Väsymystä ja voimaa

En tullut kipeäksi, hyvä minä! Vietin viime viikonlopun kalsareissa visusti kotona, ja maanantaina alkoi olla taas pirteämpi olo. Tänään toisaalta on taas ollut tosi unelias olo. Ihan ihme meininkiä. Viime viikon väsymyksen pistin kännirellestyksen piikkiin, että kai sitä sitten näin kolmenkympin rajapyykkiä lähestyessä krapulakin kestää monta päivää. Tuli sitten mieleeni, että jokunen vuosi takaperin niin ikään elokuussa podin outoa väsymystä, ja kaivelin vanhoja blogitekstejä 25-ajoilta. Elokuussa 2010 (aika rientää ja silleen) olen pohtinut pujoallergian aiheuttamia oireita. Katsoin sitten netistä, mikä on pujon siitepölytilanne, ja eihän sen näköjään tällä hetkellä pitäisi täällä Tampereen seudulla edes kukkia. Että en tiedä, mikä väsyttää - kestokrapula, lorvikatarri vai mikä - mutta otinpa tuossa äsken taas parin tunnin torkut sängyssä, kun rupesi silmä niin kovasti luppasemaan.

Ehkä taakse jäävä kesä yksinkertaisesti on vienyt osansa voimistani. En mielestäni liikkunut mitenkään hullun lailla tai ainakaan enempää mihin fyysisen kuntoni pitäisi helposti pystyä. Mutta olihan tuossa kesässä murhetta ja mielialanvaihteluja aina seitsemännestä taivaasta maan pohjamutiin asti. Nyt oloni on seesteisempi ja tasapainoisempi eikä mieleni laukkaa alituiseen hallitsemattomiin suuntiin. Tuntuu, että yksi luku elämässäni on nyt jäämässä lopullisesti taakse ja irtautumisvaihe vanhasta lopuillaan. Kenties keho reagoi mielen liikkeisiin omalla tavallaan. Olenkin antanut väsymyksen tulla, jos se on ollut tuloillaan, ja mennyt nukkumaan.

Tai sitten ajattelen taas ihan liikaa. Ehkä viime viikon väsymys johtui orastavasta taudinalusta, joka ymmärsi kuolla sitten niille sijoilleen, ja tämän päivän väsymys puolestaan maanantain ja tiistain liikunnoista. Maanantain ajoin Tukaanin pyörähuoltoon keskustan tuntumaan ja suurenmoisessa piheydessäni päätin kävellä kymmenen kilometrin matkan kotiin. En ole kesän aikana kävelylenkkeillyt käytännössä lainkaan, joten pitkien matkojen kävelykunto on vähän ruosteessa. Eilen sitten oli puolestaan kahvakuulatunti, jossa imaisiin kropasta viimeisetkin voimarippeet.

Olen käynyt vaa'allakin. Viime viikolla kapine näytti lukemaa 80,7 kg ja tänään 80,8 kg (BMI 25,8). Ehdin jo kolmen viikon perusteella iloita, että kasikymppi olisi lopullisesti alitettu, mutta vielä mitä. Taas sitä killutaan onnellisesti täällä kasikympin yläpuolella. No, kilo sinne tai tänne. Ei vaikuta mopon ohjaukseen, kuten isäni sanoisi.

Tikulla silmään sitä joka vanhoja muistelee, mutta tässä vielä viime viikon liikunnat:

maanantai

astangajooga, 1 h 15 min

tiistai

51 punnerrusta: 10 - 12 - 7 - 7 -15

pilates, 1 h

yin-jooga, 1 h 15 min

kundaliinijooga, 1 h 30 min

keskiviikko

8,1 km pyöräily, 23:38 

9,4 km kävely, 1:36:20

torstai

54 punnerrusta: 10 - 12 - 8 - 8 - 16

jooga, 25 min

4,5 km kävely, 46:30

kahvakuula, 1 h

perjantai

jooga, 25 min

10,8 km pyöräily, 50 min

ratsastus, 1 h 10 min

lauantai

jooga, 25 min

sunnuntai

60 punnerrusta: 11 - 13 - 9 - 9 -18

jooga, 25 min

Kyllä! Olen taas alkanut punnertaa kuten vähän aikaa sitten uhosin. Ja tuntuu hyvältä! Tai siis ei se punnertaminen hyvältä tunnu, paskaahan se on, mutta jo nuo muutamat punnerruskerrat ovat tuonneet haboihin tujuutta. En tiedä sitten, onko se tujuus päänsisäistä, mutta yhtä kaikki olo on nyt yläkropan osalta paljon turbompi kuin vielä pari viikkoa sitten, jolloin oli ihan lörö fiilis ja tuntui kuin työllä ja tuskalla punnerretut habat olisivat lopullisesti lähteneet lomalle Malediiveille. Sori, mut loma loppui nyt!

P.S. Hei, muistakeehan sunnuntaina pidettävä blogimiitti. Jos vielä epäilyttää, uskallatko tulla miittiin, niin älä epäile vaan tule. Kokemuksesta voin sanoa, että blogimiitteihin kokoontuu poikkeuksetta ja poikkeuksellisen mukavia tyyppejä!