Liikuntaviikko 15

Menneen viikon HeiaHeia-klippi on jotenkin eriskummallisen näköinen:

Tarkoitan sitä, että ennen nuo koosteet olivat aina täynnä vihreitä palluroita kävelystä ja juoksusta, mutta nyt mennään ihan eri sfääreissä. Sekin tuntuu ihan hassulta, että samalla viikolla on sekä hiihtoa että pyöräilyä. Oli miten oli, takana on varsin kelpo liikuntaviikko.

maanantai

voimapyörä, 4 x 15

2,4 km kävely, 30 min
4,3 km hiihto, 32:44

tiistai
64 punnerrusta (vko 4 / pv 1: 12 - 14 - 11 - 10 - 17)
50 kevennettyä punnerrusta
30,2 km pyöräily, 1:58:37

keskiviikko
vapaa

torstai
72 punnerrusta (vko 4 / pv 2: 14 - 16 - 12 - 12 - 18)
50 kevennettyä punnerrusta
2,4 km kävely, 30 min
4,3 km hiihto, 41:12

perjantai

voimapyörä, 4 x 15
10,8 km pyöräily, 45 min
ratsastus, 1 h 25 min

lauantai
80 punnerrusta (vko 4 / pv 3: 16 - 18 - 13 - 13 - 20)
50 kevennettyä punnerrusta

36,9 km pyöräily, 2:16:09

sunnuntai
voimapyörä, 5 x 10

28,6 km pyöräily, 1:42:31

Pyöräilin yhteensä 106,5 kilometriä. Se on minulle ihan hurja määrä! En siis ole koskaan ollut kovin innokas pyöräilijä; lähinnä polkypyörä on ollut minulle vain väline siirtyä paikasta toiseen niin kuin esimerkiksi tallille tai kauppaan ja sieltä sitten takaisin kotiin. Nyt yllätyksekseni olen pyöräillyt useamman tunnin lenkkejä. Jotenkin pyöräillessä ajantaju menee. Sitä huomaa vain huristelevansa eteenpäin, ja siitähän ne kilometrit sitten kertyvät, kun tajuaa ajaneensa 15 kilometrin päähän kotoa ja jotenkinhan sieltä pitäisi kotiin vielä suoriutua. Vruum! Juoksun tuoman rautaisen peruskunnon voimin pyöräily on myös ollut suhteellisen helpon tuntuista, vaikka tuo uskollinen pyöräni ei kaikkein kevyin menopeli olekaan ajaa.

Päätin tämän talven hiihtokauden torstaina. Jäi jotenkin vähän haikea fiilis. Polvimasistelun aikana sain hiihdosta hyvää mieltä. Samaan aikaan kun asfaltti ja tienpientareet paljastuivat jään ja lumen alta, saatoin sukeltaa hiihtoladulle aivan toisenlaiseen maailmaan, joka oli vielä valkoinen ja huokui hiljaisuutta ja tyyneyttä. Suurin osa muista hiihtäjistä oli luultavasti vaihtanut monot lenkkitossuihin, sillä laduilla oli viimeisinä parina viikkona todella rauhallista. Vaikka pakko myöntää, että kun kävelin monot jalassa ja sukset kainalossa reilun kilometrin matkan ladulle täysin sulia jalkakäytäviä pitkin kymmenen asteen lämpötilassa, tuntui se vähän hullulta.

Punnerrusohjelmassa junnasin nelosviikossa ja siinä jatketaan edelleen. Pitäisi vähitellen saada nipistettyä noiden viimeisten sarjojen minimääriin lisää toistoja, että uskaltaisi siirtyä ohjelmassa eteenpäin. Vitosviikolla minimimäärät nimittäin ovat harjoituspäivästä riippuen 20, 25 ja 30. Kääk! Mutta joka tapauksessa jatkan sitkeästi punnertamisen parissa, sillä se totisesti tehoaa noihin löllökäsivarsiin. Allipari on vielä olemassa, mutta aiempaa kiinteämmässä muodossa, ja kun tunnustelen käsivarsiani, niissä ihan oikeasti tuntuu jämäkät lihakset. Ja tietysti koko yläkroppa muutenkin on saanut lihasta, että alan kohta näyttää parin kilon lihomisen myötä pullistuneen mahani kanssa ihan eriparilta. Ei haittaa, sillä kyllä minä vielä röllykkäni sulatan!

Sitten polvesta pakollinen päivitys. Eli tällä viikolla pudotin kävelytkin minimiin ja käppäilin siis ainoastaan hiihtoladulle ja takaisin kahtena päivänä, mistä kertyi kävelyä yhteensä 4,8 kilometriä. Ja polvi on tuntunut paremmalta nyt kun olen keskittynyt liikuntaan, jossa painoni ei ole jalkojen varassa. Alkavan viikon vietän edelleen pyöräilyn parissa, mutta sisälläni on herännyt pieni toivonkipinä, että ehkä tuo polvi tuosta vielä tokenee. Mutta tosiaan, nyt otan kyllä varovasti, enkä lähde kouhkaamaan lenkkipoluille. Olen ollut jo sen verran usean viikon juoksematta, että maltan kyllä odottaa viikon tai kaksi tai kolmekin. Tai miten kauan polvi vaatii! Vaikka välillä luenkin muiden blogaajien juoksujuttuja tai katselen pyöräillessä vastaan tulevia lenkkeilijöitä kaihoisana, yritän pitää mielialan positiivisena tai ainakin järkevänä. Minä en todellakaan ole ainut polvivammojen kanssa kamppaileva juoksija. Lajiin nyt yksinkertaisesti kuuluu aika olennaisena osana se, että fysiikka pakottaa joskus pitkällekin treenitauolle. Mutta ei se sitä tarkoita, että kuntoni yhtäkkiä putoaisi nollaan ja joutuisin aloittamaan takaisin lähtöpisteestä.

Puuh, näillä eteenpäin.