Aika kulkee. Liikuntakooste tulee taas kahden viikon töräyksenä. Näitä on kyllä välillä yhtä kiinnostava listata kuin tuijottaa sammaloituvaa kiveä, mutta kun on joskus tullut otettua tavaksi, niin menköön.
VIIKKO 16
maanantai
6,3 km kävely, 1:07:50
jooga, 1 h 45 min
tiistai
4,2 km kävely, 45 min
kahvakuula, 1 h
keskiviikko
voimapyörä, 4 x 15
7,2 km kävely-/juoksulenkki, 1 h
torstai
4,2 km kävely, 45 min
kahvakuula, 1 h
perjantai
10,8 km pyöräily, 45 min
ratsastus, 1 h
lauantai
jooga, 1 h 40 min
sunnuntai
4,0 km kävely, 45 min
2000 m uinti, 1 h 10 min
VIIKKO 17
maanantai
vapaa
tiistai
kahvakuula, 1 h
keskiviikko
5,6 km kävely, 1:12:30
torstai
4,2 km kävely, 45 min
kahvakuula, 1 h
perjantai
10,8 km pyöräily, 45 min
ratsastus, 1 h
lauantai
7,1 km kävely-/juoksulenkki, 1 h
sunnuntai
4,0 km kävely, 45 min
2000 m uinti, 1 h 10 min
Varovaiset juoksutreenit jatkuvat. Siirryin eilen jo kolmen minuutin juoksupätkiin. Tukenani olivat hyppääjänpolviremmi sekä uudet Vomerot. Kulku tuntui pehmeältä, vaikkakin juoksukunto on kaukana niistä päivistä, kun juoksin puolimaratonin. Sillä ei oikeasti ole mitään väliä. Muistan elävästi ne ajat, kun viikon flunssa sai hermoromahduksen partaalle, että voi ei, mitä mä nyt teen kun en pääse viikkoon juoksemaan ja kunto laskee kuin lehmän häntä ja aaaaaaargh! Nyt osaa katsoa huomista, ensi viikkoa, ensi kuuta ja jopa vuotta ellei useampaakin pidemmälle. Elämä pakottaa.
Onneksi on niin paljon muutakin liikuntatekemistä, ettei välillä oikeastaan edes ehdi murehtia, kun ei pääse juoksemaan. Kahvakuulatunneilla olen käynyt tunnollisesti kahtena päivänä viikossa. Kahden käden työntö on muuten aika raastava liike. Mutta voima lisääntyy!
Aloitin pyöräilykaudenkin, kun tallille vievä tie luopui jääkerroksestaan. Ensimmäinen pyörämatka alkoi sillä, että vaijerilukon avain katkesi lukkoon. Mikä epätoivon hetki! Lukko kuraantui, kastui ja varmaan ruostuikin viime syksyn rapasäillä, ja sehän perkele oli mennyt talven aikana ihan juntturaan, koska sen puhdistaminen olisi luonnollisesti vaatinut ylimaallisia ponnistuksia. Sain sitten kynsin väännettyä ja irrotettua avaimentyngän lukosta, ja hyvin varovaisesti sain avattua lukon vara-avaimella. Pääsin siis lopulta matkaan, eikä tarvinnut kävellä. Huh. Kyllä noista talvella talsituista tallimatkoista olinkin jo saanut tarpeekseni. Ostin uuden vaijerilukon Tigeristä kolmella eurolla. Jee.
Hiekkateillä vaanivien pahojen routakuoppien vuoksi olen ratsastanut pari viimeistä kertaa kentällä. Kouluhumppaa. Ykä on aika cool kouluratsu. Nostaa laukan ravista todella pehmeästi eikä säntäile. Harjoitusravi on todella mukava istua. Oskulla ratsastaessa välilevyt olivat aina kovilla, enkä sillä juuri harjoitusravia mennytkään. Ykällä ei muuten ole lainkaan satulaa, vaan sillä käytetään ratsastusvyötä. Olin aluksi ihan varma, etten pysy selässä mitenkään ilman satulaa, mutta itse asiassa siellä pysyy ratsastusvyön kanssa paremmin. Satula on aina vähän liukas, mutta ratsastusvyön alla olevista huovista ja patjoista saa ratsastushousuilla erinomaisen otteen. Jonkin verran enemmän joutuu tekemään töitä istunnan kanssa, kun satulan takakaari ei ole ohjaamassa ryhtiä, mutta siinähän ne keskivartalon lihakset vain vahvistuvat. Kevyt ravi on kyllä välillä sellaista eteenpäin kenottamista, että tuntuu kuin olisi palannut aloittelijaksi ja ratsastaisi ekaa kertaa ravia...
Uinnista vielä sen verran, että olen tosi tyytyväinen käymäni tekniikkakurssin antiin. Olen nyt itsekseni harjoitellut rintauintia ja vapaauintia, ja molemmat alkavat sujua hyvin. Hengitys ei enää varasta kaikkea huomiotani, vaan pystyn vaivatta uimaan pitkiä matkoja, ilman että joudun aina altaan päädyssä pysähtymään haukkomaan happea. Ihanaa, kun hengityksen voi ikään kuin unohtaa ja antaa vain mennä. Käytän edelleen nenäklipsiä, ja saa nähdä, milloin siitä tulee luovuttua vai tuleeko koskaan. Toistaiseksi näin on hyvä. Kävin tänään uimassa, ja välillä kehon valtasi vedessä sellainen painottomuuden tunne: tuntui kuin olisin ollut yhtä veden kanssa ja vain soljunut eteenpäin. Aika jees. Suurimman osan ajasta meininki tuntuu nimittäin taistelulta vesimassoja vastaan, mutta välillä sitten tulee noita hetkiä, kun jokin vain loksahtaa kohdalleen ja keho kuljettaa. Pikkuhiljaa nuo hetket ovat lisääntynyt, ja niin se taitaa olla, että paremmaksi uimariksi ei voi kehittyä muuten kuin uimalla ja uimalla vielä vähän lisää.
Mä en ole koskaan tuollaista ratsastusvyötä käyttänytkään, olis varmaan aika jännää. :) Ja tuo painottomuuden tunne vedessä on ehkä parasta mitä on. :) Pitäisikin mennä uimaan taas.
VastaaPoistaTuo ratsastusvyö on itse asiassa aika kiva! Istunnan se haastaa, mutta toisaalta on kiva istua lähempänä hevosta kuin satulan kanssa. Olen mennyt pari kuukautta Ykällä ja tottunut jo tuohon vyöhön. Satula tuntuisi nyt varmaan oudolta. :)
PoistaJuu, uimaan vaan! Se on kivaa. :)