Polvivaikeuksista

Kävin sitten tiistaina juoksemassa, mikä ei ollut kovin viisasta. Itse juoksu sujui kivuitta, ja vaikka tauon jälkeen meno oli varsin jähmeää, oli mukava hölkkäillä. Oli Vomerot ja kaikki eikä asfaltti edes tuntunut pahalta. Loppukävelyn aikana polvea alkoi kuitenkin pistää, ja kotona lepokipu oli pahempaa kuin koko maaliskuun aikana. Pari päivää meni itkeskellessä siipi maassa. Tuntui tosi pahalta, että se laji, joka auttoi minua laihtumaan ja muuttamaan elämäni, aiheuttaa tuskaa.

Yritin kahteen otteeseen saada lääkäriaikaa julkiselta, mutta molemmilla kerroilla oli vain sama virsi: "Soita huomenna tai ensi viikolla uudestaan." Minkä takia ihmisen pitää jonottaa ajanvarauspuhelimessa vain saadakseen kuulla saman minkä edellisenäkin päivänä? Perse.

Menin sitten eilen käymään yksityisellä, ja siellä oli mukava ortopedi, joka väänteli ja käänteli polveani. Hän sanoi, että selviän kyllä. Hänen mielestään mitään ei ole mennyt rikki ja että polven pitäisi kyllä toipua. Pintapuolisessa tutkimuksessa ei tietenkään pysty selvittämään esimerkiksi rustovaurioiden, nivelrikon tai nivelkierukoiden hajoamisen mahdollisuutta, joten pyysin lähetteen julkiselle puolelle magneettiin. Ensin minun on tosi mentävä vielä julkisen puolen ortopedin juttusille, ja tämä sitten tekee lopullisen päätöksen kuvauksesta. Vaikka kuvaus ei mitään parannakaan, niin toivon todella paljon pääseväni siihen, sillä sitten ainakin toivottavasti saisin varmuuden, mikä polvessa mättää.

Joka tapauksessa juoksu on nyt ehdottomassa pannassa, sillä tiistain hölkkä ärsytti polvea sen verran pahasti. Olen nyt pari päivää miettinyt asioita ja päättänyt opetella pitämään pyöräilystä. Tänään kävin tallilla pyörällä, ja se sujui polven kannalta ihan hyvin. Jotain pitää tehdä, ettei tämä paino pääsisi karkaamaan käsistä.

Sain lääkäriltä reseptin Arcoxia-nimiseen tulehduskipulääkkeeseen, jota olen nyt syönyt pari päivää. Lääke on tarkoitettu nivelrikon, reuman ja kihdin aiheuttamaan kipuun, ja se on tuntunut vaikuttavan ihan hyvin, vaikka välillä polvea vähän juiliikin ja  pakottaa. Lisäksi olen jatkanut nokkossysteemin syömistä.

Ei tässä oikein nyt auta kuin mennä päivä kerrallaan. Välillä on aika kurjaa, mutta keskiviikkona näin Koskikeskuksessa miehen, joka kulki kainalosauvojen kanssa ja jolta oli amputoitu toinen jalka kokonaan. Rupesi ihan kauheasti itkettämään ja tajusin, että minulla on loppujen lopuksi asiat aika hyvin.

Olkaa siis kiitollisia ja juoskaa, kävelkää, uikaa, pyöräilkää, tehkää ihan mitä vain, jos teillä on siihen mahdollisuus.