[Musiikki: Lady Gaga - Born This Way]
Paljon on taas mielen päällä. Aloitetaan ensimmäisenä eilisen viikkopunnituksesta, joka nakkasi minut taas 79 kilon pahemmalle puolelle. Paino oli siis 79,5 kiloa eli 600 grammaa enemmän kuin edellisviikolla. Sinänsä tulos ei ollut yllätys, sillä laihdutustaustani tuntien yleensä kun olen tullut reilusti alas, seuraavalla viikolla nytkähdetään takaisin ylöspäin. Painoon voi vaikuttaa myös se, että mussutin viikon aikana leipää ja patonkia, jotka joku aika sitten siivosin ruokavaliosta, mutta viime viikolla niitä taas sitten söin. Lisäksi minulla usein viikko ennen kuukautisia paino hyppää ylöspäin. No niin. Siinäpä ne kootut selitykset!
Jokunen päivä on taas mennyt ihan änkyräolossa. Jonkin aikaa ehdin jo olla ihan positiivinen sen suhteen, että ei tässä nyt kuolla, vaikka polvi on mitä on. Tiistaina sitten pyörälenkillä iski armoton ahdistus ja tuskastuneisuus koko pyöräilyä kohtaan. Että tätäkö ihan oikeasti pitäisi seuraavat kuukaudet tehdä? On itkettänyt ja ollut paha mieli, vaikka minuun ei varsinaisesti edes koske mihinkään. Polvi on rauhoittunut pyöräilyn myötä, mutta tiedän ja tunnen, ettei se ole kunnossa ja että jos lähden nyt treenaamaan juoksua, hommaa tyssää ennen kuin on päässyt edes alkuun.
Siitä kertoo tämän päivän sauvakävelylenkki, joka sinänsä sujui mukavasti, mutta lenkin jälkeen polvessa on ollut taas pientä painetta. Ei vielä varsinaista kipua, mutta siihen se helposti menee.
Ahdistaa tämä terveydenhoitotilanne. Mietin sitä ortopediaikaa, jonka saan ehkä joskus heinäkuulle. Mitä jos minua ei oteta siellä vakavasti? Sanotaan vain, että ihan hyvinhän sinä olet pärjännyt tähänkin asti, että kuule jatka vain sitä pyöräilyä, vahvista etureisilihaksia ja otapa tuosta resepti Buranaa, niin eiköhän se siitä. Lisäksi olen tullut siihen tulokseen, että röntgen- ja magneettikuvissa tuskin edes ilmenee mitään, koska nämä polvijutut ovat aina vähän näitä. Mitäs sen jälkeen? Lääkärit toteavat, että ei sinua mikään vaivaa, mene kotiisi siitä. Uskon, että tähystys olisi nyt ainut järkevä tapa edetä tässä asiassa, mutta miten helppoa tai vaikeaa sellaiseen pääsy on? Voiko lääkäri määrätä siihen suoraan ilman röntgen- ja magneettikuvia? Ja vaikka sellaiseen pääsisin, miten pitkät jonot ovat?
Tähystys yksityisellä on yksi keino, mutta valitettavasti en ole rikas eikä minulla ole ylimääräistä kahta tonnia taskussa. Olen harkinnut tähystystä Virossa, sillä siellä hinta olisi vain noin 500 euroa, ja miesystävä lupasi kustantaa sen minulle. Olen saamassa veronpalautusta vajaa 600 euroa, joten voisin maksaa summan hänelle jopa takaisinkin. Mutta jotenkin pelottaa. Entä jos mitään ei siitä huolimatta selviäisi ja rahat menevät hukkaan? Entä jos jokin menee vikaan? Perustoimenpiteitähän ja tosi yleisiähän nuo polven artroskopiat ovat, mutta silti. Olenko sitten ihan tyhjän päällä, jos ulkomaisella klinikalla tehty leikkaus meneekin mönkään?
