Hyviä asioita

[Musiikki: The Killers - Battle Born]

Kirjoittelin äsken parin viikon liikuntakoosteet, ja ne löytyvät tämän postauksen alta. Siinä sivussa totesin, että änkyräpolveni on paremmassa kunnossa kuin en-edes-muista-milloin. Viime vuoden lopulla ensimmäisen kerran huomasin, että kävellessä polvi tuntui ajoittain normaalilta. Nyt menneiden viikkojen aikana olen havainnut eläväni arkea, jota jäykkä, naksuva, paineinen ja tasaisin väliajoin kipuileva polvi ei enää jatkuvasti varjosta.

Aloin viime syksynä syödä glukosamiinisulfaattia, kondroitiinisulfaattia ja MSM:ää sisältävää valmistetta. Pikkuhiljaa tunsin polven olon kohenevan, ja saatoin tosiaan välillä nauttia siitä, miltä tuntuu kävellä ilman ylimääräisiä viboja. Tästä Doctor's Best / Glucosamine Chondroitin MSM -valmisteesta olen saanut päivittäin glukosamiinisulfaattia 1500 mg, kondroitiinisulfaattia 1200 mg ja MSM:ää 1000 mg. Polvesta tuli parempi, mutta kontrasti vasempaan polveen oli edelleen huomattava.

Noin kuukausi sitten päätin laittaa pökköä pesään ja aloin syödä yllä mainitun valmisteen ohessa lisää MSM:ää. Yksi tabletti sisältää 1,5 grammaa MSM:ää, ja syön niitä yhteensä neljä päivässä: kaksi aamulla ja kaksi illalla. Yhteensä saan nyt päivittäin 7 grammaa MSM:ää. Ja mielestäni polven kunto on kohentunut. No siis eihän sillä edelleenkään maratoneja juosta, mutta jo pelkästään se, että pystyn arjen keskellä unohtamaan, että polvessani olisi jotain vikaa, on jotain sanoinkuvaamattoman hienoa. Sitä ei pysty ymmärtämään, jos ei itse ole kokenut vastaavaa. Kun on vuoden itkenyt ja ahdistunut, toivonut ja pettynyt ja pettynyt vielä vähän lisää, niin eihän tällaista osaa edes uskoa mahdolliseksi. Totta kai samalla takaraivossa nakuttaa pieni ääni, että kohta on taas takapakin vuoro. Mutta silti... Kun unelmat saavat taas tuulta siipiensä alle, niin pakko sen tunteen on antaa viedä mukanaan. Edes hetkeksi.

Olen koko ikäni ollut surkea nielemään pillereitä. Pelkkä nelisatanen buranakin piti ennen puolittaa, sillä en muuten saanut sitä kurkusta alas. Nyt kiskon kahdesti päivässä tällaisen satsin:

Kaikkeen sitä ryhtyykin, kun ei vain ole valmis antamaan periksi. MSM:ää saisi myös jauheena, mutta toistaiseksi olen kokenut nuo tabletit kätevämmiksi. Mitä sitten jos ne välillä tarttuvat poikittain kiinni kurkkuun, umph. Nykyään niin käy onneksi enää harvemmin.

Valmisteista kiinnostuneille tiedoksi, että molemmat ovat ostettu Amazonista.

Ja Amazonista puheen ollen... Olen tunnetusti toivoton nettishoppailija varsinkin yön pikkutunteina, jolloin ostokynnykseni on olematon. Tuorein ostos on joogapyyhe, sillä yhtäkkiä vain tajusin, että sellainen on pakko saada! No ei muuta kuin tuumasta toimeen, ja pyyhe tilaukseen. Toivuttuani viikon takaisesta suorastaan tyrmäävästä lämpöjoogatunnista totesin itsekseni, että kyllä minä sinne hikoilun mekkaan aion vielä uudestaan uskaltautua. Mutta koska en halua joka kerta pestä hiessä uitettua joogamattoani, tulin siihen johtopäätökseen, että hankin joogapyyhkeen. Siinä on jotkut sellaiset nypylät, että se pysyy paikoillaan maton päällä. Että ei muuta kuin toivotaan, että pyyhe tulee pian kotiin ja pääsen taas hikoilemaan itseni mystisiin ulottuvuuksiin.

Kävin viime viikolla kolmesti ohjatuilla joogatunneilla, kun minulla on nyt se kolmen kuukauden kortti Om Yogaan. Maanantaina oli sitä pahamaineista lämpöjoogaa, keskiviikkona lempeää hathaa ja sunnuntaina astangaa. Astangatunnilla oli hartiaseisontaa, josta syksyllä kirjoitin pitemmänkin pätkän, miten minulle jäi yläasteelta kauheat traumat hartiaseisonnasta. Viime syksynä ylitin ja yllätin itseni, kun tajusin, että kyllä minä jonkinlaiseen hartiaseisontaan itseni saan, kunhan uskallan yrittää. Sitten tuli talvi, enkä käynyt lainkaan joogatunneilla. Kotona joogatessa keskityin muihin asanoihin, sillä hartiaseisonta oli edelleen vähän turhan työläs ja ehkä inhottavakin asento. No mutta nyt sitä taas pääsi harjoittelemaan, ja kuulkaas, viime syksystä oli tapahtunut huomattavaa kehitystä! Olin ihmeissäni, kun tajusin, miten jalkani ojentuivat kauniisti ja hallitusti ylöspäin ja sain kehoni huomattavasti aiempaa suorempaan asentoon. Jee! Siinähän alkoi jo nauttia olostaan ja pohtia, että aika mahtavaa.

En keksinyt edistykselle muuta syytä kuin kahvakuulailun. Aloitin lajin maaliskuussa, ja ilmeisesti se on huomaamattani vahvistanut keskivartalon lihaksia ja hallintaa, mikä sitten konkretisoitui hartiaseisonnassa. CityDealista ostamani kahvakuulatunnit loppuvat kesäkuun lopussa, ja olen ollut vähän kahden vaiheilla, jatkanko tunneilla käymistä sen jälkeen. Viime aikoina on vahvistunut tunne, että ehkä minä voisin syyskauden tunneista sen 160 euroa maksaa. Olen tykännyt käydä noilla tunneilla tosi paljon, sillä siellä on tosi mahtava ryhmähenki ja siellä saa revittyä itsestään enemmän irti kuin yksin luultavasti onnistuisi. Meininki ei ole mitään pikkusievää, vaan siellä saa oikeasti ähistä ja puskea hikeä niin paljon kuin sielu sietää. Ja onhan se aika mahtava tunne, kun 16 kilon kuula nousee suorille käsille. Siitä fiiliksestä tahtoisin mieluusti pitää kiinni. Toki tuolla 160 eurolla saisin ostettua itselleni kotiin kunnolliset 12 ja 16 kilon kisakuulat, mutta uskon, että on järkevämpää käydä noilla tunneilla varsinkin kun tämä minun lukaalini on vähän ahdas kahvakuulailuun.

Nuo tunnit järjestää K4 Center, ja voin suositella niitä kaikille Tampereella asuville. Viime viikonloppuna seuraa edustanut Riikka Viiala muuten voitti Irlannissa järjestetyissä kahvakuulakisoissa EM-kultaa. Riikka ohjaa aina osan noista tunneista, eli mestarin opissa siis ollaan, cool. Hyvä Riikka!

Nyt tuli pitkä postaus, mutta kun oli niin paljon hyviä asioita, joista kirjoittaa.