Kolmen kilon kevennys

 [Musiikki: Emeli Sandé - Our Version of Events]

Joulusta asti painonhallintani on ollut vähän epämääräistä touhua. Yksi syy siihen on luultavasti se, että rutiinini rikkoutuivat ensimmäisen kerran jouluaatonaattona, kun putosin Oskun selästä ja teloin selkäni. Pahin meni ohi jokusessa viikossa, mutta voin sanoa, että oikeastaan vasta parin viime kuukauden aikana selkä on alkanut tuntua normaalilta.

Sitten kun toipuva selkä ja talvikeleille hankkimani maastojuoksukengät mahdollistivat taas juoksutreenit, polveni päätti maaliskuun alussa aloittaa oireilun, joka ei tällä kertaa mennytkään parissa päivässä tai viikossa ohi.

Aiemmin olin rakentanut painonhallinnan käytännössä kokonaan juoksun varaan.

Paniikki. Itku. Kääk.

Juoksun jääminen pois ohjelmistosta suisti minut hetkeksi täysin raiteiltani. Jouluna aktivoitunut suklaan syöminenkin jäi vähän niin kuin päälle.

Paino hilautui jonkin verran ylöspäin, ja aloin killumaan 80 kilon tienoilla. Oli jotenkin tosi aseeton olo. Toisaalta kyse ei ollut kuin parista kertyneestä kilosta, joten en saanut sitä tärkeää laihtumiseen vaadittavaa sysäystä, joka olisi auttanut minua pääsemään niistä eroon. Ja vaikka oli tosiaan kyse vain parista kiloa, olin välillä tosi ahdistunut. Ei niinkään ne kilot vaan se suunta, johon olin pikkuhiljaa taas lipumassa. Laihdutin 96 kilosta 78 kiloon menetelmällä "yksi askel taaksepäin, kaksi eteenpäin" eli välillä oli huonompia viikkoja, mutta kokonaisuutena pidin kuitenkin kurssin oikeassa suunnassa. Puolen vuoden sisällä vaaka on ikään kuin kääntynyt toisinpäin; jaksan tsempata hetken, mutta sitten taas höllään juuri kun olen päässyt hyvään alkuun.

Nyt tuntuu, että olen vihdoin saamassa otteen siitä hyvästä kierteestä. Se johtuu puhtaasti siitä, että päätin asettaa itselleni aavistuksen verran isomman tavoitteen kuin epämääräisen "sinne jonnekin seiskakasin tienoille", joka ei oikeasti motivoi minua yhtään mihinkään. Se on liian lähellä, enkä jotenkin osaa mieltää, että minun tarvitsisi tehdä mitään sen kummempaa kuin olla köllötellä entiseen malliin. (Mikä ei tietystikään todellisuudessa johda mihinkään.)

Täten julistan siis operaatio kolmen kilon kevennyksen alkaneeksi! Saa hurrata, jee! Tänään paino oli 78,9 kiloa (BMI 25,2), mikä on suoranainen ihme kaiken tämän reilun puolen vuoden skabaamisen jälkeen. Mutta siitä siis lähdetään. Ja tavoite on saavuttaa 75,9 kilon paino. Ajalla ei ole väliä, koska kaikki "silloin ja silloin minun pitää painaa tuon ja tuon verran" -vaatimukset ovat ihan perseestä.

Operaatiota varten kutsuin apuun vanhan tutun ystävän eli etanan, joka matkasi mukanani myös edellisellä 25-reissulla.

Kolmen kilon kevennyksen kunniaksi päätin myös toistaiseksi olla ostamatta karkkia ja suklaata, joiden mätöstäminen on ollut pääsyy lihomiseeni. Suklaakeksit ja etenkin suklaajäätelö ovat sallittuja, sillä se on selvä, että tässä taloudessa ei ilman Aino Ihana Maitosuklaata laihduteta!