Sitten olen miettinyt, että tuolla summalla voisin ostaa vuoden jäsenyyden GoGo:hon. Vuoden alussa tuohon vajaan kilometrin päähän avattiin uusi GoGo. Voisin käydä siellä vaikka spinningissä ja uskaltautua kuntosalille, missä voisin treenata reisiini ytyä. Koska yksi mahdollisuus on, että tähystyksessä käy ilmi, että polvelle ei sinänsä mitään korjausleikkausta pystytä tekemään. Jos siis vaikka on kyse epäilemästäni kondromalasiasta, joka on nyt pahentunut. Voi olla mahdollista, että juoksuharrastukseni loppuu. Eikä tämä ole mitään pessimismiä, enkä ihan oikeasti halua kerjätä mitään sääliä, että kyllä se polvi siitä varmasti toipuu. Joskus totuutta on vain pakko katsoa silmiin. Minun on ehkä pakko keksiä joku muu juttu, jolla saan pidettyä tämän paskamaisen painonkin kurissa. Pelkällä ruokavaliolla en siihen pysty.
Tiedän, etten todellakaan ole ainut juoksija, jonka polvet pettävät, eikä tilanteeni varmasti ole mistään pahimmasta päästä. Mutta tuntuu se silti helvetin epäreilulta, että ennen laihduttamista ja kuntoilun aloittamista polvissa ei ollut varsinaisesti mitään ongelmia, mutta sitten kun onnistun taistelemaan ylimääräiset kilot pois ja saan kaikin puolin terveyteni kuntoon verenpainetta ja kolesterolia myöten, käy näin. Pelkään ihan kauheasti, että kahden ja puolen vuoden uurastukseni valuu hukkaan.
Olin niin onnellinen, kun löysin vihdoin toimivan ja minulle mielekkään tavan taistella elämäni pahinta peikkoa eli ylipainoa vastaan. Olin 26 vuotta elämästäni lihava, ja pelkään ihan hirveästi, että tämä onni kevyempänä minänä oli nyt sitten tässä. Että ei minun koskaan ollut tarkoitettu olevan mitään muuta kuin paksu, onneton tyttö. Ja tiedän, ettei se vääjäämättä tarkoita lihomista, jos joudun luopumaan juoksusta, sillä ei se ainoa liikuntamuoto ole, ja ihan itsestäni se on kiinni, mitä syön. Mutta kun olisi kiva, jos tykkäisi siitä liikuntalajista, mitä harrastaa. Ja kun soppaan heitetään mukaan vielä PCOS, joka nostaa insuliiniresistenssiä ja edesauttaa lihomista, niin olo on nyt lievästi sanottuna perseestä.
heippa. oon lukenu jo pitkään blogiasi mutta ekaa kertaa kommentoin. mulla on samat oireet polvessa ja olen juossut lääkäreillä asiasta. tavallisesta röntgenkuvassa ei näe mitään (olen itse röntgenhoitaja) mutta radiologit eli röntgenlääkärit yleensä haluavat sen diagnoosin tekemiseen jokatapauksessa. magneetissahan näkee paljonkin asioita ja ainakin minulla todettiin mm. nestekertymää polven alla, ulkosyrjässä ja diagnoosi oli iliotibiaalinen syndrooma eli ns. juoksijan polvi. kyseessä on siis rasitusvamma. itselläni on laitettu kortisonipiikkejä koska leikkauksessa on riskejä.. nyt olen vielä 3kk juoksukiellossa ja sitten katsotaan.
VastaaPoistaKerroin nämä koska oireet kuulostavat samoilta, magneettikuvaus on kyllä välttämätön jotta asioissa voidaan edetä. tsemppiä, toivottavasti saat apua! nimim. spinning rules nykyään ;)
Heippa ja kiitos kommentista ja kun jaoit kokemuksesi. :)
PoistaItse en usko kärsiväni ITB-jänteestä (olen tosin ottanut senkin huomioon ja tehnyt venytyksiä, joiden pitäisi kohdistua nimenomaan tuohon jänteeseen), sillä minulla kipu on enemmän polven sisällä kuin sen ulkosyrjällä. Oireina pistävä kipu esim. portaita kävellessä, kuumotuksen ja paineen tuntu sekä naksunta. Välillä kipu ei edes ilmene varsinaisen liikunnan aikana, vaan vasta jälkikäteen kuten eilisen sauvakävelylenkin kanssa kävi.
Taitaa olla edessä pitkä tie tämän polven kanssa, kun nuo hoitojonot ovat mitä ovat. Ellen sitten voita lotossa.
Terveitä polvipäiviä sinulle! :)
Epäreilua, todellakin!! Kaikki myötätunto on puolellasi. Sinun olisi kuulunut saada säilyttää 'juoksuterveys'. Juokseminen on rakkautesi, voimavarasi ja yksi matkasi perustuskivi. Voin laidasta aavistaa ne tuntemuksesi, jotka sinä elät todeksi tässä tilanteessa. Haluan kannustaa sinua jatkamaan, jaksamaan. Luottamaan, että sittenkin, ilman juoksuakin, sinun on mahdollista hallita painoasi ja elää terveellisesti!
