali olo. Toivottavasti tauti ymmärtää kiertää minut.

Kävin eilen ratsastamassa Hakkisella, ja sillä oli mörköpäivä. Nousin tallinpihalla satulaan ja lähdin ratsastamaan kentälle, mutta hevonen päätti tehdä täysstopin tarhojen kohdalla, joiden ohi siis pitää mennä, että pääsee kentälle. Annoin siinä sitten pohkeita ja maiskuttelin ja maanittelin, mutta ei niin ei. Ilmeisesti pusikossa oli jotain kamalan jännittävää. Kokeilin sitten vanhaa Osku-kikkaa ja käänsin hevosen peräpään menosuuntaan ja lähdin peruuttamaan. Heleijaa! Päästiinhän sinne kentälle. Kentällä Hakki sitten karsasti yhtä kulmausta ja ei siinä auttanut muu kuin tulla alas satulasta ja taluttaa hevosta pari kertaa kenttää ympäri, että se suostui kulkemaan kohdan uraa pitkin. Sen jälkeen nousin takaisin satulaan, ja Hakkikin oli ilmeisesti tullut siihen lopputulokseen, että pusikon mörkö ei ollut hengenvaarallinen tapaus, sillä lopputunti meni hyvin.

Mutta on nuo hevoset sitten kummallisia tapauksia. Facebookista bongasin viime vuoden puolella seuraavan kuvan, joka ilmentää täydellisesti hevosten sielunelämää:

Lupasin muuten taannoin kuvia Hakkisesta ja tässä tulee yksi hieno kännykällä otettu otos:

Tuollainen kaunis liinaharja se on niin kuin Oskukin. Yhtä osaava se ei ole kuin Osku, mutta ei se minua haittaa. Oskuhan oli ihan kilpahevonen, enkä minä todellakaan osannut ratsastaa sitä sen täydellä kapasiteetilla, joten Hakki on oikeastaan enemmän tasoiseni. Laukannostot ovat Hakilla tosi vaikeita, enkä ole vielä onnistunut kentällä saamaan sitä kunnolla laukkaan. Hakin omistaja kertoi, että Hakilla ratsastaessa istunta on tosi tärkeässä osassa. Itse kuulun siihen koulukuntaan, joka on oppinut nostamaan laukan voimakkaasti pohkeilla, joten tässä on minulle selkeä kehittymisen paikka. Osku ja Ykä nostivat laukan tosi helposti, ja siinä pääsi vähän vapaamatkustajana ja riitti kun laukka-avut antoi vähän sinne päin. Hakissa on kivasti haastetta ratsastajalle ja uskon, että kunhan yhteistyömme edistyy, pääsen kehittymään ratsastajana uudelle tasolle.

Tekniikkaa pitäisi opetella myös kahvakuulan kanssa. Olen jo oppinut olemaan hakkaamatta ranteitani ja habojani mustelmille, mutta tempauksessa tahtoo herkästi käydä näin:

Torstaina tunnin teema oli nimenomaan tempaus, ja molemmat kämmenethän siinä aukesivat. Auau. Pitää toivoa, että sormien tyveen kehittyvät kovettumat auttaisivat vähän. Minulla alkoi siis kevään mittaan olla käsissä aika komeat kovettumat, mutta ne irtosivat kesän aikana, kun kahvakuulailua oli vain kerran viikossa. Nyt kun alan käymään tunneilla taas kahdesti viikossa, niin ehkä kovettumatkin palaavat. Enkä muuten ollut torstaina ainut, jolla oli vähän ongelmia: viereisen kuulailijan kämmenistä alkoi lopputunnista vuotaa suoranaisesti verta, joten taisin loppujen lopuksi päästä vähällä. On tämä urheilu kyllä välillä niin tämmöistä, aina on joku paikka rikki.