Liikuntaviikko 9

Oli vähän pönttö viikko henkisellä puolella. Kamalia tunnemyrskyjä, jotka toivottavasti ovat nyt vaihteeksi takana. Jätskiä kului enemmän kuin Aino-dieetti sallisi, mutta ilokseni havaitsin, että jos väsymyksen ja murheiden keskellä teki mieli syödä niin myös liikkuminen tuntui hyvältä. Ulkoilu tuntui henkireiältä ja pakopaikalta hetkeksi oman pään sisältä.

maanantai

28 punnerrusta (vko 2 / pv 1: 4 - 6 - 4 - 4 - 10)

50 kevennettyä punnerrusta

1 km kävely, 10 min
6,0 km juoksu, 45:57

tiistai

voimapyörä, 5 x 10

2,4 km kävely, 30 min
8,6 km hiihto, 1:18:06

keskiviikko

hathajooga, 1 h 30 min

torstai

29 punnerrusta (vko 2 / pv 2: 5 - 6 - 4 - 4 - 10)

50 kevennettyä punnerrusta

1 km kävely, 10 min
8,4 km juoksu, 1:04:58

perjantai

voimapyörä, 5 x 7

6,0 km kävely, 1 h 5 min

ratsastus, 1 h 20 min

lauantai

32 punnerrusta (vko 2 / pv 3: 5 - 7 - 5 - 5 - 10)

50 kevennettyä punnerrusta

2,4 km kävely, 35 min

4,3 km hiihto, 35:19

sunnuntai

voimapyörä, 5 x 10

1 km kävely, 10 min
6,0 km juoksu, 44:35

Viikonloppuna oli aikamoiset pääkallokelit, ja varsinkin lauantaina oli todella kiehtovaa kävellä reilun kilsan päähän hiihtoladulle ja myöhemmin takaisin kotiin. Apuva. Monojen pohjat eivät ole kovin ihanteelliset muhkuraisella jääpeitteellä kävelyyn. Aikamoista töpöttelyä sai edetä. Hiihtäminenkään ei mennyt ihan putkeen, sillä tuuli oli viskonut ladut täyteen havuja (perkele!), oksia ja männynkäpyjä, joten en viitsinyt rankaista suksia yhtä 4,3 kilometrin kiekkoa enempää, vaikka mieli olisi tehnyt kiertää toinenkin kierros.

Tänään (eilen) kävin juoksemassa, ja jälleen kerran sain todeta, että vaikka tiet olisivat kuinka liukkaat, juostessa ei ole mitään ongelmia pysyä pystyssä. Toisin kuin torstain kammolenkillä jalat toimivat hyvin ja juoksussa oli kivaa rentoutta. Yhteensä viikon aikana juoksukilometrejä kertyi 20,4, mikä on ihan sopiva määrä ottaen huomioon että olin edeltävän viikon kipeänä.

Ratsastamaankin oli kiva päästä pitkästä aikaa! Käytiin Oskun kanssa mukavan mittainen maastolenkki, säikyttiin putoavia lumia ja heiluvia pressuja, ja ravattiin pitkät pätkät. Tallimatkoista pääsin osan auto- ja osan apostolin kyydillä.

Punnerrusohjelma herätti naurunsekaista epätoivoa. Tajusin aloittaneeni ohjelman joulukuussa ja nyt, helmi-maaliskuun vaihteessa, tein viikkoa kaksi! Hitaasti hyvä tulee, kai. En tiedä, kai sinne kamalalle kolmosviikolle pitäisi taas kerran uskaltautua. Olenhan minä sen jo kerran tehnytkin läpi, että ei sen ainakaan aiempaa kokemusta hirveämpää pitäisi olla. Mutta kun punnerrusasento ei silloin pysynyt ihan kasassa kaikkien toistojen ajan ja naama tuli ähistelyn vuoksi täyteen verenpurkauksia ja... voi äiti.