VastaaPoistaSitäpaitsi ei hukata vielä toivoamme! Uskotaan, että polvesi saa parhaan mahdollisen avun ja kuntoutuu juoksukelpoiseksi.
Voimahalirutistus <3
Kiitos. <3 Edessä tulee varmasti olemaan haastavia aikoja, mutta ei auta, eteenpäin on mentävä. Lähinnä kauhistuttaa pitkät odotusajat hoitoon pääsyksi, mutta ne ovat jokaiselle samat, joten näillä mennään.
PoistaUurastuksesi ei mihinkään häviä eikä tulokset huku. Olet kulkenut pitkän tien ja pärjäät ilman juoksua, jos on pakko.
VastaaPoistaEhdottomasti magneettikuva nyt ihan ensimmäiseksi (ennen tähystystä!!). Röntgenkuvassa ei ongelma välttämättä näy, koska yleensä polvessa ongelma on pehmeämmissä rakenteissa ja nivelissähän riittää vaikka mitä sälää ja sidettä. Kulumaanhan siellä voi olla, mutta se näkyy magneetissa toki. Nyt menet vaan takaisin lääkärille, onnut näyttävästi ja vaadit hoitoon pääsyä. Vaikka arki sujuu, tämä haittaa sinun elämääsi ja olemistasi merkittävästi! Urheilijan pitää saada urheilla! Kuka mittaa sen, että pärjäät hyvin? Sen pitäisi olla sinä! Ja surullinen ja pettynyt omaan tilanteeseen saa olla, vaikkei maailman huonoin tilanne olisikaan!
Tsemppiä, Ihana! Me mennään sisulla eteenpäin, vaikkei aina helpointa tietä.
Näin olen ymmärtänyt, että röntgen on polvijutuissa käytännössä turha, ellei sieltä nyt sitten ole oikeasti murtunut jotain. Siksi pohdin suoraan tuonne tähystykseen pääsyä, koska ensinnäkään magneettikuvaus ei paranna mitään, ja toisekseen magneettikuvaukseen pääsy vie yhdet puoli vuotta ja mahdolliseen tähystykseen pääsy vielä toiset mokomat.
PoistaEi nyt valitettavasti auta lääkärille marssiminen. :) Yleislääkäri ei pysty tekemään yhtään mitään, ja ortopedijonossahan minä jo parhaillaan olen. Enkä koe olevani mitenkään erityisessä asemassa muihin samoista ja pahemmistakin ongelmista kärsiviin verrattuna, että minulla olisi oikeus tai edes minkäänlainen mahdollisuus päästä jonossa ohi kiireellisenä tapauksena. Tuntuuhan odottaminen kohtuuttoman pitkältä, mutta tämä on terveydenhuollon tila.
Kiitos tsempistä, ja kyllä tästä vielä noustaan. Onhan näistä kropan (ja pään!) hajoiluista ennenkin selvitty. :)
Hei! Olen aika uusi lukijasi, ja olen viime aikoina lukenut blogiasi taaksepäin ja sitä edeltävää blogiasi myös. Matkasi on ihan huimaa luettavaa ja minäkin ajattelen että Mikä Urheilija! Oon itse myös pitkä nainen ja senkin vuoksi jotenkin kovasti samaistun. Ihailen sitä miten olet tehnyt työtä hyvinvointisi eteen. Vaikea olisi uskoa että tuota kaikkea voisi sinulta enää mikään riistää tai tehdä tyhjäksi. Vaikka saa se siltä tuntuakin huonona hetkenä.
VastaaPoistaOon itse kärsinyt hyvin samantapaisista oireista polven kanssa, kipu polven sisällä, kuumotus ja hirveä rutina... ja vaikka mun juoksemiset ei koskaan ehtineet siihen mittaan ja määrän kuin sinun, tiedän miltä tuntuu ikävöidä juoksemista niin että tekee kipeetä. Oma tarinani meni niin että lakkasin juoksemasta ja kuntoutin koiven just reisitreenillä hirvittävän hitaasti, kolme kertaa peräkkäin. Olin silloin PT:n ohjauksessa ja vaihdoin lajia, surin ja hyvästelin juoksun, itkun kanssa. Se sitten kuitenkin jossain vaiheessa alkoi uudestaan tuntua mahdolliselta. - Olen varautunut siihen että polvi voi ärtyä uudestaan eli koen että juoksu voidaan multa ikään kuin ottaa pois. En myöskään uskalla tehdä mitään sellaista missä tulee äkkinäisiä sivuliikkeitä tms., eli en zumbaile enkä myöskään aloita kauan haikailemaani judoa, jolle olen odottanut sopivaa elämäntilannetta... Mä en tiedä onko meillä sama vaiva, eikä meidän treenimäärät ole lähelläkään samat, mutta silti tämä kosketti ja kyllä mä ajattelen jotenkin samalla tavalla, että juoksussa on jotain erityistä, vaikka muitakin liikuntatapoja on ja olen ihan vakuuttunut että muillakin tavoilla kuntonsa voi saada korkealle. Eli toivon että juoksu vielä palaisi sun ohjelmaan ja että saisit avun!
Kiitos ihanista sanoistasi! <3
PoistaEi uurastukseni varmastikaan yhdessä hetkessä valu hukkaan, mutta välillä iskee kamala ahdistus, kun juoksu oli minulle se avain onnistumiseen. Miten oikein pärjään ilman sitä? Mutta ehkä tämä tilanne on otettava haasteena, elämän heittämänä vastapallona. Ei elämä ole pelkkä tyhjiö; asioita tapahtuu ja niihin on sopeuduttava. On ehkä ollut minulta naiivia ajatella, että sen kun vain juoksen loppuelämäni, niin pysyn kunnossa eikä paino nouse. Nöyräksi vetää.
Ikävää, että sinullakin on ollut polviremppaa. :( Toivottavasti me molemmat vielä jonain päivänä pääsemme juoksemaan. Sillä lajina siinä on jotain erityistä kuten sanoit. Mikään muu laji ei ole koskaan saanut minua tuntemaan itseäni niin voittajaksi kuin juoksu, ja juuri sitä tunneta kaipaan nyt aivan hirvittävästi.
voi Quantina parka *halaus*
VastaaPoistaTiedän aika pitkälle miltä sinusta tuntuu. Tai no, omat polviongelmani ovat (tähän asti) olleet aina ohimenevä ongelma. Mutta muuten meidän tilanne on aika samanlainen.
Tuli aika kurja olo tätä lukiessani.
Toivon todella, että löydät polvesi kanssa jonkin sopivan ratkaisun! Tuo on kyllä kurjaa,että täytyy pelätä, ottavatko lääkärit vakavasti = tehdäänkö asialle edes koskaan yhtään mitään.
Ja olen kyllä TM:n kanssa samaa mieltä, että magneettikuvat kannattaisi ottaa ennen tähystystä. Röntgenkuvissa kun ei näy kuin luut.. Itse kävin oman polveni kanssa röntgenkuvissa aikanaan, lääkäri totesi että "ei näissä mitään näy...mutta jotain pientä siellä silti tuntuu. En kuitenkaan laita vielä sinua magneettikuviin, koeta pärjätä buranalla". Ja sillähetkellä oli aivan liikaa, että olisin maksanut magneettikuvia yksityiselläkään, joten se jäi sitten siihen.
Mutta HuRRRRRRJasTi tsemppiä sulle <3
Minä ajattelin aikaisemmin, että kyllähän tuo polvi tuosta pienellä levolla tokenee, ja niinhän se tekikin. Mutta jostain syystä nyt on toisin. Luultavasti taustalla on pitkäkestoinen rasitusvamma, joka ei loppujen lopuksi koskaan päässyt täysin paranemaan, ja maaliskuun alun huolimaton istuutuminen sohvalle, missä polvi pääsi kiertymään ja muljahtamaan, laukaisi kauan tikittäneen aikapommin.
PoistaToivon todella paljon, että sinun polvesi pysyvät kunnossa! Nuo lääkäreiden Burana-kommentit ovat kyllä ihan klassikko, ei voi kuin nauraa. No minä ainakin voin sitten ortopedillä todeta, että tässä on kuule buranat ja tujummatkin tulehduskipulääkkeet syöty ja jotain huuhaavihersimpukkaakin, että joko olisi aika tehdä jotain konkreettista. :)
Kiitos tsempistä ja juoksuiloa kevääseen ja kesään!